Itseen vaikutti pahasti henkisesti, kolme viikkoa meni aikalailla toimintakyvyttömänä ja senkin jälkeen meni vajaatehoilla, maailmakuva järkkyi sen verta pahasti ja vielä useamman kerran putkeen, kun Venäläisten raakuudet ja Putinin fanitus on käynyt ilmi pala palalta. Tämä siitä huolimatta, että olen aina ollut sitä mieltä, että Venäjään ei voi luottaa, mutta jonkinlainen illuusio rauhasta Euroopassa silti oli. Asiaa pahentaa vielä se, että just syntyi kakara, niin ei ois tämmöistä Eurooppaa tälle toivonut...
Nyt alkaa pikkuhiljaa toimintakyky palautumaan, jäljellä on pohjaton raivo Venäjää kohtaan ja suuri suru Ukrainalaisisten kohtalon vuoksi, toisaalta tietty myös suuri kunnioitus urheuttansa kohtaan, kuvittelin, että sota on parissa päivässä ohi... En pysty vaikuttamaan sotaan, niin olen koittanut jeesata edes pakolaisia, lähettänyt rahaa ja laittanut suomeen tulleille vähän jotain ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi jeesamaan, kun heitä alkaa tännäe syrjäkylillekin kohta tulla (kuulemma kaikki apu on tarpeen). Vähän mieli paranee kun jotain edes tekee.
Taloudellisesti ei ole vaikuttanut (tai siis on tietenkin kun kaikki kallistuu, mutta ei aiheuta ongelmia), olen koronan alusta asti "linnoittautunut" maanseudulle ja kasvattanut kykyä selviytyä kriiseistä ja jos nyt sotaa ei tule tms, niin täällä pärjätään. Jos taas sota tulee suomeen, niin olen valmistautunut lähtemään muutaman tunnin varoajalla pois jaloista pyörimästä (minua ei kutsuttane palvelukseen nähtävissä olevissa skenaarioissa), muutama reppu ja pakki autoon ja menoksi. Tilanteesta riippuen peräkärry perään, että saa kaikki työkalut jne. mukaan. Ukrainan kaupunkeihin loukkuun jääneet siviilit ovat osoittaneet, että jos ei lähde rintamalle, niin ensiarvoisen tärkeää on lähteä ajoissa pois...
En varmasti tule tekemään samaa virhettä uudestaan. Voi vittu.
