Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Kannattaa huomata riskiarvioissa että OL3 on huollossa maaliskuun.

Tuo on normioperaatio, joka toistuu vuosittain:

TVO:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Juha Poikola sanoo, että Olkiluoto 3:n vuosihuolto on aikataulutettu maaliskuuksi, koska huhti-toukokuussa Olkiluoto 1 ja 2 ovat vuosihuollossa.

”Olkiluoto 3:n vuosihuolto kestää noin kuukauden. Kyseessä on sen ensimmäinen vuosihuolto”, Poikola sanoo.

Olkiluodossa vuosihuollot tehdään keväisin ja Loviisassa syksyisin. Huollot pyritään myös ajoittamaan pohjoismaisella tasolla niin, ettei kapasiteettia olisi liikaa pois markkinoilta samaan aikaan.
 
Lumme tarjoaa 1.4. päättyvän 9,27snt/kWh sopimuksen jatkoksi 24kk 9,15snt/kWh sopparia...
Lumpeen tapoja tietäen tarjous tulee yleensä paranemaan määräpäivän lähestyessä. Syksyllä kun oma soppariasia oli mietinnässä niin minulle vanhana asiakkaana tarjottiin kalliimpaa hintaa kuin mitä yleisestä myynnistä sai :D kesällä saanet varmasti 8.xx soppareita, hyvällä tuurilla 6-7snt/kWh kantturoihin.
 
Tuo on normioperaatio, joka toistuu vuosittain:

TVO:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Juha Poikola sanoo, että Olkiluoto 3:n vuosihuolto on aikataulutettu maaliskuuksi, koska huhti-toukokuussa Olkiluoto 1 ja 2 ovat vuosihuollossa.

”Olkiluoto 3:n vuosihuolto kestää noin kuukauden. Kyseessä on sen ensimmäinen vuosihuolto”, Poikola sanoo.

Olkiluodossa vuosihuollot tehdään keväisin ja Loviisassa syksyisin. Huollot pyritään myös ajoittamaan pohjoismaisella tasolla niin, ettei kapasiteettia olisi liikaa pois markkinoilta samaan aikaan.
Mikään ei ole "normioperaatio", kun OL3:sta on kyse. Ehkä viiden vuoden kuluttua voidaan tuohon suhtautua samalla huolettomuudella kuin vaikka OL 1&2.
 
Samalla asialla pelotellaan epäsuorasti YLEnkin päivän jutussa. Tätä taustaa vasten kannattaa vielä pohtia onko esim. maaliskuun kiinnittämisestä etukäteen järkeä. Nyt vielä esim. PKSssä n. 11 sent/kWh.
 
Ensinnäkin tuo pulju ja sen taustat ovat hyvinkin kyseenalaisia. Toisekseen 6kk soppareita ei enää tässä vaiheessa ole järkevää ottaa, koska sen päättyessä kesä on jo pitkällä, ja pörssi todennäköisesti halvempaa keväällä/alkukesästä.
Siinä ja siinä, pakkaset meterologien mukaan jatkuu pitkälle kevääseen kovina eikä tarvita kuin yksi tai kaksi vastaavaa päivää kuin taannoinen perjantai niin 10s/kwh soppari on varmasti halvempi 6kk aikajänteellä.
 
PKSltä sai ainakin aiemmin 6kk ilman kk maksuja kun chatissä asiakaspalvelijalta kysyi onnistuisiko. Kannattaa kokeilla, jos sen takia ei tarvitse ruveta säätämään vaihtoja.
Minulle soitettiin viime viikolla PKS:ltä ja tarjottiin myös tätä. Hyväksyin tarjouksen.

Priima-kiinnitykseni loppuu marras-huhtikuun vaihteessa ja olin vaihtamassa Lumpeen pörssisähköön ilman kk-maksua. Nyt jään PKS:lle kun marginaali on pienempi.
 
Siinä ja siinä, pakkaset meterologien mukaan jatkuu pitkälle kevääseen kovina eikä tarvita kuin yksi tai kaksi vastaavaa päivää kuin taannoinen perjantai niin 10s/kwh soppari on varmasti halvempi 6kk aikajänteellä.
Loppukuusta kyllä näyttää huomattavasti helpottavan jos katsot ilmatieteenlaitoksen 15vrk ennusteen.
 
Lumpeen tapoja tietäen tarjous tulee yleensä paranemaan määräpäivän lähestyessä. Syksyllä kun oma soppariasia oli mietinnässä niin minulle vanhana asiakkaana tarjottiin kalliimpaa hintaa kuin mitä yleisestä myynnistä sai :D kesällä saanet varmasti 8.xx soppareita, hyvällä tuurilla 6-7snt/kWh kantturoihin.
2 vuotta sitten oli juuri päinvastoin. Lumme huononsi tarjoustaan määräpäivän lähestyessä, koska oli tiedossa että hinnat ovat nousussa.
Ja kun nyt kävin Lumme Energian sovelluksesta tsekkaamassa, niin tänään umpeen menneen tarjouksen tilalla oli huonompi. Eli:
Nykyinen: 7,95 snt/kWh kiinteä
Tarjous 1: 8,80 snt/kWh kiinteä (+10,7 %)
Tarjous 2: 9,15 snt/kWh kiinteä (+15,1 %)

En ole tuohon tarttumassa.
 
Viimeksi muokattu:
6 kk sopparin jos nyt heti ottaa niin ei koko kesän halpoja pörssejä menetä, tässä on kuitenkin ol3 ja siihen perään 1 ja 2 huollot + mitä vaan muuta voi sattua (takatalvi, ei tuule, siirtopiuha poikki jne jne). Esim. Lumpeen 12,45 c/kWh & 3,99 e/kk ehkä aika rapeahintainen silti.. Kannattaako lähteä kiinnityskikkailuun ja oliko niissä joku kulutusvaikutus lisäksi?
 
Ensinnäkin tuo pulju ja sen taustat ovat hyvinkin kyseenalaisia. Toisekseen 6kk soppareita ei enää tässä vaiheessa ole järkevää ottaa, koska sen päättyessä kesä on jo pitkällä, ja pörssi todennäköisesti halvempaa keväällä/alkukesästä.

Kolmen kuukauden päästä saa sitoa jo seuraavaa sopimusta. Kannattaa laskea paljonko voi voittaa pörssissä ololla ja paljonko hävitä 6kk sopparilla. Tosin laskutaito on laskussa Pisa tulosten mukaan....
 
Siirto:
Omalla kohdalla päättyy 15.2 vanha kiinteähintainen ja päätin ottaa pörssisähkön ja kattella heinä elokuussa kiinteää.
Meillä on ok talo joka lämpiää pääsääntöisesti puulla. Lämminvesivaraaja yösähköllä (300l).
Sähköautoa lataillaan ahkerasti kotona ja se on se suurin sähkösyöppö.
Aurinkopaneelit on katolla (3.9Kw) joka tuotti viime vuonna 3425kwh.
Viimevuonna meni sähköä noin 9000kwh josta sähköauto vei noin 4000kwh.
Mietiskelen sitä että olisiko pörssisähkö sittenkin kaikista halvin meillä?
@Kopsa oletettavasti talvella lataat autoa yöllä, jolloin pörssihinta on edullisimmillaan. Jos haluat tsekata, mitä pörssisähkö olisi maksanut, voit testata Liukuri.fi:ssä olevien ohjeiden avulla. Sivu laskee Fingridistä lataamiesi kulutus- ja tuotantoarvojen perusteella, mikä olisi ollut pörssihinta ja paljonko olet saanut paneelien sähkön myynnistä verkkoon. Jos sinulla kulutusvaikutus on negatiivinen eli oma keskihintasi on alle pörssin keskihinnan, voi pörssisopimus tai kulutusvaikutuksellinen sopimus olla kannattavin. Jos pörssisähkön vaihtelut/poikkeustilanteet huolestuttavat, suosittelen pörssisopimusta, jossa voit kiinnittää tiettyjä ajanjaksoja siten, että maksat kiinteän hinnan +/- kulutusvaikutuksesi. Esimerkiksi PKS:n Priima oli tällainen, mutta ilmeisesti oli joku toinenkin vastaava toimija.
 
Kolmen kuukauden päästä saa sitoa jo seuraavaa sopimusta. Kannattaa laskea paljonko voi voittaa pörssissä ololla ja paljonko hävitä 6kk sopparilla. Tosin laskutaito on laskussa Pisa tulosten mukaan....
Tuolla 3kk ei ole tässä merkitystä. 6kk soppari on 6kk soppari. Eikä tuota voi etukäteen laskea, pörssihinta kun ei ole tiedossa. Riippuu tietysti omasta profiilista, mutta todennäköinen skenaario on, että ainoastaan kylminä talvikuukausina tuo kiinteä hinta olisi samaa tasoa tai himpun verran pörssiä halvempaa, mutta keväämmällä pörssihinta olisi jo suurella tosennäköisyydellä halvempaa. Tästä hetkestä laskettuna 6kk eteenpäin ollaan jo kesässä, joten kuten aiemmin sanoin, tuo 6kk juna tämän talven osalta meni jo, tässä on niitä kylmiä talvikuukausia jo takana muutama. Itse ajoitin tuon oman 6kk sopparini alkamaan marraskuun alusta, ja pidän tätä oivana ajankohtana, kun puhutaan siitä kylnästä ajasta - toisin kuin tammikuun puolestavälistä kesään asti.
 
Ihan *itusti varmaan kaikkia kiinnostaa mikä soppari kenelläkin on ja kuinka aikakoneella voisi palata tekemään soppareita viime syksyyn. 3kk aikaisemmin voi solmia uuden sopimuksen, eli ottamalla nyt 6kk sopparin pääsee kiinteähintaisiin kiinni optimiaikaan.
 
En tiedä miksi toiselet tuota 3 kuukautta. Tässä on nyt kyse siitä, että onko kuluvan talven yli kannattavaa ottaa enää 6kk kiinteää sopparia vai ei, riippumatta siitä mitä sen jälkeen tapahtuu.
 
Ei haittaa. Riittää että kaikki muut ymmärtää.
 
Helenin talvikampanjan kWh-hinta elää kuten heidän normaalitkin hinnat eli vaihtuu tiistaisin ja perjantaisin, mutta näyttäisi pysyttelevän normaalihintaa alempana. Tällä hetkellä hinta 12 kk kiinteälle on kampanjassa 10,39 snt/kWh (norm. 10,78 snt) ja perusmaksu 1,80 e/kk (norm. 5,99 e/kk).
 
Näiden one linereiden sijaan lukaisepa viestit uudemman kerran läpi niin saattaa aueta mistä tässä edes keskustellaan. Ei ole millään logiikalla järkevää tässä vaiheessa sitoa itseään 6kk ajaksi.
 
Tässä on nyt kyse siitä, että onko kuluvan talven yli kannattavaa ottaa enää 6kk kiinteää sopparia vai ei, riippumatta siitä mitä sen jälkeen tapahtuu.
Tämähän riippuu täysin hinnasta. Ei ole mikään yleispätevä sääntö, jonka mukaan 6kk soppari kannattaa tehdä loppuvuodesta. 6kk kiinteän hinnassa on kaiken järjen mukaan huomioitu seuraavan 6 kuukauden futuurit, riippumatta siitä milloin sopimuksen tekee. Nyt kun futuurit on nousseet, niin tottakai näyttää siltä että loppuvuodesta kannatti tehdä 6kk soppari.
 
Helenin talvikampanjan kWh-hinta elää kuten heidän normaalitkin hinnat eli vaihtuu tiistaisin ja perjantaisin, mutta näyttäisi pysyttelevän normaalihintaa alempana. Tällä hetkellä hinta 12 kk kiinteälle on kampanjassa 10,39 snt/kWh (norm. 10,78 snt) ja perusmaksu 1,80 e/kk (norm. 5,99 e/kk).

Vähän jäin itse pohtimaan tätä. Pörssi nyt. Kaksiossa asun kaukolämmöllä, että ei sinällään mitään älytöntä laskua ole, mutta silti vähän hiipinyt stressiä talven hinnoista.
 
31.3.2024 loppuisi pitkä 36kk määräaikainen sopimus ja pitäisi saada jotain tilalle. Asunto kt-kaksio ja vuosikulutus n. 2300 kWh. Tähän asti olen aina ottanut pisimmän kiinteähintaisen sopimuksen jos ei hintaero ole ollut paria kymppiä vuodessa enempää lyhyempään. Nyt kun nuo sähkön hinnat on olleet paljon tapetilla niin tuo pörssisähkövaihtoehtokin on käynyt mielessä.

Omalla kulutusdatalla v2023 sain liukurista seuraavat luvut:
2024-01-11_liukuri-spot-calculation-for-2023-crop.jpg
Eli tuo vissiin meinaa että kulutusta on tapahtunut vähäsen enemmän kalliilla tunneilla, mikä ei sinänsä ole yllätys, kun minkäänlaista optimointia ei ole tehty.
Semmoinen tyhmä kysymys että onko noissa liukurin spot -hinnoissa alv:ta mukana kun siitä ei ole mitään mainintaa? Olettaisin että ei, joten todellinen sähkösopimuksen spot -hinta olisi sitten Avg spot price (without margin) x 1,24?

Sinänsä spot -hinnan seurantaan ja kulutuksen optimointiin ei kyllä ole juuri kiinnostusta (eikä tosin suurta tarvetta/mahdollisuuttakaan), joten siinä mielessä kiinteä 24kk sopimus olisi parempi. Mutta tässä nyt nämä mielessä olevat vaihtoehdot seuraavaksi sopimukseksi:

Porvoon Energia - Eko 24kk - 2,50 €/kk + 10,20 c/kWh
Herrfors - Spot -sähkö - 3,00 €/kk + 0,40 c/kWh marginaali

Herrfors ei ole edullisin pörssisähkösopimus, mutta edullisin löytämäni joka tarjoaa laskutusväliksi 3kk.
 
Ota tuohon jatkoksi pörssisoppari ja kun määräaikaisten hinnat kesällä laskee otat sitten määräaikaisen. Nyt määräaikaisten hinnat on todella korkealla, joten ei kannata nyt sitoutua kahdeksi vuodeksi näillä hinnoilla. Lumme tarjoaa pörssiä 0€/kk ja 0,49 marginaalilla, tuolla kulutuksella kk-maksullinen tulee kalliimmaksi vaikka siinä olisikin hieman pienempi marginaali. Kyllä on alv mukana Liukurissa. Vuoden keskiarvo on tuo näkyvä 6,66snt/kWh ja se sisältää alv:n. Mitä väliä sillä laskutusvälillä on? Eihän se muuta hintaa mitenkään ja verkkopankkiin tulevat laskut hyväksyy parilla klikkauksella.
 
Hmm. En ole kyllä seurannut määräaikaisten sopimusten hintoja lainkaan. Hinta on toki korkeampi kun vielä voimassaolevassa kiinteässä, mutta mikäs se tekijä olisi mikä laskisi noita määräaikaisten tarjousten hintoja kesään mennessä, kun ne eivät perustu sinällään sopimuksentekohetkeen vaan senhetkisten sähköfutuureiden hintoihin? Ymmärsin että talvi 2022-2023 oli se kriittinen sähkön hintojen ja riittävyyden kannalta, vaikka tänä vuonna olikin se 5.1.. Tämä saattaa tosin mennä enemmän tämän ketjun aihepiiriin.
Lumme näyttää tosiaan tarjoavan 6kk 0 €/kk uusille pörssisähkösopimuksille. Täytyy harkita sitäkin.
Tuo laskutusväli on sellainen henk.koht. mieltymys johon tuli totuttua vuosia sitten kun muutin silloisen sähkönmyynti- ja siirtolaskutuksen 3kk välein tapahtuvaksi. E-laskun hyväksyminen verkkopankissa on tosiaan helppoa ja sen voi jopa automatisoida, mutta itse tallennan laskuja myös koneelle, jolloin se on vähäsen helpompaa kun niitä tulee harvemmin. Ehkä se lisäksi tuntuu hieman mukavammalta kun laskuja tulee harvemmin vs. että niitä tulee useammin. Jos hintaero olisi kovin merkittävä jonkun 1kk vs. 3kk laskutuksen tarjoavalle sopimukselle, niin ehkäpä siitä voisi joustaa.
 
No vaikka tätä keskustelua seuraamalla voi huomata, että parhaat tarjoukset on keväällä/kesällä/alkusyksystä. Talveksi hinta pomppaa selvästi. Eiköhän tässä ole ihan samanlainen pumppaus kuin polttoaineen hinnoissa (nostetaan aina 20snt/l ja sitten taas lasketaan). Toki jos sitä laskutusväliä arvostaa niin eihän se hintaero iso ole noissa pörssisoppareissa. Jokaisella on omat kriteerit millä valitsee itsellä on ihan sama onko 1kk vai 3kk.
 
Tuossa jutussa - joka luultavasti on tähänkin ketjuun jo aiemmin postattu (Edit: se onkin tässä ketjussa) - tarkastellaan määräaikaisia 24kk sopimuksia verrattuna pörssisähköön vuonna 2022. Silloin edullisin määräaikaisten sopimusten kuukausi oli tammikuu ja kallein syyskuu. Voi tietty olla että talvi 2021-2022 oli jonkinlainen poikkeus.
Määräaikaiset hinnat on valittu Energiaviraston tilastoimista vuonna 2022 tarjotuista kaksivuotisten määräaikaisten sähkösopimusten keskihinnoista. Halvimmat hinnat ovat tammikuulta ja kalleimmat syyskuulta 2022.
 
Tuossa jutussa - joka luultavasti on tähänkin ketjuun jo aiemmin postattu - tarkastellaan määräaikaisia 24kk sopimuksia verrattuna pörssisähköön vuonna 2022. Silloin edullisin määräaikaisten sopimusten kuukausi oli tammikuu ja kallein syyskuu. Voi tietty olla että talvi 2021-2022 oli jonkinlainen poikkeus.

No varmaan huomasit, että 2022 alkoi Ukrainan sota. Se sotki totaalisesti markkinat. Vuosi 2022 oli sellainen kuin oli tuon sodan takia. Sen pohjalta en itse tekisi minkäänlaisia johtopäätöksiä sähköhinnasta. Silloin sopparin sai halvemmalla ennen sotaa ja itä-naapurin energia-asetta. Kuten sanoin tässä keskustelussa on keskusteltu usein milloin ne halvimmat sopparit on tarjolla.
 
Samalla asialla pelotellaan epäsuorasti YLEnkin päivän jutussa. Tätä taustaa vasten kannattaa vielä pohtia onko esim. maaliskuun kiinnittämisestä etukäteen järkeä. Nyt vielä esim. PKSssä n. 11 sent/kWh.

Kvartaalisopimukset, siis niiden etukäteen määrätty hinta, ovat voimassa tammikuusta maaliskuun loppuun. Ts. jos nyt ei ole sitovaa sopimusta on nuo kiinnitetty jo valmiiksi, niin kauan kuin niiden myynti jatkuu, ja hintojen täytyisi selvästi nousta että ne otettaisiin pois. Halvin kvartaali on 11 senttiä kWh. Ja näiden uudet hinnat ilmoitetaan aina kuukautta ennen.

Ja sitten on nää vuodenaika sopimukset, Imatran Seudun sähkön Voima Vuodenaika tällä hetkellä 12,4 senttiä kWh, ja maaliskuun alusta alkava jakson hinta ilmoitetaan helmikuun alussa. Olettaisin sen olevan hieman halvempi, vaikka ei välttämättä paljon. Noissa kvartaaleissa on enemmän valinnanvaraa.

Tuo PKS marraskuu oli eilen kylläkin 12 senttiä ja risat. Kun siihen tulee se marginaali lisäksi.
1705079257980.png
 
mutta mikäs se tekijä olisi mikä laskisi noita määräaikaisten tarjousten hintoja kesään mennessä, kun ne eivät perustu sinällään sopimuksentekohetkeen vaan senhetkisten sähköfutuureiden hintoihin?

Niin se vaan toimii. Varmaan se voi olla syynä että kesällä sitä sähköä kuluu vähempi ja silloin tehdään enemmän tarjouksia myös meille kuluttajille. Kun taas talvella on näitä "pelottelu" uutisia miten sähkö loppuu, pakkanen paukkuu ja laitteet hajoavat jolloin voidaan pyytää enempi ja kansa maksaa.

Oikeastihan suurin osa ihmisistä EI kilpailuta sähköään, ainakaan ennen. Nyt on varmaan alkanut kilpailuttamaan kun asia on ollut lehdissä ja tullut kalliita laskuja.

Mutta kuten aiemmin jo mainittua kannattaa ilman muuta ottaa pörssi hetkeksi tuon nyt päättyvän sopimuksesi päälle ja sitten kesällä (itse olen sanonut että perinteisesti 5-8 kuukauden välissä on hyvä aika tehdä se uusi kiinteä sopimus jos sellaiseen päätyy) ottaa uuden sopimuksen.
Joskus myös black friday tarjoukset ovat olleet hyviä mutta itse en niihin tuudittautuisi koska sitten on jo "myöhästä" koettaa saada se kesän mukava tarjous jos marraskuussa ei tulekaan hyvää diiliä enää.
 
Hmm. No miksei sitä voisi katsoa millaisia määräaikaisen hintoja kesällä on tarjolla ja jos hinnat on alemmat niin tehdä jostain heinäkuun alusta 24kk sopimus joka sitten katkeaisi taas kesäaikaan. Tai jos silloin ei sopivan hintaista löydy niin jatkaa pörssisähköä ensi kesään asti. Mites paljon noissa määräaikaisissa on yleensä sitten talvilisää?
 
Nopeasti katsoen nyt saisi noin 10 senttiä kWh 24kk sopimuksen kun kesällä sellaisen voi saada 7-8 senttiä kWh hintaan. Marraskuussa / joulukuussa hinnat olivat vielä hieman korkeammat ja silloin niitä sai noin 12 sentin hintaan. Eli ei ehkä "senttejä katsomalla" kovin suurta eroa mutta jos miettii 8 vs 12 eroa vaikka niin onhan siinä prosentuaalisesti aika suuri ero.

Aika moni odottelee "jos vain saisi" 6 alkavia kWh hintoja. Tosin siinäkin se ero on sitten noin sentin luokkaa niihin 7 alkaviin joten ainakaan itselleni se ei ole kynnyskysymys.
 
Kyllä 10 sentin ja 7-8 sentin välinen ero on jo mielestäni merkittävä. Omalla kulutuksella hintaero olisi n. 50 €/v, jos oletetaan että kuukausimaksu olisi sama. Noh, katsotaan mitä sitä on kesällä tarjolla. Päätän tuon pörssisähkösopimuksen sitten kun nykyinen sähkönmyyjä (Herrfors) on lähettänyt jatkotarjouksensa.

Kiitos vastauksista.
 
Halpahan se on kun ei halvempaakaan ole ;)
Nyt ei jaksa, halvin soppari toistaiseksi voimassaoleva (ei mitään kulutusvaikutus himmeleitä) on 9,5snt kWh/4e kk. Löytyy tästä ketjusta. Jos ei kiinnosta selata, niin pysytään noissa halvin on yli 10 senttiä.
 
Ei minusta juuri ideaa nyt 6 kk sopimuksessa kun sellainen päättyy vasta heinäkuussa. On 12 senttiä kvartaali q-valo eli hinta voimassa maaliskuun loppuun. On Imatran Seudun Sähkön vuodenaika joka on 12,4 senttiä helmikuun loppuun. Noiden uudet hinnat tulee kahden ja yhden kuukauden päästä, tuossa järjestyksessä. Tuo vuodenaika luultavasti ei tipu niin paljon, mutta kvartaalisopimuksia on useammilla firmoilla joten niistä helposti joku on selvästi halvempi kuin tuo 12 senttiä Q2.
 
Nyt ei jaksa, halvin soppari toistaiseksi voimassaoleva (ei mitään kulutusvaikutus himmeleitä) on 9,5snt kWh/4e kk. Löytyy tästä ketjusta. Jos ei kiinnosta selata, niin pysytään noissa halvin on yli 10 senttiä.
Linkkaisko joku tämän. Ilman määräaikaa soppari kiinnostais lopputalveksi
 
Kyllä 10 sentin ja 7-8 sentin välinen ero on jo mielestäni merkittävä. Omalla kulutuksella hintaero olisi n. 50 €/v, jos oletetaan että kuukausimaksu olisi sama. Noh, katsotaan mitä sitä on kesällä tarjolla. Päätän tuon pörssisähkösopimuksen sitten kun nykyinen sähkönmyyjä (Herrfors) on lähettänyt jatkotarjouksensa.

Kiitos vastauksista.
Jos kulutus on 2500 kWh/a eli hyvin pieni, on kuukausimaksulla varsin suuri merkitys. Jos tällaisessa tapauksessa hakisin aktiivisesti edullisinta ratkaisua, yrittäisin bonushuorata. Sopimuksen tyypin merkitys on vähäisempi, jos sen saa edullisesti. Tosin muuta kuin pörssiä ei ole viime aikoina ollut edullisesti tarjolla. Mielestäni kWh-hinnat ovat viime aikoina vastanneet tasoltaan useamman sentin marginaalia, pahimmassa kriisissä jopa kymmenien senttien marginaalia.
 
En taida luottaa vihreään älyenergiaan. Onkohan muita vastaavia soppareita tunnetuimmilta yrityksiltä.

Jos menee konkkaan niin silloinhan voi siirtyä pörssissähköön ennen kuin 6kk tulee täyteen. Riski tasan nolla.

Onko oma lehmä ojassa?

Ei. Itse otin 9,27snt sopparin jo kesäkuussa talvikuukausiksi. Ei innostanut nähtävissä olevat sadan euron päivät.

Linkkaisko joku tämän. Ilman määräaikaa soppari kiinnostais lopputalveksi

Älä pidätä hengitystä.
 
Jos menee konkkaan niin silloinhan voi siirtyä pörssissähköön ennen kuin 6kk tulee täyteen. Riski tasan nolla.
Tämä epävarmuustekijä vie myös sen mitä määräaikaisella sopimuksella halutaan saavuttaa eli vakuutuksen. Jos tämmöinen pökäle menee nurin niin ymmärrettävistä syistä pörssisähkö saattaa juuri silloin olla suht kallista.

Toisaalta jos haluaa vain mielenrauhaa eikä ajattele asiaa rationaalisesti niin käyhän se jämäpuljunkin sopimus. Harvemmin nekin kaatuvat kuin pysyvät hengissä sopimuskauden tarkastelujaksolla. Hyväuskoiselle tulee paha mieli vasta riskin toteutuessa.

Oleellisempi syy kuitenkin, ainakin itselleni, harrastesähkönmyyjien välttämiseen on mahdollinen vaiva ja riesa. Asiakaspalvelun voi suorilta olettaa silmänlumeeksi ainakin NGE-ryppään firmoissa. Erilaisia sekaannuksia, väärinkäsityksiä ja mokailuja esiintyy enemmän kuin oikeilla sähköyhtiöille ja niiden korjaaminen on hankalampaa tai lopulta mahdotonta.

Vihreä äly saattaa olla ihan asiallisesti hoidettu firma ja heillä saattaa olla hyvä asiakaspalvelu, mutta en näe mitään syytä kokeilla. Siinä voi vain hävitä. Lisäksi yhteiskunnallisesti tuollaiset pelkät jälleenmyyjät eivät tuota mitään lisäarvoa vaan kyseessä on rentseeking. Siispä on myös eettinen argumentti asioida niiden sijaan oikeiden sähköyhtiöiden kanssa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
283 457
Viestejä
4 870 645
Jäsenet
78 582
Uusin jäsen
Psi001

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom