Mietin, että sopiva ikä sen salkun luovuttamiselle hänelle olisi noin ~25v, jolloin se järki on tullut mukaan eikä se nuoruuden harkitsemattomuus olisi ajamassa salkkua nolliin.
Taustalla on ne kokemukset joita olen kuullut tapauksista, joissa kaveri/tuttu on saanut juuri 18-vuotiaana perinnön/lapsilisät/vanhemmilta osakesalkun tai vastaavan. Tuloksena on monella ollut melkoisen railakkaat pari vuotta, sekä tyhjentynyt säästötili/myydyt osakkeet.
Tuo riippuu todella paljon ihmisestä ja siitä, kuinka impulsiivinen luonne on. Oikeastaan ikä on siinä enemmän toissijainen juttu, vaikka toki impulsiivisuus lievenee jonkin verran iän myötä.
Impulsiivisuus taitaa kuitenkin periytyä jossain määrin, eli jos sisko ja hänen mies on viilipyttyjä niin todennäköisesti poikakaan ei lähde rai rai -linjalle täytettyään 18 vuotta.
Kaverini veti 30-vuotiaana parissa vuodessa kohtuullisen kokoisen perinnön matalaksi. Sanoi jotain tyyliin etta en voi ymmartaa milta tuntuu kun on 20 tonnia pankkitililla. Se mika itseani siina oikein varsinaisesti vitutti oli etta kaveri olisi voinut auto tai asuntolainojaan lyhentaa silla perinnolla niin kaikki olisi ikaankuin jaanyt talteen.
Jos siskon likoille jotain 18 vuotiaana antaisin niin tukisin oman asunnon ostamisessa.
Itse en kyllä tajua miksi sen pitäisi tuntua mitenkään ihmeelliseltä, toisaalta en ole ihmisiä joilla raha polttelee taskussa... paremminkin niin päin että jos käyttää rahoja kustannustehokkaasti, niin ei tarvi sykkiä paskaduuneissa opintojen ojella.



