• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Twitter (Elon Muskin jälkeen)

Liittynyt
15.12.2018
Viestejä
409
Niin, uhrejahan tässä onkin hyvä syyttää. Mitäs läksit, niin.
Firmat antaa etuja ihan syystä - kilpailun vuoksi. Musk kuvittelee, että Twitter on hänen valtakaudellaan joku lahja ihmiskunnalle. Omallakin työnantajalla on ilmainen aamiainen kerta viikkoon. Osittain siksi, että etäilijät tulisivat toimistolle moikkaamaan työkavereitaan. Ei ole kovin suuri sijoitus. Valinta toki tuokin, antaako etuja vai korkeampaa liksaa.
En minä ole syyttänyt ketään mistään. Esitin toteamuksen, että voi tuolla työpaikkaakin vaihtaa jos haluaa. Ja monihan Twitterillä tekeekin niin. Tuo näkökulma, että toimistollepalaajat pitäisi nähdä uhreina on kyllä vähän hassu. Ennen koronaa se oli kuitenkin standardi, että suuri osa teki toimistolla töitä. Itsekin teen etänä töitä. Mutta jos mun liksa nousisi tuohon ~200 tonniin, mitä tuolla senioridevaajat vetää, niin vaihtaisin kyllä etäilyn toimistopäiviin ja ymmärtäisin, että voi vähän vaatimustasokin nousta.
 
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
1 670
Kyllä nyt viikon tjs. perusteella että tuli semmoinen paskamyrsky suuntaan ja toiseen ettei paremmasta väliä :redface:

Luulisin että tuo Muski olisi edes etäisesti halunnut koko firmaa. Varsinkaan tuolla hinnalla. Vaan nyt hää teki sillein tymästi että julkaisi sen tarjouksen kaiken kansan nähtäväksi. Mikä nyt vissiin lasketaan tuolla päin maailmaa ostotarjoukseksi tjs.

Sit mentiin oikeuteen ja näköjään Muski päätti että aika turha käydä salissa ja joutui toteuttamaan alkuperäisen hintansa.

edit. kirjoitin näköjään kolme sivua vanhoihin viesteihin vahingossa.

On tuo semmoinen koijari silti koko ukko että en paremmasta tiijä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 453
Kuka tuollaista rääväsuista kakaraa haluaisi tai suostuisi edes pitämään palkkalistoillaan, jos kielenkäyttö on tuollaista omaa työtä ja työnantajaa kohtaan? Sananvapauteen toki kuuluu saada sanoa noita, mutta ei se tietenkään mikään suojakilpi ole, etteikö pomo voisi sinua heivata huitsin nevadaan pärisemään.
 
Norsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2021
Viestejä
181

Insiderin mukaan Muskin säästökuuri jatkuu siten, että työnantajan piikkiin menneet lounaat pitää nyt Twitterillä maksaa itse. Musk perustelee tätä sillä, että kukaan ei ole ollut toimistolla syömässä niin lounaat on maksanut $400 per työntekijä, tosin näistä vastuussa ennen Twitteriltä lähtöä ollut henkilö kiistää tuon väitteen.

Niin tai näin niin joku saattaa ihmetellä miksi tämä edes on mikään argumentti kun Musk on kerran myös ilmoittanut että jokainen tekee jatkossa toimistolla töitä vähintään 40 tuntia viikossa joten lounaan työntekijäkohtainen hinta kyllä tuosta sen myötä taas varmasti laskisi kohtuulliseksi. Tämän ristiriidan ihan loogisesti selittänee ilmeisesti se, että Musk on myös ilmoittanut että nyt olisi paras alkaa painaa 80-tuntisia työviikkoja eli korkeintaan 50% sitten vissiin vielä hänen laskelmiensa mukaan voidaan yhä tehdä etänä.
80 tuntisia työviikkoja :D Kuvittele, teet ensin normaalisti kahdeksan tuntia toimistolla, ja sen jälkeen matkustat takaisin kotiin ehkä keskimäärin noin tunnin kotimatka tuolla alueella? Sen jälkeen läppäri päälle kotona ja toiset kahdeksan tuntia putkeen. Nukkumaan sitten joskus? Tuleekohan noista ylitöistä palkkaa. Eiköhän tuolla porukkaa tule lopettamaan melko lailla.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 437

Mitenhän EU-maiden työaikalait tulee tuohon taipumaan...

Oma veikkaus on se, että Twitterin konkka näyttää yhä todennäköisemmältä.
 
BNo1

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 145
Kuka tuollaista rääväsuista kakaraa haluaisi tai suostuisi edes pitämään palkkalistoillaan, jos kielenkäyttö on tuollaista omaa työtä ja työnantajaa kohtaan? Sananvapauteen toki kuuluu saada sanoa noita, mutta ei se tietenkään mikään suojakilpi ole, etteikö pomo voisi sinua heivata huitsin nevadaan pärisemään.
Puhutko Elonista vai määritteleekö asema firmassa että onko rääväsuinen kakara vai messiaaninen visionääri?
Eloninkaan ulosanti ei aina ole ihan siisteintä ollut, joten oletan että mielestäsi pomo saa haistatella sananvapauden nimissä ilman seuraamuksia mutta työntekijä ei?
Samalla tavallahan voi myös perustella cancelloinnin ja boikotit, ei kenenkään ole pakko tukea Elonin bisneksiä, joten aika naurettavaa jos Elon alkaisi itkemään että sitä / twitteriä cancelloidaan sen mielipideiden takia.
Esimerkiksi näin -> Elon Musk says Twitter has legal claim against 'left activist groups' over advertiser boycotts
 
cman

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 761
Mitenhän EU-maiden työaikalait tulee tuohon taipumaan...

Oma veikkaus on se, että Twitterin konkka näyttää yhä todennäköisemmältä.
Joo ei kai nuo vaikuta kuin Jenkkilässä työskenteleviin. Ehkä joku Dubai myös. Suurinpiirtein muut voi vaikka tulostaa Elonin mailit ja pyyhkästä niillä esim. persettä.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Mitenhän EU-maiden työaikalait tulee tuohon taipumaan...

Oma veikkaus on se, että Twitterin konkka näyttää yhä todennäköisemmältä.
Yleensä nuo ylityöt IT-alalla on "implisiittisiä" eli virallisesti ei ole kuin normaalitunnit tai jonkin verran ylitöitä, mutta sitten sinun oletetaan olevan tavoitettavissa kokoajan ja voit joutua "hyppäämään palaveriin" milloin vain jne. Tai sitten todetaan että jokin feature pitää saada koodattua perjantaihin mennessä vaikka se ei ole realistista 8h työpäivillä.

Siellä ei siis virallisesti vaadita mitään 80h viikkoja, mutta käytännön tilanne ajaa ihmiset siihen. Sitten jos tähän ei taivu niin urakehitys heikkenee, tulee potkut muusta syystä kuten liian matala KPI yms. Silloin kun britit vielä olivat EU:ssa oli paljon juttua kuinka Lontoon investointipankeissa jotkut junnut vetivät 100h työviikkoja ja osa kuoli sydäriin.

Muutama entinen Wolttilainen on minullekin sanonut ettei ko. firmaan kannatta mennä töihin ellei ole valmis olemaan "aina töissä".
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.03.2018
Viestejä
1 209
Tulee mieleen, että näinköhän Musk kaipasi Twitterin hankinnassa enemmän siinä kiinni olevaa teknologiaa, kuin Twitteriä itseään?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 966
Ei tainnut ihan resonoida väelle tuo "hardcore" työskentely. Eikä ihme. Miksi jäisin firmaan, joka meinaa pakottaa jotain 80h viikkoja. Vaikuttaa aika surkealta johtajalta.
Yllättäen ei toiminutkaan niin hyvin että teet selväksi miten et arvosta firman työntekijöitä tippaakaan, osoitat ettei sinulla ole mitään kunnon visiota siitä mihin ollaan menossa, potkit kaikki jotka on eri mieltä despootin ottein, omilla toimillasi ratkaisevasti huononnat liiketoiminnan näkymiä jatkossa, maalailet firman tulevaisuudesta kauhukuvia jne. ja sitten odotat että oisit joku inspiroiva johtaja joka saa ne tekemään entistä kovemmin duunia porukalle. Eihän se ihme että kun kyse ei ole mistään matalapalkka-alasta niin työntekijät eivät mitä tahansa siedä.

Noh, ehkä Musk voi nyt kirjoittaa johtamisoppaan jossa kertoo miten ei kannata menetellä.

Jää tietysti vielä nähtäväksi onko niinkin paha kuin että lähestyttäisiin 90% poistuneissa työntekijöissä (mukaanlukien ne ihan Elonin itse potkimat ekassa aallossa) tuo luku nyt perustuu lähinnä kuitenkin anekdootteihin ja Musk on ilmeisesti esim. etätyökantaansa vähän vetänyt takaisin ja elintärkeitä työntekijöitä on kosiskeltu takaisin. En silti yllättyisi jos monikaan ei olisi enää tässä vaiheessa vakuuttunut siitä että nuo olisi muuta kuin hätäreaktioita kun on jo housuissa.

Tulee mieleen, että näinköhän Musk kaipasi Twitterin hankinnassa enemmän siinä kiinni olevaa teknologiaa, kuin Twitteriä itseään?
Kyllä se teknologiakin aika paljon arvoaan menettää jos ei ole enää tiimiä joka sen tuntisi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 271
Varmaan amerikkalaiset on ihan tyytyväisiä, kun ensin kitketään etätyöt minimiin ellet ole joku erityisen spesiaali huippuyksilö (ikään kuin se olisi ainoa ryhmä, jolla etätyöskentely voi olla tehokasta) ja sitten vielä ilmeisesti painostetaan painamaan pitkää viikkoa kovalla tahdilla. Käsittääkseni erityisesti Yhdysvalloissa etätyöt on ollut ihan hyvä kehityssuunta, kun etäisyydet toimistolle ja ruuhkat kaupungeissa on usein vähän eri luokkaa kuin täällä, joten nämä kaksi asiaa kimpassa tuskin johtaa kovin tyytyväiseen työntekijään. Lukujen valossa kieltämättä kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan Twitter tästä porskuttaa.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 508
Varmaan amerikkalaiset on ihan tyytyväisiä, kun ensin kitketään etätyöt minimiin ellet ole joku erityisen spesiaali huippuyksilö (ikään kuin se olisi ainoa ryhmä, jolla etätyöskentely voi olla tehokasta)
Sinänsä vanha konsti vähentää väkeä on se että rajoitetaan etätyötä, vähennetään etuja, niin lähtötelineissä olevat lähtee, alistuvat jää.
Ne henkilöt jotka halutaan pitää, niin heistä täytyy pitää kiinni ja heiltä ei voi etujaleikata.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 966
Sinänsä vanha konsti vähentää väkeä on se että rajoitetaan etätyötä, vähennetään etuja, niin lähtötelineissä olevat lähtee, alistuvat jää.
Ne henkilöt jotka halutaan pitää, niin heistä täytyy pitää kiinni ja heiltä ei voi etujaleikata.
Ei kai tässä kuitenkaan todennäköisesti ole siitä kyse kun väkeä ihan suoraan potkittiin ensi alkuun todella reippaasti. Muskillahan on muissakin firmoissaan vaan tuo ihan sama linja että etätöitä ei juuri saa tehdä, tässä huonojen päätösten loputtomassa sarjassa sitten suhteellisen pienenä se että halusi vaan twitterissä tuoltakin osin muuttaa olemassaolevan kulttuurin täysin toiseksi kertaheitolla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 460

Joo, ei näytä kovin hallitulta nyt toiminta. Muutama hyvähkö artikkeli tästä eroamisaallosta

(e. tässä saattaa olla maksumuuri)

Ja kasa väitteitä tilanteen karuudesta, jotka voi tai voi olla olematta totta

Kasikaks

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.08.2022
Viestejä
789
Voihan sen laittaa hetkeksi kiinni ja avata uudestaan entistä ehompana? En tiedä miten twitter-aktiivit tästä tosin selviävät. Onneksi on Truth Social?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 470
Ei kai tässä kuitenkaan todennäköisesti ole siitä kyse kun väkeä ihan suoraan potkittiin ensi alkuun todella reippaasti. Muskillahan on muissakin firmoissaan vaan tuo ihan sama linja että etätöitä ei juuri saa tehdä, tässä huonojen päätösten loputtomassa sarjassa sitten suhteellisen pienenä se että halusi vaan twitterissä tuoltakin osin muuttaa olemassaolevan kulttuurin täysin toiseksi kertaheitolla.
Suuri ero tulee myös siitä, että Muskin toiset firmat ovat aikalailla teknologian keihäänkärjessä.
Ainakin näin itse insinöörinä voisin hyvinkin harkita työpaikkaa Teslalla tai etenkin SpaceX:ssä, vaikka siellä olisikin vähän paskempi työkulttuuri, koska noiden teknologia on kiehtovaa ja haluaisin olla osana sen kehittämistä.
Twitter taaskin, se on nyt vain tylsä sosiaalisen median palvelu. Jos käytännössä mikä tahansa muu samantyylistä hommaa tekevä firma tarjoaisi samaa liksaa paremmilla työoloilla, niin ei siinä kyllä kauaa tarvisi miettiä kytkimen nostamista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
358
Nauttisin kyllä jos tuo oksennusämpäri menisi nurin ja Elon joutuisi nöyrtymään ja myöntämään oman tyhmyytensä. Tai no tuskin mitään tulee myöntämään vaan syyttää vaan muita, vaikka itse on kaiken sotkun aiheuttanut.
 
BNo1

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 145
Minulla on isoja vaikeuksia ymmärtää mitä hittoa Elon oikein yrittää tehdä Twitterin kanssa, vaikka kooderit heittäisi siihen kymmeniätuhansia tunteja työtä ja miljoonia koodirivejä niin minkä perustavanlaatuisen ongelman ne oikein ratkaisisi? Jos tätä ongelmaa ei ole määritelty, niin miten ylityöt sitten korjaisi mitään?

Twitterin perusrakenne oli ihan toimiva jo ennen Elonia, viilattavaa varmasti löytyy mutta ei se koodia lisäämällä ala tuottamaan enemmän rahaa. Jotenki tulee sellainen fiilis että Elon näkee Twitterin vaihdelaatikkona jota voi insinöörityöllä parantaa, vaikka käytännössä Twitterin isoimmat haasteet ovat "humanistisella" puolella ja myynti/markkinointiorganisaatioissa.

Sitten itketään että softa on bloattia, microservicet on turhia ja potkitaan porukkaa pois jos ne ei kirjoita tarpeeksi koodia? Siis haluaako se nyt enemmän vai vähemmän sitä koodia?

Itse näen että myyn työtuntejani palkkaani vastaan, se että joku Elon alkaa vaatimaan ylitöitä eli pyytää minua myymään itseäni halvemmalla vain siksi että se on itse paskonut asiansa ja vaatii muita korjamaan tekemänsä vahingot. Pitää olla aika todellisuudesta vieraantunut saappaannuolija jos oikeasti on työntekijänä sitä mieltä että Elonin vaatimat hardcore ylityöt ovat jotenkin työntekijän etu, erityisesti jos se ei oikein osaa edes sanoa mitä niilä ylitöillä pitäisi tehdä että Twitterin tilanne korjaantuisi. En ole missään nähnyt mutta jotenkin on sellainen fiilis ettei se haluaisi myöskään maksaa niistä ylitöistä vaan tehdään talkootyötä Elonin pankkisaldon pelastamiseksi.

Myös tämä tyyli jossa pisteään ensin platform palamaan ja sitten mietitään mitäs pitäisi tehdä on jo kertaalleen todistettu helvetin huonoksi ideaksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
995
Ennemmin vaikuttaa että tämä on ihan tarkoituksenhakuista toimintaa (kaataa Twitter), eikä suinkaan yritys saada Twitter kannattavaksi. Mutta kai tämä on joku venäläinen 4D-shakki, mitä en vaan tavallisena pulliaisena ymmärrä.
 
Tuskin, tuollaista epämääräistä pomppuilua on nähty Muskilta aiemminkin, esimerkiksi Teslan kohdalla. Ihan sitä myöden että SEC on joutunut puuttumaan tilanteeseen.
Joten sinänsä ei tämä Twitterin tilanne nyt hirveästi yllätä. Kun otetaan huomioon mikä sirkus sen ostaminen oli, tämä on sille vain jatkoa.
 
Kyllähän tässä huvittuneena on tullut seurattua tätä hommaa ja managerointia. Eipä kyllä paljon nappaa, jos konkkaan menee. 44 miljardilla osti mahdollisen konkurssin. Jonkin sortin saavutus kai se tuokin on. Tuskin tuonne on kenelläkään hirveää hinkua mennä töihin, jos vaikka yrittävät palkata uusia insinöörejä lähteneiden tilalle.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 936
Kurjaa kun joutuu odottelemaan espanjalaista talk show videota. Sen devaaja tarina on kyllä huikea. Veikkaan, että tästä episodista joku kirjoittaa yhtä hyvän :D
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Ennemmin vaikuttaa että tämä on ihan tarkoituksenhakuista toimintaa (kaataa Twitter), eikä suinkaan yritys saada Twitter kannattavaksi. Mutta kai tämä on joku venäläinen 4D-shakki, mitä en vaan tavallisena pulliaisena ymmärrä.
Pakko tämän on melkein olla jotain 4D-shakkia. Ei kukaan 44 miljardia tai edes lähelle samoja summia investoinut ole töhöillyt näin pahasti. Musk on kuitenkin vetänyt aikaisemmin useita menestystarinoita.

Olisiko että Twitterin omistava yhtiö on veloilla ostanut osakkeet ja ne on jonkun muun kuin suoraan Muskin takaamia? Firma nurin ja velkojat/takaajat maksaa vahingot? Joka tapauksessa Musk olisi tärvellyt elinikäisesti oman bisnesmaineensa tuon myötä eikä kukaan enää koskaan tekisi mitään kauppaa hänen kanssaan.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 046
Meemimies iskee. Mutta onhan tossa pointtinsa. Jengi jaksaa itkeä elonista ja sen tekemisistä samalla kun maailmassa ja usa:ssa tapahtuu paljon karumpiakin asioita. Toi FTX on kyllä melkoinen härdelli

Musk tosin maksimoi twitterinkäyttöä. Trollailee ja jengi kihisee ja kuhisee twitterissä. Klikkejä syntyy.
 
Krypto osottautui scämmiksi? Stop the press.

Omassa Twitter kuplassani varmaan enemmistö on jo tehnyt Mastodon tilejä. Johtuuko se siitä, että jengi haluaa rage lopettaa Twitterin käytön Muskin takia? Ei.

Syy on siinä, että Twitter on hyvä alusta (Ukrainan, Iranin, Syyrian etcetc. seurantaa) ja ihmiset ovat huolissaan, että se yhtäkkiä hajoaa ja kaikki kontaktit, jotka Twitter on mahdollistanut, katoavat yhdessä yössä.

Seuraamistani henkilöistä 0 on siirtynyt pelkästään Mastodoniin (ja kaikki valittavat että UI on erittäin paska verrattuna Twitteriin)

e. Twitterin kohtalo kiinnostaa siksi, että sille ei ole todellisia vaihtoehtoja.

Musk tosin maksimoi twitterinkäyttöä. Trollailee ja jengi kihisee ja kuhisee twitterissä. Klikkejä syntyy.
Tekeekö tämä Twitterille tuottoa, jota Musk kipeästi kaipaa?
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 607
Varmaan olisikin aikamoinen paskamyrsky jos FTX olisi rekisteröity jenkeissä, mutta kun sillä ei taida olla mitään kotipaikkaa niin ketään ei vaan kiinnosta. Kyllähän Muskin tämän tietää, yrittää vaan siirtää katsetta muualle.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
915
Kyllähän tässä huvittuneena on tullut seurattua tätä hommaa ja managerointia. Eipä kyllä paljon nappaa, jos konkkaan menee. 44 miljardilla osti mahdollisen konkurssin. Jonkin sortin saavutus kai se tuokin on. Tuskin tuonne on kenelläkään hirveää hinkua mennä töihin, jos vaikka yrittävät palkata uusia insinöörejä lähteneiden tilalle.
En kyllä tajua miten sun mielestä Twitter vois mennä konkurssiin. Mihin ne oikeasti voi tarvita 7500 työntekijää? Kyse on kuitenkin vain viestintäsovelluksesta, olkoonkin maailman laajuinen, mutta silti kyse on vain viestintäsovelluksesta. Jos sä ostaisit firman, niin varmaan tekisit siitä mieleisesi ja pyrkisit tekemään siitä kannattavan. Varsinkin jos olisit maksanut siitä 44 miljardia :D Nykyään kun on niin trendikästä vihata Elon Muskia, niin tokihan tästä asiasta uutisoidaan vaan yhdeltä kantilta.
 
No se menee konkkaan samalla tapaa kuin muutkin yritykset, jos niiltä loppuu rahat.
Twitterin talous ei ole koskaan ollut hirveän hyvässä kunnossa, ja nyt Muskin kaupan jälkeen se tilanne on huonontunut. Lisäksi ymmärtääkseni osana tuota kauppaa ollut omistusjärjestely lisää Twitterin menoja.
Jos nuo Muskin irtisanomiset häiritsee sitä Twitterin jokapäiväistä toimintaa, mikä on kyllä täysin mahdollista jos puoletkin noista työntekijöiden tarinoista on totta, niin se kyllä nopeasti vaikuttaa siihen Twitterin kassavirtaan. Jonka seurauksena konkurssi ei ole mitenkään kaukaahaettu.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
98
Kyse on kuitenkin vain viestintäsovelluksesta, olkoonkin maailman laajuinen, mutta silti kyse on vain viestintäsovelluksesta. Jos sä ostaisit firman, niin varmaan tekisit siitä mieleisesi ja pyrkisit tekemään siitä kannattavan. Varsinkin jos olisit maksanut siitä 44 miljardia :D Nykyään kun on niin trendikästä vihata Elon Muskia, niin tokihan tästä asiasta uutisoidaan vaan yhdeltä kantilta.
Kyseessä ei ole mikään vain viestintäsovellus. Twitter on sosiaalinen media ja suurin osa ihmisistä ei tajua mitä sellaisen ylläpitäminen vaatii.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 046
Kyseessä ei ole mikään vain viestintäsovellus. Twitter on sosiaalinen media ja suurin osa ihmisistä ei tajua mitä sellaisen ylläpitäminen vaatii.
Hyvää automaatiota ja kourallista 10x insinööriä? Koneopittuja algoritmeja joita tekee ja automatisoi tuotantoon kourallinen huipputyyppejä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 825
Kyllä moderointia voi paljonkin hyvillä konealgoritmeilla automatisoida. Ihmisille jää vain kinkkisimmät keissit. Gpt3 on melko kova ja homma menee vauhdilla eteenpäin.
Kyllä vain ja mitä tuosta äkkiä googletti numeroita niin

Viestejä tulee 500 miljoonaa päivässä ja moderaattoreita on...oli 3000

Onnea vain matkaan jos kolmesta tuhannesta haluaa merkittävästi vähentää ilman ettei palvelun laatu huonone järkyttävästi.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 046
Kyllä vain ja mitä tuosta äkkiä googletti numeroita niin

Viestejä tulee 500 miljoonaa päivässä ja moderaattoreita on...oli 3000

Onnea vain matkaan jos kolmesta tuhannesta haluaa merkittävästi vähentää ilman ettei palvelun laatu huonone järkyttävästi.
Musk on puhunut konfiguroitavasta twitter kokemuksesta. Konealgoritmilla vois hyvin toteuttaa tuon seulonnan eri asetuksille. Tämä hoitais jo aika ison osan närkästymistä pois, kun jos haluaa turvallisen kokemuksen saa sellaisen ja toisaalta olisi myös mahdollisuus wild wild west asetukseen niin kauan kuin pysytään lakien sisällä(ei moraalin).

Long game on se, että perinteisiä moderaattoreita on vain kourallinen. Kourallinen seuloo tapaukset mitkä on riitautettu. Suurin osa moderaattorirooleista muuttuu "prompt engineeringiksi" missä generoidaan opetus ja testausdataa konealgoritmeille. Moderoinnissa virhe, korjataan/parannetaan opetusdataa, uusi algoritmi tuotantoon. Konealgorimitseulovat sisältöä tunnottomasti ja paranevat päivä päivältä.

Muutos ei tapahdu yössä, mutta polku on aivan selvä mihin ollaan menossa. GPT3 ymmärtää tekstiä todella hyvin, gpt4:en on tulossa, konealgoritmit tunnistavat kuvista kohteet paremmin kuin keskivertoihminen. Musk:lla on teslan kautta aika hyvä ymmärrys ja konealgoritmitiimit. Teslan puolelta saanevat boostia twitteriin, jos twitterissä on menty ilman algoritmeja/huonoilla algoritmeilla.
 
Mainostajat ei lähde tähän.

Brand security on niin valtavan suuri asia jota Musk ei tunnu ymmärtävän ollenkaan.
 
cman

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 761
Elonihan vois pistää Teslan Autopilotin moderoimaan. :whistling:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 825
Miten mainostajilla ei häiritse vaikka Google? Heidän mainokset voi pukata lähes mille tahansa sivulle. Pidin jopa itse kiellettyjä aiheita käsittelevällä sivustolla ja kerkesin tienata 4 vuotta ennen kuin Google havahtui ja pisti mainokset estoon kyseiseltä sivulta.
Googlehan oli aivan älytöttömässä kusessa juuri tämän asian kanssa. Tommonen maailman toiseksi suurin mainostajakin laittoi googlen paskalistalle pariksi vuodeksi. Diileistä paljon maksavia jättimainostajia ei paljoa se paina että vetää googlen kaltaisen firman kanssa tehdyn sopparin roskiin.

Semmosia arvioita on esitetty että n. 70 miljardin usd lovi tuli googlen lompakkoon tästä.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
316
Musk on puhunut konfiguroitavasta twitter kokemuksesta. Konealgoritmilla vois hyvin toteuttaa tuon seulonnan eri asetuksille. Tämä hoitais jo aika ison osan närkästymistä pois, kun jos haluaa turvallisen kokemuksen saa sellaisen ja toisaalta olisi myös mahdollisuus wild wild west asetukseen niin kauan kuin pysytään lakien sisällä(ei moraalin).
Eli ohjataan käyttäjät vaan entistä syvemmälle omiin siiloihinsa? Twitterin suurimpia haasteita tahtoo jo nyt olla keskustelun polarisoituminen erilaisten kaikukammioiden sisäiseksi ja toisinaan väliseksi huuteluksi.

Long game on se, että perinteisiä moderaattoreita on vain kourallinen. Kourallinen seuloo tapaukset mitkä on riitautettu.
Totuus: algoritmit jakaa banneja satunnanvaraisella osumatarkkuudella liukuhihnalta ja yksittäisiä virheitä ei selvi kukaan.

Tämähän on Googlen (ja osittain varmaan Metankin) alustoilla hyvin pitkälti arkipäivää jo nyt. Youtubesta tulee säännöllisin väliajoin esimerkkejä tapauksista, joissa algoritmi on räväyttänyt bannit käytännössä ilman mitään järkevää syytä, oikaisupyyntöihin tulee vastauksena ainoastaan automaattivastauksena boilerplatea ja mistään viestikanavasta on turha kuvitella saavansa kiinni asiakaspalvelijaa. Vain siinä tapauksessa jos satut olemaan itse Mr. Beast tai joku muu YouTuben Top 100 -luokan influensseri jolla on suhteita Googlen organisaation sisäpiiriin, voi olla jotain toivoa siitä että saisit eskaloitua tapauksen ihmisen tutkittavaksi ja _ehkä_ kanavasi takaisin.

Muutos ei tapahdu yössä, mutta polku on aivan selvä mihin ollaan menossa. GPT3 ymmärtää tekstiä todella hyvin, gpt4:en on tulossa, konealgoritmit tunnistavat kuvista kohteet paremmin kuin keskivertoihminen. Musk:lla on teslan kautta aika hyvä ymmärrys ja konealgoritmitiimit. Teslan puolelta saanevat boostia twitteriin, jos twitterissä on menty ilman algoritmeja/huonoilla algoritmeilla.
Teknisen ymmärryksen lisäksi Muskilla aika usein tuntuu olevan ylioptimistinen asenne siihen mitä tekniikalla voidaan tehdä ja kuinka pitkälle asioita realistisesti voidaan automatisoida. Tästä löytyy Teslankin osalta lukuisia esimerkkejä Autopilotin saagasta model 3:n tuotanto-ongelmiin. En varsinaisesti yllättyisi jos seuraavaksi samat kuviot tullaan näkemään Twitterin kanssa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 470
Totuus: algoritmit jakaa banneja satunnanvaraisella osumatarkkuudella liukuhihnalta ja yksittäisiä virheitä ei selvi kukaan.

Tämähän on Googlen (ja osittain varmaan Metankin) alustoilla hyvin pitkälti arkipäivää jo nyt. Youtubesta tulee säännöllisin väliajoin esimerkkejä tapauksista, joissa algoritmi on räväyttänyt bannit käytännössä ilman mitään järkevää syytä, oikaisupyyntöihin tulee vastauksena ainoastaan automaattivastauksena boilerplatea ja mistään viestikanavasta on turha kuvitella saavansa kiinni asiakaspalvelijaa. Vain siinä tapauksessa jos satut olemaan itse Mr. Beast tai joku muu YouTuben Top 100 -luokan influensseri jolla on suhteita Googlen organisaation sisäpiiriin, voi olla jotain toivoa siitä että saisit eskaloitua tapauksen ihmisen tutkittavaksi ja _ehkä_ kanavasi takaisin.
Äläs nyt, machine learning ja AI ovat edistyneet viime vuosina niin paljon, että niille ei ole enää mikään haaste tunnistaa vaikkapa sarkasmia nettikirjoituksista.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 046
Eli ohjataan käyttäjät vaan entistä syvemmälle omiin siiloihinsa? Twitterin suurimpia haasteita tahtoo jo nyt olla keskustelun polarisoituminen erilaisten kaikukammioiden sisäiseksi ja toisinaan väliseksi huuteluksi.
En usko, että siellä on tulossa siilovalintaa tyyliin "antifa content only". Ennemmin uskon, että tulee vipuja tyyliin kovaa pornoa kiitos, ei mitään seksuaalista sisältöä, "good vibes only", "I'm in here for debate",... Uskoisin asetusnuppien menevän pieleen eka yrityksellä ja sitten niitä tuunataan tai tuodaan vain ihan betana käyttöön ja pysyy betana aikansa.

imho. on hienoa, että musk on optimisti ja yrittää. Tietty se on suomalaisen vinkkelistä noloa, kun joku toisinaan epäonnistuu, mutta ei se muskia hidasta.
-----------------

Jos twitter meinaa menestyä niin näen, että pitää mennä käyttäjien ehdoilla. Se mikä maksimoi käyttäjämäärät on paras asia yritykselle. Toinen asia on, että twitterin täytyy saada iso osa käyttäjistä maksamaan tuotteesta, jotta
  • Riippuvuus mainostajista vähenee. Mainostajat kyllä tulevat sinne missä ihmiset ovat, mutta hyvää palvelua on hankala tehdä mainostajien ehdoilla
  • PayWall sisältö esim. hesari, WSJ jne. on mahdollista integroida twitteriin. Käyttäjä voi nähdä paywall sisällöt suoraan twitterissä ja twitter maksaa jotain sisällön omistajalle. Kaikki paywall sisällön omistajat ei lähde tähän mukaan
    • Pornoa?
    • Uutisia?
    • muuta?
  • Automaatio ja konealgoritmit. Ainoa tapa saada palvelun hinta järkeväksi ja hallita satojen miljoonien ellei miljardien ihmisten tuottamaa sisältöä järkevästi
  • jne jne.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 046
Eli shadow ban kunniaan
Mikä on parempi ratkaisu? Eikö shadowbannin extreme muoto ole ettei hakukaan toimi? Tässä jätetään edes haku toimivaksi ja huonoista syistä aikaisemmin bannattuja tahoja pääsee takaisin twitteriin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 966
imho. on hienoa, että musk on optimisti ja yrittää. Tietty se on suomalaisen vinkkelistä noloa, kun joku toisinaan epäonnistuu, mutta ei se muskia hidasta.
Valitettavasti Muskin kohdalla homma menee kyllä paljon pitemmälle kuin vain "optimismiin". Lupaa aivan jatkuvasti maat ja taivaat pikaisella aikataululla ja sitten kun aika on kulunut niin tehdään taas uudet, usein vielä hurjemmat, lupaukset taas muutaman vuoden päähän. Joko tietoisesti valehtelee ihan mahdottomia tai sitten vika on siinä teknisessä ymmärryksessä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 255
Viestejä
4 212 626
Jäsenet
71 030
Uusin jäsen
engima

Hinta.fi

Ylös Bottom