- Liittynyt
- 05.12.2018
- Viestejä
- 2 382
En pidä WD laatuvalmistajana, mutta kyllä nykyään HDD laatu huonoimillakin valmistajilla on ihan huippuluokkaa 2000-luvun alkuun verrattuna silloin oli ihan normaalia, että 10%-15% HDD levyistä leviää ensimmäisen 3kk käytön aikana. Nykyään huonoimillakin merkeilla hajoaa vain 1% levyistä samassa ajassa. Joten ei kannata panikoida kunhan varmuuskopioi tärkeimmät datat. Eli nykyään kowot on tähtitieteellisesti laadukkaampia kuin ennen huonoimmillaankin.Vieläkös WD on toimiaksi todettu valmistaja vai laatu mennyt ajansaatossa? Fiksuinta olisi hommata todnäk 4tb:n 3.5" hdd, kun 2x2tb:n kovoissa alkaa tunnit kertyä päälle 60 000h ja uutta setuppia kasailemassa.
Muistan silloin 2000-luvun alussa sain välillä takuu palauttaa kovalevyn kolmekertaa muutaman kuukauden sisään. Nykyään en enää käytännössä ikinä ole joutunut takuu aikana palauttamaan yhtään levyä vaikka olisivat kovassa käytössä.