Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Purple
  • Aloitettu Aloitettu
Mitä voitolla on tekemistä verovapaanMYYNNIN kanssa? Myynti kuin myynti ja käsittääkseni S-osuuden myynti on luovutus siinä kuin Olvin osakkeen myynti.
No ei, ellei myynnistä ole syntynyt voittoa. Ja jos on syntynyt voittoa, niin mikäli voitto jää alle 1000€, ei tästä voitosta tarvitse maksaa 30% veroa.

Edit: eli @Maxwell, myy vain 100€ pääomasijoituksesi pois. Ei huolta veroseuraamuksista.

Ja ollaanhan samalla viivalla että tässä on kyse omistusten myymisestä, ei mistään kuluttaja/b2b taxfree kaupasta?
 
Mulla ei ole ollu euroakaan käteistä mukana varmaan kymmeneen vuoteen ja kertaakaan ei ole ostokset kassalle jääneet. Sen verran harvassa on tilanteet että kortti ei käy niin otan riskin ja jos jää kassalle niin jää. En rupee mitään käteistä mukana roikottamaan, ei ole enää tätä päivää.
Lounaspaikassa paloi sulakkeet kassajärjestelmästä niin vain käteisellä sai ruokaa. pari kertaa on ollut tilanne että jollain pankilla oli järjestelmät kaatuneet sen verran että ei ole kortit toimineet. Eilen oli ABC polttoaineautomaatin joku järjestelmän osa kaatunut niin ettei korttimaksut menneet läpi mutta käteisellä sai tankattua. Kännykän kuoren alla on aina 50€ siltä varalta että jossain on joku bitti poikittain. Ei tartte roikottaa kun pysyy siellä itsekseen. paksuutta ja painoa ei tule havaittavasti lisää. lisäksi on google pay ja yksi kortti kännykkäkotelossa. Näillä on pärjännyt. Kirpputoreilla joskus joutunut käyttämään käteistä ja jossain lasten koulu/harrastusjutuissa. Niihinkin kyllä nykyään löytyy monesti mobilepay tms nykyään.
 
No ei, ellei myynnistä ole syntynyt voittoa. Ja jos on syntynyt voittoa, niin mikäli voitto jää alle 1000€, ei tästä voitosta tarvitse maksaa 30% veroa.

Edit: eli @Maxwell, myy vain 100€ pääomasijoituksesi pois. Ei huolta veroseuraamuksista.

Ja ollaanhan samalla viivalla että tässä on kyse omistusten myymisestä, ei mistään kuluttaja/b2b taxfree kaupasta?
Kannattaa lukea sitä verolainsäädäntöä ja sitten vielä ymmärtää lukemansa ennenkuin alkaa neuvomaan muita.
 
Kannattaa lukea sitä verolainsäädäntöä ja sitten vielä ymmärtää lukemansa ennenkuin alkaa neuvomaan muita.
No korjaa nyt ihmeessä jos sinulla on tarkempaa tietoa kysyjälle ja minulla väärää informaatiota. Ei tuollainen vinoilu auta kai yhtään ketään? Oman tietoni varassa kommentoin enkä toistaiseksi ole koskaan aikaisemmin veroasioissa töppäillyt mutta olen enemmän kuin avoin oppimaan uutta jos väärinymmärrystä on.
 
Tosta verovapaasta tonnin myynnistä on jauhettu täällä jo kyllästymiseen asti.

Luepa nyt se viestisi ajatuksella uudelleen ja mieti mikä siinä on metsässä. Alle 5 minuutissa pitäisi keksiä jos vähänkään googlea käyttää tai lukee täältä 3 viimeistä sivua.
 
En edelleenkään ymmärrä, joten voisitko selittää?

Itse olen ollut siinä käsityksessä että verovuoden aikana voi myydä omistuksiaan verovapaasti 1000€ voittoon saakka. Ja tämän ylittävästä osasta, kannetaan sitten se pääomavero.

Maxwell kysyi että liittyykö osuuskaupan liittymismaksu jotenkin tuohon 1000€ rajapyykkiin, että tuleeko se huomioida, niin mielestäni ei tarvitse. 100€ on 100€. Jos ”ostit” eli maksoit osuuskaupan jäsenyyden 100€:lla eilen, ja luovut jäsenyydestäsi niin että 100€ liittymismaksu sinulle palautetaan, et sinä ole mitään myynyt.
 
En edelleenkään ymmärrä, joten voisitko selittää?

Itse olen ollut siinä käsityksessä että verovuoden aikana voi myydä omistuksiaan verovapaasti 1000€ voittoon saakka. Ja tämän ylittävästä osasta, kannetaan sitten se pääomavero.
Verovuoden aikana myynnin arvo voi olla enintään 1000e ja voiton määrällä ei ole merkitystä. Ja jos myynti menee yli tuon 1000e, niin silloin maksetaan koko voitosta verot eikä vain tämän ylittävästä myynnistä.
 
Kylläpäs FED:in alustava viestintä ensi vuoden koronlaskuista kiskaisi kurssit laskusuuntaan. Taisi tämän vuoden huiput tulla jo nähtyä syksyllä ainakin oman salkun osalta ja sijoitusvuoden lopputulos jäänee vähän laimeammaksi.

Edit: Jos ei nyt sitten joulupukkiralli yllätä erittäin positiivisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Lisäksi Nordnetin sijoitusvakuutuksen monesti keskusteluista jäävä erinomaisen hyvä puoli on kaupankäyntikulujen pysyvä mataluus. Teit kauppaa kuinka harvakseltaan tahansa, pysyt pysyvästi aivan Nordnetin kaupankäyntihinnaston matalimman portaan tuntumassa (0,08% tai min 8€ vs. 0,06% tai min. 3€ /toimeksianto + molempia koskien mahd. valuutanvaihtokulut 0,25%). Muilla tilimuodoilla voit tippua kalleimmalle kulutasolle 0,20% tai min. 9€, jos et ole tehnyt edell. kuussa yhtään kauppaa.

Jos ei tee päiväkauppaa, niin mielestäni Nordnetin sijoitusvakuutus on lähes itsestään selvä vaihtoehto useimmissa tapauksissa.
Ihan hyödytönhän tuo ”alennus” suurimmalle osalle on kun min 8eur. Osakesäästäjien jäsenenä on muutenkin tason 3 min 7eur.
 
Osaako joku sanoa suorilta, jos tänään tekee lunastuspyynnön Nordnetissa Storebrandin global rahastolle, ehtiikö lunastus vielä tämän vuoden puolelle?

En millään löydä lunastussääntöjä mutta muistaakseni klo 8 aamulla piti olla lunastuspyyntö tehtynä että ehtii ehkä seuraavalle päivälle tms.
 
Onhan tässä vielä monta pankkipäivää tätä vuotta vai onko tuossa rahastossa joku erikoisuus?

Edit. Pörssit yleisesti auki vielä tänään ja 20., 23., 27. ja 30.12. Sitten vaikka USA vielä muutaman päivän enemmän.
 
Toimeksiantosivulla lukee näin niin en oikein tiedä milloin tuo kauppa sitten käytännössä tarkalleen ottaen toteutuu.

1734599501829.png
 
Tämä on tavallaan erikoista, kun ostaa pystyy sekunneissa, mutta myyminen vaikeaa/hankalaa/hidasta.
Pistin heidän oman Suomi rahaston lihoiksi, niin ei vaan näy rahoja tilillä, vaan herjaa jotain 1-5 arkipäivää?
 
Tämä on tavallaan erikoista, kun ostaa pystyy sekunneissa, mutta myyminen vaikeaa/hankalaa/hidasta.

Kyllä kai yleensä perinteisen rahaston ostossakin kestää tovi. Yleensä menee seuraavalle päivälle, jos myöhästyy tietystä kellonajasta.

Seligsonilla suht hyvin ilmoitettu nuo ajat, mutta sielläkin on maininta että

Tästä saatetaan kuitenkin joutua poikkeamaan useammankin pankkipäivän verran, esimerkiksi tilanteissa joissa rahasto joutuu käymään arvopaperikauppaa saadakseen käteistä suuria lunastuksia varten.

Eli eivät aina myy heti laitaan. Jos möisivät, siitä tulisi kuluja tietenkin melkoisesti.
 
Kyllä kai yleensä perinteisen rahaston ostossakin kestää tovi. Yleensä menee seuraavalle päivälle, jos myöhästyy tietystä kellonajasta.

Seligsonilla suht hyvin ilmoitettu nuo ajat, mutta sielläkin on maininta että

Eli eivät aina myy heti laitaan. Jos möisivät, siitä tulisi kuluja tietenkin melkoisesti.

Minä puhun tuosta heidän Nordnet Suomi indeksistä ja en usko, että minun omistus siitä heidän puljuaan kaataa.
Ostot ovat kyllä mielestäni menneet sekunneissa.

Edit. Onhan tämä hyvä opetus. Rahansiirrot ja ostot sekunneissa/minuuteissa, mutta rahaa ulos ei tahdo saada millään.
Entä, jos olisin oikeasti tarvinnut rahojani? Nyt oli ajatuksena vain vaihtaa painopistettä. Nyt on torstai, mitä jos oikeasti menee viisi arkipäivää? Rahat saa ulos ensi vuonna?
 
Viimeksi muokattu:
Minä puhun tuosta heidän Nordnet Suomi indeksistä ja en usko, että minun omistus siitä heidän puljuaan kaataa.
Ostot ovat kyllä mielestäni menneet sekunneissa.
Rahat varmaan meneekin, mutta sun osuudet tullee vasta jonkun ajan/päivän kuluttua?
 
Rahat varmaan meneekin, mutta sun osuudet tullee vasta jonkun ajan/päivän kuluttua?

Ainakin ne ostot ovat näkyneet omistuksissa ja korkeintaan minuuteista on ollut kysymys.
Miksei raha tule ulos samassa ajassa?

Esim. Eilen ostin iShares S&P 500 lisää ja jos meni yli 30 sekuntia, niin olen ihmeissäni. Rahat katosi ja näkyi omistuksissa.

Ihan mielenkiinnosta kyselen, että miten näillä on tarkoitus käydä kauppaa, jos myyminen on näin hidasta?
 
Viimeksi muokattu:
Minä puhun tuosta heidän Nordnet Suomi indeksistä ja en usko, että minun omistus siitä heidän puljuaan kaataa.
Ostot ovat kyllä mielestäni menneet sekunneissa.

Seligson oli siis tyypillinen esimerkki. On siis tyypillistä että rahaston ostoja ei toteuteta välittömästi. Nordnet itse toteaa "Yleensä rahasto-osuuksien merkintöjen/lunastuksien arvopäiväksi muodostuu toimeksiantoa seuraava pankkipäivä, jos toimeksianto on jätetty Nordnetin verkkopalvelussa ennen kello 13.00. Rahastotoimeksiannon lopullinen kurssi määräytyy silloin, kun rahastoyhtiö toteuttaa kaupan, eikä Nordnet voi vaikuttaa tähän.".

Nordnet Suomi Indeksin sääntöjän en vielä onnistunut löytämään joten en tiedä mitä siellä tarkalleen sanotaan merkintäajasta. Mutta olen aika varma ettei niitä merkitä välittömästi ja voi mennä seuraavalle päivälle. Se on sitten ihan eri asia mitä käyttöliittymä näyttää.

Esim. Eilen ostin iShares S&P 500 lisää ja jos meni yli 30 sekuntia, niin olen ihmeissäni. Rahat katosi ja näkyi omistuksissa.

Tuo on tosiaan ETF, eikä perinteinen rahasto. Pörssistä tavaraa saa yleensä nopeammin. Jos haluaa käydä kauppaa aina minuuteissa eikä odottaa päiviä, niin ETF:t on parempi ratkaisu. Silloinkin toki on selvitysaika. Euroopassa se on 2 päivää. Eli raha on oikeasti nostettavissa/käytettävissä vasta 2pv päästä ellei rahaa käytä samalla valuutalla ostamiseen pörssissä.

Edit. Onhan tämä hyvä opetus. Rahansiirrot ja ostot sekunneissa/minuuteissa, mutta rahaa ulos ei tahdo saada millään.
Entä, jos olisin oikeasti tarvinnut rahojani? Nyt oli ajatuksena vain vaihtaa painopistettä. Nyt on torstai, mitä jos oikeasti menee viisi arkipäivää? Rahat saa ulos ensi vuonna?

Rahaa saa kyllä ulos mutta hyvä tiedostaa että päiviä kannattaa varata. Toi "ei tahdo saada millään" on tietenkin melkoista liioittelua. Ja jos oikeasti tarvitse rahoja, varaudut hyvissä ajoin.
 
Kertokaapas viisaammat, jos ajattelussani on joku virhe?

Taustaa:
Osakesäästötilillä (Nordnet) on jäljellä neljää eri yhtiöö ja kokonaisuus osakesäästötilin olemassaoloaikana jokusen tonnin tappiolla. Syyllinen löytyy peilistä, jäin toivomaan ja en myynyt alkuvuodesta Nestettä pois.

1. Myyn nämä osakesäästötilin osakkeet ja suljen osakesäästötilin, jolloin saan nuo tappiot hyödynnettyä verotuksessa tänä vuonna muista voitollisista/myöhemmin seuraavan 5 vuoden aikana?

2. Verotus tapahtuu sisään menneen summan ja ulos otetun summan erotuksesta? Eli osto- ja myyntikulut sekä OST:n sulkukulun 50€ saa myös verotukseen, kun sulkee osakesäästötilin?

3. Uuden osakesäästötilin voi avata sitten vanhan sulkeudutta vaikka seuraavana päivänä halutessaan "nollilta"?
 
Viimeksi muokattu:
Seligson oli siis tyypillinen esimerkki. On siis tyypillistä että rahaston ostoja ei toteuteta välittömästi. Nordnet itse toteaa "Yleensä rahasto-osuuksien merkintöjen/lunastuksien arvopäiväksi muodostuu toimeksiantoa seuraava pankkipäivä, jos toimeksianto on jätetty Nordnetin verkkopalvelussa ennen kello 13.00. Rahastotoimeksiannon lopullinen kurssi määräytyy silloin, kun rahastoyhtiö toteuttaa kaupan, eikä Nordnet voi vaikuttaa tähän.".

Nordnet Suomi Indeksin sääntöjän en vielä onnistunut löytämään joten en tiedä mitä siellä tarkalleen sanotaan merkintäajasta. Mutta olen aika varma ettei niitä merkitä välittömästi ja voi mennä seuraavalle päivälle. Se on sitten ihan eri asia mitä käyttöliittymä näyttää.

Tuo on tosiaan ETF, eikä perinteinen rahasto. Pörssistä tavaraa saa yleensä nopeammin. Jos haluaa käydä kauppaa aina minuuteissa eikä odottaa päiviä, niin ETF:t on parempi ratkaisu. Silloinkin toki on selvitysaika. Euroopassa se on 2 päivää. Eli raha on oikeasti nostettavissa/käytettävissä vasta 2pv päästä ellei rahaa käytä samalla valuutalla ostamiseen pörssissä.

Rahaa saa kyllä ulos mutta hyvä tiedostaa että päiviä kannattaa varata. Toi "ei tahdo saada millään" on tietenkin melkoista liioittelua. Ja jos oikeasti tarvitse rahoja, varaudut hyvissä ajoin.

Pahoillani, mutta tämä oli oikeasti itselle epäselvää. Näköjään 13:08 tein toimeeksiannon, joten senkin suhteen meni pitkäksi.
Nyt olen tulevaisuudessa viisaampi.

Kauan pitää varautua siihen, jos myisin ja oikeasti nostaisin omalle tilille rahat? Nythän on kyse vain siitä, että olisin halunnut sijoittaa muualle.
 
Pahoillani, mutta tämä oli oikeasti itselle epäselvää. Näköjään 13:08 tein toimeeksiannon, joten senkin suhteen meni pitkäksi.

Voisi ainakin Nordnet vähän selvemmin nuo kertoa. Seligson kertoo selkeästi kellonajat, mutta Nordnetilta löysin vain tuon yleisen maininan kello 13:00:sta.

Kauan pitää varautua siihen, jos myisin ja oikeasti nostaisin omalle tilille rahat? Nythän on kyse vain siitä, että olisin halunnut sijoittaa muualle.

No ETF:issä jos myyt tänään, niin selvitys on tehty 2 pankkipäivän päästä. Silloin rahan voi oikeasti nostaa tai muuntaa toiseen valuuttaan, eikä mene lainaksi. Rahastojen myyntien osalta en ole Nordnetiä käyttänyt joten en tiedä näyttääkö se oikeasti kun raha on tilillä nostettavana vai näyttääkö se hämäävästi saldon nousseen vaikka raha tulisi vasta huomenna. Kannattaa kysyä Nordnetiltä.

Mutta varmaan jos 2-3 pankkipäivää varaa myynnin jälkeen, niin aika hyvin kattaa kaikki tilanteet, osakkeet, ETF:t ja rahastot.
 
Tänne on muutkin laittaneet jotain infoa omista omistuksista niin laitanpa minäkin, jos joku huomio tulee mitä ehkä kannattais tehdä ja mitä ei.

Tämmöset prosenttiluvut on omissa säästöissä, Nordnet:
34 % - Xtrackers Euro STOXX 50 UCITS ETF 1C
33 % - Storebrand Global All Countries A EUR
7 % - Nordnet Suomi Indeksi
6 % - Osakkeet

ja Seligson:
20 % - Seligson & Co Eurooppa Indeksirahasto (A)

Jatkossa säästöön laitan suunnilleen 50/50 Nordnettiin ja Seligsoniin. Nordnetissä kaikki menee tuohon Storebrand Global All Countries A EUR ja Seligsonilla tohon Eurooppa Indeksirahastoon. Satunnaisesti jos jostain sattuu kertymään joku isompi raha niin sit ostan tuota ETF yksittäisostona (= tai kk sopimuksen teen jos ostan kun on muutama €ur halvempi). Onko tähän jotain viisautta techiläisillä että kannattaisko tehdä jotenkin muuten?

Ja muuten niin nuo osakkeet (Elisa, Fortum, Orion, Sampo, Olvi) on joskus muutama vuosi sitten pääosin hankittu ihan sen takia että vähän kiinnosti miten tuo homma toimii, mutta kun en jaksa niitä seurata niin se on aikalailla jäänyt. Olis jotenkin hauskaa saada osakkeista jotain osinkoja mutta en todellakaan jaksa aktiivisesti seurata hintoja ja ostaa/myydä niin nuo nyt vaan on tuolla. Muutama tonni on vain kiinni rahaa ja varmaan aika +/-0 on noiden tuotto, toki varmaan osinkojen ansiosta "plussalla" (Olvi ja Fortum otti Venäjän sodan alussa niin paljon osumaa että siksi noin). Eli kk säästöillä mennään jatkossakin.

Aika rohkea näkemys jenkkimarkkinoita vastaan. Tuo Strorebrandin rahasto on korvattavissa suht vastaavalla etf-rahastolla jos haluaa vähän kuluja pienentää niin vaihtaa siihen. Toki riippuu paljonko tuo Kk-säästön määrä on Nordnetissä.
Eli,pitäisi ottaa jotain enemmän Amerikka-painotteista mukaan tai tilalle? Vai ehkä jopa myydä jotain pois ja muuttaa painotusta? Mä en ole mikään aktiivinen näissä asioissa vaan mieluiten säätäisi jotain automaattisiirroilla ja käy kerran kk kattomassa että onko osto tapahtunut. Vuoden vaihteessa kattelee aina kk-rahasiirrot että on hyvällä tasolla jne.

Tämän hetken ajatus oli säästää kk-tyyppisesti näihin (50/50):
NN: Storebrand Global All Countries A EUR + Seligson: Eurooppa Indeksirahastoon
niin jos laittaisi vaikka 70/30 noihin samoihin? Eikö tuo Storebrand ole aika Amerikkapainotteinen? Ja tosiaan ehkä voisi vaihtaa vastaavaan ETF:n mutta jos kk-säästö on vain jotain 500e luokkaa niin onko yksittäinen osto sitten liian hintava? Ja en tiedä onko tuolla Seligsonilla jotain hyvää amerikkapainotteista rahastoa?

Nämä nykyiset on valikoituneet joskus mulle täältä tai jostain muulta palstalta kun itseäni viisaammat ovat miettineet noi hyviksi ja edullisiksi rahastoiksi/ETF kk-säästöihin. Hajautusmielessä olen ajatellut että jos on maailmaa ja Eurooppaa niin on hyvä hajautus. Muutamana vuonna kaikki ylimääräiset ostot on tullu tehtyä tuohon Euro ETF joten ehkä sen osuus on sitten kasvanut aika (liian) isoksi.
 
Opetus saatu. Turhaa siis käyn tiliä katselemassa, jos toimeeksiantokin lähtee vasta huomenna 13:00.
Tosiaan tässä voi mennä viikko tai kaksi, kun sattuvat pyhät niin sopivasti.
 
Viimeksi muokattu:
Tosiaan tässä voi mennä viikko tai kaksi, kun sattuvat pyhät niin sopivasti.

Pankkipäiviä ovat 20.12., 23.12., 27.12., 30.12. ja 31.12. Eli 5 pankkipäivää. Hesen pörssi kiinni 31.12. Eli on tässä vielä ihan hyvin päiviä noille rahastoliikkeille ainakin jos tänään saa vielä vireille. Ja ETF:iä tai osakkeita ehtii myydä myös mainiosti vielä. Musta osakkeiden/ETF:ien myynti katsotaan siitä päivästä kun kauppa toteutuu. Rahastojen suhteen en tiedä, meneekö sille päivälle kun tekee toimeksiannon vai sille joka on arvonmäärityspäivä (esim. seuraava päivä).

Pitää itsekin katsoa onko mitään veroveivejä vielä tarpeen tehdä. En edes muista onko tänä vuonna mennyt jotain kaupaksi vai ei.
 
Perhanan OP tuntunut olevan nurin jo ~2h, pitäisi päästä ostelemaan eilen myydyt osakkeet takaisin.
Sopiva aika oli pistellä eilen lihoiksi sekä suomea, että amerikaa. Ja tänään oikein sopiva ostella takaisin.

Rahanahan nuo eiliset myynnit ei vielä tileillä näkyneet, mut ostovoimana jo.
 
Omien turailuiden vuoksi tulee myynneistä verot maksettavaksi joka tapauksessa, joten pistin tänään cut off ajan jälkeen lihoiksi Nordnetin Suomi Indeksin lihoiksi. Vuoden tuotto jotain 6-7% mikä toki normaalisti ihan jees, mutta oletan silti saavani paremman tuoton ETF:istä missä suurin osa sijoituksista. 1000e vuosi myynnin siis mokasin ja sen takia ajattelin samaan syssyyn myydä Suomi Indeksin (vaiaa 10% salkusta) ja sijoittaa seuraavassa ETF kk ostopäivässä muualle. Näkemys suomeen ei ole pilvissä, joten otetaan nyt kantaa markkinoihin omalla tavalla. EUNL:ssä ~80% sijoituksista ja tuostakin rahasta menee suurin osa siihen. Aika näyttää kannattiko vai ei.
 
@Tech_ananas En siis sano, että tuo on välttämättä huono tai hyvä painotus mikä sinulla on. Kunhan vaan tiedostat tilanteen, että sinulla on 66% kaikesta sijoituksista suoraan eurooppalaisissa yrityksissä ja 34% on maailmaindeksiä, jossa sijoitukset jakautuvat eri alueille niiden markkinapainon mukaisesti.

Maailmaindeksi on siis osakkeisiin sijoittaessa se tuote, jossa sijoittaja ei ota näkemystä mikä alue pärjää muita paremmin. Maailmaindeksissä euroopan paino on 10,5% suunnilleen. Sinulla on siis noilla sijoituksilla otettu reilu ylipaino euroopassa sijaitseviin yrityksiin kun sinun salkuistasi 66% + maailmaindeksin osuus eli noin 70% on euroopassa.

Kuten sanoin, en tiedä onko se hyvä vai huono, sillä en osaa ennustaa tulevaa, joku voi sanoa että amerikan pörssi on kuplassa ja joku että amerikan pörssi on historiallisesti noussut eniten. Vastaavasti euroopan pörssit voi olla alhossa ja sieltä voidaan nousta toki myös.
 
Pankkipäiviä ovat 20.12., 23.12., 27.12., 30.12. ja 31.12. Eli 5 pankkipäivää. Hesen pörssi kiinni 31.12. Eli on tässä vielä ihan hyvin päiviä noille rahastoliikkeille ainakin jos tänään saa vielä vireille. Ja ETF:iä tai osakkeita ehtii myydä myös mainiosti vielä. Musta osakkeiden/ETF:ien myynti katsotaan siitä päivästä kun kauppa toteutuu. Rahastojen suhteen en tiedä, meneekö sille päivälle kun tekee toimeksiannon vai sille joka on arvonmäärityspäivä (esim. seuraava päivä).

Pitää itsekin katsoa onko mitään veroveivejä vielä tarpeen tehdä. En edes muista onko tänä vuonna mennyt jotain kaupaksi vai ei.

Kello on yli yksi ja toimeeksiannossa lukee edelleen käsitellään.
Sittenhän tämä menee jo ensi viikkoon ja jos ei maanantaina, niin sitten vasta viikon päästä perjantaina...

Edit. Nyt oli tilillä eli ihan turhaan vaahtosin.
 
Viimeksi muokattu:
Oli tarkoitus ostaa lisää ETF kuukausisäästön kautta Nordnetissä vähän päälle parilla tuhannella eurolla ensi vuoden tammikuussa, mutta eilisen ja tämän päivän pudotukset oli sen verran kovia, että tuumasin, että nyt saattoi olla ihan hyvä hetki ostaa ja saada vähän halvemmalla verrattuna siihen tammikuun 5. päivään (tai se on sunnuntai niin olisi sitten 6. päivä) mihin se nordnetin kuukausiosto sijoittuisi. Saattaa tietysti olla, että arvo laskee vielä reilusti tästäkin hetkestä ennen tuota tammikuun 6. päivää ja odottamalla olisi voinut saada vieläkin halvemmalla, mutta pidempiaikainen sijoittaminen on taktiikkana niin ei merkittävää menetystä kummassakaan tapauksessa. Toki kuukausisäästössä olisi ostokulut ollut pienemmät.

Silti itselle kiva yllätys, jos arvo alkaakin nopeasti kasvamaan, kun oli muutenkin tarkoitus kasvattaa ETF-sijoitusosuutta viimeistään silloin tammikuun alussa. Eli vähän pääsi pohtimaan sijoituksiin lisäämisen ajoittamista, vaikka ei ole yhtä suuri riski kuin perinteisissä yksittäisen yrityksen osakkeisiin sijoittamisessa.

Tämä ETF kyseessä:

NN: Storebrand Global All Countries A EUR + Seligson: Eurooppa Indeksirahastoon
niin jos laittaisi vaikka 70/30 noihin samoihin? Eikö tuo Storebrand ole aika Amerikkapainotteinen?
Kaikkien maailmanindeksejä seuraavien rahastojen USA-paino on suuri. Esim. Kauppalehdessä oli just artikkeli, että MSCI World -indeksissä USA:n osuus on 74% ja muun maailman 26%. Pelkästään suurenmoisen seitsikon osuus MSCI World -indeksistä on hurjat 24% (Nvidia, Alphabet, Tesla, Amazon, Apple, Meta ja Microsoft).

Tämä voi olla ongelma hajautuksen osalta. Joka tapauksessa ns. maailmanlaajuisten indeksien riskit alkavat jo olla melkoisia (koska maailman indeksit ovat niin USA-painotteisia jenkkien kurssirallista johtuen), tyyliin Teslan P/E on jo kohta 150, niin eihän se tule kestämään (disclaimer: mun mielestä).

Samaan aikaan Helsingin pörssi alkaa näyttämään joidenkin yhtiöiden osalta liian huokuttelevalta. Ennestäänkin oman salkun n.20% pohjoismaalaisuus arveluttaa, mutta pidellään nyt vielä hetki vain sormea liipasimella.
 
Tässä kannattaa muistaa, että jenkkin ja siis maailmaindeksien suurimmat firmat ovat kuitenkin varsin globaaleja. Ne myyvät tuotteita ympäri maailman ja ne tuottavat hyödykkeitään ympäri maailman. Eli moni niistä on kaikkea muuta kuin puhtaasti jenkkifirmoja. Eivät ole pelkästään dollarikurssista tai Trumpin oikuista riippuvaisia.

Esimerkiksi Applen liikevaihdosta alle puolet tulee Etelä- ja Pohjois-Amerikasta. Ja siitäkin vain osa tulee USA:sta. Microsoftin ja Teslan kohalla noin puolet tulee USA:sta. Sitten jollain Walmartilla USA:n osuus on tietenkin suurempi, luokkaa 80%. Mutta ihan hyvää hajautusta saa pelkillä jenkkifirmoillakin. Muutoin on perusteltua muodostaa se salkun hajautus markkinaosuuspainotuksella.

(Ja löytyy Suomestakin joitain globaaleja firmoja, kuten vaikka Kone mutta myös paljon hyvin paikallisia.)
 
Joo, Helsingin kokonaisindeksi on lasketellut jo kolme vuotta putkeen ja nykyisissä pisteluvuissa oltiin jo vuonna 2017. Surkeaakin surkeampaa tuottoa verrattuna etenkin Amerikan markkinoihin. Mullakin on Suomen indeksiä, mutta en ole myymässä.
 
  • Tykkää
Reactions: B12
Tässä kannattaa muistaa, että jenkkin ja siis maailmaindeksien suurimmat firmat ovat kuitenkin varsin globaaleja. Ne myyvät tuotteita ympäri maailman ja ne tuottavat hyödykkeitään ympäri maailman. Eli moni niistä on kaikkea muuta kuin puhtaasti jenkkifirmoja. Eivät ole pelkästään dollarikurssista tai Trumpin oikuista riippuvaisia.

Esimerkiksi Applen liikevaihdosta alle puolet tulee Etelä- ja Pohjois-Amerikasta. Ja siitäkin vain osa tulee USA:sta. Microsoftin ja Teslan kohalla noin puolet tulee USA:sta. Sitten jollain Walmartilla USA:n osuus on tietenkin suurempi, luokkaa 80%. Mutta ihan hyvää hajautusta saa pelkillä jenkkifirmoillakin. Muutoin on perusteltua muodostaa se salkun hajautus markkinaosuuspainotuksella.

(Ja löytyy Suomestakin joitain globaaleja firmoja, kuten vaikka Kone mutta myös paljon hyvin paikallisia.)
Itse tuon @renee viestin ymmärsin arvostustasojen kautta. JOS tuossa 74%:ssa on kauheasti ilmaa niin rytinä VOI olla isoa.
 
Joo, tottahan tämä. Toi kaikkein kovin kurssirallihan on käyty tekno-osakkeilla ja ns. kasvupainotteisesti (AI), niin sekin vähentää vähän tuota hajautusta, kun teknon osuus on niin suuri tuolla indekseissä.
 
Itse tuon @renee viestin ymmärsin arvostustasojen kautta. JOS tuossa 74%:ssa on kauheasti ilmaa niin rytinä VOI olla isoa.
Siinä on aika paljon tulevaisuuden odotuksia, eli tosiaan osakekurssit eivät heijasta tämän hetken tuloskuntoa, vaan oletettua tulevaisuuden tuloskuntoa. Se, että onko se ilmaa, niin aika näyttää. Varmasti kaikki eivät tule onnistumaan ja varmasti kasvu loppuu joskus, eli ainakaan tulevaisuuden osakekehitys ei jatku samanlaisena kuin viimeiset vuodet (ikuisesti).
 
Johonkinhan se raha menee, varmasti seuraavan 20 vuoden aikana 10 suurinta yhtiötä ei ole samat koko aikaa. Mutta myös ne nousevat yhtiöt on siinä indeksissä ja taas nostavat sitä indeksin arvoa. Tästä syystä itse aika luottavaisin mielin tykitän maailmaindeksiä salkkuun kuukausittain.
 
Joo, siis olen samaa mieltä siitä, että on täysin järkevää jatkaa sijoittamista ja etenkin, jos sen tekee ajallisesti hajautettuna, eli esim. kuukausisijoituksin. Lähinnä vaan itse olen pohtinut asiaa niin, että ns. maailman indekseissä alkaa olla jo niin paljon painoa pienellä sektorilla, että se ei enää oikein kuvaa maailman taloudellista tilaa ja hajautus on kärsinyt liikaa.
 
Tonnin verottomien luovutuksien suhteen olin (ilmeisesti) tänä vuonna vähän liian myöhässä. On tultu nyt lähipäivinä alas ja HMO huomioiden ei välttämättä ennakolta ajateltu linja olekaan selkeä. Itsellä omistuksien maltillinen tyhjennysmyynti alkaa 1-15v sisällä niin täytyy tuolle HMO:lle antaa myös painoarvoa.
 
Joo, siis olen samaa mieltä siitä, että on täysin järkevää jatkaa sijoittamista ja etenkin, jos sen tekee ajallisesti hajautettuna, eli esim. kuukausisijoituksin. Lähinnä vaan itse olen pohtinut asiaa niin, että ns. maailman indekseissä alkaa olla jo niin paljon painoa pienellä sektorilla, että se ei enää oikein kuvaa maailman taloudellista tilaa ja hajautus on kärsinyt liikaa.
Woltin kotikuljetukset, uber kyydit, matkapuhelimet/appstoret(android==google, iphone) yms. sataa jenkkifirmojen laariin. Kuka kerää voitot maailmanlaajuisesti vaikka palvelua pyöritetään myös suomessa?

Toinen puoli, jos/kun AI lähtee lentoon ja esim. mainoskampanjat klarna tyyliin(linkit klarnaan aikaisemmin ketjussa) hoidetaan ositain AI:lla niin kuka kerää rahat lisääntyvästä AI:n käytöstä(marvel, broadcom, nvidia, amd, meta, google, openai, aws, azure,...)

Tuntuu siltä, että fundamentaalista "teknologiaa"/"alustaa"/"palvelua"... tulee yhdestä suunnasta ja voitot "koko" maailmasta kasaantuvat muutamalle megayritykselle. Megayritykset ostavat lokaalit kilpailijat kuten WOLTin ja angrybirdsit. Voitot jatkavat kasaantumista.

Yhdenlaisen poikkeuksen tekevät suljetut suojatut markkinat kuten kiina ja intia. Suljettujenkin markkinoiden tapauksissa moni iso voittaja tulee globaaleista jäteistä. Tosin pakotetaan perustamaan tehtaita/yrityksiä/työpaikkoja suljetun markkinan sisään tyyliin auto/puhelin/... tehtaat pakko rakentaa kiinaan ja intiaan kun tullien suuruuden vuoksi ei tuontituote ole kilpailukykyinen. Amerikka tulee myös tullipolitiikka kiinan ja intian vanavedessä kiristämään. Joissain tilanteissa kotimarkkinan pelaajan suosiminen tekee uusia globaaleja jättejä kuten kiinalainen BYD(volvo yms.).
 
Isoja pelureitahan nämä tosiaan ovat, eli tavallaan osuus indeksistä on ansaitusti suurta, mutta toisaalta nykyinen arvo ei heijasta nykyistä osuutta maailman taloudesta, vaan nykyinen arvo perustuu juuri tuohon mainitsemaasi tulevaisuuden visioon. Eli jos näkee globaalin indeksisijoituksen ns. hyvin hajautettuna melko riskittömänä sijoitusmuotona, niin sitten asia menee vaikeaksi perustella itselleen.

Lisäksi itse en usko, että maailmaa hallitsee tulevaisuudessa muutamat suuret yhtiöt, tämähän meinaan tarkoittaisi lopulta sitä, että markkinatalous loppuisi. Kilpailun pitää olla koko ajan tervettä, jotta innovointia, tehokkuutta ja kasvua syntyisi.
 
Isoja pelureitahan nämä tosiaan ovat, eli tavallaan osuus indeksistä on ansaitusti suurta, mutta toisaalta nykyinen arvo ei heijasta nykyistä osuutta maailman taloudesta, vaan nykyinen arvo perustuu juuri tuohon mainitsemaasi tulevaisuuden visioon. Eli jos näkee indeksisijoituksen ns. hyvin hajautettuna melko riskittömänä sijoitusmuotona, niin sitten asia menee vaikeaksi perustella itselleen.

Lisäksi itse en usko, että maailmaa hallitsee tulevaisuudessa muutamat suuret yhtiöt, tämähän meinaan tarkoittaisi lopulta sitä, että markkinatalous loppuisi. Kilpailun pitää olla koko ajan tervettä, jotta innovointia ja kasvua syntyisi.
Ei kilpailu lopu. Viime kädessä firmoja voidaan pilkkoa. Ei pilkottu google tosin muutu suomalaiseksi.

Miten saadaan vaikkapa suomessa kotikuljetuksista rahat pysymään suomessa kun wolt on jo myyty ulkomaille? Joka kerta kun porukka wolttaa niin raha valuu ulos suomesta. Joka kerta kun suomalainen tekee jonkin appsin niin apple/google/steam nykäisee välistä prosentit. Raha valuu ulos suomesta. Mag7 tms. niin kuvastaa hyvin sitä, että imuroidaan rahat koko maailmasta kun porukka käyttää muutaman megakorporaation tarjoamia palveluita ja tuotteita. Jos nämä megakorporaatiot kokonaisuutena syöksyvät turmioon niin mukana syöksyy koko maailmantalous. Yksittäinen firma voi toki epäonnistua ja syöksyä ilman vaikutuksia koko maailmantalouteen.
 
Ei kilpailu lopu. Viime kädessä firmoja voidaan pilkkoa. Ei pilkottu google tosin muutu suomalaiseksi.

Miten saadaan vaikkapa suomessa kotikuljetuksista rahat pysymään suomessa kun wolt on jo myyty ulkomaille? Joka kerta kun porukka wolttaa niin raha valuu ulos suomesta. Joka kerta kun suomalainen tekee jonkin appsin niin apple/google/steam nykäisee välistä prosentit. Raha vaan valuu ulos suomesta. Mag7 tms. niin kuvastaa hyvin sitä, että imuroidaan rahat koko maailmasta kun porukka käyttää noita muutaman megakorporaation tarjoamia palveluita ja tuotteita.
Ei kannata miettiä tuota raha puolta niin hirveästi. Jos wolt toimittaa tuotteita Suomessa niin suomalainenhna siinä hyötyy.
 
Ei kannata miettiä tuota raha puolta niin hirveästi. Jos wolt toimittaa tuotteita Suomessa niin suomalainenhna siinä hyötyy.
Voitot näkyvät woltin omistajassa = doordashissa = piilaakso/usa. Sama juttu jos ajat uberilla. Jos ihmettelee miten piilaakso/jenkkilä yritykset voivat kasvaa ja kasvaa niin se liittyy isoilta osin siihen, että imuroidaan rahat koko maailmasta ei vain amerikasta. Toki suomalainenkin voittaa kun on työpaikkoja, mutta viime kädessä isoin voitto(tai tappio) menee doordashille ja näkyy doordashin arvossa.
 
Voitot menevät woltin omistajalle = doordashille = piilaaksoon. Sama juttu jos ajat uberilla. Jos ihmettelee miten piilaakso/jenkkilä voi kasvaa niin se liittyy isoilta osin siihen, että imuroidaan rahat koko maailmasta ei vain amerikasta.
No jos rahan määrä lisääntyy yhdysvalloissa mutta tuotteiden määrä ei niin sehän menee vain inflaatioon. Wolt on tavallaan vientituote amerikkalaisille, joten pakkohan niiden on tuoda Suomesta jotain jotta siitä mitenkään hyötyy. Minusta tämä on perinteinen harha käsitys siitä että viennillä rikastuu itsestään.
 
Kampissa asuva tilaa pitsan kotiin woltilla. Osuus minkä wolt tekee tästä transaktiosta voittoa menee doordashin kassaan ja arvoon. Jos wolt olisi edelleen suomalainen yritys ja listattu hesuliin niin woltin arvonnousu/lasku vaikuttaisi helsingin indeksiin. Roposet valuvat suomesta ja ympäri maailmaa doordashin kassaan ja doordash vaikuttaa NYSE:n indeksiin. Sama juttu uberin kanssa tai jos ostat applikaation/pelin steam/ios/android. Asia lienee vielä monimutkaisempi, jos lähtee perehtymään miten globaalit yritykset virittävät systeemit että maksetut verot minimoituvat.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kilpailu lopu. Viime kädessä firmoja voidaan pilkkoa. Ei pilkottu google tosin muutu suomalaiseksi.
Joo ja näin on pakkokin tehdä - ja on tehtykin - kun firmat kasvavat liian suuriksi, eli käytännössä monopoleiksi.

Indeksisijoittajalle tämä voi kuitenkin olla huono juttu, koska indeksien laskenta perustuu usein suurimpien yritysten arvoihin, jolloin indeksi voi laskea, jos joku megaiso firma pilkotaan, vaikka pilkottujen yhteenlaskettu osuus olisi yhtä suuri. Eli indeksissä on riskiä, jos se on liiaksi painottunut muutamien yritysten varaan.

Indeksisijoittajan on muutenkin hyvä palauttaa mieleen viimeisin kupla, eli 2000-luvun vaihteen teknokupla. Nasdaq Composite palautui vasta vuonna 2014 samaan arvoon kuin mitä se oli vuoden 2000 huipuissa ennen romahdusta. Eli indeksisijoittaminen on hyvin pitkäjänteistä puuhaa.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
262 170
Viestejä
4 546 455
Jäsenet
74 936
Uusin jäsen
Dume1963

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom