Tyhmät ihmiset

Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Yleensä kuuluu asiaan ajaa auto aivan oveen eteen, kun on jättämässä tavaraa, että homma hoituu nopeasti. Se kauppa ei ole ainut, mihin se tavaraa vie. Menee turhaa aikaa, jos pitää alkaa parkkipaikkoja metsästämään.
Sanoin, että portaiden vieressä olisi tilaa. Sanoin, että 5 metrin päässä on vapaa parkkipaikka. Koko kaupan piha ylipäätään on n. 10x20 metriä ja siinä harvemmin on yhtään autoa aamuisin. Jätät lukematta ja keksit omiasi. Oikeassa threadissa ollaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
"Yllättäen" tämäkin ketju on täynnä kusipäitä jotka parkkeeraa miten sattuu, ja sitä pitää sitten perustella sillä että sääntöjä noudattavat ihmiset olisivat muka niitä vaarallisimpia liikenteessä. Kyllä ne vaarallisimmat edelleen on ne säännöistä piittaamattomat, ketkä tuolla paahtaa punaisia päin, eivät noudata väistämissääntöjä, ja kulkevat väylillä millä eivät sääntöjen mukaan saisi kulkea. Tämä täysin siitä riippumatta minkälainen ajoneuvo on alla, jos edes on.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683

Jep, juuri nämä jakeluautot, jotka kuskaavat tavaroita ympäri kaupunkia ovatkin juuri näitä.

Itseäni osaa ärsyttää, että jotkut mouhot häiritsevät toisten työntekoa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 428
Jep, juuri nämä jakeluautot, jotka kuskaavat tavaroita ympäri kaupunkia ovatkin juuri näitä.

Itseäni osaa ärsyttää, että jotkut mouhot häiritsevät toisten työntekoa.
Töissä keskustassa oli ärsyttävää, kun jakeluautot, isot ja pienet, suhasivat kävelykadulla. Joku valitti sääntö-Suomesta, mutta kyllä sitä vaan on maita joissa kävelykadut on rauhoitettu niille kävelijöille ja vaikka kaupat täydennetään ennen seitsemää aamulla, jos sijaitsevat kävelykadulla.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Todella huvittavaa lukea kuinka väitellään asiasta X. Sitten kumpikin osapuoli valitsee henk koht esimerkin ääripäästä joka tukee omaa näkemystään täysin kyvyttömänä olla objektiivinen ja katsoa asiaa toisesta perspektiivistä (okei, ei ehkä päde kaikkiin osallistujiin ja kärjistän hieman).

Säännöt on ohjenuora joiden avulla KAIKKI toivon mukaan kykenee toimimaan sovitulla tavalla joka olisi valtaosalle suotuisa. Säännöt on sitä varten että jos tapahtuu jokin onnettomuus tai riitatilanne se voidaan ratkaista sääntöihin nojaten. On kuitenkin ihan helvetin typerää, siis silkkaa tyhmyyttä, älykkyyden puutetta toimia täysin sääntöjen mukaan joka tilanteessa. Sääntöjä mukaillen, järkevästi soveltaen on ylivoimaisesti paras ja sujuvin tapa toimia. Toki ne kaikkein tyhmimmät eivät mielellään sovella (vituikshan se menis) vaan lukevat niitä sääntöjä kuin piru raamattua. HUOM! Nämä liikenteessä sääntöjä pilkun tarkkaan tulkitsevat ihmiset ovat niitä kaikkein vaarallisimpia.
Suuri( n?) osa ihmisistä tuntuu kuvittelevan joustamisen tarkoittavan sitä, että muut joustavat, jotta minäminäminä pääsisin helpommalla. Se ei ole joustamista.

Muita esimerkkejä silkasta tyhmyydestä johtuvasta parkkeeraamisesta mihin sattuu:

- Kauppakeskuksen oven edusta, joka on kävelykatua. Kävelykadusta on erotettu moottoripyörille pysäköintipaikka ja edempänä parin kymmenen metrin päässä on ihan oikeitakin parkkipaikkoja. Pysäköintipaikkojen vieressä seinän vierustalla on vielä jalkakäytävä. Jakeluauton saisi siis pysäyttää aivan oven eteen, pysäköintilevennykselle. Kuskien valinnat osuvat kuitenkin lähes poikkeuksetta moottoripyöräparkkiin, keskelle jalkakäytävää tai keskelle pihakatua, suosituimmuusjärjestyksessä.

- Töimiähet menossa pienen työkalulaukun kanssa viereiseen rakennukseen. Vieressä (siis aivan vieressä, kunhan olisi vain siirtänyt auton samaan kohtaan, mutta ajoradalle) olisi ollut parkkipaikka, mutta sankarit jättivät autonsa puoliksi pyörätielle ja puoliksi jalkakäytävälle.

- Pakettiauto, kuskilla ei mitään kantamuksia. Parkkeerasi keskelle pyörätietä niin, että jouduin kiertämään nurmikon kautta. Vaihtoehtoisia pysäyttämispaikkoja olisi ollut: kyseisen firman oma parkkipaikka 20 metrin päässä, viereinen ajorata, jolla on pysäköintikielto (eli sille saa pysäyttää autonsa), tai vaikka ovelle johtavan jalkakäytävän hiekkareunus, joka olisi maastopysäköintiä, muttei yhtään sen laittomampaa kuin keskelle pyörätietä jättäminen, eikä olisi haitannut ketään.

Kysd ei ole mistään sujuvasta toiminnasta vähän säännöistä joustamalla, vaan syvään juurtuneesta kuvitelmasta, että auto pitää parkkeetata mihin tahansa muualle kuin ajoradan reunaan, ettei vaan häiritse muita autoilijoita.
 
Liittynyt
05.05.2017
Viestejä
1 174
"Yllättäen" tämäkin ketju on täynnä kusipäitä jotka parkkeeraa miten sattuu, ja sitä pitää sitten perustella sillä että sääntöjä noudattavat ihmiset olisivat muka niitä vaarallisimpia liikenteessä. Kyllä ne vaarallisimmat edelleen on ne säännöistä piittaamattomat, ketkä tuolla paahtaa punaisia päin, eivät noudata väistämissääntöjä, ja kulkevat väylillä millä eivät sääntöjen mukaan saisi kulkea. Tämä täysin siitä riippumatta minkälainen ajoneuvo on alla, jos edes on.
Hienosti nostat omaa älykkyyden puutetta jalustalle. Luetun ymmärtäminen (tai ymmärtäminen) ylipäätään on luokkaa nolla. Säännöistä piittaamattomuus on tyhmyyttä siinä samassa kuin sääntöjä pilkulleen tulkitseminen. Nämä ovat ne tyhmyyden kaksi ääripäätä. Sääntöjä tulisi pyrkiä noudattamaan ja tarpeen tullen rikkoa niitä sujuvuuden ja TURVALLISUUDEN vuoksi. Ja kuten totesin, niiden tyhmimpien olis syytä noudattaa sääntöjä pilkulleen (niinkuin nämä videoiden sankarit) jotta eivät ajaudu sinne toiseen ääripäähän ja olisivat sitä kautta ehkä vielä vaarallisempia. Sääntöjen tulkitseminen ja niitä joustavalla sekä turvallisella tavalla rikkominen vaatii älykkyyttä, mutta on oikein tehtynä ylivoimaisesti se paras ratkaisu.
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
123
Kaveri tilasi jostain Kiinan kaupasta kasan roinaa ja maksoi tilisiirrolla, koska "PayPal ottaa välistä rahaa". Ei millään uskonut, että nettikaupassa myyjälle menee ne kustannukset.
Yllätys yllätys, tavarat ei koskaan tulleet perille ja myyjää ei paljon napannut vastailla, kun oli rahatkin jo saanut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Hienosti nostat omaa älykkyyden puutetta jalustalle. Luetun ymmärtäminen (tai ymmärtäminen) ylipäätään on luokkaa nolla. Säännöistä piittaamattomuus on tyhmyyttä siinä samassa kuin sääntöjä pilkulleen tulkitseminen. Nämä ovat ne tyhmyyden kaksi ääripäätä. Sääntöjä tulisi pyrkiä noudattamaan ja tarpeen tullen rikkoa niitä sujuvuuden ja TURVALLISUUDEN vuoksi. Ja kuten totesin, niiden tyhmimpien olis syytä noudattaa sääntöjä pilkulleen (niinkuin nämä videoiden sankarit) jotta eivät ajaudu sinne toiseen ääripäähän ja olisivat sitä kautta ehkä vielä vaarallisempia. Sääntöjen tulkitseminen ja niitä joustavalla sekä turvallisella tavalla rikkominen vaatii älykkyyttä, mutta on oikein tehtynä ylivoimaisesti se paras ratkaisu.
Taisi kalikka kolahtaa oikeaan osoitteeseen, pitkin helvettiä parkkeeraavaan henkilöön? Et missään vaiheessa puhunut että tyhmimpien olisi syytä tehdä jotain. Haukut täällä sääntöjä noudattavia tienkäyttäjiä tyhmiksi, ja lyön vetoa että samalla aiheutat itse "joustavalla sääntöjentulkinnallasi" tarpeettomia vaaratilanteita. Taidat kuulua niihin kaikista vaarallisimpiin tienkäyttäjiin.
 
Viimeksi muokattu:

selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Sanoin, että portaiden vieressä olisi tilaa. Sanoin, että 5 metrin päässä on vapaa parkkipaikka. Koko kaupan piha ylipäätään on n. 10x20 metriä ja siinä harvemmin on yhtään autoa aamuisin. Jätät lukematta ja keksit omiasi. Oikeassa threadissa ollaan.
Otapa ensikerralla kuva tilanteesta, niin voidaan porukalla ihmetellä. Kuvailemasi tyyli nyt on yleinen tapa, jota varmaan 99% jakelukuskeista noudattaa.
 
Liittynyt
05.05.2017
Viestejä
1 174
Taisi kalikka kolahtaa oikeaan osoitteeseen, pitkin helvettiä parkkeeraavaan henkilöön? Et missään vaiheessa puhunut että tyhmimpien olisi syytä tehdä jotain. Haukut täällä sääntöjä noudattavia tienkäyttäjiä tyhmiksi, ja lyön vetoa että samalla aiheutat itse "joustavalla sääntöjentulkinnallasi" tarpeettomia vaaratilanteita. Taidat kuulua niihin kaikista vaarallisimpiin tienkäyttäjiin.
En omista autoa. Olen kuitenkin joskus ollut tavara-autonkuljettaja vuosia. Kuljen julkisilla, kävellen ja pyörällä. AINA kun rikon sääntöjä tien ylityksissä, tai punaisia päin kävellessä/pyöräillessä pidän huolen ettei kenenkään, etenkään autoilijoiden tarvitse reagoida tekemisiini. En myöskään autoilijoiden sujuvan liikenteen vuoksi paina jalankulkijoiden valoja vaihtuvaksi jos voin sen ylittää turvallisesti päin punaisia, jotta autojen ei tarvitse turhaan pysähtyä valoihin kun olen aikoja sitten mennyt siitä yli. Et edelleenkään tunnu ymmärtävän mitä älykäs sääntöjen rikkominen tarkoittaa. Olet todella kapeakatseinen sen suhten miten sääntöjä voi rikkoa, ja tämä juuri on punainen lippu siitä ettei se hissi välttämättä mene ihan sinne ylimpään kerrokseen, ja tällöin on ehkä syytäkin noudattaa niitä sääntöjä pilkun tarkasti. Siinä mielessä ihan fiksu veto.
 
Hohhoijakkaa. Niele nyt vaan se tosiasia että väitteesi "HUOM! Nämä liikenteessä sääntöjä pilkun tarkkaan tulkitsevat ihmiset ovat niitä kaikkein vaarallisimpia." on ihan silkkaa paskapuhetta. Se että joku noudattaa vaikkapa punaisia valoja pilkuntarkasti, on paljon vähemmän vaarallista kuin se että joku ei niitä noudata. Nämä sääntöjä mukamas joustavasti noudattamattajättävät on niitä pahimpia minäminäminä-tyyppejä, joita suurinta osaa ei tunnu vittuakaan kiinnostavan sujuva liikenne tai muiden turvallisuus. Niitä sääntöjä tunnutaan rikkovan aina kun se vaan itselle tuntuu jotain etua tuovan. Ja yleensä etu on luokkaa että pääset seuraaviin valoihin odottamaan vähän pidemmäksi aikaa. Tässä alkuperäisessä tapauksessa etu oli että kuorman pääsee purkamaan 5m lähempänä kauppaa, "hurraa".
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Töissä keskustassa oli ärsyttävää, kun jakeluautot, isot ja pienet, suhasivat kävelykadulla. Joku valitti sääntö-Suomesta, mutta kyllä sitä vaan on maita joissa kävelykadut on rauhoitettu niille kävelijöille ja vaikka kaupat täydennetään ennen seitsemää aamulla, jos sijaitsevat kävelykadulla.
Ei olla nyt niissä maissa, vaan Suomessa ja Suomessa noudatetaan suomalaisia käytäntöjä.

Se kertoo aivan kaiken tuosta porukasta, jotka valittavat jakeluautojen pysäköinnistä, kun ne valittavat jopa ambulanssien ja poliisiautojen parkkeeraamisesta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Ei olla nyt niissä maissa, vaan Suomessa ja Suomessa noudatetaan suomalaisia käytäntöjä.

Se kertoo aivan kaiken tuosta porukasta, jotka valittavat jakeluautojen pysäköinnistä, kun ne valittavat jopa ambulanssien ja poliisiautojen parkkeeraamisesta.
Aika vähissä taitaa olla poliisiautoista ja ambulansseista valittajat? Vaikka niitäkin tietenkin varmasti löytyy, lienevät sitä samaa minäminäminä-porukkaa jotka tuolla paahtaa sääntöjenvastaisesti liikenteessäkin.

Useimmiten kuitenkin "hieman" eri kiireellisyysluokasta kyse ambulansseilla ja poliisiautoilla kuin jakeluautoilla. Harvassa kaupassa ketään kuolee kun kuorma sattuu tulemaan 10s myöhemmin sen takia että kuljettaja parkkeeraa kadun reunaan eikä jalkakäytävälle. Tai sama vaikka olisi tuntejakin myöhemmin.
 
Viimeksi muokattu:

selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Harvassa kaupassa ketään kuolee kun kuorma sattuu tulemaan 10s myöhemmin sen takia että kuljettaja parkkeeraa kadun reunaan eikä jalkakäytävälle. Tai sama vaikka olisi tuntejakin myöhemmin.
Aikataulut kusee. Ne on näillä jakelukuskeilla laskettu todella tarkasti, eikä ole aikaa käyttää parkkipaikan hakuun. Auto oven eteen ja tavarat pois ja seuraavaan paikkaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 428
Ei olla nyt niissä maissa, vaan Suomessa ja Suomessa noudatetaan suomalaisia käytäntöjä.

Se kertoo aivan kaiken tuosta porukasta, jotka valittavat jakeluautojen pysäköinnistä, kun ne valittavat jopa ambulanssien ja poliisiautojen parkkeeraamisesta.
Tuossa yllä valitettiin, että vain Suomessa ollaan näin hanakoita noudattamaan sääntöjä. Eli lopettaisi valittamisen, ja noudattaisi suomalaisia käytäntöjä?

Ei, useimmat ihmiset joita ärsyttää autot ja autoilu kävelytiellä eivät valita poliisiautoista tai ambulansseista kyseisillä paikoilla. Molempia tuollakin näkyi, mutta ei ärsyttänyt minua, eikä työkavereita.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Aikataulut kusee. Ne on näillä jakelukuskeilla laskettu todella tarkasti, eikä ole aikaa käyttää parkkipaikan hakuun. Auto oven eteen ja tavarat pois ja seuraavaan paikkaan.
No se on kyynel. Aikataulut pitää mitoittaa niin että hommat pystytään tekemään laillisesti ja kunnolla. Ei kirurgitkaan jätä käsiään pesemättä sen takia että joku on aikatauluttanut leikkaukset pitkin helvettiä. Aikatauluihin vetoaminen on tekosyy, niitä pitää muuttaa jos hommia ei saa laillisesti tehtyä niissä raameissa.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
No se on kyynel. Aikataulut pitää mitoittaa niin että hommat pystytään tekemään laillisesti ja kunnolla. Ei kirurgitkaan jätä käsiään pesemättä sen takia että joku on aikatauluttanut leikkaukset pitkin helvettiä. Aikatauluihin vetoaminen on tekosyy, niitä pitää muuttaa jos hommia ei saa laillisesti tehtyä niissä raameissa.
Miksi lähteä toimivaa järjestelyä muuttamaan? Teidän kahden lisäksi ei varmaan kellään muulla ole tuossa ongelmaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Miksi lähteä toimivaa järjestelyä muuttamaan? Teidän kahden lisäksi ei varmaan kellään muulla ole tuossa ongelmaa.
Juu, me kaksi ollaan ainoat joille on haittaa pitkin vittua parkkeeratuista jakeluautoista. :tup::facepalm:

Eli ei, kyseessä ei todellakaan ole "toimiva järjestely". Jos olisi niin eihän siitä kukaan valittaisi.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Juu, me kaksi ollaan ainoat joille on haittaa pitkin vittua parkkeeratuista jakeluautoista. :tup::facepalm:

Eli ei, kyseessä ei todellakaan ole "toimiva järjestely". Jos olisi niin eihän siitä kukaan valittaisi.
Valittajat keksii aina syynsä. Jos ne olisi siellä parkissa, niin kohta joku urputtaisi, että miksi ne siellä vie asiakkaiden parkkitilaa ja kolhii muita autoja...

Jakeluautot on toiminut noin aina, ja tulee toimimaan jatkossakin. Oppikaa elämään asian kanssa, kuten muutkin ihmiset.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Valittajat keksii aina syynsä. Jos ne olisi siellä parkissa, niin kohta joku urputtaisi, että miksi ne siellä vie asiakkaiden parkkitilaa ja kolhii muita autoja...

Jakeluautot on toiminut noin aina, ja tulee toimimaan jatkossakin. Oppikaa elämään asian kanssa, kuten muutkin ihmiset.
Eivät ole aina toimineet noin, eikä tälläkään hetkellä suuri osa jakeluautoista toimi noin. Suuri osa noudattaa tieliikennelakia ja pysäköi autonsa juuri kuten kuuluukin. Sitten on osa joilta löytyy näitä tekosyitä, "aikataulut pakottaa", "kuljetusmatka kasvaa", ym. Nämä kuljettajat on ne, joiden pitää oppia elämään sen asian kanssa että autoa ei saa parkkeerata miten huvittaa.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Eivät ole aina toimineet noin, eikä tälläkään hetkellä suuri osa jakeluautoista toimi noin. Suuri osa noudattaa tieliikennelakia ja pysäköi autonsa juuri kuten kuuluukin. Sitten on osa joilta löytyy näitä tekosyitä, "aikataulut pakottaa", "kuljetusmatka kasvaa", ym. Nämä kuljettajat on ne, joiden pitää oppia elämään sen asian kanssa että autoa ei saa parkkeerata miten huvittaa.
Muuttoautot on toinen valituksen aihe. Ei kai kukaan oikeasti luule, että ne pitäisi pysäköidä yhtään mihinkään muualle kuin siihen oven eteen?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Muuttoautot on toinen valituksen aihe. Ei kai kukaan oikeasti luule, että ne pitäisi pysäköidä yhtään mihinkään muualle kuin siihen oven eteen?
Meidän muutossa ei muuten pysäköity muuttoautoa jalkakäytävälle, eikä ajoradallekaan, vaan sen toiselle puolelle puiston nurmikentälle. Landella on eri asia kun huoltoajoa mahtuu tekemään oven edestä ja niin tontti on yleensä suunniteltukin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Muuttoautot on toinen valituksen aihe. Ei kai kukaan oikeasti luule, että ne pitäisi pysäköidä yhtään mihinkään muualle kuin siihen oven eteen?
Sehän nyt riippuu ihan täysin sijainnista ja siten siitä täyttyykö edellytykset sille että sen saa siihen oven eteen jättää. Osassa sijainneista aivan satavarmasti aiheuttaa vaaratilanteita ja/tai haittaa muuta liikennettä eikä sitä saa siihen pysäyttää, toisaalla taas sitten on pysähtymispaikka muuten siinä lähellä jolloin pitää hoitaa homma sieltä, ja jossain muualla taas voi jättää oven eteen. Ei tämä mitään rakettitiedettä ole, ja ne hyväksyttävät poikkeamat yleisistä pysähtymis- ja pysäköintisäännöistä on tieliikennelaissa listattuna.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
469
Juuh, mää jättämässä autoo Tampereen hämeenkadulle parkkiin ja ihmettelemässä bussikuskien vittuuntuneita ilmeitä kun 1 bussi joutuu kiertään toisen kaistan kautta että pääsee pysäkille, ja muut 9 bussia odottaa auton takana että pääsee myös sille bussipysäkille. Tähän vielä se että taksit ja muut bussit ajaa jo valmiiks vasenta kaistaa ja sit odotellaan vuoroo ohitukselle. Ja harvemmin on yks auto viemässä tavaraa liikkeisiin, joten aika ruuhkanen katu olis jos kaikki jättäis vaan kadulle auton.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
ICT-muro yritti ansaita kirpparilta parikymppiä extraa. Mitä suotta jostain potilaiden tietosuojasta tai GDPR asetuksista välittämään. Seurauksena muro päätyy rikostutkintaan ja sen jälkeen mononkuva perseeseen.
Karmea moka: Ihmisten tuoreita terveystietoja päätyi tietokoneen mukana kirpputorille - ”Tällä olisi voinut tehdä miljoonavahingot”
Hienosti.

Tosin liekö vähän värikynää käytetty tarinassa. Eikös nykyisellään reseptien kirjoittamisessa ole pakko olla VRK-kortti? Vai onnistuuko tuo jossain ilmankin?
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 740
Monasti noissa on joissain yksiköissä "yhteiskäyttötunnukset" joilla pääsee koneeseen sisään mutta itse potilastietojärjestelmiin ei sellasilla pitäisi päästä missään. Se on sitten eri asia jos joku pälli on tallennellut kaikkea itse koneelle, tyyliin hoitosuunnitelmia jne. Toki "hienoin" kirjausjärjestely minkä olen vuosien varrella nähnyt oli ihan perinteinen word, kun pieni yksityinen lafka ei halunnut maksaa kunnon järjestelmästä mitään ja oli kaupungille jollain ilveellä tuon saanut perusteltua. Tästäkin toki se kymmenen vuotta aikaa jo.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 210
Tyhmät ihmiset valittaa jakeluautoista ja samaan aikaan vinkuvat toisessa topikissa "postin kulkemisen vaikeuksista". Jakeluautoilla ei yksinkertaisesti ole aikaa miettiä ja etsiä sopivinta parkkipaikkaa. Tai kyllä ne varmasti sitä sopivinta juurikin ajattelee, mut toimituksetkin pitäisi saada aikataulussa.

Itse olin joskus kesän paketteja (ym iltaisin ja varhain aamuin) toimittamassa Rovaniemellä. Sielläkin pukkas kiirettä senkin jälkeen ku taktiikkaa ja aluetta oppi tunteen. Helpotti päivä toisensa jälkeen, mut sai sitä siltiki reilua ylinopeutta ajaa kokoajan (Rovaniemelläkin kilometrejä kertyy, vaikka harvemmin asuttu). Kantaminen/kuorman purkaminen on hitainta työtä ja auto parkeerataan mahd. lähelle. Helsingissä ko. työ varmasti silkkaa helvettiä (ratikat, liikenne, kevyt liikenne, ahtaat tiet). Osanottoni, jotka sitä tekee.

edit: esim Rovaniemellä niitä paketteja tuli ihan hemmetisti ja kaks kertaa päivässä. Lajittelun ja kuorman teon (+reittisuunnitelu) jälkeen jäi 1-2h aikaa toimittaa paketit ennen uutta lastia. Kilometerjä tuli päivittän vähintään 50km alakanttiin ajateltuna, vaikka oppi hyvin optimoimaan reitit. Joskus yhden paketin toimitus omalla alueella saattoi olla 40 km meno-paluu. Onneksi niitä oli harvemmin eikä 2 enempää per päivä. Tuollaiset tuli kylmästi priorisoitua viimeiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
802
No se on kyynel. Aikataulut pitää mitoittaa niin että hommat pystytään tekemään laillisesti ja kunnolla. Ei kirurgitkaan jätä käsiään pesemättä sen takia että joku on aikatauluttanut leikkaukset pitkin helvettiä. Aikatauluihin vetoaminen on tekosyy, niitä pitää muuttaa jos hommia ei saa laillisesti tehtyä niissä raameissa.
Aika on rahaa jne. Eli jos halutaan, että edes jakeluajossa olis hommat suomalaisilla firmoilla ja suomalaisilla kuskeilla, jotka saavat TESsin mukaan palkkaa, on vaan ajettava se pulla-auto mahdollisimman lähelle purkupaikkaa.

Ja en itse ole päivääkään ajanut jakeluautoja. Ajan kippiautoa, ja siinäkin monasti joutuu menemään klv:lle odottelemaan kippausta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Tulipa mieleen yks paikallislehden tekstaripalsta kirjoitus. Haulla ei löytynyt enkä ala lukemaan kaikkia niitä, mutta jotankuinkin näin se meni:

"Mitä vikaa on jonottamisessa, kaupan kassalla on aina hirveä kiire ihmisillä"

Varmaan joku Tyyne 82v joka viihtyy kassajonossa ja viettää siellä aikaa huvikseen.

Anteeksi ja takasin jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden rageen "väärästä" pysäköinnistä.:bored:
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 113
Hienosti.

Tosin liekö vähän värikynää käytetty tarinassa. Eikös nykyisellään reseptien kirjoittamisessa ole pakko olla VRK-kortti? Vai onnistuuko tuo jossain ilmankin?
Koneen mukana kovalevylle tallennettuja potilastietoja, sanasalat teipattu kylkeen ja kovalevy kryptaamatta. Siinä ei paljon varmennekortit silloin auta. Profit. :smoke:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Koneen mukana kovalevylle tallennettuja potilastietoja, sanasalat teipattu kylkeen ja kovalevy kryptaamatta. Siinä ei paljon varmennekortit silloin auta. Profit. :smoke:
Juu ei tietenkään auta. Pointti oli se että kun värikynää käytetään siinä että kerrotaan että olisi päässyt reseptejä kirjoittelemaan, niin jatkokysymys on että mihin muuhun sitä värikynää on käytetty. Ja siis tietenkin jo yksittäisenkin potilaan tietojen vuotaminen on vakava asia eikä sellaista saa tapahtua.
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
469
Usein kadulle voi jättää ihan hyvin, jossain sitten ei, kuten tuossa sinun esimerkissä... osaispa kaikki kuskit ajatella vähän ennenkun tekee kumpaakaan parkkeerausta. Ja samoin osaispa siitä valittavat katsoa sitä tilannetta eri kantilta, että aina sitä autoa ei ehkä kannatakaan jättää ajoradalle. Laissahan tuo on laveahkosti määritelty että lastaus ja purku on sallittua.
Lähinnä viittasin vaan näille kommenteille, jokka sanoo että ei saa kävelytielle pysäköidä oli tilanne mikä tahansa, vaan TÄYTYY aina ajoradalle pysäköidä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Lähinnä viittasin vaan näille kommenteille, jokka sanoo että ei saa kävelytielle pysäköidä oli tilanne mikä tahansa, vaan TÄYTYY aina ajoradalle pysäköidä.
Kuka niin on sanonut että aina täytyy ajoradalle pysäköidä? Tieliikennelaissa on määritelty oikein hyvin ja riittävästi milloin voi mm. kuorman purkamisen takia jättää auton muuallekin. Ongelma on tilanteissa kun jalkakäytävät ja kelvit tukitaan vaikka kirjaimellisesti 5 metrin päässä olisi pysähtymispaikka missä ei olla kenenkään tiellä. Mutta kun kuski on laiska paska niin minkäs sille voi.

Jengi kiimassa täällä rakentelee olkiukkoja jotta saa sitten rakkaalla peltilehmällään jyrätä ne. Oikeassa ketjussa taas ollaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Työkaverit 1 ja 2, molemmat n. 60v naishenkilöitä. Meille tulossa uudet koneet kaikille ja samassa vaihtuu w7->w10. Meillä käytössä kaksi näyttöä.

Työkaveri 1 havaitsi heti yhden ongelman uudessa koneessa. Hänen hiirensä hyppii koneelta (näytöltä) toiselle liian helposti verrattuna edelliseen koneeseen. Hän kuitenkin totesi ratkaisseen ongelman siirtämällä näyttöjä kauemmas toisistaan.

Työkaveri 2 taas manasi vartin puuttunutta ohjelmaa ja kuinka näin käy aina kun päivitetään. Kävin sitten kuulostelemassa mikä ohjelma siellä nyt puuttuu. Se oli pikakuvakkeeksi tallennettu nettisivu.

En tiedä mikä on pahinta tässä: se, että ko. Henkilöt ovat työskennelleet ainakin 20 vuotta jo tietokoneilla vai se, että he saavat enemmän palkkaa kuin minä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Ongelma on tilanteissa kun jalkakäytävät ja kelvit tukitaan vaikka kirjaimellisesti 5 metrin päässä olisi pysähtymispaikka missä ei olla kenenkään tiellä. Mutta kun kuski on laiska paska niin minkäs sille voi.
Ihanko vilpittömästi olet sitä mieltä, että täällä on keskustelua pelkästään niistä tilanteista, joissa se sopivampi pysähdyspaikka olisi jossakin 5m päässä? Nuo esteistä toistuvasti kilahtavat fillaristit eivät logiikasta tai järjestä ylipäätään välitä, tunteettomia ja putkikatseisia avohoitopotilaita järjestään. Laki ei tunnu sille väelle merkkaavan missään mitään, paitsi tietenkin jos joku on edessä.

En ihmettelisi vaikka siellä facebookin ketjussa olisi vihaisten mielensäpahoittajien postaamia kuvia hälytysajossa olevista paloautoista "tukkimassa" pyörätien. En uskalla mennä edes katsomaan, kun pelkään olevani oikeassa.

Ja tämän kaiken sanon itsekin pyöräilijänä, mutta en kuitenkaan sellaisena, joka etsimällä etsii vihattavaa muiden tekemisistä.
 
Helvetinkö väliä sillä on mitä jotkut avohoitopotilaat on asioista mieltä jossain facebookin ryhmissä? Täällä on kyllä viimeiset pari sivua väännetty siitä kuuluuko tieliikennelakia noudattaa vai ei, ja joku hermanni kehtasi vielä väittää että ihmiset jotka sitä pilkulleen noudattavat ovat vaarallisin ryhmä liikenteessä. Suuri osa on tuntunut olevan sitä mieltä että tieliikennelakia ei tarvitse noudattaa, vaan on parempi keksiä omat säännöt tilalle ja kutsua sitä "joustavaksi" toiminnaksi.

Aika vaikeaksi menee tällä foorumilla keskustelu jos pitäisi aina jaksaa miettiä mitä joku urpo jossain FB:n Tiukkatrikoiset Fillaristit -ryhmässä asiasta saattaisi sanoa.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Helvetinkö väliä sillä on mitä jotkut avohoitopotilaat on asioista mieltä jossain facebookin ryhmissä?
Ei sillä muuten mitään väliä olisikaan, mutta kun sehän juuri on tuota sakkia, joka nähtiin siinä keskustelun aloittaneessa videossa. En tiedä tyypin nimeä, mutta syön hatullisen virtuaalista paskaa, jos tämä koputtelijatyyppi ei ollut yksi ko. ryhmän käyttäjistä.

Täällä on kyllä viimeiset pari sivua väännetty siitä kuuluuko tieliikennelakia noudattaa vai ei,
No jaa, pikemminkin porukka on ollut eri mieltä siitä, missä tilanteessa olisi järkevää joustaa niistä raameista mitä tieliikennelakiin on kirjattu.

Sääntöjä on toki syytä pääsääntoisesti noudattaa, mutta mm. minä rinnastan jonkun jakeluauton hetkellisen pysähtymisen pyörätielle vastaavaan rikkeeseen, kuin tyhjällä tiellä keskellä yötä punaisia päin kävelemisen. Se on sitten eri asia, jos se kärry on vedetty siihen pyörätielle niin, ettei sitä pääse pienellä ohjausliikkeellä kiertämään. Tavarat pitää siirtää ja jakeluautojen pitää saada hommansa hoidettua.

Tyhmä jakelukuski on tyhmä ja samalla tavalla tyhmä pyöräilijä on tyhmä. Molempia löytyy, mutta aina näitä ei välttämättä tapaa samoissa paikoissa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
969
Juu ei tietenkään auta. Pointti oli se että kun värikynää käytetään siinä että kerrotaan että olisi päässyt reseptejä kirjoittelemaan, niin jatkokysymys on että mihin muuhun sitä värikynää on käytetty. Ja siis tietenkin jo yksittäisenkin potilaan tietojen vuotaminen on vakava asia eikä sellaista saa tapahtua.
Ainakin paikallisessa terveyskeskuksessa tuo homma toimii niin että se resepti kirjoitetaan valmiiksi ja sitten talennus/tulostus vaiheessa käytetään sitä korttia varmistukseen. Veikkaisin että tuo koneet löytänyt jantteri on avannut sen reseptien kirjoituksen räplännyt sitä vähän ja nähnyt listat lääkeistä jne ja sitten päätellyt siitä että voisi tehdä reseptejä.
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
469
Kuka niin on sanonut että aina täytyy ajoradalle pysäköidä? Tieliikennelaissa on määritelty oikein hyvin ja riittävästi milloin voi mm. kuorman purkamisen takia jättää auton muuallekin. Ongelma on tilanteissa kun jalkakäytävät ja kelvit tukitaan vaikka kirjaimellisesti 5 metrin päässä olisi pysähtymispaikka missä ei olla kenenkään tiellä. Mutta kun kuski on laiska paska niin minkäs sille voi.

Jengi kiimassa täällä rakentelee olkiukkoja jotta saa sitten rakkaalla peltilehmällään jyrätä ne. Oikeassa ketjussa taas ollaan.
No käytin tossa esimerkkinä Tampereen hämeenkatua, jossa useimmissa paikoissa ei ole muuta kun se jalkakäytävä ja ajotie. Mihis pysäköit kun viet tynnyreitä baariin? Varmaan sinne kulman taakse 50 metrin päähän sitten maksulliselle paikalle ja takaovet kiinni joka reissulla, kun ei niitä kaikkia tynnyreitä kerralla voi viedä.
Etkö osa kävellä auton vierestä, vai miksi tää aiheutta sulle peppukipua?
Ne joissa on kuvailemasi tilanne, ei todennäkösesti ole ison kaupungin keskusta-aluetta, eli tuskin kadut on niin ruuhkaset että ei pääsis ohi helposti.
Oikeessa ketjussa tosiaan olet.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 154
Mites sitten kun lumiaura tai lakaisukone ajaa pyörätiellä, niin, mitäs sitten?? Kuinkas sitten suu pannaan? Hirveitä öykkäreitä tuollaiset kun kevyen liikenteen väylillä ajelevat vaan niin, herran lettas sentään!

Luulisi olevan vähä-älyisemmällekin selvää, että huoltoajot on poikkeustapauksia, ja lyhytaikainen pysäköinti kevyenliikenteen väylälle ei ole maailmanloppu. Sitä paitsi se pyöräilijä voi heittää ensimmäisen kiven, joka ei itse koskaan tee mitään tieliikennelain kirjaimen vastaista.
 
Ukko Ylijumala

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
201

Juuri näin. Itse pyöräilen paljon ja aika harvoin näkee tapauksia missä kevyenliikenteen väylällä on jakeluauto parkissa eikä siinä ole tarpeeksi tilaa mennä ohi. Välillä tosin tukkivat kyllä koko väylän, mutta ei siitä nyt mitään kilareita vedetä. Jessus sentään ihmiset. Itkupotkuraivarit pikkuasioista kuuluu pikkulapsille, ei aikuisille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Huomautus - vältä näitä turhia henkilökohtaisuuksiin menemisiä
No käytin tossa esimerkkinä Tampereen hämeenkatua, jossa useimmissa paikoissa ei ole muuta kun se jalkakäytävä ja ajotie. Mihis pysäköit kun viet tynnyreitä baariin? Varmaan sinne kulman taakse 50 metrin päähän sitten maksulliselle paikalle ja takaovet kiinni joka reissulla, kun ei niitä kaikkia tynnyreitä kerralla voi viedä.
Etkö osa kävellä auton vierestä, vai miksi tää aiheutta sulle peppukipua?
Ne joissa on kuvailemasi tilanne, ei todennäkösesti ole ison kaupungin keskusta-aluetta, eli tuskin kadut on niin ruuhkaset että ei pääsis ohi helposti.
Oikeessa ketjussa tosiaan olet.
Onko kuvailemassa tilanteessa nyt kyse tilanteesta jossa kirjaimellisesti 5 metrin päässä oli pysähtymispaikka mihin pysähtymättä voi välttää muille esteenä olemisen? Jos ei, niin kyseisenkaltaisesta tilanteesta en ole puhunut tässä ketjussa sanaakaan. Kannattaa varmaan opetella lukemaan ennen kuin tulee esittelemään omaa tyhmyyttään tänne.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Mites sitten kun lumiaura tai lakaisukone ajaa pyörätiellä, niin, mitäs sitten?? Kuinkas sitten suu pannaan? Hirveitä öykkäreitä tuollaiset kun kevyen liikenteen väylillä ajelevat vaan niin, herran lettas sentään!

Luulisi olevan vähä-älyisemmällekin selvää, että huoltoajot on poikkeustapauksia, ja lyhytaikainen pysäköinti kevyenliikenteen väylälle ei ole maailmanloppu. Sitä paitsi se pyöräilijä voi heittää ensimmäisen kiven, joka ei itse koskaan tee mitään tieliikennelain kirjaimen vastaista.
Miksi jatkat olkiukkojen rakentelua?
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Kyllähän se aura-auto moottoritielläkin aiheutti ainakin puskaradiossa kuumia tunteita autoilijoiden keskuudessa talvella.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Mites sitten kun lumiaura tai lakaisukone ajaa pyörätiellä, niin, mitäs sitten?? Kuinkas sitten suu pannaan? Hirveitä öykkäreitä tuollaiset kun kevyen liikenteen väylillä ajelevat vaan niin, herran lettas sentään!
Tästäpä tulikin mieleeni, että olen kesän aikana nähnyt useita kaupungin päältäajettavia ruohonleikkureita kelveillä ajelemassa. Ja ei, eivät olleet menossa siihen viereiselle nurmikolle jatkamaan hommiaan, vaan ajelivat niin pitkälle kuin satuin näkemään. Useita risteyksen välejä joka tapauksessa. Yksikin oli suojatien edessä liikennevaloissa odottelemassa tien ylitystä. Syykin on aivan selvä: ettei ny vaan autot joutuis hidastamaan.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Ajavat yleensä aika pitkän pätkän sitä ruohoa kevyelliikenteen ja autotien välistä. Takasin mennessä se on jo leikattu. Jolloin ajellaan keviä pitkin takasin autolle ja kärryyn. Tietysti jos kaupungit miehet tekee tuntipalkalla hommia ja ajavat leikkurilla varikolta kohteeseen. Toki parempi olisi jos auto ja kuski löytyisi jokaiselle leikkurille omansa.
 
Ukko Ylijumala

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
201
Tästäpä tulikin mieleeni, että olen kesän aikana nähnyt useita kaupungin päältäajettavia ruohonleikkureita kelveillä ajelemassa. Ja ei, eivät olleet menossa siihen viereiselle nurmikolle jatkamaan hommiaan, vaan ajelivat niin pitkälle kuin satuin näkemään. Useita risteyksen välejä joka tapauksessa. Yksikin oli suojatien edessä liikennevaloissa odottelemassa tien ylitystä. Syykin on aivan selvä: ettei ny vaan autot joutuis hidastamaan.
Sama tullut vastaan pariin otteeseen tänä kesänä. Fillaroin niistä ohi helposti, ei ollut vaikeeta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 685
Viestejä
4 188 788
Jäsenet
70 779
Uusin jäsen
K01571N3N

Hinta.fi

Ylös Bottom