Ruuan hinnan kehitys Suomessa 2022 - inflaatio iskee!

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 130
Ei se ihan noin suoraviivaista ole. Esim CM hinnoittelu on kauppiaan päätettävissä. En puolustele kalliita kauppoja, mutta aika hurja väite että saa syytää itseään jos käy muualla kuin lidlissä tai prismassa. Suomessa on aika monta paikkaa jossa esim prismaa ei ole lähimaillakaan. Saa olla prisman ruuat aika paljon halvempia että 25km/suunta kannattaa ajaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 670
Esim. Porvoossa ei ole Prismaa, vaikka se itsessään on jo +50 000asukkaan kaupunki. Puhumattakaan sitten jostain Keskisuomen, Pohjoiskarjalan, Kainuun tai Lapin haja-asutusalueista, joissa matka lähimpään Prismaan voi olla sadoista kilometreistä...
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
908
S-ryhmä lisäksi yhdessä keskustapuolueen kanssa järjestelee omille liikkeilleen parhaat paikat vähän kyseenalaisin keinoin. Ei sitä turhaan välillä sanota S-mafiaksi. Käyn siis kyllä itsekin välillä Prismassa ja muissa S-ryhmän kaupoissa, mutta ihan mielelläni tuen myös K-kauppoja vaikka se hieman enemmän maksaakin. Oma talous kun nyt ei ole tällä hetkellä niin pennin päälle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
7 037
Riippuu mitä ostaa onko s vai k halvempi, k:ssa on parempia tarjouksia. Lidlissä taas valikoima on heikompi. Halvimmaksi tulee silti ostaa laputettuja tuotteita. Tänäänkin oli lihaa -30%, viikonlopuksi grillattavaa halvalla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 696
Juuri itseasiassa eilenillalla vertailtiin emännän kanssa paikallisen CM:n ja Prisman nykyisiä hintoja. Ennen noissa oli jonkun verran eroja mutta nyt samat tuotteet olivat liki sentilleen molemmissa kaupoissa saman hintaisia, toisessa oli toinen tuote sentin-pari halvempi ja vastaavasti toisessa joku toinen. Eli ainakin eilisten hintojen perusteella on ihan sama kummassa käy ostoksilla jos ei punalaputettuja tai plussa-tarjouksia ota huomioon. Lidl on meidän kannalta huonommassa paikassa, sinne pitää varta vasten lähteä käymään kun K- ja S-ketjujen kauppoja on normaalien kulkureittien varrella, joten Lidlissä on tullut parin viime vuoden aikana käytyä todella vähän kun ei ole niin paljon muutenkaan tullut liikuttua autolla ympäriinsä.

No, hinnat saattavat tässä lähiaikoina muuttua kummallakin ketjulla joten pitää vähän seurailla kumpaan kannattaa yrittää keskittää ostokset. Pari vuotta on nyt enemmän tullut Cittarista ostettua kun verkkokaupasta on suurimman osan ruokaostoksista tehnyt ja meidän osalta K-ketjulla on tuo puoli toiminut paremmin. Prisman verkkokaupan kanssa on ollut välillä mitä ihmeellisempiä ongelmia niin ei ole sen kanssa paljon jaksanut tapella ellei ole ollut ostoslistalla paljon sellaisia tuotteita mitä saa vain S-ketjusta.
 
Charlie Glide

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
357
S-ryhmä lisäksi yhdessä keskustapuolueen kanssa järjestelee omille liikkeilleen parhaat paikat vähän kyseenalaisin keinoin. Ei sitä turhaan välillä sanota S-mafiaksi. Käyn siis kyllä itsekin välillä Prismassa ja muissa S-ryhmän kaupoissa, mutta ihan mielelläni tuen myös K-kauppoja vaikka se hieman enemmän maksaakin. Oma talous kun nyt ei ole tällä hetkellä niin pennin päälle.
Kyllä Keskonkin ihmisillä on vaikutusvaltaa kunnallispolitiikassa eikä Lidlikään mikään "sympaattinen pikku puoti" ole vaikka niiden markkinaosuus on 10% luokkaa Suomessa.

Tosin näitä pähkäillessä tulee vaan pää kipeäksi. Hakee tavarat siitä kaupasta joka itselle paras saatavuuden/hintatason/valikoiman suhteen.
 
No joo, onhan se näinkin.

Itselläni ei tule käytyä Lidlissä, koska alle puolen tunnin kävelyn päässä kotoa on sekä k-supermarket että prisma, mutta lähimpään lidliin on sitten huomattavasti enemmän matkaa. Ja kun lidlin valikoima on vähän suppeampi, niin todennäköisesti joutuis silti hakemaan jotain muista kaupoista.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
9 477
S-ryhmä lisäksi yhdessä keskustapuolueen kanssa järjestelee omille liikkeilleen parhaat paikat vähän kyseenalaisin keinoin. Ei sitä turhaan välillä sanota S-mafiaksi.
S oli porvarillinen, E vasemmistolainen, jälkimmäinen kun kaatu, niin demarit siirty S leiriin. No PK seudulla HOK Elanto fuusioitu, niin meni ihan luonnostaan, en usko että siellä kauheasti kepulaisia.

Koska paikalliset osuuskaupat on hm, osuuskauppoja ja sen omistaa asiakkaat, yksi ääni per naama, niin se edustajisto kuvaa jossain määrin alueen poliittista jakautumista. Ja osa henkilöistä jotka ovat innokkaita ajamaan yhteisiä asioita tunnustavat myös puolueväriä. (*

Vanhoilla vasemmistoliittolaisille (SKDL, SKP), voi toki olla vielä kovapaikka, mutta kun Suomen lähikauppa myi Siwat ja Valintatalot Keskolle, niin ehkä ne jotka ei siirtyneet Liideliin uskalta siirtyä S ketjuun.

(*
Aina välillä on juttua että joku sai paikan kaittiönkautta, ja koska samoja naamoja, niin ei ihme että juttua, ja viimevuosisadalla kun oli ihan aate ketju, jota puolustettiin ja porvarit puolusti toisia. Se että mukana on poliitikkoja, tuo myös osaamista. En epäile etteikö vielä 2010 luvulla jossain olisi ollut ihan omaan kauppaan päin vetämistä. Lidl tuli, niin sillä oli jossain vaikeuksia saada tonttia (Lidl myö käytti tätä hyväksi), jossain sille oikein etsittiin. Koska vähittäiskauppa paikkoja harvoin vapautuu ja Lidlillä vielä omat suht tarkkarajaiset vaatimukset, niin ei niitä "hyvillä" paikoilla ollut vapaana.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
314
Onhan se osunut vaihtelevasti pikaruokaan. BK:n lisäpihvi optio Crispy chicken hampurilaiseen noussut sen 50% eli eurosta 1,50€. Hauskana boonuksena tarjouksessa vieläkin koko hampurilainen sen 2€... Saas nähdä koska tuokin loppuu.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
222
Jää 'Elvikset' eli 4 kipaletta euron juustoja mäkkärissä nyt vetämättä kun oli hinta pompsahtanut 1,8 euroon. Näytti että pieni kokiskin nyt 0,25l mielikuva että olisi aikaisemmin ollut 0,33l...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605
Mä jotenkin vielä ymmärrän "euron juuston" hinnan nousemisen viime aikoina, olihan se aivan helvetin pitkään "euron juusto", mutta sitä mä en ymmärrä että niitten piti mennä muuttamaan reserptiä ja sämpylää. Ei ole enää kyllä sen väärti.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
1 909
Lounasravintolassa jota käytän näkyy kyllä inflaatio. Annoksen hinta ei (vielä) ole muuttunut, mutta salaattipöydässä oli ennen oliiveja, säilykepaprikaa, jäävuorisalaatin seassa tummanvihreitäkin kuten pinaattia ja rucolaa, fetajuustoa, punajuurisalaattia, itse tehtyjä perunasalaatteja jne. Nyt on tyyliin jäävuorisalaattia, kurkkua, tomaattia, porkkanaraastetta ja raejuustoa. Tuleepahan tehtyä useammin eväät joka on terveellisempää, halvempaa ja parempaa. Pitäköön raejuustopöytä tunkkinsa.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
908
Oman työpaikan vieressä oleva lounaspaikka ei ole ainakaan vielä nostanut hintaa ja tarjoilu on ollut toistaiseksi erittäin hyvä, joten ainakin toistaiseksi hinta on ihan kohtuullinen työpaikan lounasedun kanssa. Mutta jos hinta alkaa kasvaa reilusti tai tarjoilu heikentyä niin sitten pitää ehkä harkita uudelleen. Ilman lounasetua söisin varmaan omia eväitä, alkaisi ehkä vähän hirvittää maksaa täysi 10,90 hinta joka päivä.
 
Liittynyt
13.12.2021
Viestejä
356
Lounasravintolassa jota käytän näkyy kyllä inflaatio. Annoksen hinta ei (vielä) ole muuttunut, mutta salaattipöydässä oli ennen oliiveja, säilykepaprikaa, jäävuorisalaatin seassa tummanvihreitäkin kuten pinaattia ja rucolaa, fetajuustoa, punajuurisalaattia, itse tehtyjä perunasalaatteja jne. Nyt on tyyliin jäävuorisalaattia, kurkkua, tomaattia, porkkanaraastetta ja raejuustoa. Tuleepahan tehtyä useammin eväät joka on terveellisempää, halvempaa ja parempaa. Pitäköön raejuustopöytä tunkkinsa.
Huolestuttavasti osa lounaista kuivahtanut, eivät vastaa käsitystä 11e sapuskoista.
Osa jopa nimipaikoista ottanut osumaa.
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
221
Lidlissä oli kallistunu premium hampurilaiset 2,49e -> 2,79e (n. 13%) ja maidot n. 10 sentillä purkki (rasvaton 0,71, kevyt 0,81e). Lisäksi mozzarella 1,25e mitkä oli minusta selvästi vähemmän aiemmin, mutta enpä nyt muista hintaa. Kilolasagnetkaan ei mielestäni ole 3,99e aiemmin olleet, vaikken todistamaan pysty.

Tuntuu itsestäkin, että heillä on palkoissa joku, joka hakkaa foodiessa kolmessa vuorossa F5:sta 24/7 ja kattovat Prisman hintoja, laittavat sentilleen samat aina vuorokauden sisään.

Sellanen kummallisuus, että Lidlissä ja Primassa on edelleen 10% naudanjauheliha 3,39e, Prismassa Atria ja Lidlissä Reilu, sentilleen samat hinnat, varmaan sama tuote, mutta S-marketeissa on hintaa jo 4,69e sillä samalla Atrialla (!). 17% naudanjauhelihat on L/P-akselillakin kalliimpia jo, lähellä neljää euroa. Yleensä tuo vähärasvaisempi on ollu arvokkaampi aina, liekö joku pitkä sopimus vielä voimassa vanhoilla hinnoilla, vai miten tuollainen omituisuus on säilynyt. En osta enää muuta jauhelihaa kuin tuota 3,39e, tai sitten -60% laputettua.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
6 352

3,65 oli pitkään kilolasagnen normihinta, tänä keväänä noussut tuon. Tässä kun on puolison kanssa molemmat jo yli pari vuotta etätöitä paiskittu, niin ehkä parin viikon välein on pidetty lassepäivät. Mutta jos oikein penniä haluaa venyttää, niin eihän tuota ikinä tarvitse normaalihinnalla ostaa, kun sehän kiertää n. kerran kuussa tarjouksessa halvemmalla. Välillä useamminkin. Eikä oo millänsäkään pakastumisesta.
 
Liittynyt
09.12.2021
Viestejä
887
Lisäksi mozzarella 1,25e mitkä oli minusta selvästi vähemmän aiemmin, mutta enpä nyt muista hintaa.
Lidlin appi tukee hakua tuotenimellä, voi helposti verrata miten hinnat muuttuneet jos vain sattunut joskus ostamaan niitä.

Tuntuu itsestäkin, että heillä on palkoissa joku, joka hakkaa foodiessa kolmessa vuorossa F5:sta 24/7 ja kattovat Prisman hintoja, laittavat sentilleen samat aina vuorokauden sisään.
Voisin lyödä veikkaa isohkosta summasta, että ovat koodanneet botin joka tekee tuota vertailua. Siksi ne ei varmaan omia hintojaan julkaisekaan, kilpailijat saa lähettää liikkeeseen vakoilijat :D
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
1 321
Mielenkiintoista nähdä miten suurten kauppojen liikevaihto on kehittynyt "sota-aikana" kunhan saadaan julkisia raportteja nähtäväksi. Itse ennakoin selitysten aaltoa kaupan taholta, kun joku media huomaa tuoda esille että kauppa kasvatti sekä liikevaihtoaan että tulosta. Hesarissakin ehkä yllätytään että kuluttaja olikin tässä se ainoa häviäjä.
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
221
Ei niinkään inflaatiota, mutta palvelutason huonontumista on, että monissa ruokakaupoissa ja pikaruokapaikoissa selvästi säästetään ilmastoinnista eri tavalla kuin vielä pari vuotta sitten. Koskee erityisesti K-kauppoja, ilmeisesti pihiys näkyy kun joka euro olisi pois kauppiaan omasta pussista, S-ketjussa ja Lidlissä on ohjeet annettu muualta (veikkaisin), koska lämpötilat ovat selvästi mukavammat keskimäärin. Ruokakaupassa käynti ylipäätään on kokemuksena suht epämiellyttävä, mutta tuolla nihkeänkostealla 20-jotakin lämmöllä saadaan vielä tuplattua tuo "ei heräteostoksia" ainakin omalla kohdalla.

Viimeksi burger kingissä käydessä ilmastointi ei ollut päällä varmaan ollenkaan, sisällä oli aivan sama 30c kuin ulkona. Pistää väkisinkin miettimään, mahtaako olla niin tarkkaa sitten muutenkaan hygieniasta, eli mitkä on elintarvikkeiden lämpötilat kyökin puolella, jos noin äärimmäistä säästämistä ollaan valmiita tekemään salin puolella.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
979
Ei niinkään inflaatiota, mutta palvelutason huonontumista on, että monissa ruokakaupoissa ja pikaruokapaikoissa selvästi säästetään ilmastoinnista eri tavalla kuin vielä pari vuotta sitten. Koskee erityisesti K-kauppoja, ilmeisesti pihiys näkyy kun joka euro olisi pois kauppiaan omasta pussista, S-ketjussa ja Lidlissä on ohjeet annettu muualta (veikkaisin), koska lämpötilat ovat selvästi mukavammat keskimäärin. Ruokakaupassa käynti ylipäätään on kokemuksena suht epämiellyttävä, mutta tuolla nihkeänkostealla 20-jotakin lämmöllä saadaan vielä tuplattua tuo "ei heräteostoksia" ainakin omalla kohdalla.
Kävin eilen Lidlissä ja oli kuin jääkaappiin menisi. Oli kyllä miellyttävää mennä 30-asteesta sinne. Samoin olivat hankkineet säleverhot kassojen läheisiin ikkunoihin mistä muuten paistaisi koko päivän.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
290
No niin, ensi viikolla Lidlissä tarjouksessa Italiamo pizzat 2 kpl 6 e (kalliimpi kuin entinen normaalihinta), laktoositon kreikkalainen jogurtti 2 kpl 3,50 e (ennen usein tarjouksessa 1 kpl 1 e). Viikonlopun tarjoukset ovat siirtyneet plussasovelluksen taakse. Seuraavalla viikolla luomuruispalat 5 kpl 1,50 e (ennen usein tarjouksessa 4 kpl 1 e).

Italia-teemassa Pecorino Romano 200 g 4,99 e (vuonna 2020 3,49 e). Täytyy tehdä kaurapuuroa cacio e pepen sijasta tänä kesänä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 696
Noniin, paikallisissa Cittarissa ja Prismassa on taas hinnat eläneet. Noin pari viikkoa sitten emännän kanssa viimeksi noita vertailtiin ja hinnat olivat meidän vertailutuotteissa käytännössä samat. Nyt on ilmeisesti Citymarketissa hinnat nousseet (tuskin Prismassa ainakaan hintoja on alennettu) kun vertailimme uudestaan koska saimme lahjakortteja erään valmistajan tuotteisiin. Nyt oli aika selkeästi monessa tuotteessa noin 10-20snt eroja Prisman eduksi. Niin ne hinnat vaihtelee, saa nähdä tasoittuuko hinnat taas parin viikon päästä vai rupeaako erot jopa kasvamaan.
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
221
Sale.
Rainbow mozzarellaraaste 175g. 1,55e->1,75e->1,99e keväästä alkaen. N. 30% yhteiskorotus.
Halvin kertakäyttösytkäri (flameclub) 0,55e -> 0,69e n. 30% korotus tässäkin, vaikka senttipeliä absoluuttisesti.

S-ryhmässä ei ole enää minusta mitään muuta hyvää kuin -60% ilta-alennukset, enkä sieltä muuta käykään, aiemmin raskin käyttää tuota lähikauppaa useinkin mutta nyt taitaa olla pari viikkoa edellisesti, kun pitsatarpeet kävin äsken. Jopa aiemmin kallis lähin cittari on nykyään s-markettia halvempi omissa ostoksissa, kun laskee päiväajan suuremman alennuslappumäärän mukaan ja on valmis vähän joustamaan sen mukaan mitä on tarjouksesa. Lisäksi siellä on aina joku oikeasti halpa poistoerä, viimeksi oli iso purkillinen suolakurkkuja 0,50e koska päiväys parin viikon päässä. Ei ostorajoitusta.

Odotan kauhulla sitä päivää kun oikeasti ovat yli 50% m-osuudessa, melkein monopoliasemassa, silloin nähdään tätä +30% ihanuutta siellä Prismankin puolella, lupaan sen. Suomalaiset ovat tukholma-syndroomassa tämän mafian kanssa.
 
Liittynyt
09.12.2021
Viestejä
887
S-ryhmässä ei ole enää minusta mitään muuta hyvää kuin -60% ilta-alennukset
Olen nyt käynyt päivittäin viereisessä Salessa, hintataso on muuttunut semmoiseksi, että ei mene edes lihat tuolla -60% kaupaksi, kolmatta päivää ovat jo laputettuna hyllyssä. Taitaa koko firma pyöriä oluen voimalla, sitä kun kaikki lastaa vain hihnalle. Sekin järkyttävän kallista.
 
Charlie Glide

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
357
Noniin, paikallisissa Cittarissa ja Prismassa on taas hinnat eläneet. Noin pari viikkoa sitten emännän kanssa viimeksi noita vertailtiin ja hinnat olivat meidän vertailutuotteissa käytännössä samat. Nyt on ilmeisesti Citymarketissa hinnat nousseet (tuskin Prismassa ainakaan hintoja on alennettu) kun vertailimme uudestaan koska saimme lahjakortteja erään valmistajan tuotteisiin. Nyt oli aika selkeästi monessa tuotteessa noin 10-20snt eroja Prisman eduksi. Niin ne hinnat vaihtelee, saa nähdä tasoittuuko hinnat taas parin viikon päästä vai rupeaako erot jopa kasvamaan.
Ainakin täällä Turun seudulla Cittari on lähes järjestään noin 15% kalliimpi kuin Prisma ruokapuolella. Lidl ja Prisma hinnoissa käytännössä samalla tasolla, joten Prisma on meidän taloudessa käytännön valinta, bonukset eivät hirveästi vaikuta, mutta ihan kiva lisä kuitenkin. Cittariin suunnataan jos haluaa jotain spesiaalimpaa valikoimista tms ruokapuolelta koska siellä panostetaan siihen.

S-Marketissa tulee käytyä joskus, huomaa kyllä että on aavistuksen Prismaa kalliimpi ainakin tietyissä asioissa. Harviten tulee käytettyä K-Supermarket, Sale ja K-Marketeja. Ne ovatkin sitten jo huomattavasti kalliimpia, ovat hintatasoltaan kuin entisajan lippakioskit joista elintarvikkeita sai.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 303
Tampereella pienet K-kaupat keskustan alueella ovat aivan satumaisen kalliita. Siis tekee todella pahaa ostaa niistä yhtään mitään. Kalevan Prisma taitaa olla aina semijärkeviä hintoja tarjoava kauppa keskusta-asukille. Lähin CM keskustasta on niin kaukana, että siellä ei jaksa enää asioida. Tuhlattu hiki ja vapaa-aika eivät ole säästön arvoisia.
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
221
Huomasin muuten, että lähimmässä Citymarketissa on halvin K-Menu mozzarellaraaste 250g 3,19e, lähimmässä K-Supermarketissa 2,19e (!). Melkein 50% ero, täysin sama tuote. Yli 12e kilohinta tuosta sissijuustosta on mielestäni rietasta.

Vähän menee offtopic, kun ei ole aiempaa hintaa tiedossa tuosta sittarin hinnasta, mutta siis hävytön ero, ja epäilen että on sittarissa suoraan vaihdettu ensimmäinen numero vaan 2,19->3,19 jonakin yönä ja toivottu että puolet ei huomaakaan muutosta. Ittellä on palanut muistiin mozzarellan hinnat, sen verran usein teen pitsoja ja piirakoita. Lienee kohta vuorossa päivitys tuolla supramarketissakin, kuin myös oli omituisen edullisen tuntuisia Pirkka Parhaat salamit ym. kun kaikki muut merkit jo nouseet selvästi kertaluokkaa korkeampaan kilohintaan, ja tuo Pirkka Parhaat ei mikään varsinainen halpamerkki ole koskaan ollut mutta nyt vaikutti niin edulliselta, että epäilin painovirheeksi, mutta pysyi kassallakin. Ilmeisesti vaan vanha sopimus, ja osa kaupoista on muutenkin hitaampia päivittämään, kun tällaisia kahden kerroksen hintoja näkyy nyt jos kiinnittää huomiota. Selvästi osa ajalta ennen helmikuuta, ja osa sen jälkeisestä maailmasta.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 303
Salessa ja varmaan muissa s-kaupoissa näkyy hintalapussa, koska hinta on päivitetty. Ehkä sama löytyis k-markettienkin hintalapuista, jos kiinnostusta seurata miten tuore hinnankorotus on?
 
Liittynyt
30.06.2022
Viestejä
256
Ei voi kuin yskästä tai tuhista melkein joka kauppareissulla kun katselee hintojen nousua. Tekee jo mieli kiroilla ääneen. Taitaa olla edam se ainoa "juusto" jota enää saa alle kahden euron, jos ei ole jotain erikoistarjousta. Kananmunia ei tule ostettua ilman -60% tarjousta enää kun en muutenkaan jatkuvasti ostellut. Saa nähdä miten kauan Lidl:n 1,99e spaghetti ja lasagne pysyvät tuossa hinnassa. Ei mitään erikoisen hyviä, mutta syömäkelpoisia ja halpoja valmisruokia nykyhinnoilla. Ihme, että tomaattimurskaa saa vielä 24 sentillä. Valtaosa taitaa tulla Espanjasta ja Italiasta. Kätevä lisä monenlaiseen kastikkeeseen tai pataan ym. Ja tomaattisoppa maistuu aina.
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
221

Nyt annetaan s-ryhmälle lupa 20% nostoon vähän rivien välistä lukien. Eikös se keväällä ollut 100% vielä. Ensin säikäytetään hirveällä lukemalla, ja sitten pakitellaan yhä törkeään, mutta selvästi pienempään.

Odotan todella mielenkiinnolla tietoja tämän vuoden viivan alle jäävistä luvuista kunkin ketjun osalta. Jos nousee vähääkään voitto verrattuna aiempiin vuosiin, pidän sikamaisena temppuna olosuhteet huomioiden, aivan sama mitä sanoo markkinauskovaiset.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605
Kauanko menee että S-Bonukset "uudistetaan" kun alkaa liikaa valumaan rahaa osakkaille :D
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
1 599
Lounasravintolassa jota käytän näkyy kyllä inflaatio. Annoksen hinta ei (vielä) ole muuttunut, mutta salaattipöydässä oli ennen oliiveja, säilykepaprikaa, jäävuorisalaatin seassa tummanvihreitäkin kuten pinaattia ja rucolaa, fetajuustoa, punajuurisalaattia, itse tehtyjä perunasalaatteja jne. Nyt on tyyliin jäävuorisalaattia, kurkkua, tomaattia, porkkanaraastetta ja raejuustoa. Tuleepahan tehtyä useammin eväät joka on terveellisempää, halvempaa ja parempaa. Pitäköön raejuustopöytä tunkkinsa.
Täällä huomattu sama. Töistä käydään yleensä parissa eri paikassa, toinen nostanut hintaa 10 -> 12,50 € ja toisessa taas tarjoilun taso laskenut huomattavasti. Nyt tarjolla lähinnä laatikkoruokia, kun ennen oli esim. kanafileitä ja leikkeitä. Itse kun yrittää hiukan makrojen kanssa pelata niin käy kyllä melko vaikeaksi koittaa saada järkevä lounas jostain kinkkukiusauksesta missä on kerman ja perunan joukossa hiukan kamaran paloja.
Kananmunia ei tule ostettua ilman -60% tarjousta enää kun en muutenkaan jatkuvasti ostellut.
Varmaan ketjussa jo mainittukin, mutta 10 munan kenno Prismassa noussut 0,99 -> 1,89 muutamassa kuukaudessa. Mielestäni tuossa oli joku 1,3 € väliporras hetken aikaa.

Yllättäen eroteltujen valkuaisten hinta ei ole noussut, vaikka jotenkin luulisi kananmunan olevan tärkeä komponentti tuotteessa :D Vai saaneeko majoneesitehtaalta sitten sen verran hyvän hinnan keltuaisesta, että noita voidaan silti myydä vanhalla hinnalla?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 474
Täällä huomattu sama. Töistä käydään yleensä parissa eri paikassa, toinen nostanut hintaa 10 -> 12,50 € ja toisessa taas tarjoilun taso laskenut huomattavasti. Nyt tarjolla lähinnä laatikkoruokia, kun ennen oli esim. kanafileitä ja leikkeitä. Itse kun yrittää hiukan makrojen kanssa pelata niin käy kyllä melko vaikeaksi koittaa saada järkevä lounas jostain kinkkukiusauksesta missä on kerman ja perunan joukossa hiukan kamaran paloja.

Varmaan ketjussa jo mainittukin, mutta 10 munan kenno Prismassa noussut 0,99 -> 1,89 muutamassa kuukaudessa. Mielestäni tuossa oli joku 1,3 € väliporras hetken aikaa.

Yllättäen eroteltujen valkuaisten hinta ei ole noussut, vaikka jotenkin luulisi kananmunan olevan tärkeä komponentti tuotteessa :D Vai saaneeko majoneesitehtaalta sitten sen verran hyvän hinnan keltuaisesta, että noita voidaan silti myydä vanhalla hinnalla?
Taitaa muut kustannukset olla niin korkeat majotehtaalla, niin munien hinnan nousu ei tunnu missään.

Voi myös kestää pitkään, kun nämä kalliimmalla munilla tehdyt majot pääsevät kaupanhyllylle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.06.2020
Viestejä
9
Lidl Maitorahka 500g 0,98e
Eilen 1,55e. :mad:
Mennyt about purkki päivässä.
Muissa kaupoissa about samaa shittiä.
Jonkun on pankki vetää välistä, prkl.
 
Liittynyt
24.03.2019
Viestejä
522
Lidl Maitorahka 500g 0,98e
Eilen 1,55e. :mad:
Mennyt about purkki päivässä.
Muissa kaupoissa about samaa shittiä.
Jonkun on pankki vetää välistä, prkl.
Oli pakko tarkistaa kuitti kun just aamulla ostin kaks purkkia enkä huomannut hintaa katsoa ja komeilihan siellä 1.59e / kpl.
Mullakin noita menee 15 purkkia kuukaudessa joten ihan kiva pomppu ruokakuluissa.
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
221
Knorr ruskeakastike jauhepussit 3kpl, 1,33e -> 1,89e (s-market). 42% nousu. Bearnaisekastike kuutio, 2,25e -> 2,49e.
 
Liittynyt
02.04.2020
Viestejä
221
Mutta bearnaisea saa olla aika velho että tekee samassa ajassa ite, kuin avaa pahvipurkin. Arvasin kyllä että joku tuohonkin tarttuu, niitä klassikoita. Heikkona puolustuksena sanon, että käytän niitä vain silloin, kun se umamin maku on varsin vaikea saada, ts. ei paisteta raakaa lihaa samalla.

Jatketaan valitusta sillä, että reklamaation tekemiseen virheellisissä tuotteissa pitää s-ryhmällä soittaa maksulliseen palvelunumeroon, ei onnistu sähköpostilla, kuten Lidlin tapauksessa. Joku serpentiinin pätkä tms. muovinauha säilykepurkin sisällössä, namnam.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 605
Ruskean kastikkeen tekee samassa ajassa paljon parempana itse. Säästät siinä ja saat huomattavasti parempaa ilman ylimääräisiä ainesosia.
Nää on aina niin turhia kun tullaan puuttumaan siihen mistä kukakin tykkää kun kyseessä on ruuan hinnan kehitys eikä se onko joku hyvää vai ei tai kannattaako jotain ostaa valmiina vai tehdä itse.

Ja mitä ruskeaan kastikkeeseen tulee niin itte en voi sietää itse tehtyä ruskeaa kastiketta, en ole koskaan syönyt hyvää sellaista. Sen sijaan noi teolliset ja valmiskastikkeet uppoo hyvin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 351

Ensimmäiseen toki totta. Toinen onkin tosiaan toisen keskustelun aihe :)
 
Liittynyt
09.12.2021
Viestejä
887
Sødergården Lihapyörykkä 6,99€ -> 8,99€, +29%.
Vitasia Paneroidut broilerin rintafileepalat 3,99€ -> 5,29€, +33%.
Jäivät kumpikin hyllyyn, ei enää tuohon hintaan kehtaa ostaa. Voisivat vähän rajoittaa tuota nyhtämistä, ei ne raaka-aineiden hinnat ihan noin paljoa ole nousseet.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
314
Pekonien hinnat ilmeisesti nousseet Citarissa nopealla hyllyn selauksella vaikutti että Amerikan pekoni olisi se halvin vaihtoehto kun ennen ollut kallein omien muistojen mukaan.
 
Liittynyt
30.06.2022
Viestejä
256
Meinasin repiä pelihousut kun näin karkkien hinnan nousseen kautta laidan Prismassa viime viikolla.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
908
Kyllähän tän hinnan nousun todellakin huomaa. Itselläni ei ole nyt tarvetta kauheasti nuukailla, mutta loppusumma kassalla meinaa välillä hieman hätkähdyttää vaikka ostankin pääasiassa halvempia merkkejä.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
598
K-Marketissa Jenkin 100g uutuuspurkkapussi 3,99€. V*ttu 100g purkkaa 39,90€/kg. Eikä ole edes täysksylitolia - kauppias tienaa aina.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
908
Näkee muuten tuota "shrinkflaatiotakin". Esim. muistaakseni tuossa omassa lähimmässä k-supermarketissa halvin sika-nauta jauheliha oli aiemmin 2.4€ 400g. Hinta oli pysynyt samana mutta pakkaus oli pienentynyt 300 grammaan.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
979
Juustot oli kyllä hinnoissaan, kun kävin S-Marketissa. Ostin Emmentaleria, taitaa olla joku halpis Emmental, eli ei maistunut kyllä juurikaan Emmentalilta. Mitään Edamia en viitsi edes syödä ja Oltermannikin oli suosikki lapsena vaan. Pecorino ei ollut mitenkään erikoisen kallista ja se on suosikkini pastaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
192 966
Viestejä
3 493 710
Jäsenet
62 229
Uusin jäsen
tj0

Hinta.fi

Ylös Bottom