RTE:n raportin N1-skenaarion perusteella on arvioitu säätövoiman tarvetta Suomessa seuraavassa
Ranskassa on melko paljon vesivoimaa: vuonna 2020 tuotanto oli
65 TWh vuodessa, mikä vaihtelee vuosittain vesitilanteen mukaan, kuten Suomessakin. Skaalattuna kertoimella 4, tuosta tulee 16.25 TWh, joka on enemmän kuin Suomessa: Tekniikka & Talous –lehti käytti arvoa 13.4 TWh äskettäin. Lisäksi Ranskassa on pumppuvoimalaitoksia n. 5 GW ja RTE:n raportin suunnitelman mukaan niitä lisättäisiin vielä 3 GW, jolloin niitä olisi yhteensä 8 GW. Tämä skaalattuna 4:llä on 2 GW, mitä Suomeen ei voida rakentaa: Pyhäsalmen kaivokseen suunnitellun
pumppuvoimalaitoksen teho on 75 MW ja kapasiteetti 530 MWh.
RTE:n raportissa vesivoiman tehoksi oli mainittu 22 GW, mikä tekee skaalattuna Suomeen 5.5 GW. Eilisen (22.2.) perusteella Suomessa vesivoiman tehoa voisi parhaimmillaan olla n. 2.4 GW. Eroa jää siis n. 3.2 GW verrattuna 5.5 GW:iin. Ruotsista siirtokapasiteettia on 2.7 GW ja Aurora-linja lisää sitä vuonna 2026 n. 800 MW, jolloin kapasiteettia on yhteensä 3.5 GW. OL3:n häiriötilanteeseen tuosta varataan muistaakseni 300 MW, jolloin normaaliin käyttöön jää 3.2 GW, joka on samaa luokkaa kuin Ranskan lukujen perusteella arviotu ero. Lisäksi pitää ottaa huomioon se että Pohjois-Ruotsiin suunnitellaan jo vuodeksi 2030 massiivista vihreän vedyn tuotantoa, joka nostaa sähkönkulutuksen 27 TWh:sta 53 TWh:iin eli kasvua on 26 TWh (96%), josta vain puolet on mahdollista kattaa Ruotsin rakennettavilla tuulivoimaloilla H2ESIN-raportin mukaan. Joten Pohjois-Ruotsissa ei enää ole ylimääräistä tuotantokapasiteettia, josta voitaisiin ostaa sähköä halvalla Suomeen. Ruotsalaisten simulointien mukaan sähkönhinnan ennustetaan nousevan jo vuonna 2027 noin 71-72 €/MWh:lta.
Tarkastellaan sitten CHP-kapasiteettia: vuonna 2020 CHP:n avulla tuotettiin n. 21 TWh sähköä. CHP-kapasiteetin ennustetaan kuitenkin vähenevän tuulivoiman lisääntymisen myötä, koska sähkön hinta laskee alemmas, mikä tekee CHP-sähköntuotannosta vähemmän kannattavaa. Tekniikka & Talous –lehti ennnusti äskettäin, että tuotanto tippuu n. 10 TWh:iin 2030-luvulla. Alla on kuva nopeammasta ja hitaammasta vähenemisestä, kun sen oletetaan jatkuvan lineaarisesti.
CHP-tuotannon väheneminen on vähän onnetonta, koska se olisi käyttökelpoista säätövoimaa. Mutta energy-only –markkinoilla näin näyttää käyvän. Tätä voisi estää ottamalla käyttöön kapasitettimarkkinat tai keskitetyn ostajan sekä CfD-sopimukset. Mutta ei nyt näy tämä kiinnostaneen poliitikkoja, lieneekö tiedon puutetta?
Oletetaan seuraavassa, edellisen perusteella, että hiilineutraalia säätövoimaa tarvitaan samoin kuin RTE:n raportissa (skaalattuna kertoimella 4), mutta että Suomessa olevaa CHP-sähköntuotantoa voidaan käyttää säätövoimana, ottaen huomioon sen ennustettu väheneminen. Näillä oletuksilla saadaan seuraava kuva, kun lähtökohdaksi otetaan N1-skenaario, jossa ydinvoimaa olisi 26% ja säätövoiman tarve oli 10.5 GW Suomeen skaalattuna.
Kuvan vihreä suora vastaa arvioitua hiilineutraalin säätövoiman tarvetta ilman CHP:tä, kun sen oletetaan kasvavan lineaarisesti. Sininen katkoviiva kuvaa CHP:n huomioonottamisen avulla vähentynyttä hiilineutraalin säätövoiman tarvetta. Oranssi viiva vastaa tilannetta, jossa CHP-kapasiteetti vähenee hitaammin. Tämän perusteella uutta säätövoimaa alettaisiin tarvita n. 2030-2031.
Jos arvioidaan että tuonnin ja vesivoiman avulla pärjätään vuoteen 2032 asti, niin saadaan lopulta seuraava tulos:
Joten kun otetaan CHP huomioon, niin uutta säätövoimaa alettaisiin tarvita n. 2034-2035 paikkeilla tämän mukaan.
Ehkä todellisuus on jossain näiden kahden arvion välissä?