• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Sananvapaus.

Veikkaan että tuon taustalla ollut Hämeenlinnan tapaus(*. Koulun johto ei jaksanut alkaa säätää ja varmistaa miten asian voi hoitaa niin ettei käy samoin.
Hämeenlinnan tapauksen osalta eri tahoilta toivottu että Hämeenlinna valittaisi ja käytäisiin asia loppuunasti. Sinänsä olen ymmärttänyt ettei se lautakunnan tulkinta ei estäisi järjestämästä tuollaisia tapahtumia. Varmaanpäälle koulu olisi voinut sen järjestää uskonnollisena tapahtumana.

(*
Uskonnoton lapsi kuuli laulun Jeesuksesta, järjestäjän mielestä ei ollut uskonnollinen tilasuus, mutta yhdenvaraisuus ja tasaarvolautakunta sen tulkitsi sellaiseksi ja Hämeenlinnan pitäisi maksaa 1500€ hyvitys. Jos tilaisuus olisi järjestetty uskonnollisena ja sen mukaan toimittu, niin ei ongelmaa. (uskkonoton olis voinut olla pois)
Tuo Hämeenlinnan tapauksen pelko on esitetty Hesarin artikkelissa. Missä on rehtorin suoraselkäisyys? Ei missään.

Tuolla on esitelty Händel-toimintaa. Ei todellakaan ole mitään uskonnon tuputtamista. En ole aivan varma, onko samaa toimintaa:

HS: "Barokkimusiikki on 1600-luvulla ja 1700-luvun alkupuolella sävellettyä länsimaista taidemusiikkia, joka on perinteisesti saanut inspiraationsa myös kristillisistä aiheista."
Koska suomalaiset ottavat järjen käteensä? Vuosisatoja vanhan musiikin esittäminen kouluissa ei voi olla pahaa kenellekään.
 
Toi Händelin oratorio on tosi hieno joo, mutta samaan aikaan se on kyllä ihan just sitä julistamista puhtaimmillaan. Ylipäätään klasarilla on aika hankala suhde tohon jeesusteluun, virsiäkin veisataan usein olevinaan ihan vaan taiteen nimissä business as usual. Matskuahan toki löytyisi sekulaarimmankin konsertin järkkäämiseksi vaikka just kouluissa.

Joensuun kaupunginorkesterin esittely Händelin teoksesta:

”Tämä uskomattoman kaunis ja tunteikas teos kertoo Kristuksen syntymästä, kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Pelkkää kärsimystä ei kuitenkaan ole luvassa, sillä Oratorio on täynnä kauniita kuoro- ja soolo-osuuksia sekä orkesterimusiikkia, joka saa varmasti kuulijan tunteet pintaan.

Messias-oratorio on säveltäjänsä Händelin tunnetuimpia teoksia, ja se on esitetty ympäri maailmaa jo yli 250 vuoden ajan. Teoksen tunnetuin kohta lienee toisen osan päättävä Halleluja-kuoro, joka on yksi taidemusiikin historian tunnetuimpia sävelmiä.”
 
Meidän ei pidä hävetä kulttuuriamme. Händelin esittäminen ei ole mitään uskonnon julistusta, vaikka sivistymättömät ihmiset sen sellaisena haluaisivat nähdä. Sivistynyt ihminen osaa nauttia myös sellaisesta taiteesta, joka ei pönkitä omaa kuvaa yhteiskunnasta.
 
Samaa mieltä, mutta oman kouluaikani kaikenlaista jeesustelua taiteenkin nimissä sietäneenä oon kyllä sitä mieltä että pidetään ainakin ne koulut ihan oikeasti sekulaareina. Vai pitäisikö qawwalit ja jotkut taistolaislaulut tai turbofolkit saada kanssa kouluihin raikaamaan?
 
Ainakin sen uskovaislahkojen, poliittisten toimijoiden, "valistajien" ja vastaavien käynnit kouluissa tulisi kieltää. En ymmärtänyt sitä edes lapsena kun kaikkia jeesuspaasaajia kävi koulussa, raittiusvalistajia, paikallisia poliitikkoja ja muuta ihan käsittämätöntä hörhöporukkaa. Joku virren veisuu, ruokarukous ja joulu+kevät kirkko meni kyllä ihan yhteiskunnallisesta yleissivistyksestä ja rituaaleihin totuttamisesta, mihin mun puolesta tarttisi osallistua, mutta noi aikaisemmin mainitsemani eivät menneet.

Kyllä tulee kova elämä olemaan edessä jos jo tuollaiset suomirituaalit koetaan jotenkin liian raskaana, niitä suomirituaaleja kun on ihan aikuisiälläkin ihan tarpeeksi, halusi tai ei ja tykkäsi niistä tai ei. Päälle vielä työpaikkojen rituaalit jne., kaikesta ei voi sanoa että en tykkää ja jäädä ulos ilman että sitte pääsisi enää sisään. Siihenkin nuo opettaa ihan hyvin, joitain asioita täytyy vaan sietää tykkäsi tai ei tai koki sen loukkaavana tai ei.
 
Viimeksi muokattu:
Ainakin sen uskovaislahkojen, poliittisten toimijoiden, "valistajien" ja vastaavien käynnit kouluissa tulisi kieltää. En ymmärtänyt sitä edes lapsena kun kaikkia jeesuspaasaajia kävi koulussa, raittiusvalistajia, paikallisia poliitikkoja ja muuta ihan käsittämätöntä hörhöporukkaa. Joku virren veisuu, ruokarukous ja joulu+kevät kirkko meni kyllä ihan yhteiskunnallisesta yleissivistyksestä ja rituaaleihin totuttamisesta, mihin mun puolesta tarttisi osallistua, mutta noi aikaisemmin mainitsemani eivät menneet.
Massaräätälöity opetussuunnitelma luo varmasti kestävän pohjan tulevaisuuteen kun ei saa suosia (eli painottaa) mitään kulttuuria yli toisen, luetaan sukupuolineutralisoitua kirjallisuutta, lopetetaan maskuliinisfeminiinisanoihin perustuvien kielten opetus, poistetaan tekninen työ ja käsityöt koska ne tuntuvat johtavan erikoiseen sukupuolijakaumaan vaikka olisivat valinnaisia oppiaineita, lopetetaan joulut ja muut erikoiset vapaapäivät ja muutetaan vuosikalenteri loogisiin kuukausi/kvartaalivapaisiin jne.

Kyllä sokea jooseppikin näkee ettei tässä ole tolkkua ja kansaa halkaistaan näillä hommilla kahtia kuten rapakon tuolla puolen. Jännä nähdä mihin asti päästään kunnes kärjistyy kunnolla.
 
Dokumentaristi Tyler Oliveira on julkaissut n. tunnin pituisen dokumentin UK:n sananvapauden tuhoamisesta ja siirtymisestä 1984-totalitarismiin. Dokumentissa hän haastattelee, nyt vangittua, islamisaation vastustajaa Tommy Robinsonia. Dokumentin ensimmäisessä puolessa tutustutaan Britannian ja Lontoon vieressä olevan Lutonin kaupungin islamisaatioon. Toisessa osuudessa keskitytään Britannian sananvapauden tuhoamiseen ja Robinsonin oikeudenkäyntiin jossa häntä uhkaa n. parin vuoden vankeus.

Jos haluatte nähdä jotain todella sairasta niin vilkaistaa woke äidin n. 8-12v lapsen indoktrinaatio videon kohdassa 35:40.

Ironisesti antifa-vasemmistoterroristit hyökkäsivät journalistin kimppuun ja ajoivat hänet pois heidän mielenosoituksesta poliisi tukenaan kun taas isänmaallisten mielenosoituksessa kaikki oli rauhallista.
 
Viimeksi muokattu:
(*
Uskonnoton lapsi kuuli laulun Jeesuksesta, järjestäjän mielestä ei ollut uskonnollinen tilasuus, mutta yhdenvaraisuus ja tasaarvolautakunta sen tulkitsi sellaiseksi ja Hämeenlinnan pitäisi maksaa 1500€ hyvitys. Jos tilaisuus olisi järjestetty uskonnollisena ja sen mukaan toimittu, niin ei ongelmaa. (uskkonoton olis voinut olla pois)
Gospel-evankelista Pekka Simojoki kävi vetäsemässä lauluja synnistä ja miten jeesus pelastaa kun siihen uskoo- teemalla. Toi meni uutisoinnissa sekaisin kun paikallinen seurakuntakuoron vetäjä oli myös käynyt laulattamassa lapsia, ja kohu kääntyi siihen että syy olisi ollut jälkimmäisessä, vaikka homma lähti siitä gospel-keikasta. Toi jälkimmäinen oli vain sivujuonne, että siitäkään ei tiedotettu.

Perusopetuslaissa sitten on se että jos koulu järjestää selkeästi uskonnollisen tilaisuuden, poissajääville pitää olla tarjolla vastaavaa ohjelmaa, eli heille myös joku ulkopuolisen tahon keikka jne. Tämä taas ei koske muita tilaisuuksia, eli jos joku uskonnollinen liike ei hyväksy tonttuja, hilarius hiirtä tai vuohen piirtämistä, siihen ei tarvitse järjestää mitään korvaavaa ohjelmaa. Uskonnollinen tilaisuus sitten on sellainen että koulu ei voi sanoa että uskonnonharjoittamiseen osallistujat sit jää tekemään väritystehtäviä, vaan siihen pitää oikeasti olla vastaavantasoinen korvaava ohjelma.
 
Veikkaan että tuon taustalla ollut Hämeenlinnan tapaus(*. Koulun johto ei jaksanut alkaa säätää ja varmistaa miten asian voi hoitaa niin ettei käy samoin.
Hämeenlinnan tapauksen osalta eri tahoilta toivottu että Hämeenlinna valittaisi ja käytäisiin asia loppuunasti. Sinänsä olen ymmärttänyt ettei se lautakunnan tulkinta ei estäisi järjestämästä tuollaisia tapahtumia. Varmaanpäälle koulu olisi voinut sen järjestää uskonnollisena tapahtumana.

(*
Uskonnoton lapsi kuuli laulun Jeesuksesta, järjestäjän mielestä ei ollut uskonnollinen tilasuus, mutta yhdenvaraisuus ja tasaarvolautakunta sen tulkitsi sellaiseksi ja Hämeenlinnan pitäisi maksaa 1500€ hyvitys. Jos tilaisuus olisi järjestetty uskonnollisena ja sen mukaan toimittu, niin ei ongelmaa. (uskkonoton olis voinut olla pois)
Tuotahan mainostettiin ainakin jossain välissä seurakunnan toimintana.
 
Tuotahan mainostettiin ainakin jossain välissä seurakunnan toimintana.
pari juttua lukenut/kuullut joissa annettiin ymmärtää että olisi uskonnollisia tilaisuuksia, mutta oli kyllä joku kristillinen laulu esitetty, sitä perusteltiin muilla kuin rituaaliesityksena, muistaakseni jonain opetukseen liittyvänä.

Mutta voin kuvitella että jos kovasti uskovainen vetää juttua niin lipsuu jutut.
 
Jossain oli tosiaan ollut kuoro esiintymässä ja siihen oli keikan jälkeen rekrytty lapsia, unohdettiin vaan missään yhteydessä mainita että jonkun seurakunnan toiminnasta oli kyse.
 
idiot.jpg

Eläkeläinen joutui poliisin kotietsinnän kohteeksi uudelleen-twiitattuaan meemin jossa talousministeriä kutsuttiin idiootiksi. MInisterin lakimiehet ovat nostaneet rikoskanteen eläkeläistä vastaan. Lakimiesten mukaan eläkeläinen oli myös ladannut X:ään kuvan joka "viittasi natsiaikaan".

Miestä vastaan nostetuissa syytteissä väitetään, että hän "julkaisi kuvan" ministeristä "yleisesti halventaakseen häntä ja vaikeuttaakseen hänen työtään liittohallituksen jäsenenä".

Viimeksi muokattu:
Miestä vastaan nostetuissa syytteissä väitetään, että hän "julkaisi kuvan" ministeristä "yleisesti halventaakseen häntä ja vaikeuttaakseen hänen työtään liittohallituksen jäsenenä".

Jos asianosaisten puolueyhteydet eivät ole muistissa, niin "halvennettu" ministeri Habeck edustaa vihreitä.

Taustalla on sisäministeri Nancy Faeserin (demari) tempaus:
"The raid of Niehoff’s home was part of a countrywide “day of action against hate postings,” in which the German police searched 50 homes and carried out 90 investigations, according to Nius.

“When police are at the door, every perpetrator realizes that hate crimes have consequences,” Interior Minister Nancy Faeser posted on X, bragging about the raids."

Että tällaista sananvapautta Saksan vasemmistolta tällä kertaa. Iskun uhri piti sitä DDR-meininkinä.
 
Zuckerberg kertoo haastattelussa kuinka Bidenin hallinto yritti sensuroida faktoja ja meemejä. On kyllä erittäin hyvä että myös Meta siirtyy pois "faktantarkistuksestaan". Aivan sairasta että jotku poliitikot täälläkin haikailevat tällaista ja kiukuttelevat nyt kun tästä päästään.
 
Sananvapauden paluu someen näyttää olevan suuri ongelma monelle, myös ilmaisun- sekä sananvapauden puolesta puhuvalle lehdistölle. Aasinsiltojen kautta tämä käännetään taas päin vastoin ja Zuckerberg on persona non grata jatkossa.
 
Zuckerberg kertoo haastattelussa kuinka Bidenin hallinto yritti sensuroida faktoja ja meemejä. On kyllä erittäin hyvä että myös Meta siirtyy pois "faktantarkistuksestaan". Aivan sairasta että jotku poliitikot täälläkin haikailevat tällaista ja kiukuttelevat nyt kun tästä päästään.

Tweetistä päätellen toi liittyi koronarokotteisiin.

Se oli poikkeuksellista aikaa ja kaikenlainen fear-mongering liittyen rokotteisiin aiheutti haittaa koko yhteiskunnalle ja maksoi ihmishenkiä, joten siinä mielessä mä jotenkin ymmärrän, että sellainen pelottelu haluttiin pitää minimissään. Tätä voidaan mun puolestani kutsua vaikka poikkeusaikojen sotasensuuriksi. Anyway, eihän tuollainen sensuuri nyt silti USA:ssa oikein mennyt läpi, enkä nyt osaa sanoa, että kannatanko tällaista sensuuria vai en, mä vaan sanon että jollain tavalla ymmärrän sitä.

Mitä tulee suuriin some-jätteihin yleisesti, niin näillä on hirvittävästi valtaa ja se valta voi olla jopa yhdellä miehellä, joka pönkittää omaa agendaansa muiden kustannuksella. Hänellä on tavallaan siihen oikeus, mutta tässä on nyt vähän isommista asioista kysymys kuin yhden miehen oikeudesta pyörittää maailmaa pikkurillinsä ympärillä miten haluaa... Pelisääntöjä pitää noudattaa. Sana on vapaa, mutta algoritmien pitää olla neutraaleja ja suosia totuutta eikä valhetta. Muuten menee koko maailma päin vittua. Kuten on mennytkin, kiitos disinformaation.
 
Tweetistä päätellen toi liittyi koronarokotteisiin.

Se oli poikkeuksellista aikaa ja kaikenlainen fear-mongering liittyen rokotteisiin aiheutti haittaa koko yhteiskunnalle ja maksoi ihmishenkiä, joten siinä mielessä mä jotenkin ymmärrän, että sellainen pelottelu haluttiin pitää minimissään. Tätä voidaan mun puolestani kutsua vaikka poikkeusaikojen sotasensuuriksi. Anyway, eihän tuollainen sensuuri nyt silti USA:ssa oikein mennyt läpi, enkä nyt osaa sanoa, että kannatanko tällaista sensuuria vai en, mä vaan sanon että jollain tavalla ymmärrän sitä.
Ei se täydellisesti onnistunut, koska niin moni tunnisti sen "sotasensuurin" (mikä on kyllä mielestäni aika pölhö käsite tässä asiayhteydessä) ja toisaalta näkivät myös haittoja joista yhtäkkiä ei saanut puhua ja joiden osalta moni sanoi avun saamisenkin olleen kovin vaikeaa. Vähän näkökulmaa ihan Suomesta:

(pitkä lainaus spoileriin, korostukset minun)
Tutkijatohtori Salla Tuomolan mukaan se on kuitenkin liian yksioikoinen kuva. Hänen tutkimustensa mukaan syyt ja seuraukset näyttäisivät menevän tilanteessa ehkä vähän toisinpäin.

”Ihminen voi ensin menettää luottamuksensa demokratiaan ja perinteiseen tiedonvälitykseen. Sen jälkeen hänestä saattaa tulla sopivaa maaperää myös disinformaatiolle.”
-----
Koronapandemian aikana mediassa jossain määrin tuettiin kansanterveydellistä näkökulmaa ja sen seurauksena oltiin vähemmän kriittisiä viranomaisten toimenpiteitä kohtaan. ”Journalismin tiedonvälitystehtävän koetaan vähentyneen mielipidevaikuttamisen takia.”

Koronan jälkeen kaikkea tiedonvälitystä on luettu saman epäluulon läpi.

Luottamus voi olla alkaa rapautua pienistä asioista. Se on hidas prosessi, jossa ihminen alkaa havainnoida ympäristöä eri tavalla.

Jo osittainen luottamuksen puute luo otollisen maaperän informaatiovaikuttajille. Heidän tarkoituksensa vuorostaan voi olla heikentää luottamusta demokratiaan.
------
Esimerkiksi koronakriisin aikana ihmiset vertasivat sitä mitä mediassa sanottiin omaan kokemukseensa lähipiiristään. Ne eivät välttämättä vastanneet toisiaan. ”Ihminen alkaa miettiä, mihin luottaa.”

Juuri tämä johtaa polarisoitumiseen. Kun tietoon luotetaan eri syistä, eikä tiedon varmistamiselle ole enää yhteisiä sääntöjä, julkinen keskustelua polarisoituu. ”Silloin syntyy erilaisia tiedollisia ympäristöjä.”

Sen jälkeen ihmiset hakeutuvat itselleen sopivaan ympäristöön, joka vastaa omaa kokemusta tai maailmankatsomusta.

Omien havaintojen perusteella allekirjoitan Tuomolan havainnot täysin. Se keinovalikoima mitä käytettiin rapautti luottamusta poliitikkoihin, viranomaisiin, valtamediaan jne. ja esimerkiksi Venäjän informaatio-operaatioiden pyrkimys hyödyttää ja kärjistää sitä oli nähtävissä todella aikaisessa vaihessa - ainakin niille kenelle se oli jollain tasolla tuttua jo ennestään (esim. Bezmenovin luentoihin tutustuneille). Osa pystyi vastustamaan sitä, yleensä kai lähinnä siksi että kuva Venäjästä oli jo valmiiksi niin todella negatiivinen että luottaminen niihin oli ajatuksena pähkähullu. Kaikki eivät pystyneet. Valinnoilla on seurauksia, riippumatta siitä mikä se tarkoitus on alun perin ollut. Luultavasti ne informaatio-operaatiot olisivat olleet vielä onnistuneempia, ellei putler olisi päättänyt lähteä kolmen päivän erikoiseen, koska sen jälkeen mielikuvat muuttuivat kertavedolla niin paljon, että osa "kaninkoloon" pudonneistakin pääsi takaisin.
 
Tweetistä päätellen toi liittyi koronarokotteisiin.

Se oli poikkeuksellista aikaa ja kaikenlainen fear-mongering liittyen rokotteisiin aiheutti haittaa koko yhteiskunnalle ja maksoi ihmishenkiä, joten siinä mielessä mä jotenkin ymmärrän, että sellainen pelottelu haluttiin pitää minimissään. Tätä voidaan mun puolestani kutsua vaikka poikkeusaikojen sotasensuuriksi.
Oli todella poikkeuksellista ja silmät avaavaa aikaa mutta näkisin erityisesti valtamedian harrastaneen tuota pelonlietsontaa tartunta- ja kuolemalaskureineen ja koronaa pitkään lähes ainoana/ykkösaiheena 24/7 pitämällä kun aika pian ilmeni taudin olevan tuhnu (ei-riskiryhmäläiselle).. Kritiikin sensuroiminen, erimielisten leimaaminen, vastakkainasettelun lietsominen jne olivat sitten median seuraavia virheitä. Eli aivan itse rapauttivat luottamuksen itseensä. Kerran kiinni jää, aina epäillään..
 
Siis median olisi pitänyt uutisoida puhtaita valheita suoltavista ”kriittisistä” jotenkin neutraalisti, ja olla korostamatta että heidän juttunsa ovat tieteenvastaista paskaa? Miksi?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
264 408
Viestejä
4 583 306
Jäsenet
75 424
Uusin jäsen
Kenkä

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom