Spintires / Mudrunner / Snowrunner

Julkaisuun on yli kaksi kuukautta aikaa niin siinä ehtii vielä paljon asioita muuttamaan/lisäämään. Toki, ajanhetki "ihan kohta" on suhteellinen.
 
Vastauksesi on ristiriidassa blur-busterssien tutkimuksen kanssa. Onko sinulla jokin lähde väitteelle että framegen käänteisesti huonontaa liiketerävyyttä?
Kyllähän se pahimmillaan sitä tosiaan heikentää. Helpoissa tapauksissa parantaa ja hankalissa se heikentää. Ei kai siitä nyt erikseen tarvitse vääntää?

Jopa DLSS ja FSR yksinään heikentää liiketerävyyttä monissa tilanteissa.
 
Noniin, Roadcraftista tullut uusi devblog, jossa käydään läpi muutamia asioita demopalautteesta:

Lyhyt tiivistelmä:

  • Polttoaineenkulutus ei ole mukana itse pelissä, koska devien omasta mielestä kaiken muun tekemisen ohessa polttoaineesta huolehtiminen kävi liian tympeäksi ja pitkäveteiseksi. Niillä oli se alunperin mukana, mutta ei tuonut siihen core gameplayhin, eli tässä tapauksessa infran korjaamiseen ja maaston muokkaukseen, mitään mielenkiintoista. Voi olla että polttoaineenkulutusta ei ole julkaisussa, mutta ehkä myöhemmin uudessa pelimuodossa/vaikeustasossa
  • Nosturikontrolleista: vaihtoehtoinen kontrolliskeme on suunnitteilla. (Ohjaimella omasta mielestä parempi, mutta on siinä omat kommerverkkinsä)
  • Optimointi: demossa huonompi, luvataan parempaa.
  • Manuaaliaskia ja vahinkomallinnusta ei tule
  • Moottorinsammutus, ajovalot, kuskin 3D-malli: demoa varten haluttiin keskittyä edellämainittuun core gameplayhin, jolloin tämmöset pikkujutut on jätetty taka-alalle.

Jaaha, tuon perusteella saa jäädä kauppaan. Epicistä sitten joskus ilmatteeksi.
 
Ei näyttäisi olevan sitä mitä odotin. Itsekin skippaan ja jatkan Snowrunnerin parissa.
 
Tuli tutustuttua tuohon mudrunneriin ja pelattu sen peruskentät läpi.

Tekisi mieli ostaa snowrunner, sehän on vissiin jokin "jatkoosa" tuolle mudrunnerille.

Mutta saisinko mieltä askaruttaviin kysymyksiin vinkkejä.

1. Minkä version. eli kun on näitä eri vuosien juttuja
snow.jpg

2. sitten on näitä seasoneja reilusti
snow2.jpg

Käsittääkö nää vuoden passit jotain seasoneja vai miten tää homma toimii?
 
Sain ostettuu pelin mutta saisiko vinkin mitä eroa noilla on.
Lähinnä noil ylimmil...saisko rautalanka mallin.
1000033265.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Sain ostettuu pelin mutta saisiko vinkin mitä eroa noilla on.
Lähinnä noil ylimmil...saisko rautalanka mallin.
New campaign on uusi peli tavallisella vaikeusasteella.
New game+ on uusi peli muokattavilla rajoituksilla, säännöillä tai asetuksilla joilla voi pelaamista helpottaa tai vaikeuttaa.
Hard mode on uusi peli, jossa on asetettu rajoituksia vaikeuttamaan pelaamista verrattuna tavalliseen vaikeusasteeseen.
Custom scenarios on modikartoille.
 
Tuleekos noiden minkään snowrunnerin delsun mukana mitään kenttää? Ainakaan eivät lisää achievementtejä kun kävin tilanteen tarkastamassa. Itsekkin vain peruspeliä pelannut ilman yhtään dlc:tä.
 
Season passien mukana tulee tietty. Varoituksen sana, alla olevasta linkistä pääsee kattelemaan jokaista mappia erikseen ja se näyttää kaikki mapin "salaisuudet".
Tuo infosivu näyttää vain kaikki mapit ja minkä delsun mukana se tulee, tarkemmin pääsee tutkimaan sitten karttaa klikkaamalla.

Vähä hakuses toi pelilogiikka.. eli siin tehdään semmoisia tehtäviä mita haluaa tehdä ja kerätään rahaa?. Sain alus tutoriaalia löydettyy varikon ja mentyy alaskaan.. loppuuko se tutoriaali itsekseen ja sit vaan jatkan tehtävien tekoa missa kartassa haluan ja pompin niiden välillä jos haluun vaihtaa maisemaa. Menikö oikein?
 
Teet mitä huvittaa. Tehtävistä saa rahaa ja karttaan on piilotettu päivitysosia ja uutta kalustoa. Koko pelin idea on vaan ajaa erinäköisillä vehkeillä maastossa, ja tehtävät ovat siihen vain tekosyy. Osa niistä aukaisee uusia reittejä tai rahtia, mutta ei niissä ole sen kummempaa.

Itse olen kokeillut kaikkea typerää. Paljonko saa niputettua rahtia kyytiin, pääsenkö tuosta ja tuosta läpi, ja mitähän tuolla ja tuolla on vaikka ilman mitään tehtävää. Snowrunneria ei kannata pelata suoritusmielessä, muuten alkaa puuduttamaan. Rentoon offailuun sen sijaan mitä mainioin peli.
 
Joo juoneltaan on kyllä todella kevyt peli, mutta omaan silmään ja omalle mielelle kyllä ihan täydellinen sohvapeli kun tulee hetki, että voi vähän rentoutua. Mudassa isoilla koneilla rämpiminen, siinä se mieli lepää.

Toki ymmärrän täysin, jos alkaa puuduttamaan. Ihan varmasti puuduttaa, jos alkaa suorittamaan ja vaikka mitä tekee, niin välillä tulee pidettyä pari kk tai melkein vuosikin väliä ja taas maistuu jokusen kymmentä tuntia.
 
Snowrunnerin kanssa aloittajien on myös hyvä tiedostaa se tosiasia, että tässä pelissä on vain ajan kysymys kun eteen tulee tilanne, jossa kaikki suunnitelmat menevät päin helvettiä, ja rage quit tai peliohjaimen lentäminen ikkunasta on lähellä.

Kuorma-auto on katollaan ojassa ja lasti sikinsokin jorpakossa. Paikalle tuotu pelastusauto kaatuu yrittäessä vinssata ensimmäistä ajoneuvoa pystyyn. Pelastusauton pelastusauto saattaa sekin vielä kaatua, toisinaan jo matkalla pelastuspaikalle.

Kannattaa siis lähteä liikkelle Zen-filosofialla: kaikki asiat ottavat aikansa, ennen kuin ne ovat valmiita. Hätähousujen elämä on turhautumisia täynnä.

Nimimerkkillä: mitä painavampi ajoneuvo, sitä hankalampi se on nostaa takaisin pyörilleen.
SnowRunner-2020_05_27-19_40_59.png
 
Nuo tilanteethan ovat se pelin hauskuus. Olisi aika tylsää jos peli olisi pelkkää tukin roudaamista niin että kaikki menisi kuin Strömsössä.

Aivan parasta on esim. pelastaa rotiskoa rotkon pohjalta nosturilla joka notkuu kahdella pyörällä kielekkeen reunalla tai kun joutuu mutaan uponeen "romujunan" takia hakemaan sen neljännen ja vielä raskaamman auton vetämään raatoja suosta.
 
Season passien mukana tulee tietty. Varoituksen sana, alla olevasta linkistä pääsee kattelemaan jokaista mappia erikseen ja se näyttää kaikki mapin "salaisuudet".
Tuo infosivu näyttää vain kaikki mapit ja minkä delsun mukana se tulee, tarkemmin pääsee tutkimaan sitten karttaa klikkaamalla.

Onko sulla kokemusta noista dlc mapeista, kenties joku joka erottuu joukosta loistavuudellaan tai on ihan muuten vaan mieleinen?
 
No jotain tunteja takana.. rahän käytöstä ois vähän kysymyksiä.. jos ostat auton ja varustelet sen niin saatko omat pois?
Ja väheneekö täs ollenkaan varallisuus ellei hylkää metsään omia autoja?... onko kaikki aina kotiin päin?
 
jos ostat auton ja varustelet sen niin saatko omat pois?
Ainakin normaalivaikeustasolla autosta ja varusteista näyttäisi saavan aina omansa takaisin. Poitsu on tätä pelaillut ja näyttää suurin hupi olevan autojen ostelu, varustelu ja myyminen eikä rahat silti vähene. Autotkin saa normaalitasolla aina palautettua talliin vaikka olisivat katollaan metsässä joten ainoa millä rahaa jää lojumaan ovat perävaunut, ne joutuu hinaamaan takaisin varikolle myymistä varten ja jos sitä ei jaksa tehdä niin pikkuhiljaa niitä sitten on siellä ja täällä pitkin metsiä.
 
Kiitos.. mitäs jos painaa nappulaa delete trailer niin häviääkö se ja rahat?
 
On kyllä loistavaa viihdettä ollut ja tulee olemaan vielä pitkään. Puolet tähän mennessä julkaistuista kartoista läpäisty. Aina 100% kaikki tehden. Aikaa mennyt reilu 500h. Terapeuttista pelaamista kun tekee rauhassa eikä ala suorittamaan.
 
Onko sulla kokemusta noista dlc mapeista, kenties joku joka erottuu joukosta loistavuudellaan tai on ihan muuten vaan mieleinen?
Tässä tietenkin vaikuttaa paljon se, minkätyyppisestä haasteesta tykkää, mutta noin yleisesti ottaen en muista koskaan nähneeni kenenkään haukkuvan British Columbia DLC:tä (Season 10: Fix & Connect). Positiivisia puolia löytyy paljon:
- Visuaalisesti hienot kentät (2 kpl) joissa on paljon korkeusvaihtelua.
- Vaikeustaso on aika hyvin tasapainossa: haastavampien alueiden vastapainoksi löytyy myös kohtuullisesti asfalttiteitä.
- Kaksi uutta USA ajoneuvoa, jotka ovat kumpikin luokkansa parhaimmistoa: Kenworth 963 (Heavy) ja Mack Defense (Medium/Offroad).

Kannattaa myös käytä lataamassa Snowrunnerin "Anniversary DLC" joka julkaistiin aikoinaan juhlistamaan pelin 1-vuotissynttäreitä. Sillä saa kaksi uutta ilmaista ajoneuvoa autotalliin, CAT 681 ja International HX 520, joita voi sitten joko käyttää tai myydä ja ostaa rahoilla jotain muuta. Paitsi Hard Mode tilassa taitaa joutua ensin ostamaan ajoneuvot myös pelin sisällä, ennen kuin ne saa käyttöön, koska Hard Modessa kaikista hankinnoista joutuu maksamaan jotain.
 
Uskaltaisikohan tuota roadcraftiä ennakkotilata ps5 lle?? Peli kiinnostaa ja hintakaan ole mitään 80€ mitä saa nykypeleistä pulittaa, mutta haluaisi varmistuksen että olisi varmasti ruudunpäivitys konsoleilla sen 60 fps. Mitään 30 fps kikkaretta en enään osta mistään pelistä. Kyllähän tuo snowrunner pyörii vissiin ihan nätisti 60 fps niin luulisi tässä olevan sama performance mode. Mistään en löytänyt tietoa tästä...
 
No nyt tuli snowrunneris murhe .. teen yhtä tehtävää mutta matkalla on rockslide joka pitäis hoitaa alta pois. miten voin vaihtaa tehtävää ? en ole viellä kivikasan vieressä mutta kartasta katsoen se on tiellä.. painoin nyky tehvälle stoptracking ja valikosta en saa sitä rockslideä aktiiviseksi,pitääkö mennä paikan päälle?
 
Kyllä. Jotta tehtävän saa aktiiviseksi listalle, se pitää käydä paikanpäällä hyväksymässä. Hyväksynnän jälkeen voit koska vain aloittaa sen valikosta.
 
No nyt tuli snowrunneris murhe .. teen yhtä tehtävää mutta matkalla on rockslide joka pitäis hoitaa alta pois. miten voin vaihtaa tehtävää ? en ole viellä kivikasan vieressä mutta kartasta katsoen se on tiellä.. painoin nyky tehvälle stoptracking ja valikosta en saa sitä rockslideä aktiiviseksi,pitääkö mennä paikan päälle?
Juu niissä täytyy käydä paikanpäällä hyväksymässä, että saa seurattavaksi..
 
Eli tehtäviä voi olla monta yhtäaikaa aktiivisena ja niitä tehdä osissa miten haluu?
Vain yksi voi olla kerrallaan aktiivisena. Kun tehtävä on kerran paikanpäällä hyväksytty, sen voi koska vaan aloittaa karttavalikon kautta ja lähteä hakemaan suoraan kamoja mitä siihen tarvitaan. Tehtävän voi toki aina jättää myös kesken ja aloittaa toisen jos haluaa. Progressio tallentuu kyllä siitä huolimatta ja aina ei tarvitse alusta aloittaa.
 
On contractit, jotka on ns. päätehtäviä, ja sitten on taskit, jotka on sivutehtäviä. Taskeja voi tehdä tai olla tekemättä oman maun mukaan, niistä voi saada tai olla saamatta tosin palkkioksi ajoneuvoja ilmaiseksi, ja jotkin saattaa avata uusia paikkoja, mistä saa rahtia kyytiin. Osa taskeista tulee olemaan reittiä helpottavia, kuten kivivyöryjen siivoamista niin kuin tuo Rockslide tai siltojen rakentelua. Näitä kaikkia voi tehdä jonkin verran yhtäaikaa, mutta niitä on vähän hankala pitää silmällä. Progressi tallentuu eri taskien ja contractien kohdalla, vaikka niiden trackaamisen lopettaa, kunhan ei paina sitä restart task/contract nappia. Contracteissa on toki se, että jotkut on lukittu toisten kontraktien taakse, kuten olet varmaan huomannut.

Voit esimerkiksi ottaa isoimman yhdistelmän mitä löytyy, kattoa taskista ja kontrahdista mitä ne vaatii, ottaa kerralla kaikki kyytiin, ja jos taski on matkan varrella niin tiputtaa sitä taskia varten olevat tarvikkeet sinne (taski/kontrahti pitää olla aktiivinen ja se pitää olla trackatty, että kuorman voi sinne tiputtaa). Taskien kohdalla voi olla myös semmonen tilanne, että taskin antopaikka voi olla ihan eri paikassa kuin missä sen taskin suorituspaikka/kuormanpurkupaikka on.
 
No seuraava murhe pelis.. hain naapuri kartasta öljynporaus jutun ja sitä isol 8x8 vetelin porauspaikalle.. jäin jumiin ylämäkeen.. hain taygan 6x6 apuun. Vinssin kun laittttaa kiinni ja yrittää vetää sitä taygalla niin iso mörkö ei itse yritä yhtään vetää vaikka sen kone käynnissä..ei liiku yhdistelmä?? Ei auta vaikka vetää vinssillä..
Sit vaihdoin isoon mörköön ja se tulikin ajamalla pois....siis täh??? Mitä en ymmärrä? (kaiken muun lisäksi)
 
Joskus ne tiellä ja niiden vierellä olevat kaatuneet puut jumittaa vehkeitä, eikä välttis edes huomaa, että sellainen on jossain kärryn renkaan alla.

No, se on Snowrunneria se. Kai koitit peruuttaa tolla isolla yhdistelmällä. Jos latasit välillä uuden kartan tai alueen, niin se resetoi kartan, eli kaikki urat mitä olet ajellut mutaan häviää sun muuta.
 
Ihmetyttää vaan kun joskus hinannu jotain niin kyl ne vetää kanssa.. tai siis ei samanlailla kuin mudrunnerissa. Tässä piti edellisel kerral painaa vinssin vetoa niin sit se veti.. pitäiskö mun muuten olla vetäjässä vai autettavassa sisällä kun auttaa jumitilannetta?
 
Kannattaa youtubesta katella noita Snowrunner-vinkkivideoita, siellä esimerkiksi on mainittu "axle lock", joka viitaa siihen, että että renkaiden tuottama pito on niin iso, että moottori ei jaksa edes sudittaa niitä ylämäessä, jenku vaan loppuu kesken. Voi olla, että tuossa tilanteessa on autettavalla autolla ollu just se tilanne että voima vaan loppuu.
 
pitäiskö mun muuten olla vetäjässä vai autettavassa sisällä kun auttaa jumitilannetta?
Pitää olla vetäjässä jos haluaa että molemmat autot yrittävät sutia itseään eteenpäin.

Jos olet autettavassa autossa niin voit tietysti laittaa vinssin kiinni vetäjään ja yrittää vinssata liikkeelle mutta silloin se vetäjä seisoo vain jarrun kanssa paikoillaan (eikä luultavasti edes pysy paikoillaan). Ja jos tässä tilanteessa käynnistät sen vetäjän moottorin niin se alkaa ajamaan automaattisesti kohti autettavaa josta on hyvin vähän hyötyä.

Logiikka on siis se, että pelaaja on aina siinä vetäjässä ja jos autettavan auton moottorin käynnistää niin se yrittää automaattisesti ajaa kohti sitä vetäjää.
 
Kannattaa youtubesta katella noita Snowrunner-vinkkivideoita, siellä esimerkiksi on mainittu "axle lock", joka viitaa siihen, että että renkaiden tuottama pito on niin iso, että moottori ei jaksa edes sudittaa niitä ylämäessä, jenku vaan loppuu kesken. Voi olla, että tuossa tilanteessa on autettavalla autolla ollu just se tilanne että voima vaan loppuu.
Mutta sitten lopuksi lähti ihan ajamalla itse pois kun en saanut hinaamalla pois.. ja kyl täs auton on voimaa sutia mun mielessä
 
Eipä se fysiikkamoottori ongelmaton ole, tuollaista voi sattua. Vauhdistahan se ei tykkää alkuunkaan, alkaa sattumaan hassuja asioita jos yrittää kiirehtiä. Itse ajelen melkeinpä aina pakkovaihteella, mieluummin hitaasti kuin vauhdilla niin homma kulkee.
 
No miten tällänen noobi täs pelis osaa käyttää high gearboksii.. unlokkasin esim tatarinin. siinä on vaihdekepissä se H ylhäällä-- Milloin vaan sen laittaa niin se puutuu kokonaan.. siis vaikka max speed päällä ja sitä tarjoo niin vauhti vaan hidastuu.. mitä teen väärin? pitäisikö se upgrade palikka löytää sille ensiksi että sitä voi käyttää?
 
"Ahh ok so lower then auto, but higher than low"
Ei siis ole "High" vaan ennemmin "Hill"
"It may be a gear used to climb steep hills. The H may stand for Hill"
E: Tässä yksi video missä käydään kaikki vaihteet läpi:
 
Viimeksi muokattu:
Kaikkein helpoin lähteä auto:lla liikkeelle ja kun on saanut vähän vauhtia, niin H päälle. Aika äkkiä ton älyää, että miten se toimii ja missä sitä kannattaa käyttää.

Esim ylämäessä helposti auto:lla pykältää isompaa ja auto puutuu mäkeen ja melkein pysähtyy, kun pykältää pienintä silmään ja sama alkaa alusta. H:lla pääsee suht hyvää vauhtia ja aika isoakin mäkeä kuorman kanssa. Toki jos on lälliä tiellä ja alkaa suttaamaan, niin häviää nopeuskin ja meno hidastuu. Ne offroad vaihdelaatikon hitaat vaihteet on hyviä syvässä mudassa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
276 556
Viestejä
4 762 438
Jäsenet
77 488
Uusin jäsen
Toni92

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom