Työkalut ja muut vehkeet

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 028
Helmojen tunkkauspaikoista ei kannata yleensä nostaa kuin auton mukana tulleella tunkilla. Se on muotoiltu nostokohtaan sopivaksi. Alkuperäisellä tunkilla ei taas kannata nostaa autoa kuin hätätilanteessa. Ei ole tarkoitettu säännölliseen käyttöön. Nostan meidän talouden autot perämurikan alta takaa ja edestä yksi nurkka kerrallaan tukivarsien kiinnityskohdista. Vastaava onnistunee Bemmilläkin. Meidän molemmissa autoissa olisi myös edessä moottorin takana kohta, josta nousisi molemmat etupyörät kerralla, mutta se vaatisi älyttömän pitkän hallitunkin.
Juu, senverran olen hitsaillut noita paskaksi tunkattuja nostokohtia, että siksi kovasti houkuttaa nostaa omat jostain oikeasti kantavasta kohdasta.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 107
Se on jännä että esimerkiksi Aliexpressistä saa monenlaisia tunkin nostotyynyjä. Suomesta noita ei tahdo löytää mistään, vaan Motonetin yms "jack padit" ovat pelkkiä kumitalloja jotka eivät suojaa helmaa mistään.
Itse tein jääkiekoista pari erilaista nostotyynyä, sahasin uran keskelle. Kestävät yllättävän hyvin ja suojaavat helman pokkausta.
 
Liittynyt
13.08.2021
Viestejä
402
Hallitunkeista mietteitä?

Veljen hankkima Tokmannin nostin uhkaavasti aavistuksen laski autoa viime renkaan vaihdossa niin mietin että tunkkikaupoille pitäis varmaan alkaa (edellisen sain takuuseen vaihdettua). +100€ malleja katsellut ja joissakin pikanostimia. Nykyiselle SUV:lle ei nyt tarvi minimi nostokorkeutta saati useita tonneja voimaa. Kakkosautosta ei tietoa myöhemmin tuleeko sporttia taikka painavempi.

E: Meinaan että vaikka rahanmenoa on mahottomasti ja tulossakin niin turvallisuus edellä ja ei kaksia vehkeitä viittis ostella :geek:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
858

Minulla on kolme Bahcon tunkkia, olen niihin erittäin tyytyväinen. Kohta joku toinen tulee kertomaan, että Bahco on paskaa ja osta AC. Ja sitten kolmas kertoo, että Bilteman tunkki on hyvä.
Tästä on väitelty täällä ennenkin ja poterot ovat niin syvät, että pois ei ole pääsyä.

Osta se, mikä tuntuu silmään ja käteen parhaimmalle. Kunhan se ei ole se 29 euron rimpula.
 
Liittynyt
11.01.2017
Viestejä
33
Hallitunkeista mietteitä?

Veljen hankkima Tokmannin nostin uhkaavasti aavistuksen laski autoa viime renkaan vaihdossa niin mietin että tunkkikaupoille pitäis varmaan alkaa (edellisen sain takuuseen vaihdettua). +100€ malleja katsellut ja joissakin pikanostimia. Nykyiselle SUV:lle ei nyt tarvi minimi nostokorkeutta saati useita tonneja voimaa. Kakkosautosta ei tietoa myöhemmin tuleeko sporttia taikka painavempi.

E: Meinaan että vaikka rahanmenoa on mahottomasti ja tulossakin niin turvallisuus edellä ja ei kaksia vehkeitä viittis ostella :geek:
Minulla on kanssa Bahco BH11500 nykyään ja tyytyväinen olen ollut. Ennen oli Bilteman 100 euron tunkki joka ei ollut kovin pitkäikäinen, se rupesi vuotamaan muutaman vuoden jälkeen. Siinä myös ärsytti, että laskeminen ei onnistu kaikissa kahvan asennoissa. Jos tunkissa on lasku kahvaa pyörittämällä niin kannattaa tarkastaa että se toimii joka kahvan asennossa.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 234
Hallitunkeista mietteitä?

Veljen hankkima Tokmannin nostin uhkaavasti aavistuksen laski autoa viime renkaan vaihdossa niin mietin että tunkkikaupoille pitäis varmaan alkaa (edellisen sain takuuseen vaihdettua). +100€ malleja katsellut ja joissakin pikanostimia. Nykyiselle SUV:lle ei nyt tarvi minimi nostokorkeutta saati useita tonneja voimaa. Kakkosautosta ei tietoa myöhemmin tuleeko sporttia taikka painavempi.

E: Meinaan että vaikka rahanmenoa on mahottomasti ja tulossakin niin turvallisuus edellä ja ei kaksia vehkeitä viittis ostella :geek:
Eikö auto ollut pukkien päällä vai ilman kuormaako se tunkki laski alas?
 
Liittynyt
13.08.2021
Viestejä
402
Eikö auto ollut pukkien päällä vai ilman kuormaako se tunkki laski alas?
En omista pukkeja valitettavasti :cigarbeye: Sopivasti tunkki siis laskenut kun auto on ylhäällä, ehkä 2-5cm ennen kuin huomaa.
Hyviä pointteja tullut esille kiitos siitä.

Varmaan jos laittas Bahcoa tilaukseen jos ei paikallisessa IKH:ssa ole sopivaa, oli muualla lähemmäs 300€. Vai onko liian jämpti kotipihalle?
Näppärästi ois lahjakortti ja loput tilikortille, toki postit 29€ päälle kun Itärajalla asutaan.

Pukit paikallisesta hakea! Ainahan sitä ennen ilmankin pärjätty:vihellys: Näimpä.
 
RieskaMies

Mr. Pelican
Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
411

Muuten tuo bacho on ihan ok mutta siinä on aivan typerästi toteutettu venttiilin sulku/avaus. Joutuu varresta kääntämään eikä tuosta kahvasta itsessään. Töissä on tuo just sama ja jos tuon vammaisen rakenteen kanssa pärjää niin nosteleehan tuolla ihan kivasti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
373
Esim. Biltemasta lähtee 3t pukkipari alle kolmellakympillä. Eiköhän jokaisen henki sen arvoinen ole. Pärjää sitä tietysti vaikka renkailla ja lankunpätkillä, mutta kyllä sinne jotain kannattaa aina laittaa.
Tuommoiset itsestään lukittuvat on minusta käteviä, kun ne saa asetettua yhdellä kädellä oikeaan korkeuteen sinne auton alle.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 354
Tuollaisella olen onnistuneesti vaihtanut renkaat Outlanderiin:

Tuossa on varressa ulottavuutta. Ylettää takaa hyvin auton alle ja suoja varressa jos vahingossa hipaisee puskuria. Valovuoden edellä jotain Motonetista ostettua tukes-listalaista. Toki hintaakin on.
 
Liittynyt
09.04.2017
Viestejä
286
Hallitunkeista mietteitä?

Veljen hankkima Tokmannin nostin uhkaavasti aavistuksen laski autoa viime renkaan vaihdossa niin mietin että tunkkikaupoille pitäis varmaan alkaa (edellisen sain takuuseen vaihdettua). +100€ malleja katsellut ja joissakin pikanostimia. Nykyiselle SUV:lle ei nyt tarvi minimi nostokorkeutta saati useita tonneja voimaa. Kakkosautosta ei tietoa myöhemmin tuleeko sporttia taikka painavempi.

E: Meinaan että vaikka rahanmenoa on mahottomasti ja tulossakin niin turvallisuus edellä ja ei kaksia vehkeitä viittis ostella :geek:
Tommonen MTXn tunkki vaikutti parhaimmalta hinta-laatusuhteeltaan, kun niitä vähän vertailin. Ite ainakin tykkään, että tunkki ei ole mikään ihan rimpula.
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 749
Tunkillahan vain nostetaan ja siihen kelpaa minimissään mikä tahansa jolla sen auton vaan ilmaan saa. Vaikka se muutaman kympin rimpula.

Pukeilla sitten tehdään se turvallisuus työskentelyn ajaksi.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Itse olen luottanut oheisten kuvien tunkkiin, on nopea, varma ja helppokäyttöinen, tosin kerrostaloon tuota ei viitsi raahata. :rofl2:
Hintakin on vähän kova, joten käyttöä olisi hyvä olla enemmän kuin kaksi kertaa vuodessa.

20200602_192340.jpg
20200602_192348.jpg
20200602_193822.jpg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
858
Muuten tuo bacho on ihan ok mutta siinä on aivan typerästi toteutettu venttiilin sulku/avaus. Joutuu varresta kääntämään eikä tuosta kahvasta itsessään. Töissä on tuo just sama ja jos tuon vammaisen rakenteen kanssa pärjää niin nosteleehan tuolla ihan kivasti.
Minä taas tykkään tuosta systeemistä. Eipähän ole mitään vaaraa, että kukaan vahingossa kahvasta tiputtaisi tunkkia alaspäin.
Tunkillahan vain nostetaan ja siihen kelpaa minimissään mikä tahansa jolla sen auton vaan ilmaan saa. Vaikka se muutaman kympin rimpula.

Pukeilla sitten tehdään se turvallisuus työskentelyn ajaksi.
Tähän en ihan yhdy. Kyllä se nostaminenkin on hyvä suorittaa kunnon tunkilla. Ne muutaman kympin tunkit on niin kapeita rimpuloita, että en itse ainakaan uskalla semmoisella nostatteassa lähteä pukkia auton alle virittelemään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 898
Minä taas tykkään tuosta systeemistä. Eipähän ole mitään vaaraa, että kukaan vahingossa kahvasta tiputtaisi tunkkia alaspäin.

Tähän en ihan yhdy. Kyllä se nostaminenkin on hyvä suorittaa kunnon tunkilla. Ne muutaman kympin tunkit on niin kapeita rimpuloita, että en itse ainakaan uskalla semmoisella nostatteassa lähteä pukkia auton alle virittelemään.
Sitten kun se rimpula luiskahtaa nostossa ja auto on lattian varassa tunkin nokassa,ai että mistäkö tiedän:rofl:
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 749
Tähän en ihan yhdy. Kyllä se nostaminenkin on hyvä suorittaa kunnon tunkilla. Ne muutaman kympin tunkit on niin kapeita rimpuloita, että en itse ainakaan uskalla semmoisella nostatteassa lähteä pukkia auton alle virittelemään.
Parempi on tietenkin aina parempi, mutta jos vaihtoehdot on nostaa ja pitää hyvän tunkin varassa vs nostaa huonommalla ja laittaa pukit alle, niin kyllä mä jälkimmäisellä menisin

Edit: Toki ajatus on että ensin sillä huonollakin saadaan se ylös asti turvallisesti eikä nostella esimerkiksi niin että luiskahtamisen vaaraa on. Pukit saa yleensä alle kädellä kurkottamalla kömpimättä sen kummemmin vaaranpaikkoihin.
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
278
Hallitunkeista mietteitä?

Veljen hankkima Tokmannin nostin uhkaavasti aavistuksen laski autoa viime renkaan vaihdossa niin mietin että tunkkikaupoille pitäis varmaan alkaa (edellisen sain takuuseen vaihdettua). +100€ malleja katsellut ja joissakin pikanostimia. Nykyiselle SUV:lle ei nyt tarvi minimi nostokorkeutta saati useita tonneja voimaa. Kakkosautosta ei tietoa myöhemmin tuleeko sporttia taikka painavempi.

E: Meinaan että vaikka rahanmenoa on mahottomasti ja tulossakin niin turvallisuus edellä ja ei kaksia vehkeitä viittis ostella :geek:
Jos tunkki laskeutuu hiljalleen kuorman ollessa päällä, se kannattaa ensitöikseen ilmata.

Oma tunkki teki moista heti paketista otettuna, ilmauksen jälkeen ei tippunut enää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 898
Jos tunkki laskeutuu hiljalleen kuorman ollessa päällä, se kannattaa ensitöikseen ilmata.

Oma tunkki teki moista heti paketista otettuna, ilmauksen jälkeen ei tippunut enää.
Itsellä halpis kiinatunkki vuoti laskuruuvista,ruuvin hiominen auttoi vähän mutta ei poistanut kokonaan ongelmaa.
 
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
806
Mistä kestäviä risti- ja talttapäitä vaikka 3/8" vääntimeen?

Rakensin aikoinaan paineilmatalttaan 3/8" vääntimen kiinni, että toimii niinkuin iskumeisseli. Monet vanhojen mopojen/moottoripyörien lohkot kun on risti tai talttapäillä kasattu.
Nyt projektoinnissa vuoden -54 jawa, jossa talttapäitä paljon. Käyttänyt muunnospalalla tota paineilmaiskumeisseliä 1/4" hylsyillä ja noi talttapäät rupee menemään propelliksi.

Kävis kyllä 1/2" myös, ei ole iso homma muokata tota paineilma härveliä toimimaan ilman muutoskappalettta myös 1/2".
Mieluiten kuitenkin 3/8"
 
Eikö tavallinen iskumeisseli ajaisi asiansa paremmin?
 
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
806
Eikö tavallinen iskumeisseli ajaisi asiansa paremmin?
Sellaisilla leikittiin yli 10 vuotta, eikä paluuta enään ole
Tuo paineilmatoiminen kun toimii paremmin ja helpommin.
Iskumeisseleitä on vielä 3kpl vaihtokärkineen tallissa, mutta kärjen kiinnitys on tuo iso "bits" pää, joten ei saa hyödynnettyä ilman sovitepalaa tohon 3/8" karaan.

Edit: Iskumeisseli kyllä toimii hyvin, jos ei paremmasta tiedä.
Verraten esimerkiksi rengasavainta pulttipyssyyn.

Edit2: Laitoin täältä 3/8" hylsyt ruuvauskärjellä edullisesti ✔ - Auton.fi
noi kaikki risti- ja talttapäät tilaukseen. Hinta postikuluineen huimat 25e.
Kuusiokolot/torxit/kuusiokantaruuvit yms. löytyy kuitenkin jo normi pulttikoneeseen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
366
Kränzle 1152 TST painepesuriin pitäisi vaihtaa öljyt. Kränzle suosittelee jotain omaa erikoisöljyään, joka ilmeisesti pitäisi tilata netistä. Löytyisikö esim Motonetin valikoimasta joku kyseiseen painepesuriin soveltuva öljylaatu?
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 262

15w-40 öljyä ne ainakin kärkkäisen neuvoissa suosittelee käyttämään.

Motox-Super 15W-40 SL/CF/CG-4 1 l | Motonet Oy tuosta vaihtaa 4 kertaa ne öljyt jos tilavuus on se 0,25l
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
366
Mielenkiintoisia eroja eri ohjekirjaversioissa. Paperisessa ohjekirjassa oli ainoastaan Kränzlen oma öljy mainittu, mutta verkkoversioissa näköjään mainittu myös tuo 15W-40 moottoriöljy. Kärkkäisen ohjekirjassa öljyt neuvotaan vaihtamaan ainoastaan kerran. Kränzlen nettisivuilla olevassa vuosittain:

Kränzle:
"The first oil change should be carried out after approximately 50 operating hours, then every year or after 250 operating hours"

Kärkkäinen:
"Ensimmäinen öljynvaihto n. 50 käyttötunnin jälkeen. Tämän jälkeen öljynvaihto ei ole tarpeen laitteen käyttöiän aikana."
 
Liittynyt
27.09.2018
Viestejä
86
Tuo onkin haastavaa arvioida painepesurin käyttötunteja. Ite varmaan vaihtaisin öljyt vaikka 10 eka pesukerran jälkeen ja sitten vaikka muutaman vuoden välein. Eka vaihto lienee se tärkein kun koneen osat uutena sovittuvat keskenään.
 
Liittynyt
16.03.2020
Viestejä
323
Todellisille hifisteliöille Kränzlen öljyn Safety Data Sheet

Dokumentissa olevan CAS-numeron perusteella voi tehdä vertailuja eri valmistajien öljyistä tai muista kemikaaleista. Valmistajan "erikoisöljy" on usein kirkasta mineraaliöljyä, johon on lisätty jotain komponenttia X sekä väriainetta.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Kränzle 1152 TST painepesuriin pitäisi vaihtaa öljyt. Kränzle suosittelee jotain omaa erikoisöljyään, joka ilmeisesti pitäisi tilata netistä. Löytyisikö esim Motonetin valikoimasta joku kyseiseen painepesuriin soveltuva öljylaatu?
Työpaikan kahteen Kränzle Quadro 1200 TST pesuriin vaihdetaan kerran vuodessa sisään 10W60 Castrolit ja hyvin ovat pelanneet viimeiset 6 vuotta.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
366
Vaihdoin eilen Kränzleen öljyt. Pesurilla ikää nyt vajaa vuosi ja tämä oli ensimmäinen öljynvaihto. Käyttötunteja ehkä noin 20. Tehtaan öljyssä oli vähän vaihteistoöljyn tapaista hajua, vaikkakaan haju ei ollut yhtä voimakas. Se vaikutti myös paksummalta kuin tilalle kaadettu Motox 15W40. Öljyt olisi ehkä kannattanut vaihtaa jo aikaisemmin. Seassa oli aika paljon jotain mustaa töhnää, joka nousi öljykipon pinnalle kellumaan.

IMG_20220408_151525.jpg

Viime syksynä kylmillä keleillä huomasin, että pesuri alkaa katkoa kesken pesun. Pesuri sammuttaa itsensä, vedentulo lakkaa ja virtanappula kääntyy off asentoon. Sen saa takaisin toimintaan, kun kävelee pesurille ja kytkee virtapainikkeen takaisin päälle.

Eilisen pesun aikana käytös oli samanlaista. Pari kolme kertaa virtakytkin kääntyi off asentoon, ilman ennakkovaroituksia tai muutoksia käyntiäänessä. Eilinen ulkolämpötilä oli +3C ja vesi ehkä saman lämpöistä. Hanan virtausnopeus on riittävä, puutarhaletkusta tuli vettä 20 litraa minuutissa, eli noin kaksinkertaisesti Kränzlen minimi.

Edit. @Jims mainitsi Castrolin täyssynteettisen 10W60 öljyn. Voisin vaihtaa ne tilalle ja kokeilla auttaisiko toimintaan kylmässä. Käytän autotallissa olevassa paineilmakompressorissakin 5W30 öljyjä talvella, kun paksummalla öljyllä ei jaksa pyöriä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 825
Todellisille hifisteliöille Kränzlen öljyn Safety Data Sheet

Dokumentissa olevan CAS-numeron perusteella voi tehdä vertailuja eri valmistajien öljyistä tai muista kemikaaleista. Valmistajan "erikoisöljy" on usein kirkasta mineraaliöljyä, johon on lisätty jotain komponenttia X sekä väriainetta.
Tässä täytyy vain muistaa että käyttöturvallisuustiedotteeseen on pakko listata vain vaaraa aiheuttavat kemikaalit, ei suinkaan kaikkia.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
650
Nyt saisi/joutuu tyhjästä aloittaa keräilyn sähkötyökaluja, kun niitä ei enään töistä saa.

Joten minkä ekosysteemiin kelkkaan kannattaisi hypätä?
Milwaukee, DeWalt, Makita, Ryobi jne.. näitähän riittää. Töissä oli käytössä Milwaukee/Makitaa ja Milwaukee ainakin oli ihan kivan oloinen. Mitään ammattimaistahan sitä ei tee, mutten tykkää millään paskalla tehdä hommia joten mieluusti laadukasta hyvällä hinta/laatu suhteella. Ekosysteemistä olisi perus akkutyökalujen lisäksi hyvä löytyä jotain pikku sahaa jolla voi jotain leikellä, akku ruohonleikkuria tulevaisuuden varalle jolla voi jotain pikku plänttejä ajella. Tietysti kaikki mikä toimii akuilla ja löytyy valikoimasta on hyvä, sitä ei koskaan tiedä mitä tarvitsee.

Nopeasti katsottuna kaikilta löytyy aikalailla kaikkia joten enemmän tässä painottuu käyttäjien kokemukset laadusta ja kestävyydestä, mihin toivoisin kokemuksia. Kiitos jo etukäteen, jos joku jaksaa heitellä kokemuksia ja vinkkejä.
 
Liittynyt
04.01.2018
Viestejä
322

Minulla oli sama tilanne puoli vuotta sitten..

Kyselin suvun ammattimiehiltä mielipidettä, erityisesti talotehtaalla työksentelevältä. Hänen mielipiteensä oli, että kaikilla merkeillä on joku kone parempi kuin toisilla. Eli ei ole sellaista merkkiä jonka voisi sanoa olevan kaikissa paras ja kestävin. Makitaa hän suositteli tai toinen hyvä Dewalt.

Valinta osu tämän foorumin ja kyselyjeni mukaan Makitaan. Heillä on yksi laajimpia konevalikoimia. Monessa koneessa voi valita koneen tason, eli ei välttämättä joudu ostamaan sitä ammattitason konetta jos sitä tarvii sen kerran vuodessa. Milwaukeeta itse ainakin pidän sellaisena, että on lähes pelkästään ammattikonemerkki.

Ostin Makitan iskuporakoneen hilliharjattomana ja metallivaihteistoilla 5 ah akuilla noin 300€:lla Suomesta. Sitten olen muutaman rungon tilannut Saksasta Amazonista. Siellä noin 1/3 hinnat pienempiä Suomen hintoihin verrattuna.
 
Käykö nuo akut ristiin näissä ammatti- ja vähemmän ammattilaitteissa?
 
Liittynyt
04.01.2018
Viestejä
322
Käykö nuo akut ristiin näissä ammatti- ja vähemmän ammattilaitteissa?
Juurikin noin kuin ylläoleva sanoo. Kunhan pitää huolen, että ostaa 18V koneita ja akkuja.

Kaikista halvimpia on 12V koneet, mutta en nää niitä järkeviksi, eikä niitä ole paljon tarjollakaan. Mm. porakoneissa jää aika vaatimattomaksi väännöt 18V koneilla.

Edit. Tähän vielä varoitus. 12V ja 18V koneet ja akut ei käy ristiin! Eli suosikaa suoraan 18V koneita.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
650
Kiitos vastauksista. Onko kellään kokemusta Makitan näistä muista tuotteista kuten sahat yms? Eipä sillä vielä ole tarvetta, mutta näin tulevaisuuteen peilaten.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
754
Mitä höpisi yhden hirsiveistäjän kanssa käyttää pelkästää Makita akkusahoja hirsirakennuksilla ja olikoha sillä 10kpl 6ah akkuja millä menee aamusta iltaan kun on sellaisia työmait missä ei ole sähköjä.
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
2 658
Vaihdoin eilen Kränzleen öljyt. Pesurilla ikää nyt vajaa vuosi ja tämä oli ensimmäinen öljynvaihto. Käyttötunteja ehkä noin 20. Tehtaan öljyssä oli vähän vaihteistoöljyn tapaista hajua, vaikkakaan haju ei ollut yhtä voimakas. Se vaikutti myös paksummalta kuin tilalle kaadettu Motox 15W40. Öljyt olisi ehkä kannattanut vaihtaa jo aikaisemmin. Seassa oli aika paljon jotain mustaa töhnää, joka nousi öljykipon pinnalle kellumaan.

Viime syksynä kylmillä keleillä huomasin, että pesuri alkaa katkoa kesken pesun. Pesuri sammuttaa itsensä, vedentulo lakkaa ja virtanappula kääntyy off asentoon. Sen saa takaisin toimintaan, kun kävelee pesurille ja kytkee virtapainikkeen takaisin päälle.

Eilisen pesun aikana käytös oli samanlaista. Pari kolme kertaa virtakytkin kääntyi off asentoon, ilman ennakkovaroituksia tai muutoksia käyntiäänessä. Eilinen ulkolämpötilä oli +3C ja vesi ehkä saman lämpöistä. Hanan virtausnopeus on riittävä, puutarhaletkusta tuli vettä 20 litraa minuutissa, eli noin kaksinkertaisesti Kränzlen minimi.

Edit. @Jims mainitsi Castrolin täyssynteettisen 10W60 öljyn. Voisin vaihtaa ne tilalle ja kokeilla auttaisiko toimintaan kylmässä. Käytän autotallissa olevassa paineilmakompressorissakin 5W30 öljyjä talvella, kun paksummalla öljyllä ei jaksa pyöriä.
En tiedä kuka on keksinyt että käyttää moottoriöljyä kun hypoidia noissa kuuluis käyttää. Rattaita tuolla voidellaan kuitenkin. Eli perus askiöljyä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
384
Jos tunkki laskeutuu hiljalleen kuorman ollessa päällä, se kannattaa ensitöikseen ilmata.

Oma tunkki teki moista heti paketista otettuna, ilmauksen jälkeen ei tippunut enää.
Ihan mielenkiinnosta (kun oma tunkki on sekin tehnyt samaa pakasta otettuna), miten tuo tunkin ilmaus oikein tehdään?
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
278
Ihan mielenkiinnosta (kun oma tunkki on sekin tehnyt samaa pakasta otettuna), miten tuo tunkin ilmaus oikein tehdään?
Ensiksi venttiili käännetään ja jätetään auki, eli se minkä aukaiset kun haluat että tunkki laskee. Sen jälkeen pitää vaikka kädellä nostolevyä alhaalla samalla kun pumppaa tunkkia täydellä liikkeellä noin kymmenen kertaa. Sitten venttiili takaisin kiinni ja menoksi.
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 291
Kyllä mäkin Makitalla lähtisin liikkeelle, jos tyhjästä lähtisi kasaamaan akkukoneita. Niin monta jälleenmyyjää, että välillä saa kelpo diilejä K-rauta, Etra tms. ja sitten vielä amazon.de.

Itellä on useampaa, koska olen harrastelija. Sekä AEG, Ryobi, Makita että Dewalt. Rahallisesti eniten dewaltissa.. Tässä nyt ei sinänsä ole mitään järkeä, mutta kaikissa sattunut joku huipputarjous niin tullut hankittua (parin vuoden takainen ClahsOhsslon tripla-koodiale, AEG motonet ale jne).. Toisaalta, onpahan valinnan varaa tarjousten suhteen!
Akkukuumailmapuhallinta ei vielä kaikilla merkeillä ole, mutta eiköhän sellainen kohta tule. Akkuimureissakin vähän eroja..
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 354
Onhan noi jotkut akkuvehkeet käteviä mutta muutamat laitteet sitten täysin turhia ja tehottomia akullisina. Hyvin osaavat markkinoida näitä.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 780
Onhan noi jotkut akkuvehkeet käteviä mutta muutamat laitteet sitten täysin turhia ja tehottomia akullisina. Hyvin osaavat markkinoida näitä.
Kerros nyt jokunen esimerkki. En ole oikeastaan tavannut sellaista laitetta, jolle ei olisi sopivaa käyttötarkoitusta akullisena. Joku pylväsporakone on ehkä siinä rajoilla. Mielestäni lähes kaikille työkaluille löytyy sopiva akkuratkaisu momenttiavaimesta moottorisahaan.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 354
Kerros nyt jokunen esimerkki. En ole oikeastaan tavannut sellaista laitetta, jolle ei olisi sopivaa käyttötarkoitusta akullisena. Joku pylväsporakone on ehkä siinä rajoilla. Mielestäni lähes kaikille työkaluille löytyy sopiva akkuratkaisu momenttiavaimesta moottorisahaan.
Käyttötarkoituksen keksinee mille vaan. En nyt ala yksittäisiä laitteita listaamaan mutta mitä noita olen tutkaillut niin muutama asia tulee mieleen akkuvehkeistä:

Paino. Akkukoneet painavat selkeästi enemmän.

Teho ja vääntö. Tämä nyt on ihan matematiikkaa niin kauan kunnes tulee yli 200 voltin akut.

Hinta. Ero saattaa olla kolminkertainen. Toki perus tekkiläisen palkoilla tämä ei tunnu missään :)

Luotettavuus. Johdollisen laitteen voit unohtaa laatikkoon vuosiksi ja se toimii heti.

Onhan noilla akkukoneilla paikkansa mutta monesti pärjää vanhalla johdollisella jos vaan on sähköä paikalla. Itsellä käytössä esim. noin 35 vuotta vanha Boschin porakone. Nämä nykyiset patterivehkeet ovat todennäköisesti ser-kamaa 35 vuoden päästä eikä niihin saa akkuja kun valmistajan tekniikka on ehtinyt muuttumaan 2-3 kertaa.
 
En keksi kyllä yhtäkään syytä enää ostaa johdollisia koneita.
Ainut johdollinen vehe, joka on jatkuvasti käytössä on rälläkkä. Kaikki muut käsityökalut ovat korvaantuneet akkukäyttöisillä.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 028
Käyttötarkoituksen keksinee mille vaan. En nyt ala yksittäisiä laitteita listaamaan mutta mitä noita olen tutkaillut niin muutama asia tulee mieleen akkuvehkeistä:

Paino. Akkukoneet painavat selkeästi enemmän.

Teho ja vääntö. Tämä nyt on ihan matematiikkaa niin kauan kunnes tulee yli 200 voltin akut.

Hinta. Ero saattaa olla kolminkertainen. Toki perus tekkiläisen palkoilla tämä ei tunnu missään :)

Luotettavuus. Johdollisen laitteen voit unohtaa laatikkoon vuosiksi ja se toimii heti.

Onhan noilla akkukoneilla paikkansa mutta monesti pärjää vanhalla johdollisella jos vaan on sähköä paikalla. Itsellä käytössä esim. noin 35 vuotta vanha Boschin porakone. Nämä nykyiset patterivehkeet ovat todennäköisesti ser-kamaa 35 vuoden päästä eikä niihin saa akkuja kun valmistajan tekniikka on ehtinyt muuttumaan 2-3 kertaa.
Itse en juuri muita kuin akkukoneita juuri käytä enää. Voivat seistä käyttämättä pitkäänkin, kun samoilla akuillahan noi kaikki toimii. Esimerkiksi rälläkkä makitan akuille maksoi jotain 35€ kotiin toimitettuna, suunnilleen saman oli akkupulttipyssy.

Ei oikein jaksa johtoa/letkua enää raahata perässä.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 354
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 285
Viestejä
4 213 540
Jäsenet
71 030
Uusin jäsen
Juho I

Hinta.fi

Ylös Bottom