Terveyshuolet

Liittynyt
01.12.2019
Viestejä
215
Hoitava lääkäri kirjaa röntgeniä varten lähetteen, jonka perusteella radiologian erikoislääkäri osaa suhtautua kuviin oikeanlaisella ajatuksella ja fokuksella. Toki kaikista kuvista pyritään huomioimaan kaikki löydökset, mutta asetelma on eri, jos kuvauksen syynä on jatkuva veriyskä VS lievä hengenahdistus.

Röntgenlääkäri suhteuttaa näkemänsä ennakkotietoihin ja saattaa tarjota diagnoosia tai ehdottaa jatkotutkimuksia. Hoitava lääkäri vetää näiden perusteella johtopäätökset.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 434
Onko kenellekään kertynyt kokemuksia munuais- & virtsatienkivistä ?

Itse jouduin soittamaan ambulanssin vkl yönä kun vatsakivut alkoivat ilman minkäänlaista varoitusta, tunnin yritin itsekseni kärvistellä kunnes oli pakko vain antaa periksi.

Olin lopulta päivystyksessä puoleen päivään asti ja tuona aikana sain lukuisia kertoja suonensisäistä ym. muuta lääkitystä sekä 4 pussia nesteytystä kanyylin avulla jotta pääsisi röntgenkuvattavaksi, lisäksi taisin juoda vettä vielä litran verran.

Kuvauksissa ilmeni että 4mm kivellä matkaa olisi vielä 1cm ennen elimistöstä ulospääsyä.

Tuon jälkeen olen ottanut noin 4h välein 900mg buranaa ja jos väli kasvaa liian pitkäksi alkaa aika lailla välittömästi kivut alavatsassa oikealla ja samassa kohta myös selkäpuolella.

Ajan myötä kiven pitäisi siis itsestään poistua ja tämän myötä kipujen hellitä.
 
Liittynyt
14.05.2021
Viestejä
294
" Tuon jälkeen olen ottanut noin 4h välein 900mg buranaa " Melkoiset määrät buranaa, voi maksa sanoa kohta että voi pojat mikä meininki.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 434
Jep proviisori tuossa vieressä sanoi että 8x400 olis maksimi päivässä
Varmaankin näin mutta 600mg 4h välein ei vain riittänyt ja mielummin koen komplikaatiot mitä sitten ovatkaan kun kärsin kivuista joita ei voi ymmärtää ennen kuin itse kokee.

Herätyksenä kuitenkin hyvä että useampikin otti tämän asian esille niin pitääkin olla yhteydessä heti huomenna terveyshuoltoon.

Edit. reseptissä näyttäisi olevan ibuprofeeni 800 mg 1-3 krt pv tai parasetamoli 1000mg 1-3 krt pv.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 644

Se kivi kiusaa munuaista ja toi yliannos Buranaa pahentaa tilannetta. Pidä vaikka siinä 1x4 molemmat lääkkeet niin ei sisäelimet piiputa. Huomenna jostain yritä kysyä Litalginille reseptiä, on tehokkain lääke tohon kipuun.
 
Kiitos kaikille, yritän pärjätä huomiseen asti vähemmällä kunnes tapaan lääkärin ja kertoo miten edetä.
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 493
Uus aika terveysasemalle tän sydämen takia..ens vikolla..

Ottavat kai sydänfilmin..voi olla et saan lähetteen jonnekki lisätutkimuksiin..
 
Liittynyt
29.07.2018
Viestejä
477
Onko kenellekään kertynyt kokemuksia munuais- & virtsatienkivistä ?

Itse jouduin soittamaan ambulanssin vkl yönä kun vatsakivut alkoivat ilman minkäänlaista varoitusta, tunnin yritin itsekseni kärvistellä kunnes oli pakko vain antaa periksi.

Olin lopulta päivystyksessä puoleen päivään asti ja tuona aikana sain lukuisia kertoja suonensisäistä ym. muuta lääkitystä sekä 4 pussia nesteytystä kanyylin avulla jotta pääsisi röntgenkuvattavaksi, lisäksi taisin juoda vettä vielä litran verran.

Kuvauksissa ilmeni että 4mm kivellä matkaa olisi vielä 1cm ennen elimistöstä ulospääsyä.

Tuon jälkeen olen ottanut noin 4h välein 900mg buranaa ja jos väli kasvaa liian pitkäksi alkaa aika lailla välittömästi kivut alavatsassa oikealla ja samassa kohta myös selkäpuolella.

Ajan myötä kiven pitäisi siis itsestään poistua ja tämän myötä kipujen hellitä.
Kolmeen otteeseen vaivannu penskana. Pari kertaa otettu katetrin kautta veke ja kerran tykitetty ultraäänellä tms. hajalle.

Helevetin kipiä oli maha kyllä mut aina sairaalaan otettiin vastaan ku sinne penskana meni. Ei tarvinu kärvistellä, onneksi
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 434
Kolmeen otteeseen vaivannu penskana. Pari kertaa otettu katetrin kautta veke ja kerran tykitetty ultraäänellä tms. hajalle.

Helevetin kipiä oli maha kyllä mut aina sairaalaan otettiin vastaan ku sinne penskana meni. Ei tarvinu kärvistellä, onneksi
Voi hyvin kyllä kuvitella että penskana oli varmasti vaikeampaa kun lääkityksen suhteen luultavasti oltiin aika varovaisia.

Oma tilanne on luultavati ohi kun kipuja ei enää ole ollut ja buranaa lähinnä ottanut päänsärkyyn kun kahvia en ole juonut sitten viime viikon.
 
Liittynyt
30.01.2017
Viestejä
36
Uus aika terveysasemalle tän sydämen takia..ens vikolla..

Ottavat kai sydänfilmin..voi olla et saan lähetteen jonnekki lisätutkimuksiin..
Itellä jonkun verran kokemusta sydän ongelmista. 20 vuotta sitten tuli yhtäkkinen hengenahdistus illalla. Seuraavana päivänä töissä ei jaksanut kävellä ollenkaan. Työterveydessä ei mikään testi löytänyt mitään. Olin jo lähdössä pois niin lääkäri kuunteli vielä selänpuolelta sydän äänet. Löyty sivuääni. Tätä seurattiin ja tutkittiin lähes vuosittain. Reilut 4 vuotta sitten leikkasivat aortta- ja mitraaliläpän kun rako oli kasvanut. Missään välissä en oo ite huomannu mitään muutosta, kun tuolloin 20 vuotta sitten. Sen jälkeen ainoastaan lääkäri katsonut sydänultralla ja todennut että rako kasvaa -> leikkaukseen.

Tuo sydänfilmi ei käsittääkseni näytä kun sydämen "virhelyönnit", mutta ei rakenteellisia ongelmia. Toivottavasti ultraavat myös sydämen.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 210

Sydänfilmi kertoo sydämen sähköisestä toiminnasta ja usein sinne kyllä tulee merkkejä johtorataongelmien ulkopuoleltakin, mutta se on aina vähän semmoista arpapeliä mikä on oikea löydös ja mikä sitten jotain ihan sattuman kauppaa. Iso osa ekg:n löydöksistä on lopulta sellaisia, joissa hoitavan lääkärin pitää oirekuvan ja taustatekijöiden perusteella yrittää päätellä lisäselvittelyjen tarve. Rytmihäiriöt pystyy luotettavasti diagnosoimaan ekg:n perusteella ja infarktinkin tapauskohtaisesti melko hyvällä todennäköisyydellä. Loput löydökset taitaa olla enemmän tai vähemmän semmoisia, mitkä joko sivuutetaan tai sitten ne pitää jollain muulla tavalla varmistaa.

Arpapeli oli ehkä vähän huono sanavalinta, mutta pointtina siis, että ekg ei aina ole mikään totuuden lähde ja toisaalta hyvinkin monipuolinen työkalu osaavissa käsissä. Paljon on tulkitsijasta kiinni.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 434
Oma tilanne on luultavati ohi kun kipuja ei enää ole ollut ja buranaa lähinnä ottanut päänsärkyyn kun kahvia en ole juonut sitten viime viikon.
Kuinka väärässä olinkaan, lauantai iltasella rumba alkoi jälleen uudelleen, puolitoista päivää tuskailin itsekseni kunnes oli pakko hakeutua päivystykseen, vuorokauden sisään kävin kolmesti päivystyksessä ja tänään aamusta kotia muutaman oksikodonin kera, eilen toisella käynnillä taasen sain reseptin tramalille joka auttoi kolmisen tuntia, tänään taasen tunti kyseisten lääkkeiden ottamisen jälkeen tuli lopulta itku kovien kipujen myötä. Makaaminen, istuminen saa nähtävästi kivut liikkeelle, nukkunut 6h kolmena yönä yhteensä, pikkasen alkaa jo painamaan. Iltapäivästä antamaan vielä verinäyte jonka jälkeen yritän hieman nukkua ja jos kivut palaavat, on tuolloin pakko antaa vain periksi kirjautuen vuodepotilaaksi. Kivi oli muuten täsmälleen samassa paikassa kuin aikaisemmin ja vkl:na olisi ilmeisesti tarkoitus poistaa tämä. Ei voi kuin hattua nostaa kaikille jotka ovat joutuneet kokemaan tämän, on kyllä niin kettumaisesta vaivasta kyse.

Edit. puolen tunnin makoilu palautti välittömästi kivut, tilannetta ei myöskään yhtään helpota se että vatsa ummetus on kestänyt jo viisi päivää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.12.2019
Viestejä
215
Rytmihäiriöt pystyy luotettavasti diagnosoimaan ekg:n perusteella
Jos ovat käynnissä filmiä ottaessa. Ei ne enää jälkikäteen näy, mikä usein on se tilanne.

Läppäviat eivät suoraan näy, mutta usein niillä seurannaisvaikutuksena kammioiden paksuuntumista, joka voidaan nähdä filmissä. Ilman tietoa aiemmasta läppäviasta ja ilmannkuuntelulöydöstä tuokin paksuuntuminen sitten todennäköisesti laitettaisiin vain verenpainetaudin piikkiin.
 
Joo hyvä tarkennus. Jos tunti sitten tykytteli ja nyt otetaan filmiä niin hyvin suurella todennäköisyydellä mitään löydöstä ei tehdä. Toki esim. jostain vanhasta infarktiarvesta tai wpw:stä voi tehdä havainnon, joka johtaa eteenpäin selvittelyissä. Yleensä tuommoisia ajoittain esiintyviä tykyttelyitä joudutaan kuitenkin metsästämään muilla keinoilla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
655
Meni polvesta eturistiside naps poikki noin kuukausi sitten pelissä. Kahden viikon päästä on vaihdettu varaosaa polveen ja kuntoutuminen käyntiin. Saa nähdä milloin seuraavan kerran säbäkentillä.

Muilla kokemusta kuinka pitkä kuntoutuminen on vaadittu ja onko mennyt ennakkokaavailujen mukaan muutenkin? Alustavasti oli puhetta, että noin 6 kk ainakin ennen kuin voi polvelle raskaampia lajeja lähteä kokeilemaan. Siihen asti toki kävelyä, pyöräilyä ja jumppaa salilla varmasti edessä paljon.
Tasan 4 viikkoa leikkauksesta ja kuntoutuminen käynnissä ja sinänsä ihan hyvällä mallilla. Liikeradat alkaa olla palautuneet, toki koukistus vielä kiristää hieman, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa. Tänään saan kaverilta kuntopyörän lainaan, niin tuon päällä tulee varmasti vietettyä tässä jatkossa aikaa. Nyt oikeastaan kävellyt vain lenkkiä pidentäen pikkuhiljaa matkaa ja tehnyt kotona fyssarin opastamia kehonpainojumppia.

Ongelmana oikeastaan itsellä nyt särkylääkkeistä irtautuminen. Ei viitsisi loputtomiin vetää tramadolia napaan, niin olen tässä nyt yrittänyt päästä tuosta eroon, mutta säryt ovat kyllä palautuneet melko pahasti ja olo ylipäätään täysin nuutunut ilman noita. Jos on kokemusta vastaavasta leikkauksesta, niin kuinka kauan joutui syömään särkylääkettä?
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 174

Kokeilitko pienentää annosta tai pidentää väliä milloin otat lääkettä? Jos sitä saa ositettua. Jos on kapseli, niin voi avata ja ottaa silmämääräisesti jonkun osan pois. Voi toki silti tulla kipua takaisin, ehkä pitää vähän kärvistellä.
 
Käytössä on ollut tuo pitkäkestoinen 150 mg versio. Alkuun sellainen mitä ei voinut puolittaa ja nyt jonkun aikaa tuollainen, jonka on voinut puolittaa ja olen niin tehnytkin. Kaksi annosta päivässä, toinen aamulla ja toinen illalla. Täytynee kokeilla jos ottaa nyt jonkin aikaan vain tuon puolikkaan illalla, niin saa edes nukuttua kunnolla. Kun ei tämäkään nyt oikein toimi, että on aivan naatti ja säryissä koko ajan.

Edit. Ja tuon tehoa parantamassa samalla myös Burana+panadol
 
Se voi olla ihan hyvin enemmän vieroitusoire kuin oikea kipu jos olet kauan syönyt. Tai ainakin osittain. Ehkä voit suurentaa Burana- ja Panadol -annoksia jos et jo syö maksimeja niitä.

Minä en ole mikään lääkäri, niin voit konsultoida hoitavaa lääkäriä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 055
Päivitystä.
Tänään tilanne on paras sitten helmikuun jälkeen. Oliko sitten tuo kookosöljyn taikaa, en tiedä. Punotus ja polte kasvoissa on lähes kokonaan poissa kahden öljyämisen jälkeen. Katsotaan vielä muutama päivä, viittaa edelleen mielestäni johonkin allergiseen reaktioon.
Kiitos vielä vinkistä @WayLoo :)
Päivitystä.
Käynti ihotautilääkärillä kesäkuussa. Ei ollut ruusufinni eikä atooppinen ihottuma. Saattaa olla sienen aiheuttama krooninen syy tai allergeeninen syy. Tarvittaessa koepala syyskuussa.
Sain jotain uutta voidetta jota käytin noin viikon muutamana päivänä. Tilanne nyt edelleen parantunut, Neljän viikon aikana kerran tullut punotus takaisin 3-4vrk ajaksi. Nyt on lähes poistunut. Mysteeri tapaus tää mun naama muut fiilis on hyvä kun ei tarvi kärvistellä 24/7.
Alkusysäys parantumiselle saattoi olla se kookosöljy. Sitä laitan edelleen kasvoihin krt/viikko. :tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 213
Joo hyvä tarkennus. Jos tunti sitten tykytteli ja nyt otetaan filmiä niin hyvin suurella todennäköisyydellä mitään löydöstä ei tehdä. Toki esim. jostain vanhasta infarktiarvesta tai wpw:stä voi tehdä havainnon, joka johtaa eteenpäin selvittelyissä. Yleensä tuommoisia ajoittain esiintyviä tykyttelyitä joudutaan kuitenkin metsästämään muilla keinoilla.
Itellä ollut vuosikausia ajoittain rytmihäiriöitä. Sydän jättää lyöntejä välistä joskus aika hurjastikin. Tätä ei tapahdu rasituksessa, vaan kaikkein tyypillisimmin levossa, etenkin korkean sykeaktiviteetin jälkeen, kun syke alkaa putoamaan. Myös huonot unet, krapula ym. vaikuttaa. Lekurissa en ole tämän vuoksi käynyt.

Olen viime aikoina huomannut melko varman yhteyden magnesiumilla tähän vaivaan ja magnesiumlisän ottaminen tuntuisi auttavan. Ilmeisesti aika monella sama juttu rytmihäiriöiden kanssa. Magnesiumin pitää sitten olla hyvin imeytyvässä muodossa. Olikohan magnesiumsitraattia mitä itse syön.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
430

Nämä on mielenkiintoisia. Itsellä selvitettiin Taysissa asti sydämen ultralla, kun rytmihäiriöitä esiintyi tyypillisesti levossa tai makuulla. Lopulta syyksi paljastui vaaleapaahtoinen kahvi, jonka happopitoisuus jotenkin ärsytti vagus-hermoa tai mitälie. Siirryin tummaan paahtoon ja papuihin. Sydänoireet loppuivat kuin seinään.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 210
Itellä ollut vuosikausia ajoittain rytmihäiriöitä. Sydän jättää lyöntejä välistä joskus aika hurjastikin. Tätä ei tapahdu rasituksessa, vaan kaikkein tyypillisimmin levossa, etenkin korkean sykeaktiviteetin jälkeen, kun syke alkaa putoamaan. Myös huonot unet, krapula ym. vaikuttaa. Lekurissa en ole tämän vuoksi käynyt.
Kuulostaa ihan hyvänlaatuiselta vaivalta, näitä on kaikilla ajoittain ja toisilla enemmän. Vaivan nimi on suomeksi lisälyöntisyys. Kun tulee tunne, että sydän jättää yhden välistä niin siellä onkin todellisuudessa ylimääräinen lyönti. Välistäjäämisen tunne liittynee siihen, että tämä lisälyönti ei pumppaa verta kunnollisesti, jolloin sydämen supistumisen aiheuttama energia tuntuu jollain muulla tavalla rintaontelon pienenä paineenvaihteluna tjsp. Jos tunnustelee pulssia, niin siinäkin huomaa tyhjän välin lisälyönnin aikana, koska se pumppausliike ei ole riittävän tehokas siirtääkseen verta eteenpäin.

Kuten itsekin olet huomannut niin yleensä oire korostuu tilanteissa missä on syystä tai toisesta adrenaliinia erittynyt enemmän. Jos juot paljon kahvia tai käytät nikotiinituotteita niin niiden vähentäminen voi auttaa. Magnesiumin vaikutuksista on tutkimusnäyttöäkin jonkin verran (googleen vaikka 'magnesium catecholamines') ja sitä voi turvallisesti kyllä syödä, kun ei nyt hulluttele määrän kanssa.

Jos ne kovasti vaivaa niin voihan niitä käydä lääkäriltäkin kyselemässä, mutta aika isolla todennäköisyydellä ei kannata olla huolissaan. Jos rytmihäiriöt alkaa kestää minuutteja - tunteja yhtäjaksoisesti tai niihin liittyy tajunnanmenetystä tai muuta erikoista oiretta niin sitten lääkärikäynti on paikallaan. Yksittäiset muljahtelut krapuloissa tai jumpan päälle on ihan normaaleita.

T: ei-lääkäri
 
Liittynyt
24.11.2021
Viestejä
58

Tuttua... 24t seurannassa oli lisälyöntejä yli 8k, >99% en noteeraa itse mitenkään. Sellaiset jotka itse huomaan liittyvät yleensä suuriin tunteisiin, hyviin taikka huonoihin. Kardiologin mukaan no problem.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 213
Kuulostaa ihan hyvänlaatuiselta vaivalta, näitä on kaikilla ajoittain ja toisilla enemmän. Vaivan nimi on suomeksi lisälyöntisyys. Kun tulee tunne, että sydän jättää yhden välistä niin siellä onkin todellisuudessa ylimääräinen lyönti. Välistäjäämisen tunne liittynee siihen, että tämä lisälyönti ei pumppaa verta kunnollisesti, jolloin sydämen supistumisen aiheuttama energia tuntuu jollain muulla tavalla rintaontelon pienenä paineenvaihteluna tjsp. Jos tunnustelee pulssia, niin siinäkin huomaa tyhjän välin lisälyönnin aikana, koska se pumppausliike ei ole riittävän tehokas siirtääkseen verta eteenpäin.

Kuten itsekin olet huomannut niin yleensä oire korostuu tilanteissa missä on syystä tai toisesta adrenaliinia erittynyt enemmän. Jos juot paljon kahvia tai käytät nikotiinituotteita niin niiden vähentäminen voi auttaa. Magnesiumin vaikutuksista on tutkimusnäyttöäkin jonkin verran (googleen vaikka 'magnesium catecholamines') ja sitä voi turvallisesti kyllä syödä, kun ei nyt hulluttele määrän kanssa.

Jos ne kovasti vaivaa niin voihan niitä käydä lääkäriltäkin kyselemässä, mutta aika isolla todennäköisyydellä ei kannata olla huolissaan. Jos rytmihäiriöt alkaa kestää minuutteja - tunteja yhtäjaksoisesti tai niihin liittyy tajunnanmenetystä tai muuta erikoista oiretta niin sitten lääkärikäynti on paikallaan. Yksittäiset muljahtelut krapuloissa tai jumpan päälle on ihan normaaleita.

T: ei-lääkäri
Samansuuntaista olen itsekin diagnosoinut, eikä ainakaan vielä ole henki lähtenyt, vaikka vuosikausia näitä on vaihtelevasti esiintynyt. Verenpainemittarikin monesti antaa ilmoituksen epäsäännöllisestä rytmistä.

Tässä hiljattain alkoi muljumaan sen verran, että nukahtaminen oli vaikeaa. Muistin, että magnesiumtabletit oli jäänyt väliin useamman kuukauden ajan, kun edellinen purkki loppui. Kävin hakemassa uuden purkin ja ongelma poistui nopeasti lähes kokonaan. Voi toki olla sattumaakin, mutta aiemminkin tehnyt samansuuntaisia havaintoja. Magnesium on tärkeää mm. sydämelle ja taisi olla niin, että nykyään sen saanti on länsimaissa paljon vähäisempää kuin joskus entisaikoina.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 353
Plantaarifaskiitti iski tän vuoden tammikuussa. Lääkärissä käyty ja hän neuvoi vain käyttämään geelipohjallisia ja antamaan kylmää kerran päivässä 10 minuutin ajan. Mitä muita konsteja tähän voisi löytyä? Esim voiko hieronnalla helpottaa oireita?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
70
Mitä muita konsteja tähän voisi löytyä?
Itsellä auttoi venytyslasta/sukka (venyttää siis jalkaterää säärtä kohti), mikälie oikealta nimeltään. Googlella esim. Thermoskin Plantar, niin löytyy vastaavia.
Vittumainen vaiva, mutta nyt kun tietää mistä kyse, niin voi venytellä hyvissä ajoin, jos oireet vähänkään taas ilmenee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 659
Kopsataas suoraan tuolta hyvä päivä säikeestä tietäsikö joku mistä tämä polven kenkkuilu johtuu:
Varovaisen optimistinen että vasen polvi on napsahtanut jotenkin takaisin paikoilleen. Kyllä sitä taas kestikin.
Nyt pääsee jo kyykkyyn ilman että tuntuu että jalka lähtee alta ja polvi lumpsahtaa paikoiltaan. Kyykkyyn ei ollut mitään asiaa kun polvi ei vain taipunu, tuntu kun olis nivelen tilalla ollu pajun vitsa mitä yrittäis vääntää. Kaikki kiertoliike sattu ja tuntuu että lähtee polvi alta. En pystyny edes autosta nostamaan jalkaa ulos ilman että piti kädellä jeesaa, ja pahimmillaan kun halusin ottaa jalan pois kaasulta ja laittaa koukkuun niin piti kädellä avittaa kun ei vaan vääntyny.

Nyt olis varovaisen positiivinen fiilis että jotain on tosiaan naksahtanu paikoilleen. Pääsee taas varovasti kyykkyyn ja polvikin taipuu ilman että on pajunoksa ja rappusetkin voi tulla alas normaalisti eikä niin että ensin vasen jalka suoraksi ja könyää askel kerrallaan. Jos yritti laskeutua normaalisti niin vasemman jalan kohdalla olis lumps vaan kuulunu ja jalka alta ja nurin. Puhumattakaan jos halus mennä istumaan lattialle niin piti jotain ihmeellisiä akrobaattiliikkeitä tehdä ettei vaan koukistanu jalkaa.

Mikähän ihme toi on? Tulee ja menee todella nopeasti, päivässä tai parissa ja sattaa kestää useita kuukausia, nyt toi kesti ehkä 3-4kk ja edellisellä kerralla varmaan lähemmäs 10v sitten se kesti varmaanlähemmäs vuoden..

Mutta koputetaan puuta ja toivotaan parasta..
Ja tässä on tosiaan alkoi yhtäkkiä ilman mitään suoritusta tai kaatumista tai mitään muutakaan. Kesti n.3-4kk ja yhtäkkiä jotain menny paikoilleen ilman että olen mitään vääntäny tai huomannu. Nyt taas optimistinen että polvi alko toimia. Mikähän tuolla aina silloin tällöin menee jotenkin sijoiltaan? Onko hajua?
 
Liittynyt
01.12.2019
Viestejä
215
Kopsataas suoraan tuolta hyvä päivä säikeestä tietäsikö joku mistä tämä polven kenkkuilu johtuu:

Ja tässä on tosiaan alkoi yhtäkkiä ilman mitään suoritusta tai kaatumista tai mitään muutakaan. Kesti n.3-4kk ja yhtäkkiä jotain menny paikoilleen ilman että olen mitään vääntäny tai huomannu. Nyt taas optimistinen että polvi alko toimia. Mikähän tuolla aina silloin tällöin menee jotenkin sijoiltaan? Onko hajua?
Nivelkierukkavaivalta kuulostaa. Terkkalääkärin tutkimuksen perusteella tarvittaessa ohjaus ortopedille magneettikuvia varten.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 877
Onko kaularangan hermopinteen hoidosta tietoa? Sormet puutui jne. fyssarilla parilla käyty ja molemmat sitä mieltä että niskanikaman alueella hermojuuri ärtynyt. Toinen oli sitä mieltä että välilevy pullistunut toiselle puolelle toinen taas ei mennyt niin pitkälle (kävin kahdella sen vuoksi kun ekan määräämät jumpat alkoi tuottamaan lisäoireita ja komento oli että jos näin käy niin seis ja uusintakäynnille).

No jumpat sain, mutta ei kuulemma toinna mennä lääkärille jos ei pahene tästä eikä muutenkaan mitään suunnitelmaa pidemmän tähtäimem. Sit kun lukee tietoa eri lähteistä, niin joidenkin mukaan magneetti pitäisi tehdä ja sen perusteella miettiä asiaa ja joidenkin mukaan se ja sama kun leikkaus on viimeinen vaihtoehto joka tapauksessa. Joidenkin lähteiden mukaan pitäis lihasrelaksantteja vetää kuuri, että tilanne rauhoittuu eikä kroonistu ja joidenkin lähteiden mukaan manuaalinen terapia tuottaa merkittävästi paremmat lopputulokset kuin kotijumppa.

Ois kiva että jaksaisi vielä pienen pojan kanssa telmiä, niin kaikki misä on hyötyä niin voin tehdä vaikka maksais. Huuhaahommia en. Naprapaatille tms (olen käynyt niskajumien takia joskus muutenkin)? Lääkärille niitä relaksantteja kyseleen?
 
Käy lääkärille näyttämässä itseäsi, usein fyssarin epäilemä kaularankaongelma ei sitä loppupeleissä ole.

Mitkä sormet puutuu? Ja onko kipua lain, tai voimapuutoksia?
 
Neurologi, ortopedi, yleislääkäri, mikä ois oikea (vakuutus kattaa suoraan erikoislääkärit)? Pitää varmaan senkin puolesta mennä ensi viikon alusta kun työt alkaisi mutta het kun istuu koneelle niin puutuminen ja pisteleminen pahenee merkittävästi, että saikkua...

Pistelyä ja puutumista, ei sinänsä kipua, paitsi kun niskaa kääntelee sopiviin asentoihin niin iskee "sähköiskun" koko käden läpi sormiin. Fyssari ei löytänyt vastaavaa muista paikoista mistä hermot kulkee vain niskan alueelta. Ei voimapuutoksia. Etusormi ja keskisormi.

Ps. Kiitos!
 
Yleislääkäri, käsikirurgi tai ortopedi on kaikki yhtä hyviä vaihtoehtoja. Enmg lienee ensimmäinen tutkimus ja sen voi kaikki noista pyytää. Vähän statuksen mukaan ortopedi tai käsikirurgi vois harkita magneettia. Rannekanavassa voisi vika olla noilla oireilla, joskin kaularangan kääntelyn provosoima oire taas viittaisi kaularangan suuntaan. Tai sitten se on vain lihasjumi.
 
Lihasjumikin on mielenkiintoinen mahdollisuus, kun niska-hartiat ollut totaalisen jumissa puolisen vuotta ja tämän vuoksi selviteltiin keväällä magneetissa asti kasvojen hermoperäisiä oireita, jotka lopulta hellitti purentalihaksien hieronnalla ja rentoutuksilla. Lisäksi ennen sormioireita oli pitkään kipua niskan lihaksissa ilman sormioireita, samat lihakset mitkä kipuilee nytkin niskaa käännellessä...

Et sen vuoksi itsekin oisin kiinnostunut kääntämään kiviä lihastenkin puolelta ja nuo googlatut relakstanttikuurit kuulostivat järkeenkäyviltä, samoin kuin manuaaliset hoidot (hierojalla käyn säännöllisesti, mutta nyt ovat tietenkin lomilla).

Mutta kiitos, pitää varata lääkäriaika, niin ei jää harmittamaan... Tuntuu vaan välistä et kiusaan liikaa terveydenhoitohenkilökuntaa hakemalla useita mielipiteitä...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
430
Ei oikein löydy netistä mitään. Vasemman säären etuosa on arka hellälle kosketukselle. Esimerkiksi housut jos tuohon osuu, tai hivelee sormilla ihon pintaa niin tulee omituista ja äkillistä kipua. Jos tartun kunnolla samaan kohtaan ja painan kovaa, ei tunnu mitään. Myös jos jatkan tuon kohdan hivelyä, kipu lakkaa, kunnes taas kosken parin minuutin päästä. Kävely, juoksu, ei tunnu mitään. Hermotusoire, vai? Jatkunut nyt yli viikon.
 
Tämä jatkuu edelleen, mutta huomasin erittäin mielenkiintoisen asian. Kipu tulee jo siitä, jos liikutan kättä pelkästään jalkakarvoissa, enkä koske edes ihoon. Vain tietty alue jalan keskellä, etuosassa. Käsittämätön kipu. Sitten tarttuu jalkaan kiinni eikä mitään. Ilmeisesti joku hermo-oire, koska parempaa en keksi.
 
MI7

Liittynyt
05.12.2020
Viestejä
197

Penikkataudilta kuulostaa, kalvo tulehtunut.
 
Liittynyt
10.10.2021
Viestejä
1 454
On tullut kerättyä koko suora lääkkeitä viime vuosina, osa tosin varmaan perintötekijöistä johtuen.

Mielestäni diabetesdiagnoosi tuli kyllä kokolailla helposti yhdellä paastosokerilla ja rasituksella, mutta samapa tuo. Toki se aiheuttaa sitten vielä sen mukavuuden, että edes 115/80 -paineet eivät tahdo riittää, vaan pitäisi olla alempana. Toki lähinnä alapaine tuossa kai huolta aiheuttaa.

Oli miten oli, ajattelin nyt vihdoin kokeilla taas hiukan pitkäjänteisemmin, että miten elintavat ja paino vaikuttavat. VHH tämän viikkoa ja lähinnä nesteet poistuvat tällä hetkellä - toki varmaan rasvaakin palaa.

Katsotaan jos tällä saisi tiputeltua sen paljon puhutun 10kg noin alkuun, niin sitten nähdään että miten alkaa näkymään arvoissa. Enemmänkin olisi toki tarkoitus hävittää, tuntuisi olevan huomattavasti helpompi neuvotella lääkäreitten kanssa normaalipainoisena. Plus että ei oikein kiinnostelisi alkaa säätämään noiden sokereiden kanssa, niin josko nekin tulisivat alemmas samalla.
 
Liittynyt
10.10.2021
Viestejä
1 454
Itselläni lopetettiin diabetes ja verenpainelääkkeet kun tiputin painoa noin 30kg. Toki itselläni oli ylipainoa aika hyvin.
On tuota itselläkin sen verran että 30kg joutaisi pois ja vielä ei indeksin alarajoilla keikuttaisi. :D

Nyt jatkuu ruokavalio niin kauan, että aletaan olla normaalipainossa niin katsotaan, kuinka käy.
 
kobedih

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 111
Ahaa. Luulin aina että penikkatauti ilmenee rasituksessa. Kävelyssä tai muussa liikunnassakaan kun ei mitään tunnu. Meneeköhän tuo itsestään ohi?
Itsellä nuoruudessa kun kovin urheili, nii olo sama vaiva.
Kylmää ja kuumaa vuorotellen, nii auttoi ainakin itsellä.
 
kobedih

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 111
On tullut kerättyä koko suora lääkkeitä viime vuosina, osa tosin varmaan perintötekijöistä johtuen.

Mielestäni diabetesdiagnoosi tuli kyllä kokolailla helposti yhdellä paastosokerilla ja rasituksella, mutta samapa tuo. Toki se aiheuttaa sitten vielä sen mukavuuden, että edes 115/80 -paineet eivät tahdo riittää, vaan pitäisi olla alempana. Toki lähinnä alapaine tuossa kai huolta aiheuttaa.

Oli miten oli, ajattelin nyt vihdoin kokeilla taas hiukan pitkäjänteisemmin, että miten elintavat ja paino vaikuttavat. VHH tämän viikkoa ja lähinnä nesteet poistuvat tällä hetkellä - toki varmaan rasvaakin palaa.

Katsotaan jos tällä saisi tiputeltua sen paljon puhutun 10kg noin alkuun, niin sitten nähdään että miten alkaa näkymään arvoissa. Enemmänkin olisi toki tarkoitus hävittää, tuntuisi olevan huomattavasti helpompi neuvotella lääkäreitten kanssa normaalipainoisena. Plus että ei oikein kiinnostelisi alkaa säätämään noiden sokereiden kanssa, niin josko nekin tulisivat alemmas samalla.
Hienoa!
Tsemppiä sinne. Alku on vaikeaa, mutta sitten kun tuloksia alkaa syntymään, nii motivaatio kasvaa
 
MI7

Liittynyt
05.12.2020
Viestejä
197
Ahaa. Luulin aina että penikkatauti ilmenee rasituksessa. Kävelyssä tai muussa liikunnassakaan kun ei mitään tunnu. Meneeköhän tuo itsestään ohi?
Itsellä meni ohi viikossa kun ensin vaihdoin paremmat kengät jalkaan. Hetkellistä apua sain kun venyttelin. Tuon 20 vuotta sitten olleen penikkataudin jälkeen ei ole uusinut.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 210
Tämä jatkuu edelleen, mutta huomasin erittäin mielenkiintoisen asian. Kipu tulee jo siitä, jos liikutan kättä pelkästään jalkakarvoissa, enkä koske edes ihoon. Vain tietty alue jalan keskellä, etuosassa. Käsittämätön kipu. Sitten tarttuu jalkaan kiinni eikä mitään. Ilmeisesti joku hermo-oire, koska parempaa en keksi.
Penikkataudilta kuulostaa, kalvo tulehtunut.
Omaan korvaan kuulostaa enemmän juurikin hermoston oireelta. Penikkataudissa kipu tulee syvemmältä. Itsellä ollut kumpaakin em. vaivoista ja penikkataudissa ihon arkuutta ei ilmene, kun taas juuri tuollaisella tarttumisella kohdistuu painetta sinne lihaskalvoihin, josta kipua seuraisi.

Itsellä tulee ajoittain tuollaista hipaisukipua vatsan seudulle ja/tai takareiteen. Olen huomannut, että kova fyysinen kuormitus usein edeltää oiretta. Tiedä sitten voiko yleisesti hermoston kuormittuminen aiheuttaa tuon vai onko mulla sitten joku latentti herpesinfektio jossain hermojuuressa ja fyysinen stressi sitten laukaisee jotenkin sen. Joka tapauksessa sille ei oikein voi mitään ja se voi kestää kuukausia. Oiretta voi hoitaa kipulääkkeillä, jos se haittaa elämää.

Toki sitten on jotain pahanlaatuisiakin syitä, mutta ovat harvinaisempia ja harvemmin ovat ainoa oire.

E: Tarkennan vielä, että penikkatautia edeltää myös yleensä fyysinen kuormitus, mutta pitkäkestoinen, juoksu lienee yleisin. Näitä hermosärkyjä aiheuttaa helpommin voimaharjoittelu lähellä maksimaalista kuormaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 877
Onko kaularangan hermopinteen hoidosta tietoa? Sormet puutui jne. fyssarilla parilla käyty ja molemmat sitä mieltä että niskanikaman alueella hermojuuri ärtynyt. Toinen oli sitä mieltä että välilevy pullistunut toiselle puolelle toinen taas ei mennyt niin pitkälle (kävin kahdella sen vuoksi kun ekan määräämät jumpat alkoi tuottamaan lisäoireita ja komento oli että jos näin käy niin seis ja uusintakäynnille).

No jumpat sain, mutta ei kuulemma toinna mennä lääkärille jos ei pahene tästä eikä muutenkaan mitään suunnitelmaa pidemmän tähtäimem. Sit kun lukee tietoa eri lähteistä, niin joidenkin mukaan magneetti pitäisi tehdä ja sen perusteella miettiä asiaa ja joidenkin mukaan se ja sama kun leikkaus on viimeinen vaihtoehto joka tapauksessa. Joidenkin lähteiden mukaan pitäis lihasrelaksantteja vetää kuuri, että tilanne rauhoittuu eikä kroonistu ja joidenkin lähteiden mukaan manuaalinen terapia tuottaa merkittävästi paremmat lopputulokset kuin kotijumppa.

Ois kiva että jaksaisi vielä pienen pojan kanssa telmiä, niin kaikki misä on hyötyä niin voin tehdä vaikka maksais. Huuhaahommia en. Naprapaatille tms (olen käynyt niskajumien takia joskus muutenkin)? Lääkärille niitä relaksantteja kyseleen?
Laitetaas tänne jotain jorinaa muita varten, jotka koittaa googletella aiheesta, jos on jotain hyötyä jollekin. Oon käynyt aiheen tiimoilta hierojalla, kolmella eri fyssarilla, naprapaatilla, sekä ortopedilla. Vanha vitsi pätee, hierojan mielestä vika on lihaksissa, fyssarin mukaaan rangassa, naprapaatti sanoo että hermoissa ja lääkäri laittaa magneettiin (tai hermoratatutkimukseen mun tapauksessa). Just näin se on mennyt, mutta toisaalta kaikki ovat omalta osaltaan myös oikeassa, etten ajattele että joku ei osais työtään.

Hierojan mukaan mulla on merkittävästi jumissa kädet sillä puolella, jossa hermo-oireita on. Naprapaarin mukaan mulla on hermokudos pahasti kiristynyt oireiselta puolelta, epäili että tuskin on välilevyn pullistumaa kun olisi paljon kipeämpi silloin, että olisi enemmänkin toiminnallista vaivaa. Fyssari (kolmas, jolla olen nyt käynyt useasti, oli TODELLA hyvä, ei ole kukaan koskaan ever tutkinut yhtä perinpohjin ja kokonaisvaltaisesti lihaksiston ja rangan toimintaa) löysi vielä lisää kireitä paikkoja nimenomaan oirehtivalta puolelta, sellaisia joihin hieroja ei ees tajunnut mennä. Mm. pieni rintalihas totaalisen jumissa ja kaulasta jotain lihaksia, kylkiluihin kiinnittyvät jne., yllätyin itsekin, kun ne oli niin kireällä että ei jäänyt todellaakaan huomaamati puoliero. Huomasi myös käden kireät lihakset. Kuulemma aika pitkälle kaikki ne lihakset jumittaa, joiden kautta se oireileva hermokin kulkee, että hermo voisi olla ärsytyksen alaisena useammastakin paikkaa... Sekä hierojan, naprapaatin, että fyssarin manuaalinen käsittely on het parantanut oireita, mutta ei nyt ole mitenkään kunnolla vaiva parantunut, ehkä vähän parempaan menossa hitaasti, mutta varmasti.

Et toivon, että tässä ei ois välilevyn pullistumaa tai mitään rappeumaa tms., vaan tilanne paranisi kun saisi lihaksistoa ja rankaa toimimaan paremmin harjotteilla...

Edit: Toi pienen rintalinaksen jumi selittäis myös vuosia kipuilleen lavan/olkapään jne. Joskus nääs reväytin jotain ja ever since on alue kipuillut lievästi. Ei oo vuosien varrella kukaan aiemmin tota tutkinut vaikka oon juossut fyssarillakin eri vaivojen takia ja valittanut. Salilla aloin fyssarin määräyksestä käymään keväällä ja iso osa kivuista on helpottanut, mut esim toi pec minorin treenaushan ei mitenkään normitreeniin kuulu enkä ole tehnyt...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
975
Hierojan mukaan mulla on merkittävästi jumissa kädet sillä puolella, jossa hermo-oireita on.
Nämä hierojat ja niiden diagnoosit kannattaa unohtaa heti alkuunsa. Tottakai käsi on jumissa oirepuolelta, mutta sen hierominen ei mitään auta kun syy on jossain muualla.

Näihin vaivoihin oikeat asiantuntijat ovat fysioterapeutit ja fysiatrit (lääkärit). Ja kannattaa valmistautua tosiaan siihen, että näiden kuntoutuminen kestää vähintään kuukausia ja pahimmillaan vuosia.

Aiheuttaja voi olla pieni rintalihas tai se voi olla mikä vaan muukin. Itse olen omien vaivojeni (olkapäät, selkä, ranteet jne) kanssa oppinut siihen, että ikinä se ei ole mikään yksinkertainen asia, vaan aina lopulta monipuolinen liike ja AIKA on se mikä nämä vaivat saa helpottamaan.

Mutta pääasia, että saat nyt vaivoihin apua! Itselläni on kanssa pari vuotta nyt kädet puutuillut, mutta eipä fyssarin ohjeet tai manuaalinen käsittely tässäkään auttanut vaan heti kun ”unohdin” tämän ja yritän vain elää normaalia elämää, niin on ollut vaivojen osalta parempia päiviä.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
694
Kysytäänpä täällä jos jollain olisi kokemuksia tai substanssiosaamista aiheesta.

N. 5v sitten lähdin lenkille pienessä flunssassa ja tästä alkoi muutaman kuukauden kestänyt vaiva, jossa kylmässä ilmassa hengästyminen aiheutti helvetinmoisen yskän joka rauhoittui levossa.

Kävin lopulta lääkärissä, otettiin erilaisia labroja (tubi, keuhkoklamydia, mykoplasma jne) ja keuhkokuvat, kaikki puhtaat. Lääkäri arveli keuhkoputkien ottaneen itseensä flunssassa rasituttuaan, jääneen tästä hyperreaktiiviseksi ja spasmaavan aina rasituksessa.

Vaiva väistyi ajan kanssa ja olen sen jälkeen pystynyt mm. juoksemaan puolimaratonin ja lenkkeilemään säännöllisesti, myös kylmässä ilmassa, usean vuoden ajan.

Kunnes sitten viime keväänä lenkkeillessä yhtäkkiä havaitsin, ettei happi oikein kulje kun keuhkoja ei saa vedettyä "täyteen", lenkin jälkeen yskitti helvetisti ja sisäänhengitys vinkui kumeasti. Tämä väistyi aina levossa melko nopeasti eikä haitannut muuta elämää.

Lopulta lopetin lenkkeilyn vaivan vuoksi. Salilla ja kamppailutreeneissä olen pystynyt käymään ilman isompia ongelmia. Kamppaillessa lämmittelyerissä tuntuu, ettei keuhkoja saa täyteen, mutta ilman vinkumista, treenin lopussa sparratessa hengitys pelaa ongelmitta.

Astmaa tavallaan veikkaisin, mutta ihmettelen tuota, että nimenomaan sisäänhengitys vinkuu ja tuntuu enemmän, ettei keuhkoja saa vedettyä täyteen ilmaa kuin että uloshengitys jotenkin olisi ahtautunut. Mitään auskultaatiota en toki ole tehny, mutta tuntuu, että vinkuna kuuluu ylempää kuin keuhkoputkien tasolta, enemmän kaulalta tai kurkusta. Lisäksi mystistä tässä on se, että vaiva kamppailua treenatessa väistyy eikä rasituksen jälkeistä yskää tule.

Onko tämä nyt joku äänihuulispasmi tai vastaava vai voisiko olla jotain muuta?
 
En ole lääkäri eikä kokemustakaan moisesta, mutta juuri kaveri kävi viime viikolla omia oireitaan läpi. Hengenahdistusta oli ollut sielläkin. Sitä oli sitten tutkittu ja hutkittu oikein urakalla ja oli käynyt psykoterapiassakin kun kaikkea ei kuviteltu somaattiseksi vaivaksi.

Lopun viimein olivat ottaneet magneettikuvan ja havainneet, että sepelvaltimo on 95% tukossa. Samaan tapaan tämä kaveri juoksee maratoneja ja on muutoinkin hyvässä kunnossa. Sukurasitetta kaiketi.

Oli leikattu ja aukaistu röörit parempaan kuosiin, mutta hengenahdistus säilyi. Lääkäriveli oli sitten kirjoittanut astmalääkettä kokeeksi ja sillä vyyhti aikoi selviämään. Eli menitodennäköisesti astman takia lääkäriin, mutta löytyi hiukka vakavampaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 394
Viestejä
4 159 661
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom