- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 1 632
Lisää vertailukohtia voi hakea Avengersiin siitä, että yhdeksäs episodi tulee ilmeisesti olemaan samanlaista fan serviceä kuin Endgamekin. Endgamen kohdalla se toimi mutta TLJ:n jälkeen esim. Luke Skywalkerin esiintyminen vaatisi aika rankkaa retconnia ja absurdeja juonikäänteitä. Vaikka Rian Johnson heitti hahmon roskikseen fanien mielissä, niin omassa pienessä mielessään hän kuvitteli antavansa Lukelle tyylikkäät läksiäiset ja että se olisi hahmon viimeinen esiintyminen. Nyt sitten JJ vetää hihasta jonkin force ghostin ja saattaa tehdä sen vielä pimeälle puolelle kadonneelle hahmollekin.TLJ oikeasti toi ihan kelpo summan kassaan, vaikka jäikin tavotteista, mutta mielestäni isompi tappio Disneylle ja saagalle oli se paskamyrsky mikä sitä seurasi.
JJ tekee varmasti kaikkensa, ja saanut siihen ison tuen korvatalolta, että homma saataisiin jollain lailla pelastettua.
Episode IX:kin tulee ihan varmasti vetämään miljardiyleisön teattereihin mutta toivon kovasti, ettei mene paljoa ylitse. Disney on jo hyllyttänyt kaikki spinoffit ja vahvistanut, että koko Star Wars lähtee elokuvien osalta nyt tauolle ensijouluisen saagan päätöksen jälkeen.
Kahtleen Kennedyn potkukortti tuli jo käytettyä mutta toivon itse sitä, että tuon tauon olisi tarkoitus kuluttaa Kennedyn jäljellä oleva sopimuskausi loppuun ja sen jälkeen heivata hänet pihalle ja ottaa uusi tyyppi Star Warsia kehittämään...

Siis varmistaa ettei Game Of Thrones porukkakaan pääse vahingossakaan mitään laadukasta tekemään.