Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Mitä tapahtuu, jos määräaikainen sähkösopimus päättyy? Kuvittelin että minulle tulee automaattisesti pörssisähkö, mutta nyt ei sähkömyyjällä näy enää minkäänlaista sopimusta tai hintatietoja. Sähköjä ei ainakaan vielä ole katkaistu, eikä toivottavasti katkaistakaan. Eli pitääkö minun tehdä jotakin, vai odotella vain laskua nykyisestä käytöstä?
 
Eihän se nyt pörssisähköä sulle laita. Se on toistaiseksi voimassa oleva sopimus ja niiden hinnat huitelevat todella kalliina yleisesti.

Esim. Helen 19,12 c/kWh
 
Eihän se nyt pörssisähköä sulle laita. Se on toistaiseksi voimassa oleva sopimus ja niiden hinnat huitelevat todella kalliina yleisesti.

Esim. Helen 19,12 c/kWh
Joo, kiitos! Datahubissa näkyi, että olen Helenille tehnyt sopimuksen. Enpä muistanut, mutta siellähän se näkyi -huh
 
Eihän se nyt pörssisähköä sulle laita. Se on toistaiseksi voimassa oleva sopimus ja niiden hinnat huitelevat todella kalliina yleisesti.

Esim. Helen 19,12 c/kWh
Helenillä minusta pörssisähkö toimitus velvollisuus tuote. Eli se tulee.

Näin kävi ainakin minulla. Vaihdoin Lumpeen pörssisähköön koska 6kk kuukausimaksu = 0.
 
Helenillä minusta pörssisähkö toimitus velvollisuus tuote. Eli se tulee.

Näin kävi ainakin minulla. Vaihdoin Lumpeen pörssisähköön koska 6kk kuukausimaksu = 0.
Okei. Mulla ainakin tullut aina tarjouksen jälkeen, että jos siihen ei tartu, niin jatkuu toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.
 
Joo, kiitos! Datahubissa näkyi, että olen Helenille tehnyt sopimuksen. Enpä muistanut, mutta siellähän se näkyi -huh
Sopimus sulla/siellä on joka tapauksessa, olet tehnyt sellaisen tai et. Se toistaiseksi voimassaoleva tulee sinne ihan automaattisesti.
 
Kysymys. Mulla on spostissa Helenin jatkotarjous vanhan sopparin päätteeksi 8,3c/kWh 12kk. Jos otan tuon vaikka 29.9. voimaan niin onko noissa 14vrk peruutusoikeutta? Ihan vaan sillä kysyn jos jollain ihmeellä tuon 14vrk aikana tulee joku uskomaton tarjous, tai vaikka about saman hintainan 6kk soppari tarjolle.
 
On peruutusoikeus ja epäilen kovasti, että parempaa tulisi, kun hinnat on vain nousseet määräaikaisissa tässä parin viikon sisällä.
 
14vrk tilausvahvistuksesta sitten, ei sopimuksen alkupäivästä
 
14vrk tilausvahvistuksesta sitten, ei sopimuksen alkupäivästä
Jos kuitenkin sopimus tehty Lumpeen kanssa ennen 90 vrk datahub-aikaa, vahvistus tulee vasta 90 vrk aikahaarukalla ennen varsinaista siirtopäivää. Tuolloin tilausvahvistus tulee, mutta sitä ei enää voi perua, mikäli sopimus on solmittu aiemmin kuin 14 vrk ennen tuota 90 vrk. Vattenfallin myyntitykin tarjous ei mennyt tuon takia läpi, eli 3,99 kk ja 9,89 soppariin tyytyminen.

Vattenfallilla 12 kk 50 % alennuksella kk-maksu eli 2,25.

12 kk määräaikainen lumpeen soppari taisi taas nousta hieman, nyt.

3.99 €/kk kuukausimaksu
9.48 snt/kWh

Hinnat sis. alv. 24 %
 
Onko tuo Lumpeen pörssisähkö tällä hetkellä edullisin kun sen saa 6kk 0e/kk+0,49c/kwh? Itse en ainakaan ole löytänyt pienemmällä marginaalilla ilman kuukausimaksua.
 
Eihän se nyt pörssisähköä sulle laita. Se on toistaiseksi voimassa oleva sopimus ja niiden hinnat huitelevat todella kalliina yleisesti.

Esim. Helen 19,12 c/kWh
Luulin, että vattenfall:n tiukkaakin tiukempaa tarjousta ei enää laiteta paremmaksi, näköjään erehdyin. Vattenfall tarjosi määräaikaisen sopimuksen jatkoksi toistaiseksi voimassa olevaa sähköä 17.90snt/kWh ja 4.50e kuukausimaksulla.
 
Tarjosi ja tarjosi, tuon saman 17,9 snt/kWh ja 4,50€ kuukausimaksullisen sopimuksen saa ihan Vattenfallin kotisivuiltakin tilattua. Löytyy Vattenfallin sähkösopimukset-sivulta ja tuote on nimeltään Kesto.

Eli Vattenfall ei tarjoa mitään etu vanhalle asiakkalle, koska saisin uutena asiakkaana saman diilin. Noh, mennään nyt sillä Koillis-Satakunnan Sähkön 6kk diilillä talven yli ja sitten takaisin pörssisähköön.
 
Tuo oma kommentti oli nyt enemmänkin sarkastinen kommentti kovista hinnoista. Oikeasti yllätti, että jostakin löytyisi firma jolla olisi tuotakin korkeammat hinnat.

Itseasiassa tuo ilmoitus vattenfallilta oli muotoiltu sähkönmyyntisopimuksen vahvistukseksi, eikä niinkään muistutukseksi määräaikaisen päättymiseksi. Kirjeessä oli vielä pienellä präntillä todettu, että sopimus olisi jo astunut voimaan, ja jatkuisi kyseisen vahvistuksen mukaisesti, jos sitä ei kolmen viikon sisällä huomauta sopimusten vastaisuudesta. Toki määräaikainen sopimus päättyy vasta 30.9. joten hieman etukenossa oltiin liikkeellä.

Kirjeen saapuessa olin jo ehtinyt sopia uuden sopimuksen toisen toimijan kanssa, joten toimikoon vahvistuskirja vaikkapa humoristisena kevennyksenä.
 
Toki tuon oikaisit, miten se edennyt?

Keskiviikkona 23.8. tein sopparin alkamaan 2.10. (se 8.3c/kWh) ja samalla irtisanoin Turku Energian sopparin loppumaan 1.10. , millainenhan vääntö tässä on vielä luvassa… Tilausvahvistusta ei ole vielä tullut eikä Oma Lumme palvelussa näy mitään (löytyy sieltä tili entuudestaan).
Torstaina tuli tekstiviesti ”sopimus ei voi alkaa 2.10. koska teillä on jo sopimus muualta” eli pientä vääntöä vaati. Ainoa keino uudelle asiakkaalle saada yhteys on soittaa ilmaiseen numeroon ( 0800 90110 , avoinna 24/7) ja päivittäin sinne jonottanu useamman tunnin kunnes tänään vastasivat 10min sisään ja nyt asia hoidettu ja 8.3c/12kk soppari solmittu alkamaan kuten sovittu.

Edit: nyt näkyy OmaLumme palvelussa soppari ja väärinhän (8.6c) se meni eli vääntö jatkuu…

IMG_0924.jpeg

Edit2: nyt asiakkaana pääsin chättiin ja homna hoidettu.

IMG_0925.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
On peruutusoikeus ja epäilen kovasti, että parempaa tulisi, kun hinnat on vain nousseet määräaikaisissa tässä parin viikon sisällä.
Kyllä nämä huoltokatkot ja muut Olkiluodon yllärit pitävät huolen että kauppa käy vaikka vähän rapeampaankin hintaan.
Vinkkinä niille jotka vielä jahkailevat että Tampereen Sähkölaitokselta saa 12kk kiinteähintaisen sopparin 8,85snt/kWh.
Taitaa olla tämän hetken halvin kiinteähintainen 12kk määräaikainen.

1693565998467.png
Edelleen 8,85. (Esim. Lumpeella jo 9,48) Kandee ottaa nopee, liekö maanantaina enää 8,85.. :)
 
Ennustavatko hintojen nousua vai epävarmuutta 2024-2025 kun 24kk kalliimpi kuin 12kk?
 
28.8 tein 6kk sopparin Helenin kanssa alkamaan 1.10, peruin sen kuitenkin ohjeiden mukaan sitten samana päivänä sähköpostilla, kun Lumme energialta olisi saanut halvemman, omaa tyhmyyttä kun en joka paikkaa selannut läpi. Helen ei vieläkään millään tavoin ole asiaa kuitannut saati ne edes vastaa puhelimeen. Lumpeelta ei sopparia voi tehdä kun minulla "on sopimus Helenin kanssa" :(
Sulla on siinä sähköpostissa mustaa valkoisella sopimuksen perumisesta eli sanot vaan Lumpeelle, että laittavat sopparin sovitusti rullaamaan ja väännät erikseen Helenin kanssa jos eivät sähköpostiin vastaa.
 
Oliko jossain jotain pörssisähkö tarjousta? Oomi nostaa marginaalin 0,25c -> 0,59c niin taidanpa vaihtaa jos löytyy halvempaa.
 
Varmaan aika pitkälti, tuulta riittää ja keskiviikkona OL2 taitaa olla täydellä tehollaan jo.

Näihin hintoihin ironisesti alkaa nyt ne määräaikaiset sopimukset jotka solmittiin hintahäiriöön reagoimalla 2 viikkoa sitten.
Jep, maltti on ollut valttia tähänkin asti. Ei pahemmin yllättänyt, että sähkönmyyjät ottivat ilon irti korkeammista hinnoista. Katsotaan lähteekö hinnat tulemaan takaisin alaspäin vai ei.
 
Jep, maltti on ollut valttia tähänkin asti. Ei pahemmin yllättänyt, että sähkönmyyjät ottivat ilon irti korkeammista hinnoista. Katsotaan lähteekö hinnat tulemaan takaisin alaspäin vai ei.

Sinällään myös futuurit pomppasivat. Eli taustalla on laajempikin ilmiö - ei pelkkä Suomen siirtoyhteys ja ydinvoimalayllätykset. Koskee koko Nordpoolin aluetta.

Myös esim öljyn hinta noussut suht vauhdikkaasti. Näkyneekö tuo epäsuorasti sähkömarkkinassa esim kaasun hinnan kautta.
 
Oliko jossain jotain pörssisähkö tarjousta? Oomi nostaa marginaalin 0,25c -> 0,59c niin taidanpa vaihtaa jos löytyy halvempaa.
Siis hetkinen? Jännä että tästä ei ole mitään ilmoitusta tullut, Oomin sivuilla vaan näkyy uusia pörssisähkötarjouksia ottaessa että 15.9. nousee tosiaan marginaali tuohon 0,59c, eli yli tuplat nykyisestä. Näitä ehtoja siis vissiin voi yhtiöt muuttaa ihan miten huvittaa kun sopparit on toistaiseksi voimassa olevia eikä määräaikaisia..
 
Tottakai voi. Voithan säkin peruuttaa sen sopimuksen koska haluat ilman mitään sakkoja.
 
Torstaina tuli tekstiviesti ”sopimus ei voi alkaa 2.10. koska teillä on jo sopimus muualta” eli pientä vääntöä vaati. Ainoa keino uudelle asiakkaalle saada yhteys on soittaa ilmaiseen numeroon ( 0800 90110 , avoinna 24/7) ja päivittäin sinne jonottanu useamman tunnin kunnes tänään vastasivat 10min sisään ja nyt asia hoidettu ja 8.3c/12kk soppari solmittu alkamaan kuten sovittu.

Edit: nyt näkyy OmaLumme palvelussa soppari ja väärinhän (8.6c) se meni eli vääntö jatkuu…

IMG_0924.jpeg

Edit2: nyt asiakkaana pääsin chättiin ja homna hoidettu.

IMG_0925.jpeg
Jotenkin käsittämätöntä, että Lumme ei saa oikeaa c/kWh hintaa laitettua uusiin soppareihin. Täälläkin lukuisia samasta asiasta kommentoivia kohtalontovereita, mutta voimme vain arvailla kuinka moni ei tarkista mikä hinta sopimuksessa lopulta lukee. Harmillista että kuluttajan pitää tuhlata lisää omaa aikaa ja vaivaa virheellisen hinnan oikaisuun vaikka asiasta on jo etukäteen tarjouksessa sovittu, etenkin kun "asiakaspalvelumme on juuri nyt poikkeuksellisen ruuhkautunut".

Lumme vaikuttaa muutoin varsin luotettavalta ja asialliselta sähkönmyyjältä, niin tällainen "senttipeli" ei kyllä kasvata luottamusta.
 
Tottakai voi. Voithan säkin peruuttaa sen sopimuksen koska haluat ilman mitään sakkoja.
Jep, äkkiseltään tuntuu vaan oudolta noin iso korotus. Toki yhäkään ei puhuta isoista summista, heinäkuun sähkölasku 0,59c marginaalilla olisi ollut 2e kalliimpi kuin tuolla nykyisellä 0,25c. Ihan vasta on kuitenkin saanut jopa perusmaksuttomia pörssisähködiilejä jollain 0,50c marginaalilla, ja Oomilla on kuitenkin vajaan vitosen perusmaksukin. Noh, eiköhän siellä ole laskettu sitten ettei jengi jaksa alkaa vaihtamaan diilejään et nostoa vaan marginaalille.
 
Kuukautta aikaisemmin ilmoitus asiakkaalle hinnan muutoksista lukee sopimusehdoissa. Riittääkö tuo Oomin nettisivuilla oleva uusi hinta muka ilmoituksesta?
Ei kyllä ole muita ilmoituksia tullut perille asti.
 
Tuleekoha ikinä enää semmosia? Kun enää ei ole tasasta fossiilivoimaa vaan uusiutuvia jotka heiluttaa hintaa?

Noo, sanottiin että sota ja sähkön siirron katkeaminen entisen Neuvostoliiton suuntaan olisi syynä miksi hinnat nousivat. Nyt on OL3 vihdoin tulilla joten teoriassa sitä sähköä pitäisi tulla omasta takaa nyt enemmän kuin sitä tuotiin Venäjältä joten kun muut asiat saadaan kuntoon hintojen pitäisi palata takaisin. En silti vielä henkeä pidättäisi ja tuskin oikeasti vielä ensi kesänäkään alle 7 sentin hintoja nähdään.

Tai ainakin itse veikkasin niin ja sitouduin 8.1 senttiin mutta olisihan se iloinen yllätys jos ensikesänä jo saisi 6 senttiin vaikka sopimuksia...
 
Yksi syy korkeisiin kiinteisiin hintoihin on myös sähkömyyntiyhtiöiden varovaisuus.. Pari teki konkurssin ja aika moni kymmenien miljoonien tappiot kun kilpailun vuoksi annettiin liian halpoja kiinteitä hintoja.
 
Sähkö on kalliimpaa tulevaisuudessa ja näihin 4-5 snt/kWh määräaikaisiin ei ole paluuta. Isossa kuvassa kuitenkin korvaamme fossiilisia sähköllä ja kulutamme vähemmän rahaa energiaa, vaikka se kWh maksaakin enemmän.
Ei oo kalliimpaa jos on pörssisähkö ja pystyy napsimaan halvat tunnit tehokkaasti.
 
Oliko jossain jotain pörssisähkö tarjousta? Oomi nostaa marginaalin 0,25c -> 0,59c niin taidanpa vaihtaa jos löytyy halvempaa.

Mikset ota tuota Lumpeen kuuden kuukauden kuukausimaksutonta pörssisähkösopimusta? Sillä sopparilla lähti liikkeelle oma veljeni nyt uudessa opiskelijayksiössään, jossa kulutus on todella maltillinen.
 
Vaihdoin tuohon lumpeeseen, kun tuntuu nykyään nuo marginaalit olevan kaikilla suht samat (kovat). Kulutusta piisaa kun on sähkölämmitys+kaksi sähköautoa.
 
Tietääkö kukaan miksi Lumpeella on niin kalliit pakettisähköt?

1693773174280.png

Eihän tuossa ole mitään järkeä että 30 euroa täytyy pulittaa sopparista, johon kuuluu 250 kWh. Senki hinta on 10 snt kWh, eli pörssillä/kiinteällä saa halvemmalla kWh.

Lisäksi löytyy

Toistaiseksi voimassa oleva
16 €/kk kuukausimaksu

Hinnat sis. alv. 24 %

sis. 125 kWh/kk eli n. 9,6 snt kWh miinustettuna oletettu 3,99 kk kuukausimaksu.

Tuo XS maksoi ennen KSS Iisinä esim. joku 5,99 euroa, mutta niitä sähkönhintoja ei kyllä tulla enää näkemään ikinä.
 
Veikkaisin pakettisähkön kalleuden syyksi yleisemminkin sitä, että kohderyhmänä eivät ole laskutaitoiset tai taloustaitoiset ihmiset.
 
Samanlaisia noi ja muut toistaiseksi voimassaolevat on muillakin. Esim. Turku Energia 35e sis. 150 kwh kuukaudessa, hah.
 
Samanlaisia noi ja muut toistaiseksi voimassaolevat on muillakin. Esim. Turku Energia 35e sis. 150 kwh kuukaudessa, hah.
Lumpeen halvimmissa paketeissa XS ja S saa kuukauden maksutta, voiko siitä kenties nauttia ja siirtää soppari heti muualle? Sehän ei sido asiakasta.
 
Lumpeen halvimmissa paketeissa XS ja S saa kuukauden maksutta, voiko siitä kenties nauttia ja siirtää soppari heti muualle? Sehän ei sido asiakasta.

Luulis onnistuvan. Tein Fortumin kanssa juuri niin 1,5 vuotta sitten, eli kävin niiden pakettisopparissa kääntymässä vain ilmaiskuukauden ajan ilman ongelmia. Ja sain siitä vielä Bonuswayn kautta käsittämättömät n. 50 € bonusta. :rofl2:
 
Mulla mennyt nyt 12 päivää Lumme Energian nettisivuilta tehdystä tilauksesta (josta tuli kyllä spostikuittaus) mutta varsinaista sopimusvahvistusta ei ole siis tullut vaikka se luvataan kahdessa arkipäivässä. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Kannattaako vain odotella? Pari kertaa jonottanut 20+ minuuttia niiden aspaan tuloksetta.
 
Kannattaa soittaa aamu 8-10 välillä ja jonottaa kunnes vastaavat. Mulla pisin jonotus Lumpeen aspaan ~30min.

Kun tein oman jatkosopimuksen Lumpeelle meni 4-5 arkipäivää kun sain tilausvahvistuksen sähköpostitse, ja Oma lumpeesta kun katsoin Omat sopimukset -Ssopimukset - näkyi kanssa siellä vuorokautta ennemmin jatkosoppari oikeilla hinnoilla kuin itse tilausvahvistus meili tuli.
 
Mulla mennyt nyt 12 päivää Lumme Energian nettisivuilta tehdystä tilauksesta (josta tuli kyllä spostikuittaus) mutta varsinaista sopimusvahvistusta ei ole siis tullut vaikka se luvataan kahdessa arkipäivässä. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Kannattaako vain odotella? Pari kertaa jonottanut 20+ minuuttia niiden aspaan tuloksetta.

Mulle kävi samoin, mutta 9 päivän jälkeen menin chattiin ja siellä sanottiin "ei löydy tilausta" ja "en osaa sanoa minne se on joutunut".

Chattityyppi teki sopparin uudelleen, mutta tuttuun tyyliin sopimusvahvistus tuli silti hieman väärällä hinnalla (8,4 eikä 8,3 senttiä), vaikka aluksi se näkyi hetken OmaLumpeessa oikeallakin hinnalla. Siitä panin vain emailin, että korjatkaa hinta, johon ei ole vielä vastattu.
 
Itse en näe tälläisessä sopimuksessa mitään lisäarvoa pörssisähköön verrattuna. Joulu-Tammikuu on perinteisesti kaikkein huonoin aika vaihtaa sähkösopimustaan.

Edit: Ellei sitten ole ajatuksena ketjuttaa kahta sopimusta.

Toistaiseksi voimassa oleva, josta voi vapaasti irtautua 2 viikon irtisanomisajalla, toisin kuin määräaikaista sopimuksista.
 
Olenko tyhmä vai miten nuo 8.x sopimukset saa esille? Kävin läpi Lumpeen, Vattenfallin sekä muutaman muun. Molemmissa yli 10c. Onko tosiaan tilanne niin että vuorokaudessa nämä hinnat saattavat vaihdella näin paljon?
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
283 354
Viestejä
4 870 096
Jäsenet
78 566
Uusin jäsen
kuurailmari

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom