Ulosotto ja velkajärjestely 17k

Liittynyt
09.01.2025
Viestejä
1
Velkani menivät ulosottoon noin 8500 euron kohdalla noin 6 vuotta sitten, koska en pystynyt enää maksamaan suuria korkoja ja tämän jälkeen ulosotto lukitsi koron 11,5 prosenttiin. Nyt 6 vuoden jälkeen velka on noin 17 tuhatta euroa. Onko kenelläkään neuvoja siitä kuinka saan tämän maksettua halvimmin? En tiedä kovin paljon lakiasioista velkojen suhteen, mutta olen yllättynyt siitä, että ratkaisu oli lukita korko 11,5 prosenttiin ja antaa sen kasvaa vuosien aikana siihen pisteeseen, että ei oikeastaan ole mitään realistista tapaa maksaa sitä ilman jonkinlaista sopimusta. Korko kasvaa noin 160 euroa kuussa tällä hetkellä. Useat muut maat katkaisevat korot kokonaan?

Olen ollut yhteydessä Ulosottoon, Talous- ja velkaneuvontaan, Kuluttajaliittoon ja Takuusäätiöön. Takuusäätiöstä sanoivat että jos olisin saanut tietää velkajärjestelystä noin 3-5 vuotta sitten, minulla ei olisi enää velkaa. Voiko velkajärjestelyyn päästä ikään kuin retroaktiivisesti? En tiennyt eikä minulle ole kerrottu että tällaisia järjestelyitä edes on olemassa.

Aijon vihdoin ottaa härkää sarvista ja hoitaa nämä velat pois, kuinka tämä sitten onnistuu halvimmin? Olisiko paras se että maksaa pikku hiljaa kuukausittain, mahdollinen velkajärjestely tai jotain muuta mistä en ole tietoinen?
 
Pääoma on noin pieni, joten käytännössä korkeakaan korko ei juuri vaikuta. Kuten itse mainitsit, korko noin 160 e kuussa.

Tuota kannattaisi pyrkiä maksamaan mahdollisimman nopeasti pois. Kysy ulosotosta, että voiko isompaa summaa maksaa samalla viitenumerolla.
 
Kannattaa hoitaa mahdollisimman pikaisesti alta pois. Jos saisit maksettua 500€/kk niin tuo olisi hoidettu noin neljässä vuodessa. Perus henkilöauton kuukausilyhennys on helposti tuota luokkaa, ja työssäkäyvä ihminen halutessaan saa senkin maksettua.
 
Velat kannattaa maksaa mahdollisimman nopeasti pois, aina ja jos mahdollista. Joskus velka myös ulosmitataan suoraan palkasta, jolloin työn tekeminen ei välttämättä kannata.

Yleisesti ulosotto on noin kolmasosa velallisen palkasta. Suojaosuuden vähentämisen jälkeen palkasta saa ulosottaa enintään kolme neljäsosaa.
Yksinasuvan lapsettoman henkilön ulosottosumma 2 000 euron palkasta on 666,67 €.

Noin yleisesti kannattaa esim. luopua autosta, jos sellainen on, näin voisit siirtää autokulut ja auton suoraan velkojen maksuun. Penno-budjetointiohjelma auttaa noin muuten talouden hoitamisessa.

www.penno.fi

Jos joku ei vielä ole ulosotossa velkojen osalta:

Ennen ulosoton alkamista kannattaa keskittää maksaminen johonkin pieneen velkaan, jonka saa maksettua kokonaan pois. Ulosottoon menee silloin vähemmän yksittäisiä velkoja ja säästät kuluissa.
 
Velkajärjestely olisi varmasti edullisin, jos vain pääsyn ehdot täyttyvät. Velan määrä on kuitenkin sen verran pieni, että se voi yksinään olla este. Takuusäätiö osaa neuvoa.

Muussa tapauksessa maksimoi tulot, minimoi menot ja lyhennä kuin viimeistä päivää. Ei siis "pikku hiljaa", niin kuin kirjoitit.
 
Paljonkohan siellä velkajärjestelyssä on harkinnanvaraisuutta? Jos hakemuksen kirjoittaa vähän siihen malliin sisällöltään, että haluaisin päästä takaisin yhteiskuntaan, mutta nykyiset koron kertymiset ovat kohtuuttomia, eivätkä kannusta minua velanmaksuun jolloin velkoja tulee menettämään 100%, yhteiskunta menettää panokseni jne., senkin voi mainita että käyt työssä (jos käyt) mutta se tuntuu turhanpäiväiseltä kun velkaa en saa koskaan maksettua, koron nousu oli todella raju ja yllättävä enkä osannut odottaa tälläistä kun 10 vuotta korot olivat matalalla eli tein arviointivirheen siinä suhteessa.

Eli vähän näin että kaikki on valmiina parannukseen, asiaa on mietitty velkojankin kantilta ja muutoinkin, ja jokainen osapuoli hyötyisi velkajärjestelystä mutta tarvittaisiin vain päätöksenne
 
Eiköhän se viivästyskorko ole ennen ollut vielä rajummin korkea vs. normaalin hoidetun lainan korko.
 
Paljonkohan siellä velkajärjestelyssä on harkinnanvaraisuutta? Jos hakemuksen kirjoittaa vähän siihen malliin sisällöltään, että haluaisin päästä takaisin yhteiskuntaan, mutta nykyiset koron kertymiset ovat kohtuuttomia, eivätkä kannusta minua velanmaksuun jolloin velkoja tulee menettämään 100%, yhteiskunta menettää panokseni jne., senkin voi mainita että käyt työssä (jos käyt) mutta se tuntuu turhanpäiväiseltä kun velkaa en saa koskaan maksettua, koron nousu oli todella raju ja yllättävä enkä osannut odottaa tälläistä kun 10 vuotta korot olivat matalalla eli tein arviointivirheen siinä suhteessa.

Eli vähän näin että kaikki on valmiina parannukseen, asiaa on mietitty velkojankin kantilta ja muutoinkin, ja jokainen osapuoli hyötyisi velkajärjestelystä mutta tarvittaisiin vain päätöksenne
Ei velkajärjestely ole mikään kela tai muu hyväntekeväisyyslaitos vaan yksinkertaistettuna neuvottelu sinun sekä velkojiesi välillä. Sinä kerrot mitä pystyt maksamaan, ja velkojat sitten sopivat keskenään/päättävät riittääkö se vaiko ei ja jos päästään sopimukseen ja hoidat osuutesi, olet vapaa.
Tunnen useammankin ihmisen joka on päässyt velkajärjestelyyn 50t€+ summalla, tinkinyt todella paljon kaikesta ja tehnyt esim kahta työtä/lainannut rahaa saadakseen sen hoidettua, ja onnistunut.
On suoranainen lottovoitto, jos esim 150t€ ulosottovelat saa anteeksi maksamalla 1000€/kk viiden vuoden ajan, ja päästä siitä jatkamaan elämää puhtain paperein, sen eteen pitää jaksaa myös tehdä töitä.
 
Paljonkohan siellä velkajärjestelyssä on harkinnanvaraisuutta? Jos hakemuksen kirjoittaa vähän siihen malliin sisällöltään, että haluaisin päästä takaisin yhteiskuntaan, mutta nykyiset koron kertymiset ovat kohtuuttomia, eivätkä kannusta minua velanmaksuun jolloin velkoja tulee menettämään 100%, yhteiskunta menettää panokseni jne., senkin voi mainita että käyt työssä (jos käyt) mutta se tuntuu turhanpäiväiseltä kun velkaa en saa koskaan maksettua, koron nousu oli todella raju ja yllättävä enkä osannut odottaa tälläistä kun 10 vuotta korot olivat matalalla eli tein arviointivirheen siinä suhteessa.

Eli vähän näin että kaikki on valmiina parannukseen, asiaa on mietitty velkojankin kantilta ja muutoinkin, ja jokainen osapuoli hyötyisi velkajärjestelystä mutta tarvittaisiin vain päätöksenne
Tuollaisia höpinöitä on ihan turha kirjoittaa, ei niillä ole mitään merkitystä mihinkään. Jos on ylivelkainen eikä velkajärjestelylle ole lain mukaista estettä, saa sen velkajärjestelyn. Velkaneuvojan juttusille kannattaa mennä, ne osaa noi hommat ja laatii maksuohjelman ja velkajärjestelyhakemuksen jotka käsitellään käräjäoikeudessa.

Velkajärjestelyssä kaikki pakollisten niukkojen elinkustannusten yli jäävä osa pitää käyttää velkojen maksuun maksuohjelman mukaisesti. Tulotasosta riippuen on joko helpotus nykytilaan tai sitten joutuu kiristämään vyötä enemmän. Mutta jos järjestelystä suoriutuu saa puhtaat paperit ja velat pois.

Velkani menivät ulosottoon noin 8500 euron kohdalla noin 6 vuotta sitten, koska en pystynyt enää maksamaan suuria korkoja ja tämän jälkeen ulosotto lukitsi koron 11,5 prosenttiin. Nyt 6 vuoden jälkeen velka on noin 17 tuhatta euroa. Onko kenelläkään neuvoja siitä kuinka saan tämän maksettua halvimmin? En tiedä kovin paljon lakiasioista velkojen suhteen, mutta olen yllättynyt siitä, että ratkaisu oli lukita korko 11,5 prosenttiin ja antaa sen kasvaa vuosien aikana siihen pisteeseen, että ei oikeastaan ole mitään realistista tapaa maksaa sitä ilman jonkinlaista sopimusta. Korko kasvaa noin 160 euroa kuussa tällä hetkellä. Useat muut maat katkaisevat korot kokonaan?

Olen ollut yhteydessä Ulosottoon, Talous- ja velkaneuvontaan, Kuluttajaliittoon ja Takuusäätiöön. Takuusäätiöstä sanoivat että jos olisin saanut tietää velkajärjestelystä noin 3-5 vuotta sitten, minulla ei olisi enää velkaa. Voiko velkajärjestelyyn päästä ikään kuin retroaktiivisesti? En tiennyt eikä minulle ole kerrottu että tällaisia järjestelyitä edes on olemassa.

Aijon vihdoin ottaa härkää sarvista ja hoitaa nämä velat pois, kuinka tämä sitten onnistuu halvimmin? Olisiko paras se että maksaa pikku hiljaa kuukausittain, mahdollinen velkajärjestely tai jotain muuta mistä en ole tietoinen?

Korkohan menee ihan lain mukaan ja se on aina ihan sama onpa velka ulosotossa tai ei. Voi se olla enemmän tai vähemmän kuin 11,5% jos viitekorko muuttuu ja sitä kautta maksamatta jääneelle velalle juokseva viivästyskorko. Ei siis ole lukittu mihinkään mutta noin normitapauksessa viivästyskorko on 7%+alkuperäinen lainan korko ja sitten muistaakseni on sentään jotain korkokattoja kulutusluotoissa. Se on pitkälti omasta tulotasosta kiinni kannattaako velkajärjestely. Jos pystyy makselemaan velan muutamassa vuodessa pois niin velkajärjestelyssä ei ole välttämättä järkeä. Tai jos jostain saa sen 17k lainatuksi pienemmällä korolla kuin mitä nyt menee, jos vaan sen pystyy maksamaan.
 
Jos ei ole resursseja lyhentää velkaa ja on jo ulosotossa niin ei kannata sen kautta yrittää lyhentää velkaa. Korot syövät pääoman ja velka ei käytännössä edes lyhene.

Velkajärjestelyyn pääsee käräjäoikeuden päätöksellä. Aiemmin ainakin Takuusäätiö antoi listan asianajajista jotka hoitavat hakemuksen käräjäoikeuteen. Se saattaa maksaa mutta jos hakemus hyväksytään niin maksu palautetaan hakijalle. Näin oli ainakin aiemmin.

Itse ei kannata sitä hakemusta oikeuteen jättää, menee harvemmin läpi.
 
Viimeksi muokattu:
Velkani menivät ulosottoon noin 8500 euron kohdalla noin 6 vuotta sitten, koska en pystynyt enää maksamaan suuria korkoja ja tämän jälkeen ulosotto lukitsi koron 11,5 prosenttiin. Nyt 6 vuoden jälkeen velka on noin 17 tuhatta euroa. Onko kenelläkään neuvoja siitä kuinka saan tämän maksettua halvimmin? En tiedä kovin paljon lakiasioista velkojen suhteen, mutta olen yllättynyt siitä, että ratkaisu oli lukita korko 11,5 prosenttiin ja antaa sen kasvaa vuosien aikana siihen pisteeseen, että ei oikeastaan ole mitään realistista tapaa maksaa sitä ilman jonkinlaista sopimusta. Korko kasvaa noin 160 euroa kuussa tällä hetkellä. Useat muut maat katkaisevat korot kokonaan?

Olen ollut yhteydessä Ulosottoon, Talous- ja velkaneuvontaan, Kuluttajaliittoon ja Takuusäätiöön. Takuusäätiöstä sanoivat että jos olisin saanut tietää velkajärjestelystä noin 3-5 vuotta sitten, minulla ei olisi enää velkaa. Voiko velkajärjestelyyn päästä ikään kuin retroaktiivisesti? En tiennyt eikä minulle ole kerrottu että tällaisia järjestelyitä edes on olemassa.

Aijon vihdoin ottaa härkää sarvista ja hoitaa nämä velat pois, kuinka tämä sitten onnistuu halvimmin? Olisiko paras se että maksaa pikku hiljaa kuukausittain, mahdollinen velkajärjestely tai jotain muuta mistä en ole tietoinen?

Mari, en tiedä, oletko kuullut lumipallotekniikasta. En itse oikein ymmärrä, miten se toimii, mutta ehkä sinä ymmärrät. Osoitteessa Lumipallotekniikalla velattomaksi kyseinen tekniikka selitetään.
 
Oikea vastaus on henkilökohtainen konkurssi. Ja resetin jälkeen uuteen nousuun.

Velkojat ja koronkiskurit haluavat tosin pitää yksilön ikuisessa velkasuhteessa. On helppoa rahaa heille.
 
Suomessa ei sellaista henkilökohtaista konkurssia olekaan jolla tulisi mitään resettiä.
Velkajärjestely on sitä lähinnä oleva vaihtoehto.
 
Oikea vastaus on henkilökohtainen konkurssi. Ja resetin jälkeen uuteen nousuun.

Velkojat ja koronkiskurit haluavat tosin pitää yksilön ikuisessa velkasuhteessa. On helppoa rahaa heille.
Mitä tuo käytännössä tarkoittaa? Voi vaan sanoa että 'joo, ei oo rahaa' ja kaikki velat annetaan anteeksi? Vai että koko omaisuus ulosmitataan?
 
Niinkuin yrityksen konkurssi. Kaikki sinun omaisuus siirtyy velkojille. Ainoa mitä omistat tämän jälkeen on päälläsi olevat paita ja housut. Ja siitä eteenpäin kaikki mitä ansaitset on sinun.

Jos sinulla on paljon omaisuutta. Asunto, maata jne. niin henkilökohtainen konkurssi ei ole hyvä vaihtoehto. Silloin velan suuruudesta riippuen se kannattaa maksaa pois. Tai istumaan vankilaan se pois. Vaihdat siis vapauden rajoittamisen velkaan.

Koska orjuus on kielletty lailla ja yksilö voi olla ikuisessa velkasuhteessa koronkiskureihin. Eli heidän työorjansa, jos kaikki varat menee muiden tilille. Niin näen että oikeudesta voi saada resetin eli henkilökohtaisen konkurssin.
 
Mutta kuten yllä jo todettiin, Suomessa ei ole henkilökohtaista konkurssia.
 
Niinkuin yrityksen konkurssi. Kaikki sinun omaisuus siirtyy velkojille. Ainoa mitä omistat tämän jälkeen on päälläsi olevat paita ja housut. Ja siitä eteenpäin kaikki mitä ansaitset on sinun.

Jos sinulla on paljon omaisuutta. Asunto, maata jne. niin henkilökohtainen konkurssi ei ole hyvä vaihtoehto. Silloin velan suuruudesta riippuen se kannattaa maksaa pois. Tai istumaan vankilaan se pois. Vaihdat siis vapauden rajoittamisen velkaan.

Koska orjuus on kielletty lailla ja yksilö voi olla ikuisessa velkasuhteessa koronkiskureihin. Eli heidän työorjansa, jos kaikki varat menee muiden tilille. Niin näen että oikeudesta voi saada resetin eli henkilökohtaisen konkurssin.
No eihän tuommoisessa ole mitään järkeä. Ei henkilökohtaista velkaa voida katsoa kuitatuksi sillä, että ulosmitataan omaisuus, jos ei sen arvo riitä kattamaan velan määrää. Tuo voisi olla (ja monesti varmasti olisikin) sekä velkojan että velallisen kannalta todella huono järjestely. Ei velallista ole mitään tarvetta kyniä puille paljaille, vaan ulosmitata hänen tuloistaan (olivat ne sitten minkä sorttisia tahansa) joka kuukausi tietty osuus, joka mahdollistaa kuitenkin sen, että velallinen kykenee ylläpitämään tietyn minimivaatimuksen mukaisen elintason.
 
Miten yritykset voivat tehdä konkurssin ja jatkaa uudella nimellä jos omaisuus ei kata velan arvoa?

Jos otan 10000€ lainan ja ostan 10000€ auton. Miten se 10000€ auto ei kata 10000€ velkaa? Eri asia jos on tuhlannut kaiken huoran perseeseen. Niin silloin tyhmyydestä pitää maksaa.

Niinkuin sanoin. Se mennään oikeuden kautta. Jos tapaus todetaan velkaorjuudeksi on henkilökohtainen konkurssi mahdollinen. Koska orjuus on kielletty.
Täysin tapauskohtaista.

Huom. kaikki pikavipit on laittomia ja korot palautuu takaisin velallisille oikeuden jälkeen. Jolloin maksat vain velan. Ja pikavippifirmat maksavat oikeudenkäyntikulut.
 
Tässähän puhutaan nyt tilanteessa jossa ei ole sitä lainan arvoista autoa käytettävissä velan maksamiseksi.

Jos "Rane" olisi minulle 20K velkaa, ja hänen ulosmitattavan varallisuutensa arvo on 3K, olisinko tyytyväinen, että Rane menettäisi kaiken ja minä saisin vain 3K ja sitten hän ei olisi enää minulle velkaa? No en olisi tyytyväinen. Minulle parempi malli olisi, että hän maksaa tuloistaan 200€/kk (tai mitä nyt kykenee maksamaan) kunnes velka on kuitattu.
 
Oikea vastaus on henkilökohtainen konkurssi. Ja resetin jälkeen uuteen nousuun.

Velkojat ja koronkiskurit haluavat tosin pitää yksilön ikuisessa velkasuhteessa. On helppoa rahaa heille.
Itsellä jätti vuokralainen maksamatta 3kk kuukauden vuokrat ja aloitin häätöprosessin. Kesti 5kk aikaa saada vuokralainen ulos asunnosta, minä aikana ei maksanut vuokria. Summat laitoin perintään, sieltä homna jatkui ulosottoon ja ulosotto totesi varattomaksi. Tuista ei voida ulosottaa. Summat menivät jälkiperitään mikä tarkoittaa, että ulosotto katsoo kahden vuoden ajan tasaisin väliajoin onko kaverilla varallisuutta. Jos sitä löytyy niin mitataan ulos, mutta ulosottolaitos ottaa 25%. Jos ei varallisuutta löydy niin saan päättä sitten jatketaanko seuraavat kaksi vuotta mikä kustantaa lisää kuluja itselle.

Näin niinkuin 9kk vuokran menettäneenä, joita odottelen takaisin hamaan tappiin asti niin minusta tämä keissi antaa vain esimerkin että vuokria ja kuluja ei tarvitse maksaa . Nuo ketkä itsensä tuohon jamaan ajavat eivät yleensä itsekkäistä syistä ymmärrä,,että vain he eivät ole vaikeuksissa ja hankaloittavat muidenkin ihmisten elämää ja varallisuutta. Minun puolestani tuo velka saisi olla korkojen kera hänellä loppuelämänsä ajan kunnes on pois maksettu. Ei muuten opi.
 
Puopololla on velkoihin ja ulosottoihin liittyvä haastattelu Youtubessa.
Haastateltavana juristi Olli-Matti Korhonen, joka haastaa "pikavippi"-firmoja oikeuteen ja kuulemma voittaa lähes kaikki tapaukset jotka ottaa.

Tässähän puhutaan nyt tilanteessa jossa ei ole sitä lainan arvoista autoa käytettävissä velan maksamiseksi.

Jos "Rane" olisi minulle 20K velkaa, ja hänen ulosmitattavan varallisuutensa arvo on 3K, olisinko tyytyväinen, että Rane menettäisi kaiken ja minä saisin vain 3K ja sitten hän ei olisi enää minulle velkaa? No en olisi tyytyväinen. Minulle parempi malli olisi, että hän maksaa tuloistaan 200€/kk (tai mitä nyt kykenee maksamaan) kunnes velka on kuitattu.
Noiden kahden skenaarion lisäksi on sitten se kolmas miten asia usein käytännössä menee. Ranella on perse niin auki ettei häneltä ulosoteta mitään. Hän elää tuilla tai pimeällä duunilla lopun ikäänsä etkä koskaan saa mitään, paitsi jos Rane sattuu saamaan perinnön jolla velat kuitataan, tai voittaa ison summan lotosta.

Se, ettei Suomessa ole henkilökohtaisen konkurssin menettelyä, ei takaa että velkojat saisivat omansa pois.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
264 554
Viestejä
4 589 127
Jäsenet
75 448
Uusin jäsen
Vilikissa

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom