Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Ilman kuluja taitaa piilottaminen olla ainoa vaihtoehto. Omakotitalossa pystyy aikalailla suurimman osan riskistä poistamaan. Toki taloon piilottamisessa tulipalo on varmaan suurin riski. Jonnekin vajan alle maahan ja paikka testamenttiin olisi aika varma Suomessa.Tosiaan helposti alkaa näistä arvometalleistakin kuluja tulla kun arvo kasvaa. Tämän takia henkilökohtaisesti meinasin pitää nuo omat määrät sen verran pieninä, että niitä voi säilyttää pöytälaatikossa.
Sijoituskulta ei ole yksilöimätöntä. Niissä on sarjanumerot ja leimat joilla ne tunnistetaan. Väärentäminen ei ole kovin helppo ja jos sulattaa möntiks kullan arvo tipahti juuri dramaattisesti koska siinä ei ole enää tunnistetitetoja eikä leimoja.Luulisi että tuollaisen yksilöimättömän/tunnistamattoman ja äärimmäisen helposti rahaksi muutettavan esineen vakuuttaminen olisi jonkin hintaista touhua? 1% kun maksaa vuodessa niin 30v päästä ollaan keskimääärin reilusti pakkasella sillä tuo ei tuota kuin spekulatiivista arvonnousua. 0% kuluilla jonkun inflaatiosuojan saa...
Yllä on tullut niin monta ”ongelmaa” että itse kyllä katselin jotain muuta...
Kullan sulamislämpötila on 1064 astetta ja tulipaloissa ei lämmöt lähellekään tuota ole ja kunnon kaapit on yleensä myös paloluokiteltuja eli tietyn ajan paperitkin säilyvät siellä vaurioitumatta. Eli kullalle ei varmasti käy mitään.Kullan ja muiden arvometallien säilytys tosiaan on hieman ongelmallista. Pienet määrät nyt menee jossain piirongin laatikossa, jos ne sieltä katoaa tai tuhoutuu niin sen voi vielä ottaa persnettona. Sitten kun arvo menee tonneihin niin sit on syytä harkita jotain parempaa säilytystapaa. Kassakaappi kotona voi olla jollekin määrälle ihan OK, tuo vähän lisäturvaa, mutta hyvät kaapit maksaa ja ne pitää myös pultata asuntoon kiinni. Kassakaappi lisäksi suojaa vain varkauksilta, esim. tulipalossa ne kullat voi sieltä kuitenkin tuhoutua. Kotivakuutukseen voisi nuo saada mukaan, mutta sitten nousee hintakin. Jos arvo lasketaan kymppitonneissa niin sitten ei ole kyllä enää järkevää kotona säilyttää. Pankin talletuslokeron lisäksi vaihtoehtona on nuo palvelut, jotka ovat tähän ihan erikoistuneet. Niiltä todennäköisesti saa parempaa palvelua ja parempaa hintaakin. Noihin pankin lokeroiden perusmaksuihin esim. tuskin kuuluu vakuutus tavaran täydellä arvolla.
Tosiaan helposti alkaa näistä arvometalleistakin kuluja tulla kun arvo kasvaa. Tämän takia henkilökohtaisesti meinasin pitää nuo omat määrät sen verran pieninä, että niitä voi säilyttää pöytälaatikossa.
Jep, eikä noihin metalleihinkaan kannata all-in mennä.Lisäks kuinka ison määrän te oikein meinaatte sitä kultaa ostaa kun KILON harkko maksaa jo sen rapiat 50K niin tavan tallaaja harvemmin kovin montaa tuollaista ostaa ja kun sen fyysiset mitat on puolet palasaippuan koosta niin ei sitävarten paljon kannata kassakaappia hommata..
Omakotitalon palossa saavutetaan kyllä helposti yli tuhannen asteen lämpötiloja riippuen tietenkin mitä materiaalia ja kuinka paljon sitä talossa on.Kullan sulamislämpötila on 1064 astetta ja tulipaloissa ei lämmöt lähellekään tuota ole ja kunnon kaapit on yleensä myös paloluokiteltuja eli tietyn ajan paperitkin säilyvät siellä vaurioitumatta. Eli kullalle ei varmasti käy mitään.
jotenkin veikkaan kyl, jos länsimainen talousjärjestelmä romahtaa ihan täysin, niin nimenomaan kullalla tulisi olemaan hyvinkin paljon arvoa, koska sillä mentiin koko ihmiskunnan historia tuohon mitä alle 100v sitten?Jep, eikä noihin metalleihinkaan kannata all-in mennä.
Vaikka tälläisinä aikoina, kun romahdus on lähellä ja se tulee olemaan iso, voi olla ihan hyvä hajautusvaihtoehto laittaa osa portfoliosta johonkin muuhunkin kuin arvopapapereihin (kulta yksi vaihtoehdoista), ei kuitenkaan kannata mahdottoman suurta painoa laittaa näille vaihtoehtoisille sijoituksille. Tuskin kuitenkaan osakkeiden arvot ihan täysin nollaan mene ja ne nousee ennen pitkään sieltä uudestaan. Jos taas tulee maailmanloppu niin ei sillä kullallakaan enää mitään arvoa ole.
jotenkin veikkaan kyl, jos länsimainen talousjärjestelmä romahtaa ihan täysin, niin nimenomaan kullalla tulisi olemaan hyvinkin paljon arvoa, koska sillä mentiin koko ihmiskunnan historia tuohon mitä alle 100v sitten?
ps. onko tuo k a rasmunen ihan legit paikka, kun ainakin antaa googlessa ekana, kun hakee kultaan sijottamisella ja niitten omalla harkolla spreadi on aika minimaalinen (100 g / 4753e, kun kurssi on €4648). Vai onko jossain viellä pienemmällä preriumilla?
Rasmussen on ihan laillinen ja hyvä ja toimiva mesta.jotenkin veikkaan kyl, jos länsimainen talousjärjestelmä romahtaa ihan täysin, niin nimenomaan kullalla tulisi olemaan hyvinkin paljon arvoa, koska sillä mentiin koko ihmiskunnan historia tuohon mitä alle 100v sitten?
ps. onko tuo k a rasmunen ihan legit paikka, kun ainakin antaa googlessa ekana, kun hakee kultaan sijottamisella ja niitten omalla harkolla spreadi on aika minimaalinen (100 g / 4753e, kun kurssi on €4648). Vai onko jossain viellä pienemmällä preriumilla?
Näet tilin tiedoista tilin tyypin. Bonukset on mahdollista ottaa mille tahansa tilille: S-tili, S-tuottotili, S-rahastotili.Laitetaan tähänkin ketjuun kyssäri johon tarvitsisi nopeasti vastauksia:
Nyt tarvittaisiin nopeasti jeesiä, vähän OT mutta onko S-pankin "etuustili" eli ne mihin bonusmaksut tulevat ihan normaali pankkitili jonne voi tallettaa rahaa tai siirtää rahaa pois?
Edit: kyseessä siis S-tili jonka kuvauksena "etujen maksutili"
Näet tilin tiedoista tilin tyypin. Bonukset on mahdollista ottaa mille tahansa tilille: S-tili, S-tuottotili, S-rahastotili.
Tää on just näitä perinteisiä miinoja joita on olen pyrkinyt välttämään. Tuollaista 99% tappiota ei ihan helpolla kiritä takas. Ota turskat ajoissa ja anna voittojen juosta.NEXSTIM:istä tuli uusmerkintäanti. Kannattaisikohan nuo merkintäoikeudet vaan myydä?
Osakehan on salkussani tukevasti -99% tappiolla ja olen jo asennoitunut että tämä tullaan kirjaamaan tappioksi. Pitää sitten tasata muiden osakkeiden myyntivoitoista.
EDIT: Merkintäoikeudet olikin ilmestyneet jo salkkuun ja niiden arvo on kokonaista 3 euroa![]()
Perusteltu mielipide tuokin ja vanha sanontahan on, että säilö kultaharkko kotiin ja toivo hartaasti ettet sitä koskaan tarvitse. Siltikin arvelisin, että sellaisessa kriisitilanteessa, jossa vaikkapa Sveitsissä olevat ETF-kultavarannot on takavarikoitu on moni muu selviytymiseen liittyvä asia paljon sitä kultaa arvokkaampaa. Missä / mihin sellaisen kullan saisi sellaisessa tilanteessa edes turvallisesti vaihdettua? Imo tuossa kullan säilömisessä kotona ei ole mitään järkeä, jos siitä ei muuten saa jotain vaikka keräilymielessä irti.Jos oikeasti kultaa haluaa niin suosittelen ehdottomasti ostamaan fyysistä kultaa suoraan itselle omaan säilytykseen. Säilytys piilossa, jonka tietää 1-3 henkilöä. Kassakaappi ei ole hyvä, koska se vaan herättää huomiota ja kiinnostusta. Missään tapauksessa en suosittele noita säilytyspalveluita tai ETF:iä
Galakseihin/planeettoihin jne. sijoittaminen olisi hyvin pitkäjänteistä toimintaa. Meinaan että jos ei ole mustaa aukkoa lähistöllä niin sijoitus pysyy satoja miljardeja vuosia. Onkohan Nordnetilla rahastoja joiden kautta voisi avaruuteen sijoittaa? En osaa sanoa että mikä galaksi erityisesti kiinnostaisi..EDIT:Kattoo tätä meininkiä niin päivä päivältä menee vaan älyttömämmäksi...
..Tulevaisuudessa bitcoinista tulee kaikista käytetyin valuutta, joka korvaa kaikki alemmat valuutat, kuten dollarit, eurot ja ruplat. Tämän jälkeen sen arvo kasvaa rajattoman korkeaksi ja Lamborghinin sijasta sillä voidaan ostaa galakseja.![]()
Maksimalisti uskoo Bitcoinin olevan planeettojen arvoinen - Viikkokatsaus 10/2021 - Bittiraha.fi - Bitcoin-palveluita suomalaisille
Kuu on maltillinen tavoite, kun maksimalistit uskovat Bitcoinin tulevaisuudessa olevan planeettojen ja tähtijärjestelmien arvoinen.bittiraha.fi
Kiitti tästä. Olet oikea kultasormi!Mainitsin tuossa edellä tuon philharmoniker kultakolikon niin näköjään sitä saa nykyään suoraan Itävallan rahapajan nettikaupasta (ennen piti asioida sähköpostitse) ja hinta on edelleen selvästi parempi kuin esimerkiksi Tavexilla: Vienna Philharmonic Gold Coins
Tuossa pääsee jo ihan kohtuullisella alkutappiolla markkinahintaan nähden kun huomioi, ettei osakkeet/rahastot/etf ole myöskän kuluttomia.
Tuo on siitä hauska, että se on laillinen maksuväline. Tosin nimellisarvo on 100 euroa, joten aika paljon saa kulta laskea, että kannattaa mennä kauppaan ostamaan noilla kolikoilla.
Ja jos miettii kannattaako kultaa omistaa niin voi vaikka hiukan pyöritellä kuvaajaa täällä:
United States Money Supply M2
Money Supply M2 in the United States increased to 21447.60 USD Billion in November from 21311.20 USD Billion in October of 2024. This page provides - United States Money Supply M2 - actual values, historical data, forecast, chart, statistics, economic calendar and news.tradingeconomics.com
Onko senttiosakkeiden suhteen mitään toimintatapaa miten kannattaisi toimia.
Osinko-osakkeet on sitten erikseen.
Onko senttiosakkeiden suhteen mitään toimintatapaa miten kannattaisi toimia. Luonnollisesti kun ostin sellaisia niin kurssi on nyt rajussa nousussa, toki euroissa se ei tee kuin noin kymmenen senttiä per osake. Mutta aloin miettimään miten tästä eteenpäin. Onko yleisin senttiosakkeiden toimintatapa että ostetaan hintaan x ja päätetään jo silloin, että myydään kun hinta on y vai onko jotain toista tapaa mikä on suosittu.
Koitin ettiä nordean haulla, mutta en löytänyt suoraan, niin tietääkö joku etf:ää/vastaavaa, joka sijoittaa 100% aitoon kultaan. Ideana siis, että ei tarviisi ostaa isohkoja (+100g) Kultaharkkoja kotiin/pankin tallelokeroon lojumaan, vaan voisi ostaa ``keskitetysti`` rahastoon.
Ps. tämää siis ihan riskinhallinnan hajautus mielessä voisi ottaa osaksi muita, jos on semmonen olemassa minimaalisilla kuluilla
Jäänyt Orthex täysin tämän varjoon, kun listautumassa nyt samaan aikaan.Perjantaina joku vuosi Bloombergille, että Nightingale olisi saanut tarvittavan summan kasaan:
![]()
Bloomberg: Nightingale on saanut kasaan tavoittelemansa 110 miljoonaa euroa
Nightingale on listautumassa Helsingin pörssiin First North -listalle.www.arvopaperi.fi
Tänään annin olisi voinut lopettaa klo 16, mutta eipä lopetettu.
Pörssipäivän sulkeutumisen jälkeen julkaistaan tiedote, että kyseessä olivat alustavat tarjoukset:
![]()
Nightingale Health Oyj kommentoi uutisointia listautumisannistaan
Yhtiötiedote15.3.2021 klo 19.00EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN, SINGAPOREEN TAI ETELÄ-AFRIKKAAN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI...www.inderes.fi
Samalla pyöritetään kovaa mainontaa, mm. MTV3 primetime-mainokset sekä Nordnetin sähköpostit. Ei taidakaan se räikeästi yliarvostettu IPO mennä kuumille kiville?
Toisaalta muovi oikein kierrätettynähän on oikein kestävä ratkaisu.Lopun alkua Orthexille. Muovia kielletään kokoajan yhä enemmän joten ei tulevaisuutta.
Toisaalta Orthex tekee laadukkaita tuotteita jotka kestää, eli näitä ei heitellä metsään ihan samoja määriä kuten vaikkapa muovipillejä.
Vaikka trolli olikin, niin nostetaan tähän muille luettavaksi:Lopun alkua Orthexille. Muovia kielletään kokoajan yhä enemmän joten ei tulevaisuutta.
Tänään saa Cityconia halvalla kun suuromistaja on myyntilaidalla. Vaikka hinta ei tuosta nousisi niin osinkotuotto lähes 7% riittää minulle perusteeksi hankkia muutama tuhat lappua lisää salkkuun. Lisäksi vuoden ensimmäiset osingot maksetaan jo tässä kuussa, tämä kasvattaa mahdollisuutta myydä osakkeet lähiaikoina voitolla.
Tänään saa Cityconia halvalla kun suuromistaja on myyntilaidalla. Vaikka hinta ei tuosta nousisi niin osinkotuotto lähes 7% riittää minulle perusteeksi hankkia muutama tuhat lappua lisää salkkuun. Lisäksi vuoden ensimmäiset osingot maksetaan jo tässä kuussa, tämä kasvattaa mahdollisuutta myydä osakkeet lähiaikoina voitolla.
Ei ole Gazit keventämässä vaan joku kanadalainen eläkerahasto. Sielläpäin on nyt näistä kauppakeskuksista irtautumista ollut muutenkin liikkeellä. Totesivat kai liian herkäksi tällaisille pandemioille, niin myyvät pois kun ovat nyt kohtuu toipuneet.Aikaisemminhan Cityconissa oli se haaste, että Gazit oli turhan lähelläe 50% omistusta. Hyvä vaan jos vähän keventävät.
Ok, kiitos tarkennuksesta! Eli ei auttanut siihen mitä itse vähän pelännyt. En tiedä onko pelolle syytä koska eikös tuo 50% ylittäminen tarkoita että on pakko tarjota myös lopuista osakkeista ostoa.
Tätä ei sovelleta OST:lle.Lasketaanko koko nostosta esim. tämä 999€ vuodessa verottomana? Oletan että OST sallitaan myös tuohon?
No nyt sekoitti sen verran ajatuksia, että voiko sitten OST ottaa ulos niin paljon kuin haluaa, mutta tuo 999€ säilyy silti muille?Tätä ei sovelleta OST:lle.