Ruuan hinnan kehitys Suomessa 2022 - inflaatio iskee!

Leipäpussit joissa juurikin 9 leipää eivät ole kovin harvinaisia. Leivät, keksit ja leivonnaiset - S-kaupat ruoan verkkokauppa

Ainakin mun Prisma valinnalla tuosta puuttuu Porin leivän 9 kappaleen pussi joka on hyvin samanlainen kuin tuo Kotimaista. Mielestäni jokin aika sitten jompi kumpi noista saattoi olla 12 kappaletta. Kiinnitin asiaan huomiota kun Vaasan paketti oli 12 kappaletta ja hieman ihmettelin tuotehintoja.
Joo on, mutta nuo ovat kaksiosaisia, eli yhdestä "leivästä" saa kaksi viipaletta. Eli loppujenlopulsi viipaleita parillinen määrä.

Realit ovat pelkkiä viipaleita ja niitä nyt siis pariton määrä.
 
Realin suhteen realiteetit ovat nyt sellaiset, että se on vain ostettava toinen pussi entisen perään saadakseen aina parillisen määrän leipiä lautaselle. Näin ne diilerit toimivat.
 
Onneksi en itse Real-leipiä käytä kun en itse niistä tykkää mutta vastaavaa on kyllä ollut muissakin leivissä jo pidemmän aikaa, jotkut valmistajat ovat vaihtaneet määrän parittomaan joten minä olen samalla vaihtanut valmistajaa.

Tuo on kyllä hyvin monessa tuotteessa tullut vastaan että pakkauskokoa on muutettu sellaiseksi että koskaan ei tuotteet mene tasan eli pitää ostaa toinen pakkaus että saa haluamansa parillisen määrän.

Muutenkin noiden pakkauskokojen kanssa on kyllä homma mennyt ihan pelleilyksi, tuntuu että vähän kaikkien tuotteiden koot on muutettu sellaisiksi että yksi ei ihan riitä mutta kahdessa on liikaa. Toki tuo voi olla vain tottumuskysymys mutta ainakin nyt tuntuu että suunnilleen jokainen pakkaus on "väärän kokoinen" verrattuna sihen mihin on tottunut. Ja sitten niissä tuotteissa mitä haluaisi pienessä pakkauksessa on ne kaikki pienimmät poistettu valikoimasta että saadaan myytyä tuotetta josta osa kerkiää mennä vanhaksi ennen kuin sen kerkiää käyttämään loppuun.
 
Realin suhteen realiteetit ovat nyt sellaiset, että se on vain ostettava toinen pussi entisen perään saadakseen aina parillisen määrän leipiä lautaselle. Näin ne diilerit toimivat.
En ole kyllä koskaan edes ajatellut että pussissa pitäisi olla parillinen määrä tai leipiä aina syödään pareittain. Kaikenlaisia ongelmia sitä onkin.
 
Ei aina vaan riippuu tietty ihan leivän koosta. Realit ja vaikka pienet paahtoleivät menee itelläkin yleensä 2/kerta luokkaan vähän kuten sämpylänpuolikkaatkin. Isommilla leipäviipaleilla saattaa pärjätä yhdellä ja hapankorppuja taas joutuu yleensä ottaa kolme.
 
Jaa se että hinta nousee ja paino laskee?

Vai se, että paino laskee kilohinnan ohella?

Erityisesti Hitlerin Siwa (= Lidl) on nostanut hintojaan huomattavasti viimeisen kahden vuoden aikana esim. Paistopisteen lihapiirakka oli aikaisemmin 0,75 euroa / kpl, tällä hetkellä hinta on 1,39 euroa / kpl, joten hinta on lähes tuplaantunut. Vastaavia hinnankorotuksia havaittu esimerkiksi bulkkijuustoissa, kalassa ja jauhelihassa. Myös joidenkin virvoitusjuomien hintaan on tullut salakavalasti +30 tai 40% lisää hintaa lyhyessä ajassa.
 
En nyt nostaisi Lidliä mitenkään muista kaupan toimijoista eroavaksi hintojen noston suhteen, ts. tuotteiden hinnat ovat vastaavasti muillakin kohonneet vastaavissa tuoteryhmissä. Useissa paikoissa hinnat ovat myös viime aikoina halventuneet suhteessa aikaisempien vuosien hinnankorotuksiin. Muutenkin Lidl ylipäänsä tuntuu kilpailevan hinnoittelussaan oman kokemukseni mukaan enemmänkin Prismojen kanssa, kun S-ryhmän pienemmissä kaupoissa ja Keskolla tapaa olla samat tuotteet enemmän tai vähemmän kalliimmalla.

Tässä voinee huomioida myös sen, että Lidl tuntuu säännönmukaisesti pesevän Prisman omassa hinnoittelussaan siten, että jälkimmäisestä voi odottaa löytävän vastaavia tuotteita korkeintaan samaan hintaan, mutta en keksi omalta päivittäiseltä kauppalistaltani toisiaan vastaavaa tuotetta, joka olisi ikinä Prismassa yhtään Lidliä halvempi. Muilla toki voi olla eri kokemus, sillä normaaleillakin kauppalistoilla on luonnollisesti eroja.

Toki olen Lidlin hinnoittelussa itse kiinnittänyt viimeisten vuosien aikana huomiota siihen, että oman lähilidlini hinnoittelu on usein seurannut viereisen Prisman hinnoittelua siten, että Lidlissä hinta on usein seurannut muutaman päivän viiveellä Prisman vastaavan tuotteen hinnankorotuksesta. Tämä on näkynyt sellaisissa tuoteryhmissä, jotka voitaisiin luokitella bulkkiperuselintarvikkeiksi, kuten vaikka spagetti ja ketsuppi. Edelleen toinen huomio Lidlin hinnoittelusta on se, että kahden lähekkäisenkin Lidlin hinnat voivat tietyissä tuotteissa olla huomattavan erilaiset. Esim. Helsingissä Herttoniemen ja Roihupellon Lidlien välillä on tällainen hinnoitteluero siten, että jälkimmäisessä kaupan halvimmat spagetti, riisi ja ketsuppi ovat säännönmukaisesti n. 100 %:a kalliimpia kuin ensimmäisessä (esim. samaa ketsuppia myydään hintaan 0,35 euroa Herttoniemen Lidlissä ja 0,69 euroa Roihupellon Lidlissä). Vastaavasti myös esim. sama kaupan halvin margariini on 40 %:a kalliimpaa Roihupellon Lidlissä (0,25 e vs. 0,35 e).

Kyse ei ole nähdäkseni esim. hinnankorotuksen tai -laskun viiveestä kauppojen välillä tai vaihtaa unohtuneesta hintalapusta, sillä molemmissa on käytössä uudet digitaaliset hintalaput. Tämä hinnoitteluero on myös oman havaintoni mukaan ollut säännönmukaisesti vähintään useamman kuukauden juuri tällä tavalla. Ja vaikka täysin varmasti syytä tälle hinnoitteluerolle ei tietäisi, voinee intuitiivisesti otaksua sen johtuvan siitä, että Roihupellon Lidl on tietääkseni kyseisen alueen ainoa päivittäistavarakauppa (ainakin n. reilun kilometrin säteellä). Herttoniemen Lidl taas on Prisman ja muiden kilpailevien kauppojen välittömässä läheisyydessä. Välimatkaa näillä Lidleillä on joka tapauksessa n. 2,5 kilometriä (ja Roihupellon Lidlistä on myös esim. n. 1,5 km Itäkeskuksen Lidliin, jossa on ymmärtääkseni Herttoniemeä vastaava hinnoittelu näissä mainituissa elintarvikkeissa, mikä siis on havaintojeni mukaan Helsingin Lidlien lähtökohtaista standardihinnoittelua).

Havaintoni mukaan myös Herttoniemen Prismassa halvin ketsuppi on usein 0,35 euroa, kun sama tuote näkyy samanaikaisesti olevan Viikin Prismassa hinnalla 0,69 euroa (molemmat hinnat on juuri nyt tarkistettu s-kaupat.fi -sivulta), mutta en ole itse tehnyt muita tuoteryhmiä kattavaa vastaavaa hintavertailua muiden kuin Lidlin eri kauppojen suhteen, koska Prismat ovat luonnollisesti usein sijoittuneet varsin kauaksi toisistaan, joten yhdessä tai toisessa Prismassa ei samalla tavalla tule niin vain poikettua ohimennen. Valistuneena kuluttajana kannattanee olla joka tapauksessa tarkkana itse ketjun valinnan lisäksi myös sen suhteen, missä nimenomaisessa ketjun kaupassa tekee ostoksensa.
 
Väitteesi on melkoisessa ristiriidassa kyseisen kauppaketjun markkinointiviestinnän kanssa ;)
Meiltä samat hinnat Hangosta Sodankylään. Aina!
 
Toi on ollut historiaa vuosien ajan. Sinänsä en ole saman paikkakunnan Lidleissa nähnyt eroja.

Liiteri on aika paljon luistanut vanhoista tavoistaan, mm. juuri tuon samanhintaisuuden sekä bonuskorttipelleilyjen takia.

Nykyään Lidleissä on jopa ostoskorit ja normaalit kassat, ihme pelleilyä!
 
En nyt nostaisi Lidliä mitenkään muista kaupan toimijoista eroavaksi hintojen noston suhteen, ts. tuotteiden hinnat ovat vastaavasti muillakin kohonneet vastaavissa tuoteryhmissä. Useissa paikoissa hinnat ovat myös viime aikoina halventuneet suhteessa aikaisempien vuosien hinnankorotuksiin. Muutenkin Lidl ylipäänsä tuntuu kilpailevan hinnoittelussaan oman kokemukseni mukaan enemmänkin Prismojen kanssa, kun S-ryhmän pienemmissä kaupoissa ja Keskolla tapaa olla samat tuotteet enemmän tai vähemmän kalliimmalla.

Tässä voinee huomioida myös sen, että Lidl tuntuu säännönmukaisesti pesevän Prisman omassa hinnoittelussaan siten, että jälkimmäisestä voi odottaa löytävän vastaavia tuotteita korkeintaan samaan hintaan, mutta en keksi omalta päivittäiseltä kauppalistaltani toisiaan vastaavaa tuotetta, joka olisi ikinä Prismassa yhtään Lidliä halvempi. Muilla toki voi olla eri kokemus, sillä normaaleillakin kauppalistoilla on luonnollisesti eroja.

Toki olen Lidlin hinnoittelussa itse kiinnittänyt viimeisten vuosien aikana huomiota siihen, että oman lähilidlini hinnoittelu on usein seurannut viereisen Prisman hinnoittelua siten, että Lidlissä hinta on usein seurannut muutaman päivän viiveellä Prisman vastaavan tuotteen hinnankorotuksesta. Tämä on näkynyt sellaisissa tuoteryhmissä, jotka voitaisiin luokitella bulkkiperuselintarvikkeiksi, kuten vaikka spagetti ja ketsuppi. Edelleen toinen huomio Lidlin hinnoittelusta on se, että kahden lähekkäisenkin Lidlin hinnat voivat tietyissä tuotteissa olla huomattavan erilaiset. Esim. Helsingissä Herttoniemen ja Roihupellon Lidlien välillä on tällainen hinnoitteluero siten, että jälkimmäisessä kaupan halvimmat spagetti, riisi ja ketsuppi ovat säännönmukaisesti n. 100 %:a kalliimpia kuin ensimmäisessä (esim. samaa ketsuppia myydään hintaan 0,35 euroa Herttoniemen Lidlissä ja 0,69 euroa Roihupellon Lidlissä). Vastaavasti myös esim. sama kaupan halvin margariini on 40 %:a kalliimpaa Roihupellon Lidlissä (0,25 e vs. 0,35 e).

Kyse ei ole nähdäkseni esim. hinnankorotuksen tai -laskun viiveestä kauppojen välillä tai vaihtaa unohtuneesta hintalapusta, sillä molemmissa on käytössä uudet digitaaliset hintalaput. Tämä hinnoitteluero on myös oman havaintoni mukaan ollut säännönmukaisesti vähintään useamman kuukauden juuri tällä tavalla. Ja vaikka täysin varmasti syytä tälle hinnoitteluerolle ei tietäisi, voinee intuitiivisesti otaksua sen johtuvan siitä, että Roihupellon Lidl on tietääkseni kyseisen alueen ainoa päivittäistavarakauppa (ainakin n. reilun kilometrin säteellä). Herttoniemen Lidl taas on Prisman ja muiden kilpailevien kauppojen välittömässä läheisyydessä. Välimatkaa näillä Lidleillä on joka tapauksessa n. 2,5 kilometriä (ja Roihupellon Lidlistä on myös esim. n. 1,5 km Itäkeskuksen Lidliin, jossa on ymmärtääkseni Herttoniemeä vastaava hinnoittelu näissä mainituissa elintarvikkeissa, mikä siis on havaintojeni mukaan Helsingin Lidlien lähtökohtaista standardihinnoittelua).

Havaintoni mukaan myös Herttoniemen Prismassa halvin ketsuppi on usein 0,35 euroa, kun sama tuote näkyy samanaikaisesti olevan Viikin Prismassa hinnalla 0,69 euroa (molemmat hinnat on juuri nyt tarkistettu s-kaupat.fi -sivulta), mutta en ole itse tehnyt muita tuoteryhmiä kattavaa vastaavaa hintavertailua muiden kuin Lidlin eri kauppojen suhteen, koska Prismat ovat luonnollisesti usein sijoittuneet varsin kauaksi toisistaan, joten yhdessä tai toisessa Prismassa ei samalla tavalla tule niin vain poikettua ohimennen. Valistuneena kuluttajana kannattanee olla joka tapauksessa tarkkana itse ketjun valinnan lisäksi myös sen suhteen, missä nimenomaisessa ketjun kaupassa tekee ostoksensa.
Tuossapa olisi jollekin tehtävää. Joku automaattinen keino kauppakassin hintavertailuun vaikka mainitsemaasi s-kaupat.fi palvelua käyttäen.

(samalla voi keksiä keinon ko. palvelun parantamiseen. Miksi helvetissä kauppakohtaiset hinnat ovat näkyvillä vain jos ko. kauppa tarjoaa keräys/noutopalvelun? Vai enkö vain osaa?
 
Kesko pienentänyt Pirkka ohuen ohut leikkeleiden pakkauskoot 250 g -> 210 g. Henkilökohtaisena Plussatarjouksena hinta ei ole laskenut, aiempaa normaalihintaa en muista.
 
Melko kova kilohinta (13,29/kg) kun juuri tänään ostin Lidlistä samaa Snellmanin valmistamaa kinkkua alta 8€/kilo. Ainesosaluettelo on molemmissa täysin sama.
 
Kesko pienentänyt Pirkka ohuen ohut leikkeleiden pakkauskoot 250 g -> 210 g. Henkilökohtaisena Plussatarjouksena hinta ei ole laskenut, aiempaa normaalihintaa en muista.
Nää on mahtavia. Joo,asiakas valitsee ja puntaroi ja ostaa,eihän siinä mitään. Mut tuollainen pieni pakkauksen muuttaminen voi aiheuttaa että et kiinnitä asiaan huomiota ehkä ollenkaan tai ehkä esim 2kk päästä rupeat miettimään että onko jotain tapahtunut.

Eipä siinä, tuo on ilmeisen hyväksi havaittu kikka pienentää pakettia. Keskohan voi vuoden-kahden päästä pienentää taas joku 10% pakettia ja hinta samoissa. Jossain vaiheessa sitten kun pakkauskoko menee liian pieneksi niin "UUSI PAKKAUSKOKO +80% LISÄÄ SISÄLTÖÄ!!!" ja taas hinnankorotuksella nostetaan paketin koko 250g. Onhan tuo siis tavallaan helppo tapa jota näkee käytettävän usein.
 
Kesko pienentänyt Pirkka ohuen ohut leikkeleiden pakkauskoot 250 g -> 210 g. Henkilökohtaisena Plussatarjouksena hinta ei ole laskenut, aiempaa normaalihintaa en muista.
Osa varmaan menee yksikköhinnoilla, joku toinen pakkaushinnoilla. En ihan varma tarkoitatko nyt sitä että kilohinta on entisellään, vain sitä että kilohinta on noussut pakkauskoon pienentymisen myötä. Lievästi veikkaan enemmän jälkimmäistä.
 
Inflaatio iskenyt pahemman kerran kinkkupasteijaan. En raaskinut ostaa kuin yhden. Pakko myöntää että oli todella maukas. Näyttää menevän hyvin kaupaksi kun on viikkokausia myyty tuohon hintaan.

Screenshot_20240610_141243_com.android.chrome_edit_423839774577513.jpg
 
Just hain omani 100-kertaa halvemmalla täältä stadista. Teillä Lappilaisilla on selkeästi Väyrys-lisää hinnoissa :rolleyes:
 
Positiivisena huomasin että valion arkijuustoviipalepakkaus oli halventunut Prismassa. Pari vuotta sitten hinta aika äkkiä pomppasi tuohon 4,65€, nyt oli 4,39€.
 
Prismalla huomattuna että mehujen hinnoissa nousua, Brazil-appelsiinimehu ennen 1,99€/l nyt 2,75€/l.
Sama muissakin täysmehuissa, 2,5-3€/l poikkeuksetta.
 
Appelsiineissa onkin menossa maailmanlaajuinen pula joten se selittää miks aplarimehut on niin kalliita.
Appelsiinimehu on nyt törkeän kallista – Siksi joukkoon halutaan sekoittaa jo muita hedelmiä

Prismassa on joku aika sitten noussut Saarioistaen mikrolihakeiton hinta 2,35->2,49e. Aika huikeaa korotusta kun varmaan reilu vuosi takaperin hinta oli n.1,69e..
 
Ettei vaan muisti tekisi tepposia? Tulee itse noita saarioisen keittoja ostettua säännöllisesti enkä muista että olisi noin halpoja olleet. Ne rainbow keitot ovat jotain tota luokkaa olleet.
Kaivoin nyt sähköiset kuitit viimevuoden maaliskuulta ja toukokuulta ja Prismassa ovat olleet 2,35€ molempina kertoina.
 
Tekee varmasti tepposet. Nyt alkaa muisti palailemaan pätkittäin ja se oli 1,79e ja Lidlin lihakeitto samanlainen ja samankokoinen ja suomalainen. Hyvää oli mutta sitten lopettivat myynnin ja olisko ollu niihin aikoihin Saarioisten soppa 1,89-1,99e..? se oli hitusen kalliimpi kuin Lidlin, mutta tosiaan aikajana saattaa heittää häränpyllyä koska ajan hahmotus on hankalaa :btooth:
 
Erityisesti Hitlerin Siwa (= Lidl) on nostanut hintojaan huomattavasti viimeisen kahden vuoden aikana esim. Paistopisteen lihapiirakka oli aikaisemmin 0,75 euroa / kpl, tällä hetkellä hinta on 1,39 euroa / kpl, joten hinta on lähes tuplaantunut. Vastaavia hinnankorotuksia havaittu esimerkiksi bulkkijuustoissa, kalassa ja jauhelihassa. Myös joidenkin virvoitusjuomien hintaan on tullut salakavalasti +30 tai 40% lisää hintaa lyhyessä ajassa.
Jep nykyään täällä päin saa jauhelihaa halvemmalla Prismasta kuin Lidlistä. Mutta aika selkeästi kauttaaltaan hinnat nousseet Lidlissä.
 
Ihan mielenkiintoista ja myös mielenkiintoista sekin, että meidän nelihenkinen perhe kuluttaa kuukaudessa about tuon 900€/kk ruokaostoksiin. Meillä parametrit ovat sellaiset, että lähes kaikki ruokaostokset tulee ostettua paikallisesta Prismasta, joten ostokset lienevät himpun verran edullisempia, kuin esim. S-ketjun pienemmissä myymälöissä. Lisäksi ostamme jonkin verran kodin päivittäistavaroita, kenkiä ym. samalla, joten tuo 900€ ei välttämättä pidä kokonaisuudessaan sisällään vain ruokaa. Alkoholiin ja tupakkaan ei mene lainkaan euroja kuukaudessa ja einesruokiin, pakastepizzoihin, karkkiin, limsaan yms. ei mene kuukaudessa lähes lainkaan rahaa. Sen sijaan euroja menee laadukkaisiin raaka-aineisiin ja aika moni elintarvike on luomua ja mahdollisuuksien mukaan itsessään jo mahdollisimman terveellistä (vähärasvaista, vähäsuolaista, ei armotonta määrää hiilihydraatteja, ei voimakkaasti lisäaineistettua). Punaista lihaa syömme harvakseltaan, mutta siipikarjaa jonkin verran enemmän, samoin kalaa. Vihanneksiin ja hedelmiin menee kuukaudessa aika iso prosenttiosuus kauppalaskusta. Yksi pahe lienevät maito- ja juustotuotteet, joihin niin ikään menee jonkinlainen siivu kuukaudessa. Sitten on yksittäisiä raaka-aineita, joihin menee tavanomaiseen tuotteeseen verrattuna paljon enemmän rahaa kuten erytritoli, joka maksaa varmaan moninkertaisesti tavalliseen sokeripakettiin verrattuna, mutta on terveellisempi vaihtoehto. Hyvin vähän syödään ulkona, joten tuo 900€ kattaa aika pitkälti meidän perheen ruokailut, lukuun ottamatta sitä seikkaa, että lapset saavat päiväkodissa arkisin aamupalan, lounaan ja välipalan. Itse syön toisinaan työreissuissa ulkona, mutta koronan myötä sekin on vähentynyt.
Erytritolia saa 3-4e/kg esimerkiksi Saksan amazonista, jos on isomman määrän valmis ostamaan kerralla
 
Jep nykyään täällä päin saa jauhelihaa halvemmalla Prismasta kuin Lidlistä. Mutta aika selkeästi kauttaaltaan hinnat nousseet Lidlissä.

Ainakin joistakin pk -seudun Lidleistä saa Reilun tuotemerkin naudan 10% jauhelihaa 400g paketeissa hintaan 2,99€ eli ~7,5€ / kg. Minusta se on varsin sopuhinta verrattuna muihin. Syystä tai toisesta useimmissa käymissäni Lidleissä saman tuotteen hinta on yli 10€ / kg. En ole tohtia kysyä myyjiltä miksi on noin halpaa, vaan lastannut korin vaivihkaa täyteen.
 
En nyt nostaisi Lidliä mitenkään muista kaupan toimijoista eroavaksi hintojen noston suhteen, ts. tuotteiden hinnat ovat vastaavasti muillakin kohonneet vastaavissa tuoteryhmissä. [...]

Näin muutaman kuukauden jälkeen voi todeta tämän aikaisemmassa kommentissani mainitun havainnon edelleen pätevän. Lisään myös, että Arabian Lidl näyttää noudattavan Roihupellon Lidlin hinnoittelua ja edelleen, että Viikin Prisma vastaavasti S-ryhmän osalta noudattaa Arabian ja Roihupellon Lidlien hinnoittelua ainakin vastaavien tuotteiden osalta. Esim. Redin, Herttoniemen ja Itäkeskuksen Lidlit taas noudattavat tätä alempaa hinnoittelua. Näitä vastaava hinnoittelu taas löytyy esim. Herttoniemen Prismasta vastaavien tuotteiden osalta (esim. jo mainitut riisi, pasta, ketsuppi).
 
Inflaatioko iskenyt tarjouksiin kun ovat niin surkeita nykyisin.. Missä on tältä kesältä esim. kotimaiset tomaatit 0,99 e/kg. Sitten näitä silakkapihvejä oli monesti 5 e / 2 pakettia Lidlissä jne. Jostain wc-paperista ja vaikka maksalaatikosta ei myöskään ole tyyliin ikinä tarjouksia vaan "turhasta" (jokin hedelmä 2 e/kg/pussi tai muu herkku vaikka sipsit/karkit/limut), ei juuri "oikeasta" ruoasta. Toki ruokaa ostetaan vaikka mitä maksaisi mutta mutta.. Ok, no kaalia taitaa saada euron kilo.
 
Tomaatit on tosiaan pysyneet melko hinnakkaina, vaikka lämpöä riitti jo toukokuussa.

Juuri nyt Citymarketissa näkyi olevan porkkanat euron kilo kun ostaa kaksi kiloa. Kovin sesonki ei ole varmaan vielä, mutta onhan tuossa alennus. Wc- ja talouspapereista myös pakettitarjous, jossa hinnat oli annettu kummallekin erikseen siten että pystyisi ottamaan 1+1 sijasta kaksi yhtä tyyppiä. Näytti ihan kohtuulliselta tarjoukselta suhteessa nykyhintoihin.
 
Pitääpä spottailla näitä, veskipaperin hintaa toisaalta korotettiin ronskisti jokin aika sitten niin siitä on kyllä varaa alennella.
 
Tomaatit on tosiaan pysyneet melko hinnakkaina, vaikka lämpöä riitti jo toukokuussa.

Juuri nyt Citymarketissa näkyi olevan porkkanat euron kilo kun ostaa kaksi kiloa. Kovin sesonki ei ole varmaan vielä, mutta onhan tuossa alennus. Wc- ja talouspapereista myös pakettitarjous, jossa hinnat oli annettu kummallekin erikseen siten että pystyisi ottamaan 1+1 sijasta kaksi yhtä tyyppiä. Näytti ihan kohtuulliselta tarjoukselta suhteessa nykyhintoihin.

WC -paperin hintojen vertailu lähentelee tällä hetkellä salatiedettä, mutta EU varmaan tulee jossainvaiheessa apuun. Citymarketin tarjoustuotteessa (Lotus Embo?) rullan hinta on varmaan houkutteleva, mutta noi arkit pienempiä ja määrä pienempi kuin monien kilpailijoiden tuotteissa. Kyllähän se asiansa ajaa.
 
WC -paperin hintojen vertailu lähentelee tällä hetkellä salatiedettä, mutta EU varmaan tulee jossainvaiheessa apuun.
Tuo on kyllä totta. Arkkimäärä on määräävin tekijä jos haluaa vertailla, joku sentin tai puolikkaan ero arkin koossa tuskin vaikuttaa kulutukseen, mutta sillä saisi metri- tai kilohintaan eroa.
 
WC -paperin hintojen vertailu lähentelee tällä hetkellä salatiedettä, mutta EU varmaan tulee jossainvaiheessa apuun. Citymarketin tarjoustuotteessa (Lotus Embo?) rullan hinta on varmaan houkutteleva, mutta noi arkit pienempiä ja määrä pienempi kuin monien kilpailijoiden tuotteissa. Kyllähän se asiansa ajaa.
Tämä. Monesti menee sormi suuhun kun yrittää spottailla että mikä on oikeasti se rullan hinta kun jotain pakettitarjouksia katselee. Sit kun saat laskettua sen hinnan ja ostat tuotteen niin kotona huomaat että tuote onkin vähän pienempi kuin aiemmin...

Itse huomasin vasta lomalla että noi Wilhelm makkarat on 350gr (paitsi se "normi" on 400gr). Enpä ole tuota aiemmin huomannut. Toki kilohintoja katselen aina mut jotenkin mieltänyt nuo täysin samanlaisiksi. No,ompin tuon. Jatkossa voi sit puntaroida oikeasti mitä haluaa, pidän ihan siitä perinteisestäkin niin ehkä tulee jatkossa päädyttyä siihen useammin.

Onhan tuo oikeasti hankalaa kun asiakasta kustaan linssiin. Tietenkin hinnat pitää kuluttajan vertailla ja itse olen aika tarkka näissä mutta aina ei ehdi/kiinnosta/huomaa kun pakkauskokoja muutellaan. Samoin nää kaikki kahvit, limukat, juustot ynnämuut jotka on vuosia ja vuosikymmeniä olleet tasalukuja 1kg/500gr/1 lt jne niin onhan tuo älytöntä että niissä mennään muuttelemaan hieman pakettikokoja. No,asiakkaan pitää vaan olla tarkempi jatkossa mutta itse en oikein pidä tästä suuntauksesta. Oma fiilis on että ehkä vimeisen 5-10v aikana alkanut tapahtua tällaista? Aiemmin mentiin tasaluvuilla.
 
Kaikissa tuotteissa spesiaaliversiot ja maut on pienempiä pakkauksia kuin normi että voidaan pitää hinta samana. Ja ollu sama vuosikausia.
 
Pavut tomaattikastikkeessa (Xtra) oli hyvä tuote, jota kerkesin muutaman kerran ostaa useita purkkeja. Kun sen "löysin". Maksoi 55 senttiä. Ei mennyt kauaa, niin hävisi myynnistä, kun korvaantui Coopin samanlaisella, hintana nyt 95 senttiä, ja sitä halvemmalla ei saa muistakaan kaupoista. Jää nyt ostamatta sekin.

Suolaliemessä olevat pavut (missä lähes kaikki on) maistuu ihan hirveältä tuohon verrattuna, ruuan seassa toki nekin menee, kun hankalasti jaksaa valuttaa kunnolla.
 
Ohessa päivitetty meidän perheen ruokakorin muutos elokuu 2021 vs. elokuu 2022. Data on peräisin sähköisistä kassakuiteista ja kauppa sama, eli keskisuomalainen Prisma:

Edit: Listassa vähän kaikenlaista sekalaista, joista löytyi vertailukohta edeltävältä vuodelta. En jaksanut ryhtyä kirjoittamaan kaikkien tuotteiden yksityiskohtaisia tietoja ylös, kun ne eivät aina kuitistakaan suoraan selviä. Huomasin tässä tänään, että noista hinnoista oli joissakin tuotteissa tultu vielä ylöspäin. Ruokaan näyttäisi menevän n. 20 % aiempaa enemmän.

Kohta kaksi vuotta sitten laadin oheisen listauksen ruuan hintamuutoksista vuoden 2021 ja 2022 välillä. Jo tuolloin oli isoja nousuja ja laitoin nyt ihan mielenkiinnosta muutamasta tuotteesta v. 2021 hinnan vs. v.2024 hinnan tähän vierekkäin. Otanta on tosi suppea, mutta vaikuttaisi proteiinien hinnat nousseen melkoisesti.

Vaasan ruispalat 12 kpl 1,24 --> 2,15
Maitorahka kotimaista 0,79 --> 0,65
Kalkkunan jauheliha 400g 3,98 --> 5,35
Kurkku Suomi / kg 0,98 --> 1,40
Valio luomu rasvaton maito 1,75 1,65 --> 1,99
Aura sinihomejuusto 2,79 --> 2,99
Kanan jauheliha 400g 2,49 --> 2,95
Seiti MSC 3,25 --> 4,15
3 öljyä margariini 1,98 --> 2,69
Koskenlaskija sulatejuusto voimakas 2,85 --> 3,29
 
WC -paperin hintojen vertailu lähentelee tällä hetkellä salatiedettä, mutta EU varmaan tulee jossainvaiheessa apuun. Citymarketin tarjoustuotteessa (Lotus Embo?) rullan hinta on varmaan houkutteleva, mutta noi arkit pienempiä ja määrä pienempi kuin monien kilpailijoiden tuotteissa. Kyllähän se asiansa ajaa.

Tuli myös erehdyttyä ostamaan K-menun WC-paperia. Halvan hinnan syy selvisikin kun paketin avasi, yksikerrospaperia. Lisäksi olen huomannut että tosiaan arkitkin ovat ehkä noin kymmenyksen pienempiä.
Saisi nykyään olla kaupassa "demorullat" näkyvillä niin tietää mitä ostaa.
 
Taitaa myös olla se pahvikeskiökin suurempi joka edelleen pienentää arkkien määrää, hinta per rulla ei kerro oikeastaan mitään. Pitäisi joku kilohinta vaan olla noissa.
 
Soft Embo sopii omalle reiälle parhaiten, ei ärsytä niin kuin jotkut hiekkapaperit. Oppinut vanhemmiten arvostamaan sitä pehmeyttä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
254 920
Viestejä
4 435 500
Jäsenet
73 430
Uusin jäsen
Otso N

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom