- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 5 217
Painoit siis sittenkin STOP-nappia, vaikka tämän myöntämistä halusit kierrellä. Miksi teit niin?Olen käyttänyt monesti. Kuten toinen nimimerkki kertoi, jos esim. jää kotiin jotain, voit pysäyttää hissin ja sitten palata sillä takaisin kotiin hakemaan unohtuneita tavaroita, ei tarvitse mennä ykköseen ja sitten taas takaisin. Hätätapauksen takia ei onneksi ole tarvinnut painaa.
Sen lisäksi, että olet jakanut tänne virheellisiä ohjeita, joita joku saattaa ottaa tosissaan, olet nähtävästi päätynyt korjaamaan tiettyjä sanavalintoja, jotka eivät muuta ohjeiden huonoutta juurikaan miksikään. Toisaalta olet kyllä antanut myös hyödyllisiä vinkkejä (esim. kiilautumiseen liittyen), joten vaikka papukaijalta muutama sulka puuttuu niin olet kunniamerkkisi ansainnut. Se näsäviisas tyyli jolla Mikkokselle vastasit oli täysin turha. Kun joku muu painaa STOP-painiketta, ei todellakaan mennä ensimmäisenä painelemaan juuri sitä kerrosta johon itse sattuu haluamaan.
En ole koskaan aiemmin kuullut, että joku painaa STOP-nappia palatakseen hakemaan unohtuneita tavaroita, mutta olen nähnyt ihmisen ajavan moottoritietä väärään suuntaan. Liekö häneltäkin unohtunut jotain.
Viimeksi muokattu:

