• Klo 11 alkaen tietokanta-ajoon liittyvä ongelma, joka aiheuttaa palvelinvirhettä viestejä lähettäessä. Viestien kirjoittaminen pois käytöstä väliaikaisesti. Pyrimme saamaan ongelman korjattua mahdollisimman pian. Pahoittelut häiriöistä.

mineraalimies

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 504
Tässä tapauksessa vahinko kävi jo. Tesla ei ajoissa hoitanut Jonia hiljaiseksi ja asia sai heidän kannalta liikaa julkisuutta. Kaikki materiaali ei katoa verkosta koskaan Teslan toiveesta huolimatta. Hyvä että sai asiansa hoidettua, toivottavasti jakaa samat lääkkeet myös niille muille vastaavista ongelmista kärsineille.
 
mineraalimies

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 504
Tuskin siellä suomen konttorilla kuitenkaan jokainen leimasimen lyönti pääkonttorilta varmistetaan, mutta tietysti sen peruslinjan määrittelee omistaja.
Ainakin Savolainen kommentoi aiemmin maahantuojan olleen yhteydessä suoraan pääkonttorille. Tiedä sitten mikä oli totuus.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
En tunne asiaa läpikotaisin, mutta minulla on sellainen tunne, ettei asia ole edennyt asiakkaan toivomalla tavalla Suomen kuluttajansuojan tms. avulla.
Kyllä se etenee, jos haluaa sen edetä. Käräjäoikeus hoitaa homman viimeistään. Voisin arvuutella syitä miksei ollut uskoa, mutta en usko että ne liittyvät niinkään oikeuskäytäntöjen toimintaan vaan enemmän alkuperäisen aloittajan henk. koht. asioihin.

Arvostan ”ritarillisuutta”, jota osoitat kertomalla, ettet olisi hyväksynyt vastaavassa tilanteessa sopimusta, vaan olisit vaatinut valmistajaa ”hoitamaan homman kuntoon”. :)
Varmaan sen takia että olen vastaankaltaisissa tilanteessa joutunut niin aiemmin tekemään? Tosin puhuttiin isommista summista. Loppujen lopuksi jos ei ole varaa varmistaa että saa tavaran siinä kunnossa kuin pitäisi, niin onkohan mennyt hieman liian kalliiksi ostokseksi?

Sen lisäksi, en todellakaan pysty ymmärtämään miten ihminen lähtee mainostamaan ja hehkuttamaan tuotetta, joka ei toimi sen pääasiallisessa käyttötarkoituksessa - autona. Jos auto ei kestä edes peruskäyttöä, niin ei se voi olla missään nimessä hyvä tuote, eikä sitä mikään pierutemppu pelasta (joka näytti olevan jostain syystä tuossakin yhdessä videossa niin maailman tärkeimpiä asioita). Prioriteetit kannattaa olla kuitenkin kunnossa kun ostaa tuotetta johonkin käyttöön, varsinkin ostaessaan kallista tuotetta. Se tuntuu kovin unohtuvan useimmilta kirjoittajilta, vaikka puhutaan vielä tuotteesta joka ei ole kenenkään ulottumattomissa.
 
Liittynyt
15.01.2017
Viestejä
343
Ainakin Savolainen kommentoi aiemmin maahantuojan olleen yhteydessä suoraan pääkonttorille. Tiedä sitten mikä oli totuus.
Teslalla on oma myynti ja huolto täällä. Välissä ei ole mitään erillistä maahantuojaa tai edustajaa. Varmasti varmistavat nämä asiat ylempää niinkuin missä tahansa muussakin yrityksessä.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 243

Joo on, mutta silti ne joutuu tietyissä tilanteissa olemaan yhteydessä pääkonttoriin. Ihan sama homma muissakin autoissa ongelmatapauksissa.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
45
Olisin toiminut täysin niinkuin teslajoni, asiaan liittymättömästi, toimisin oman etuni mukaisesti, ennen kollektiivista etua, myös paljon pienemmän arvon kiistassa kuin teslajonilla. Siltikin, minua hieman harmittaa tämä somejulkisuusaseman jatkolypsäminen. Jos on asiat kunnossa, ja ei voi asioista puhua, eikö voi olla hiljaa ? Noloa ryhtyä ostetuksi mainosmieheksi.
 
Liittynyt
23.07.2019

Niin se maailma valitettavasti nykyään toimii: skandaalilla huomiota, julkisuuden myyminen eniten tarjoavalla ja sitten klikkihuoraamista surfaten itse nostatetuilla aalloilla. Toistetaan tarpeen vaatiessa. Minä jätän noi Jonin videot katselematta ihan vain periaatteesta. Suon toki Jonille oman toimintamallinsa. Minulla on omat periaatteeni, hänellä omansa. Ihan mielenkiintoista nähdä onko tuuli taas kääntynyt puolen vuoden kuluttua!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
448
Ongelmahan tässä Jonin tämänhetkisessä autonsa julkisessa fanituksessa on se, että se antaa potentiaaliselle ostajalle väärän kuvan auton hyvyydestä. Eli epäreilusta hehkutuksesta voisi päätellä, ettei autossa ole mitään merkittävää vikaa ollutkaan ja sellaisen ostamalla tulee auvoiseksi ja kaikki on ihanaa.

Nythän tilanne on, että kun tästä innostuneena menet ja ostat sen Teslan, niin saatkin hyvin mahdollisesti yllätyksenä maalivammaisen auton, josta voi seurata merkittävää ajallista ja/tai taloudellista harmia.

Aivan syystä jengi pitää tätä fanitusta kyseenalaisena, sillä koko totuus ei tule ilmi.
 
Liittynyt
05.05.2017
Viestejä
1 174

Tästä mä oon tavallaan samaa mieltä. Haluaisin ne negatiiviset ja positiiviset asiat esille rehellisesti yhdestä lähteestä. En kuitenkaan syyttäisi Jonia mistään virheellisestä mainonnasta. Mistä tahansa suositusta tuotteesta löytyy vaikka kuinka videoita suuntaan jos toiseenkin. Kehuvideoissa ei välttämättä tarkastella ongelmia ja varmasti löytyy niitä missä ongelmiin paneudutaan. Näkisin että on kuluttajan vastuulla ottaa selvää tuotteesta useasta lähteestä (googlettaa vaikka "tesla problems"?) ennen ostopäätöstä. Ja toki firmalla on vastuu kertoa rehellisesti mitä myy, tässä aika moni vissiin epäonnistuu enemmän tai vähemmän?

Eli iso KYLLÄ Tesla videoille jos on tuotu esille hyvät ja huonot puolet. Ja iso EI sille, että Joni olis vastuussa muiden toimista omien videoidensa johdosta.
 
Liittynyt
30.12.2018
Viestejä
249
Olisin toiminut täysin niinkuin teslajoni, asiaan liittymättömästi, toimisin oman etuni mukaisesti, ennen kollektiivista etua, myös paljon pienemmän arvon kiistassa kuin teslajonilla. Siltikin, minua hieman harmittaa tämä somejulkisuusaseman jatkolypsäminen. Jos on asiat kunnossa, ja ei voi asioista puhua, eikö voi olla hiljaa ? Noloa ryhtyä ostetuksi mainosmieheksi.
Korjatkaa jos muistan väärin, mutta eikös kyseinen tubettaja aloittanut aika positiiviseen ja innostuneeseen sävyyn tubettamaan Teslastaan? Heti kuherruskuukauden jälkeen tuli näitä ryppyjä rakkauteen, joista myös videoita tehtiin. Niillä rypyilläkin sai varmasti muutaman seuraajan nykyisin vielä alle 2000 seuraajan kanavalleen. En kyllä silti ymmärrä miksi pitäisi alkuperäisen mallinen tubetusharrastus lopettaa jos pääsee itseään miellyttävään sopuun yhdessä maalikiistassa matkan varrella. Varmasti ihan mielenkiintoista sisältöä silti Teslasta kiinnostuneille eikä kanavan alkuperäinen tarkoitus muuttunut mihinkään (?), vaikka tuosta suurimmasta alkutaipaleen murheesta joutuu nyt lukemaan muualta. Uskoisin, että enemmän hyötyä kuin haittaa ollut loppupeleissä kuluttajille, joilla on ollut vastaavaa ongelmaa, tästäkin episodista.
 
Viimeksi muokattu:

Diplomaatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.07.2019
Viestejä
864
Ongelmahan tässä Jonin tämänhetkisessä autonsa julkisessa fanituksessa on se, että se antaa potentiaaliselle ostajalle väärän kuvan auton hyvyydestä. Eli epäreilusta hehkutuksesta voisi päätellä, ettei autossa ole mitään merkittävää vikaa ollutkaan ja sellaisen ostamalla tulee auvoiseksi ja kaikki on ihanaa.

Nythän tilanne on, että kun tästä innostuneena menet ja ostat sen Teslan, niin saatkin hyvin mahdollisesti yllätyksenä maalivammaisen auton, josta voi seurata merkittävää ajallista ja/tai taloudellista harmia.

Aivan syystä jengi pitää tätä fanitusta kyseenalaisena, sillä koko totuus ei tule ilmi.
Jos vähääkään seuraa autoalaa, ja tietää jenkkien historian huonolaatuisesta autojen rakennuksesta, niin hyväksyy sen seikan, että laatuongelmat on hyvin esillä Teslan kaltaisessa halpavalmistajalla. Ei jenkit koskaan tule saamaan autojensa tuotantoa samalle laatu tasolle, kuin esimerkiksi saksalaiset.
 
Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 067
Saksalaiset laadukkaita? :D

Jos autoalaa yhtään seuraa, niin tietää ettei saksalaiset todellakaan ole mitään laadun takeita enää. Ei ole ollu enää vuosiin.
Volkkari DSG- ongelmineen, Audi öljyongelmineen, eikä Mersullakaan ole häävisti menny A-sarjan laadunvalvonnassa.

Kyllä se laatu vaan on valitettavasti se missä on alkanut näkymää autoalan puristus kilpailukyvyn keskellä, koskee todellakin myös saksalaisia.
Volkkari vieläpä todella nolosti jäi kiinni päästöhuijauksestaan ja rahahan se senkin takana oli.
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
1 634
Tässä on paljon kyselty suorasti ja epäsuorasti Jonilta että miten sitä laatua on nyt parannettu.

Mielestäni Jonilta tätä on huono kysyä. Ainoa tapa tietää tämä varmaksi on ostaa uusi auto joka kuukausi ja tarkistaa miltä näyttää.

Myöskin tässä on suhteellisuudentaju hieman hukassa. Jos muutama kymmenkunta autoa on tiedossa joissa on maalauksessa epäkohtia, se tarkoittaa että koko mallisarja on huono? Hmm..

Samalla logiikalla voin todeta oman auton perusteella että koko mallisarja on täydellinen. Oman auton punainen väri on pysynyt visusti auton pinnassa kiinni, vaikka ehkä hinkkaan sitä hieman liikaa.

Tietääkseni näitä ongelmia on enimmäkseen mustissa autoissa? Joku voi päivittää jos on vanhaa tietoa
 
On ne sen verran laadukkaita, että panel gappeja ei ole, maalipinnat on priimaa ja auto näyttää autolta. Kasaamisen laatu on valovuoden edellä.

Monesti taas saksalaiset, jotka kasataan jenkeissä kärsivät noista samoista ongelmista. Tämä siis 90- ja 2000-luvulla. En nyt huomannut kyllä mitään sanottavaa X7:sta vaikka ne jenkeissä kasataan.

Sen sijaan Tesla on ihan noviisi auton valmistuksessa ja se näkyy.
 
Liittynyt
06.09.2018
Viestejä
641
Tässä on paljon kyselty suorasti ja epäsuorasti Jonilta että miten sitä laatua on nyt parannettu.

Mielestäni Jonilta tätä on huono kysyä. Ainoa tapa tietää tämä varmaksi on ostaa uusi auto joka kuukausi ja tarkistaa miltä näyttää.

Myöskin tässä on suhteellisuudentaju hieman hukassa. Jos muutama kymmenkunta autoa on tiedossa joissa on maalauksessa epäkohtia, se tarkoittaa että koko mallisarja on huono? Hmm..

Samalla logiikalla voin todeta oman auton perusteella että koko mallisarja on täydellinen. Oman auton punainen väri on pysynyt visusti auton pinnassa kiinni, vaikka ehkä hinkkaan sitä hieman liikaa.

Tietääkseni näitä ongelmia on enimmäkseen mustissa autoissa? Joku voi päivittää jos on vanhaa tietoa
No jos nyt muistetaan se että maanantaimalleja tulee ja ne pitäisi korjata. Pahin laatuongelmahan oli asiakaspalvelu. Ja jos selitetään koko homman pointiksi laadun paraneminen. Niin paraniko se asiakaspalvelun laatu vai saako sen asiakaspalvelun edelleen vasta kansainväliseksi kohuksi nousevan some mylläkän avulla?

Ihan oikeasti tuossa olisi kannattanut tulla Teslan puolelta julki äänekkäästi että tosiaan tässä pääsi tusinan pari autoa huonoilla maaleilla läpi ja ne korjataan näin. Jos asia on vain tuon muutaman kymmenkunta autoa laajuudeltaan kuten annat ymmärtää. Se olisi huomattu, korjattu ja varmistettu ettei enää. Asia olisi ohitse toisin kuin rahalla hiljentäminen. Nyt nuo pommit vissiin kummittelee käytettyjen markkinoilla edessä päin mikä minkäkin tasoisesti fiksattuna. Jos edes on korjattu muita kuin äänekkäimpien. Mitään kerran ei kerrota niin siitä jää kunkin itse vedettäväksi johtopäätökset mikä korjauspolitiikka ollut.
 
Viimeksi muokattu:

mineraalimies

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 504
Saksalaiset laadukkaita? :D

Jos autoalaa yhtään seuraa, niin tietää ettei saksalaiset todellakaan ole mitään laadun takeita enää. Ei ole ollu enää vuosiin.
Volkkari DSG- ongelmineen, Audi öljyongelmineen, eikä Mersullakaan ole häävisti menny A-sarjan laadunvalvonnassa.

Kyllä se laatu vaan on valitettavasti se missä on alkanut näkymää autoalan puristus kilpailukyvyn keskellä, koskee todellakin myös saksalaisia.
Volkkari vieläpä todella nolosti jäi kiinni päästöhuijauksestaan ja rahahan se senkin takana oli.
Laatuvaikutelma ja laatu on kaksi eri asiaa. Päästöhuijauksella ei käsittääkseni ole mitään tekemistä laadun kanssa.

Tosiasiassa yksikään Tesla ei läpäisisi esim. VAG:n kokoonpanon vaatimuksia.
 
Liittynyt
05.05.2017
Viestejä
1 174
No jos nyt muistetaan se että maanantaimalleja tulee ja ne pitäisi korjata. Pahin laatuongelmahan oli asiakaspalvelu. Ja jos selitetään koko homman pointiksi laadun paraneminen. Niin paraniko se asiakaspalvelun laatu vai saako sen asiakaspalvelun edelleen vasta kansainväliseksi kohuksi nousevan some mylläkän avulla?

Ihan oikeasti tuossa olisi kannattanut tulla Teslan puolelta julki äänekkäästi että tosiaan tässä pääsi tusinan pari autoa huonoilla maaleilla läpi ja ne korjataan näin. Jos asia on vain tuon muutaman kymmenkunta autoa laajuudeltaan kuten annat ymmärtää. Se olisi huomattu, korjattu ja varmistettu ettei enää. Asia olisi ohitse toisin kuin rahalla hiljentäminen. Nyt nuo pommit vissiin kummittelee käytettyjen markkinoilla edessä päin mikä minkäkin tasoisesti fiksattuna. Jos edes on korjattu muita kuin äänekkäimpien. Mitään kerran ei kerrota niin siitä jää kunkin itse vedettäväksi johtopäätökset mikä korjauspolitiikka ollut.
Itse taas arvelen laatuongelmien laajuudeksi tuhansia jos ei kymmeniä tuhansia autoja siinä kohtaa kun painittiin Model 3 tuotantovauhdin kanssa. Eli siellä on liikkeellä ihan tolkuton määrä noita ongelma-autoja eikä Tesla halua lähteä näitä systemaattisesti korjailemaan. Mielummin odottelevat kuinka paljon mökää tästä syntyy ja hoitavat äänekkäimmät yksittäistapaukset pois hissukseen. Vittumaista, mutta näin mä epäilen tapahtuneen. Nyt kun tuotantolinjat on saatu kuntoon niin laatu on varmasti parantunut myös. Se ollaanko laadussa vieläkään samalla tasolla kuin kokeneilla autovalmistajilla on sitten ihan toinen kysymys.

Uskon siis, että ongelma on paljon laajempi ja samaan aikaan uskon, että laatuongelmat on suurilta osin selätetty. Asiakkaiden kannalta ehkä vittumaisin tilanne mitä voi olla.
 
Joo se on hyvä arvella ja epäillä. Itse epäilen että tässä on tehty kärpäsestä härkänen. Kunnes tulee faktatietoa tiskiin ei voida tietää.

Ne mitkä on Suomessa korjattu, on korjattu kunnolla. Autoklinikkahan niitä tekee. Omakohtaisesta kokemuksesta kolarikorjauksesta laittavat kyllä kuntoon. Joku siis ajoi minua päin kun olin pysähdyksissä, ennen kuin joku alkaa siitäkin huutelemaan
 
Toivon kyllä että kyse on kymmenistä tai maksimissaan sadoista maanantaimalleista. Vahvoin epäilys syyhyn miksi laatuongelmia on tullut on kuitenkin tuo tuotantohelvetti mikä Model kolmosella oli vuoden vaihteessa ja alkuvuonna.
 
Se on hyvin mahdollista. Silti tähän asti olen kuullut ongelmista vain mustissa autoissa, joten saattanut olla vika myös vain yhdessä tuotantoerässä. Voihan sekin olla tuhansia autoja silti
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606

Kyllä Teslajonin mukaan vikaa oli myös muissa väreissä (model 3), johonkin tiettyyn aikaan. Luulisi nuo nyt tilattavat olevan parempia.

Joku myös mainitsi että naarmut näkyy vähemmän valkoisessa metallinvärissä kuin mustassa.
 
Jotain exeli listaa kun joskus katoin niin yksi sininen oli, muut kaikki mustia. Sinisestä en kuvia nähnyt

Musta väri näyttää kyllä naarmut helposti, siksi en mustaa autoa ostaisi ellen aikoisi heittää vinyyliwrappia heti päälle
 
mineraalimies

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 504
Jotain exeli listaa kun joskus katoin niin yksi sininen oli, muut kaikki mustia. Sinisestä en kuvia nähnyt

Musta väri näyttää kyllä naarmut helposti, siksi en mustaa autoa ostaisi ellen aikoisi heittää vinyyliwrappia heti päälle
Olihan tuo maalipinta muutenkin mitattu luokattoman ohueksi ja pinnassa paljon lakkavirheitä ja muita "tuunauksia" joita yksikään isompi valmistaja ei tekisi vaan auto menisi automaattisesti sivuun epäkuranttina.

Tosiasiassa vaikka halpisauto Dacian kokoonpanon laatu ja maali on laadukkaammin tehty, kuin yhdessäkään Tesla Model 3:ssa. Käykää vaikka itse katsomassa, jos ette usko.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 289
Niin hetkinen, ovatko kuraläpät nyt tulleet/tulossa Suomi-autoihin vai onko tämä vain spekulointia?

Ei nyt varsinainen tyyppivika, mutta: kotva sitten olisin ostanut varastossa olleen Model 3:n, mutta en koskaan saanut yhteydenottoa myyntipuolelta muutamastakin pyynnöstä huolimatta. Nyt en enää oikein tiedä sitten. Yhteydenottoa sieltä tuskin tulee, mutta jos oletetaan auton hankinnan olevan tällast tappelua, niin entäs sitten ensimmäisten ongelmatilanteiden kanssa?
 
Kuraläpät on nyt vakiona Suomi autoissakin.

SR+ ei äly kallis olisi ja autonkin saisi luultavasti aika nopeaa. Saa nähdä milloin Tesla taas laskee hintoja. Kuten Teslajonilla, niin reklamointi ei ole aina kovin helppoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
572
Niin hetkinen, ovatko kuraläpät nyt tulleet/tulossa Suomi-autoihin vai onko tämä vain spekulointia?
Tulee. Ainakin kanadan, norjan, ruotsin ja suomen markkinoille toimitettuihin uusiin autoihin laitetaan. Tulee kai tehtaalta asti mukana eli vielä ei saa ostettua erikseen tai inventaarioautoihin. Ainakin nyt joulukuussa toimitetuissa autoissa on ollut näin.

En tiedä onko SR takavetomallissa läppiä ollenkaan. Ainakin nelivedoissa nyt on.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 540
Onko noiden kuraläppien tarkoitus piilottaa huono maali käyttäjiltä riittävän pitkäksi aikaa takuun ylitse ennenkuin ongelma lopulta ilmenee, vai onko itse ongelmalle, eli ohuelle ja huonolle maalille oikeasti tehty jotain.
 
Liittynyt
15.01.2017
Viestejä
343
Niin hetkinen, ovatko kuraläpät nyt tulleet/tulossa Suomi-autoihin vai onko tämä vain spekulointia?

Ei nyt varsinainen tyyppivika, mutta: kotva sitten olisin ostanut varastossa olleen Model 3:n, mutta en koskaan saanut yhteydenottoa myyntipuolelta muutamastakin pyynnöstä huolimatta. Nyt en enää oikein tiedä sitten. Yhteydenottoa sieltä tuskin tulee, mutta jos oletetaan auton hankinnan olevan tällast tappelua, niin entäs sitten ensimmäisten ongelmatilanteiden kanssa?
Auton voi ostaa suoraan sivuilta ja voit palauttaa sen 7 päivän / 1600km ajettuna jos et ole tyytyväinen. Myyntiin voi myös soittaa jos haluaa tiedustella autosta joka on (ehkä) Vantaalla. Tesla ei pahemmin vastaile mihinkään viesteihin mitä sivuston kautta lähettää.

Huollon kanssa asioidaan sovelluksen kautta / käymällä vetokujalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606
Tulee. Ainakin kanadan, norjan, ruotsin ja suomen markkinoille toimitettuihin uusiin autoihin laitetaan. Tulee kai tehtaalta asti mukana eli vielä ei saa ostettua erikseen tai inventaarioautoihin. Ainakin nyt joulukuussa toimitetuissa autoissa on ollut näin.

En tiedä onko SR takavetomallissa läppiä ollenkaan. Ainakin nelivedoissa nyt on.

Tuon videon mukaan SR+ mallissa on myös kuraläpät.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606
Roikeläpät oli ruuvattu vain puoliksi kiinni. Kyllä tämä kruunaa tämän laadun ja yrittämisen tason. :facepalm:

Jep :) Muistui hyvin, että kyllä siinä ainakin edessä on kuraläpät.

Samoin 12V ei ollut toisesta navastaan ollenkaan kiinni. Siinä kai ne heti löytyneet puutteet.
 
mineraalimies

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 504
Jep :) Muistui hyvin, että kyllä siinä ainakin edessä on kuraläpät.

Samoin 12V ei ollut toisesta navastaan ollenkaan kiinni. Siinä kai ne heti löytyneet puutteet.
Joo akkukenkäkin oli kiinnittämättä. Todennäköisesti vain painettu kiinni, mutta jätetty kiristämättä. Hienoa kokoonpanon laatua kertakaikkiaan.

Screenshot 2019-12-25 at 14.02.05.png

Ostin hiljattain Kiinassa valmistetun traktorimönkijän ja siinä ei ole ollut yhtään osaa irti. :tup:
 
Liittynyt
05.05.2017
Viestejä
1 174
Joo akkukenkäkin oli kiinnittämättä. Todennäköisesti vain painettu kiinni, mutta jätetty kiristämättä. Hienoa kokoonpanon laatua kertakaikkiaan.

Ostin hiljattain Kiinassa valmistetun traktorimönkijän ja siinä ei ole ollut yhtään osaa irti. :tup:
Ikea-Tesla :rofl:
 
Ehkä on ollut akunkenkä irti kuljetuksen ajan ja ei ole sitten muistettu kiristää, kun on laitettu takaisin.

Täytyy kanssa tutkia halpis Seat Miin joutut läpi, että onko puutteita. Kunhan auto tulee maalis-huhtikuussa. Suht laadukkaasti oli vw up tehty ja samasta tehtaasta tulee kaikki kolme vag merkkiä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 108
Ei nyt varsinainen tyyppivika, mutta: kotva sitten olisin ostanut varastossa olleen Model 3:n, mutta en koskaan saanut yhteydenottoa myyntipuolelta muutamastakin pyynnöstä huolimatta. Nyt en enää oikein tiedä sitten. Yhteydenottoa sieltä tuskin tulee, mutta jos oletetaan auton hankinnan olevan tällast tappelua, niin entäs sitten ensimmäisten ongelmatilanteiden kanssa?
Tuo on sinänsä ihan vakio homma autokaupassa minkä tahansa merkin osalta. 1,5 vuotta sitten kun uutta pakua olin ostamassa, niin vieläkin odottelen kahden automyyjän puhelua. Kai ne vaan myyvät autoja niin helvetisti että lompsaan ei mahdu enempää provikoita. Ja mä en siis käynyt 50 myyjän pakeilla, vaan vain neljän, eli 50% myyjistä ei lupauksestaan huolimatta soittanut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606
Teslan sivuilta saa näköjään varattua koeajo pyynnön. Siitä se varmaan lähtee etenemään.

Varaa koeajo

Tai sitten ei, jos eivät soita takaisin.
 
Ite kun menin ekaa kertaa käymään siellä niin luulin etten pääse koeajamaan. Mutta kun kysyin kuitenkin niin sanoivat että pihalla on auto vapaana, siitä vaan.

Jos auton haluaa tilata niin se tehdään aina netin kautta. Jos menet sinne tilaamaan niin sanovat että se tehään netistä. Lainaavat kyllä konetta jos haluaa siellä sen välttämättä tehdä, mutta varsinaisia myyjiä siellä sinänsä ei ole
 
Liittynyt
15.01.2017
Viestejä
343
Mites vaihtoautot? :hmm:
Tilauksessa on erillinen kohta missä syötät vaihtoauton tiedot. Tesla käyttää jotain alihankkijaa niissä (Kamux tjsp) mutta käytännössä tarjoukset ovat olleet sitä tasoa että eivät halua niitä. Oma kannattaa myydä itse suoraan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Auton voi ostaa suoraan sivuilta ja voit palauttaa sen 7 päivän / 1600km ajettuna jos et ole tyytyväinen. Myyntiin voi myös soittaa jos haluaa tiedustella autosta joka on (ehkä) Vantaalla. Tesla ei pahemmin vastaile mihinkään viesteihin mitä sivuston kautta lähettää.

Huollon kanssa asioidaan sovelluksen kautta / käymällä vetokujalla.
Tämä se on palvelua. Tilataan netistä noin 50-80k€ auto, jonka ehkä voi koeajaa kuten tuossa joku mainitsi. Sitten seitsemän päivää aikaa testata ja räpeltää. Jos ei pidä tai tuote on puoliksi kasattu tai muuten huonosti tehty, niin siitä sitten tavoittelemaan organisaatiota, mitä on tiettävästi vaikea tavoittaa jos edes mahdollista:bored:

Reklamaatiot hoituu muuten sitten twitterin ja youtuben kautta kun vähän jaksaa nähdä vaivaa, ja olla yhteydessä kuluttajaviranomaisiin, juristiin etc.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
552
Auton voi ostaa suoraan sivuilta ja voit palauttaa sen 7 päivän / 1600km ajettuna jos et ole tyytyväinen. Myyntiin voi myös soittaa jos haluaa tiedustella autosta joka on (ehkä) Vantaalla. Tesla ei pahemmin vastaile mihinkään viesteihin mitä sivuston kautta lähettää.

Huollon kanssa asioidaan sovelluksen kautta / käymällä vetokujalla.
Kannattaa tuossa palautus tilanteessa muistaa, että Teslalla on sun rahat siinä vaiheessa. Hyvin todennäköistä, että ne sun rahat ei tule kovin nopeasti takas kun ottaa Teslan kaiken säädön huomioon.
 
Liittynyt
15.01.2017
Viestejä
343
Jep, tavoitettavuus on todella huonoa ja marmori on toistaiseksi vain Vantaalla joten kauempaa asioiden hoito on vaikeaa. Tesla ohjaa kokoajan enemmän käyttäjiään verkkopalvelun puolelle niin tuskin paremmaksi ihan äkkiä muuttuu.
 
mineraalimies

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 504
Kannattaa tuossa palautus tilanteessa muistaa, että Teslalla on sun rahat siinä vaiheessa. Hyvin todennäköistä, että ne sun rahat ei tule kovin nopeasti takas kun ottaa Teslan kaiken säädön huomioon.
Niin se tonni sisällä vai mitä siitä nyt pitääkään maksaa ennen luovutusta jos ottaa rahoituksella. Käytännössä tuo käsiraha on palautettava viipymättä, mikäli auton palauttaa. Tokihan Tesla voi viivytellä noiden rahojen palautuksen suhteen, mutta sitten voikin periä viivästyskorkoa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 901

Maksaa niiden viivästyskorkojen periminen enemmän kuin mitä voi saada. Kalliiksi tulee käyttää lakimiestä ja oikeutta jos meinaa jotain hyvityksiä Teslalta saada.
 
mineraalimies

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 504
Maksaa niiden viivästyskorkojen periminen enemmän kuin mitä voi saada. Kalliiksi tulee käyttää lakimiestä ja oikeutta jos meinaa jotain hyvityksiä Teslalta saada.
Suhteellisen kivuton toimenpide laskea viivästyskoron osuus, laatia korvausvaatimus ja toimittaa se sopimuksen vastapuolelle. Mikäli maksuhalukkuutta ei sitten olisi, niin monella on oikeusturvavakuutus, jonka siivittämänä voi lähteä katsomaan tarinaa eteenpäin tuomioistuimessa.

Juristin kulut hoitaa siinä tapauksessa oikeusturvavakuutus vakuutetun puolesta. Tuomistuimeen voi toki mennä ilman juristiakin jos haluaa vastata itse.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
552
Niin se tonni sisällä vai mitä siitä nyt pitääkään maksaa ennen luovutusta jos ottaa rahoituksella. Käytännössä tuo käsiraha on palautettava viipymättä, mikäli auton palauttaa. Tokihan Tesla voi viivytellä noiden rahojen palautuksen suhteen, mutta sitten voikin periä viivästyskorkoa.
Kyllä sä joudut sen ihan koko rahan(EDIT: eli auton hinnan) maksaa ennen ku ne sulle mitään luovuttaa
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Oletkohan ymmärtänyt mitä auton rahoittaminen tarkoittaa?
Maksu käteisellä, tilille - tai rahoituksella. Sitten vasta kun em. asiat on kunnossa, saa auton alle. Kyseessä varmaan epäselvästi kirjoitettu viesti, vaikka käytännön asiat olisikin selvillä.:)

Käsirahaahan tarvitaan tuhansia, tai vaihtoauto mikä no... mutta jos vaikka 10% kädellä 80ke diilistä tekee tietty 8k, niin harvempi hupailee noilla summilla.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 191 453
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom