Työelämäkeskustelu

Liittynyt
30.10.2020
Viestejä
276
Itelle tulee mieleen tollasesta ovelta ovelle myyjät, yritetään pakottaa tekemään päätös heti, ettei ehdi vertailemaan tai muuta.

Melkein ottaisin yhteyttä nykyiseen pomoon (tai oimipisteen x päälikköön), kertoisin tarjouksesta ja ehkä jopa tyylistä miten se esitettiin. Tiedä vaikka tulisi tarjous nopeastikkin.
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
585
Uskaltaako täällä kysäistä neuvoa ja näkemyksiä hieman erikoiseen työpaikka dilemaan? Työskentelen organisaatiossa Z, jolla on kaksi isoa toimipistettä etelä-suomen alueella X ja Y. Olin melko pitkään toimipisteessä Y palveluiden ylläpitäjän (ns. rivisotilaan) tehtävissä ja työ oli melko tasaista jatkuvan paineen alla puurtamista. Tunnollisena duunarina hoidin hommat hyvin sen suuremmin mukisematta.

Noin kolmisen vuotta sitten minulle avautui hieno mahdollisuus hakeutua miellyttävempiin ja vaativampiin asiantuntijatehtäviin toimipisteeseen X, jossa työskentelen edelleen. Työhyvinvointi nousi kohisten verrattuna aikaisempaan pestiin ja samalla esimiehet vaihtuivat huomattavasti pätevämpiin johtajiin. Ainoa miinus on, että kyseinen pesti on määräaikainen ja päättyy vuoden lopussa. Toki minulle on suullisesti lupailtu, että hommat jatkuvat normaalisti uudella sopparilla, kun vanha päättyy.

Noh, kolme päivää sitten minulle soitettiin toimipisteestä Y ja tarjottiin yllättäen esimiestehtäviä palveluiden ylläpito ryhmään. Koska olen aikanaan haaveillut esimies hommista päätin käydä haastattelussa. Haastattelijana toiminut päällikkö antoi heti kättelyssä ymmärtää, että he haluavat minut ko. pestiin. Haastattelun päätteeksi hän totesi, että mikäli en ota tehtävää vastaan niin poltan sillat toimipisteeseen Y.

Tämä sai minut miettimään tehtävän järkevyyttä. Aistin melkoista painostusta tehtävään liittyen. Koska sain aikaa miettiä asiaa vain muutaman päivän, niin valitettavasti en tule saamaan jatkoja ajatellen mitään mustaa valkoisella nykyiseltä työnantajaltani toimipisteestä X. Kellään heittää järkevää ideaa?
Vaikea mitään neuvoja antaa, mutta ainakin itse mielessä tuossa kohdassa olisi joko jatko toimipisteessä X tai uuden työpaikan etsintä. Toimipisteen Y osalta jo pelkästään tuollainen uhkailu (hyväksy tämä tai muuten...) on iso punainen lippu ja kertomasi perusteella toimipisteeseen Y paluu kannattaisi unohtaa suoraan, vaikka siltojen polttamisen uhallakin.

Pääsetkö juttelemaan nykyisen pomosi kanssa tuosta, kannattaisi suoraan kertoa että toimipisteestä Y esitetään näin ja haluat jatkaa toimipisteessä X, mitäs tehdään? Tietysti on riski, että taustalla on jo osaltasi sovittu jotenkin, että sinut "palautetaan" takaisin Y:hyn, mutta toisaalta on myös mahdollista, että Y:n pomo sooloilee ja yrittävät painostaa sut hyväksymään ilman, että ehdit selvittää tai miettiä asiaa.

Edit. Tietysti jos X:n jatko torpataan, käytännön mahdollisuus on, että palaat Y:hyn, teet siellä minimin ja alat heti etsimään uusia töitä.
 
Viimeksi muokattu:

BGZ

Liittynyt
02.05.2024
Viestejä
33
Jos tykkäät työhyvinvoinnista ja luotat X:n päteviin johtajiin, niin jäisin odottamaan uutta sopparia samassa paikassa.
 
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
657
Eikä sen välttämättä tarvi aina tarkoittaa pidempää päivää jos nyt ei puhuta ihan jostain liukuhihnatyön tasoisista hommista. Joku voi saada enemmän aikaan samoissa tunneissa, kuin toinen.
Jep. Ja toisinaan sitä on itsekin huikeassa vireessä ja saa paljon aikaiseksi, kyllä niistäkin mielellään ottaisi vastaan muutakin kuin lämmintä kättä, vaikka ei seuraavana vuonna samaan pystyisikään.

Haastattelun päätteeksi hän totesi, että mikäli en ota tehtävää vastaan niin poltan sillat toimipisteeseen Y.
Palakoot.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
75
En kyllä ymmärrä, miten tarjouksesta kieltäytyminen voisi polttaa siltoja... Eri asia, jos esim. ottaa jo paikan vastaan mutta sitten peruukin viime hetkellä tms. Ehkä tuossa on sitten taustalla jotain monimutkaisempia kuvioita ja historiaa, mitä tarina ei kerro.
Taustalla sellainen tarina, että minulta kysyttiin vajaa puoli vuotta sitten paikasta Y, että olenko kiinnostunut esimiestehtävistä jos sellaisia tulee tarjolle. Kukapa ei vastaisi ko. kysymykseen myöntävästi, jos uratoiveena on edetä eteenpäin. Tietääkseni en kuitenkaan lupautunut tulemaan ko. tehtäviin. Ja kun aikaa kului, niin pääsi asia myös unohtumaan.
 
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 995
Mulle kerran tarjottiin esimies positiota jossa palkka olisi laskenut (koska ei päivystystä). Palkkaava esimies vähän hermostu kun totesin etten halua esimieheksi niin paljoa että tekisin pienemmällä palkalla… Todettiin, että jos en suostu palkataan esimies ulkoa ja mut siirretään sen alle. Totesin, että toivottavasti löydätte hyvän niin saatan jäädä hänen alleen… Sen jälkeen mun palkkatoive hyväksyttiin.

Olen ihan samaa mieltä etten olisi innoissani menossa tyypin alaiseksi joka kiristää. Samaan aikaan jos suhun ollaan nyr tyytyväisiä niin ehkä tuon avulla saat nykysen position vakinaistettua?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 434
En lähitisi, jos lähtöasetelma on se että vastassa odottaa heti joku tällainen "Tule tai itke ja tule".

Sitä samaa siellä on sitten tiedossa enemmänkin. Todella epäkorrekti tapa kosiskella töihin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
252 986
Viestejä
4 409 259
Jäsenet
73 080
Uusin jäsen
eetu v

Hinta.fi

Ylös Bottom