Ruuan hinnan kehitys Suomessa 2022 - inflaatio iskee!

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Joku (Pirkan?) kananlihatuote oli kanssa nostanut kohtalaisesti hintaa, eilen tuli kauppatilausta tehtyä ja oli nyt Plussa-tarjouksessa 2.55e, normaalihinta 3.75e ja hinta kuukausi sitten 2.79e. Eli tuossakin tuotteessa normaalihinta oli noussut vaatimattomasti eurolla eli prosentuaalisesti melko paljon. Samoin joku kassler oli noussut noin 2e/kg, ennen oli jotain 6e luokkaa kilolta ja nyt taisi olla 7.99e/kg. Ja ainakin lähikaupassa alkoholittomat ja 1-oluet ovat kallistuneet mutta vahvempien oluiden hinta on pysynyt vielä toistaiseksi suunnilleen samassa kuin ennenkin.

Samoin tuli huomattua paljon juuri noita shrinkflaatiotuotteita eli pakkaus oli muuttunut 600g -> 550g, 250g -> 200g, 350g -> 330g jne. Eihän esimerkiksi joku 20g nyt sinänsä paljon ole mutta jos tuollaista tuotetta ostaa useamman kerran vuoden mittaan niin kyllähän tuosta poistettua painoa alkaa kertyä.

Toisaalta kyllä vähän tuntuu että taitaa kaupat nostaa hintoja ihan tilaisuuden tullen enemmän kuin todelliset kustannukset ovat nousseet, välillä on joissakin tuotteissa aikaisempaa suurempia alennusprosentteja huomattavissa.
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
254
S-marketissa jäi kassalle joku aika sitten Vanish Oxy Action tahranpoistosuihke, kun hyllyssä oli hinta 6-pilkku jotakin, ja kassalla 8-pilkku jotakin. Eikä olleet ihan siellä haarukan lähimmässä päässä, vaikken tarkkoja senttilukuja enää muista, kuitenkin hyvin lähelle 2e kertakorotus. Ja sen kaupan käytäntönä harvoin on antaa tavaraa hyllyssä näkyvään väärään hintaan, kokemusta on.
 
Liittynyt
16.03.2020
Viestejä
323
Knorr ruskeakastike jauhepussit 3kpl, 1,33e -> 1,89e (s-market). 42% nousu. Bearnaisekastike kuutio, 2,25e -> 2,49e.
Hävikkisafkaa myyvä matsmart.fi myi taannoin knorrin pussisooseja huimalla alennuksella. Ostin n. 40 pussukkaa. B-kuutioita oli kesällä myös 1 € kappale. Tuota sivustoa kannattaa seurata.
 
Liittynyt
29.06.2021
Viestejä
31
Prismassa tosiaan ne isot 700g kananfileesuikaleet ovat yli 10e/kg nyt, mutta ainakin toistaiseksi ne 300g paketit jopa alle 9e/kg.. arvatkaa vaan, kummat oli lopussa.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
S-marketissa jäi kassalle joku aika sitten Vanish Oxy Action tahranpoistosuihke, kun hyllyssä oli hinta 6-pilkku jotakin, ja kassalla 8-pilkku jotakin. Eikä olleet ihan siellä haarukan lähimmässä päässä, vaikken tarkkoja senttilukuja enää muista, kuitenkin hyvin lähelle 2e kertakorotus. Ja sen kaupan käytäntönä harvoin on antaa tavaraa hyllyssä näkyvään väärään hintaan, kokemusta on.
Pitäis varmaan alkaa itsekin seurailla näitä vähän tarkemmin...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Hävikkisafkaa myyvä matsmart.fi myi taannoin knorrin pussisooseja huimalla alennuksella. Ostin n. 40 pussukkaa. B-kuutioita oli kesällä myös 1 € kappale. Tuota sivustoa kannattaa seurata.
Juu, tuota matsmartia ja fiksuruokaa vaan pitäisi seurata about päivittän. Monesti tulee jotain hyviä tarjouksia mutta kerkiävät loppumaan ennen kuin itse kerkiää ostamaan. Monta kertaa on kaveri vinkannut jostakin ja kun itse on mennyt katsomaan niin ei ole enää ollut.
Pitäis varmaan alkaa itsekin seurailla näitä vähän tarkemmin...
Juu, nyt kannattaa seurailla noita tarkemmin, eilen kävin eräässä K-ketjun kaupassa ja totesin että samassa hyllyssä oli kahdessa kohti samalle tuotteelle eri hinnat ja muutenkin nuo hinnat vaihtuu sellaista tahtia etten yhtään ihmettele ettei hyllyn laidassa oleva hinta pysy perässä.
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Juu, tuota matsmartia ja fiksuruokaa vaan pitäisi seurata about päivittän. Monesti tulee jotain hyviä tarjouksia mutta kerkiävät loppumaan ennen kuin itse kerkiää ostamaan. Monta kertaa on kaveri vinkannut jostakin ja kun itse on mennyt katsomaan niin ei ole enää ollut.
Aika vaisuksi vaan mennyt Fiksuruoan tarjontakin. Ja kun aikaisemmin sai postikuluttomuuden 25 eurolla (jos edellisestä tilauksesta oli alle 1 kk) ja kympin alekoodit toimi kerta toisensa jälkeen, niin mikäpä siinä oli tilaillessa. Alehinnoista lähti siis käytännössä vielä 40 % veks, ja senttituotteet päälle.

No se, ettei em. kuviot enää toimi, on yrityksen kannattavuutta ajatellen enemmän kuin ymmärrettävää. Mutta se perusongelma on se heikentynyt tuotetarjonta.

Tokmannin elintarvike-alennuksia yhdistetynä uutiskirjeen alekoodin on kyllä tullut taas hyödynnettyä. Just vkl:na hain nettikaupan kautta tilatut 24 kpl Jalostajan patoja. Pussia kohden hinnaksi jäi alennusten jälkeen 0,92 euroa.
 
Juu, pari vuotta sitten noista sai helposti muutaman kerran vuodessa 100-150e edestä tuotteita kerättyä koriin ja kaikenlaisia alennuskoodejakin oli mutta nykyään ilmeisesti on sen verran asiakkaita että parhaat tuotteet loppuvat hetkessä ja alennuksetkin ovat huonompia kuin aiemmin.

Tokmannissa pitäisi kyllä käydä useammin, sieltäkin monesti on löytynyt kaikenlaista edullisesti mutta kun kumpikaan lähellä oleva Tokmanni ei oikein ole normaalien ajoreittien varrella niin aika harvoin tulee käytyä ja parin verkkokauppatilauksen perusteella ainakin tuossa toisessa Tokmannissa on aika kehno palvelu. Sama vika kyllä on Lidlissäkin, sielläkin olisi joskus hyviä tarjouksia mutta sekin on vähän syrjässä. S- ja K-kauppoja on useampiakin matkojen varrella niin niissä tulee sitten käytyä, ja noilla kahdella kun on ruoan verkkokaupatkin niin aika paljon on tullut tilattuakin.
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
254
Lidlin premium eineshampat 2,49e -> 2,79e -> 3,29e tämän vuoden aikana. Ei enää itselle tuohon hintaan. Schwartzwaldin kinkku 1,59e -> 1,79e. Melkein vastaava mustan metsän kinkku eri merkkisenä nousi s-marketissa myös varmaan sekunnilleen samaan aikaan 1,79e -> 1,99e jokunen päivä sitten.

Kyynistä menoa tuon algoritmin orjana hyppiä Lidlissä, joka toinen päivä uudet laput suuntaan ja välillä toiseenkin. Joka sentti on puristettava, joka sekunti on hukattua aikaa.
 
Liittynyt
10.09.2017
Viestejä
585
Paikallinen S-market Xtra raejuusto 300g.
Alkukesällä 1,19>1,49. Nyt 1,69e!
Melkoinen hinnannousu ja sama useissa muissakin tuotteissa.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
682
Kävin eilen Cittarissa ja äimistelin HK Sinisen hintaa. 3,55 euroa?! Ei siinä, en kyllä tykkää koko lenkistä ja K-kauppa plussaa hinnassa, mutta silti oli aika huh huh....
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
254
^ Ite ihmettelin eniten, että missä vaiheessa noiden Riitan herkku Senttipitsojen hinta on noussut 3,5 euroon joka kaupassa. En ole ikinä tykännyt niistä, kuten en oikein mistään muustakaan kys. valmistajan tavarasta jostain syystä, mutta niiden hinta on ns. aina ollut 1,5-2e luokkaa kaupasta riippuen. Että kylmästi tuplahinta, järjetöntä niin surullisesta einespalasta. Ne isommat metripitsat ei ole nousseet ollenkaan samaan tahtiin.

Mietin onko tämä sitä samaa ilmiötä kuin pienissä 0,5 litran limpparipulloissa, että raudanluja kartelli kauppojen välillä vuosikymmenten ajan, ne pikkupullot on olleet aina ilmestymisestään lähtien sen vajaat 2e ja seuranneet yleistä inflaatiokehitystä orjallisesti, vaikka tukkuhinnat niille on alle euron, eli litrahinta melkein sama kuin isossa pullossa olevalle limpparille.

Siitä huolimatta yksikään kauppa tässä maassa ei ole tuosta lipsunut, että pikkupullossa oleva "merkki" limppari on kultaakin arvokkaampaa, oikein katetuote viimeisen päälle. Ainoat poikkeukset ovat Rainbowta ym. halpamerkkejä, ja niitäkin harvakseltaan. Samoin kuin siitä, että isoja pulloja ei ole _koskaan_ kylmässä, yhtäkään, koska se söisi suoraan noiden katetuotteiden myyntiin. En ota kantaa homman järkevyyteen sähkön kulutuksen ym. kannalta, mutta maailmalla sitä näkee, Suomessa helvetti jäätyy ennemmin kuin kylmähyllystä löytyy puolta litraa isompi pullo. Ja tällaisia pikkukartelleja on onnistuttu pitämään yllä jo ns. normaaliaikana, että sitten ihmekään että tällaisena aikana apinaa koijataan viimeisen päälle.
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Samoin kuin siitä, että isoja pulloja ei ole _koskaan_ kylmässä, yhtäkään, koska se söisi suoraan noiden katetuotteiden myyntiin.
Tähän voi löytyä kyllä muitakin syitä. Kuten se, että isot pullot vievät kohtuuttomasti hyllytilaa ja niitä harvemmin nautitaan niin nopeasti, että myyntiajankohdan lämpötila olisi olennainen asia.
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
254
Juu tuo Battery on ollut ikuinen ihmetyksen aihe myöskin, unohtui ihan kun en koskaan itse osta. Pakotettu premium-maine kotimaassaan, muualla juoma siinä missä muutkin. Jollain japanilaisilla tuotteilla on sama ilmiö, että kotimaassaan selvästi kalliimpia ja kalliilla maineella myyviä, kuin vientimarkkinoilla, eikä ero selity yleisellä elintasoerolla.

Tuo makkaran hinta on aivan järjetön, kabanossi s-marketissa 1,99e -> 2,49e -> 2,99e -> 3,49e n. vuoden sisään. Yli 75% nousu, liekö suurin yksittäinen, no tuo aiemmin mainittu Kotimaista-hernekeitto taisi olla vielä isompi prosentuaalisesti. Tiedän, että jauhojen hinta on selvässä nousussa, mutta silti. Sika-nauta-jauheliha 3,25e / 400g aiheutti myös ruman sanan ääneen lausumisen viime reissulla, hyi minua. Sekä halvin 17% naudanliha yli 5e, siis mitä helvettiä? Nämä on niitä jotka oli kolmosella alkavia ns. aina, mutta tarkempaa lukua ei ole muistissa.

Kuinkahan kauan se Lidlin 1,99e sika-nauta säilyy. Hyppää varmaan sitten kerralla reteesti kolmeen, kun aika on. Pitäisi ostaa pakkanen täyteen, sellaiset ~100 pakettia sinne menee, muistelen dyykkiajoilta. :eat:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 659
Mutta toisaalta, 5% S-bonukset saa sitten nykyään ihan pikkuostoilla...
Eiköhän noihin bonuksiin kohta tule jotain "uudistuksia" että bonarit tippuu. Ei saa esim elintarvikkeista enää ollenkaan tai sitten laskukaava muuttuu.
 
Liittynyt
13.12.2021
Viestejä
555
Asiaton käytös

Mitä jos vaihtaisit tuon häiriintyneen avatar kuvan pois.. Ja miettisit normaalien ihmisten ajatuksia.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 801
Sika-nauta-jauheliha 3,25e / 400g aiheutti myös ruman sanan ääneen lausumisen viime reissulla, hyi minua. Sekä halvin 17% naudanliha yli 5e, siis mitä helvettiä? Nämä on niitä jotka oli kolmosella alkavia ns. aina, mutta tarkempaa lukua ei ole muistissa.

Kuinkahan kauan se Lidlin 1,99e sika-nauta säilyy. Hyppää varmaan sitten kerralla reteesti kolmeen, kun aika on. Pitäisi ostaa pakkanen täyteen, sellaiset ~100 pakettia sinne menee, muistelen dyykkiajoilta. :eat:
Eilen tilailin K-talosta 17%:sta naudan jauhelihaa 3,99€/400g eli kilohinta jää just ja just alle 10€.
 
ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342
Tutkin vähän ja Lidlin appiin on jotku koodanneet kirjastot, joilla saa imaistua kaiken kuittidatan. Olisi aika hyvä projekti tehdä joku ohjelma jolla ne saa ladattua, sitten voisi kerätä isoa tietokantaa muutoksista.
Kerrotko lisää? Mistä tuollaiset kirjastot on saatavilla ja missä muodossa kuittidata?
Itse asioin pääsääntöisesti Lidlissä, joten kiinnostaisi kyllä katsastella tarkemmin mitä kaikkea sitä tulee osteltua...
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
254
Eilen tilailin K-talosta 17%:sta naudan jauhelihaa 3,99€/400g eli kilohinta jää just ja just alle 10€.
Lidlissä on edelleen 3,39e/400g tuo 10% versio, mikä on toinen erikoisuus. 17% on kallistunut aikoja sitten sielläkin, siis kuukausia ollut noin päin ero. Mikä lie sitten todellinen tuottajalla sille "Reilu"lle, en ole koskaan katsonut lukeeko paketissa.

Mitä jos vaihtaisit tuon häiriintyneen avatar kuvan pois.. Ja miettisit normaalien ihmisten ajatuksia.
Häiriintyny avatar-kuva pysyy, mutta kuuntelen toki viisaampia ajatuksia ammatillisessa mielessä, mikäli olet KTT tai edes ekonomi itsekin, mieluiten kansiksen puolelta mutta ehkä laskentatoimikin menee... Aina mielellään kuuntelee ja oppii jos osaaminen puhuu. :kahvi:
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
Eilen tilailin K-talosta 17%:sta naudan jauhelihaa 3,99€/400g eli kilohinta jää just ja just alle 10€.
Snellmanin paistijauheliha 7% on 5,15€/400g Prismassa, alle 13€/kg. Jauhettu mun mielestä hyvästä lihasta, ja sitä on helppo paistaa pannulla. Tuoretuote, ei pakaste.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 718
Olisi kyllä kiva nähdä vertaus kaupan hyllyhinnan muutos/tuottajahinta. Onko vain kaupan hinta noussut vai maksaako teollisuus ja kauppa enemmän tuottajalle, koska mm. polttoaineen ja sähkön hinta nousee. Suomessa yleisesti ollaan totuttu liian halpaan ruokaan. Kotimaisten kasvihuonevihannesten tuotantoa tuskin talvella näemme, juurekset ja muut kunniaan ja raa'at tomaatit pois.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
875
Ei oikeen aukea näiden hintaero. Oli vielä vuosi sitten aika lailla samanhintasia.

1664138700939.png

1664138754439.png
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 681
Sokeri kallistunut? Mitään marjojahan noista tuskin löytyy kuin nimestä? :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 718
Makuiset tuotteet ovat yleensä vain esansseja sisältävä. Tuo karpalomehu taas on kaiket mehua. Ehkä karpaloiden hinta on noussut. Tuskin pohjoisen soilta kerättyjä vaan Amerikassa viljeltyjä. Ja dollari on vahva.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645
Lidlissä on edelleen 3,39e/400g tuo 10% versio, mikä on toinen erikoisuus. 17% on kallistunut aikoja sitten sielläkin, siis kuukausia ollut noin päin ero. Mikä lie sitten todellinen tuottajalla sille "Reilu"lle, en ole koskaan katsonut lukeeko paketissa.
Siis puhutko Naudan 10% rasvaa sisältävästä jauhelihasta vai jostain nauta-sika? Tuo on kyllä ollut Lidlissäkin jo alkuvuodesta 3,75€/400g ja nousi huhtikuun lopussa jo yli neljään euroon. Viime viikolla taisi olla 4,55€ tms.

Ketjun aloituspostauksessa mainittu tuote :D
 
Liittynyt
29.06.2021
Viestejä
31
Maidon hintakin muuttunut lyhyessä ajassa 59sentistä nyt 85senttiin ainakin lähiprismassa. Suhteellisen iso prosentuaalinen nousu kulutustuotteeseen jota monissa perheissä menee litratolkulla. Itsekin ryystän sen puolitoista purkkia päivässä. Nyt kyllä pätee se pienistä puroista iso joki.

Yleltäkin oli eilen hyvää juttua aiheesta..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Eilen iltasella tehtiin taas Citymarketista ruuan verkkokauppatilausta ja tuli huomattua sellainen yksityiskohta että aika pitkälti kaikissa Plussa-tarjouksissa tarjoushinta oli sama kuin aikaisempi normaalihinta eli tuolla tarjouskikkailulla ilmeisesti yritetään ovelasti häivyttää uusin hinnan nosto.

Ja tosiaan taas ainakin tuntui että olisi vähän joka tuote noussut muutaman prosentin. Tätä tahtia jos hinnat nousee niin alkaa jo vuodenvaihteessa hirvittää. Näin arviolta noin parin viikon välein on tuntunut vähän joka tuotteen hinta nousevan kaikissa lähialueen kaupoissa ja hinnat ovat niin lähellä toisiaan että hintaeroja ei ostoskoreihin saa parin S- ja parin K-ketjun kaupan välille.

Nyt on kyllä ruvennut jo etsimään monelle tutulle ja hyväksi havaitulle tuotteelle edullisempaa vaihtoehtoa. Joillekin on löytynyt ja joillekin ei, joissakin halvemmissa vaihtoehdoissa vaan laatu laskee paljon hintaeroa enemmän.
 
Liittynyt
30.09.2017
Viestejä
951
Eiköhän noihin bonuksiin kohta tule jotain "uudistuksia" että bonarit tippuu. Ei saa esim elintarvikkeista enää ollenkaan tai sitten laskukaava muuttuu.
Voisivat tehdä tämän helposti muuttamalla bonusrajoja. Nämähän muutama vuosi sitten harmonisoitiin yhtenäisiksi eri osuuskaupoissa, kun aiemmin esim. Pirkanmaan osuuskaupan ylin bonusraja oli 1200 eurossa ja Keskimaalla 900 eurossa. Muuttivat jossain kohtaa kaikki tuohon 900 euroon. Jos muutettaisiin vaikka tuohon 1200 euroon, niin siinä olisi näppärästi kuitattu vähän inflaatiota.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
636
Olisi kyllä kiva nähdä vertaus kaupan hyllyhinnan muutos/tuottajahinta. Onko vain kaupan hinta noussut vai maksaako teollisuus ja kauppa enemmän tuottajalle, koska mm. polttoaineen ja sähkön hinta nousee. Suomessa yleisesti ollaan totuttu liian halpaan ruokaan. Kotimaisten kasvihuonevihannesten tuotantoa tuskin talvella näemme, juurekset ja muut kunniaan ja raa'at tomaatit pois.
Muutamat maanviljelijä / ruuantuottaja -tutut manailleet juuri tätä että ruuan nousseet hinnat kaupassa eivät näy heidän pussissaan. Kulut kasvaneet moninkertaiseksi ja samalla luetaan kuinka S- ja K-ketjut takoo ennätys tulosta.
 
Liittynyt
11.05.2017
Viestejä
337
Joo onhan ne hinnat nousseet. Nyt kun ei ole enää lounasetua, niin penny pincherin matka käy alennuslaareille.

Muutama poiminta viime viikolta:

Lidl:

-Porsaan ulkofile 6€/kg. Hamstrasin n. 4.5kg ja osa käyttöön, osa pakkaseen.
-Lisäksi -30% tuotteita tullut otettua mm. 3 kpl karjalanpaisti 5.17€/kpl. Yhdestä paketista syön kahtena päivänä lounaan.

Paikallisessa "itämaisessa kaupasta":

-Kananmunat 30kpl 4.80€. Nämä ovat aika pieniä, mutta silti hinta kohdallaan. Lidlissä taisi olla 15kpl 3.8€
-Naudan jauheliha 10% 8.9€/kg lihatiskistä. Tästä ei tule pannulle vesilätäkköä, eli ei liene pakastettua missään vaiheessa.
-Kanan rintafile/sisäfile 7.9€/kg. Ei paha hinta duopoliin verrattuna.

Itämaisen myymälän lihat on teurastettu miten ne on teurastettu, mutta minua ei ainakaan haittaa. Tosi hyvän näköistä lamaasta ja nautaa lihatiskissä edukkaaseen hintaan.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 853
Taisi olla ensimmäinen kerta kun Citymarketin Euron päivillä pienet Oltermannit ei olleet eurolla. Vaikka kyllähän se on selvää ettei kotimaista juustoa saa enää 4 e/kg näillä korotuksilla.

Muutamat maanviljelijä / ruuantuottaja -tutut manailleet juuri tätä että ruuan nousseet hinnat kaupassa eivät näy heidän pussissaan. Kulut kasvaneet moninkertaiseksi ja samalla luetaan kuinka S- ja K-ketjut takoo ennätys tulosta.
S-Market nostanut Valio Arki kevytmaitojuoman hintaa kerralla 16,5 % (0,85 e -> 0,99 e). Eihän tuo taloutta kaada ja melko mielellään maksaisi jos korotus menisi alkutuotantoon mutta tuskinpa montakaan senttiä sinne yltää.

Osaako joku kaupassa työskennellyt/jostain syystä päivittäin käyvä sanoa onko punalaputuksissa jotain rytmiä? Ainakin tuntuu, että olisi, välillä kun näyttää olevan "kaikki" alennuksessa, vaikka päiviä olisi runsaastikin jäljellä, välillä ei sitten taas ole mitään vaikka hyllyt notkuisi viimeisen myyntipäivän omaavia tuotteita.
Paikallisessa S-Marketissa näyttää myös vaihtelevan. Olen miettinyt voisiko johtua siitä milloin seuraava erä tulee kauppaan. Joskus on (oletettavasti) hyvän menekin tuote kolmen päivän päähän laputettu, joskus sitten tunti ennen sulkemista saman päivän tuotteita normaalihinnalla. Tai sitten riippuu ainoastaan vuorossa olevasta henkilökunnasta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645
Osaako joku kaupassa työskennellyt/jostain syystä päivittäin käyvä sanoa onko punalaputuksissa jotain rytmiä? Ainakin tuntuu, että olisi, välillä kun näyttää olevan "kaikki" alennuksessa, vaikka päiviä olisi runsaastikin jäljellä, välillä ei sitten taas ole mitään vaikka hyllyt notkuisi viimeisen myyntipäivän omaavia tuotteita.
Ainakin omassa Prismassa (24h auki) alkavat laputtamaan illalla 22-23 aikaan seuraavana päivänä viimeisen käyttöpäivän omaavia tuotteita eli paras hetki on käydä raidaamassa 01-02 yöllä. t: eilen 200€ -60% lihoja ostanut Hamsteri. Ei ookkaan "hetkeen" saanu kotimaista naudan sisäfilettä alle 12€/kg. Ostin mm. 30kg naudan 10% jauhelihaa 4,25€/kg ja sitten muutamia erikoislihoja.

Myymälöissä jotka ei ole auki ympäri vuorokauden tämä tapahtunee päivän aikana ja suurin osa ehditään varmaan ostamaan jo -30% alennuksella.

Jos on sellaisia punalaputettuja, joissa pvm on vasta seuraava tai jopa kauemmas tarkoittaa, että kysyntä on alittanut ennusteen ja "putkessa" on jo tulossa tuoreempaa tavaraa ja haluavat vanhasta eroon.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645
S-Market nostanut Valio Arki kevytmaitojuoman hintaa kerralla 16,5 % (0,85 e -> 0,99 e). Eihän tuo taloutta kaada ja melko mielellään maksaisi jos korotus menisi alkutuotantoon mutta tuskinpa montakaan senttiä sinne yltää.
Omassa Prismassa on vielä Kotimaista Kevytmaito 0,66€ litra. Miksi ostaa tuota vai onko jotain laktoositonta settiä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 718
Valion perus kevytmaidon päällä julistetaan, että "Voitot menevät aina tuottajille"... näinköhän on.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 853
Omassa Prismassa on vielä Kotimaista Kevytmaito 0,66€ litra. Miksi ostaa tuota vai onko jotain laktoositonta settiä?
No hintaero ennen korotuksia oli 10+ %, makueroa ei huomaa, proteiiniero 2 g/l joka ei merkitse mitään jos syö esim. lihaa. Täällä muuten Prisman hinta mainitsemallesi maidolle näyttäisi nousseen 0,93 e, ilmeisesti paikallinen osuuskauppa nostanut hintoja kaikissa ketjuissa. En muista aiempaa hintaa varmaksi, mutta jotain 0,79 e tjsp.
 
Liittynyt
29.08.2018
Viestejä
1 193
Valion perus kevytmaidon päällä julistetaan, että "Voitot menevät aina tuottajille"... näinköhän on.
Kaupan katteet on mitä on, ja ne menee tietty kaupalle. Mutta noin muuten Valio on suomalaisten maidontuottajien omistama firma ja sen keskeisin tavoite on maksaa maidosta tuottajille (eli omistajilleen) niin hyvä hinta kuin markkinoilta on saatavilla.
 
Liittynyt
27.11.2019
Viestejä
413
Mutta miksi Pirkka tacokastike on nyt k-supermarketissa 0,99 e kun se viimeksi ostaessa (heinäkuu) oli 1,59 e ja omaedussakin ollut muistaakseni 1,15 e. Eikä ole edes tarjous vaan normaalihinta. K-ruoka -sivuston mukaan cittarissa vielä halvempaa eli 0,89 e.
 
Vaihtunut valmistaja halvempaan?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Vaihtunut valmistaja halvempaan?
Vahva veikkaus että juuri noin. Aikanaan joku salmiakkikarkkipussikin halpeni muutamalla sentillä kun yleisesti karkkien hinnat nousivat ja valmistaja oli vaihtunut suomalaisesta puolalaiseen ja samalla laatu oli heikentynyt eli vaihdoksen jälkeen kaikki karkit maistuivat about pelkältä sokerilta kun aiemmin olivat olleet hinta/laatusuhteeltaan mielestäni ylivoimaisesti parhaita salmiakkisekoituksia. Maustetuissa tonnikaloissa kävi jotain samantapaista, ennen olivat hinta/laatusuhteeltaan varsin mainioita mutta muutoksen jälkeen tuntui että yli puoli purkkia on öljyä ja itse sisällön (tonnikala) osuus oli huvennut ehkä pariin kymmeneen prosenttiin.

Varsinkin kauppojen omissa merkeissä tuollaisia vastaavia juttuja rupeaa kohta tulemaan vastaan oikein urakalla kun koitetaan pitää tuote edullisena mutta on pakko valmistuskustannuksissa säästää. S-ketju tosin teki tuon tempun monessa tuotteessa jo pari vuotta sitten, ennen oli hinta/laatusuhteeltaan varsin loistavia mutta yhtäkkiä valmistaja vaihtui ja laatu romahti.

Samalla kun lähi-Prisma oli remontissa ja muuttivat tuotevalikoimaa poistamalla omia suosikkituotteita ja järkkäsivät kaupan muutenkin sellaiseksi että joutuu ihan kulmasta kulmaan juoksemaan (ennen yleisimmät tuotteet olivat lähempänä toisiaan keskemmällä kauppaa) niin tuli vaihdettua pääsääntöistä kauppaketjua kokonaan. Ennen oli esimerkiksi oluet siinä kaupan keskellä että kassalle kävellessä pystyi ottamaan muutaman kyytiin niin muutoksen jälkeen olivat perimmäisessä kulmassa. Ja tosiaan hyvin moni erikoisempi tuote poistui valikoimista ja tilalle tuli kaikenlaista bulkkia. Lopputuloksena oli että valikoimassa oli ihan halvinta mahdollista kuraa tai sitten ylihinnoiteltua premiumia, välissä oleva segmentti putosi kokonaan pois.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 853
Kolmen suurimman ketjun omien merkkien tacokastikkeet on muuten kaikki tehty Belgiassa. Rainbowssa ja Pirkassa tomaattia n. 60 %, Lidlillä vain hieman yli 20 %, pääraaka-aineen ollessa vesi. Tosin soseen/pyreen osuutta ei kukaan paljasta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 718
Lidlin tuotteissa moni muuttunut. Tuorepasta rucolatäytteellä vaihtanut ilmeisesti valmistajaa samalla kun paketti muuttunut ulkoisesti. Muuttunut jotenkin mauttomaksi ja sitkeäksi tuo tuote.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 659
Vahva veikkaus että juuri noin. Aikanaan joku salmiakkikarkkipussikin halpeni muutamalla sentillä kun yleisesti karkkien hinnat nousivat ja valmistaja oli vaihtunut suomalaisesta puolalaiseen ja samalla laatu oli heikentynyt eli vaihdoksen jälkeen kaikki karkit maistuivat about pelkältä sokerilta kun aiemmin olivat olleet hinta/laatusuhteeltaan mielestäni ylivoimaisesti parhaita salmiakkisekoituksia. Maustetuissa tonnikaloissa kävi jotain samantapaista, ennen olivat hinta/laatusuhteeltaan varsin mainioita mutta muutoksen jälkeen tuntui että yli puoli purkkia on öljyä ja itse sisällön (tonnikala) osuus oli huvennut ehkä pariin kymmeneen prosenttiin.

Varsinkin kauppojen omissa merkeissä tuollaisia vastaavia juttuja rupeaa kohta tulemaan vastaan oikein urakalla kun koitetaan pitää tuote edullisena mutta on pakko valmistuskustannuksissa säästää. S-ketju tosin teki tuon tempun monessa tuotteessa jo pari vuotta sitten, ennen oli hinta/laatusuhteeltaan varsin loistavia mutta yhtäkkiä valmistaja vaihtui ja laatu romahti.

Samalla kun lähi-Prisma oli remontissa ja muuttivat tuotevalikoimaa poistamalla omia suosikkituotteita ja järkkäsivät kaupan muutenkin sellaiseksi että joutuu ihan kulmasta kulmaan juoksemaan (ennen yleisimmät tuotteet olivat lähempänä toisiaan keskemmällä kauppaa) niin tuli vaihdettua pääsääntöistä kauppaketjua kokonaan. Ennen oli esimerkiksi oluet siinä kaupan keskellä että kassalle kävellessä pystyi ottamaan muutaman kyytiin niin muutoksen jälkeen olivat perimmäisessä kulmassa. Ja tosiaan hyvin moni erikoisempi tuote poistui valikoimista ja tilalle tuli kaikenlaista bulkkia. Lopputuloksena oli että valikoimassa oli ihan halvinta mahdollista kuraa tai sitten ylihinnoiteltua premiumia, välissä oleva segmentti putosi kokonaan pois.
Puhumattakaan Pirkka kiviuunipitsoista jotka oli parhaita pakastekänttyjä mitä oli mutta valmistaja vaihtui ja uusi on ihan hirveetä paskaa.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/31c28971-b0dd-47aa-902d-35e01fbfdec8

Eikö tätä käytetty tekosyynä nostaa hintoja? Milloinhan ne laskee kun satoa näyttää tulevan hyvin..
Hyllyn hinnat nousseet rauhakseen viiveellä, ja linkkisi mukaan Heinäkuun jälkeen viety rajusti vähemmän kuin vuosisitten (jolloin vienti 70% enemmän), hintakehityksestä ei puhuttu.

Mailmanlaajuisesti ja varsinkin euroopassa alkutuotannon tuotantokustannukset ampaisseet, joten se voi hämärtää ennusteita, tai siis tulee kiikku, jos hinnat ei nouse (tai pysy korkealla), niin tuotanto kyykkää, jos tuotanto kyykkää, niin hinnat nousee.

Elintarvikkeiteollisuuden kustannuksia on nostanut ja nostaa energianhinta, varsinkin maakaasun hinnan räjähtäminen käsiin. Osa tuotannosta on sellainen että maakaasu on niin erinomainen, että siitä kannattaa maksaa aika paljon vs viritellä jotain muuta, ja sopiviinkin kohteisiin niin muiden käyttöön otto ei ole hetken juttu, ja onko kannattavaa jos sitä LNGtä pitkässä juoksussa riittävästi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 659
Lidlin paisuneista hinnoista puhuttu täällä foorumilla melkoisesti ja nyt jo ainakin tuo K-Citymarket voittaa vertailun :think: On muuten järkyttävän huonosti tehty juttu, jouduttu kolmesti korjaamaan ja eivät osaa netistä katsoa kauppojen hintoja.

Näin on ja kaupatkin ottaa nyt ilon irti aivan täysin, sen verran hulluja korotuksia nähty. Saa nähdä tuleeko hinnat enää edes putoamaan vaikka kustannukset romahtaisi, millään isoista ketjuista tuskin on haluja alkaa isompaan hintakilpailuun.
K-ryhmään vertaaminen on vähän turhaa kun ne on kauppiaspainotteisia ja jokainen kauppias saa määrittää itse hintatasonsa. Täällä ainakin Citymarket on huomattavasti kalliimpi kuin Lidl tai Prisma. Joskin kyllä tykkään eniten Citymarketista mutta valitettavasti pitää kuunnella lompakkoa..
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Näin on ja kaupatkin ottaa nyt ilon irti aivan täysin, sen verran hulluja korotuksia nähty. Saa nähdä tuleeko hinnat enää edes putoamaan vaikka kustannukset romahtaisi, millään isoista ketjuista tuskin on haluja alkaa isompaan hintakilpailuun.
Hinnoissa näkynyt monelaista, jotkin toimet tuo mieleen että kokeillaan vähän miten hinnankorotukset menee läpi, hinnoitteliat ovat ammattilaisia.
Mutta edelleen tai varsinkin tässä tilanteessa hinta on myös kilpailutekiä, eli uskon myös hintakilpailuun.

Hyllyhintoja on pitänyt kursissa osittain se että jalostus ei ole saanut kustannuksia siirrettyä hintoihin ja eri tuotettisiin, eri jalostajiin kustannusnousu iskee eriaikaan. On paljon jalostajia/tuottajia joille seuraava puolivuotta on kustannusten osalta hyvin vaikea. Tuotanto leikkaukset joillain alueilla todennäköisiä, tai uutisen perusteella niin jo päätetty.

Kuten ketjussa kirjoitettu niin kauppa hakee vaihtoehtoja, korvaavia, niin saatavuuden kuin hinnan osalta. Se tosin lisää kaupanvaltaa ja hinnoittelu voimaa.
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
254
Siis puhutko Naudan 10% rasvaa sisältävästä jauhelihasta vai jostain nauta-sika? Tuo on kyllä ollut Lidlissäkin jo alkuvuodesta 3,75€/400g ja nousi huhtikuun lopussa jo yli neljään euroon. Viime viikolla taisi olla 4,55€ tms.

Ketjun aloituspostauksessa mainittu tuote :D
Reilu 10% naudan jauheliha, ei sikaa. Jyväskylän Lidleissä ainakin vielä syys-lokakuun vaihteessa sen 3,39e/400g jokaisessa. Tästä löytyy kuittejakin. Liekö unohtaneet tämän jumalan hylkäämän kylän kokonaan sitten, 17% versio on kyllä kallista kuin mikä, ja sitä juuri ihmettelin. Ei taida sitten kuitenkaan olla ihan 100% samat hinnat koko maassa tuossakaan ketjussa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 373
Viestejä
4 158 941
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom