Tämä on minua mietityttänyt jo vuosia. Ihan kauheasti ei ole muuttunut mikään tarve käyttöjärjestelmän osalta. Miksei Androidia optimoida ja kehitetä nopeammin ja vähemmillä resursseilla toimivampaan suuntaan? Hyvällä optimoinnilla saataisiin vähennettyä virran kulutusta, prossun ja näytönohjaimen kuormitusta, muistin kulutusta jne. Sen sijaan tunnutaan kehittävän vaan uutta siirtymäanimaatiota sun muuta tauhkaa, minkä takia joudutaan miettimään tuollaisia älyttömyyksiä kuin, että jaksaako puhelin muutaman vuoden päästä pyörittää sulavasti käyttöjärjestelmää. Ihmeellinen maailma.
No, tuo oli vähän aiheen vierestä. Mitenhän näissä taittuvanäyttöisissä on tekniikka kehittynyt? Vielä pari vuotta sitten oli vahvat epäilykset, että näytöt eivät tuota jatkuvaa taittelua tule kestämään riittävän pitkään. Onko jotain edistysaskelia tapahtunut?
En myöskään ymmärrä muistikorttipaikan (enkä kyllä kuulokeliitännänkään
) pois jättämistä. Tässäkään ei ole kuin 256Gt tallennustilaa. Loppuu aika äkkiä kesken, jos jotain videota kuvaat eikä lisätilaa saa millään. Ymmärtäisin, että halvimmista romuista uupuisi, mutta kun menee toisin päin. Halvoista luureista löytyy muistikorttipaikka ja osasta jopa se kuulokeliitäntä ja kalliista luurista nämä on karsittu. Outoa logiikkaa.