Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Veikkailen, että nämä kaikki käyttävät jotain api-rajapintaa tms fingridiltä ja ovat kaikki aikalailla nurin. Oman siirtyhtiön ja sähköyhtiön palvelut ovat melko tukkoisia myöskin.
 
Tuleva(t) päivät on hyviä stressitestejä, sähköpörssille, energiaverkolle, kuluttajille kuin myös palveluntuottajillekin.

Taitaa meillä kotona olla tiedossa lautapeli-ilta takan lämmössä, jonka aikana ei puhuta siitä perutusta 6kk määräaikaisesta sähkösopparista, jonka piti alkaa kk sitten .

Uskoisin, että jonkinlaiset kulutusvaikutukset tulee pian kaikkiin 'kohtuuhintaisiin' soppareihin ja hyvä niin.
 
Muistakaas pitää sitten tässä ketjussa se keskustelu niissä sähkösoppareissa ja se sähköntuotantoon ja päivän pörssihintoihin liittyvä keskustelu sitten siellä sille tarkoitetussa ketjussaan:
 
Mielestäni edelleen paras vaihtoehto oli syksyillä PKS:n Priima hintakiinnityksellä. Meille jäi loka ja marraskuussa hinnaksi noin 5c/kwh omakotitalossa. Joulukuu oli 6.5c. Toisessa ketjussa joku sankari oli saanut kuluvaikutuksella hinnan lähes nollaan samalla sopparilla.

Nyt talveksi kiinnityshina hyppäsi jonnekin 7.9c tienoille. En pääse nyt katsomaan mitä se todellinen hinta on kun koko Suomi on paniikissa katsomassa omia tietojaan, mutta uskoisin että se on kyllä yli tuon 8c sillä koko kuukausi on ollut jopa yöllä jotain 10c luokkaa. Katsotaan mihin se pomppaa huomisen kurituksen jälkeen. Saakin loppukuun kikkailla huolella jos haluaa sen laskemaan.
Jos huomiset piikit toistuvat niin että päivän keskihinta menee yli euron muutamana päivänä, meille tulee taas kulutusvaikutuksella aikalailla nollahintainen tammikuu :).
 
Millä perusteella muuten otatte noita 24kk sopimuksia ja sidotte itsenne maksamaan korkeita hintoja myös ensi vuonna?

Siitäkin huolimatta, että:

- Ennusteet ennakoivat hintojen romahdusta keväällä,
- Olkiluoto 3 näyttää vihdoin valmistuvan
- Hallitus tukee kuluttajia suurissa sähkölaskuissa tulevana talvena
- EU suunnitelee hintakattoja
- EU suunnitelee sähkön maakaasun hinnoittelun eroittamista toisistaan
- EU suunnitelee windfall-veroa

Onko kyseessä enemmän pelko vai laskelmointi?
Et millään. Uskon, että porukka jaksaa kyllä jauhaa näistä määräaikaisesta sähkösopparista "vaan kymmen senttiä kwh nopeimmille" vielä usemman vuoden ennen kuin suuri yleisö tajuaa, että taloa vastaan pelaamalla ei voita kuin hetkellisesti ja hyvällä tuurilla. Sähkömarkkina on muuttunut ja uusi aika on koittanut. Kiinteisiin tarjouksiin on leivottu pörssisähkön hinnan todennäköisyydet ja tarjoajan pullea kate siihen päälle.
Mitkä on fiilikset?
Mielenrauhalle tuli hintaa 9,3snt/kwh talvelle mutta ihan hyvä diili mielestäni kun kulutus on näillä pakkasilla sen 120kwh/vrk. Siihen sitten vielä sauna päälle huomenna n.10kwh niin ei paljon n.2e/kwh hinnoilla naurattaisi. Nyt naurattaa tuonne maaliskuun loppuun saakka, kattellaan sitten uudelleen.

Pointti tässä on se, että joskus siitä mielenrauhasta maksaa mielellään hiukan eikä tarvitse pelätä jatkuvasti koska hinnat saattavat pompata äkisti niinkuin nytkin on tapahtunut ja pelkästään päivä tai kaksi saattaa syödä monen leudomman KUUKAUDEN säästöt. Ja luoja paratkoon jos pakkasjakso on hirmupakkasilla ja tuuleton.

Voi jokainen laskea paljonko maksaa 120kwh/vuorokaudessa käyttävä suorasähkötalo maksaa kun sähkönkäyttö on 80% vuorokauden kalleimmilla ajoilla. Vaikka laskisi euron kilowatilta niin se on jo 120e PÄIVÄSSÄ, joka on sekin aika optimistinen huomiselle. Siihen vielä sitten 10kwh sauna 2e/kwh ja 10kwh niin se on parikymppiä taas lisää joka nostaa sähkölaskun hinnaksi jo sen 140e/vrk ja siihen vielä siirto päälle.

Eli olkaa tarkkoina noiden soppareiden kanssa ja kannattaa laskea hyvin tarkkaan haluaako maksaa mielenrauhasta vai ei. Itsellä ei ole ensi talveksi vaikeuksia valita määräaikaista vähintään talven ajaksi.
 
Tää on kyllä aikamoista popcorninrouskutusta tää keskustelu.

Tällä hetkellä pörssisähköläiset istuu siellä pimeissä tuvissa makuupusseissaan kun kiinteällä hinnalla olevat kyselee saunomaan ja toistelee "mitä minä sanoin". Juhannuksena sitten toisinpäin, miinushinnalla kelpaa saunaa pitää päällä vaikka viikon putkeen ja ai että miten ne oman käytön keskihinnat alittaa kaikki yleiset keskiarvot.

Jään ilolla seuraamaan
 
Meillä loppuu maaliskuussa 24 kk mittainen Lumme Energian kiinteä soppari 7,95 snt/kWh + 3,99 eur/kk. Liukurin mukaan olisimme säästäneet vuodessa 24 eur pörssisähköllä, jos marginaali olisi ollut 0,5 snt/kWh. Kulutus vuodessa 6182 kWh kerrostalossa.

Tietysti jos muuttaisi pörssisähköön, kulutus varmasti alenisi, ja samalla pienenisi myös siirron osuus, eli säästöä tulisi varmaan vuodessa 100-150 eur.

Nyt Lumme tarjoaa uutta 24 kk sopparia 8,80 snt/kWh + 3,99 eur/kk. Hehku Energialla näyttäis olevan 24 kk kiinteä hintaan 8,99 snt/kWh + 3,50 eur/kk. Taitaa vaihtua pörssisähköön.

Energiaviraston sähkönhinta.fi muuten aika jumissa, paska palvelu.
 
Isällä päättyy Vattenfallin 24 kk soppari, 1,99 kk-maksu, 5 snt kWh. Uusi sopimus alkaa Lumpeella 3,99 kk ja 8,99 snt kWh helmikuun lopussa.

Tehtiin hintakiinnitys jo 6 kk ennen kuin sopimus olisi edes päättynyt, koska Lumme Energia antoi tehdä niin. Nyt voi jatkaa saunomista isällä, kun hinta kohtaa.
 
Isällä päättyy Vattenfallin 24 kk soppari, 1,99 kk-maksu, 5 snt kWh. Uusi sopimus alkaa Lumpeella 3,99 kk ja 8,99 snt kWh helmikuun lopussa.

Ja Lumpeen sopimus otettu milloin? Ja kuinka pitkä?
Suhteellisen oleellisia tietoja jos jotain vertausta haluaisi tehdä... Ilman noita täysin hyödytön postaus, imo.
 
Tää on kyllä aikamoista popcorninrouskutusta tää keskustelu.

Tällä hetkellä pörssisähköläiset istuu siellä pimeissä tuvissa makuupusseissaan kun kiinteällä hinnalla olevat kyselee saunomaan ja toistelee "mitä minä sanoin". Juhannuksena sitten toisinpäin, miinushinnalla kelpaa saunaa pitää päällä vaikka viikon putkeen ja ai että miten ne oman käytön keskihinnat alittaa kaikki yleiset keskiarvot.

Jään ilolla seuraamaan
Näin se menee. Kesä oli pörssillä ja säästöä tuli sen verran että jos olisin talveks ottanu pörssin niin kesän säästöt olis syöty KOLMESSA päivässä tällä viikolla.
 
Ja Lumpeen sopimus otettu milloin? Ja kuinka pitkä?
Suhteellisen oleellisia tietoja jos jotain vertausta haluaisi tehdä... Ilman noita täysin hyödytön postaus, imo.
Lumpeen sopimus tehty, viime vuoden lopussa yli 3kk ennen kuin se Vattenfall päättyisi helmikuussa 2024, 24 kk määräaikainen.

Mielestäni järkiostos, vaikka täällä pörssisähkön ottoa suositeltiinkin. Ketjun sivuilla varmaan näkyy Lumpeen hintakehitys, jos haluaa tarkemmin muistella.
Tuohon hintaan sopimuksia on siis tarjottu kuluttajakäyttöön Lumpeelta, oma on siitä sentin kalliimpi, tehty ennen juhannusta 2023.
 
Jos huomiset piikit toistuvat niin että päivän keskihinta menee yli euron muutamana päivänä, meille tulee taas kulutusvaikutuksella aikalailla nollahintainen tammikuu :).
Miten muuten kulutusvaikutus meni nyt, kun PKS Priimaa muutettiin, että myös miinuslaskuja voi tulla? Itsellä vain 50% kiinnitetty niin voinko saada ainoastaan sen nollille vai voiko mennä teoreettisesti myös miinukselle, jolloin painaisi pörssin pommia alemmaksi?
 
Viimeksi muokattu:
Jos sulla on suorasähkölämmitteinen omakotitalo niin keskiarvoilla voi heittää vesilintua koska yhden viikon kulutus talvella voi vastata kuukauden tai puolentoista kulutusta kesällä.

No ei se nyt ihan noinkaan mene :)
Viittasin vaan tuolla tuohon quotattuun, että besserwisserit vinkuu sitä ja tätä.

Ja kyllä, on suorasähkölämmitteinen okt. Ehkä vähän kirpaisee, mutta voi voi. Jos tarve on, niin jättää vaikka vlopun kaljoittelut väliin niin homma on tasan :)
Noh, ensi viikolle luvattu plussaa.
 
Tää on kyllä aikamoista popcorninrouskutusta tää keskustelu.

Tällä hetkellä pörssisähköläiset istuu siellä pimeissä tuvissa makuupusseissaan kun kiinteällä hinnalla olevat kyselee saunomaan ja toistelee "mitä minä sanoin". Juhannuksena sitten toisinpäin, miinushinnalla kelpaa saunaa pitää päällä vaikka viikon putkeen ja ai että miten ne oman käytön keskihinnat alittaa kaikki yleiset keskiarvot.

Jään ilolla seuraamaan

Pörssisähkön vuoden keskihinta oli karkeasti 5 snt. Kuluneena vuonna varmaan alle.

En istu pimeässä, sauna lämpeää normaalisti ja ruoka menee sähköuuniin mikäli ei anneta jotain kulutuksen rajoittamiskäskyä. En seuraa pörssin hintaa, koska myös tämän vuoden hinta pysyy siitä huolimatta halpana, ei ole mitään syytä.
 
No ei se nyt ihan noinkaan mene :)
Viittasin vaan tuolla tuohon quotattuun, että besserwisserit vinkuu sitä ja tätä.

Ja kyllä, on suorasähkölämmitteinen okt. Ehkä vähän kirpaisee, mutta voi voi. Jos tarve on, niin jättää vaikka vlopun kaljoittelut väliin niin homma on tasan :)
Noh, ensi viikolle luvattu plussaa.
Ei todellakaan kirpaisisi VÄHÄN, vaan aika helvetisti. Mieti nyt mulla maksaisi pörssillä yksi päivä enemmän kuin makso pörssillä koko heinäkuu. Aika vitunmoinen summa.
 
Ei todellakaan kirpaisisi VÄHÄN, vaan aika helvetisti. Mieti nyt mulla maksaisi pörssillä yksi päivä enemmän kuin makso pörssillä koko heinäkuu. Aika vitunmoinen summa.

No minkäpä teet, se maksaa sen mitä maksaa?
Turhinta se jälkiviisastelu on, suuntaan tai toiseen. Eli miksi et ottanut pörssiä/kiinteähintaista.

Jos talous tuohon kaatuu, niin sitten on jo omassa asumismuodossa aika paljon mietittävää... Oktssa on muitakin kuluja enemmän kuin muualla :D
 
Pörssisähkön vuoden keskihinta oli karkeasti 5 snt. Kuluneena vuonna varmaan alle.

En istu pimeässä, sauna lämpeää normaalisti ja ruoka menee sähköuuniin mikäli ei anneta jotain kulutuksen rajoittamiskäskyä. En seuraa pörssin hintaa, koska myös tämän vuoden hinta pysyy siitä huolimatta halpana, ei ole mitään syytä.
Tuo riippuu tasan kulutusprofiilista.
 
Se on oikein. Itse menen huomenna(kin) saunaan.
 
No minkäpä teet, se maksaa sen mitä maksaa?
Turhinta se jälkiviisastelu on, suuntaan tai toiseen. Eli miksi et ottanut pörssiä/kiinteähintaista.

Jos talous tuohon kaatuu, niin sitten on jo omassa asumismuodossa aika paljon mietittävää... Oktssa on muitakin kuluja enemmän kuin muualla :D
Niin siis mulla on kiinteä hinta. Juuri siksi sen otin koska OKTssä sitä sähköäkin kuluu.

Ja tässä on tarkoituksena vain varoittaa muita siitä että kannattaa hyvinkin tarkkaan laskea niitä omia kulutuksia eikä uskoa suoriltaan näitä pörssikeskihintahuutelijoita.
 
Ja tässä on tarkoituksena vain varoittaa muita siitä että kannattaa hyvinkin tarkkaan laskea niitä omia kulutuksia eikä uskoa suoriltaan näitä pörssikeskihintahuutelijoita.

Toki näin. Kukin ennustaa tavallaan talvea ja sitä myöten sähkönhintoja :)
Joku osuu paremmin kuin joku toinen.

Milloinkahan lie sähkönhinta on ollut noin korkealla kuin huomenna tulee olemaan?
 
Jos sulla on suorasähkölämmitteinen omakotitalo niin keskiarvoilla voi heittää vesilintua koska yhden viikon kulutus talvella voi vastata kuukauden tai puolentoista kulutusta kesällä.

Sitten jos on VILP lämmitteinen talo niin keskiarvolla on vielä vähemmän merkitystä kuin suorasähkötalossa, koska kulutus keskittyy niille ~30 päivälle vuodessa kun on yli 15 C pakkasta. Muun aikaa kulutus on varsin vähäistä.
 
"Kireä pakkanen on nostanut sähkönkulutuksen huippulukemiin Suomessa ja kantaverkkoyhtiö Fingrid suosittelee sähkönkäytön vähentämistä. Jos voit, vältä sähkösaunan, -uunin ja pesukoneiden käyttöä erityisesti pe 5.1. klo 7-10 ja 16-21 ja säästä sähköä myös lauantaipäivänä. Lue lisää: lumme-energia.fi"

Lumpeelta tuli tekstari. Ei taida jäädä huomiseen nämä hinnat.
 
Toki näin. Kukin ennustaa tavallaan talvea ja sitä myöten sähkönhintoja :)
Joku osuu paremmin kuin joku toinen.

Milloinkahan lie sähkönhinta on ollut noin korkealla kuin huomenna tulee olemaan?
Ei varmaan ole ollutkaan. Enkä tiedä tuleeko olemaankaan. Mutta sen tiedän että nyt on ja sopparia tehdessä pessimisti ei pety.
 
170-180kWh on ollut kulutus viimepäivinä.
Toki tuosta voi 50kWh niistää pois, mutta alle sadan ei mitenkään.
Tuskinpa mitään hyvityksiäkään on tulossa enää.

Onhan tämmöisiin varauduttu, mutta aika nopsaan sulaa ne eurot jos useempi samanlainen sattuu tulemaan.
 
Toki näin. Kukin ennustaa tavallaan talvea ja sitä myöten sähkönhintoja :)
Joku osuu paremmin kuin joku toinen.

Milloinkahan lie sähkönhinta on ollut noin korkealla kuin huomenna tulee olemaan?
Nythän ei ole vielä edes kylmää. Täällä etelässä ei ole tainnut olla edes -25 missään vaiheessa. Monena talvena ollut pidempään -30.
 
....sopparia tehdessä pessimisti ei pety.

Ainakin huomiseen asti taitaa laskutoimitukset sanoa, että pörssisähkö on kuitenkin ollut tämän talven "paras" vaihtoehto? Varsinkin okt suorasähkö asujille.

Mutta se siitä. Sähkö tulee töpselistä huomennakin, ja vielä ylihuomennakin.
Pin-koodi ja ok. Sitten ei muuta kuin vetoja.
 
Sitten jos on VILP lämmitteinen talo niin keskiarvolla on vielä vähemmän merkitystä kuin suorasähkötalossa, koska kulutus keskittyy niille ~30 päivälle vuodessa kun on yli 15 C pakkasta. Muun aikaa kulutus on varsin vähäistä.
VILP ja PILP sama homma. Itsellä jälkimmäinen. Syksyllä ja keväällä hyvä hyötysuhde. Talvella kun sähkö kallista, niin hyötysuhde liki 1/1, jolloin kulutukseen on ei oikein voi vaikuttaa, kuin takalla vähän ja ILPillä vähän. Juuri sanoin vaimolle, että mikäli alan ensi syksynä sopparin loppuessa suunnittelemaan pörssisopparia, niin muistuttaa tästä viikosta ja hinnoista.
 
Nythän ei ole vielä edes kylmää. Täällä etelässä ei ole tainnut olla edes -25 missään vaiheessa. Monena talvena ollut pidempään -30.

Ruuvitägi sanoo " Min: −20,77 Max: 0,42 Average: −12 " viikon ajalta. 3pv taasen " Min: −20,77 Max: −17,1 Average: −18,88 "
Tämä siis tässä lentoaseman kupeessa.
Mielenkiinnosta kun jaksaisi katsoa saman ajanjakson keskihinnat sähköllekin...

Tottakai sähkönhinta nousee mitä kauemmin tällaisia pakkasia riittää. -20c ei kuitenkaan täällä pk-seudulla ole mitenkään kovin normaali, ei niitä montaa päivää vuoteen tule?
 
170-180kWh on ollut kulutus viimepäivinä.
Toki tuosta voi 50kWh niistää pois, mutta alle sadan ei mitenkään.
Tuskinpa mitään hyvityksiäkään on tulossa enää.

Onhan tämmöisiin varauduttu, mutta aika nopsaan sulaa ne eurot jos useempi samanlainen sattuu tulemaan.
Näitä tuntemuksia yritin itsekin kerran avata, mutta heti torpattiin, että pitää kestää muutamia pörssissähkön piikkejä, eikä heti olla siirtymässä kiinteähintaisiin. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että 0-50 centin välisiä hintoja on vielä järkevä odottaa ja pörssisähkö on järkevä ratkaisu, mutta minusta tuntuu hieman älyttömältä tai järjettömältä, että se hintahaitari menee euroihin. Pörssisähkön järjettömyys nähtiinkin jo parhaimmillaan Black Friday:n -50 centin alella.
 
Tuo riippuu tasan kulutusprofiilista.

Itse asiassa ei vaikuta. Alhaisesti kuluttava kaukolämpökerrostaloasuja ei useiden senttien eroja kovinkaan helposti tee "kulutusprofiilia" säätämällä. Vuositasolla voi olla jopa mahdoton tehtävä.

Ehkä ajattelet nyt jotain muuta asumismuotoa tai lainasit väärää viestiä.
 
Uusi sopimus alkaa Lumpeella 3,99 kk ja 8,99 snt kWh helmikuun lopussa.

Tehtiin hintakiinnitys jo 6 kk ennen kuin sopimus olisi edes päättynyt, koska Lumme Energia antoi tehdä niin. Nyt voi jatkaa saunomista isällä, kun hinta kohtaa.

Lumme tarjoaa tuota samaa hintaa tänäänkin.

Pörssisähkön vuoden keskihinta oli karkeasti 5 snt. Kuluneena vuonna varmaan alle.

7,46 snt/kWh olisi minulla ollut vuonna 2023. Kerrostalossa.
 
Viimeksi muokattu:
Minäpä vaihdoin juuri nyt pari minuuttia sitten helenin pörssin, helenin toistaiseksi voimassaolevaan, 15c/kw.
Luki että aikaisintaan vuorokauden päästä voimassa ja sainkin siihen 5.1 valittua, tuleekohan se nyt sit 5.1 klo 17 vaiko klo 00 voimaan?
Säästyy tossa huomisella jo sen verran rahaa et voi sit 14vrk päästä irtisanoa ja olla voitolla, puhumattakaan jos kalliit hinnat on vielä 6 ja 7 päivä.
 
Säästyy tossa huomisella jo sen verran rahaa et voi sit 14vrk päästä irtisanoa ja olla voitolla, puhumattakaan jos kalliit hinnat on vielä 6 ja 7 päivä.
Eikö se kannata irtisanoa heti kun on tullut voimaan niin pääset irti sitten siitä lukien 14 vrk päästä. Luulisi että viikonloppuna hinnat vähän laskee, päästäiskö jo max euron piikkeihin vähintään.. :p Ainakin aiemmin hinta on madaltunut viikonloppua kohden ja vkl ollut arkea halvempaa.
 
Eikö se kannata irtisanoa heti kun on tullut voimaan niin pääset irti sitten siitä lukien 14 vrk päästä. Luulisi että viikonloppuna hinnat vähän laskee, päästäiskö jo max euron piikkeihin vähintään.. :p

Eikö toi irtisanomisoikeus ole voimassa sen 14vrk eikä mikään minimi aika, kai se katkeaa heti kunhan sen irtisanoo (todellisuudessa toki sitten kun se ehditään käsitellä)
 
Eikö se kannata irtisanoa heti kun on tullut voimaan niin pääset irti sitten siitä lukien 14 vrk päästä. Luulisi että viikonloppuna hinnat vähän laskee, päästäiskö jo max euron piikkeihin vähintään.. :p Ainakin aiemmin hinta on madaltunut viikonloppua kohden ja vkl ollut arkea halvempaa.
Tuolla on niin epäselvästi noi nyt ilmoitettu että pitänee pirauttaa tonne huomenna kun on taas auki ja kysyä.
 
Kerrotko missä ja milloin?
Juuri meinasinkin kommentoida tähän lainaamaasi viestiin, että aika paskapuhetta. Nyt on ollut Oulun seudulla n. viikon ajan -25..-30 ja tämäkin on aika harvinaisen pitkä jakso. Ei siis todellakaan "monena talvena pidempään -30", paitsi jossain Lapissa ehkä.
 
Eteläsuomessa. Nytkin puhutaan pitkästä pakkasjaksosta, kun kylmää on ollut vajaa viikon, ja kertaakaan ei ole käynyt alle -25c.

Ja nyt ei ole talven kylmimpiä aikoja edes vielä nähty.
 
Joskus miettinyt miksi kovimmat pörssisähköfanaatikot eivät näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin aina vain sen pörssisähkön. Itse otin syksyllä 6kk sopparin 9,59 sentin hintaan, joka vaihtuu maaliskuun lopulla pörssisähköön. Sitten minulla on puoli vuotta aikaa katsella seuraavan talven sopparia.
Myös keskihinnan jankkaaminen on merkityksetöntä jos ei oteta huomioon että talvella kun se kwh on kalleimmillaan, myös kulutus on suurinta. Itsellä palaa nyt -30 pakkasilla yli 100kwh vuorokaudessa sähköä. Kesällä ehkä kolmas osa tuosta.
 
Eteläsuomessa. Nytkin puhutaan pitkästä pakkasjaksosta, kun kylmää on ollut vajaa viikon, ja kertaakaan ei ole käynyt alle -25c.

Ja nyt ei ole talven kylmimpiä aikoja edes vielä nähty.

Edelleen, Etelä-Suomessa ei ole pitkiä -30c pakkasjaksoja. Viimeksi sellainen oli 1987. Yli -30c pakkanen on mennyt viimeksi yhdeksi päiväksi 2003, eli pari vuosikymmentä sitten. Voinet toki jotain faktaa laittaa väitteesi tueksi tai sitten lopettaa tuollaiset päättömät väitteet.
 
Onko mitään palvelua mistä näkee pörssisähkön keskihinnan vuodelta esim kellon ajoilta 06-23?
Näin kun ei ole sähkölämmittäjä, niin tuo normaalisti ilmoitettu keskihinta ei kerro totuutta kun kaikki kulutus käytännössä osuu tuolle välille vuorokaudessa.
Sähkön pörssihintatilastot voi ladata ENTSOE-palvelusta. Vaatii tunnusten tekemisen, mutta muuten data on ilmaista. Vaatii vähän lisäprosessointia jos haluaa aggregoida hintoja tosin.
 
Eteläsuomessa. Nytkin puhutaan pitkästä pakkasjaksosta, kun kylmää on ollut vajaa viikon, ja kertaakaan ei ole käynyt alle -25c.

Ja nyt ei ole talven kylmimpiä aikoja edes vielä nähty.
Edelleen, Etelä-Suomessa ei ole pitkiä -30c pakkasjaksoja. Viimeksi sellainen oli 1987. Yli -30c pakkanen on mennyt viimeksi yhdeksi päiväksi 2003, eli pari vuosikymmentä sitten. Voinet toki jotain faktaa laittaa väitteesi tueksi tai sitten lopettaa tuollaiset päättömät väitteet.

Tuolta hyvä katsella ;)
 
Minäpä vaihdoin juuri nyt pari minuuttia sitten helenin pörssin, helenin toistaiseksi voimassaolevaan, 15c/kw.
Luki että aikaisintaan vuorokauden päästä voimassa ja sainkin siihen 5.1 valittua, tuleekohan se nyt sit 5.1 klo 17 vaiko klo 00 voimaan?
Säästyy tossa huomisella jo sen verran rahaa et voi sit 14vrk päästä irtisanoa ja olla voitolla, puhumattakaan jos kalliit hinnat on vielä 6 ja 7 päivä.

Teinpä itsekin tuon kun kerran antoi tehdä, jännä nähdä milloin vaihtuu.
 
Teinpä itsekin tuon kun kerran antoi tehdä, jännä nähdä milloin vaihtuu.
Jos Helen käy ilkeäksi:
10.4.1. Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa toimitusvelvollisuuden ulkopuolella olevan myyntisopimuksen kahden viikon irtisanomisajoin, jollei muuta ole sovittu. Myyjän irtisanomisaikaa ei voida sopia kahta viikkoa lyhyemmäksi. 10.4.2. Käyttäjä voi aina irtisanoa toimitusvelvollisuuden piirissä olevan myyntisopimuksen kahden viikon irtisanomisajalla.
 
Noh, jos tuohon lähtevät, niin sitten lähtevät. Ja mainettahan tuolla tempauksella kerättäisiin oikein kivasti :D
 
Huomisen hinnalla, mun yhden päivän sähkölasku olisi reilusfi isompi kuin 200€ joulukuun lasku. Tää Aalto Energian toistaiseksivoimassa oleva kiinteähintainen tienas ittensä just takasin yhdessä päivässä. Hieno tuote.
Aivan silmitön hinta toi huominen, ja jotkut kun nuhteli ”sähköllä tienaavia kotitalouksia” mustana perjantaina. Kas kas, kuinka onkaan kääntynyt moni kerroin toisin päin tämä tilanne.
Edit: kuluvan vrk kulutus juuri nyt 140 kWh.
 
Vihreää siirtymää tässä vain maksetaan, joten ollaan onnellisia - saadaan sitä mitä ollaan haluttu / äänestetty. Saadaan ne wanhan ajan kunnon talvet takaisin. Lämmitetään aurinkopaneeleilla ja tuulimyllyillä, ja äänestetään vihreä atomivoiman vastustaja presidentiksi. Niin, ja iloitaan, kun Suomi on nyt omavarainen sähköntuotannon suhteen.

(Ite otin 9c/kWh kiinteähintasen joulukuun puolivälistä tammikuun loppuun. Pidän "vähän" tyhmänä maksaa vuosi tai kaksi korkeampaa hintaa parin kuukauden korkeampien pörssihintojen takia. Jos olisin niin varakas, että suurehkolla kulutuksella minulle olisi ongelmatonta maksaa tuplahintaa sähköstä mielenrauhan takia, niin tuskin sähkön hinta missään tapauksessa järkyttäisi mielenrauhaani.)

P.S. Kommentin alkuosa saattaa sisältää sarkasmia.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
283 471
Viestejä
4 871 133
Jäsenet
78 583
Uusin jäsen
morbin

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom