Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Purple
  • Aloitettu Aloitettu
Mutta varmaan hyvin yleistä on, että talouttaan hyvin hoitavien aikuisten lapset ovat myös keskimäärin parempia rahankäyttäjiä. Tuollaiset asiat opitaan usein kotona ja taloustaito periytyy. Ei ole heittää tutkimusta tähän, mutta nopeasti näyttäisi että näin myös on. Siksi tämän ketjun kontekstissa on varmaan aikamoisen poikkeuksellista että kun lapselle säästetään osakesalkkua, niin se hassataan heti 18-vuotiaana viinaan ja mopoihin. Siis jos nyt vähänkään enemmän jutellaan siitä rahasta ja taloudesta kotona ja näytetään lapselle kuinka se salkku kasvaa koska sitä ei hassata. Onhan se mahdollista ja sukset voivat mennä paremmissakin piireissä ristiin, mutta luultavasti harvinaista.

Tämä varmasti pitää paikkansa, ja lisäksi taipumus impulsiivisuuteen taitaa periytyä myös geneettisesti.
 
Mistä tietää, kun lihavat vuodet on ohi?
Sekä sinä että Paapaa vastasitte heti samalla tavalla, mutta kuinka kauan tässä on aikaa?
En nyt heti lähde myymään, kun selvästi en ole mikään Gordon Gekko. Rapean nousun on tuo Mandatum salkussa tehnyt ja aika paljon sitä siellä on (yli 5k)
Mutta sitten olisi se ikuisuusongelma, että mitä ostaisin tilalle? Ja tämä pitäisi löytyä sellaisista tuotteista, joita voisi ostaa OST:n sisällä, kun ei nyt viitsi veroja ruveta maksamaan, jos ostaisi vaikka SPYI:tä.

Osakeostajan pahin vihollinen on FOMO. Aina kannattaa odottaa varsinkin kun on tariffikaaos edelleen päällä ja sitä edellistäkään vemputusta ei kirjailtu kesän tuloksiin vielä eli arvostustasot ovat täysin keksityt. Katsoo pitkät tukitasot mielitietylle osakkeelle ja jos ei ehdi päivittäin kursseja katsomaan niin pistä osto valmiiksi sisään sinne.

Kullan kurssinousu on nyt sillä tasolla kun viikko sitten ennustettiin koko vuoden katoksi. Parin päivän päästä taitaa olla koko mittaushistorian korkein yhtäjaksoisin nousu mitä silmäilin nopsaan. Näitä mittaushistorian korkeimpia asioita on ammuttu ilmoille tässä 1-2 sisään vaikka mistä asioista. Kakkua ei voi syödä ja säilyttää samaan aikaan, joko kulta tipahtaa takaisin tai SP500 ottaa korjausliikkeen.
 
Tämä foorumikin ja tänne kirjoittavat ihmiset saavat välillä vähän irtautumaan todellisuudesta. Esim se, että täällä mietitään omalle lapsille sijoittamisen keinoja mahdollisimman optimaalisesti kertoo aika paljon siitä, että täällä poiketaan (hyvällä tavalla) valtaväestöstä.
Tämä on siitä mielenkiintoinen juttu, ettei kaikilla ole mielenkiintoa taikka uskallusta sijoittaa, vaikka rahankäytön suhteen muuten ovatkin hyvin varovaisia ja osaavat käyttää rahaa järkevästi omaan tulotasoonsa nähden.

Mulla on ihan lähipiiristä esimerkkejä, että rahaa on tilillä paljonkin ylimääräisenä makaamassa jollain 0,1% korkoisella säästötilillä ja ovat jopa kysyneet neuvoa, mitä kannattaisi tehdä järkevämmin, jotta rahan saisi kasvamaan. Olen saattanut neuvoa, että esimerkiksi nuo Norskin tai Svean säästötilit ovat jo huomattavasti parempi paikka makuutta rahoja, mutta neuvoista huolimatta ei uskalleta siirtää rahoja tililtä toiselle. Puheeksi jos ottaa sijoittamisen esim. maailma-ETF:iin niin heti ensimmäisenä vastareaktio on se, että ne rahat kuitenkin häviää, kun sijoittamisessa on niin isot riskit.

Toisin sanoen siitä jo ansaitusta rahasta ei uskalleta päästää irti, koska on liian iso pelko menettää se. Samalla ei kuitenkaan ymmärretä, että se inflaatioa tulee varmuudella viemään ne rahat omalta säästötililtä.
 
Pitääkö olla huolissaan, jos palkkapäivänä työntää rahat säästötilille ja sijoituksiin niin, että käyttötilille jää aivan minimit laskujen maksua varten? Siis aivan minimit. Ja saa vielä tästä jotain mielihyvää, samoin kuin kaikesta muustakin optimoinnista olipa se sitten vaikka kahvitarjouksen hyödyntäminen.

Pitääkö olla huolissaan, jos mieluummin hilloaa ylimääräistä rahaa säästötileillä ja ajaa lahoavalla tonnin pommilla, vaikka voisi koska vain kävellä autokauppaan ja ostaa hyvän auton käteisellä tai isolla käsirahalla ja rahoituksella?

Kaverin puolesta kyselen.
 
Tää riskinvälttely on kyllä mielenkiintoinen ilmiö ja olisi kiinnostava tietää, onko se Suomessa erityisen korostettua. Mä en ihmettelisi jos on. Siitä indikoivat ainakin:

  • pelko sijoittaa säästöjä mihinkään missä arvo saattaa hetkellisesti laskea. Säästötili on kovariskisin kohde. Osakkeet ovat kasinoa ja lottoa.
  • sijoittajat haluavat poikkeuksellisen paljon osinkkoja, firma ei saa voitoillaan tehdä mitään missä rahat saattaisivat kadota. Ei saa edes ostaa omia osakkeita, vaikka ne samat osinkot sijoitetaan saman tien samaan firmaan.
  • yrityksen suurin synti on ottaa riski ja laajentua ulkomaille tai ostaa ulkomaalainen yritys. Se haittaa, jos investointi epäonnistuu. Se ei haittaa, että ei tehdä mitään ja menetetään kaikki mahdollinen kasvu. Epäonnistuneesta investoinnista muistutetaan 30 vuotta. Onnistuneesta ehkä 2 kvartaalia. Epäsuhta on hämmentävä.
 
Pitääkö olla huolissaan, jos palkkapäivänä työntää rahat säästötilille ja sijoituksiin niin, että käyttötilille jää aivan minimit laskujen maksua varten? Siis aivan minimit. Ja saa vielä tästä jotain mielihyvää, samoin kuin kaikesta muustakin optimoinnista olipa se sitten vaikka kahvitarjouksen hyödyntäminen.

Pitääkö olla huolissaan, jos mieluummin hilloaa ylimääräistä rahaa säästötileillä ja ajaa lahoavalla tonnin pommilla, vaikka voisi koska vain kävellä autokauppaan ja ostaa hyvän auton käteisellä tai isolla käsirahalla ja rahoituksella?

Kaverin puolesta kyselen.
Miksi pitäisi olla?
 
Miksi pitäisi olla?
Riippuu miten elämäsi haluat elää.

Minä en halua pienten lasten kanssa kärvistellä liian ahtaassa asunnossa tai ajaa tonnipommilla 40-vuotiaana. Kuluttamisen ja säästämisen tasapaino on kovin yksilöllinen asia, kuukausisäästöä tapahtuu osakkeisiin siinä määrin että ei tarvitse vanhana murehtia.

En kuitenkaan aio elää sitten joskus, vaan nyt.
 
Tuo autoasiakin on ihan sellainen henkilökohtainen valinta. Itse olen valinnut auton niin että se on luotettava mutta mahdollisimman edullinen. "Tonnin pommi" tulisi minulle itse asiassa kuukausitasolla jopa kalliimmaksi koska minulla ei ole aikaa eikä työkaluja ropata sitä itse.

Mutta toisaalta itse mieluummin säästän ylimääräiset rahat kuin pistäisin vaikkapa tuhat euroa nykyistä enemmän kuussa autoiluun, joka onnistuisi jos yhtään haluaisin aiheuttaa kateutta naapureissa.

Toisaalta jos tienaisin vaikka 100 000 euroa kuussa ylimääräistä, niin voisi ihan hyvin käyttää pari tonnia kuussa autoon. Eli saman noin 2% kuukausinetosta kuin nytkin.
 
Mitä "tonnin pommi" tarkoittaa tässä yhteydessä? Jotain hajoilevaa pommia, vai yksinkertaisesti vaan autoa jolla ei juuri ole rahallista arvoa vaikka se toimisikin ihan hyvin? :hmm:
 
Mitä "tonnin pommi" tarkoittaa tässä yhteydessä? Jotain hajoilevaa pommia, vai yksinkertaisesti vaan autoa jolla ei juuri ole rahallista arvoa vaikka se toimisikin ihan hyvin? :hmm:

Renault Laguna, 700€. ostin kun nopeasti tarvitsi auton, tarkoitus oli ajaa kunnes laukeaa. En tehnyt huoltoja tai vaihtanut öljyjä. Sen verran korjasin että meni leimasta läpi. muutaman vuoden jälkeen soitin romu keinäselle että käy hakemassa pois. Alkoi olla sen verran jo hitsattavaa.

IMG_20170301_172832~2.jpg
 
Mitä "tonnin pommi" tarkoittaa tässä yhteydessä? Jotain hajoilevaa pommia, vai yksinkertaisesti vaan autoa jolla ei juuri ole rahallista arvoa vaikka se toimisikin ihan hyvin? :hmm:
No siis varmaan sitä, että maksaa 1000€ tai alle? Ja että sitä ei korjata, vaan paalataan ja 1000€ "menetetty"? :)

Koska tonnin pommia ei vaan ole järkeä korjata kovin suurella summalla? Toki voi vaikka öljyt vaihtaa ja pakko se on hylkyvian takia korjata leimallekin, jos aikoo vielä ajella samalla tonnin pommilla.

Itse ostin tonnin pommin (160€). Ja katsastin sen, josta sain hylky lapun. Sitten pari vikaa kuntoon, niin käsissä oli edelleen tonnin pommi (noin 850€ arvoinen).

Noin siis itse olen ajatellut.

Edit:

Väärä ketju autoille.
 
Viimeksi muokattu:
Koska ollaan tekissä niin todennäköisesti jotain vm. 2023 sähköautoa.
Meinaat siis että ei kellään ole tonninpommia :)

Mulla ei ole enää. Lähes kyllä, kun Opel Insignia maksoi "jopa" 1900€. Mutta melkein jo menee 1000 hintaluokkaan.

En tiedä onko ennen ollut 1000mk pommi? Nykyisin sitten 1000€? Google ei oikein osannut auttaa?

Sitä vaan mietin, että ihan hyvänkin käyttöauton voi saada 1000 eurolla?

Nyt ollaankin tekissä.
 
Renault Laguna, 700€. ostin kun nopeasti tarvitsi auton, tarkoitus oli ajaa kunnes laukeaa. En tehnyt huoltoja tai vaihtanut öljyjä. Sen verran korjasin että meni leimasta läpi. muutaman vuoden jälkeen soitin romu keinäselle että käy hakemassa pois. Alkoi olla sen verran jo hitsattavaa.

IMG_20170301_172832~2.jpg
Tässä aika hyvin määriteltynä tonnipommi. Halvin tapa autoilla, liikkuu niin kauan kuin liikkuu ja sitten jatkaa paaliin kyydillä.

Minä en aamulla halua herätä ajaakseni tämmöisellä, eikä onneksi tarvitse. -23 mallin sähköautoon on nyt tyydyttävä, kun uuden saa tilata vasta 2026 lopulla työsuhdeautoksi 4 vuoden sopimuksen / kattokilometrien täytyttyä.
 
Pitääkö olla huolissaan, jos palkkapäivänä työntää rahat säästötilille ja sijoituksiin niin, että käyttötilille jää aivan minimit laskujen maksua varten? Siis aivan minimit. Ja saa vielä tästä jotain mielihyvää, samoin kuin kaikesta muustakin optimoinnista olipa se sitten vaikka kahvitarjouksen hyödyntäminen.

Pitääkö olla huolissaan, jos mieluummin hilloaa ylimääräistä rahaa säästötileillä ja ajaa lahoavalla tonnin pommilla, vaikka voisi koska vain kävellä autokauppaan ja ostaa hyvän auton käteisellä tai isolla käsirahalla ja rahoituksella?

Kaverin puolesta kyselen.
Mielestäni saa olla hieman huolissaan. Onko kaverilla vaikka lapsia? Liika säästeliäisyys voisi nimittäin "tarttua"?

Toki harrastus se on kai tuokin, eli ei nyt hirmusti tarvitse olla huolissaan?

Mutta uusi auto ei tosiaan kovin hyvin pidä arvoaan, eli vähän käytetty voisi olla fiksumpi vaihtoehto. Toki sen "rakkaan" romuauton korjauskin (itse) voi olla mukava harrastus?

Esim itse olen niin "pelokas", että tuo kunnon säästäminen ei oikein onnistu. Eli esim pienet kurssiheilahtelut pelottaa aivan liikaa? Yrittänyt kyllä olen, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Pitäisi olla tavallaan fiksu ja antaa säästöjen pyöriä vuosia (ja vuosikymmeniä) rauhassa.

Tosin en ole edes työelämässä enää, niin saa vaikka käyttää säästöjä tarpeen mukaan, jos mieli tekee.
 
Tässä aika hyvin määriteltynä tonnipommi. Halvin tapa autoilla, liikkuu niin kauan kuin liikkuu ja sitten jatkaa paaliin kyydillä.

Minä en aamulla halua herätä ajaakseni tämmöisellä, eikä onneksi tarvitse. -23 mallin sähköautoon on nyt tyydyttävä, kun uuden saa tilata vasta 2026 lopulla työsuhdeautoksi 4 vuoden sopimuksen / kattokilometrien täytyttyä.

Tämän kaltaisella etenkin lasten kuljettaminen nyky liikenteessä on lähes edesvastuutonta. Ei hirveästi naurata, kun 2.5t sähköauto pyrkii kyljestä tai takakontista sisään. Hinta ero esim. JM82 mainitsemaan Insigniaan ei ole suuri mutta ero turvaominaisuuksissa on.

Säästämisessäkin kannattaa joku järki käyttää ja säästää voi lyhyemmänkin tulevaisuuden tavoitteisiin, kun pelkästään eläkepäiville.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
286 526
Viestejä
4 921 198
Jäsenet
79 198
Uusin jäsen
TheCoder

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom