Ottaen huomioon että sähkön hinta määräytyy Suomessakin pitkälti muun Euroopan hintojen mukaan, ja Uniper (eräs Euroopan suurimmista sähköyhtiöistä) näyttää juuri aloittaneen kellahtamisen Saksan valtion pelastettavaksi (ja tuskin jää ainoaksi energiayhtiön kaatumiseksi), arvioisin että ~50c/kwh voisi olla sellainen matala arvio ja ~1€/kwh sitten korkeammasta päästä (ilman että hintaan aletaan puuttua valtioiden tms. toimesta). Toki kulutuksen pitäisi alkaa laskemaan hintojen noustessa riittävästi ja hillitä hinnanousua sitä kautta joten markkinoiden toimivuus päästään toteamaan nykykehityksellä ensi talvena.
Teiltä unohtuu jatkuvasti näistä veikkauksista se tosiasia, että energian hinnalla on suora ja merkittävin vaikutus talouteen, joka valuu ihmisten kukkaroihin montaa kautta. Pidempiaikainen 1e/kwh hinta alkaisi ajamaan euromaita lamaan. Jo jyrkempi taantumakin leikkaa kulutusta selvästi. Yksistään koronasulut saivat esim. raakaöljyn muuttumaan hetkellisesti negatiiviseksi keväällä 2020. Energiamarkkinoilla turbulenssi on aina ollut kovaa ja yleensä taantuman seurauksena myös energian hinta on laskenut. Nyt uutisissa maalaillaan jo laman pelkoja Euroopassa ja vähintään taantuman merkit ovat hyvin ilmeisiä. Täytyy kyllä sanoa, että vaikea tilanne olisi silloin, jos joutuisi isomman kulutuksen taloudessa valitsemaan 30 snt kaksivuotisesta taikka pörssisopparista, kun erittäin todennäköisesti ainakin toinen vuosi tulisi todella paljon kalliimmaksi kuin mitä markkinatilanne silloin olisi. Eikä varmasti kaikilla perse kestäisi maksaa kahta vuotta 30 snt hintoja, jos kulutus on yhtään korkea.