Helppoa se on huudella noin...
Kiinalaiset on vähän huonoja vastaamaan sellaiseen tarpeeseen että koneistettu kappale tarvitaan nyt. Tietty monet suomalaisetkin, mutta osa taas pystyy.
hämmentävää paskaa on myös että jo työhaastatteluissa kysytään että onko stressin ja paineensietokykyä. Jo siinä kohtaa tuodaan asia siis esiin että mein firmassa on muuten asiat päin vittua, siedätkö sen. Olen kyllä näissä kysynyt että mihin sellaista normaalissa työelämässä tarvitaan, onko teidän firmassanne asiat niin päin persettä organisoitu ja resursoitu, että on jatkuva kiire ja aliresursointi vai onko siellä niin paskaa väkeä töissä vai mistä tämä tarve "stressin ja paineensietokyvylle" tulee?
mitä väliä on esimiehen antamilla varoituksilla? Monet esimiehet ovat lähtökohtaisesti sellaisia turhanpäiväsyyksiä, että ei niitten selityksistä kannata hirveemmin välittää mitään. Jos sieltä tulee joku typerä aikataulu sano ettet kerkeä sitä tuohon mennessä tekemään, teen sen päivämäärään X mennessä. Esimies saattaa valittaa, mutta voit joko sanoa että sori nyt että näin nää menee sönkötyksistäsi huolimatta tai voit vaihtoehtoisesti poissulkea koko ihmisen esim. "en kuule nyt mitään, kuuletteko te täältä jotain kun minä en kuule yhtään mitään" menetelmillä ja anna esimiehen sitte ottaa se paine vastaan että joutuu selittelemään jollekkin pampulle miksi projekti myöhästyy ja sitä rataa.
Tässä on myös välimuotoja ”stressitön ja paineeton työ” ja ”päin vittua organisoitu työyhteisö jossa on jatkuva kiire” välillä. Suurimmassa osassa töitä mitä olen tehnyt elämäni aikana on stressin ja paineensietokykyä tarvittu koska työ nyt vaan yksinkertaisesti on sellaista että välillä on kiire, painetta ja stressiä. Toki se on myös hyvä kertoa työnhakijalle hakuvaiheessa että odotusarvo on että silloinkin selvitään hommista eikä romahdeta ja mennä jäihin.
Todennäköisesti se ainakin hankaloittaa poistumista k.o. ihmispaskan alaisuudesta sisäisellä siirrolla.
Muutokset terveydessä/olotilassa on niin pieniä päivä/viikko/kuukausitasolla ettei tilannetta tiedosta. Kunnon burnout ottaa vuosia syntyä ja kestää todella pitkään kuntoutuminen. Tunnollisten ihmisten tauti, ei paljon burnoutit vaivaa jos työt on vaan työtä ja jää työpaikalle.
Meinasin itse tulla ihan samaa sanomaan. Asiat kun muuttuu vähitellen huonommaksi, niin ei sitä edes itse tajua.
Okei, kuulun kyllä tuohon ryhmään missä duunit on vaan duuneja enkä vie niitä kotiini mukaan.
Muiden osalta en voi vastata, mutta itse olen tehnyt IT-alalla PM/PO hommia ja kuukausipalkka tuon "melkein burnoutin" aikaan oli n. 5200€ + 5000€ vuosibonukset. Oli sitä vastuutakin kyllä, esim. kun yksi homma meni vituiksi niin heti kun ei saatu korjattua niin asiakkaalta tuli viesti että seuraavaksi lähtee reklamaatio ministeriöön että nyt pitää saada homma toimimaan.
Olin pitkää postausta kirjoittamassa. Hyvin summasit yhteen lauseeseen. Omalla kohdalla ei päivien pituudella ollut merkitystä burnoutin kanssa. Siinä kohtaa kun asiat ei enää olleet omissa käsissä ja johtaminen huonoa niin alkoi väsymystilaa kertymään. Näki, että tehdään päätöksiä millä suo ei tule koskaan loppumaan. Uhrattiin pitkän aikavälin menestys lyhyen aikavälin pikavoittoihin. Suota jaksoi kuitenkin useamman vuoden tarpoa kun "kunhan tämä akuutti kriisi setvitään niin sitten ollaan kuivilla ja tehdään fiksummin"
Itsekin tein tuossa ekassa mainitussa paikassa sitä ns. työtä jolla on merkitystä, tuote oli hyvä ja toimiva, asiakas hyvä, asiakkaan PM mukava tyyppi jonka kanssa oltiin samalla aallonpituudella ja homma sujui. Oman firman sisällä taas epäkohtia oli, ja niistä viestittiin ylöspäin, ja usein vastaus oli että hyvä kun nostitte esille, parannetaan. Sitten vähitellen alkoi tajuamaan että joka kerta tulee sama vastaus, eikä mitään tapahdu.
Liekkö tuolla merkitystä? Itsellä jossain 5ke paikkeilla.
Tämäpä se, kovasti koittanut olla myös ns. lojaali työntekijä ja tyhmästi kuvitellut että kyllä se työnantajakin joustaa tms. kun itsekin niin tekee.
Tämä ylläoleva olisi voinut tulla mun näppikseltä
En pidä itseäni mitenkään erityisen lojaalina työntekijänä, mutta olen aina ajatellut että jos jotain alkaa tekemään, niin tehdään se sitten kunnolla eikä puolivaloilla. Tämä kai se omalta osalta on se juurisyy, pitäisi opetella välittämään vähemmän, jos vain on mahdollista. Muillakin se tuntuu onnistuvan.
Sillä on hyvinkin paljon merkitystä. Näin yleensähän se on että burniksia ei saada pienissä palkaluokissa vaan se on vaan laiskuutta ja turhaa saikuttamista, mutta sitä mukaan kun palkka nouseen niin diagnoosi muuttu burnikseksi.
Ei muuten ole työterveyslääkäri ikinä kysynyt minulta että paljonko tienaat, oli kyseessä sitten työhön liittyvä uupumus tai flunssa. Eivät ole edes firmaa kysyneet, niillä näkyy siellä koneen ruudulla että minkä vaivan takia on tullut eikä mitään muuta. Kyllä se burnout voi tulla palkasta riippumatta kenelle tahansa, jos työolosuhteet ei ole kunnossa.
Entä jos tuo johtuu siitä, että pitää ensin olla vastuuta, työtehtävät jotka seuraa töistä kotiin ja oma asenne siihen, että työt hoidetaan kelloa katsomatta. Tähän päälle niitä tekijöitä ettei itse voi tarpeeksi vaikuttaa työtehtävien suorittamiseen, kun tulee järjetöntä aikataulua, muutoksia jne. Voit laskea omassa päässä, että ton muutoksen takia hommien tekemiseen menee 1kk lisää mutta aikataulu ei jousta ja pomo+asiakas+tiimiläiset soittelee ja mailaa perää iltaisin ja viikonloppuisin. Koska olet vastuussa+vastuuntuntoinen niin hoidat 24/7 hommia.
Sama, ehkä lisäksi vielä se, että haluan olla ylpeä tekemästäni työstä. Eli tavallaan se rima on hilattu ihan omasta toimesta korkealle. Tavallaan palkitsevaa, kun riman ylittää ja oppii uusia asioita, mutta toisaalta myös tosi stressaavaa välillä jos asiat ei menekään kuten pitäisi.
Mua on viimeaikoina rasittanut aika paljon, ja olen aika varma että voisi tulla burnout jos jatkuisi näin. Olen pitänyt periaatteena ettei työ seuraa kotiin, eli joka päivä toimistolla ja max pari kertaa kuukaudessa illalla kotoa (esim joku säätö jenkkeihin).
Mulla oli viimonen niitti pakettiin se, että ei saanut enää hyvää unta. Öisin unissaan kelas työjuttuja, että miten saadaan projektit kuntoon. Samaan normi stressihomma, että ei saa nukuttua riittävän pitkään stressin takia. Heräät aamuyöstä lopenväsyneenä kun unissas kelannut duunijuttuja ja unta ei saa. Pinna kireellä ja alat tiuskimaan, maailmankuva synkistyy. Asiat mistä olet tykännyt ei huvita eikä jaksa harrastaa, mistään ei saa iloa. Burnoutin tasoja ja syitä aika monenlaisia. Yhden setvimiseen rittää kesäloma, toinen vaatii vuoden täyslepoa töistä.
Taas niin paljon samaistumista tähän viestiin
Sinänsä aikaa nukkumiselle toki oli, mutta heräilin aina joskus aamuyöstä aivot valmiiksi täysillä kierroksilla enkä saanut enää unta.
Riippuu kuinka kauan olet käyttänyt ja määristä. Sähköiskuja, huimausta, rytmihäiriöitä, masennusta, seksuaalista haluttomuutta joka on monella pysyvää (PSSD)…noin niinkuin alkuun. Kannattaa vähentää pikkuhiljaa niin et joudu kovin montaa kertaa päivystykseen.
Yleensä hyvästä ja nopeasta työstä palkitaan lisätöillä
Maksettiin hyvin, mutta raha oli sivuosuma eikä tarkoitus. Palkka ja osakekannustimet nousi joka vuosi kun kannatteli "heroic effort":lla tiimiä. Maine antoi hyvää vielä senkin jälkeen kun työn tulokset meni pohjamutiin väsymyksen vuoksi.
Hyvä kysymys ja huomio ja pitää pistää talteen. En ole itse aikaisemmin edes tajunnut kyseenalaistaa tätä stressinsietokyky-kysymystä ja sen tarkoitusta. Yleensä se on ollutkin tuota huonoa johtamista tai muuta logistista sähläystä oikean kiireen tai hädän sijaan.
Lääkärissä ei kysellä palkan perään, jos henkilö on rasittunut niin hän on rasittunut riippumatta siitä onko hän paketoimassa jauhelihaa 1800€/kk vaiko tärkeä johtohenkilö kymppitonnin palkalla.
Jakkukalkkunat
Tämä ehkä älyttömintä mitä taas hetkeen kuullut. Esimerkiksi ravintola ja sote puolella työskentelevät voisivat olla hyvin eri mieltä. Taustasyyt siihen burnikseen tuossa lähinnä saattavat erota voimakkaasti. Siellä raflassa ehkä herkemmin paletaan loppuun kun saa jatkuvasti tehdä pitkää vuoroa tauotta ja painaa liian pienellä työvoimalla koko ajan sata lasissa. Korkeammalla liksalla tekevillä taas liittynee herkemmin henkiseen rasitukseen, kun tietotyö ja päätöksenteko rasittaa aivoja ja asioiden miettiminen seuraa herkästi myös vapaa-ajalle. Fyysinen tai henkinen ylikuormitus ovat molemmat ihan yhtä valideja syitä burnikseen ja tuo on mahdollista kaikille ihmisille palkkaluokasta ja työnkuvasta riippumatta.
Tämä on niin totta. Hyvin näkyy sekä fyysinen että henkinen stressi sykevälivaihtelussa. Urheilijatkin tän tietää, ihminen on monimutkainen kokonaisuus missä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mulla auttoi kevyt liikunta(ovesta ulos, käveleen), hengitysharjoitukset, mindfullness, kiitollisuusharjoitukset paljon akuutissa vaiheessa. Jos jotain hyvää burnoutissa niin oppi paljon omasta pääkopasta ja miten sitä huolletaan parempaan kuntoon.
Pointti ei ollut se, että matalapalkkaiset eivät saisi burnoutteja, vaan se että niitä ei koskaan diagnosoida burnouteiksi vaan laskuudeksi ja saamattomuudeksi ja korkeintaan parin viikon saikku.
Höpöhöpö. Ei kukaan lääkäri anna saikkua laiskuudesta tai saamattomuudesta.
Yleensä työterveyslääkäri ei tiedä kuin potilaan ja firman nimen? Joskus on vähän kysynyt mitä teen.
Oma pointti vastaavasti oli, että tällainen ajatusmaailma lääkäriltä, esihenkilöltä tai keneltä tahansa on ihan älytöntä ja kivikautista. Toisekseen enpä kyllä muista, että lääkärit olisivat koskaan hirveästi kyselleet työnkuvasta. Ehkä korkeintaan sen tekeekö toimistotyötä ja mahdollisesti etätyötä.
johonkin 2 alkavien ikävuosien keskivaiheille tai loppupuolelle jaksoi pitää jonkunlaista ammattiylpeyttä ja lojaalisuutta. Sen jälkeen juurikaan välittäny enää mistään työjutuista tuon taivaallista.
näitä kaikkia pitää myös muuttaa koko ajan.
Jep, muutoksia muutoksen vuoksi ja koulutus omatoimisesti töiden ohessa.
Huhhuh. Pitää varmaan olla yksityisellä puolella aika korkeassa asemassa, tai julkisella puolella missä tahansa työssä jos noin paljon on palavereita päivässä.
Lisäksi noista palavereista 90 % on täysin turhia ja niitä pidetään vain siksi, että managerit voisivat vaikuttaa tärkeiltä.
