Taloyhtiölaajakaistat, operaattorit ja hinnat

Eipäs liiotella, edellisessä taloyhtiössä oli 1Gbit/s runkoverkko Elisalta ja hyvin kauan siellä saanut 1Gbit/s eli 2016 asti. Hyvin tuntui riittävän
Taloyhtiön koko ei selvinnyt viesteistä, vaikuttaa siihen mikä runkoyhteys on riittävä. Periaatteessa voi olla myös 500M tms runkoyhteys, varsinkin jos vuokrattu toiselta operaattorilta kapasiteetti.
 
Onko kellään tietoa siitä, että Elisa olisi korvaamassa kaapeliverkostoa valokuidulla ja tarjoamassa samalla liittymiä ilmaisella? Oliko @Taneli- teillä tällainen tilanne?

Itse kysäisin valokuidun mahdollisuudesta taloyhtiöön viime vuonna, niin sanottiin ettei sitä kannata harkita koska aloituskustannukset on niin korkeat verrattuna kaapelilla jatkamiseen.
 
Taloyhtiön päättäjiltä kysyit?
Jos taloyhtiö on määräaikaisten katkolla ollessa tiedustelleen kilpailijoilta tarjouksia/arvioita, niin ihan mahdollista, kannattaa kuitenkin kysellä ennen määriksen päättymistä uudestaan, ihan jopa rivareidenkin osalta tilanteet voinut siinä välissä muuttua.

En muista kuulleeni (enkä nähnyt) että jos KTV operaattori on koaksi verkkoa päivittänyt kuituun että olisi kupari soppari irtisanottu ja alettu kaupaa tukevalla liittymismaksulla kuitu KTVtä. jos nyt puhutaan selkeästi useamman asunnon yhtiöistä. (jotain netti juttuja että jossain joku operaattori olisi kupari soppari irtisanonnut ja tarjonnut kuitua tilalle, uudella liittymismaksulla tai määriksellä)

Voin toki kuvitella jonkun pitkän hännän päässä olevan kohteen minne päivittäminen olisi kallista, kohteen kokoon nähden ja joku pavunlaskia päättänyt ettei.
 
Täällä vedetään tälläkin hetkellä kuitua ihan lähettyviltä elisan ja valokuitusen toimesta, mutta taloyhtiöllä ei kuulemma ole suunnitelmissa päivittää kaapelinettiä valokuituun. Tosiaan kaivettu ihan tuossa n. 100m päässä maahan, mutta veikkaan ettei ilmaiseksi ole tarjottu päivitystä, niin tyssännyt siihen.
 
Onko kellään tietoa siitä, että Elisa olisi korvaamassa kaapeliverkostoa valokuidulla ja tarjoamassa samalla liittymiä ilmaisella? Oliko @Taneli- teillä tällainen tilanne?

Itse kysäisin valokuidun mahdollisuudesta taloyhtiöön viime vuonna, niin sanottiin ettei sitä kannata harkita koska aloituskustannukset on niin korkeat verrattuna kaapelilla jatkamiseen.
Täälläpäin ainakin näin perus valokuitusten rinnalla yllättäen myös elisan kaivurin vetämässä kaapelia vanhalla asuinalueella.
 
Taloyhtiön päättäjiltä kysyit?
Jos taloyhtiö on määräaikaisten katkolla ollessa tiedustelleen kilpailijoilta tarjouksia/arvioita, niin ihan mahdollista, kannattaa kuitenkin kysellä ennen määriksen päättymistä uudestaan, ihan jopa rivareidenkin osalta tilanteet voinut siinä välissä muuttua.

En muista kuulleeni (enkä nähnyt) että jos KTV operaattori on koaksi verkkoa päivittänyt kuituun että olisi kupari soppari irtisanottu ja alettu kaupaa tukevalla liittymismaksulla kuitu KTVtä. jos nyt puhutaan selkeästi useamman asunnon yhtiöistä. (jotain netti juttuja että jossain joku operaattori olisi kupari soppari irtisanonnut ja tarjonnut kuitua tilalle, uudella liittymismaksulla tai määriksellä)

Voin toki kuvitella jonkun pitkän hännän päässä olevan kohteen minne päivittäminen olisi kallista, kohteen kokoon nähden ja joku pavunlaskia päättänyt ettei.

Itse olen taloyhtiön pj. Meillä on toistaiseksi voimassa oleva kaapelitv + kaapelilaajakaista -sopimus. Elisalta tosiaan sanottiin, ettei valokuitua kannata harkita, koska kaapelimodeemi on ihan riittävä. Kuitenkin Elisalla on juuri tässä meidän alueella 2024-2026 kuituprojekti. Rivarissa sisällä on sitten pelkkä coax + puhelinlangat sekä taloyhtiön teknisessä tilassa toki antennivahvistimet yms.
 
Onko kellään tietoa siitä, että Elisa olisi korvaamassa kaapeliverkostoa valokuidulla ja tarjoamassa samalla liittymiä ilmaisella? Oliko @Taneli- teillä tällainen tilanne?

Ilmaisella ja ilmaisella. Eli kun ennen oli "ilmainen" 10/1 kaapeli mikä vastikkeessa tietysti maksoi jotain ja se nousi 50/50 valokuituun. Vaihtoehtoina oli:
  • 10/10Mbit/s
  • 25/25Mbit/s
  • 50/50Mbit/s
  • 100/50Mbit/s
Siellä kannatti olla hereillä ja perustella tuota hieman, toki 100/50 olisi ollut "kiva" mutta se olisi maksanut lisää noin euron per asukas vastikkeeseen joten tuo 50/50 oli helpompi perustella kun siinä "säästää rahaa ja saa nopeamman yhteyden" niin jokainen eläkeläinenkin äänesti puolesta. Varsinkin kun se kertaluontoinen maksu ( 1650€) maksettiin taloyhtiön varoista joten se oli "ilmainen". Lisäksi muistin painottaa sitä miten se nostaa myös asuntojen arvoa ja nuoremmat sukupolvet voivat ilman lisämaksua katsoa suoratoisto elokuvia sekä sarjoja, pelata tietokoneilla ja pelikonsoleilla pelejä jne. ilman lisämaksua kun ovat esim. lomalla käymässä...

Käytännön eroja tuossa tuli (paitsi tietysti nopeus) että "laajakaistasyöttö on jatkossa Elisan valokuiturunkoverkosta, kun tällä hetkellä taloyhtiö laajakaistat tulevat alueen kaapeli-tv solusta ja koaksiaalikaapelista". Lisäksi taloyhtiölaajakaista ja kaapeli TV on 1,90 € halvempi kuin entinen mistä vanhemmat ihmiset tykkäävät.

Saattoi toki sekin vaikuttaa että ainakin pari muuta palveluntarjoajaa lähestyi ja yritti kosiskella että siirryttäisiin kuituun kun tekivät sitä alueelle...
 
Viimeksi muokattu:
Itse olen taloyhtiön pj. Meillä on toistaiseksi voimassa oleva kaapelitv + kaapelilaajakaista -sopimus. Elisalta tosiaan sanottiin, ettei valokuitua kannata harkita, koska kaapelimodeemi on ihan riittävä. Kuitenkin Elisalla on juuri tässä meidän alueella 2024-2026 kuituprojekti. Rivarissa sisällä on sitten pelkkä coax + puhelinlangat sekä taloyhtiön teknisessä tilassa toki antennivahvistimet yms.
Nyt mutuilen.
Jos purkavat kuparin, niin veikkaan että tuovat kuidun, mutta jos ja kun teillä ei ole kunnollista yleiskaapelointia, niin kaapelimodeemilla jatketaan, vaihtoehto olisi g.fast , mutta jos modeemit on, niin ehkä halvinta mennä nykyisellä.

Jos eivät tule ihan joka kiinteistöön kuidulla, niin ehkä tulevat kuidulla lähemmäksi, josta sitten palvelevat lähimpiä kuparille jääviä kiinteistöjä, sillä ei nyt iso väliä onko se siellä kaapissa vähän matkanpäässä vai yhtiön teknisessä tilassa. (no g.fast parempi olla omassa jakamossa)

Jos teillä olisi ethernet asuntoihin teknisestä tilasta (kupari, kuitu) niin sitten käytännön merkitystä että kuitu kiinteistöön ja sinne kytkin. KTV palvelut sitten koaksilla.

Mutta jos intoa piisaa, niin ainakin yrittäisin kerjätä sitä kuitua sinne tekniseen tilaan edes valmiiksi. jatkoa ajatellen luulisi helpottavan.. Jos siis tontinurkilla kaivellaan, niin etsiä joku joka voisi päättää sen. tässä nyt kuvittelen että mikään haastava kohde. (ujuta kiinteistön kaivantoon taloyhtiön oma suojaputki)

Sinulla varmaan joku aavistus kuinka asukkaat arvoistaisi ethernet nettiä, niin vähän kuullostella maksuhalukkuutta, ja otta ainakin pohdintaa missä välissä yhtiö voisi vedellä asuntoihin uudet kaapelit. Rivitaloja on monen kokoisia, en uskalla sanoa missä menee raja että operaattoria alkaa kiinnostaa enemmän jos siellä kaapelointi tikissä, jos kilpailijoita liikkuu alueella, niin heille aina kiinnostavampi jos ei tarvi koaksi kaapelimodeemi tai dsl kanssa pelata. Elisa varmaan näkee olemassa olevan kaapelimodeemin hyvänä niin pitkään kun heillä on toisessa päässä sille tuki.
 
Ovatkos nämä taloyhtiönettien hinnat ns. kiveenhakattuja vai saako niihin vielä "henkilökohtaisia" tarjouksia päälle?

Edessä siis muutto piakkoin valmistuvaan uudiskohteeseen, jossa rakennusyhtiö hankkinut Elisan kanssa sopimuksen X.

Netin kautta tarjoaa osoitteella seuraavaa:
10 Mbit/s perusnopeus
150/50 Mbit/s, 14.99€/kk, 1kk -5€/kk
300/100 Mbit/s, 19.99€/kk, 3kk -5€/kk
600/200 Mbit/s, 24.99€/kk, 6kk -5€/kk
1000/400 Mbit/s, 34.99€/kk

Pitää katsoa paljonko ktv + tuo perusnopeus vastikkeessa maksaa, vielä ei ole tietoa.

Väkisinkin tulee ketjua lukiessa mieleen, että halvemmaksi tulisi jos saisi kammettua perusnopeutta ylöspäin (kohta jo esityskalvot valmiina, jossa kerrotaan että YLE Areena ei toimi sulavasti 10 Mbit/s netillä).
 
Joillakin operaattoreilla saattaa löytyä ns. kanta-asiakas tarjouksia, jos omistaa vaikka puhelinliittymän samalta operaattorilta. Kannattanee tiedustella...

Esimerkiksi itsellä on Telian puhelinliittymä ainoastaan sen takia, kun saa 1Gbs/500Mbs nopeuden 14,99e/kk hintaan silloin.
 
Ovatkos nämä taloyhtiönettien hinnat ns. kiveenhakattuja vai saako niihin vielä "henkilökohtaisia" tarjouksia päälle?
Vaihtelee kovasti ajankohdan, kilpailutilanteen, kilpailutavoitteen mukaan, ja kohteellakkin merkitystä. Tinkaamalla voi saada tai olla saamatta. Jos ei irtoa mitään kunnon tarjousta, niin ei ehkä kannata tarttua huonoon tarjoukseen, tarkoitan että tulevia tinkaus asemia voi vähän parannella jos on ns nopeuden nostovaraa, nopeuden laskusta tinkaaminen on usein vähän vaikeampaa, varsinkin jos irtisanomisella uhkailu ei oikein kanna, kun se perusnopeus siellä pohjalla.

Joskus syksyn mustaperjantai saanut jotkin operaattorit tekeen ale kamppista. ja tuon ilmoita aiempi alun hinta, lisännyt ns suoja-aikaa.
 
Ovatkos nämä taloyhtiönettien hinnat ns. kiveenhakattuja vai saako niihin vielä "henkilökohtaisia" tarjouksia päälle?

Edessä siis muutto piakkoin valmistuvaan uudiskohteeseen, jossa rakennusyhtiö hankkinut Elisan kanssa sopimuksen X.

Netin kautta tarjoaa osoitteella seuraavaa:
10 Mbit/s perusnopeus
150/50 Mbit/s, 14.99€/kk, 1kk -5€/kk
300/100 Mbit/s, 19.99€/kk, 3kk -5€/kk
600/200 Mbit/s, 24.99€/kk, 6kk -5€/kk
1000/400 Mbit/s, 34.99€/kk

Pitää katsoa paljonko ktv + tuo perusnopeus vastikkeessa maksaa, vielä ei ole tietoa.

Väkisinkin tulee ketjua lukiessa mieleen, että halvemmaksi tulisi jos saisi kammettua perusnopeutta ylöspäin (kohta jo esityskalvot valmiina, jossa kerrotaan että YLE Areena ei toimi sulavasti 10 Mbit/s netillä).
Nopeampi perusnopeus pohjalla tulisi luultavasti halvemmaksi, mutta kun rakennusyhtiö on jo sopparin tehnyt, niin siltä osalta juna on mennyt. Kolmen vuoden kärvistely edessä (yleensä 36 kk sopimuksia) ja sitten taloyhtiö voi kilpailuttaa koko sopparin uusiksi. Ei ole itse tullut kokeiltua, mutta väitän että noista lisänopeuksien listahinnoista ei yksittäisen kuluttajan kohdalla juuri alas tulla. Epäilen että mieluummin yrittävät sitten vaikka muodollisella hinnalla tarjota tuohon esim. Elisa Viihdettä kylkiäiseksi.
 
Ovatkos nämä taloyhtiönettien hinnat ns. kiveenhakattuja vai saako niihin vielä "henkilökohtaisia" tarjouksia päälle?

Edessä siis muutto piakkoin valmistuvaan uudiskohteeseen, jossa rakennusyhtiö hankkinut Elisan kanssa sopimuksen X.

Netin kautta tarjoaa osoitteella seuraavaa:
10 Mbit/s perusnopeus
150/50 Mbit/s, 14.99€/kk, 1kk -5€/kk
300/100 Mbit/s, 19.99€/kk, 3kk -5€/kk
600/200 Mbit/s, 24.99€/kk, 6kk -5€/kk
1000/400 Mbit/s, 34.99€/kk

Pitää katsoa paljonko ktv + tuo perusnopeus vastikkeessa maksaa, vielä ei ole tietoa.

Väkisinkin tulee ketjua lukiessa mieleen, että halvemmaksi tulisi jos saisi kammettua perusnopeutta ylöspäin (kohta jo esityskalvot valmiina, jossa kerrotaan että YLE Areena ei toimi sulavasti 10 Mbit/s netillä).
Aika samanlaiset hinnat kuin mitä meidän taloyhtiöön on tulossa (taloyhtiölaajakaista tulossa nyt syksyn aikana). Onko kyseessä pieni taloyhtiö? Meillä on kuusi huoneistoa. Kerrostaloissa on ilmeisesti parempia diilejä.
 
40+ asuntoa, mutta veikkaan että rakennusyhtiöllä ollut intressi painaa vastikkeen kustannus mahdollisimman alas kun heilläkin vielä asuntoja käsissä.
 
Aika samanlaiset hinnat kuin mitä meidän taloyhtiöön on tulossa (taloyhtiölaajakaista tulossa nyt syksyn aikana). Onko kyseessä pieni taloyhtiö? Meillä on kuusi huoneistoa. Kerrostaloissa on ilmeisesti parempia diilejä.
Omasta kokemuksesta ihan samanlaisia diilejä oli rivari tai kerrostalo.

Ennen vuotta 2023 oli normihinta 9,99€/kk 100M nopeudelle ja käytännössä kokoajan oli vielä kampanja päällä 6kk -50%, eli 5€/kk sai 100M.

Sitten hyppäsi hinta tuohon 14,99€/kk, tuli 9,99€ avausmaksut, ja tarjoukset on myös ihan onnettomia 1kk -25% (joka on vähemmän kuin tuo avausmaksu).

Noh, onneksi omassa taloyhtiössä on 25M perusnopeus käytössä, joten voi hyvin antaa sen olla jos raha ei kelpaa elisalle.
 
Viimeksi muokattu:
Elisa nostaa hintojaan lokakuussa, mutta samalla nopeus tulee symmetriseksi. Symmetrisyys koskee ilmeisesti ainakin kuituliittymiä.

Nettiyhteytesi lähetysnopeus nousee ja hinnoittelu muuttuu lokakuusta alkaen. Uusi lähetysnopeus on 300 Mbit/s, sitä ennen 100 Mbit/s.
Muutoksen myötä Elisa Netti kotiin L -liittymäsi kuukausimaksu on 1.10.2024 alkaen 19,99 €/kk (sis. alv 25,5 %). Nykyinen kuukausimaksusi 16,99 €/kk on voimassa 30.9.2024 asti.
 
Ei tosiaan koske muita liittymätyyppejä koska 5G:ssä, kaapelissa ja G.Fastissa on asialle ihan tekniset rajoitukset. En tiedä onko ne ylitsepääsemättömiä, tuskin, mutta huomattavasti vaikeampaa toteuttaa kun tämä kuidun symmetrisyys jolle ei koskaan ollut teknistä syytä.
 
DNA:lta tulossa 2Gbit taloyhtiöiden lisänopeuslistalle 44,90€/kk

Kilpailutuksessa DNA:lta kaapeli-tv 0,5€/asunto/kk + 25/25mb perusnopeus 3,4€/asunto/kk. Valokuitu/Ethernet tekniikka meillä.

Elisa vaihtuu DNA:han meillä.. Saa vielä jokainen ilmaisen uuden reitittimen
 
Tuleeko teillä Elisan kuitu nyt yhtiöön? Vetääkö DNA oman kuitunsa vai vuokraako jo olemassaolevaa kuitua?
 
Jos talossa on Elisa kuitu, niin eiköhän DNA vedä omansa. Mielummin käyttävät omaansa kuin maksavat kilpailevalle operaattorille penniäkään.
 
Katselin tuossa yhtä taloyhtiön osoitetta, niin sinne on päivitetty Elisan VDSL2:sen tilalle G.Fast ja näyttäisi olevan edelleen sama 10/10Mbit/s perusnopeus.

Toiminnan ja valitun nopeuden varmistamiseksi suosittelemme hankkimaan Elisan tarjoaman G.fast modeemin. Nettinopeudet M-XXL edellyttävät G.fast-tekniikkaa tukevaa modeemia. Nettinopeudet XS-S toimivat myös VDSL2-tekniikkaa tukevalla modeemilla

Taas 150-1000Mbit/s vaatii G.Fast modeemin, mutta tuo on positiivinen juttu, että 100/10Mbit/s muuttuukin 150/50Mbit/s liittymäksi hinnan nousten 5€/kk (14.99€/kk vs 9.99€/kk) eli pieni hinta nopeammasta upista..
 
Ilmaisella ja ilmaisella. Eli kun ennen oli "ilmainen" 10/1 kaapeli mikä vastikkeessa tietysti maksoi jotain ja se nousi 50/50 valokuituun. Vaihtoehtoina oli:
  • 10/10Mbit/s
  • 25/25Mbit/s
  • 50/50Mbit/s
  • 100/50Mbit/s
Siellä kannatti olla hereillä ja perustella tuota hieman, toki 100/50 olisi ollut "kiva" mutta se olisi maksanut lisää noin euron per asukas vastikkeeseen joten tuo 50/50 oli helpompi perustella kun siinä "säästää rahaa ja saa nopeamman yhteyden" niin jokainen eläkeläinenkin äänesti puolesta. Varsinkin kun se kertaluontoinen maksu ( 1650€) maksettiin taloyhtiön varoista joten se oli "ilmainen". Lisäksi muistin painottaa sitä miten se nostaa myös asuntojen arvoa ja nuoremmat sukupolvet voivat ilman lisämaksua katsoa suoratoisto elokuvia sekä sarjoja, pelata tietokoneilla ja pelikonsoleilla pelejä jne. ilman lisämaksua kun ovat esim. lomalla käymässä...

Käytännön eroja tuossa tuli (paitsi tietysti nopeus) että "laajakaistasyöttö on jatkossa Elisan valokuiturunkoverkosta, kun tällä hetkellä taloyhtiö laajakaistat tulevat alueen kaapeli-tv solusta ja koaksiaalikaapelista". Lisäksi taloyhtiölaajakaista ja kaapeli TV on 1,90 € halvempi kuin entinen mistä vanhemmat ihmiset tykkäävät.

Saattoi toki sekin vaikuttaa että ainakin pari muuta palveluntarjoajaa lähestyi ja yritti kosiskella että siirryttäisiin kuituun kun tekivät sitä alueelle...

Täällä oli ihan sama taloyhtiökeskustelu eikä auttanut perustella että 100m netti euron korotuksella olisi ollut todella hyvä, no säästettiin euro ja päädyttiin 50m. Kyllä tuota käyttelee mutta lataaminen on tuskaa. Tulee myös kaapelitv kautta netti. Oli parivuotta nopeampia mutta alkoi hinnankorotukset tympäseen ja irtisanoin nopeamman netin ja käytän vain tuota hitaampaa, toki aikaisemmin keväällä käyttö väheni syksyyn asti niin oli perusteltua ihan. 100M olisi semmoinen nopeus millä pärjää todella hyvin, vaikka aikasemmin ollut 600m-1gb yhteyksiä.
 
Tuleeko teillä Elisan kuitu nyt yhtiöön? Vetääkö DNA oman kuitunsa vai vuokraako jo olemassaolevaa kuitua?

Elisan kuidussa vapaita kuituja, joten voi olla että vuokraavat kapasiteetin Elisan kuidusta. Helppo kyllä vetää uusikin kun putkitettu. Joka tapauksessa tekevät tämän ilmaiseksi.
 
Elisalla ilmainen netti kerrostaloon mutta reititin maksaa 5e/kk joka ilmeisesti pakollinen. Onko muilla vastaavaa? Ärsyttävää maksaa elisan reitittimestä kun löytyy ennestään oma boksi.
 
Onko varma, että reititin vaaditaan, vai onko tuo Elisan tarjoaman reitittimen kuukausihinta (toisin sanoen, että siitä voi kieltäytyä jotain nappia painamalla)?
Mikä yhteystyyppi on kyseessä?

Edit: kävin kokeilemassa kohteeseen jossa ethernet tulee seinästä, ja aika ovelisti tuo oli tehty, mutta "Jatka"-nappia pystyi klikkaamaan ilman että yhtään reititintä oli valittu.
 
Jep, näköjään pääsi kassalle ilman sen reitittimen valintaa, kiitos! :thumbsup:
 
Poitsu muutti toiseen asuntoon, jossa taloyhtiöllä Telia laajakaista liittyä, Edellisessa oli DNA jossa modeemina DNA Segemcom 3686.
Saisiko tämän toimimaan uuden asunnon Telia liittymässä? Laitoin modeemin antenni liittimeen mutta ei mitään yhteyttä muodostunut. Pitäskö jotain modeemin asetuksia muuttaa. Tosin en tiedä miten modeemin asetuksiin pääsee kiinni.
 
Kaapelimodeemit vaatii aina mac osoitteen ilmoittamista operaattorille. Kannattaa myös varmistua millä tekniikalla nettiyhteys asuntoon tuodaan. Tarvitsetko ethernet routerin, g.fast/vdsl modeemi vai onko kaapelimodeemi. Ethernet ja dsl pohjaset toimii ilman mac osoitteiden ilmoittelua.
 
Jeps, sehän ei vielä takaa jos asuntoon tulee ktv, niin sehän saattaa vaan yksisuuntainen verkko.
 
Kaapelimodeemit vaatii aina mac osoitteen ilmoittamista operaattorille. Kannattaa myös varmistua millä tekniikalla nettiyhteys asuntoon tuodaan. Tarvitsetko ethernet routerin, g.fast/vdsl modeemi vai onko kaapelimodeemi. Ethernet ja dsl pohjaset toimii ilman mac osoitteiden ilmoittelua.
Soitin Telialle ja pitää kuulema olla VDSL2 modeeli, joka kytketään puhelin pistokkeeseen. Pitänee lähteä tämmöistä metsästää tai sitten ottaa seoraan Telian ehdottama Zyxel vmg3625-t50b
 
Jos et halua Telialta Zyxeliä uutena ostaa, niin samoja löytyy tori.fi:stä käytettyinä.
 
Saatiin taloyhtiöllemme Elisan G.Fast! Oltiin keväällä taloyhtiön kokouksessa mietitty Valokuitustakin, mutta Elisan vaihtoehto oli selkeästi suositumpi, kun asukkaat saivat jatkaa vanhallakin, ei tullut pakollisia lisäkuluja jos ei halunnut muutoksia, eikä tarvinnut odottaa, että kaivavat kaapelit jokaiseen rivitaloasuntoon. Eikä tarvinnut äänestystä, kun tämä oli vain lisävaihtoehto nettiyhteyteen. Samalla saatiin sovittua ilmaiseksi perusnopeudeksi 50M, joka riittänee useimmille (aiemmin oli 25M ja ihan aluksi 10 vuotta sitten oli ollut 10M).

Nyt sitten tuli odottamani tarjous (en tiedä, onko yleisemmin tarjouksia vai vain uusille, mutta kotiosoitteella niitä voi tarkistaa). Otin heti 24kk-sopimuksen 300/100-liittymästä + ZyXELin G.Fast-sovittimesta, jotka tulivat hieman halvemmaksi kuin jos olisin jatkanut vanhalla 100/10-sopimuksellani! Harkitsen sitten kahden vuoden jälkeen, että siirrynkö silloin edullisempaan 150/50-sopimukseen vai jatkanko 300/100:lla.

Download on nyt sopimuksen mukainen mutta onko normaalia, että upload jää noin paljon 100 Mbps:stä?
Tulokset speedtest.net, langaton verkko. Tuo "hitaus" ei haittaa mitenkään, mutta kiinnostaa vaan tietää, kun oletin että voisi olla ainakin 70-80 Mbps, eli miten yleensä nuo nopeudet ovat toteutuneet?
1727555676676.png
 
Ei ole normaalia. Testaa useampana päivänä, jos lopputulos on sama, niin chattia Elisan asiakaspalveluun.

Minulla on myös Elisan G.Fast taloyhtiölaajakaista. Kun se kytkettiin, niin nopeus oli 50/10 luvaton 50/50 sijaan. Laitoin chattia asiakaspalveluun, joka laittoi soittopyynnön teknisen tiuen kaverille. Hän soitti, testailin, ja liittymässä olikin päällä väärä profiili. Tekninen asiakaspalvelu korjasi profiilin oikeaksi ja nyt netti on 24/7/365 50/50.

Välillä aina harkitsen ottavani tuon 300/100-nopeuden, mutta sitten aina havahdun, etten tarvitse sitä. Kaikki 4K-tavara siirtyy viisikymppiselläkin pätkimättä. 25 tai 10 ovat liian hitaita.
 
Kiitos, laitoinkin nyt Elisalle viestin! Näin sunnuntaina ei ollut chat paikalla eikä chattibotti ymmärtänyt asiaa.

Minulla oli aikoinaan aluksi 50M/10M, mutta sitten hankin 4K-näytön ja huomasin, että 4K 60fps YouTube-videot jumittavat. Eli tarvitsin 100/10, joka maksoi silloin 9,99€/kk (+vastikkeessa taisi olla siihen aikaan 10€).

Nyt tartuin heti 300/100 -tarjoukseen, kun se tuli halvemmaksi kuin 100/10 ja samalla tuli ZyXEL GM4100 G.Fast -sovitin (nopeudelle on käyttöä, kun lataan välillä pelejä tai niiden päivityksiä). Pakettiin olisi saanut halvalla myös Huawei K562 WiFi 6 -reitittimen, mutta minulla oli jo ennestään paremmat Asuksen Mesh-laitteet, niin jätin tuon pois.

WLAN-tukiasemassa (ASUS DSL-AX82U, joka toimi aiemmin VDSL2-modeemina) laitoin WiFi mode 6:n päälle ja Channel Bandwidth 20/40/80, joilla sain sen lähes 300 Mbps:n toimimaan uudemmilla laitteilla. Nuo kaksi asetuksta eivät olleet aiemmin vaikuttaneet.

Elisan linkistä Elisa - Verkkokauppa sai tarkistettua, oliko osoitteeseen tarjouksia (ehkä on jopa kaikkiin G.Fast -liittymiin?).
 
Saatiin taloyhtiöllemme Elisan G.Fast! Oltiin keväällä taloyhtiön kokouksessa mietitty Valokuitustakin, mutta Elisan vaihtoehto oli selkeästi suositumpi, kun asukkaat saivat jatkaa vanhallakin, ei tullut pakollisia lisäkuluja jos ei halunnut muutoksia, eikä tarvinnut odottaa, että kaivavat kaapelit jokaiseen rivitaloasuntoon. Eikä tarvinnut äänestystä, kun tämä oli vain lisävaihtoehto nettiyhteyteen. Samalla saatiin sovittua ilmaiseksi perusnopeudeksi 50M, joka riittänee useimmille (aiemmin oli 25M ja ihan aluksi 10 vuotta sitten oli ollut 10M).

Nyt sitten tuli odottamani tarjous (en tiedä, onko yleisemmin tarjouksia vai vain uusille, mutta kotiosoitteella niitä voi tarkistaa). Otin heti 24kk-sopimuksen 300/100-liittymästä + ZyXELin G.Fast-sovittimesta, jotka tulivat hieman halvemmaksi kuin jos olisin jatkanut vanhalla 100/10-sopimuksellani! Harkitsen sitten kahden vuoden jälkeen, että siirrynkö silloin edullisempaan 150/50-sopimukseen vai jatkanko 300/100:lla.

Download on nyt sopimuksen mukainen mutta onko normaalia, että upload jää noin paljon 100 Mbps:stä?
Tulokset speedtest.net, langaton verkko. Tuo "hitaus" ei haittaa mitenkään, mutta kiinnostaa vaan tietää, kun oletin että voisi olla ainakin 70-80 Mbps, eli miten yleensä nuo nopeudet ovat toteutuneet?
1727555676676.png

Jos pääset modeeminn hallintapaneeliin katsomaan yhteyden arvoja, voi selvitä onko kyseessä vaan virheellinen operaattorin asetus, vai rajoittaako taloyhtiön sisäkaapelointi tuon nopeuden. Ei se nyt mitenkään tavatonta ole että vanhat puhelinkaapelit eivät vaan riitä. Toisinaan jo se että asunnon sisällä muuttaa kaapeloinnin niin että yhteys on vain 1. rasiassa, ja tarpeettomat rasiat on irroitettu, tekee merkittävän nopeuslisän.
 
No, selvisi sitten! Vika oli asunnon sisällä. Se oli vanha puhelinpistoke. Otin G.Fast-sovittimen mukana tulleen puhelinpistokkeen muoveista käyttöön.
Nyt 300/100 G.Fast (speedtest.net):
1727634903693.png

Tuossa viimeisenä pienemmillä numeroilla näkyvä Upload Latency putosi myös hurjasti 100 -> 9.
En olisi arvannut, että joku tuollainen voi vaikuttaa vain yhteen suuntaan.

Eli ÄLÄ käytä vanhaa puhelinpistoketta G.Fastin kanssa! Heitä vanha ZyXEL PROTECTOR menemään. Ei, vaikka G.Fast-sovitinkin on ZyXEL. Tuo oli ollut seinässä ADSL-ajoilta ja oli ollut OK tähän asti...
Paras myös ottaa uusi puhelinjohtokin käyttöön (testasin varalta omalla muutaman vuoden vanhalla ja sovittimen mukana tulleella uudella, mutta ei tullut eroa).
1727635510895.png
 
Hyvä että selvisi! Tuo vanha "puhelinpistoke" on itseasiassa suodatin, jolla on saatu aikoinaan erotettua samasta linjasta tuleva netti ja lankapuhelin erilleen. Varmaankin sen suodatinominaisuudet taistelee G.Fastia vastaan.
 
Taloyhtiössä on Telian valokuituyhteys, ja tein sopimuksen hieman nopeammasta liittymästä. En kuitenkaan saa yhteyttä toimimaan.
Muutama päivä tilauksen jälkeen sain tekstiviestin, jossa ilmoitettiin, että liittymä on aktivoitu.
Ostin Telialta samalla uuden reitittimen ja yritin kytkeä sen käyttöön puhelinpistokkeen kautta, mutta se ei toiminut. Sähkökaapissa ei myöskään ollut mitään mihin sen voisi kytkeä.
Isännöitsijä ei osannut neuvoa, kuinka yhteys pitäisi kytkeä, ja Telialta puolestaan neuvottiin kysymään isännöitsijältä.
 
Mikä reititin?
 
Löytyykö minkään huoneen seinästä ethernet-pistokkeita johon reitittimen voisi kytkeä? Jos ei eikä kotijakamoa ole niin sitten kyseessä ei varsinaisesti edes ole valokuituyhteys vaan VDSL. Ne kuidut voi toki olla siellä alakerrassa, mutta puhelinkaapelit rajoittaa niin paljon yhteyttä ettei aidosta kuidusta voida puhua. Kotijakamohan ei ilmeisesti ole edes pakollinen ainakaan vanhemmissa kuitukohteissa, eräs kaverini asuu taloyhtiössä jossa seinissä on ethernet-rasiat mutta jakamoa ei missään, jonka seurauksena jos haluaa vaihtaa mistä rasiasta yhteys tulee täytyy hänen soittaa huoltoyhtiölle. Ne rasiat kuitenkin pitäisi löytyä, ja jos löytyykin mutta kytket puhelinpistokkeeseen niin ei ihmekään jos ei toimi.

Et ilmeisesti ollut Telian asiakkaana ennen nopeamman liittymän ostoa? Eihän siinä muuten pitäisi mennä päiviä että liittymä aktivoidaan, yleensä nopeuden muutokset tapahtuu arkena pitkälti välittömästi. On mahdollista että operaattorin pitää käydä siellä alakerran jakamossa kääntämässä jotain kytkintä jotta yhteys saadaan toimimaan, jos siis kyseessä on tosiaan normaali VDSL. Aikoinaan tein siirron Telialta Elisalle ja Elisan huoltoukon piti käydä alakerrassa jotain säätämässä, sitä ennen modeemi vilkutti punaista useita päiviä. Kannattaa ottaa operaattoriin yhteys asian tiimoilta, todennäköisesti uhkailevat jollain sadan euron maksulla jos kävisi ilmi että vika on sisäverkossasi, mutta tuo mainitsemani asia ei kuulu siihen. Tämä siis tosiaan vaan jos kyseessä on VDSL, jos löytyykin ne ethernet-pistokkeet ja tökkäät reitittimen sellaiseen eikä toimi niin sitten on joku eri juttu ja operaattoriin pitänee olla silti yhteydessä.
 
Taloyhtiössä on Telian valokuituyhteys, ja tein sopimuksen hieman nopeammasta liittymästä. En kuitenkaan saa yhteyttä toimimaan.
Muutama päivä tilauksen jälkeen sain tekstiviestin, jossa ilmoitettiin, että liittymä on aktivoitu.
Ostin Telialta samalla uuden reitittimen ja yritin kytkeä sen käyttöön puhelinpistokkeen kautta, mutta se ei toiminut. Sähkökaapissa ei myöskään ollut mitään mihin sen voisi kytkeä.
Isännöitsijä ei osannut neuvoa, kuinka yhteys pitäisi kytkeä, ja Telialta puolestaan neuvottiin kysymään isännöitsijältä.
Ensin lukea mitä tilannut, tilausvahvistus.

Naapureilta, siis muilta taloyhtiön asukkailta kysyä onko heillä Telian yhteys ja jos on niin millä tekniikkalla mistä portista.

Operaattorilta, selvitellä mitä siellä mainitaan yhteydestä, yleensä jo osoitehaulla pääsee kärryille. Mitä mainitaan tekniikasta, valokuitu (kiinteistöön) ei taloyhtiöissä tarkoita valokuitua asuntoon, vaan liki aina että kuparilla asuntoon.
Jos ei selkeästi ilmaista asuntoon tulevaa tekniikkaa, niin markkinoiduista nopeuksista voi päätellä jotain, jos tarjolla satojen megabittien nopeuksia niin ollaan joko ethernet tai kaapelimodeemi (Telialla taitaa olla vähän G.fast) , 5G toki mahdollistaa gigabitin nimellisen, mutta tässä sen kai voi poislaskea.

Jos tarjotut kupari yhteydet rajoittuu sataanmegaan, niin todennäköisesti VDSL , nopeammat aina gigaan niin kupari ethernet, jos ei kaapelimodeemi kohde.

Ostin Telialta samalla uuden reitittimen ja yritin kytkeä sen käyttöön puhelinpistokkeen kautta, mutta se ei toiminut. Sähkökaapissa ei myöskään ollut mitään mihin sen voisi kytkeä.

Sopiva malli siis katsottu liittymämyyjän kanssa ?
Myytiinkö reitin, vai modeemi, vai joku WiFi tukiasema ? Jos modeemi, niin se viittaa juurkin puhelin verkkoon, VDSL yhteyteen. Eli silloin todennäköisin paikka "etsiä" nettiä on se puhelinrasia. Tyypillisesti yhteyden nousu voi kestää aikansa siitä kun virrat kytketty, laitteessa todennäköisesti merkkivaloja jotka kertoo homman etenemisestä.

Mitäs sähkökaapissa oli, siis oliko siellä vain johdosuojia, sulakkeita, vai oliko siellä jotain tele, ATK, Antenni kamaakin, ehkä jopa laite tila. kuva voisi helpottaa lukijoita. Puhelinpistoke ilmeisesti se vanha kolmepiikkinen, ja modeemissa sitten joku RJ liitin jossa lukee TEL, ADSL tai jotain sen tapaista ?

Taloyhtiössä on Telian valokuituyhteys, ja tein sopimuksen hieman nopeammasta liittymästä. En kuitenkaan saa yhteyttä toimimaan.

Tämän voi tulkita eritavoin, niin tarkoitatko tuolla että taloythiöllä on Telian kanssa joku taloyhtiösoppari ja vastikkeeseen/vuokraan kuuluu joku perus nopeus. Et ole koskaan käyttänyt sitä, ja nyt ajattelit ottaa sen käyttöön ja samalla kun sitä aktivoit niin otit myös nopeuden korotuksen.

Jos edellinen asukas ei ole Teliaa käyttänyt , joko ollut joku toinen operaattori, tai ei mitään, niin mahdollista että taloyhtiön ristiinkytkennässä täytyy käydä asentajan kytkemässä asuntosi nousu Telian kesittimeen/kytkimeen/xx Tämä tieto ei välttämättä näy Telialla. Sitä voi kyselle edelliseltä asukkaalta jos hän on tiedossa ja häneen on toimiva kontakti.

Onko rakennus kuinka uusi, tai jos vanha niin onko siellä tehty linjasto saneerauksia, ilmeisesti ei mikkään 2010 jäkeen tuore jos siellä kolmepiikkisiä puhelinrasioita on.
 
joku zyxel, mikä myytin tilauksen yhteydessä
Telian nettikaupassa näyttäisi olevan kaksi ZYXELin reititintä, jotka ovat ADSL/VDSL -modeemeja ja on vain yksi, joka toimisi tuon lisäksi myös pelkkänä reitittimenä ja wlan-tukiasemana, joten laite lienee se (jos oli uutta sopimusta käytettäessä ollut tarkoitus kytkeä ethernet-pistokkeeseen).
(Editoitu ja tiivistetty jälkeenpäin)
 
Viimeksi muokattu:
Ei tunnu taloyhtiöillekkään kelpaavan kuitu ilmaiseksi käyttövalmiiksi kun samalla alueella muutenkin rakennetaan kuitu verkkoa

Olen kuullut että operaattori olisi tuonut erääseen taloyhtiöön kuidulla netin huoneistoihin asti ratkaisun ilmaiseksi ilman mitään taloyhtiö sopimusta
jolloin huoneisto olisi maksanut avausmaksun kun avaa liittymän jolloin olisivat käyneet asentamassa kuitumuuntimen ei kelvannut taloyhtiölle

Taloyhtiöissä ei välttämättä kukaan joka voi asiaan vaikuttaa isännöitsiä tai hallitus ei ymmärrä asioista mitään
tai sitten mikään ei saa maksaa tai ihan hyvin riittää nykyiset yhteydet
joten jää se kuitukin ottamatta

Harvassa taloyhtiössä taidetaan muutenkaan kilpailuttaa yhteydet kunnolla tai hyödyntää taloyhtiön käytössä
Esim kiinteistötekniikka ja muut saattavan käyttää mobiili liittymiä vaikka olisi sopimukseen kuuluva kiinteä liittymä
Kerhotilassa ei nettiä
Otetaan yleensä se tarjous minkä edellinen operaattori tekee asiasta mitään ymmärtämättä

Taloyhtiöissä joihin tulee kuitu tai useampi on kyllä mahdollista jakaa halutessaan netti eri tavoilla kuitu ethernet gfast MoCa 2.5 kohteesta riippuen
mutta vaatii taloyhtiöltä aktiivisuutta ja operaattorin joka myy ja tarjoaa sitä mitä halutaan
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 037
Viestejä
4 543 870
Jäsenet
74 915
Uusin jäsen
Diapolo10

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom