Suomen Yhteisverkko Oy:n radioverkon modernisointi Nokian tekniikalla käyttäjäkokemukset/palaute

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja TJ74
  • Aloitettu Aloitettu
Se yksittäisen tukiaseman teoreettinen kapasiteetti vie merkityksensä asiakkaalle jos swapin yhteydessä asiakasta palvellut tukiasema puretaan.
Peiton karsiminen on SYV:n isoin epäonnistuminen, mistä eivät halua puhua ääneen.
TJ74 sanoi, että asiasta on SYV:n hallituksessa keskusteltu.
Ylläolevan kokemusviestin perusteella voimme todeta, että muutoksia politiikkaan ei ole tehty.
Mahdolliset muutokset toiseen suuntaan ottavat aikaa. Hyvä muistaa, että oman tukiaseman lisäksi on parituhatta muutakin tukiasemaa verkossa.
 
Pieksämäen Itäpuolella vaihtui tornit teiden varsilla 2 viikkoa sitten SYV:n alle, mutta mielenkiintoisesti yksi torni, jossa aiemmin oli Telian 1800+800 LTE-A linkki ei siirtynyt, vaan koko torni pistettiin pimeäksi. Ympyrän kehällä olevat tornit muuttui SYV:lle, mutta ympyrän keskellä oleva torni meni pimeäksi.
Tuosta tornista on kattoantenneilla nyt parin vuoden ajan DL 100Mbps liittymän rajoitinta vasten koko ajan 1800/800 combolla.

Pistin Telian aspaan puolitoista viikkoa sitten kysymystä, niin sanoivat että muutostöitä, ja ”parin päivän päästä käynnistyy”. Kovin oli epämääräistä ja epäselväksi jäi otettiinko tuo torni kokonaan pois käytöstä SYV muutoksen yhteydessä.
Valot ainakin yöllä edelleen palaa, ja samat vanhat radiot siellä oli ainakin viime viikonloppuna, mutta ei lähetä mitään.

Nyt kun tuo lähin torni meni pimeäksi, hyppäsi tämän alueen asuintaloilta/mökeiltä lähin linkki alle kahdesta kilometristä noin 7km:ään, jossa 800Mhz ja 700Mhz linkit, ja takkuaa. Mobiililaitteista osa ei pääse torniin kuin 2g:llä,4g hidasta kun saa yhteyden.
Kahdella kattoantennilla suunnattuna lukittuna 800Mhz 20Mhz kaistalle toimii, mutta DL pyörii 15-30Mbps välillä, 40Mbps ei ylity juuri koskaan.
700Mhz 10Mhz kaistalla ei ylitä 15Mbps lautausnopeutta.

Eli ei ainakaan tähän mennessä täällä puolella Pieksämäkeä mitenkään kovin positiiviset fiilikset kahden viikon takaisesta muutoksesta. Pitää varmaan laittaa kohta palautetta Telialle, että päivittäisivät tuon lähimmän tornin ja nappaisivat sen takaisin eetteriin.
Mahdolliset muutokset toiseen suuntaan ottavat aikaa. Hyvä muistaa, että oman tukiaseman lisäksi on parituhatta muutakin tukiasemaa verkossa.
3 vuotta + 1kk and counting.

Mikä sitten lienee kohtuullinen odotusaika kehitykselle, sitä voi jokainen asiakas miettiä mielessään.
 
3 vuotta + 1kk and counting.

Mikä sitten lienee kohtuullinen odotusaika kehitykselle, sitä voi jokainen asiakas miettiä mielessään.
Järjestävä taho ei välttämättä ole alkanut laskea samasta kohtaa tuota aikaa. Ongelmissa on usein pikku kuva ja iso kuva, nämä pitää sovittaa toisiinsa. Kyllähän verkot kehittyvät vuosittain, ja niin kehittyvät ensi vuonnakin.
 
3 vuotta + 1kk and counting.
Tukiasemien purkua tapahtui jo 10 vuotta sitten kun DNA ja Telia yhdistyivät. Oli mastoja joissa toisessa vain DNA ja toisessa vain Telia, ainoastaan toinen niistä otettiin käyttöön ja toinen pimeni. Asiasta valitettiin jo silloin mutta muutosta ei ole näköjään tapahtunut.
 
Jos kaksi "päällekkäistä saittia" kovin lähellä toisiaan, niin tottakai toinen ajetaan alas. Ihan selvä asia.
 
Järjestävä taho ei välttämättä ole alkanut laskea samasta kohtaa tuota aikaa. Ongelmissa on usein pikku kuva ja iso kuva, nämä pitää sovittaa toisiinsa. Kyllähän verkot kehittyvät vuosittain, ja niin kehittyvät ensi vuonnakin.
Totta, tämä pitää paikkansa, jos SYV:ssä ei haluta muistella swapin ensimmäisiä muutosalueita ja epäonnistumisia niissä.
 
Tässäkin sopassa alkaa eri osapuolia olla aika paljon, SYV, DNA, Telia, saitin omistajat omistajat (mm. Telia Towers, Telia rooftop, DNA towers, Elisa, yms), Nokia (laitetoimittaja). Varsinkaan tuonne haja-asutusalueelle tuskin kovin herkästi lähdetään uusia mastoja rakentamaan kun ne ei ikinä maksa itseään takaisin. Muutenkin tuo homma on sellaista joka ottaa aikaa.
 
Tuolla se masto horisontissa siintää, tyhjä vaan radioista
 
Paljonko tyhjän maston ja sen maston missä olet kiinni laitteilla, välimatka ja paljonko sinun käyttöpaikan ja uuden maston etäisyys?
Multa ei kysytty vastaan silti. Tyhjennetty masto 1.5km vs. "Uusi upea SYV" -masto 3km. Tyhjennetyn maston ympärillä hotellia, vuokramökkejä, normimökkejä ja asuntoja.
"Uuden" maston juurella koko vitun kyläkeskittymä. Siellä myös kuitu pitkin kylää eli on hyvin kyseenalaista miksi tuo yksi masto tyhjennettiin.
No rahan takia, säästetään maston sähköissä ja ylläpidossa.
Kuten todettua, kusista paskaa koko helvetin SYV.

EDIT: Ainiin, ja maston radiot käännettiin sojottamaan isoa tietä mukaellen, ei siis niin että signaalit kohdistuisivat asuntoihin tai mökkeihin. Vaan isoa tietä pitkin molempiin suuntiin.
 
Se yksittäisen tukiaseman teoreettinen kapasiteetti vie merkityksensä asiakkaalle jos swapin yhteydessä asiakasta palvellut tukiasema puretaan.
Peiton karsiminen on SYV:n isoin epäonnistuminen, mistä eivät halua puhua ääneen.
TJ74 sanoi, että asiasta on SYV:n hallituksessa keskusteltu.
Ylläolevan kokemusviestin perusteella voimme todeta, että muutoksia politiikkaan ei ole tehty.
Mastoja on kuitenkin aika iso määrä verrattuna siihen mitä on jätetty swapin yhteydessä pois eli ongelmat koskee isossa mittakaavassa varsin pientä osaa käyttäjistä. Näin se oli viime swapissakin, jättivät saitteja tyhjäksi kun Huawei SYV tuli. Muutama vuosi swapin valmistumisen jälkeen tuli vehkeet takaisin moneen mastoon, kun data näytti kuuluvuusaukkoa. Ovat myös rakentaneet uusia mastoja alueille, joihin suunnitteluohjelma on näyttänyt hyvää kuuluvuutta, mutta käytännön maastonmuodot ovatkin eronneet simulaatiosta. Mutta tämä työhän varmasti alkaa vasta kun swappi on saatu valmiiksi, verkko optimoitua ja on tarpeeksi dataa puutteista.

Mutta ei niistä uusista mastoista ole yhtään mitään hyötyä, jos verkkoa ei ole optimoitu toimivaksi. Ei keneltäkään ole pois nämä hyvät nopeustulokset, mitä täälläkin on postattu.
 
Mitä arvelette, tuleeko nämä yhteisverkon ongelmat korjattua koskaan 5G:n aikana, vai odottelevatko vain että joskus kunhan tulee uutta rautaa ja softaa 6g, 7g, tms, niin sitten taas ehkä pelaa?
 
Mitä arvelette, tuleeko nämä yhteisverkon ongelmat korjattua koskaan 5G:n aikana, vai odottelevatko vain että joskus kunhan tulee uutta rautaa ja softaa 6g, 7g, tms, niin sitten taas ehkä pelaa?
Näillä talousluvuilla ja Telian strategialla eivät koskaan korjaa "pienten ihmisten" ongelmia.
Telia pisti juuri 500x ihmistä kilometritehtaalle ja mainostaa samalla somessa "Olemme olleet tekoälyn kehittäjiä jo vuosia".
:D
DNAlla menee henkilöstöllä vielä huonommin. Nykyään sekä Telian aspaa että DNA aspaa on kielletty antamaan suoria yhteyksiä "tekniseen tukeen".
:D
Suksikaa vittuun!
 
Näistä kahdesta vuoden 2021 esimerkistä SYV toi tukiaseman siihen Jäppilästä pohjoiseen olevaan mastoon n. 1 v myöhemmin, mutta se Syvänsin masto on edelleen ilman SYViä.

Onhan näitä erikoisia tapauksia montakin, jos alkaa etsimään. Tässä yksi esimerkki Pohjois-Pohjanmaalta Vihannista. Tuossa nuo 3 ympyrää ovat entisiä DNA:n (alhaalla vasemmalla) ja Telian (2 muuta) tukiasemia. Aika iso aukko jää täyttämättä, jos mihinkään näistä kolmesta ei tule SYV-tukiasemaa niin kuin näyttää tällä hetkellä. Sivuhuomautuksena tuossa mastossa, missä on SYV 40473, niin siinä Telia on tainnut "unohtaa" sammuttaa oman tukiaseman, vaikka SYV ollut siinä jo maaliskuusta lähtien. Eipä tuo olisi ensimmäinen kerta.
Lampinsaari.jpg

Muita esimerkkejä (kuvia en viitsi laittaa):
- Leppävirran ja Oravikosken väli. Kotalahdentien risteyksessä olevaan mastoon ei tullut SYV. Siinä on nyt aika pitkä pätkä, että ei ole tukiasemia vt5 varrella.
- Mustinlahdessa Kuopion Vehmersalmella DNA kerkesi pystyttää vanhan matalan maston viereen korkeamman maston. Siihen tuli Elisan 4G ja 5G tukarit, mutta SYV ei. Vanhassa mastossa ollutta DNA 4G-tukaria ei enää ole.

Oulusta muutama taajamaesimerkki:
- Kuivasjärven suunnalla (Ahvenoja) oli DNA masto, mutta SYV tultua siihen jäi vain Elisa.
- Meri-Toppilassa uudehko Elisan masto, missä oli myös Telia, mutta ei enää.
- Hietasaaressa uudehko DNA masto, missä oli B1, B3, B20 ja todennäköisesti myös B28. Nyt tyhjä masto.
Laitoin tuossa aiemmin tänä vuonna joitakin esimerkkejä näistä karsituista tukiasemista, kun näistä kyseltiin. Nyt, kun tämä asia tuli taas puheeksi ja uuden SYV alueen swapit näyttäisi olevan lähes kokonaan valmiit, niin tässä vielä muutamia esimerkkejä:

- Alavieskan ja Ylivieskan välisellä tieosuudella (n. 15 km) ei ole nyt SYV:llä yhtään tukiasemaa. DNA:lla oli tuossa punaisen ympyrän kohdalla. Myös tuolla alempana toisen punaisen ympyrän kohdalla oli ennen DNA:n tukiasema.
Ylivieska-Alavieska-Kannus.jpg

- Maaningan suunnalla pari Telian tukiasemaa poistettu korkeista mastoista. Nyt tuolla lähiseudulla on vain Maaningan taajamassa matalassa mastossa oleva SYV-tukiasema. Voisi olettaa, että kuuluvuus ja nopeudet heikentyneet merkittävästi ainakin tuon alueen pohjoispuolella (molemmissa oli B3 + B20). Myös tuolla Pielaveden ja Tervon välillä (kuvassa vasemmalla) oli ennen Telian 4G-tukiasema (B20).
Pielavesi-Maaninka.jpg

Muita esimerkkejä:
- Viitasaaren pohjoispuolella vt4 ja kantatie 77 risteyksessä Telian tukiaseman tilalle ei näytä tulevan SYViä. Lähimmät muut tukiasemat useiden kilometrien päässä.
- Nivalan taajama-alueella (Pirttiranta) poistettu DNA tukiasema
- Haapajärven taajamasta muutama kilometri etelään poistettu DNA tukiasema
 
Viimeksi muokattu:
Eteläinen Savo, laajoin maaseutualuein nopeuksien osalta on vain menty SYV:n osalta alaspäin. "Ylimääräiset" mastot hävisivät, 3G ajettiin alas ja jostain syystä 2G signaalitasot pudonnut niin alas että puhelutkin sisätiloissa pätkii. Tien päällä sama tilanne.
5G antoi alkuun hiukan nopeuslisää mutta sekin etu käyttäjämäärän lisääntyessä on syöty.
3,5 vuotta ollut aikaa säätää verkkoa toimivammaksi mutta näin ei ole käynyt.
Ainoa pelastus kodin data/ puhelin- yhteyksiin on ollut Elisan masto. Jostain ihmeellisestä syystä tuntuvat toimivan vaan niin paljon paremmin, myös liikenteessä ollessa.
Nämä huomiot siis maalaisnäkökulmasta ja käytännössä alempien taajuuksien osalta.
 
Joo, noilla parametreilla lopputulos ei varmasti ole mieleinen. Todella ikävä juttu. Onko kohtalotovereita minkä verran siinä lähistöllä?
Noin parikymmentä mökkikuntaa, 5-10 vakituista asuinkuntaa. Alue siis osuu suunnilleen neljän maston keskelle joihin 7-12km etäisyyttä, ja katvealueen keskellä ollut Telian linkki pistetty kylmäksi.

Alue on mäkistä, me sentään saadaan tuonne kauaksi Iskroilla yhteys, joten internet toimii, vaikka puhelimet 2g:ssä eivät toimikaan.
Naapuri on käytännössä ollut ilman internetiä reilu kolme vuotta, kun linkki jää maastoesteen taakse.

Nää savon alueet yleisestikin niin mäkisiä, että sulaa hulluutta verkkosuunnittelijoilta olettaa, että 10km välein ripotellut mastot pystyisivät riittävän palvelutason toteuttamaan.
 
DNAlla menee henkilöstöllä vielä huonommin. Nykyään sekä Telian aspaa että DNA aspaa on kielletty antamaan suoria yhteyksiä "tekniseen tukeen".
:D
Suksikaa vittuun!
Aikamoista, jos iso firma ei siihe pysty... Kun pienimmätkin kuitupuulaakit siihen pystyvät :)

Noin parikymmentä mökkikuntaa, 5-10 vakituista asuinkuntaa. Alue siis osuu suunnilleen neljän maston keskelle joihin 7-12km etäisyyttä, ja katvealueen keskellä ollut Telian linkki pistetty kylmäksi.

Alue on mäkistä, me sentään saadaan tuonne kauaksi Iskroilla yhteys, joten internet toimii, vaikka puhelimet 2g:ssä eivät toimikaan.
Naapuri on käytännössä ollut ilman internetiä reilu kolme vuotta, kun linkki jää maastoesteen taakse.

Nää savon alueet yleisestikin niin mäkisiä, että sulaa hulluutta verkkosuunnittelijoilta olettaa, että 10km välein ripotellut mastot pystyisivät riittävän palvelutason toteuttamaan.
Mitä nyt tuosta Telian kartalta tutkin miten tukiasematiheys täällä suunnalla on, niin taitaa olla lähempänä 17km se väli tuossa maanteiden varrellakin, missä yleisesti suurin osa ihmisistä asuu.
Lisäksi havaitsin muutaman käytöstä pois pudotetun maston. Sehän ei todellisessa elämässä tuollainen väli toimi oikein mitenkään täällä vaaraseuduilla. Ja vielä huonommin toimii tällä yhteisverkon uudistetulla systeemillä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
260 121
Viestejä
4 516 007
Jäsenet
74 560
Uusin jäsen
Helena84

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom