Terveyshuolet

Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 657
^ Burana on ihan hyvä ajatus, sillä ja levolla sitä kannattaakin kokeilla hoitaa. Jokin tulehdus siinä lienee ja sehän hoituu tulehduskipulääkkeellä :)
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 904
Olin kävelemässä lähikaupasta kotiin. Aivastin siinä kävellessä, jolloin sain niskat jotenkin täysin jumiin. Ei pysty oikein taivuttamaan mihinkään suuntaan.
Melkoista paskaa. Pitää nyt ottaa viikonloppu ainakin rauhassa.
Heh. Täytyy kompata, koska itsellä tuli tänään ihan sama ja on suhteellisen veemäinen. Niskat löi vaimean rusahduksen kera täysin jumiin tehdessä kulmasoutua tangolla. Sen verran tuli jänskättyä yläselän ja niskan alueen lihaksia. Onhan noita välillä. Yleensä väsyneenä/pienessä vilussa käy ehkä kerran vuodessa tai parissa noin, jos yrittää jotain suuria ponnisteluita.
 
HiekkaP

Influensseri
BANNED
Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
443
Huomasin erikoisen anatomisen poikkeavuuden äsken suihkussa: Vasemmassa olkapäässä kuvankaltainen viivamainen selvä syvennys/kuoppa, joka kuvasta poiketen jakaa ympyröidyn kohdan niin, että yläosa suhteessa paljon pienempi - oikeassa taas ei mitään vastaavaa, vaan kauttaaltaan tasaisen pullea. Samalla hetkellä tuli mieleen outo fiilis vasemmassa olkapäässä. Liikkuvuus ja toimivuus ei ole normaali, vaan vähän kuin jotain olisi pois paikaltaan tai pikemminkin väärin järjestäytynyt. En muista kyllä yhtään kuinka pitkään tuntunut. Mutta lievä toiminnallinen kipu ja rakenteellisesti epävarma tunne tuntuu about justiinsa kuvan kohdassa kun esim. kättä nostaa. Penassa tiukoissa ykkösissä saattaa vasen käsi jäädä vajaaksi, kun taas oikealla nousee. Tietty oikeakätisenä varmaan lähtökohtaisesti vahvempi.

edit: Lisätään siis selvennykseksi, että kuoppa/uurre vasemmassa olkapäässä on melko huomattava, isompi kuin kuvassa. Oikeassa ei tosiaan minkäänlaista. Itse tietenkin mietin sitä mahdollisuutta, että oliskohan jänteen pää voinut huomaamattani irrota luusta? Ei tuon vasemman olkapään tuntemukset ja hyvin pieni kipu olkavarren yläosan ulkopuolella normaalia ole. Tilanne nyt se, että lomailemassa ulkomailla vielä 1-2kk, joten siksi tässä kyselen, kun ei lekuriin heti pääse, että eihän tämä mikään akuuttiasia ole, vaikka jänne olisikin irronnut?
saattaa olla enemmänkin jänteen juuttuminen jännekanavaan. itsellä samanlaista vaivaa ollut jo noin viisi vuotta. kättä kun nostaa niin olkapäässä tuntuu vähän niinkuin lihaskipua, mutta ei kuitenkaan, ehkä semmoista jäykkyyttä ja kipua. Maidon juonnin kun jättää vähemmälle, niin kivut helpottivat ainakin itsellä:)
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 331
^ Burana on ihan hyvä ajatus, sillä ja levolla sitä kannattaakin kokeilla hoitaa. Jokin tulehdus siinä lienee ja sehän hoituu tulehduskipulääkkeellä :)
Buranaa tulikin alussa vedettyä kuin pastilleja ja kyllä ne auttoikin. Lepäämään ei oikein kerkeäisi.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 904
saattaa olla enemmänkin jänteen juuttuminen jännekanavaan. itsellä samanlaista vaivaa ollut jo noin viisi vuotta. kättä kun nostaa niin olkapäässä tuntuu vähän niinkuin lihaskipua, mutta ei kuitenkaan, ehkä semmoista jäykkyyttä ja kipua. Maidon juonnin kun jättää vähemmälle, niin kivut helpottivat ainakin itsellä:)
Ok. Voi olla, että kysäisen asiasta lekurilta muiden juttujen ohessa, nyt kun tuli palailtua lomanvietosta koto-Suomeen ja oli vähän mielessä käydä nipun pienempiä vaivoja vuoksi terveysasemalla.

PS: Maitoa en ole jounut varmaan seitsemään, kahdeksaan vuoteen, mutta heraprotskua menee. Samoin juustoa, rasvaisia jogurtteja ja jonkun verran jätskiä.
 
HiekkaP

Influensseri
BANNED
Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
443
Ok. Voi olla, että kysäisen asiasta lekurilta muiden juttujen ohessa, nyt kun tuli palailtua lomanvietosta koto-Suomeen ja oli vähän mielessä käydä nipun pienempiä vaivoja vuoksi terveysasemalla.

PS: Maitoa en ole jounut varmaan seitsemään, kahdeksaan vuoteen, mutta heraprotskua menee. Samoin juustoa, rasvaisia jogurtteja ja jonkun verran jätskiä.
Joo itsekkin syön juustoja ja jogurttia ja muita maito tuotteita, mutta kun lopetin ihan maidon kohtaamisen ruokajuomana, niin nivelkivut pieneni. Molemmat polvet oli kyllä helevetin kipeet ennen. Ei pysty kyllä varmuudella sanomaan, johtuuko just maidosta.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
78
Mikäs neuvoksi, kun oon nyt julkisella puolella käynyt kahdella hammaslääkärillä näyttämässä tuota samaa hammasta ja molemmilla kerroilla sanoivat, että se näyttää ihan terveeltä. Hammas on kuitenkin hieman kipeä ja arka jos sillä puree jotain kovaa. Voiko olla semmoinen reikä joka ei näy ulospäin? Pitäiskö nyt pyytää sitten röntgeniä hampaista, kun eivät ole sitä vielä ottaneet?
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909

Aika erikoista. Itse kävin viime kuussa, ensimmäistä kertaa 26 vuoteen tarkastuksessa ja ottivat 3-4 kuvaa ihan pyytämättä. Eikä niissä aikaa mene nykyään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 616
Mikäs neuvoksi, kun oon nyt julkisella puolella käynyt kahdella hammaslääkärillä näyttämässä tuota samaa hammasta ja molemmilla kerroilla sanoivat, että se näyttää ihan terveeltä. Hammas on kuitenkin hieman kipeä ja arka jos sillä puree jotain kovaa. Voiko olla semmoinen reikä joka ei näy ulospäin? Pitäiskö nyt pyytää sitten röntgeniä hampaista, kun eivät ole sitä vielä ottaneet?
Röntgenin kannattaa pyytää, jos sieltä jotain läytyisi. Itse pyysin puhelimessa, mutta ei ne silloin kumminkaan kuvanneet. Olisi hyvä kuvata, jos sattuu olemaan jotain sellaista, joka ei näy päällisin puolin.

Itsellä hampaat ei ole arat, että kai ne sitten on kunnossa.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
Olin kävelemässä lähikaupasta kotiin. Aivastin siinä kävellessä, jolloin sain niskat jotenkin täysin jumiin. Ei pysty oikein taivuttamaan mihinkään suuntaan.
Melkoista paskaa. Pitää nyt ottaa viikonloppu ainakin rauhassa.
Itse meinasin joskus kaatua liukkaalla ja otin sitten vaihtomaisesti nopeasti korjaavan liikkeen niin että niskat oli samalla tavalla jumissa loppupäivän :)
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 904
Itse meinasin joskus kaatua liukkaalla ja otin sitten vaihtomaisesti nopeasti korjaavan liikkeen niin että niskat oli samalla tavalla jumissa loppupäivän :)
Perhana. Mulla vaihteeksi jotenkin revähti kolme päivää sitten alaselkä kyykyssä satkulla. Oli huonosti nukuttu yö takana, niin ei jaksanut pysyä hermokontrolli täysin kasassa. Toisen sarjan ekassa toistossa tuntui aivan selän juuressa, että jotain asiaan kuulumatonta tapahtui. Koska mitään ääntä ei kuulunut ja tuntemus oli suht vaimea, niin arvasin, että vain jotain lihaksistoon liittyvää. Päätin jättää treenit siihen, ja hyvä niin, koska selkä meni aivan pirullisen kipeäksi ja jumiin. Pari yötä todella tuskaisan huonoa nukkumista ibuprofeenin avulla, ja vasta tänään alkaa vaiva olla kutakuinkin takanapäin.
 
OD.

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 315
Mikäs neuvoksi, kun oon nyt julkisella puolella käynyt kahdella hammaslääkärillä näyttämässä tuota samaa hammasta ja molemmilla kerroilla sanoivat, että se näyttää ihan terveeltä. Hammas on kuitenkin hieman kipeä ja arka jos sillä puree jotain kovaa. Voiko olla semmoinen reikä joka ei näy ulospäin? Pitäiskö nyt pyytää sitten röntgeniä hampaista, kun eivät ole sitä vielä ottaneet?
Mulla oli tällainen teininä. Se hammas oli tosin ihan helvetin kipeä. Leukaluuhun oli jostain päässyt tulehdus. Ensin porattiin hampaaseen reikä, että se tulehtunut skeida saatiin pois ja perään antibiottikuuri. Kipu kuitenkin uusiutui ja lopulta leuasta porattiin tulehtunut kohta pois.

Röntgenissähän tuo tulehdus näkyi heti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Itse meinasin joskus kaatua liukkaalla ja otin sitten vaihtomaisesti nopeasti korjaavan liikkeen niin että niskat oli samalla tavalla jumissa loppupäivän :)
Nämä on varmaan niitä petollisimpia. Joskus puunkaatohommissa vähän liukastuin sellainen 20kg tukki sylissä. Jalka ei luisunut varmasti viittä senttiä enempää, mutta äkillinen liike venäytti kyllä alaselän viikoksi aika pahaan kuntoon. No näistä alkaa jo vähän oppia. Liikuntaa pitäisi ainakin itse lisätä jonkin verran.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
78
Röntgenissähän tuo tulehdus näkyi heti.
Hieman erikoista kyllä, kun ei suostuttu ottamaan röntgeniä vaikka sitä pyysin. :confused:

Täytynee tosiaan pyytää uudestaan, mutta inhottavaa, kun joutuu juoksemaan hammaslääkärissä, kun ei viitsitä tutkia kerralla kunnolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
102
Vaadi vaan röntgenkuvat. Vaikuttaa että reikä on syvällä ja hammasydin mahdollisesti tulehtunut.
 
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
304
Mulla oli tällainen teininä. Se hammas oli tosin ihan helvetin kipeä. Leukaluuhun oli jostain päässyt tulehdus. Ensin porattiin hampaaseen reikä, että se tulehtunut skeida saatiin pois ja perään antibiottikuuri. Kipu kuitenkin uusiutui ja lopulta leuasta porattiin tulehtunut kohta pois.

Röntgenissähän tuo tulehdus näkyi heti.
Näkyikö tuo leuassa oleva tulehdus siis ihan perus röntgenissä vai kartiokeila röntgenissä? Jouduitko erikseen kysymään leuan kuvaamista vai näkyikö heti hammasta kuvatessa?
 
OD.

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 315
Tuosta on aikaa n. 25 vuotta, joten muistikuvat ovat hieman hatarat, mutta olisiko ollut laite joka räpsi useamman kuvan pään eri puolilta. Lekuri päätti itse ottaa ne, kun mitään näkyvää syytä ei ollut.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
46
Näkyikö tuo leuassa oleva tulehdus siis ihan perus röntgenissä vai kartiokeila röntgenissä? Jouduitko erikseen kysymään leuan kuvaamista vai näkyikö heti hammasta kuvatessa?
Juurenkärjen ulkopuolelle muodostunu tulehdus näkyy yleensä "perusröntgenissä" eli ihan tuolissa otetulla kuvalla. OD. kuvailee tod. näk. OPTG-kuvausta, eli koko alakasvot kattavaa kuvaustutkimusta.
 
OD.

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 315
Kyllä rupes tänään ihan huolella vituttamaan kun kävin työterveydessä.

Olkapää on kipuillut muutaman vuoden aina silloin tällöin isommassa rasituksessa. Pari vuotta sitten diagnosoitiin joksikin tulehdukseksi ja pistettiin Ardinexiä syömään.

Nyt viime viikolla aloitti taas saman, entistä pahempana ja pienemmällä rasituksella. Tänään kävin tt:ssä, hoitaja nyt ei osaa/voi sanoa juutajaata vaan lähinnä mietti passittaako fyssarille vai lääkärille. No lääkäri lähinnä kysy omaa mielipidettä, että mikä se voisi olla ja sanoi, että pistä siihen kylmää kotosalla ja soita parin päivän päästä että auttoiko. Vaikka kerroin, että edes tuo Ardinex ei auta kipuun. Eikä buranat.

Nyt sitten tehtävä se 1,5h tunteja takaisin mikä meni tuohon reissuun, muutenkin jo yli 40h tälle viikolle neljään päivään. Olkapää on edelleen kipeä, kylmä vaan pahentaa sitä. Aikoja ei toiselle lekurille saa kuin hamassa tulevaisuudessa ja hoitajallekin taas kesken työpäivän.

Dear Eki, sahaanko käden irti vai kärvistelenkö sen aikaa että menee ohi, ja jos ei mene niin odottelen sitten vaikka päivystyksessä osaavaa lekuria?
Täysin amatöörinä, mutta yhden leikatun ja toisen teoriassa leikkausta vaativan olkapään perusteella arvon että nappailet kunnon tulehduskipulääkekuurin. Vähintään viikon verran, miksei enemmänkin. Olikohan se 3x päivässä 800 mg? Söin aikanaan useamman kuurin Arcoxiaa 120 mg 8 päivän ajan, kun piti päästä pelaamaan kivusta huolimatta. Arcoxian voi hyvin korvata ibuorifeenilla tai naprokseenilla, pitää vaan ottaa riittävä annos ja tarpeeksi pitkään. Käy myös hyvällä fyssarilla hakemassa kuntoutus ja ylläpito-ohjeet olkapään hoitamiseksi. Voin antaa pk-seudulla suosituksen jos haluat.

Sen olen omalla kohdalla havainnut, että olkapäät pysyy kunnossa ainoastaan viikottaisella jumpalla. Kuten aiemmin mainitsin, niin toisesta olkapäästäni on leikattu revennyt nivelkapseli ja toisessa on revennyt labrum, jota ei vakuutusyhtiö suostunut korvaamaan. Takana 14 vuotta jenkkifutista ja pari aktiivista painonnostoa, eikä olkapäiden kanssa ole nykyään kroonisia ongelmia. Jos jostain syystä jää jumpat pidemmältä ajalta väliin ja tulee istuttua toimistolla, niin silloin ne kipuilee. Kuntoutus ja ylläpito ei vaadi mitään älytöntä kuntokuuria, vaan pelkällä jumppakuminauhalla saa erinomaisia tuloksia aikaan.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 879
Kyllähän tuo heitti ilmaan, että voisi olla jokin tulehdus tai pahimmillaan alkava nivelrikko. Mutta kun ei siihen oikein ole viime kerralla saadut fyssarin jumppa/venyttelyohjeet auttaneet. Eikä tulehduskipulääkkeet.
Ehkä kannattaisi harkita sitä, että kävisi itse vaikka yksityisellä ortopedien erikoislääkärillä jos muuten ei saa sinne lähetettä niin että joku muu maksaa. Sadan euron hujakoilla se hinta on 15 minuutin ajasta yksityisellä kela-korvauksen jälkeen erikoislääkärille.

Toki se sitten maksaa paljon enemmän jos vaatii jotain kuvauksia tai useamman käynnin.

Isoin ongelma on siinä mistä löytää sellaisen viimeisen päälle hyvän ortopedin kun niidenkin ammatillinen taso vaihtelee.
 
OD.

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 315
Voin antaa parin Helsingissä vastaanottoa pitävän hyvän ortopedin/olkapääspesialistin nimen jos haluat? :)

Kuten aiemmin mainitsin, niin noita tulehduskipulääkkeitä pitää syödä riittävän isolla annoksella tarpeeksi kauan. Se kipu ei välttämättä hellitä heti, vaan useamman päivän kuluessa kun tulehdus alkaa laantua. Laitat sitä buranaa vaan huuleen 3x 800mg päivässä 5-7 päivän ajan. Jos tulee vatsa kipeäksi, niin hae apteekista jotain vatsansuojaa kaveriksi. Yleensä noi kivut johtuu tulehduksesta, joka muodostuu sinne ajan myötä syystä tai toisesta (asentovirhe, pitkäaikainen lihasjumi ja näistä seuraavat rasitustilat). Muistan ilolla niitä aikoja kun en saanut maitopurkkia jääkaapista nostettua kivun vuoksi ja luulin, että olkapää on ihan romuna. Ei siellä silloin vielä ollutkaan muuta vikaa kuin tulehdus. Kun noi sitten lopulta meni paskaksi törmäillessä, niin ei se edes sattunut, huomasin vaan että "oho nyt irtos jotain".

Tällä sivulla on kuvattu useampi olkapääjumppa, joita itsekin teen: Stronger Shoulders: Replace Your YTWL with the LYTP Circuit | DANBLEWETT.COM. Suosittelen myös hierontapallon ostamista. Sillä on helppo availla yläselän ja olkapäiden jumeja. Vaikkapa tällainen: Hierontapallo - hierontapallot Intersportilta. Noita saa Prismasta ja Cittaristakin.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 879
On tuo hesa vähän kaukana, kiitos kuitenkin. Täytyy nappailla buranaa vaikka sitä nykyään vältänkin.
Eiköhän tarvittaessa oman asuinpaikakkakunnan läheltäkin löydy joku isompi kaupunki josta löytyy ortopedian erikoislääkärien vastaanottoja.

Ei se "burana" ole oikein järkevä ratkaisu pidemmän päälle jos olkapää on hoidettavissa kuntoon muuten.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Tämän voisi melkein laittaa tuohon "miksi sua vituttaa"-ketjuun, mutta menkööt tähän. Terveyshuolista kun kuitenkin kyse.

Niska on leikattu jo kaksi kertaa ja ongelmana on surkeat välilevyt, ihan itsestään ilmeisesti hajoilevat, kun ei niska missään ole kunnolla retkahtanut. Edellisestä leikkauksesta alle vuosi ja taas on toisessa kädessä jatkuvasti pientä jomotusta ja kun taivuttaa niskaa kyseisen käden puolelle, niin alkaa sattumaan kunnolla. Kaiken lisäksi vetää koko selän aivan jumiin ja alaselkäkin kipeytyy. Noiden muiden lihasten kireytymisestä epäillään, että se voisi johtua ihan vaan autonomisen hermoston ongelmista. Mieli käy ylikierroksilla eikä lihakset pääse rentoutumisen tilaan ollenkaan, vaan on jatkuvasti jännityksessä. Ihmettelen vain, että miten voi noin jumiin mennä, koska ei se ole mitään pikku jännitystä, mikä pienellä venyttelyllä helppaa, vaan lihaskramppi ilman siihen liittyvää kipua olisi sopiva kuvaus tilasta. Tosin välillä kun joku lihas hiukan antaa periksi ja ei ole aivan krampissa, niin silloin se myös kipeytyy oikein kunnolla. Ja vetää takaisin kramppiin. Oikein mukava kierre.

No, sairaalaan mennään kun aika saadaan, mutta ei ole kauheasti luottoa, että kuntoon tulisi. Veikkaan että leikkausta yritetään välttää ellei ole jokin halvausriski, mutta kyllä toi käsien pelaaminen huolettaa. Edellisellä kerralla kun päätettiin ettei leikata, niin viiveen seurauksena oli pysyviä hermovaurioita. Toinen käsi ei toimi ollenkaan normaalisti eikä toisessakaan ole kaikki voimat tallella. Toisaalta jos leikkaus vain tekee aina sen, että seuraava välilevy välilevy alempaa hajoaa, niin ei siitäkään mitään hyötyä ole.

Sitten jos näihin lihaskireyteen ainoa lääke olisi jotain pirun rentoutus- ja hengitysharjoituksia, niin aika toivottomalta sekin tuntuu. On tässä koitettu hengitellä, mutta ei siitä mitään tule. Tosta hengityksestä, niin vatsa- ja kylkilihakset ovat siis niin kireät, että vaikkapa seisten on lähes mahdotonta hengittää pallealla, se on niin jumalattoman kireä. Selällään maaten saa sentään liikettä vatsaan, mutta tuntee kyllä oikein hyvin kuinka pirun kireät ne kaikki lihakset oikein ovat. Eikä ole ihme, jos selkä kipeytyy, kun ne lihakset vetää selkää kasaan ja vinoon.

Giljotiini olisi varmaan tehokkain leikkaus tähän vaivaan. Toki tässä on käyty kiropraktikolla, fysiossa ja tavallisellakin hierojalla. Koitettu myös kaiken maailman venyttelyä ja joogaa. Vituttaa ankarasti ja tuntuu, että mikään ei auta.
Saas nähdä aikovatko ne ottaa kuvat niskasta ihan oma-aloitteisesti vai pitääkö ne itse yksityiseltä käydä hommaamasta. Haluan kuitenkin varmuuden ettei siellä ole jotain kunnolla hajalla. Jostain syystä olen aina selvinnyt oikein hyvin noiden testeistä, missä koitetaan käsivoimia, sormivoimia, nilkkojen toimintaa jne. Niiden perusteella ei olisi ikinä tarvinnut kuvata.

Ankeeta on, jos tässä kunnossa pitäisi loppuelämä jotenkin selvitä. Ehkä huumeet ovat ratkaisu, kun on tarpeeksi pihalla, niin haittaa tällaiset pikkuongelmat.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
@Lallijuoppo, kuulostaa kyllä todella vittumaiselta. Itsellä on myös noita niskan ongelmia, mutta ilmeisesti vielä pelkästään lihaksissa. Autolla ajaminen on yhtä tuskaa, jos yli 30 minuuttia joutuu ajamaan.
Toivottavasti tuohon on vielä kuntoutus avuksi.
 
Olen ainakin senkin oppinut näiden omien vaivojen kanssa, että pelkästään lihaksissa olevakin ongelma voi olla kyllä ihan pirun paha.

Ei sitä ymmärrä kuinka invalidisoivaa lihaskramppikin voi olla, jos se on krooninen.

Pahinta toki on, että sitä alkaa väkisin miettimään, että onko se jotain muuta ja oikeasti pahempaa.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
@Lallijuoppo, kuulostaa kyllä todella vittumaiselta. Itsellä on myös noita niskan ongelmia, mutta ilmeisesti vielä pelkästään lihaksissa. Autolla ajaminen on yhtä tuskaa, jos yli 30 minuuttia joutuu ajamaan.
Toivottavasti tuohon on vielä kuntoutus avuksi.
Voisit muuten yrittää huviksesi syvien niskalihasten treeniä. Youtubesta löytää suomalaisilla hakusanoilla harjoitteita.
Vaikkapa mulla tekee sen, että tulee säteilyä käsiin ja jos ei tule käsiin, niin niskaan sattuu itsessään.
Se lienee merkki, että hermo siellä on pinteessä ja silloin ei tuotakaan kannata tehdä.

Mutta jos ei satu, niin ahkeralla treenillä pitäisi niska vahvistua ja loppua väärien lihasten aktivoituminen.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 657
Kyllä rupes tänään ihan huolella vituttamaan kun kävin työterveydessä.

Olkapää on kipuillut muutaman vuoden aina silloin tällöin isommassa rasituksessa. Pari vuotta sitten diagnosoitiin joksikin tulehdukseksi ja pistettiin Ardinexiä syömään.

Nyt viime viikolla aloitti taas saman, entistä pahempana ja pienemmällä rasituksella. Tänään kävin tt:ssä, hoitaja nyt ei osaa/voi sanoa juutajaata vaan lähinnä mietti passittaako fyssarille vai lääkärille. No lääkäri lähinnä kysy omaa mielipidettä, että mikä se voisi olla ja sanoi, että pistä siihen kylmää kotosalla ja soita parin päivän päästä että auttoiko. Vaikka kerroin, että edes tuo Ardinex ei auta kipuun. Eikä buranat.

Nyt sitten tehtävä se 1,5h tunteja takaisin mikä meni tuohon reissuun, muutenkin jo yli 40h tälle viikolle neljään päivään. Olkapää on edelleen kipeä, kylmä vaan pahentaa sitä. Aikoja ei toiselle lekurille saa kuin hamassa tulevaisuudessa ja hoitajallekin taas kesken työpäivän.

Dear Eki, sahaanko käden irti vai kärvistelenkö sen aikaa että menee ohi, ja jos ei mene niin odottelen sitten vaikka päivystyksessä osaavaa lekuria?
Jos mitään traumaa ei oo taustalla, niin jonkin jänteen tulehdustila se todennäköisimmin on. Maksimiannoksella jotain tulehduskipulääkettä, rinnalle tarvittaessa panadolia ja opiaattia. Jos sulla Ardinexia on, niin sitä sitten 2x4 vuorokaudessa ja rinnalle Panadolia 1g x 3-4, ja lepuutat sitä kättä mahdollisuuksien mukaan. Ihan kevytkin toistuva liike tommosta helposti pahentaa tai pitää yllä. Kortisonipiikki on kova noissa yleensä.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 624
^just päinvastainen kanta, älä vaan lopeta sen liikettä. Tulehduskipulääkkeitä voit syödä, unoha muut... Kuminauhajumppaa kiertäjille yms. hemmetisti toistoja vaan joka päivä 3 kertaa jumppaus useita kymmeniä toistoja/liike erittäin kevyellä painolla. Jos et usko, niin katohan www.olkapaa.fi ja varaa aika Samin vastaanotolle (ja vältä arvauskeskukset ja turhat puukotukset). Lihasepätasapainosta noi yleensä johtuu, sitten jää joku paikka jurkkeeseen/puristuksiin, kalkkeutuu tms.

Lisäks voi pyrkii rentouttamaan epäkeskokiillotuskoneella päristelemällä, parantamaan aineenvaihduntaa jääpalalla (tai jäädytettyllä teräskuulalla) hieromalla jne.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 657
No töissä tulee tehtyä toistuvaa liikettä päivästä riippuen 6-9 tuntia ja kyllä se siitä kipeytyy aina. Paha tota Ardinexiakaan vedellä yhtä enempää kerralla kun nuppi menee sekaisin ja kuitenkin töitä tehtävä. Buranaa taas ei pakki kestä nykyään kun sitä tuli selän takia aikoinaan ahmitttua. Lekuri kun ei sairaslomaa kirjoittanut että saisi sitä leputtaa ja hoitaa.
Joo no sun pitää sitte olla siihen TTH-lekuriin uudestaan yhteydessä, että ei tuu mitään. Varmaankin se töissä oleva toistuva liike pitää sen yllä, ja mitä pidempään toi nyt kestää, niin sitä kauemmin sen kestää parantua. Eli saikkua hakemaan tai työnkuvan muutos tilapäisesti. Ja tosiaan jotkut uudemmat tulehduskipulääkkeet on vatsaystävällisempiä.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 624
No töissä tulee tehtyä toistuvaa liikettä päivästä riippuen 6-9 tuntia ja kyllä se siitä kipeytyy aina.
Meillä töissä poraillaan koko päivä ja staattista rasittavaa pitoa yms. Ei tarvi saikkareita jos meet sinne Niskaselle tai muulle osaavalle olkapääfyssarille. Unoha nyt ne työarvaushoidot ja panosta se 3*70€ fyssariin niin olet 3 kk päästä täysin kunnossa. Voithan sä toki niitä nappejaki vetää ja kärsiä lopun ikäs.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Tämän voisi melkein laittaa tuohon "miksi sua vituttaa"-ketjuun, mutta menkööt tähän. Terveyshuolista kun kuitenkin kyse.

Niska on leikattu jo kaksi kertaa ja ongelmana on surkeat välilevyt, ihan itsestään ilmeisesti hajoilevat, kun ei niska missään ole kunnolla retkahtanut. Edellisestä leikkauksesta alle vuosi ja taas on toisessa kädessä jatkuvasti pientä jomotusta ja kun taivuttaa niskaa kyseisen käden puolelle, niin alkaa sattumaan kunnolla. Kaiken lisäksi vetää koko selän aivan jumiin ja alaselkäkin kipeytyy. Noiden muiden lihasten kireytymisestä epäillään, että se voisi johtua ihan vaan autonomisen hermoston ongelmista. Mieli käy ylikierroksilla eikä lihakset pääse rentoutumisen tilaan ollenkaan, vaan on jatkuvasti jännityksessä. Ihmettelen vain, että miten voi noin jumiin mennä, koska ei se ole mitään pikku jännitystä, mikä pienellä venyttelyllä helppaa, vaan lihaskramppi ilman siihen liittyvää kipua olisi sopiva kuvaus tilasta. Tosin välillä kun joku lihas hiukan antaa periksi ja ei ole aivan krampissa, niin silloin se myös kipeytyy oikein kunnolla. Ja vetää takaisin kramppiin. Oikein mukava kierre.

No, sairaalaan mennään kun aika saadaan, mutta ei ole kauheasti luottoa, että kuntoon tulisi. Veikkaan että leikkausta yritetään välttää ellei ole jokin halvausriski, mutta kyllä toi käsien pelaaminen huolettaa. Edellisellä kerralla kun päätettiin ettei leikata, niin viiveen seurauksena oli pysyviä hermovaurioita. Toinen käsi ei toimi ollenkaan normaalisti eikä toisessakaan ole kaikki voimat tallella. Toisaalta jos leikkaus vain tekee aina sen, että seuraava välilevy välilevy alempaa hajoaa, niin ei siitäkään mitään hyötyä ole.

Sitten jos näihin lihaskireyteen ainoa lääke olisi jotain pirun rentoutus- ja hengitysharjoituksia, niin aika toivottomalta sekin tuntuu. On tässä koitettu hengitellä, mutta ei siitä mitään tule. Tosta hengityksestä, niin vatsa- ja kylkilihakset ovat siis niin kireät, että vaikkapa seisten on lähes mahdotonta hengittää pallealla, se on niin jumalattoman kireä. Selällään maaten saa sentään liikettä vatsaan, mutta tuntee kyllä oikein hyvin kuinka pirun kireät ne kaikki lihakset oikein ovat. Eikä ole ihme, jos selkä kipeytyy, kun ne lihakset vetää selkää kasaan ja vinoon.

Giljotiini olisi varmaan tehokkain leikkaus tähän vaivaan. Toki tässä on käyty kiropraktikolla, fysiossa ja tavallisellakin hierojalla. Koitettu myös kaiken maailman venyttelyä ja joogaa. Vituttaa ankarasti ja tuntuu, että mikään ei auta.
Saas nähdä aikovatko ne ottaa kuvat niskasta ihan oma-aloitteisesti vai pitääkö ne itse yksityiseltä käydä hommaamasta. Haluan kuitenkin varmuuden ettei siellä ole jotain kunnolla hajalla. Jostain syystä olen aina selvinnyt oikein hyvin noiden testeistä, missä koitetaan käsivoimia, sormivoimia, nilkkojen toimintaa jne. Niiden perusteella ei olisi ikinä tarvinnut kuvata.

Ankeeta on, jos tässä kunnossa pitäisi loppuelämä jotenkin selvitä. Ehkä huumeet ovat ratkaisu, kun on tarpeeksi pihalla, niin haittaa tällaiset pikkuongelmat.
Onneksi tällä kertaa ei tarvitse mitään anella tutkimuksia. Näköjään suoralta kädeltä katsovat töntgenillä, että edellisten niskaleikausten implantit ovat paikoillaan ja magneetilla tsekkaavat, että onko jotain uutta hajonnut.

Sanoisin kyllä, että jos mitään ei löydy, niin olen todella hämmästynyt.

Kaksi kuukautta tässä kuitenkin joutuu taas odottelemaan, on se kyllä pitkä aika. Onneksi tällä kertaa ei ole sentään ihan mielettömiä kipuja.
 
svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
Jotenkin tuo vasen olkapää alkanut kiukuttelemaan, jos vähän korkeammalta joutuu kurottelemaan parin kilon asioita, mikä heijastaa hauikseen pahimmillaan. Työterveyteen aika varattu huomiselle :beye:
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 624
^kiertäjät killissä, ei se työterveys mitään auta ellet hyvälle fyssarille pääse uskomattomalla tuurilla.
 
svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
Sanoivat ettei tuo liike mikä kivun aiheuttaa olisi suositeltava ja kehoitti vältelemään sitä. Aika fysioteraupeutille, joka neuvoo erilasia liikkeitä jotka ehkä auttaisi varattu parin viikon päähän.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 624
Just väärin neuvottu, olkapääongelmissa lähes aina liike ja se + muut liikkeet kertaa 100 toistoa (kevyellä kuminauhalla) päivässä auttaa korjaamaan lihasepätasapainoa, palauttamaan liikkuvuuden ja aktivoimaan aineenvaihdutaa, että saa sieltä vaikka kalkkeumankin veks. Pahinta, mitä voi tehdä on olla liikuttamatta. Mutta toki staattista kuormitusta/rasitusta pitää välttää.
 
Sain samalla esitteen, jossa jotain kuminauhaliikkeitä mainitaan. Eiköhän se siitä, kuhan nauhan saan :kahvi:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 345
Huomenna työterveyteen toisen kerran olkapään takia joten liityn tekkiläisten olkapääkerhoon :btooth: Vuosia jatkunut vaiva etuolkapäässä; jotain kremppaa siellä on hauiksen pitkän ja lyhyen pään välimaastossa. Rutina käy ulkokierrossa tietynlaisella nytkäyksellä. Heijastelee milloin minnekin, yleensä hauikseen. Viime vuonna työterveyshoitsu antoi vaan ohjeet kuminauhajumppaan. Muutama yksinkertainen liike joista osa tuntuu vain pahentavan ongelmaa. Nyt käydään kokeilemassa kepillä jäätä uudemman kerran vaivan pahentuessa. Tällä kertaa veikkaan kortisonipiikkiä ja buranakuuria. Eihän se mitään auta mutta tämä on se protokolla minkä mukaan terveydenhuolto etenee. Ensin vedetään hatusta jotain, sitten piikkiä/särkylääkettä ja kun käsi roikkuu hervottomana niin sitten annetaan puukkoa :rofl: Odotukset on siis täysin nollassa, lääkäri ei luonnollisesti puhu edes suomea.

Kustannustehokkaampaa olisi varmaan lähettää heti alkuun kunnon tutkimuksiin ja sen perusteella kohdennettuun fysioterapiaan. Voitaisiin varmaan välttää turha puukon käyttö. Mutta eihän se käy päinsä.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 331
Itselläkin on ollut olkäpään kanssa ongelmia, oikeanpuoleisen. Esim. pallon heitto tai töissä tietyt työntämisliikkeet tekivät sen kipeäksi. Ultraäänikuvauksessakin tuli käytyä, kuulema on vähän löysät nivelet. Nyt viime aikoina on pysynyt lähestulkoon poissa, luultavasti sen takia kun tulee tehtyä säännöllisen epäsäännollisesti kehonpainoharjoituksia.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 624
Mitä te täällä surkuttelette, menkää Niskaselle www.olkapaa.fi . En saa mitään mainostamisesta, mutta siinä on maailman paras ja arvostetuin olkapääfyssari. Kelakorvausten jälkeen joku 70€/käynti ja se on kolme käyntii niin on kunnossa, jos ei oo joku repeämä tms. kyseessä, mut siinä tapauksessa Sami pistää eteenpäin oikealle ortopedille, eikä google-lääkäreille.
 
Kyllä se on itselle ainakin 290€/käynti kun ottaa huomioon matkakulut ja menetetyn työajan joten muutamasta käynnistä aletaan puhua jo nelinumeroisesta ongelmasta :) Pidetään mielessä silti, olisihan se hyvä saada edes jonkinlainen diagnoosi puserrettua työterveyden kautta.
 
agreskap

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
88
Hyviä vinkkejä olkapään hoitoon saa vanhoilta voimanostajilta, niillä kun ne tuppaa prakaamaan. Tärkeintä on tietysti vahvistaa olkapään lihaksia ja parantaa liikkuvuutta olkanivelessä. Liikkuvuuteen leukojenveto leveällä myötäotteella on itselle se paras apu. Jos se ei onnistu niin sitten ihan vaan roikkuminen. Näitä ei tietenkään tehdä silloin kun olkaa särkee ja on tulehdus päällä.

Itsellä vaivat palaavat heti kun unohtaa roikkua. Roikkukaa! Vaikka kerran päivässä niin kauan kun näpeissä pito riittää.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 373
Mikähän kumma tässä viime aikoina on ollut kun jokusen kertaa leuka vetäny joko oikealle tai vasemmalle niin että se on tuntunut hampaissa asti. Tetanus se tuskin on kun ei ole mitään haavoja ollu eikä se jumiinkaan ole jääny.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 624
Kyllä se on itselle ainakin 290€/käynti kun ottaa huomioon matkakulut ja menetetyn työajan joten muutamasta käynnistä aletaan puhua jo nelinumeroisesta ongelmasta :) Pidetään mielessä silti, olisihan se hyvä saada edes jonkinlainen diagnoosi puserrettua työterveyden kautta.
Mee illalla tai aamulla sillon kun ei oo töitä tai ota vaikka saikkua työterveydestä. Jos nyt 900€ saa olkapään kuntoon niin ei paha. Ja kyllä se kaikilla tuntemillani heti ekalla kerralla selvinnyt mikä on vialla. Liekö tuuria vai ei, mutta tuolta on kaikki saaneet avun ja välttäneet puukotukset. Voimanostoa minäkin harrastan ihan vakavissani, itsellä ei olkapäät pasko, koska pidän kiertäjät kunnossa (joka treenin päätteeksi treenataan etu-, sivu- ja takakiertäjät). Vuosia sitten kun en noin tehnyt, niin juilimaanhan niitä alkoi kun paljon penkkasi.
 
Pääsin hieman pätevämmän tuntuisen lekurin pakeille ja aikansa olkapäitä tökittyään epäili että kyseessä on anatominen poikkeavuus kiertäjäkalvosimen kiinnityskohdassa. Alkoi kuulostamaan vähemmän lupaavalta mutta seuraavaksi ultraan ihmettelemään :kahvi:

Jos lopputulemana on työterveyden puolesta fysioterapiaa, niin pitää sitten omasta pussista katsoa jokunen käynti Niskaselle lisänä.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 576
Kenelläkään muilla ongelmia muistin kanssa..? Ikää +40v, duuni tai kotiasiat ei stressaa jne. Nyt oon itse huomannut ihan selkeitä eroja.. 30henkilöä duunissa yrityksessä niin tulee täysin black-outteja esim. unohtamalla työkavereiden nimiä jne. vaimon kanssa sovitgu illalla seuraavan päivän ruoka niin aamulla alan miettiä m itä syötäisiin ja kun saan hyvän idean ja soitan siitä vaimolle tyytyväisenä (kun olen puoli päivää miettinyt vaihtoehtoja) hän toteaa että sekin käy hyvin mutta eikö me illalla sovittu ihan muuta.

Käynyt kerran muistitestissä neurologisella mutta ei löydetty mitään..koska muistan jos päätän keskittyä johonkin asiaan (mutta se tuntuu rasittavan aika paljon..). Jos en keskity ihan sata lasissa niin voin unohtaa täysin mitä minulle sanotaan. Esimerkkinä työkaveri sanoo lähtevänsä tauolle..5min päästä multa tullaan kysymään "ootkonähnyt Pekkaa hetkeen" sanon ettei ole mitään tietoa missä on ja kun hän ilmestyy niin alan tivaamaan mihin hittoon hävisit kertomatta kenellekkään.. "no tauolle, kerroin sulle ja vastasitkin siihen". Muitakin päivänselviä asioitaa unohtuu/ ei saa sanoja mieleen kuten noi tuttujen ihmisten nimet, automerkit tai vaikka sanomalehdet.. jää sosiaalinen keskustelu vähiin kun pelkään unohtavani asioita ja asioiden nimiä koko ajan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
328

Oletko aivan 100-varma tuosta stressiasiasta? Kuulostaa ihan klassiselta liikaa-menossa-samaan-aikaan -oireilta jos ei kerran varsinaisesti fyysiseltä puolelta ei löytynyt mitään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 616
Kenelläkään muilla ongelmia muistin kanssa..? Ikää +40v, duuni tai kotiasiat ei stressaa jne. Nyt oon itse huomannut ihan selkeitä eroja.. 30henkilöä duunissa yrityksessä niin tulee täysin black-outteja esim. unohtamalla työkavereiden nimiä jne. vaimon kanssa sovitgu illalla seuraavan päivän ruoka niin aamulla alan miettiä m itä syötäisiin ja kun saan hyvän idean ja soitan siitä vaimolle tyytyväisenä (kun olen puoli päivää miettinyt vaihtoehtoja) hän toteaa että sekin käy hyvin mutta eikö me illalla sovittu ihan muuta.

Käynyt kerran muistitestissä neurologisella mutta ei löydetty mitään..koska muistan jos päätän keskittyä johonkin asiaan (mutta se tuntuu rasittavan aika paljon..). Jos en keskity ihan sata lasissa niin voin unohtaa täysin mitä minulle sanotaan. Esimerkkinä työkaveri sanoo lähtevänsä tauolle..5min päästä multa tullaan kysymään "ootkonähnyt Pekkaa hetkeen" sanon ettei ole mitään tietoa missä on ja kun hän ilmestyy niin alan tivaamaan mihin hittoon hävisit kertomatta kenellekkään.. "no tauolle, kerroin sulle ja vastasitkin siihen". Muitakin päivänselviä asioitaa unohtuu/ ei saa sanoja mieleen kuten noi tuttujen ihmisten nimet, automerkit tai vaikka sanomalehdet.. jää sosiaalinen keskustelu vähiin kun pelkään unohtavani asioita ja asioiden nimiä koko ajan.
Itse hakisin tuossa tilanteessa vähän sairauslomaa, niin saisi vähän aivotoimintaa nollattua. Onko näkökyky pysynyt miten hyvänä? Oletko muistanut nukkua kunnolla?

Itsellä tulee mieleen vaan masennus tai dementia. Joka tapauksessa jotain kannattaa tehdä nopeasti, että saa tilanteen vielä korjattua normaaliksi.

Aina ne muisti tai masennus testitkään ei pidä paikkaansa, koska niissä pystyy huijaamaan ja valehtelemaan. Voi siis kuvitella itsensä täysin terveeksi, vaikka ei oikeasti sitä olekaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 657
Viestejä
4 220 776
Jäsenet
71 091
Uusin jäsen
TiieM

Hinta.fi

Ylös Bottom