Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Lyhyesti: Mandatum purkaa kertynyttä ylimääräistä tasetta jonkun vuoden isoina osinkoina, mutta liiketoiminta ei tuota siihen malliin, että pystyisivät tuota jatkamaan, jos ei tule suorastaan satumaista kasvua. En ainakaan itse odottaisi osakkeen arvon pahemmin nousevan tuosta 6 euron paikkeilta vaan pikemminkin laskevan taseen purkautuessa, mutta voin olla hyvinkin väärässäAinakin myin selvästi liian aikaisin omat Mandatumit pois, kun en uskonut tuolta pohjalta osakkeen ihan nykyiseen malliin nousevan, joten välttämättä meikäläisen horinoihin ei kannata luottaa.
Mandatum on itse ilmoitellut, että 2028 loppuisi tuo taseen purkaminen (tai 2029, jos se on vielä 2028:n jakovuos)i. Näkyy esim. tuossa Mandatumin osinkosivun alussa:Mistä tietää, kun lihavat vuodet on ohi?
Sekä sinä että Paapaa vastasitte heti samalla tavalla, mutta kuinka kauan tässä on aikaa?
En nyt heti lähde myymään, kun selvästi en ole mikään Gordon Gekko. Rapean nousun on tuo Mandatum salkussa tehnyt ja aika paljon sitä siellä on (yli 5k)
Mutta sitten olisi se ikuisuusongelma, että mitä ostaisin tilalle? Ja tämä pitäisi löytyä sellaisista tuotteista, joita voisi ostaa OST:n sisällä, kun ei nyt viitsi veroja ruveta maksamaan, jos ostaisi vaikka SPYI:tä.
Mutta varmaan hyvin yleistä on, että talouttaan hyvin hoitavien aikuisten lapset ovat myös keskimäärin parempia rahankäyttäjiä. Tuollaiset asiat opitaan usein kotona ja taloustaito periytyy. Ei ole heittää tutkimusta tähän, mutta nopeasti näyttäisi että näin myös on. Siksi tämän ketjun kontekstissa on varmaan aikamoisen poikkeuksellista että kun lapselle säästetään osakesalkkua, niin se hassataan heti 18-vuotiaana viinaan ja mopoihin. Siis jos nyt vähänkään enemmän jutellaan siitä rahasta ja taloudesta kotona ja näytetään lapselle kuinka se salkku kasvaa koska sitä ei hassata. Onhan se mahdollista ja sukset voivat mennä paremmissakin piireissä ristiin, mutta luultavasti harvinaista.
Mandatum on itse ilmoitellut, että 2028 loppuisi tuo taseen purkaminen (tai 2029, jos se on vielä 2028:n jakovuos)i. Näkyy esim. tuossa Mandatumin osinkosivun alussa:
![]()
Osinko
www.mandatum.fi
Mistä tietää, kun lihavat vuodet on ohi?
Sekä sinä että Paapaa vastasitte heti samalla tavalla, mutta kuinka kauan tässä on aikaa?
En nyt heti lähde myymään, kun selvästi en ole mikään Gordon Gekko. Rapean nousun on tuo Mandatum salkussa tehnyt ja aika paljon sitä siellä on (yli 5k)
Mutta sitten olisi se ikuisuusongelma, että mitä ostaisin tilalle? Ja tämä pitäisi löytyä sellaisista tuotteista, joita voisi ostaa OST:n sisällä, kun ei nyt viitsi veroja ruveta maksamaan, jos ostaisi vaikka SPYI:tä.
Tämä on siitä mielenkiintoinen juttu, ettei kaikilla ole mielenkiintoa taikka uskallusta sijoittaa, vaikka rahankäytön suhteen muuten ovatkin hyvin varovaisia ja osaavat käyttää rahaa järkevästi omaan tulotasoonsa nähden.Tämä foorumikin ja tänne kirjoittavat ihmiset saavat välillä vähän irtautumaan todellisuudesta. Esim se, että täällä mietitään omalle lapsille sijoittamisen keinoja mahdollisimman optimaalisesti kertoo aika paljon siitä, että täällä poiketaan (hyvällä tavalla) valtaväestöstä.
Pitääkö olla huolissaan, jos palkkapäivänä työntää rahat säästötilille ja sijoituksiin niin, että käyttötilille jää aivan minimit laskujen maksua varten? Siis aivan minimit. Ja saa vielä tästä jotain mielihyvää, samoin kuin kaikesta muustakin optimoinnista olipa se sitten vaikka kahvitarjouksen hyödyntäminen.Tämä on siitä mielenkiintoinen juttu, ettei kaikilla ole mielenkiintoa taikka uskallusta sijoittaa, vaikka rahankäytön suhteen muuten ovatkin hyvin varovaisia ja osaavat käyttää rahaa järkevästi omaan tulotasoonsa nähden.
Mulla on ihan lähipiiristä esimerkkejä, että rahaa on tilillä paljonkin ylimääräisenä makaamassa jollain 0,1% korkoisella säästötilillä ja ovat jopa kysyneet neuvoa, mitä kannattaisi tehdä järkevämmin, jotta rahan saisi kasvamaan. Olen saattanut neuvoa, että esimerkiksi nuo Norskin tai Svean säästötilit ovat jo huomattavasti parempi paikka makuutta rahoja, mutta neuvoista huolimatta ei uskalleta siirtää rahoja tililtä toiselle. Puheeksi jos ottaa sijoittamisen esim. maailma-ETF:iin niin heti ensimmäisenä vastareaktio on se, että ne rahat kuitenkin häviää, kun sijoittamisessa on niin isot riskit.
Toisin sanoen siitä jo ansaitusta rahasta ei uskalleta päästää irti, koska on liian iso pelko menettää se. Samalla ei kuitenkaan ymmärretä, että se inflaatioa tulee varmuudella viemään ne rahat omalta säästötililtä.
Toisin sanoen siitä jo ansaitusta rahasta ei uskalleta päästää irti, koska on liian iso pelko menettää se. Samalla ei kuitenkaan ymmärretä, että se inflaatioa tulee varmuudella viemään ne rahat omalta säästötililtä.
Miksi pitäisi olla?Pitääkö olla huolissaan, jos palkkapäivänä työntää rahat säästötilille ja sijoituksiin niin, että käyttötilille jää aivan minimit laskujen maksua varten? Siis aivan minimit. Ja saa vielä tästä jotain mielihyvää, samoin kuin kaikesta muustakin optimoinnista olipa se sitten vaikka kahvitarjouksen hyödyntäminen.
Pitääkö olla huolissaan, jos mieluummin hilloaa ylimääräistä rahaa säästötileillä ja ajaa lahoavalla tonnin pommilla, vaikka voisi koska vain kävellä autokauppaan ja ostaa hyvän auton käteisellä tai isolla käsirahalla ja rahoituksella?
Kaverin puolesta kyselen.
Riippuu miten elämäsi haluat elää.Miksi pitäisi olla?
Koska ollaan tekissä niin todennäköisesti jotain vm. 2023 sähköautoa.Mitä "tonnin pommi" tarkoittaa tässä yhteydessä? Jotain hajoilevaa pommia, vai yksinkertaisesti vaan autoa jolla ei juuri ole rahallista arvoa vaikka se toimisikin ihan hyvin?![]()
Mitä "tonnin pommi" tarkoittaa tässä yhteydessä? Jotain hajoilevaa pommia, vai yksinkertaisesti vaan autoa jolla ei juuri ole rahallista arvoa vaikka se toimisikin ihan hyvin?![]()

No siis varmaan sitä, että maksaa 1000€ tai alle? Ja että sitä ei korjata, vaan paalataan ja 1000€ "menetetty"?Mitä "tonnin pommi" tarkoittaa tässä yhteydessä? Jotain hajoilevaa pommia, vai yksinkertaisesti vaan autoa jolla ei juuri ole rahallista arvoa vaikka se toimisikin ihan hyvin?![]()
Meinaat siis että ei kellään ole tonninpommiaKoska ollaan tekissä niin todennäköisesti jotain vm. 2023 sähköautoa.
Nyt ollaankin tekissä.Meinaat siis että ei kellään ole tonninpommia
Mulla ei ole enää. Lähes kyllä, kun Opel Insignia maksoi "jopa" 1900€. Mutta melkein jo menee 1000 hintaluokkaan.
En tiedä onko ennen ollut 1000mk pommi? Nykyisin sitten 1000€? Google ei oikein osannut auttaa?
Sitä vaan mietin, että ihan hyvänkin käyttöauton voi saada 1000 eurolla?
Edit:
Väärä ketju autoille.
Tässä aika hyvin määriteltynä tonnipommi. Halvin tapa autoilla, liikkuu niin kauan kuin liikkuu ja sitten jatkaa paaliin kyydillä.
Mielestäni saa olla hieman huolissaan. Onko kaverilla vaikka lapsia? Liika säästeliäisyys voisi nimittäin "tarttua"?Pitääkö olla huolissaan, jos palkkapäivänä työntää rahat säästötilille ja sijoituksiin niin, että käyttötilille jää aivan minimit laskujen maksua varten? Siis aivan minimit. Ja saa vielä tästä jotain mielihyvää, samoin kuin kaikesta muustakin optimoinnista olipa se sitten vaikka kahvitarjouksen hyödyntäminen.
Pitääkö olla huolissaan, jos mieluummin hilloaa ylimääräistä rahaa säästötileillä ja ajaa lahoavalla tonnin pommilla, vaikka voisi koska vain kävellä autokauppaan ja ostaa hyvän auton käteisellä tai isolla käsirahalla ja rahoituksella?
Kaverin puolesta kyselen.
Tässä aika hyvin määriteltynä tonnipommi. Halvin tapa autoilla, liikkuu niin kauan kuin liikkuu ja sitten jatkaa paaliin kyydillä.
Minä en aamulla halua herätä ajaakseni tämmöisellä, eikä onneksi tarvitse. -23 mallin sähköautoon on nyt tyydyttävä, kun uuden saa tilata vasta 2026 lopulla työsuhdeautoksi 4 vuoden sopimuksen / kattokilometrien täytyttyä.
Sen voi vielä autoasiasta sanoa että pommilla ei kuljettu lapsia joita ei ollut ollenkaan vaan työkaluja. Ja auto ostettiin koska sen sai heti halvalla kun tarve tuli ja tarve oli päästä a:sta b:hen eli töihin ja takaisin. säästyi nekin rahat sitten johonkin muuhun. Ja aikaa tuosta on kymmenisen vuotta.Tämän kaltaisella etenkin lasten kuljettaminen nyky liikenteessä on lähes edesvastuutonta. Ei hirveästi naurata, kun 2.5t sähköauto pyrkii kyljestä tai takakontista sisään. Hinta ero esim. JM82 mainitsemaan Insigniaan ei ole suuri mutta ero turvaominaisuuksissa on.
Säästämisessäkin kannattaa joku järki käyttää ja säästää voi lyhyemmänkin tulevaisuuden tavoitteisiin, kun pelkästään eläkepäiville.
Itse en käyttänyt sijoituslainana mutta kun korona aikana sen sai ilmaiseksi puoleksi vuodeksi ja korot olivat nollissa niin käytin sitä kerryttämään aikaisemmin kuivuneen puskurin takaisin säästötilille. Käytännössä vain lainan loppupäivä siirtyi puolella vuodella eteenpäin. Opintolainan kyllä nyt sain nostettua kerralla täysimääräisenä ja sen laitoin sijoituksiin, ja ainakin vielä on voitolla siinä pelissä. Välillä kyllä kävi miinuksen puolella kun Trump voitti vaalit.Jäi eilen vaivaamaan asia, mutta onko täällä porukka hyödyntänyt ”sijoituslainana” asuntolainan lyhennysvapaita kuukausia? Rupesin vaan miettimään, että eikö se ole aika no-brainer ottaa niitä niin paljon kun saa, jolloin pystyy hetkellisesti laittamaan pörssiin enemmän rahaa poikimaan?
Ihan perusjuttu.Jäi eilen vaivaamaan asia, mutta onko täällä porukka hyödyntänyt ”sijoituslainana” asuntolainan lyhennysvapaita kuukausia? Rupesin vaan miettimään, että eikö se ole aika no-brainer ottaa niitä niin paljon kun saa, jolloin pystyy hetkellisesti laittamaan pörssiin enemmän rahaa poikimaan?
Mä uskon kasvattaneeni lapseni hyvin samalla tavalla, mutta niistä tuli kuitenkin aivan erilaiset. Poika ehkä enemmän mun kaltainen, ja ehkä yllätyin enemmän siitä ettei tuhlannut rahoja. Hän pitää autoista niinkuin minäkin nuorena. Vaikuttaa kuitenkin tähän asti sitten fiksummalta.Mutta varmaan hyvin yleistä on, että talouttaan hyvin hoitavien aikuisten lapset ovat myös keskimäärin parempia rahankäyttäjiä. Tuollaiset asiat opitaan usein kotona ja taloustaito periytyy. Ei ole heittää tutkimusta tähän, mutta nopeasti näyttäisi että näin myös on. Siksi tämän ketjun kontekstissa on varmaan aikamoisen poikkeuksellista että kun lapselle säästetään osakesalkkua, niin se hassataan heti 18-vuotiaana viinaan ja mopoihin. Siis jos nyt vähänkään enemmän jutellaan siitä rahasta ja taloudesta kotona ja näytetään lapselle kuinka se salkku kasvaa koska sitä ei hassata. Onhan se mahdollista ja sukset voivat mennä paremmissakin piireissä ristiin, mutta luultavasti harvinaista.
Näkeekö aiempien vuosien osingot jostain helposti. Paljonko Mandatumin listautumishinnasta jää jäljelle, jos siitä vähentää jo maksetut osingot? Sammon omistajathan saivat noita "ilmaiseksi" silloin.Mandatum on itse ilmoitellut, että 2028 loppuisi tuo taseen purkaminen (tai 2029, jos se on vielä 2028:n jakovuos)i. Näkyy esim. tuossa Mandatumin osinkosivun alussa:
![]()
Osinko
www.mandatum.fi
Tuossahan ne lainaamasi linkin takana on. Mandatum irtautui Sammosta loppuvuodesta 2023, joten 2024 on ensimmäiset osingot itsenäisenä.Näkeekö aiempien vuosien osingot jostain helposti. Paljonko Mandatumin listautumishinnasta jää jäljelle, jos siitä vähentää jo maksetut osingot? Sammon omistajathan saivat noita "ilmaiseksi" silloin.
Oman datan mukaan itsellä 28,17% osinkotuotto. Siihen päälle 68,28% arvonnousu tämänpäiväisellä kurssilla. Paras suora osakesijoitus omalla lyhyellä OST-uralla.Näkeekö aiempien vuosien osingot jostain helposti. Paljonko Mandatumin listautumishinnasta jää jäljelle, jos siitä vähentää jo maksetut osingot? Sammon omistajathan saivat noita "ilmaiseksi" silloin.
Samaistun vaikka ei ollut mitään minulle säästettyjä rahoja. Viikolla ostetun automankan myin varmaan kolmasosalla perjantaina, että pääsi baariin... Samoin lahjaksi saatu SYPin osake piti realisoida samasta syystä.No kyllä omassa nuoruudessani ainakin omasta kaveripiiristä henkilöt törsäsivät hetkessä vanhempien heille säästämät rahat. Kukaan ei ollut varmaan kuullutkaan sanaa sijoittaminen tai säästäminen. Avainsanat auto ja alkoholi oli toki kaikkien heidänkin huulilla.
Minä sain jotain meritan rahastoa 4000€ arvosta 90-luvun lopulla. Vuosien saatossa nimi oli muuttunut ulkomuistista nordea tähtirahastoksi. 26000€ hinnalla myin aika sopivaan aikaan 2021 syksyllä. Varmasti tukevampia tuottoja olisi saanut jostain muualta, vaan enpä voi valittaa. Ei todellakaan ollut säännöllisiä tuloja siinä 18v nurkilla.Omasta mielestäni sijoittaminen ei tule onnistumaan, ellei ole säännöllisiä tuloja ja rahatilanne sellainen, että on yleensäkin varaa sijoittaa. Itsekkin sain Nordeaa tai no mikä sen pankin nimi nyt 2000-luvun alussa olikaan sekä Ameria. Myin ne pois ja kulutukseen raha meni. Taisin ostaa dvd-soittimen, kun se oli uusinta uutta silloin. Sitten, kun on säännölliset tulot ja jää jotain tilillekkin, niin ainakin itselläni vasta silloin alkoi into sijoittamiseen.
Omasta mielestäni sijoittaminen ei tule onnistumaan, ellei ole säännöllisiä tuloja ja rahatilanne sellainen, että on yleensäkin varaa sijoittaa. Itsekkin sain Nordeaa tai no mikä sen pankin nimi nyt 2000-luvun alussa olikaan sekä Ameria. Myin ne pois ja kulutukseen raha meni. Taisin ostaa dvd-soittimen, kun se oli uusinta uutta silloin. Sitten, kun on säännölliset tulot ja jää jotain tilillekkin, niin ainakin itselläni vasta silloin alkoi into sijoittamiseen.
Minä sain jotain meritan rahastoa 4000€ arvosta 90-luvun lopulla. Vuosien saatossa nimi oli muuttunut ulkomuistista nordea tähtirahastoksi. 26000€ hinnalla myin aika sopivaan aikaan 2021 syksyllä. Varmasti tukevampia tuottoja olisi saanut jostain muualta, vaan enpä voi valittaa. Ei todellakaan ollut säännöllisiä tuloja siinä 18v nurkilla.
Auto, baari, festarit, bileet jne.18-vuotiaana ei yleensä myöskään ole säännöllisiä menoja kun asuu kotona.
Auto, baari, festarit, bileet jne.
Tasaista harvemmin. Historiaa kun katsoo niin korjausvuodet olleet todella raakoja eikä nuo plussavuodetkaan tao kuin junanvessa keskiarvotuottoa.Takaisin aiheeseen!
Nämä lapsuuden muistelut johonkin 90-luvun ketjuun ja tonninpommit autoketjuun
Eilen uudet enkat taas Jenkeissä. Toki, jos sijoittaa pitkällä aikavälillä, niin eikös niitä enkkoja ole tarkoitus tulla siinä matkalla koko ajan?
Ei ne EUNL:ät ja SPYI:t muuten nouse. Puhumattakaan noista ETF:stä, joissa kaikki munat on Jenkeissä ( esim. QDVE, SXR8 tuolta eniten omistajia kuukausisäästöön soveltuvista ETF:stä Nordnetin listalta)
Varmaankin oletetaan, että oracle tulee tekemään muitakin kauppoja,... markkina ennakoi tulevaa. Voi hyvin olla, että tänään kasvuyrityksiä aletaan arvostamaan oletettuun 2030 tai vaikka 2032 arvoon. Vaaransa toki tuossakin, mutta piensijoittajana ei voi kuin elää markkinan mukana.Onhan se järjellä ajatellen ylireagointia että Oraclen markkina-arvo nousi jotain 50% ja 300 miljardia siksi että julkaistiin 300 miljardin kauppa. Kauppa on kuitenkin kait raa-asta laskentatehosta jonka luulisi olevan tuote jossa katteet eivät ole maagisen isot kun "kuka vain" jolla on riittävästi pääomaa voi siruja ostaa ja palvelinsaleja rakentaa.
Hyvä että pöhisee. Siis rautakauppa käy, rakennetaan ja investoidaan (vrt vaikka hotelleja). Tulevaisuus sitten näyttää miten ai palveluntuotantobisnes tuo rahat takaisin ja miten palveluntuottajien tulos kehittyy.AI "kuplaan" pumpataan lisää ilmaa. OpenAI huhujen mukaan ostaa oraclelta 300miljardin edestä infraa 2027-2032: https://www.wsj.com/business/openai...puting-deal-among-biggest-in-history-ff27c8fe
Ei taida "AI-kupla" kokonaisuutena olla poksahtamassa ihan pian. Jotkin yksittäiset firmat voinevat siitä huolimatta ajaa seinään kun epäonnistutaan tai kilpailija vie markkinaosuudet.
Mun mielipiteet asiasta löytyy ai ja koodiavustinketjuista. Uutena jos miettii tuota nvidian vera rubin + cpx niin tokeninluontiin 8x flopsit ja cpx nopeuttaa kontekstinluontia 4x ja mahdollistaa miljoonan tokenin kontekstin. Nämä yksinään ilman että llm:at paranisivat tekee esim reasoning malleista ja koodinluonnista paljon paremmat tai halvemmat riippuen miten laskentatehoa käytetään. Nvidia kertonut että kaikilla heidän työntekijöillä cursor ai käytössä.Hyvä että pöhisee. Siis rautakauppa käy, rakennetaan ja investoidaan (vrt vaikka hotelleja). Tulevaisuus sitten näyttää miten ai palveluntuotantobisnes tuo rahat takaisin ja miten palveluntuottajien tulos kehittyy.
Jotenkin olen persusskeptinen tuon ai liiketoiminnan räjähdyksestä. Työelämässä alkaa tulla raportteja, että ai:n hyödyt eivät ainakaan lyhyellä tähtäimellä ole sitä mitä kuvitellaan.
Kyllä näin, mutta näkökulma (ammatista ja taustoista johtuen?) on hyvin rauta- ja koodauspainotteinen. Ne ovat tällä hetkellä edelläkävijöitä ja niiden varassa pöhinä pitkälti pyörii, kun ai-infraa rakennetaan pää punaisena. Rauta ja koodaus ovat kuitenkin aika pieni osa maailmankaikkeudesta tai edes maapallosta.Mun mielipiteet asiasta löytyy ai ja koodiavustinketjuista. Uutena jos miettii tuota nvidian vera rubin + cpx niin tokeninluontiin 8x flopsit ja cpx nopeuttaa kontekstinluontia 4x ja mahdollistaa miljoonan tokenin kontekstin. Nämä yksinään ilman että llm:at paranisivat tekee esim reasoning malleista ja koodinluonnista paljon paremmat tai halvemmat riippuen miten laskentatehoa käytetään. Nvidia kertonut että kaikilla heidän työntekijöillä cursor ai käytössä.
Ei ole taikaluotia mikä muuttaisi kaiken kerralla ja nopeasti. Ei autot ja junatkaan hetkessä tapahtuneet eivätkä ratkaisseet kaikkia ongelmia. Ei älypuhelimetkaan tapahtuneet hetkessä tai ratkaisseet kaikkia maailman ongelmia.Kyllä näin, mutta näkökulma (ammatista ja taustoista johtuen?) on hyvin rauta- ja koodauspainotteinen. Ne ovat tällä hetkellä edelläkävijöitä ja niiden varassa pöhinä pitkälti pyörii, kun ai-infraa rakennetaan pää punaisena. Rauta ja koodaus ovat kuitenkin aika pieni osa maailmankaikkeudesta tai edes maapallosta.
Raudalla ja koodilla luodaan ai-palveluja, mutta saavatko ne investointinsa takaisin? Tämä määrää myös raudan ja koodauksen tulevaisuuden tarpeen kohtalon.
Itse aistin ai-kuplaa it-kuplan manttelinperijäksi, enkä voi sille mitään. Toivottavasti olen väärässä, enkä ole edes mikään sijoittajaguru tai ennustajaoraakkeli.
Tuota olen kokeillut itsekin ja laittanut Teamsilla vaimolle hassuja (maksullisen) Copilotin avulla väsättyjä kortteja ja runoja ihan huumorimielessä.Ihan toisessa päässä käyttöä äiti väsäs eilen nimipäiväkortin ja runon sukulaisten lapselle chatgpt:lla. Tänä oli 6kk sitten mahdotonta kun kuvageneeaattorit eivät ymmärtäneet tekstiä ja muutenkin toimivat ihan miten sattuu
Väärä ketju, en jatka off topikkia. Halusin tuoda väriä siihen miksi en usko ai kuplan poksahtavan lähivuosina. Jotkin firmat voivat ajaa seinään kuten aikaisemmin kirjoitin.Tuota olen kokeillut itsekin ja laittanut Teamsilla vaimolle hassuja (maksullisen) Copilotin avulla väsättyjä kortteja ja runoja ihan huumorimielessä.
Onko Äidilläsi ChatGPT maksullinen versio, eli tuottiko kortti rahaa firmalle?
Pitkällä tähtäimellä ai tulee 100% varmasti, mutta jonkinlaista krapulaa ja notkahdusta aavistan lähivuosina.
https://finance.yahoo.com/news/open...n-triple-our-revenue-this-year-213816957.html"Revenue this year will grow over 3X. So about $13 billion in revenue from about $4 billion last year. So it's tripling on a very big base as well," OpenAI CFO Sarah Friar told me at the Goldman Sachs Communacopia conference on Tuesday.
Minusta sijoitusketju ei ole väärä ketju spekuloida onko ai potentiaalinen sijoituskupla vai ei ja samalla keksiä erilaisille näkemyksille perusteita.Väärä ketju, en jatka off topikkia. Halusin tuoda väriä siihen miksi en usko ai kuplan poksahtavan lähivuosina. Jotkin firmat voivat ajaa seinään kuten aikaisemmin kirjoitin.
Tuntuu siltä, että globaalit jätit imuroivat voitot koko maailmasta. Wolttaajatkin lihottavat sp500:sta kun doordash omistaa woltin. Toki aina on poikkeuksia, mutta indeksitasolla isot vie koko maailmasta voitot ja ovat niin isoja että painottamattomassa indeksissä dominoivat(esim. sp500).Näistä hypejutuista kun puhutaan, niin minulla on VanEck Crypto& Blockchain Innovators ETF A USD Acc (DAVV.DE) rahastoa, joka nousi eilen jotain 8-9% ja tänään taas mennään. Näistä se raha tulee, kunhan muistaa myydä ajoissaJoka on itselläni tarkoituksena. Mutta tässäkin etf-rahastossa on monta firmaa mukana, että siinä mielessä on hajautusta. Toki kaikki saman alan firmoja. Itselläni 5 vuoden sijoitushistoria on taulukossa ja etf:t löysin isossa määrässä vasta tänä vuonna. No on se vähän hurjaa, että tällä tahdilla top 10 parhaat sijoitukset alkaa kohta olla näitä etf-rahastoja pelkästään.
Hämmästyttävän moni sijoitus 5v aikajänteellä on ollut surkea, kun erehtyy Suomeen sijoitamista harkitsemaan ja samalla maailmalla mennään vauhdilla yhdessä sun toisessa teemassa. Jo mainitun tekoälyn lisäksi on cryptot, kullankaivuu, puolijohteet ja ties mitä. Suomi on kyllä aika kunnolla tippunut kyydistä viime aikoina.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.