Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Ongelmahan näissä liukureissa on se että se tieto perustuu historiadataan. Kukaan ei tiedä paljonko ensi tammikuussa on se keskihinta. Voi olla halpa tai voi olla hiton kallis.

Kiinteällä ei tätä ongelma atietysti ole.

Lisäksi kuukausittaissen laskun summa voi vaihdella ihan hitosti pörssillä mentäessä, Voi tulla helmikuusta hernekeittokuukausi jos huonosti asiat menevät tammikuussa.

Kyllähän tuo liukuri silti on paras arvaus minkälainen se oma kulutusvaikutus voisi olla, jos tuota katselee vaikka viimeisen 12/24kk ajalta. Kiinteällähän ei ole ongelmaa, että hinta muuttuisi, mutta kyllähän se sähkölasku silti voi olla tammikuussa 150e tai 300e riippuen siitä onko lämminä tai todella kovia pakkasia, kun kulutus kuitenkin muuttuu säiden mukaan.
 
Siksi kannattaakin ottaa vuoden jakso Liukuriin, jolloin yksittäinen kuukausi ei merkitse niin paljon. Joka vuosi on tietysti erilainen, mutta väitän, että viime talvi nyt ei ainakaan antanut mitenkään erityisen ruusuista kuvaa pörssisähköstä.
Vuoden jaksotieto antaa liian karkean kuvan oman kulutusvaikutuksen arvioinnissa. Tärkeintä tietää onko päässyt lähtökohtaisesti kalliimmalla kuukausilla miinukselle ja tarkastelu tulisi tehdä kuukausitasolla. Jos ei ole päässyt niin muun kuin pienessä kerrostalossa asuvalle se tekee alustavasti ainakin pörssisähköstä määräaikaista riskialttiimman ja talvella kalliimman sopparin.
 
Kyllähän tuo liukuri silti on paras arvaus minkälainen se oma kulutusvaikutus voisi olla, jos tuota katselee vaikka viimeisen 12/24kk ajalta. Kiinteällähän ei ole ongelmaa, että hinta muuttuisi, mutta kyllähän se sähkölasku silti voi olla tammikuussa 150e tai 300e riippuen siitä onko lämminä tai todella kovia pakkasia, kun kulutus kuitenkin muuttuu säiden mukaan.
Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, pörssiä tehtäessä on hyvä ymmärtää se, että suurimman osan meistä talous pyörii kuukausiperusteisesti. Jos tammikuun sähkölasku on vaikka 500 EUR , niin siinä ei kesäkuukausin 50 EUR sähkölasku paljoa lämmitä jos yksi lasku on iso.

Tuo esimerkin 500 EUR voi olla kova pala monelle jos ei ole tajunnut laittaa raha jemmaan. Ja siltikin se vituttaa maksaa iso lasku vaikka olisikin raahaa jemmassa. Ainakin minua.
 
Jos asuu omakotitalossa, niin parempi olla vähintään muutoma tonni jemmassa, kun talossa jotain hajoaa ja se on pakko korjata/vaihtaa. Itse pitäisi 3kk kulutusta vastaavan summan jemmassa pahan päivän varalle. Itse katson kyllä kuluja ihan vuositasolla mikä tulee halvimmaksi, joten talven isompi sähkölasku ei ole mikään ongelma, jos vuositasolla tulee halvemmaksi. Itsemurha kuutiossa ei tule 500€ sähkölaskua kuukaudessa.

Viime vuoden pörssin keskiarvo oli 6.66snt/kWh. Jos liukuri näyttää, että olisi päässyt lähelle spottia tai alle viime vuonna olisi pörssi ollut hyvä valinta (noin halpoja määräaikaisia ei ollut viime tai tänäkään vuonna tarjolla). Oma spot on alle keskiarvon tämän vuoden osalta, joten aika paljon halvemmaksi pörssi on tullut vrt. kiinteä. Pörissin keskiarvo on reilussa 6snt/kWh tämän vuoden osalta. Halpoja 6kk soppareita ei ole ollut talveksi tarjolla ja mihinkään 24kk soppariin en halua sitoutua, koska ensi vuonna valmistuu Aurora linja, joka tulee laskemaan sähkön hintaa. Tänä vuonna tuon siirtolinjan rakentaminen on nostanut sähkön hintaa, koska siirtoyhteyksiä on jouduttu rajoittamaan (nytkin paljon siirtokapasiteetti pois käytöstä).

Ei pörssisähkö tietenkään ole kaikille se oikea soppari, mutta kannattaa katsoa liukurilla paljonko viime vuonna olisi pörssi maksanut niin ei ole ihan pelkkien arvauksien varassa.
 
Paljonko oli esim. tammikuun laskun loppusumma? Kun täällä aina vedotaan siihen ettei pörssin keskihinta kerro mitään, niin olisi kiva kuulla joskus niitä summiakin mitä laskussa seisoo.

Itse asun sähkölämmitteisessä omakotitalossa ja monesti miettinyt minkälaisia sähkölaskuja tulisi pörssillä talvisin jos eläisi ihan normaalisti, vilkaisematta pörssihintoja. Vielä en ole tohtinut moista tehdä.
Minulla oli esimerkiksi n. 300e josta viimeiset 10 päivää oli 9,5snt/kWh kiinteää, alkukuun lasku pörssistä oli n. 250e.
Tuttavallani oli päälle 600e. En tiedä paljonko heillä siirreltiin käyttöä, meillä ainakin paleltiin pimeässä.. noin 100 neliön sähkölämmitteisiä hirsitaloja molemmat. Hinnat siis pelkästään energiaa, ei siirtoa.
 
Meillä rivitalo 76 neliötä ja suorasähkö plus varaava takka. Pörssisähkölasku (Lumme) tammikuulta 93,65€ ja sisältää 874,09kWh sähköä. Nuo muutama kallis tunti oli takassa tuli, lattialämpö ja lämminvesivaraaja pois päältä. Pyykkiä tai astioita ei just sillä hetkellä pesty eikä ollut saunakaan päällä. Muuten elettiin normaalisti.
 
Talvikauden hintakiinnitys (01.01.2025 - 31.03.2025) näyttää kallistuneen PKSlla todella merkittävästi. Reilu viikko sitten kun katsoin niin oli 9,5snt mutta nyt huitelee jo melkein 10,8.

Onko 6kk kulutusvaikutusoppareita näkynyt nyt muualta?
 
Meillä rivitalo 76 neliötä ja suorasähkö plus varaava takka. Pörssisähkölasku (Lumme) tammikuulta 93,65€ ja sisältää 874,09kWh sähköä. Nuo muutama kallis tunti oli takassa tuli, lattialämpö ja lämminvesivaraaja pois päältä. Pyykkiä tai astioita ei just sillä hetkellä pesty eikä ollut saunakaan päällä. Muuten elettiin normaalisti.
On vähän helvetin kaukana triidin aiheesta.
 
Talvikauden hintakiinnitys (01.01.2025 - 31.03.2025) näyttää kallistuneen PKSlla todella merkittävästi. Reilu viikko sitten kun katsoin niin oli 9,5snt mutta nyt huitelee jo melkein 10,8.
Viikon loppua kohden yleensä heiluu ylös, voi tulla helposti 10% vielä päivässä alaskin. 9-9,5 snt/kWh tuntumaan näyttää pohjanneen pari kertaa tänä vuonna eli jos vielä siihen menee, niin ehkä kannattaa harkita kiinnitystä (jos sen meinaa tehdä). Syksyllä vastaavasti pyörinyt 6,5 snt/kWh tuntumassa.
 
Mistä saatte liukuriin syötettävän datan? Lumme antaa jonkin excelin ulos, mutta ei käy sellaisenaan liukuriin. Täytyy kurkata myös siirtoyhtiön puolelta...
 
Mä otin riskin ja lähden Alajärven sähkön toistaiseksi voimassa olevalla 8.4c/kwh hintaan. Viime vuonna eivät nostaneet hintaa talvella, koskaan ei toki tiedä. Keväällä tsekataan tilanne sitten uusiksi.

Mikä se riski tässä mielestäsi on? Kyseessä toistaiseksi voimassa oleva sopimus, jonka voi irtisanoa 14 päivän irtisanomisajalla ja vaihtaa johonkin toiseen. Mahdolliset hinnanmuutokset purevat todennäköisesti 30 päivää ilmoituksen jälkeen jolloin reagointiaikaa on riittävästi.
 
Katselin liukurilla että pörssi tulisi itselleni about 100e halvemmaksi vuodessa kuin esim. Helenin kiinteä 8,49 soppari. Tuollaiset luvut pukkasi liukurilla.

ScreenShot014.jpg

Sähkölämmitteisessä talossa edelleen asustelen. Pitäisiköhän tosiaan kokeilla pörssillä läpi talven..
 
Anna mennä. Sanon suoraan, tässä on nyt karkeasti kahta jengiä sähkösoppareiden perässä. Niitä joilla on omakotitalotason kulutus 15000kwh -> ja sitten muut joilla kulutus vuodessa alle 10000kwh. Ihan sama minkä valinnan teet, niin rahallinen riski sopparilla x tai y on sinulla aivan vitusti pienempi kuin niissä käyttöpaikoissa, joissa kulutus on vähintään tuplat vuosikulutuksestasi. Toki ne on ne kalliit kuukaudet on edelleenkin silloin milloin on kylmä, mutta jos haet 100€ säästöä niin ei tuossa kovin isoa riskiä toiseenkaan suuntaan ole.
Se kaveri joka pohtii 25000kwh:n vuosikulutuksella (kenties sähkölämmitteinen talo) kiinteää tai pörssiä, niin siinä pitää jo hieman pohtia peliliikkeitä.
 
Katselin liukurilla että pörssi tulisi itselleni about 100e halvemmaksi vuodessa kuin esim. Helenin kiinteä 8,49 soppari. Tuollaiset luvut pukkasi liukurilla.

ScreenShot014.jpg

Sähkölämmitteisessä talossa edelleen asustelen. Pitäisiköhän tosiaan kokeilla pörssillä läpi talven..
Riippuu monestakin asiasta. Onko kykyä liikutella kulutusta? Varaavaa lämmitystä? Miten talo käyttäytyy jos lyö lämmöt pois, jäähtyykö nopeasti? Omalle pääkopalle pörssi ei sovi talvella, aiheuttaa liikaa ressiä.
Kristallipallon kun omistaisi niin sitä olisi paljon viisaampi tulevasta..
 
Riippuu monestakin asiasta. Onko kykyä liikutella kulutusta? Varaavaa lämmitystä? Miten talo käyttäytyy jos lyö lämmöt pois, jäähtyykö nopeasti?
Varaava takka löytyy, joten pattereita voi tosiaan sammutella tarvittaessa. Joo, mennään kk-maksuttomalla pörssillä läpi talven, mutta tarkkaillaan kuitenkin hintoja päivittäin. Ihan varmuuden vuoksi.
 
Meilläkin on varaava takka mutta kylmällä kelillä tupa ei kyllä juurikaan kestä pudotella lämpöjä pois. Toista talvea meidän taloudessa ei pörssillä mennä. Sulla toki pienempi kulutus, eihän siinä ole kun muistaa varautua mahdollisiin yllätyksiin laskujen osalta ja tuostahan pääsee parissa viikossa eroon jos alkaa puristamaan vanne päätä.
 
Voiko Lumpeelta saada parempia tarjouksia kysymällä, onko kukaan onnistunut siinä? Tällä hetkellä heillä on heikohko tarjous, jota he ovat spämmänneet minulle jo monta kertaa...
 
Voiko Lumpeelta saada parempia tarjouksia kysymällä, onko kukaan onnistunut siinä? Tällä hetkellä heillä on heikohko tarjous, jota he ovat spämmänneet minulle jo monta kertaa...

Onko sulla sama tarjous;

Yleisenergia8.35 c/kWh
Kuukausimaksu yleissähkö3.99 €/kk

Yritin botille jutella, mutta ilmeisesti aspaa ei saa liittymään chattiin vaan tiedustelu tulisi hoitaa spostin kautta?

Ei taida alle 8 snt/kwh tarjouksia olla saatavilla, vai onko joku onnistunut saamaan pöydän alta moisen diilin ?
 
Voiko Lumpeelta saada parempia tarjouksia kysymällä, onko kukaan onnistunut siinä? Tällä hetkellä heillä on heikohko tarjous, jota he ovat spämmänneet minulle jo monta kertaa...
Tätä samaa tarjoavat ja 24 kk sopimusta miettiessä pitää ottaa huomioon, että ensi vuonna valmistuu Ruotsista Suomeen Aurora-linja, mikä kasvattaa siirtokapasiteettia halvan tuotannon Pohjois-Ruotsista 800 MW eli noin 65 % kasvua nykyisestä. Tämän piti laskea hintaa Suomessa. Näin meille uskoteltiin sillon kun Suomi päätti käytännössä itse rahoittaa koko hankkeen myös Ruotsin maaperällä. Toki siihen saatiin paljon EU-tukea myös, mutta Suomi maksoi Ruotsille tämän.

Silloin kun hanketta lyötiin lukkoon ei osattu ajatella, että vasemmisto ajaa Suomesta teollisuuden pois ja vastaavasti Ruotsi on saanut pohjoiseen mittavia teollisuusinvestointeja. Tämän vuoksi nyt näyttääkin siltä, että Aurora linja tulee itse asiassa nostamaan sähkön hintaa Suomessa, koska Pohjois-Ruotsin sähkönkysyntä kasvaa tulevina vuosina merkittävästi suurien investointien takia:

Kuitenkin 24 kk ajanjakson toinen vuosi pitäisi olla nykyistä edullisempi, koska Aurora valmistuu 2025 lopulla, mutta energiantarve investointien myötä ei kerkeä nousta merkittävästi vielä vuonna 2026. Tällöin vielä 2025 on halpaa tuontisähköä Ruotsista, mistä ei pääse nauttimaan lyömällä 24 kk sopimuksen lukkoon nyt.
 
[/QUOTE]
Onko sulla sama tarjous;

Yleisenergia8.35 c/kWh
Kuukausimaksu yleissähkö3.99 €/kk

Mulle tarjoavat vielä huonompaa 24kk jatkoa: 8.40c/kWh + 3.99€/kk. Parin viikon välein tulee spostilla tai tekstarilla linkki hetken voimassa olevaan tarjoukseen. Aloittivat jo hyvissä ajoin, mutta ei ole niin houkuttelevia olleet, että olisi tarkat tarjoukset jääneet mieleen.
Vielä 6 viikkoa aikaa löytää jostain parempi (sähkölämmitteiseen vanhaan taloon).
 
Ihan mielettömän hyvä tämä Liukuri!

Omalla kulutusprofiililla kulutusvaikutus nostaa hintaa.

Siispä taidan päätyä 28 000 kWh vuosikulutuksella Paneliankoskenvoiman 8,8 snt / 12kk määräaikaiseen. Omalla profiililla ero pörssiin vain reilun sata euroa enemmän. Sen maksaa mielellään mielenrauhasta. 12kk siksi, että oletettavasti hinnat laskevat vuodelle 2026. Voihan 2025 olla tätä vuotta halvempi myös, mutta tuskin merkittävästi.

1722083436523.png
 
Voiko Lumpeelta saada parempia tarjouksia kysymällä, onko kukaan onnistunut siinä? Tällä hetkellä heillä on heikohko tarjous, jota he ovat spämmänneet minulle jo monta kertaa...

Yritin kysellä chatista 12kk tarjousta, kun vanhalle asiakkaalle päättyvään sopimukseen tuli jatkotarjous vain 24kk vaihtoehtona. Tarjosi vain samaa listahintaa, mikä on saatavilla kenelle tahansa. En halunnut 24kk pituista sopparia sillä 8.4snt hinnalla, joten nyt mietin otanko 12kk porvoosta vai jonkin 6kk sopparin talveksi ja keväällä kattelen uusiksi. 1.10 alkaen täytysi uusi saada alkamaan, ja ainakin joissain varteenotettavissa tarjouksissa oli ehtona aloitus aiemmin...
 
Eikö tuo Liukuri osaa laskea yösähköä tai kausisähköä? Siirrolle saa erillisen yö- ja päivähinnan, mutta energialle en löytänyt vastaavaa.
 
Ja toki kulutusvaikutuksella.
Sekin on vielä useille iso miinus :thumbsup: Itse nähnyt noita sähkösopimusten nimiä jo sen verran paljon, että jo pelkästä nimestä päättelin, että tuo juuri sellainen kulutusvaikutus sopimus :) yleensä aina kun jotain Välkkyjä, fiksuja tai joustoja sähkösopparin nimessä, niin kannattaa kiertää kaukaa, ellei kuulu siihen harvinaisempaan ryhmään, kelle ne sopimukset sopii :)
 
Marraskuun alkuun päättyy nykyinen lumpeen 12kk kiinteä soppari 7.29snt/kwh hinnalla ja uutta pitäis katsella. Muuten varmaan ottaisin suoraan jonkun toisen kiinteän kun rivitalossa asun ja kaukolämpö niin ei tuohon pörssikikkailuun ole aiemmin jaksanut alkaa kun aika vähän optimoitavaa omassa sähkönkulutuksessa mutta nyt muutoksena tullut sähköauto jonka lataukseen menee about saman verran sähkö kuin muuhun kotitalouden käyttöön yhteensä. kk kulutus n. 650kwh josta autoon n. 300kwh mutulla heitettynä. Tossa nyt mietin pörssisähköä jos tuon auton latauksen avulla saisi kulutusta siirrettyä sinne halvoille tunneille, eikö nyt viime talvenakin öisin kuitenkin menty suht halvoilla hinnoilla? Toki sit taas talvella toi auto seisoo varmaan piuhan nokassa melkein 24/7 kun vaihtoehtona vain 3.7kwh 1-vaihe lataus eli syököhän vähän intoa tosta pörssisähköstä jos pitääkin kalliina päivänä posottaa akkuun virtaa +20snt/kwh hintaan. Tolla kulutuksella nyt melko lähelle pääsis nykyistä hintaa jos nappais jonkun kk maksuttoman tarjouksen kiinteistä johonkin 8-9snt/khw hintaan.
 
Viime vuoden keskiarvo oli 6.66 snt/kWh. Kun sulla on sähköauto, niin pääset aivan varmasti alle pörssin keskiarvon, jos optimoit yhtään sitä sähköauton latausta. Jos sähköä menee vain 300kwh/kk autoon, niin sehän tarkoittaa vain ~10kWh/vrk, eli tarvitsisi keskimäärin ladata 3h vrk. Vaikka se kulutus tuplautuisi talvella, niin silti se olisi keskimäärin vain 6h/vrk. Jos olet töissä 8-16, niin se siirtää jo väkisin latausta halvemmille tunneille. Kun katsoo mitä soppareita on tarjolla, niin kyllähän se pörssi on tuossa tilanteessa IMHO järkevin vaihtoehto.
 
Yöllähän tota tulee jo nyt ladattua kun siirrossa säästää pikkasen. Toki talvella sitten lähinnä sellaset keissit mietittyttää missä tulee akku ajettua lähemmäs nollaa ja pitää roikkua laturissa pidempään ja onkin kalliimpaa, toki sitten eriasia kuinka usein tollasia oikeesti tulee kun talvella nyt varmaan muutenkin tulee ajeltua vähemmän, mutta toisaalta kulutuskin on sitten suurempi. Nyt kesällä yrittänyt välttää tollasia lyhyitä latauspätkiä tyyliin 93% > 100% jne. pitää ehkä perehtyä tohon miten tota autoa ois talvella fiksuin ladata.
 
Jos nyt jo tulee ladattua yöllä, niin sittenhän keskihinta tulee olemaan selvästi alle pörssin keskiarvon. Niitä satunnaisia yksittäisiä latauksia kun akku on ajettu tyhjäksi ei mielestäni kannata miettiä, koska ne häviää taustakohinaan, jos ei nyt jokaviikkoinen tapahtuma ole. Niitä halpoja päiviä kuitenkin tulee ja sähköautolla niitä voi helposti hyödyntää kun ei sitä jokapäivä ole pakko ladata. Esim. Forecan sähkönhintapuntarista voi vähän vilkaista ennustetta viikon halvista päivistä. Itse ottaisin vaan kk-maksuttoman pörssisopparin tuolla kulutusprofiililla, koska kiinteät sopparit on sen verran kalliita suhteessa pörssiin nyt.
 
Sopimus tosiaan loppuu 24.9. Vaikuttaa, että hinnat eivät ole tulossa alaspäin.

Vuosikulutus on noin 15 500kwh. Pörssiin en halua.

Eli, 12kk sopimusta pähkäilen. Tämä taitaa olla paras, vai onko kenties jollakulla parempaa tarjolla?

Kosken vuosiWoima hinnat (sis. alv 24 %)
Kosken vuosiWoima on määräaikainen 12 tai 24 kk:n sähkön myyntisopimus.
YLEISSÄHKÖ 12 kk
Perusmaksu 3,95 eur/kk Energia 8,80 snt/kWh
KAUSISÄHKÖ Perusmaksu 3,95 eur/kk
Energia talvipäivä (1.11.-31.3. klo 7-22) 8,80 snt/kWh 8,80 snt/kWh

6kk soppari poislaskettu jolla menis talven yli? Alkamaan lokakuussa ja siihen saakka pörssillä ja ens kesä halvalla pörssillä?
1722248402047.png
 
Tuossa nyt ainakin heti parempi ja suunnilleen tulisi juuri se 12kk, kun siinä syyskuun lopulle tekisit. Sähkön hintavertailu
 
6kk soppari poislaskettu jolla menis talven yli? Alkamaan lokakuussa ja siihen saakka pörssillä ja ens kesä halvalla pörssillä?
1722248402047.png
No miksei ennemmin vaikka tämä Alajärven Sähköltä:

1722248795195.png

Siitä oman maun mukaan joko aikasähkö tai yksiaikainen. On toistaiseksi voimassa oleva joten pääsee eroonkin kun siltä tuntuu. Toki noilla on mahdollista muuttaa hintoja 30 päivän kuluttua ilmoituksesta joten jos se on poissulkeva yksityiskohta niin sitten ei varmaan ole sinulle sopiva. Itse ajattelin laittaa alkamaan lokakuun alusta tuon kun pörssillä ei huvita toista talvea mennä 16 000 kwh vuosikulutuksella.
 
Toisaiseksi voimassa olevillakin on iso riski talvella nousta varsinkin jos jotain tapahtuu eikä välttämättä ole halvempia silloin saatavilla.
 
Toisaiseksi voimassa olevillakin on iso riski talvella nousta varsinkin jos jotain tapahtuu eikä välttämättä ole halvempia silloin saatavilla.
Tuossa on muuten esimerkki vuodelta -22 jolloin käsittääkseni oli "jotain tapahtunut". Ei näillä pienemmillä kauheasti ole varaa nostella hintoja tai loppuu koko touhu laakista. Tosin tuolloin taisivat myydä vain omalle verkkoalueelle. Ja totta kyllä että on mahdollisuus hinnannousulle mutta tällä hetkellä pidän riskiä suht pienenä, pitäähän sitä pientä jännitystä olla elämässä ;)
Screenshot_2024-07-29-13-43-32-08_e2d5b3f32b79de1d45acd1fad96fbb0f.jpg
 
6kk soppari poislaskettu jolla menis talven yli? Alkamaan lokakuussa ja siihen saakka pörssillä ja ens kesä halvalla pörssillä?
1722248402047.png

Tein pikaisen laskelman:

loka​
1200​
131,4​
105,6​
marras​
1800​
197,1​
158,4​
joulu​
2000​
219​
176​
tammi​
2400​
262,8​
211,2​
helmi​
2200​
240,9​
193,6​
maalis​
1800​
197,1​
158,4​
huhti​
1000​
50​
88​
touko​
800​
40​
70,4​
kesä​
700​
28​
61,6​
heinä​
600​
18​
52,8​
elo​
800​
32​
70,4​
syys​
900​
54​
79,2​
1470,3​
1425,6​

Eli ensimmäinen sarake on 10,95 6kk + pörssi 6kk. Pörssiin heitetty hatusta hinnat 5, 5, 4, 3, 4, 6 cnt. Eipä se vuositasolla kovinkaan paljoa muutosta tee. Talvella kun sähköstä kuluu valtaosa :/
 
Näihän se tuppaa olemaan. Mutta itse ajattelin mennä ainakin tämän talven kiinteällä ja sitten kesäks pörssiin ja kattoo tuleeko ens vuonna parempia kiinteitä pidempiä.
 
Ongelmallista jos sopimus päättyy loppusyksyllä. Joutuu paineessa etsimään tarjouksia syksyn aikana lukitakseen talven yli hinnan.

Tästä syystä melkein kannattaa maksaa hieman enemmän 6 kk sopimuksesta, että on ensi vuonna pidempi ajanjakso kytätä sopimuksia tulevan/tulevien talvien yli.

Itse olen samassa veneessä lähes 30k kWh kulutuksella, joten suuri merkitys hinnalla.
 
Mitä muuten tämä tarkoittaa käytännössä, jos valitsee kiinteähintaisen sopimuksen:
Paneliankosken Voima Oy korottaa verkkopalveluhintojaan 1.9.2024 keskimäärin 8 prosenttia.

Sitä, että perusmaksu nousee? Vai onko tämä vain toistaiseksi voimassa oleville / pörssisopimuksille?
 
Ongelmallista jos sopimus päättyy loppusyksyllä. Joutuu paineessa etsimään tarjouksia syksyn aikana lukitakseen talven yli hinnan.

Tästä syystä melkein kannattaa maksaa hieman enemmän 6 kk sopimuksesta, että on ensi vuonna pidempi ajanjakso kytätä sopimuksia tulevan/tulevien talvien yli.

Itse olen samassa veneessä lähes 30k kWh kulutuksella, joten suuri merkitys hinnalla.
Toisaalta, sopimuksen voi solmia 2-3kk etukäteen, eli jos syyskuussa loppuu, uuden voi tehdä kesä-heinäkuussa.
 
  • 14:01 - Jasmin
  • Valitettavasti kyseistä tuotetta voi tilata, jos aloitus onnistuu 31.8.2024 mennessä.
  • 14:01 - Jasmin
  • Eli sitä ei saa alkamaan 25.9.2024 alkaen.
Eli ei onnaa :/
Okei, hyvä kun tuollaista ehtoakaan ei missään näyttänyt olevan, ei edes Helen omilla sivuilla :hmm: Eli joutuu kirjautumaan eka pankkitunnuksilla ja sitten vasta pääsee toteamaan, että ei onnistukkaan. Normaalistihan sopimuksia voi kumminkin sen 3kk ennen alkamista tehdä :)
 
En muista oliko jo viime talvea vasten näitä mutta tänä vuonna ovat isosti keksineet tuon ettei kukaan vaan missään nimessä saa "halvalla" hinnalla talven yli sopimusta..
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 347
Viestejä
4 553 422
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom