Suomen presidentinvaalit 2018 - ääniä laskettu 100%

Mikä ongelma tuo nyt on? Valtio maksaa, ei ole keneltäkään pois. Samalla periaatteella kok, kepu & dem ovat kukin vuorollaan hanskanneet kaikki muutkin lisäkulut.
Jos vuoden 2015 kansainvaelluksesta tänne jäävien 20 000 elätin vuosikustannukset eivät ole minkäänlainen edes keskustelua vaativa ongelma, niin ei luulisi olevan 20 000 uuden asevelvollisen vuosittaiset kulutkaan.

Näiden elättien sossumassit kuukaudessa taitaa vielä painaa aika reippaasti varusmiesten päivärahan yli. On se vähän hassua että maahan lampsimalla rajan yli ja hokemalla assylym saa enemmän arvostusta kuin täyttämällä asevelvollisuutensa ja tarjoamalla henkensä yhteiskunnalle.
 
Suomen koko puolustubudjetti on vajaa 2 miljardia vuosittain ja maahanmuuton kustannukset pitkälle yli miljardin vuodessa. Se on tietysti arvovalinta, kumpaan haluaa veronmaksajien rahat työntää, ulkomaalaisten pohjattomaan kitaan vain vahvistaa maanpuolustusta. Itse valitsen maanpuolustuksen,enkä ole persu. Persuthan on sivareita pääosin, onkos Halla-Aho itsekkään suorittanut asepalvelusta?
 
Laura tänään Tampereellla

..Yleisömeren keskellä

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:

Vähän epäilen tuota että olisi sivareita pääosin. Ainakin sotilaita äänestäjissä jonkin verran on. Halla-ahohan meni sivariin aikoinaan ja oli vihreän puolueen fanittaja tuolloin.

Perussuomalaiset sai armeijan tuen
 
Paljon niitä sivareita on persuissa, "kansallismielisissä" johtohahmot kaikki sivareita tai jotain muita lusmuja. Miten Halla-Aho voi vaatia naisilta asepalvelusta, kun ei ole itsekkään sellaista suorittanut?
 
Laura tänään Tampereellla

..Yleisömeren keskellä

Marco De Witt,Hollannin mustalainen ja sivari puhuu itsenäisestä puolustuksesta:D Marcolle varmaan jäisi kotirintamalle jääneiden naisten viihdyttäminen sotatilanteessa,ennen kuin olisi aika hakea turvapaikkaa Hollannista.
 
Paljon niitä sivareita on persuissa, "kansallismielisissä" johtohahmot kaikki sivareita tai jotain muita lusmuja. Miten Halla-Aho voi vaatia naisilta asepalvelusta, kun ei ole itsekkään sellaista suorittanut?

Koska Halla-aho on suorittanut vuoden kestävän siviilipalveluksen joka on ihan legimiteettinen tapa suorittaa asevelvollisuus?
 
Ei se ole asepalvelus vaan siviilipalvelus jonka Halla-Aho on suorittanut. Halla-Aho vaati naisille pakollista asepalvelusta. Ilmeisesti Halla-Aho pitää itseään ja sieluntovereitaan vielä naisiakin heikompina, enkä Halla-Ahon ulkoista habitusta katsoessa voi välttää ajatukselta, että näinhän se onkin.

Kun nämä vajakit meuhkaavat vallankumouksesta ja sisällissodasta, niin miten nämä sivarit ja muut lusmut sen vallankaappauksen ja sisällisodan hoitaisivat?

Sotia on helppo käydä kun itse ei tarvitse osallistua taisteluihin ja olla tykinruokana.
 
Ei se ole asepalvelus vaan siviilipalvelus jonka Halla-Aho on suorittanut. Halla-Aho vaati naisille pakollista asepalvelusta. Ilmeisesti Halla-Aho pitää itseään ja sieluntovereitaan vielä naisiakin heikompina, enkä Halla-Ahon ulkoista habitusta katsoessa voi välttää ajatukselta, että näinhän se onkin.

Sanoin että Halla-aho on suorittanut asevelvollisuutensa. Missä Halla-aho vaatii naisilta asepalvelusta kuten väität?
 
Vähän epäilen tuota että olisi sivareita pääosin. Ainakin sotilaita äänestäjissä jonkin verran on. Halla-ahohan meni sivariin aikoinaan ja oli vihreän puolueen fanittaja tuolloin.
Silloin se ehkä vielä olikin joku arvovalinta tai ainakin merkillepantava ja huomattava erikoisuus. Yhä vähemmän öyhötystä aiheuttava juttu nykyään, kun välttämättä kaikki sivarit tai pitkätukat eivät enää olekaan homoja. :cigar2:

Tuskin persuissa sivarit ovat nykyäänkään yliedustettuina, mutta en näe mitään syytä naureskella persuille, vaikka näin olisi. Onhan sivarien määrän kasvu hyvin luonnollinen osa reservin pienentämistä, eikä oikeasti lainkaan epätoivottu tai suunnitelmasta poikkeva ilmiö. Näkisin, että se on hyvin yhteensopiva sukupuolineutraalien kutsuntojen idean kanssa.
 
Onhan sivarien määrän kasvu hyvin luonnollinen osa reservin pienentämistä, eikä oikeasti lainkaan epätoivottu tai suunnitelmasta poikkeva ilmiö. Näkisin, että se on hyvin yhteensopiva sukupuolineutraalien kutsuntojen idean kanssa.

Varmaan huumorilla heitit, että asevelvollisten määrän huomattava kasvattaminen olisi sopusoinnussa reservin pienentämisen kanssa? Vai menisivätkö naiset sitten sivariin persu-ja kansallismielisten miesten seuraksi?

Tässä siviilipalvelutaistelija
Hippiecoke.jpg
 
Silloin se ehkä vielä olikin joku arvovalinta tai ainakin merkillepantava ja huomattava erikoisuus. Yhä vähemmän öyhötystä aiheuttava juttu nykyään, kun välttämättä kaikki sivarit tai pitkätukat eivät enää olekaan homoja. :cigar2:

Tuskin persuissa sivarit ovat nykyäänkään yliedustettuina, mutta en näe mitään syytä naureskella persuille, vaikka näin olisi. Onhan sivarien määrän kasvu hyvin luonnollinen osa reservin pienentämistä, eikä oikeasti lainkaan epätoivottu tai suunnitelmasta poikkeva ilmiö. Näkisin, että se on hyvin yhteensopiva sukupuolineutraalien kutsuntojen idean kanssa.

Minusta taas se on oikein hyvä syy naureskella persuille. Ehkä joku persujen kannattaja näkee miten valheellinen puolue on.
 
Mistä oikein jotkut saanut tällaisen idioottimaisen ajatuksen että persujen kannattajissa olisi jotenkin sivarit yliedustettuina kun poliiseista ja sotilaista on paljon persujen äänestäjiä ja persut muutenkin asehullujen vhm puolue ym.

Eikö se nyt ole kohtuullisen selvä asia että puolustusvoimat on oikeistolaisten miesten suosiossa kun taas siviilipalvelus on enemmän pehmeiden arvojen vihreiden äänestäjien mieleen jne.

Minusta siviilipalvelus ei ole mikään syy naureskella kenellekkään. Minusta jopa jossain määrin kunnioitettava asia että kieltäytyy tappamasta toisia ihmisiä. Vähän kuin Batman.

http://www.defmin.fi/files/3573/MTS_mielipdietutkimsuraportti_joukuu_2016.pdf

Sivaripersuilta näyttää löytyvän se kovin maanpuolustustahto:

Untitled.png
 
oikea syy taitaa olla "laiskuus" ja se ettei halua mennä armeijaan koska siellä joutuu olemaan kasarmilla/metsässä yms?.Sivarit pistettiin tohon aikaan johonkin sairaalaan tms paikkaan duuniin ja ne sai muistaakseni asua kotonaan yms.
 
Se jos on joku löysä mätisäkki on tietysti oma asiansa. Sivareilla kuitenkin eri syitä ja laiskuus vain yksi niistä vaikka ehkä se syy useimmilla onkin.
 
Mistä oikein jotkut saanut tällaisen idioottimaisen ajatuksen että persujen kannattajissa olisi jotenkin sivarit yliedustettuina kun poliiseista ja sotilaista on paljon persujen äänestäjiä ja persut muutenkin asehullujen vhm puolue ym.

Eikö se nyt ole kohtuullisen selvä asia että puolustusvoimat on oikeistolaisten miesten suosiossa kun taas siviilipalvelus on enemmän pehmeiden arvojen vihreiden äänestäjien mieleen jne.

Eihän persut ole oikeistopuolue, tai sitten on Vihreätkin. Persut on keskusta-vasemmistoakselilla politiikan suhteen. Halla-Aho on sivari. Ajatelkaa kuinka kuinka huvittavaa olisi jos puolustuvoimien ylipäällikkönä olisi sivari:eek:
 
Se jos on joku löysä mätisäkki on tietysti oma asiansa. Sivareilla kuitenkin eri syitä ja laiskuus vain yksi niistä vaikka ehkä se syy useimmilla onkin.
Laiskuus, fyysinen riittämättömyys, pelätään olla miesten kesken, kun oma heikkous paljastuu, piilohomous,ei ole halua puolustaa isänmaata...Toisaalta jos sota syttyisi, niin se olisi joko ase käteen ja rintamalle tai muurin eteen. Valtaosa noista persuista ja kansallismielisistä tietenkin lähtisi pakolaisiksi.
 
Nyt mennään kyllä niin paljon aiheen ohi, että jätetään tällaiset viestit pois tästä ketjusta ja palataan takaisin otsikon aiheeseen.
 
No ehkä tuo tilanne tuosta paranee persujenkin osalta, tosin kiinnostaa nähdä miten Persut meinaa hanskata kuluaspektin jos asevelvollisten määrä tuplataan.
Persut? Eiköhän tuo lopulta toteudu ihan jonkun muun aloitteesta, jos joskus toteutuu.

Eihän varushenkilöiden määrän tarvitse kasvaa yhdelläkään, jos kutsunnat laajennetaan myös naisia, muunsukupuolisia, monisukupuolisia ja sukupuolettomia koskeviksi. Suunta on joka tapauksessa valikoivaa asepalvelusta kohti. Varusmiesten määrä on vähentynyt jo selvästi, reservin määrä sitäkin enemmän. Oikeasti palvelukseen astuvien määrää voidaan vähentää myös muulla kuin varsinaisella vapaaehtoisuudella: vapautuksia tai lykkäystä voidaan antaa helpommin tai siirtyä kieltäytyjien kohdalla vaikka sakkorangaistukseen.

Sivarien määrä tietenkin kasvaisi, mutta sehän ei vallanpitäjän intresseissä ole mikään ongelma. Ilmaisen työn teettäminen ei julkistalouden perverssistä näkökulmasta ole kuluerä vaan profittia. Ilmaistyötähän nimenomaan halutaan teettää mahdollisimman paljon myös erilaisilla opiskelijoilla ja "työnhakijoilla". Miksei siis myös tulevaisuuden naissivareilla?

Tietenkin sekä varusmiehet, sivarit että muut orjat ovat kokonaisuudelle kuluerä. Sitä ei lasketa, koska tosielämän muuttujia ei tarvitse huomioida.

Nämä eivät ole ehdotuksia vaan ennustuksia.
 
Alkaa näköjään löytymään jo feikkimainoksia, ensimmäisen löysin GSMarena sivuilta :/
 
Offtopic:
Mistä idiotti ideasta on tullut ette persut ovat sivareita? Minä olen suorittanut asevelvollisuuden.
Offtopic end.

ilman ylen viha kysymyksiä.
Suomen presidentinvaalit 2018

annetaan LAuiran itse sanoa

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kiitos! Loistavaa!
 
MTV3 teetti tavallisesta poikkeavan gallupin, jossa kyseltiin, että keitä kaikkia ehdokkaita voisi kuvitella äänestävänsä, ja keitä ei missään nimessä voisi äänestää:
https://im.mtv.fi/image/6731740/lan...0febdeb1ff5aae27aa73/iq/vaaligallup2-2018.jpg
Itselleni tuli yllätyksenä Matti Vanhasen suosio, eli ilman Niinistöä hän voisi jopa saada ihan kohtuullisen äänisaaliin. Toinen yllätys on Pekka Haaviston vähäinen vastustus.
 
Huhtasaari ja Väyrynen aika odotetusti tuolla punaisella puolella. Tästä varmaan sanoinkin jo aiemmin parille seuraaviin vaaleihin Huhtasaarelle voittoa ennustaneille.
Veikkaan että Haavisto on ensi vaaleissa todella vahvoilla. Kokoomuksella ei taida olla oikein heittää ketään Saulin veroista (suosion määrässä siis).
 
Tavallaan on poikkeuksellinen tilanne, että niin iso osa kansasta näyttää olevan noin selvästi yhden ehdokkaan takana yli puoluerajojen. Suomeen saatetaan saada todellinen koko kansan presidentti. Huhtasaaren ja Väykän vahva vastustus ei tuossa MTV:n gallupissa yllättänyt.
 
Veikkaan että Haavisto on ensi vaaleissa todella vahvoilla. Kokoomuksella ei taida olla oikein heittää ketään Saulin veroista (suosion määrässä siis).
En lähtisi ennustelemaan kuuden vuoden päähän vielä, tilanne ehtii muuttua, ja uusia nimiä ehtii pompahdella pinnalle.

Itselläni tulee Kokoomuksesta mieleen Jan Vapaavuori, mutta ehkä hän on presidenttiehdokkaaksi liian kaupunkikeskeinen, ja todennäköisesti viihtyy nykyisessä tehtävässään Helsingin pormestarina oikein hyvin (uskon hänen pääsevän heittämällä myös jatkokaudelle).
 
Huhtasaari ja Väyrynen aika odotetusti tuolla punaisella puolella. Tästä varmaan sanoinkin jo aiemmin parille seuraaviin vaaleihin Huhtasaarelle voittoa ennustaneille.
Veikkaan että Haavisto on ensi vaaleissa todella vahvoilla. Kokoomuksella ei taida olla oikein heittää ketään Saulin veroista (suosion määrässä siis).

Arvelen että Koomuksesta löytyy Saulinkin jälkeen (6 vuotta) hyviä ehdokkaita ja jos jostain syystä ei ehdokkaita löytyisi, niin Kokoomuslaiset tai ylipäätään keskusta-/oikeistolaiset/ei sosialistit eivät äänestäisi ehdokasta punaviherpuolueista. Halosta on turha ottaa esimerkiksi tässä asiassa, koska Halonen sai paljon/riittävästi ääniä naisilta puoluekantaan katsomatta. Naisia on yli puolet kansasta, mutta homoja on vain 0,6 % (Wikipedian mukaan).
 
En lähtisi ennustelemaan kuuden vuoden päähän vielä, tilanne ehtii muuttua, ja uusia nimiä ehtii pompahdella pinnalle.

Itselläni tulee Kokoomuksesta mieleen Jan Vapaavuori, mutta ehkä hän on presidenttiehdokkaaksi liian kaupunkikeskeinen, ja todennäköisesti viihtyy nykyisessä tehtävässään Helsingin pormestarina oikein hyvin (uskon hänen pääsevän heittämällä myös jatkokaudelle).

Joo onhan nämä tässä vaiheessa vielä ihan heittoja. Lähinnä mietin näistä nyt ehdolla olevista.

Niin siis tuo Haaviston homous taitaa vaikuttaa enemmän niille, joille homous on negatiivinen asia.
Kokoomuksesta voisi ehkä joku Petteri Orpo olla ehdolla ensi vaaleissa. Tämä tietysti riippuu paljon siitä, miten kokoomus pärjää seuraavissa vaaleissa ja mitä hallituksessa/oppositiossa tapahtuu.
 
Minulla tulee mieleen esim. Alexander Stubb, joka oli vähemmän hyvä pääministeri, mutta kuin kala vedessä ulkopolitiikassa. Seuraavalla kerralla hän olisi 56 v, jolloin pahimmat typeryydet voisivat olla takana. Muutenkin kuuden vuoden päästä ollaan tilanteessa, jossa joko jo ollaan NATO:ssa tai juuri sinne menossa. Molemmat tilanteet sopisivat Stubbille. Tuli juuri mieleen, että petaako isä pojalle presidentin paikkaa?
 
Viimeksi muokattu:
Minulla tulee mieleen esim. Alexander Stubb, joka oli vähemmän hyvä pääministeri, mutta kuin kala vedessä ulkopolitiikassa. Seuraavalla kerralla hän olisi 56 v, jolloin pahimmat typeryydet voisivat olla takana. Muutenkin kuuden vuoden päästä ollaa tilanteessa, jossa joko jo ollaan NATO:ssa tai juuri sinne menossa. Molemmat tilanteet sopisivat Stubbille. Tuli juuri mieleen, että petaako isä pojalle presidentin paikkaa?
Stubb on kuitenkin aika monelle se inhokki. Vähän samaan kategoriaan Kataisen kanssa, vaikka ei tosin yhtä pahasti. Itselle kyllä kelpaisi kokkareilta aidosti NATO-myönteinen ehdokas.
 
Valehtelee liikaa ja liian typerät jutut. :tdown:
 
Stubb on kuitenkin aika monelle se inhokki. Vähän samaan kategoriaan Kataisen kanssa, vaikka ei tosin yhtä pahasti. Itselle kyllä kelpaisi kokkareilta aidosti NATO-myönteinen ehdokas.

En tällä hetkellä näe Stubbia tai Orpoa Kokoomuksen ehdokkaana, mutta kuka tietää, mitä 6-12v päästä tapahtuu. Vapaavuori osoitti ainakin pormestarivaaleissa, että on kovan suosion kohteena. Saattaisi menestyäkin presidenttiehdokkaana. Aika näyttää, asettuuko joskus ehdolle.
 
Tähän väliin aika väsynyttä Huhtasaaren pro gradun analysointia (syytetään plagioinnista):

Laura Huhtasaaren gradusta nousi äläkkä – Asiantuntija ja professori eri mieltä plagiointisyytöksestä

Aika monella taitaa olla valmistumistöissä plagiointia jos siihen riittää näiden mukaan se että on suoraa lainausta (jota saa ohjeiden mukaan ihan käyttää) lähdemerkintöineen. :btooth:

Aika pikkuvirhe jos 66 sivun työssä on pari lyhyttä kohtaa joissa lähdemerkintä on hieman pielessä ja ei ole viitattu alkuperäiseen lähteeseen.

Aika väsynyttä kyllä Huuskolta tällaista pasketta nostaa uutiseksi päivää ennen ennakkoäänestystä.
 
Viimeksi muokattu:
Tähän väliin aika väsynyttä Huhtasaaren pro gradun analysointia (syytetään plagioinnista):

Laura Huhtasaaren gradusta nousi äläkkä – Asiantuntija ja professori eri mieltä plagiointisyytöksestä
"Liberaalipuolueen puoluesihteeri Tuomas Tiaisen Uuden Suomen blogissa esittämillä Laura Huhtasaaren lopputyötä koskevilla plagiointiväitteillä ei ole minkäänlaista pohjaa. Plagioiduksi väitetyt tekstikohdat on lähteistetty lopputyössä asianmukaisesti."
Huhtasaaren gradun plagiointisyytös on ankka - Suomen Uutiset
 
2003 tehty gradu ja nyt sopivasti päivää ennen ennakkoäänestyksen alkamista vasta huomattiin pari lainausvirhettä jotka piti ilmoittaa blogissa eikä vain suoraan yliopistolle. Aika väsynyttä, mutta saipahan Tiainen hieman julkisuutta itselleen ja Liberaalipuolueelleen. Monikohan tiesi edes tuosta porukasta ennen tätä "kohua".
 
En lähtisi ennustelemaan kuuden vuoden päähän vielä, tilanne ehtii muuttua, ja uusia nimiä ehtii pompahdella pinnalle.

Itselläni tulee Kokoomuksesta mieleen Jan Vapaavuori, mutta ehkä hän on presidenttiehdokkaaksi liian kaupunkikeskeinen, ja todennäköisesti viihtyy nykyisessä tehtävässään Helsingin pormestarina oikein hyvin (uskon hänen pääsevän heittämällä myös jatkokaudelle).

Kuusi vuotta on pitkä aika. Sitä ei itse ennustajaeukkokaan osaa ennustaa millainen maailma on kuuden vuoden päästä ja ketä silloin on ehdolla presidentinvaaleissa. Sitä ei tiedä sen enempää kuka meistä on hengissä edes kuuden vuoden päästä tai potentiaalisista ehdokkaista. Sekin taitaa olla korkeamman käsissä istuuko nyt valittava presidentti kuutta vuotta vai joutuuko esimerkiksi eroamaan terveydellisistä syistä tai potkaiseeko tyhjää.

En tietenkään toivo että keneltäkään terveys pettäisi tulee sitten valituksi tai ei nyt tulevissa vaaleissa, mutta sellainenkin on yksi mahdollisuus.
 
2003 tehty gradu ja nyt sopivasti päivää ennen ennakkoäänestyksen alkamista vasta huomattiin pari lainausvirhettä jotka piti ilmoittaa blogissa eikä vain suoraan yliopistolle. Aika väsynyttä, mutta saipahan Tiainen hieman julkisuutta itselleen ja Liberaalipuolueelleen. Monikohan tiesi edes tuosta porukasta ennen tätä "kohua".
Samaa mielipidemuokkausyritystä tuo MTV:n inhokkilistakin on. Eihän sillä ole oikeasti mitään merkitystä. Monesti näkyvimmät ja suosituimmat ehdokkaat ovat myös inhotuimpia, vastustajien leirissä. Sen sijaan sellaiset "meh"-ehdokkaat eivät ole suosittuja saati inhottujakaan.
 
Kyllä tuolla inhokkilistalla on merkitystä. Siitä voi jo aika hyvin päätellä ehdokkaan mahdollisuuksia mahdollisella toisella kierroksella. Presidentinvaaleissa ei vaan oikein voi menestyä, mikäli on liian suurelle porukalle se inhokki.
 
Voi vittu kun tuo huhtasaari on tyhmä kun saapas. Nyt se ulisee että on väärin kun hallitus aina voittaa eduskunnan äänestyksissä koska sillä on enemmistö ja tämäntakia presidentin tulis saada hajottaa hallitus.
Ei voi olla noin tyhmä. Ainahan demokratiassa mennään enemmistön mukaan, ne jotka saa eniten ääniä (enemmistö äänestäjistä kannattaa heitä) pääsevät eduskuntaan ja sitten kun hallitus muodostetaan niin tottakai se pyrkii siihen että
hallituspuolueilla on enemmistö, jolloin se saa päätöksiä tehtyä ja lakeja jne. voimaan.
Täys tampio tuo akka.
Hassu parivaljakko kun nainen on äänekäs idiootti jolta ei suusta ole koskaan tullut perusteltua ja rationaalista ajatusta (emma karin tapainen psykoottinen olento) ja mies pohdiskeleva ja rauhallinen esiintyjä jolta suusta tulee vain asiapitoista sisältöä. Puheenjohtajat aivan vastakohtia toisistaan.
 
Voi vittu kun tuo huhtasaari on tyhmä kun saapas. Nyt se ulisee että on väärin kun hallitus aina voittaa eduskunnan äänestyksissä koska sillä on enemmistö ja tämäntakia presidentin tulis saada hajottaa hallitus.
Ei voi olla noin tyhmä. Ainahan demokratiassa mennään enemmistön mukaan, ne jotka saa eniten ääniä (enemmistö äänestäjistä kannattaa heitä) pääsevät eduskuntaan ja sitten kun hallitus muodostetaan niin tottakai se pyrkii siihen että
hallituspuolueilla on enemmistö, jolloin se saa päätöksiä tehtyä ja lakeja jne. voimaan.
Täys tampio tuo akka.

Onhan se Suomessa hevonvitusta, että kansanedustajilla on puoluekuri ja kansanedustajaa rangaistaan jos ei suostu painamaan sitä nappulaa mitä isot pojat puolueessa käskee. Tällöin täysin päättömätkin lakiesitykset menevät läpi kunhan parin puolueen pari pamppua niin päättää ja käskyttää puoluetovereita painamaan nappulaa. Käytännössä esimerkiksi viiden prosentin kannatuksen puolue voi Suomen järjestelmässä neuvotella kaikenlaisia lehmänkauppoja ja saada hallituksessa läpi asioita joita 90 prosenttia suomalaisista vastustaa. Vertaa esimerkiksi RKP ja pakkoruotsi.

Paljon parempi systeemi on esimerkiksi Yhdysvalloissa jossa liittovaltion edustajainhuoneen ja kongressin edustajat saavat painaa ihan mitä nappulaa huvittaa äänestyksissä eikä heitä sen vuoksi eroteta puolueesta. Samoin esimerkiksi Tanskassa on hyvä systeemi vähemmistöhallituksineen kun hallituksen pitää aina neuvotella kaikille esityksille tuki oppostion suunnasta.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 732
Viestejä
4 890 004
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom