Ensimmäiset 3 jaksoa katsottu, ihan OK mutta kaukana mistään 10/10 laadusta ja RT:n tai IMDB:n kympit ovat aivan yhtä naurettavia kuin ykkösetkin.
Ympäristö on luotu ehkä paremmin kuin missään muussa maailmanlopun leffassa tai TV sarjassa, siitä kyllä voi antaa täyden kympin, mutta käsikirjoitus ja näyttely laahaa perässä.
Hahmot on kirjoitettu todella oudosti; Ellie on verenpainetta nostava kusipääteini, 3. jakso ehkä antoi viitteitä että hahmoa kehitetään siedettävämpään suuntaan. En ole nähnyt Bella Ramseyn muita rooleja, mutta tässä kyllä puisevin näyttelijä miesmuistiin. Kaksi ilmettä ja jotenkin ulosanti kuulostaa aina väärältä.
Joel, jonka ilmeiseti pitäisi olla kokenut QZ:n ulkopuolella seikkailija, haahuilee pallo hukassa, joka ei tunnu omaavan mielipiteitä mistään ja jos sattuu omaamaan, niin ne ignoorataan.
Jatkon kannalta hieman myös arveluttaa muutenkin hitaan tarinan kertomisessa käytettyjen "sattuipas sopivasti" tilanteiden määrä, jotka yleensä kielivät huonosta kässäristä.
Esimerkkinä 3. jakson "Kylän ainoan eloonjäänene, joka sattuu olemaan homo, ansakuoppaan putosi ainoa QZ:ltä paenneen ryhmän eloonjäänyt, joka paljastui homoksi".
Tai 1. jakson QZ:ltä pako, missä Joelin vartijakamu sattui just pitämän kusitaukoaan just siinä paikassa missä ryhmä tuli ulos.
Molemmat olisi voinut kirjoittaa ilman mitään onnenkantamoisia:
- Billin luo päätyi isompi ryhmä, Billillä synkkasi Frankin kanssa, joka päätti jäädä Billin luo.
- Tieto Joelin paosta oli vuotanut ja Joelin vartijakamu tiesi odottaa heitä.
Ihan katsottava sarja joka tapauksessa, mutta tähän mennessä sellaista 7/10 tasoa.