Uniapnea

Oletteko ottanut koronarokotusta uniapnean takia?
Ite otin viime vuonna, mutta tänä vuonna pitää olla kaksi riskiryhmän sairautta että sen saisi julkiselta puolelta.
Saa olla, kerran sairastaneena ei se henkeä uhannut vaikkei todellakaan mikään kiva pöpö olekaan.

Onko muilla tullut kokomaskista ihottumaa suupieliin?
Sellaista maitoruven kaltaista ja halkeilevia suupieliä vähän kuin tomaatista joillain menee.
Keuhkopolilla sanoi että sitä voi tulla jos maski vuotaa, mutta ei pitäisi omani vuotaa ja silloin kun on vuotanut niin sieraimen reunasta eikä suupielistä.
Bebanthenilla rasvaillut ihottumaa, auttaa mutta ei täysin ole poistunut.
Maskina F40
 
Oletteko ottanut koronarokotusta uniapnean takia?
Ite otin viime vuonna, mutta tänä vuonna pitää olla kaksi riskiryhmän sairautta että sen saisi julkiselta puolelta.
Saa olla, kerran sairastaneena ei se henkeä uhannut vaikkei todellakaan mikään kiva pöpö olekaan.

Otin 3+1 joista kaksi viimeistä taisi olla riskiryhmälläisille. Kyllä ne jotain tekee, koska jokainen peräkkäinen rokote on tuntunut enemmän (kuin joku olisi lyönyt nyrkillä olkavarteen). Siitä huolimatta kerran sarastanut lievänä vahvistetusti, mutta epäily on, että ainakin toisen kerran olisi myös ollut.

Ja hauskaa folihattua: viikko 2. rokottoneen jälkeen hajosi koneesta psu, 4. rokotteen kanssa vastaavasti psu ja emolevy.
 
Airfit N20 -nenämaskilla aloitellut hommaa ja selällään toimii aika hyvin. Suu pysyy myös kiinni. Kyljellään nukkuminen tuntuu kuitenkin todella haastavalta ja aina alkaa jostain reunasta ilma vuotaa häiritsevästi. Onkohan tyyny liian korkea tai nuo remmit liian löysällä tai kireällä? Resmedin sivuilla tuota mallia kuitenkin mainostetaan nimenomaan kylkinukkujille.
 
Kannattaa hereillä ollessa säätää niitä remmejä ja kokeilla kylkiasentoa samalla. Aika helpostihan sen kuuluu ja tuntee jos alkaa vuotamaan.
 
Airfit N20 -nenämaskilla aloitellut hommaa ja selällään toimii aika hyvin. Suu pysyy myös kiinni. Kyljellään nukkuminen tuntuu kuitenkin todella haastavalta ja aina alkaa jostain reunasta ilma vuotaa häiritsevästi. Onkohan tyyny liian korkea tai nuo remmit liian löysällä tai kireällä? Resmedin sivuilla tuota mallia kuitenkin mainostetaan nimenomaan kylkinukkujille.
Itsellä mirage joka käytännössä vastaava ton N20 kanssa. Nukun kyljellä ja selällä. Joo, tosiaan saa olla tosi hyvin säädetyt ja melko kireät, että ei lähde vuotamaan kyljellään nukkuessa. Oman tulkinnan mukaan tyynyä vasten oleva remmi vetää maskia just sen verran vinoon, että ilmaa pääsee vuotamaan.
 
Airfit N20 -nenämaskilla aloitellut hommaa ja selällään toimii aika hyvin. Suu pysyy myös kiinni. Kyljellään nukkuminen tuntuu kuitenkin todella haastavalta ja aina alkaa jostain reunasta ilma vuotaa häiritsevästi. Onkohan tyyny liian korkea tai nuo remmit liian löysällä tai kireällä? Resmedin sivuilla tuota mallia kuitenkin mainostetaan nimenomaan kylkinukkujille.
Samat haasteet itellä. Muuten ei mitään ongelmaa, mutta kun nukun käytännössä aina kyljelläni, niin helposti puhaltaa maskin ohi silmille/naamalle ja sitten saa kylkeä kääntäessä asetella maskia.
 
Samat haasteet itellä. Muuten ei mitään ongelmaa, mutta kun nukun käytännössä aina kyljelläni, niin helposti puhaltaa maskin ohi silmille/naamalle ja sitten saa kylkeä kääntäessä asetella maskia.
AirFit P10 sierainmaski toiminut itsellä hyvin, joskus satunnaisesti harvoina öinä ohivuotoa mutta lähes aina siis toimii kuten pitää. Remmien säätö on auttanut, nehän venyvät käytössä / pesussa. Ja itse nukun aina kylkiasennossa.
 
Onko tuossa maskissa ne nenään työntyvät "tulpat" erittäin pehmeät ja mukavat? Äkkiseltään nimittäin näyttää vähän ikävältä, mutta varmaan pysyisi paremmin paikoillaan kuin N20.

N20-säädöt vieläkin vähän hakusessa. Säädin jo hetkeksi remmit liian tiukalle ja oli sitten naama hellänä kaiken päivää ja tuli pattejakin naamaan. Nyt iltasin sopiva kireys, mutta joskus aamuyöstä herään siihen, että nenämaski ei oikein enää pysy hyvin, mahdollisesti siksi että on vähän kostunut tai rasvainen. Päivittäin pesty ohjeen mukaan.
 
Siinä tulee kolmet eri kokoiset tulpat, itselläni L eli suurin ei mene liian syvälle nenääni ja olen niillä nukkunut yli 2 vuotta jo. Vaihtotulppiakin jo kun maskeja uusittu.
En enää edes kuvittele käyttäväni muita maskeja, toki on käytettävä itselläni Mometasonia (kortisonisuihke) ja tarvittaessa nuha-aikana sitten avaavaa kuten Nasolin jne.
 
AirFit P10 sierainmaski toiminut itsellä hyvin, joskus satunnaisesti harvoina öinä ohivuotoa mutta lähes aina siis toimii kuten pitää. Remmien säätö on auttanut, nehän venyvät käytössä / pesussa. Ja itse nukun aina kylkiasennossa.
Itellä taitaa olla kaapissa myös tuo sierainmaski. Jotenkin se taisi hiertää omaa nenää. Voisi kokeilla uudestaan.
 
N20-säädöt vieläkin vähän hakusessa. Säädin jo hetkeksi remmit liian tiukalle ja oli sitten naama hellänä kaiken päivää ja tuli pattejakin naamaan.
Itelläkin oli nenämaski liian tiukalla aluksi ja aiheutti vesikellon tapaisen rakkulan toiselle puolella nenän viertä. Nyt toimii muuten hyvin, mutta tosiaan kylkiasennossa kun nukun, niin välillä vähän puhaltelee silmille.
 
Apple watch ilmoitti mahdollisesta uniapneasta ja tämä todettiin työterveydessä keskivaikeaksi. Selällään ahi 45 ja muissa asennoissa 11,6. Sentraalista 10 eli varmaan pakko saada laitehoitoa…

Nyt odotellaan lisätietoja kunnalliselta…
 
Viimeiset 6kk:tta on mennyt tosi hyvin (kiitos F40 maskin) ja ne muutama yö jotka nukkunut ilman laitetta, niin kyllä huomaa aamulla olossa.
1766478331697.png
 
Yli 2 vuotta nyt laitetta käyttäneenä en osaisi enää nukkua ilman. Mitenkäs muilla menee hoitonne?
Armeijassa puhuttiin, että rynkky on vaimonne, niin samaa sanoisin nyt CPAP-laitteesta. Jotenkin pelottavaa miten sitä pystyi aiemmin vaan tottumaan siihen kokoaikaiseen väsymykseen ja yöllä jatkuvaan heräilyyn. Painokin pudonnut jo 20kg kun ei väsymystä ole koko ajan paikkaamassa jollain nopealla hiilarilla. Rohkaisin myös puolisoa hakeutumaan uniapneatutkimuksiin, kun nukkuminen varsinkin selällään on aivan kamalan kuuloista: semmoista krohinaa ja aivan kuin paniikissa viimeisiä henkäyksiä yrittäisi ottaa.

Koodi:
Paine - cmH2O Mediaani: 9.7 95. 11.6 Maksimi: 12.7
Ilmavuodot - l/min Mediaani: 1.4 95. 10.8 Maksimi: 18.0
Tapahtumia tunnissa AI: 1.8 HI: 0.2 AHI: 2.0
Apnea-indeksi Sentraaline 0.3 Obstruktiivinen: 1.4 Ei tiedossa: 0.0
RERA-indeksi 0.1

1766837193415.png
 
Minkäs kautta nuo tilastot olet kaivanut?
 
Jeps! Tässä omaa dataa:
1766856834826.png

Ai niin, työterveyslääkärille oli uutta, että pilvestä saa tuollaista dataa, hän ei ollut kuullutkaan asiasta mutta lupasi jatkossa kysäistä tietoja kun tulee uniapneapotilas vastaanotolle :)
 
Nukutte selkeästi paljon enemmän. Itsellä CPAP ollut kumppanina jo yli vuosikymmen ja sitä on tullut käytettyä aina kun on nukkunut (tai mennyt sänkyyn nukahtamistarkoituksessa), nuo <4h ja tyhjät päivät on tarkoittaa tosiaan, että on tullut nukuttua vain noin vähän tai ei ollenkaan.

1766862011090.png
 
Juu, no tykkään nukkumisesta ja hyvä että onnistuu maskinkin kanssa noinkin hyvin
 
Onkos muilla sellaista ongelmaa, että kasvojen ja päänahan iho rasvoittuu jos kostutinta käyttää?
Herätessä kunnon kerros öljyä naamassa.
 
Onkos muilla sellaista ongelmaa, että kasvojen ja päänahan iho rasvoittuu jos kostutinta käyttää?
Herätessä kunnon kerros öljyä naamassa.
Enpä ole kyllä tällaista huomannut itsellä.

Aiheeseen liittyen, ostelin omalla rahalla kokeeksi tuohon airsense 11 laitteeseen sen lämmitetyn letkun. Te muut joilla on kans tuo niin oletteko käyttäneet sitä climate control asetusta autolla vai säätäneet käsin arvot? En oikein ymmärtänyt miten tuo auto asetuksen pitäisi toimia mutta aika paljon vettä tuntuu yön aikana kuluttavan autolla.
 
Itsellä autolla, ja vettä kuluu n. 1/3 tankkia yössä. Letkuhan vain lämmittää silleen, että se kosteutettu ilma ei kondensoidu seinämiin.
 
Joo ei höyristin kyllä voi olla mitenkään tekemisissä ihon rasvoittumisen kanssa, hengitysteitä se kyllä voi ja puhdistaakin.
Maski itsessään ja pääremmien hikoaminen voi sitten hygienian tarvetta lisätä, niitä varusteita kannattaa myös ohjeen mukaan pestä päivittäin / kerran viikossa.

12 tuntia kun nukkuu höyrystin ja letkunlämpö automaatilla, niin kuppi on herätessä tyhjä.
Näin mulla talvella, riippuu toki varmaan huoneen olosuhteista.
 
Miten Airsensen pitkä letku kuuluu kuivattaa pesun jälkeen? Tuntuu ettei 12h kylppärin naulassa riitä kuivumiseen ja pisaroita aika paljon sisällä.
 
Itse antanut pari tuntia valua enimmät pois. Sitten odottamaan käyttöä nukkumaan mennessä. Ei nuo ole kyllä häirinneet mitenkään vaikka siellä joitain pisaroita jää.
Voihan sen kyllä kytkeä koneeseen ja pöhöttää pari minuuttia niin kuivaa vielä lisää.
 
Miten Airsensen pitkä letku kuuluu kuivattaa pesun jälkeen? Tuntuu ettei 12h kylppärin naulassa riitä kuivumiseen ja pisaroita aika paljon sisällä.
Itse antanut sen roikkua kylppärissä ja ottanut käyttöön kun olen mennyt nukkumaan. Joskus ollut alle tunnin ja joskus koko päivän, silti siellä pisaroita on ollut, mutta ei ne käyttöä ole haitannut.
 
Sama juttu, hyvin on kuivunut roikuttamalla ja nykyään tapana muutenkin hetki pöhöttää ilmaa letkusta ulos ennen ku sen laittaa maskiin kiinni...jos vaikka kesällä sinne mennyt kärpänen :)
 
Miten Airsensen pitkä letku kuuluu kuivattaa pesun jälkeen? Tuntuu ettei 12h kylppärin naulassa riitä kuivumiseen ja pisaroita aika paljon sisällä.
Olen ripustanut pystyasentoon roikkumaan ja aika hyvin on sillä jo kuivunut. Sitten pesupäivänä ennen käyttöä olen antanut aparaatin puhallella itsensä kuivaksi ennen käyttöä.
 
Hyvältähän tuo näyttää. Omat ahit 1,5 keskimäärin 90pv. Kolme kertaa yli 8t unet sinä aikana. Huoh.
 
Kellään kokemusta muusta kuin CPAP:sta? Ei toimi minulle niin ajattelin mennä juttelemaan lääkärin kanssa vaihtoehdoista...

Liikoja kaivelematta toivon, että olet kokeillut CPAP:n suhteen eri maskeja tai muita "hienosäätöjä", koska omasta kokemuksestani juuri cpap on ollut se paras lääke uniapneaani. Lääkäri voi toki kaivella vaihtoehdoista kenties leikkausta tai hammaskiskoja tai jotain kusista selkään laitettavaa evää yön ajaksi, joka muka vähentää selällään nukkumista kun et voi tuon kanssa oikein selälleen kääntyä. Oli aivan totaalisen paska ja surkea kokemus yrittää nukkua tuollaisen kanssa. Hammaskiskot tuli testattua myös ja eivät auttaneet itsellä yhtään. Muistaakseni vuoden ajan piti käyttää ennen kuin kontrollitestillä todettiin ettei mitään apua ja vasta sitten raskittiin tarjota CPAP:ia apuun.

Mutta ihan mielenkiinnosta kiinnostaa kuulla mitä lääkärit tuumaa nykyään jos käyt jututtamassa, joten kerro toki sitten lisää :)
 
Ihan uteliaisuudesta, minkälaista ongelmaa olet kokenut CPAP kanssa?
Joskus tässä threadissakin kirjoittanut, mutta olin sikaväsynyt vaikka nukahdan ja nukun yön näennäisesti hyvin.

Ostin sitten Ouran niin se näytti etten juurikaan mene syvään CPAP:n kanssa. Olen paria maskia kokeillut ja lääkäri teki jotain säätöjä koneeseen, mutta ei vaikuttanut.

Pidin laitetta tasaisen tappavasti joka yö varmaan puolisen vuotta ja olin lopussa aika zombi. Eka yö kun jätin maskin pois heräsin itsestään ilman kelloa ja virkeänä :cigar2:

Tuossa näkyy Ouran graafissa (Deep sleep) miten alkoi määrä alkoi kasvaa kun 8. päivä jätin vehkeen ekaa kertaa pois:

1000196058.png

En alunperinkään hakeutunut uniapnea-testeihin väsymyksen takia tms. vaan se tehtiin kun olin sairaalassa muista syistä...

Mutta ihan mielenkiinnosta kiinnostaa kuulla mitä lääkärit tuumaa nykyään jos käyt jututtamassa, joten kerro toki sitten lisää :)
Menen nyt työterveyteen niin katsotaan millainen lääkäri tulee, mutta kyllä yleensä noille raha kelpaa niin ehkä tulee lähete spesialistille. Sairaalasta sain silloin CPAP:n heti mukaan, mutta ei minulle mitään jatkojuttuja ole tehty kuin kerran parametrejä tunkkasivat ja sanoivat että jatka työterveydessä :rofl:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: |le
Henkilökohtaistahan se on, mutta itsellä unimaskin käyttäminen hengitysmaskin kanssa on lisännyt syvän unen määrää huomattavasti.
 
On aikoihin eletty kun ensimmäinen viestini tälle palstalle tulee uniapnea keskusteluun. No sitä se vanheneminen teettää, vaikka 40-v vielä paha ole.

Uniapnea todettiin vaikeana ja laitteen sain noin reilu vuosi sitten. Maskina mulla ollut käytössä airfit n30i ja kostutin sen kanssa. Tämä tuli vaihtoehdoksi vaikka ensin mietin muita vaihtoehtoja. Kokomaskia ei mulle suositeltu parran takia.

Vaihtelevia öitä, mutta maskiin tottui nopeasti. Mitä uneen tulee, sellaista todella käänteentekevää virkeää oloa en ole kokenut cpap yöunieni jälkeen. Väsymys on mukana. Miettinyt myös unen laatua. Positiiviset puolet toki, että puoliso on todennut että kuorsaamiseni on poissa. Jos en käytä laitetta, kuorsaus palaa heti kuvioihin. Myös krapulankaltaiset kovat pääkivut on poissa, jotka kuorsaamisen ja yöllisen heräilyn lisäksi veivät aikoinaan lisätutkimuksiin. Edelleen öisin herään lähes automaattisesti käymään vessassa vaikkei tarvetta olisi, mutta se lienee korvien välinen pinttynyt ongelma.
 
Jos on puutetta syvästä unesta CPAPin kanssa nukkuessa, niin koko yö saattaa olla täynnä tuollaisia mikroheräämisiä mitä ei välttämättä itse tai edes laite huomaa. Ja tuohon voi vaikuttaa periaatteessa ihan kaikki asetukset mitä siitä laitteesta löytyy. Kannattaa kokeilla staattista painetta (eli CPAP-moodia), EPR:n eri tasoja, APAP-moodin eri minimipaineita, ja jopa eri maskiasetuksia. Eli vaikka olisikin tyyliin sierainmaski käytössä, niin asettaa silti maskiasetukseksi kokokasvomaskin.

Ja totta kai itse maski ja maskin koko ja remmien kireyskin vaikuttaa. Itsellä tulee selkeästi pääkipuja jos on vähänkin liian kireällä. Ja vastaavasti jos on liian löysällä niin tulee vuotoja, ja jos pää on sopivassa kulmassa tyynyllä, niin vuoto tulee suoraan silmään tai poskeen. Tuohon sitten kyllä jo herääkin ihan oikeasti.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kai vaikeaan uniapneaan mikään muu auta kuin CPAP?

Itsellä lievä, niin pysyy kurissa ihan hammaskiskoilla.
Se riippuu mistä se uniapnea johtuu. Jos vika on aivoissa, muut keinot on aika vähissä, mutta muut asiat on periaatteessa korjattavissa. Kuten aiheuttajina ylipaino, ahtaat hengitystiet (tarvitaan ehkä leikkaus), huonot nukkuma-asennot, heikko hapennottokyky, nuo mainitut kiskot voi auttaa ja niin edelleen.

Tai sitten palataan todellisuuteen ja kokeillaan CPAP laitetta, se kun voi korjata koko roskan ja on itseasiassa todella halpa hoitokeino noin yhteiskunnallisestikin. Laskeskelin huvikseni että oma CPAP on tullut maksamaan kone+tarvikkeet vuosittain tähän mennessä keskimäärin noin 25€/kk (8 vuotta, sama kone edelleen, nyt 20100 käyttötuntia). Ei kovin montaa lääkäri/asiantuntija käyntiä saa maksettua laitteen hinnalla. Jos CPAP ei jostain syystä toimi, on pakko kuitenkin palata noihin edellisiin.
 
On aikoihin eletty kun ensimmäinen viestini tälle palstalle tulee uniapnea keskusteluun. No sitä se vanheneminen teettää, vaikka 40-v vielä paha ole.

Uniapnea todettiin vaikeana ja laitteen sain noin reilu vuosi sitten. Maskina mulla ollut käytössä airfit n30i ja kostutin sen kanssa. Tämä tuli vaihtoehdoksi vaikka ensin mietin muita vaihtoehtoja. Kokomaskia ei mulle suositeltu parran takia.

Vaihtelevia öitä, mutta maskiin tottui nopeasti. Mitä uneen tulee, sellaista todella käänteentekevää virkeää oloa en ole kokenut cpap yöunieni jälkeen. Väsymys on mukana. Miettinyt myös unen laatua. Positiiviset puolet toki, että puoliso on todennut että kuorsaamiseni on poissa. Jos en käytä laitetta, kuorsaus palaa heti kuvioihin. Myös krapulankaltaiset kovat pääkivut on poissa, jotka kuorsaamisen ja yöllisen heräilyn lisäksi veivät aikoinaan lisätutkimuksiin. Edelleen öisin herään lähes automaattisesti käymään vessassa vaikkei tarvetta olisi, mutta se lienee korvien välinen pinttynyt ongelma.
Olisin oikeastaan voinut kirjoittaa tämän melkein 1:1, paitsi että mitää jäätäviä päälipuja tai hikoiluja ei koskaan ollutkaan. Mutta ihan yhtä paljon väsyttää iltapäivisin kuin ennenkin, vaikka laite ollut käytössä jo pari vuotta. Syvää unta on kellon mukaan vaihtelevasti, yleensä tunnin verran, viome yönä 34 min. n30i-maskia saa asetella useamman kerran joka yö ja se aina herättää.
 
Itsellä muuten auttoi tuohon (sierain) maskin paikallaanpysymiseen se kun vinttasin sängynpäädyn pois ja kiskaisin sänkyä vähän edes että letku pääsee suoraan tyynyn yli taakse. Näin ollen letku ei kisko sivulle päin. Tuon huomasin varsinkin silloin kun hommasi tuon lämmitettävän letkun joka taitaa olla hieman painavampi kuin se normi slim letku.
 
Olisin oikeastaan voinut kirjoittaa tämän melkein 1:1, paitsi että mitää jäätäviä päälipuja tai hikoiluja ei koskaan ollutkaan. Mutta ihan yhtä paljon väsyttää iltapäivisin kuin ennenkin, vaikka laite ollut käytössä jo pari vuotta. Syvää unta on kellon mukaan vaihtelevasti, yleensä tunnin verran, viome yönä 34 min. n30i-maskia saa asetella useamman kerran joka yö ja se aina herättää.
Itsellänihän ei ole oireita kuten väsymystä jne. ja diagnoosikin tuli ohimennen kun olin ihan muusta syystä (kouristuskohtaus) sairaalassa ja minulle tehtiin kasa testejä kuten pään skannaus, epilepsian välkyttelytestit jne. joiden joukossa oli myös uniapnea kun kerran olin pari päivää sairaalassa. En tiedä miten hyvä mittaus tulee paskassa sairaalasängyssä joka paikka kohtauksesta kipeänä :asif:
En siis epäile diagnoosia, kuorsaan kyllä ja ylipainoa on, mutta olisi mielenkiintoista tietää millaiset tulokset oma sänky (ja tyyny jonka kanssa nukun kyljelläni) antaisi. Onko siis lievä, vakava, täysin asentoriippuvainen tms.

Olen siis vetänyt toista vuotta jo ilman CPAP:ia, mutta yritän nyt nohevoitua asian kanssa ja saada tuon asian kellumasta pitäisikö tehdä uniapnealle jotain...
 
Itse en ymmärrä mikä @PornReindeer sun ongelma nyt siis on? CPAP teki sinusta väsyneen. Ilman sitä nyt sitten nukut hyvin, heräät virkeänä, ja olet tehnyt sitä jo vuoden ajan? Millaiset lukemat sulla oli mittauksessa?

Ei kannata luottaa kelloihin tai Ouraankaan sokeasti. Ne eivät ole lääketieteellisesti yhtä päteviä, kuin esim. unipolygrafiaa mittaavat laitteet.
 
Ei minulla varsinaisesti ongelmaa olekaan paitsi diagnoosi ;)
Nukun hyvin enkä tunne itseäni väsyneeksi, ei ole mitään sellaista miksi epäilisin uniapneaa.

AHI silloin sairaalassa oli 14 ja sain uniapnealaitteen käyttöön diagnoosin kaverina. Lopetin aktiivikäytön puolen vuoden jälkeen kun aloin olla niin koomassa väsymyksestä vaikka näennäisesti vedin joka yö normaalimittaiset unet. Ouralla (ostettu siis CPAP:n ollessa jo käytössä) huomasin vertailuja tehdessäni että CPAP:n kanssa sain huonommat tulokset, nimenomaan suuri osa syvästä unesta vaihtui kevyeen uneen. CPAP-koneen mittaama AHI oli nolla, eli sen mukaan itse CPAP toimi hyvin uniapnean ehkäisyyn.

Nyt metsästän lääkärin mielipidettä, jatkanko CPAP:n käyttöä kunnes nukahdan rattiin, hommaanko kiskot tms. vai unohdanko koko uniapnea-asian ja jatkan ilman apuvälineitä kuten nytkin. Uniapnea ei kuitenkaan ole pelkästään väsymystä vaan kyllähän hengityskatkot vaikuttavat muutenkin...

Ja siksi kyselin kokemuksia muista kuin CPAP-hoidoista, tunnen kyllä ihmisiä joilla on uniapnea, mutta hoito on heillä "ei mitään" (lievä) tai CPAP. CPAP:ia moni heistä kehunut suorastaan ylimaalliseksi, mutta itse en oikein ole päässyt kuin alamaailmaan :whistling:
 
Statistiikka

Viestiketjuista
297 579
Viestejä
5 075 219
Jäsenet
81 335
Uusin jäsen
Kosminen kettu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom