Tuokin on mielenkiintoista, miten lain tulkinta oikeasti menee, jos alla on pienitehoinen potkulauta, joka ei kulje kuin 15 km/h. Sellainen on ainakin Trafin sivuilta linkitetyn
TUKESin ohjeen mukaisesti jalankulkija. Jotkut kokoontaittuvat pikkulaudat (esim. Kugoo S1 Pro) voi itse ohjelmoida kulkemaan hyvinkin alle 25 km/h, joko valitsemalla sopivan tehoalueen tai sitten ohjelmoimalla kaikkiin tehoalueisiin rajoituksen. No vuokralaudat eivät ole tällaisia, urku auki ne kulkevat varmasti yli 15 km/h vauhtia vaikka kaksi päällä ja niistä ei saa jalankulkijoita oikein millään tulkinnalla.
Esimerkiksi
Hesarin tuoreessa artikkelissa on ihan jutun viimeisenä huomattu mainita: "Pienempitehoinen sähköpotkulauta, jonka moottorin teho on enintään kilowatin ja suurin rakenteellinen nopeus enintään 15 kilometriä tunnissa, määritellään jalankulkua avustavaksi tai korvaavaksi liikkumisvälineeksi. Tällaista sähköpotkulautaa kävelynopeudella käyttävä katsotaan jalankulkijaksi."