Ruohonleikkurit, moottorisahat ja muut pihapäristimet

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 516
Minkälainen akkuruohonleikkuri on kohtuullinen ja riittävän hyvä noin 400-500 neliön erillistalon pihaan? Piha on kaksiosainen, joten robotti ei oikein käy.

Nyt on käytössä Vikingin 10v vanha Mb650VM ja se menisi nyt perheessä eteenpäin kun meillä pihan pinta-ala ei ihan noin järeää konetta tarvitse, ketteryys olisi parempi. Tärinättömyys, käryttömyys ja hiljaisuus on myös iso etu.

Onko tällainen Ryobi mistään kotoisin? Koko pihaa ei tarvitse saada kerralla ajettua.

Mulla on joku 7v vanha Ryobin trimmeri sillä pienimmällä mahdollisella akulla, mut löytyy myös Black & Deckerin pensasleikkuri. Jotain 500-700€ budjettia ajattelin. Biosilppuriominaisuutta olen yleensä käyttänyt, kerääjääkin jos on kovin pitkää tai märkää ruohoa.
No jos on paljon muitakin noita Ryobeja niin tietty sit sellainen.
Ite päädyin einhellin halpikseen joka kuitenkin testivoittaja Suomesta että Saksasta:
2 x 4ah ja 43 cm leikkuuleveys.
Tosta vielä 10€ pois uutiskirjeellä ja kaveriksi Amazonista trimmeri 28€.

Käyttökokemus nyt vain keväästä saakka mutta varsin hyvä setti on ollut 600m2 pihalle.
 
sauron

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.06.2021
Viestejä
65
Tänä kesänä käytettyjen ajettavien leikkureiden tarjonta tuntuu olevan melko kapea, ja hinnat korkeat.
Ajettava leikkuri pitää arvonsa niin kauan, kun toimii. Sitten, kun alkaa leikkuupöytä olemaan puhkiruostunut ja laakeripesät paskana onkin kapine jo melko arvoton. Laakeripesät on joihinkin malleihin yllättävän kalliita muista osista puhumattakaan.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 110
No jos on paljon muitakin noita Ryobeja niin tietty sit sellainen.
Ite päädyin einhellin halpikseen joka kuitenkin testivoittaja Suomesta että Saksasta:
2 x 4ah ja 43 cm leikkuuleveys.
Tosta vielä 10€ pois uutiskirjeellä ja kaveriksi Amazonista trimmeri 28€.

Käyttökokemus nyt vain keväästä saakka mutta varsin hyvä setti on ollut 600m2 pihalle.
Kiitos vinkistä, tuossahan on oikeastaan tosiaan kaikki tarpeellinen. Ei ole muissakaan liikkeissä pahan hintainen, 320€ lähtee toi kitti.

Semmonen fiilis että kevyemmän ja hiljaisemman laitteen kanssa koko ruohonleikkuun kynnyskin madaltuu. Kun ei tosiaan se robotti tai päältäajettavakaan ole vaihtoehto.
 
Nyt on pakko tarkentaa viel sen verran että toi oli 299€ tarjouksessa kun itse ostin. Samaten oli kun postasin 299€,
mutta nousi nyt keskiyöllä taas 339€ normihintaan.
Voi olla että kohta taas tarjouksessa 299€
 
GJ

Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
380
Ostettiin omakotitalo ja siellä oli valmiina Husqvarnan päältäajettava ja robotti vanhan asukin jättämänä. Ei kuulemma ole tarvetta kerrostalossa.

Robotin reunalanka on varmaan useammastakin kohdasta paskana, 2000m2 tontti ja aika monimuotoinen, niin ei ole jaksanut vielä seurata ja korjata. Mukavaa hommaa kyllä tuolla päältäajettavalla ajaminen, radiokuulokkeet päähän, tunti ajelua ja kylmä kalja päälle.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 110
Nyt on pakko tarkentaa viel sen verran että toi oli 299€ tarjouksessa kun itse ostin. Samaten oli kun postasin 299€,
mutta nousi nyt keskiyöllä taas 339€ normihintaan.
Voi olla että kohta taas tarjouksessa 299€
Joo totta, tuo olikin viimeistä päivää tuo Tokmannin tarjous voimassa ja katselin että muualla 319€ olisi alin hinta, mutta taidan pistää tilaukseen täältä kun saa edelleen 299€ ja ilmaisen rahdin:
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
478
Näin itsekkin ajatellut, mutta välillä sähkökoneet yllättää. Siksi olisi kiva kuulla kokemuksia. Yllä joku sanoi että 2 siimainen trimmeri jaksaa 5ah akulla 45min. Noi kalliimmat on kahdella akulla. Toinen on 18v eli käyttää kahta akkua tuplaamaan ajoajan(?) ja toinen on 36v malli eli akut on sarjassa ja tehoa on "tuplat". Meidän reipas 2000m2 tontilla toi 45min riittää hyvin, en mä kuitenkin ilman olut taukoa yli 30 min jaksa vedellä.
Vähän aikaisemmin näköjään ollut keskustelua raivureista ja kysymyksiä Makita DUR369AZ mallista.

Itse juuri hommasin tuollaisen 369az:n hajonneen polttomoottorivehkeen tilalle. Täytyy sanoa, että eipä ole koskaan enää paluuta bensavehkeisiin! Onhan tuo nyt ihan mahtavaa kaikin puolin, kun ei tarvitse enää pitää kuulonsuojaimia helteellä eikä saattaa naapurustoa hermoromahduksen partaalle, saati läträtä bensalla. Kannattaa sekin laskea plussaksi että sähkö mitä kuluu on käytännössä ilmaista. Akut joo maksaa mutta ne oli entuudestaan jo hankittuna työkaluihin.

Tämä 36V laite alkaa olla jo aika järeä ja melkein joka hommaan riittää alin teho, jolloin virrankulutus on varmaan samaa luokkaa kuin 18 V versiossa. 2x5Ah akut riittää silloin toista tuntia, eikä kauempaa kerralla jaksakaan huonokuntoinen mies :) Ylemmillä tehoportailla voimaa sitten löytyy ällistyttävän paljon. Kun mennään vesakkoon niin vääntävänä 1 kW sähkökone pesee vanhan 1,25 kW polttisvehkeen, akkuvehje ei hyydy yhtä herkästi aavistuksen pienemmästä nimellistehosta huolimatta.

Oman kokemuksen perusteella suosittelen 36V laitetta, jos on tarvetta pitkälle leikkuusessiolle (>45min) tai haluaa muuten vaan selviytyä hommasta mahdollisimman nopeasti (kuulun tähän kategoriaan, 36V vehkeessä on leveämpi siiman pyyhkäisy eli 43 cm, mikä nopeuttaa hommaa kun käytän tätä tontin ainoana ruohonleikkurina). Tai jos on tarve järeään käyttöön eli vesaikkoon. Jos taas ei mitään edellä mainituista, niin silloin kyllä 18V versiollakin pärjää mainiosti.
 
skaribo

Vuoden räbä 2023
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
236
Tässä oma akkuleikkuri. Toimii 2X 4Ah akuilla joita vehkeeseen menee 4 kpl. Vaihtaa automatik kun toiset on loppu. Kallishan tämä oli, mutta ei ollut paljon vaihtoehtoja, mitä tulee akkukäyttöisiin, vetäviin ja riittävän suurella kapasitivilla omaavia leikkureita. Kuvat pari vuotta vanhoja. Toimii edelleen kuin uusi, akuissa ei havaittavaa heikkenemistä.
Bonuksena koira- vainaa :joy:
IMG_20200615_154301.jpg
IMG_20200615_154718.jpg
skaribo-corona.jpg
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Siirsin ketjun koti- ja asuminen osastolle, jonne se paremmin sopii.

Raivaussahaa tai ruohoraivuria olen tässä nyt vähän speksaillut ja katsellut mutta ei oikein ole näppituntumaa aihepiiriin. Etenkin Husqvarnan mallistoa tuossa tullut tutkittua.

Tarvis olisi vehkeelle jolla saa nurin vähän ruohoakin paksumpaa, esimerkiksi vattupuskaa ja ohutta pajukkoa yms. Tavalliset siimatrimmerit ei taida tuohon venyä. Vähän sähkövehkeet kiinnostelisi, mutta en oikein tiedä millä tasolla nuo ovat nykypäivänä (esim. Husqvarna 520IRX ja 115iL). Viitisen kymppiä kalliimpia vaikuttaisivat olevan kuin perustason polttomoottorivehje. En tiedä kuinka huoltovapaita nuo polttomoottorivehkeet ovat, mutta suoraan sanoen ei ihan hirveästi napostele huoltaa jotain pusikkosuristinta, joten sen puoleen kuvittelisin hiiliharjattomalla moottorilla olevan sähkövehkeen olevan vaivattomampi.

Joku 200-250 euroa voisi olla soppeli budjetti, mutta sillä hinnalla ei taida vielä kunnon ruohoraivuria saada, joten hyvin perusteltuna budjetti on kyllä venytettävissä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 343
Mihinköhän akkuperheeseen kannattaisi liittyä puutarhan työkoneiden osalta. Boschin sinistä löytyy muutama laite perustyökaluista niin väännintä tms. ei tarvitse, mutta hankintalistalla olisi trimmeria, pensasleikkuria jne. Onko Ryobi järkevä vai kenties jotain muuta kuten tuollainen Einhell :hmm:
 
Ryobi tai Makita. Vertaile itse, kummat soveltuu sinulle.
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
487
Siirsin ketjun koti- ja asuminen osastolle, jonne se paremmin sopii.

Raivaussahaa tai ruohoraivuria olen tässä nyt vähän speksaillut ja katsellut mutta ei oikein ole näppituntumaa aihepiiriin. Etenkin Husqvarnan mallistoa tuossa tullut tutkittua.

Tarvis olisi vehkeelle jolla saa nurin vähän ruohoakin paksumpaa, esimerkiksi vattupuskaa ja ohutta pajukkoa yms. Tavalliset siimatrimmerit ei taida tuohon venyä. Vähän sähkövehkeet kiinnostelisi, mutta en oikein tiedä millä tasolla nuo ovat nykypäivänä (esim. Husqvarna 520IRX ja 115iL). Viitisen kymppiä kalliimpia vaikuttaisivat olevan kuin perustason polttomoottorivehje. En tiedä kuinka huoltovapaita nuo polttomoottorivehkeet ovat, mutta suoraan sanoen ei ihan hirveästi napostele huoltaa jotain pusikkosuristinta, joten sen puoleen kuvittelisin hiiliharjattomalla moottorilla olevan sähkövehkeen olevan vaivattomampi.

Joku 200-250 euroa voisi olla soppeli budjetti, mutta sillä hinnalla ei taida vielä kunnon ruohoraivuria saada, joten hyvin perusteltuna budjetti on kyllä venytettävissä.
Tässä kyllä vaikuttaa toki se, mitä akkuvehkeitä on jo ennestään. Katsoisin varmaan sen mukaan merkin. Jossei mitään ole tai kaipaa 18V tehokkaampaa, niin sitten valitsee vapaammin speksien mukaan. Pysyy vaan kaukana noista Boschin muoviterällä olevista ja yhden siiman vehkeistä.

Tänne jo muutaman kerran hehkuttanutkin DeWaltin näkemystä asiasta.18V vehje mahtuisi budjettiin ja varmaan silläkin menee kaikki paitsi pajukko. 54V vehje vastaa jo kevyttä raivaussahaa (mukana tulee raivurinteräkin, sillä menee pienet puutkin).
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 779
Oma kokemus on nyt Ryobin RY18LMX40A leikkurista (40cm, 2x18V). Vehje on astetta älykkäämpi, koska osaa säätää leikkuutehoa ruohikon mukaan. Pirun fiksu systeemi, ei nikottele yhtään edes märässä ja korkeassa ruohikossa. Arvelen akkujen (2x 4Ah 18V) jaksavan n. 400-500 m2. Itselläni nurmiala pienempi.

Lisäksi tuli hankittua Ryobin hiiliharjaton OLT1833 trimmeri. 18V systeemi ja kahdella siimalla. Kallis ja silti olen todella tyytyväinen. On tehokas ja ihan eri peli kuin satasen trimmerit. Tuntee nimittäin heti ekan kerran tehoja antaessa, että kyseessä ei ole lelu. Menee koiranputki ja korkea heinikko nurin ja pienet pajutkin saa kyytiä.

On nämä akkuvehkeet kyllä kehittyneet huimasti. Tuli Ryobiin päädyttyä, kun tarvitsin myös monitoimiharjan (RY18PCB) ja muuta vehjettä sekä lähikauppa tarjosi Ryobia lisätakuulla. Dewalt ja Makita olisivat varmaan olleet vielä parempia, tosin minun kevyehköön käyttöön Ryobi varmasti riittää. Ryobin uusi One+ HP sarja vaikuttaa muuten hyvin vakuuttavalle.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Tässä kyllä vaikuttaa toki se, mitä akkuvehkeitä on jo ennestään. Katsoisin varmaan sen mukaan merkin. Jossei mitään ole tai kaipaa 18V tehokkaampaa, niin sitten valitsee vapaammin speksien mukaan. Pysyy vaan kaukana noista Boschin muoviterällä olevista ja yhden siiman vehkeistä.

Tänne jo muutaman kerran hehkuttanutkin DeWaltin näkemystä asiasta.18V vehje mahtuisi budjettiin ja varmaan silläkin menee kaikki paitsi pajukko. 54V vehje vastaa jo kevyttä raivaussahaa (mukana tulee raivurinteräkin, sillä menee pienet puutkin).
Milwaukeen työkaluja löytyy aika kasa, mutta Milkkarilta ei löydy raivauskäyttöön tarkotettua vehjettä.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
M18™ hiiliharjaton ruohotrimmeri | M18 BLLT | Milwaukee Tools Suomi kyllä kai tämmösellä vattupuskatkin menee :hmm:

Toki joku 40-60V vehje rautaterällä niittää tehokkaammin.
Melkein täytyisi päästä testaamaan jossain ennen kuin uskaltaisi tuollaisen trimmeriksi määritellyn ostaa. Metalliterämahdollisuus olisi siis toivottavaa olla, tuossa on isohko metsätontti jossa kaikenlaista pajukkoa (sanotaan nyt että ainakin sormenpaksuinen olisi toivottavaa katketa) ja muuta ruohoa sekä heinää vahvempaa satunnaisesti tarvetta katkoa.
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
487
Sitten kyllä pitää mennä tehokkaampiin kuin 18V, itellä on tuo 54V DeWalt ja se ainakin täyttää vaatimukset vaan runko+akku+laturi menee komeasti ohi budjetista. Mulla oli akku ja laturi valmiina niin kustannus oli siedettävä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
191
Siirsin ketjun koti- ja asuminen osastolle, jonne se paremmin sopii.

Raivaussahaa tai ruohoraivuria olen tässä nyt vähän speksaillut ja katsellut mutta ei oikein ole näppituntumaa aihepiiriin. Etenkin Husqvarnan mallistoa tuossa tullut tutkittua.

Tarvis olisi vehkeelle jolla saa nurin vähän ruohoakin paksumpaa, esimerkiksi vattupuskaa ja ohutta pajukkoa yms. Tavalliset siimatrimmerit ei taida tuohon venyä. Vähän sähkövehkeet kiinnostelisi, mutta en oikein tiedä millä tasolla nuo ovat nykypäivänä (esim. Husqvarna 520IRX ja 115iL). Viitisen kymppiä kalliimpia vaikuttaisivat olevan kuin perustason polttomoottorivehje. En tiedä kuinka huoltovapaita nuo polttomoottorivehkeet ovat, mutta suoraan sanoen ei ihan hirveästi napostele huoltaa jotain pusikkosuristinta, joten sen puoleen kuvittelisin hiiliharjattomalla moottorilla olevan sähkövehkeen olevan vaivattomampi.

Joku 200-250 euroa voisi olla soppeli budjetti, mutta sillä hinnalla ei taida vielä kunnon ruohoraivuria saada, joten hyvin perusteltuna budjetti on kyllä venytettävissä.
Minulla on Husqvarna 128R trimmeri. Tähän olen ollut tyytyväinen. Mietteet:
-palaterä tulee mukana (en ole juurikaan käyttänyt)
-valjaat tulee mukana (ehdottoman tärkeät)
-hyvä siima (iso vaikutus leikkaukseen)
-ei ole ollut tarvetta huollattaa

Ostaisin uudestaan vaikka onkin kevyemmän luokan trimmeri. Raivaussahat on sitten erikseen.

Anoppilassa on jokin Makitan akkutirmmeri. Mietteet:
-heikko tehoinen (sopii vain nurmikon kevyeen viimeistelyyn)
-huono siima (kuluu nopeasti ja on aina loppu)
-kahdesti vuoteen käyn omalla koneellani ajamassa heidän ojanpientareet.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
324
Akkuleikkurille tarvetta ja sattumalta huomasin täälläkin mainitun Einhellin olevan tarjouksessa Tokmannilla. Tilaukseen lähti 249e hintaan uutiskirjeen 10e lisäalen hyödyntämällä.

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Minulla on Husqvarna 128R trimmeri. Tähän olen ollut tyytyväinen. Mietteet:
-palaterä tulee mukana (en ole juurikaan käyttänyt)
-valjaat tulee mukana (ehdottoman tärkeät)
-hyvä siima (iso vaikutus leikkaukseen)
-ei ole ollut tarvetta huollattaa

Ostaisin uudestaan vaikka onkin kevyemmän luokan trimmeri. Raivaussahat on sitten erikseen.

Anoppilassa on jokin Makitan akkutirmmeri. Mietteet:
-heikko tehoinen (sopii vain nurmikon kevyeen viimeistelyyn)
-huono siima (kuluu nopeasti ja on aina loppu)
-kahdesti vuoteen käyn omalla koneellani ajamassa heidän ojanpientareet.
Kiitos käyttökokemusten jakamisesta. Tuo 128R taitaa olla nykyisen 129R-mallin edeltäjä. Kyseessähän siis on kuitenkin ruohoraivuri, kun tuohon saa juurikin sen kovaterän myös kiinni, eikä siis varsinainen pelkkä ruohikkotrimmeri. Juuri tuon luokan laitetta itsekin kaipailen. Varsinaiset raivaussahat on sitten tosiaan vielä erikseen. Minkälaista kasvustoa tuolla saa pelkkää siimaa käyttämällä nurin? Mihin ei enää pelkällä siimalla kykene?
 
Siima ei pure pajukkoon tai muuhun tuoreeseen puuhun. Pienet puun alut lähinnä kuoriintuu.
Lähestulkoon kaikki heinät sun muut on siimalla saatu nurin. Toki jos kasvustoa on paljon ja tuuheasti, pitää muistaa ajaa maltilla ja antaa siiman tehdä työ.
Jos olisi iso horsmien valtaama alue, saataisin tähän kokeilla ensin terällä ajoa. Yleensä kaikki kaatuva heinikko tai horsmat hieman "tukkivat ajettavaa maata" ja näin ollen "ahdistaa" siimapäätä.

Ja unohtui aikaisemmin mainita että pitkät vaatteet, kypärä verkkosuojalla ja suojalasit pitää ajaessa olla. Hienot kivet lentävät kypärän suojaverkosta sisään jossain vaiheessa. Ja ensimmäisen tatin/sienen kun siimalla ajaa niin muistaa varmasti roiskeet.
 
Liittynyt
11.12.2018
Viestejä
826
McCulloch M95-66X -ajoleikkuri ei käynnisty enää eikä pyöritä starttia. 40A pääsulake oli palanut. Latasin akun ja vaihdoin sulakkeen, ei käynnisty silti. Penkin alla on tyhjä 6 napainen leveähkö liitin, johon tulee muutama musta ja valkoinen johto, vähän auton obd-pistokkeen näköinen. Onko tuosta tippunut joku osa? Voisiko joku saman laitteen omistaja katsoa, kuuluuko siellä olla joku palikka liittimessä kiinni?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
225

En omista ko. konetta mutta 40A sulakeen takana on Startin rele ja itse startti. Pyöriikö moottori käsin?

Liitin penkin alla voi olla penkin turvakytkimen mitä kytkisestä päättelisin
 
Millä tavalla "käsin"? Penkin turvakytkimen johto on kyllä paikoillaan. Tuo irrallinen liitin on jokin muu. Kytkentäkaavion löysin myös ja siinä tuo liitin on nimetty "safety start module". Tässähän on useita turvakytkimiä, mm. vaihde päällä, leikkuupöytä alhalla, kytkintä/jarrua ei paineta ja jo mainittu penkki ja kaikkien niiden liittimet on paikoillaan. Mikä lienee tuo "safety start module" sitten?

EDIT: Startti pyörii suoraan sille virtaa syötettässä. Starttirele toimii ja toinen rele mitä varten onkaan, toimii myös. Jokainen turvakytkimistä toimii myös.
 
Viimeksi muokattu:

Sp3

Liittynyt
19.04.2021
Viestejä
55
Kiitos vinkistä, tuossahan on oikeastaan tosiaan kaikki tarpeellinen. Ei ole muissakaan liikkeissä pahan hintainen, 320€ lähtee toi kitti.

Semmonen fiilis että kevyemmän ja hiljaisemman laitteen kanssa koko ruohonleikkuun kynnyskin madaltuu. Kun ei tosiaan se robotti tai päältäajettavakaan ole vaihtoehto.
Se on kyllä joo ihan eri asia kun on akkukäyttöinen laite, puhutaan sit ruohonleikkurista, trimmeristä tai vaikka moottorisahasta.

Ihmisellä vaan on sellanen luontanen reaktio epämiellyttäviin voimakkaisiin ääniin, mitä pystyvät mittailemaan verenpaineesta stressihormoneihin.

Homma ja suhde siihen muuttuu ihan muuks, kun voi tosta vaan ruveta kuljeksii pitkin pihaa hiljasella sähköpelillä. Ihan varmasti madaltaa kynnystä. Se mekkala jotenkin alleviivaa sitä hommaa ja luo sellasta raskasta henkeä siihen, ja varmasti myös vie enemmän energiaa. Vs. et sitä voikin tosta vaan rennosti ottaa ruohonleikkurin ilman kuulosuojaimia, ja ruveta linnunlaulussa lykkii nurmikkolla sitä, ajatellen mukavia.

Jos melusta jotain hyvää pitää hakea, niin turvallisuutta ajatellen se voi lisätä sellasta kunnioitusta laitteeseen itsessä tai muissa. Vaikka melu toisaalta itessään heikentäiskin keskittymiskykyä, niin se kuitenkin voi lisätä valppautta laitteen käsittelyyn. Ja voi olla vaikea sisäistää jollain sähkömoottorisahalla, joka laitetaan napista päälle ja pitää vaan lelumaista suhinaa, et se on edelleen ihan yhtä vammauttava. Sitä saattaa toinenkin tulla herkemmin viereen seisoskelee, kun ei ole sellasta vaistonvarasta vaaran alleviivaajaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 740
Nyt se vanha caravan pirkan runko luovutti, ratkennut useammasta kohdasta. Moottori talteen ja siitä jotain jatkokäyttöä, nyt pitäisi sitten löytää halpa ns tienvarsileikkuri mökille. Noissa 150e luokan leikkureissa tuskin kovin isoja eroja on? Toinen vaihtoehto olisi dyykata tuohon moottorin alle "uusi" runko jostain romukasasta, ei harmita kolistella sitten kiviä ja kantoja taas.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 110
No jos on paljon muitakin noita Ryobeja niin tietty sit sellainen.
Ite päädyin einhellin halpikseen joka kuitenkin testivoittaja Suomesta että Saksasta:
2 x 4ah ja 43 cm leikkuuleveys.
Tosta vielä 10€ pois uutiskirjeellä ja kaveriksi Amazonista trimmeri 28€.

Käyttökokemus nyt vain keväästä saakka mutta varsin hyvä setti on ollut 600m2 pihalle.
Jatketaan vielä juttua, oman koneen hankinta siirtyikin eteenpäin ja tuli ajankohtaiseksi vasta nyt. Tuota Einhelliä ei ollut enää missään heti saatavilla ja niinpä katselin hieman vielä valikoimaa paikallisessa K-Raudassa. Osassa koneita nuo pyörät on aivan rimpuloita, mm. tuossa muuten hyvässä Ryobissa. Kunnon laakeroidut pyörät varmasti ovat pidemmän päälle parempi valinta.

Valinta olikin sitten tämä Makita: Akkuruohonleikkuri Makita DLM432CT2 2x18V

Se on kyllä joo ihan eri asia kun on akkukäyttöinen laite, puhutaan sit ruohonleikkurista, trimmeristä tai vaikka moottorisahasta.

Ihmisellä vaan on sellanen luontanen reaktio epämiellyttäviin voimakkaisiin ääniin, mitä pystyvät mittailemaan verenpaineesta stressihormoneihin.

Homma ja suhde siihen muuttuu ihan muuks, kun voi tosta vaan ruveta kuljeksii pitkin pihaa hiljasella sähköpelillä. Ihan varmasti madaltaa kynnystä. Se mekkala jotenkin alleviivaa sitä hommaa ja luo sellasta raskasta henkeä siihen, ja varmasti myös vie enemmän energiaa. Vs. et sitä voikin tosta vaan rennosti ottaa ruohonleikkurin ilman kuulosuojaimia, ja ruveta linnunlaulussa lykkii nurmikkolla sitä, ajatellen mukavia.

Jos melusta jotain hyvää pitää hakea, niin turvallisuutta ajatellen se voi lisätä sellasta kunnioitusta laitteeseen itsessä tai muissa. Vaikka melu toisaalta itessään heikentäiskin keskittymiskykyä, niin se kuitenkin voi lisätä valppautta laitteen käsittelyyn. Ja voi olla vaikea sisäistää jollain sähkömoottorisahalla, joka laitetaan napista päälle ja pitää vaan lelumaista suhinaa, et se on edelleen ihan yhtä vammauttava. Sitä saattaa toinenkin tulla herkemmin viereen seisoskelee, kun ei ole sellasta vaistonvarasta vaaran alleviivaajaa.
Melutaso vaatii juuri ja juuri ehkä vielä kuulosuojaimia näissä akkuvehkeissä, mutta ei ne samaan tapaan ole välttämättömyys. Nyt kun ekan kerran kunnon akkuvehkeellä ajelin niin keveys ja tärinättömyys oli myös erinomaisia plussapuolia päästöttömyyden lisäksi. Kone nousee ojan pohjalta vaikka vain yhdellä kädellä tukien, siinä missä bensavehje vaati työntö-ominaisuuden. Kynnys lähteä nurmikkoa leikkaamaan on selkeästi madaltunut, samoin koneen voi vaikka ripustaa kunnon telineeseen talviteloille eli varastotilaakin säästyy.
 
Sp3

Liittynyt
19.04.2021
Viestejä
55
Jatketaan vielä juttua, oman koneen hankinta siirtyikin eteenpäin ja tuli ajankohtaiseksi vasta nyt. Tuota Einhelliä ei ollut enää missään heti saatavilla ja niinpä katselin hieman vielä valikoimaa paikallisessa K-Raudassa. Osassa koneita nuo pyörät on aivan rimpuloita, mm. tuossa muuten hyvässä Ryobissa. Kunnon laakeroidut pyörät varmasti ovat pidemmän päälle parempi valinta.

Valinta olikin sitten tämä Makita: Akkuruohonleikkuri Makita DLM432CT2 2x18V

Melutaso vaatii juuri ja juuri ehkä vielä kuulosuojaimia näissä akkuvehkeissä, mutta ei ne samaan tapaan ole välttämättömyys. Nyt kun ekan kerran kunnon akkuvehkeellä ajelin niin keveys ja tärinättömyys oli myös erinomaisia plussapuolia päästöttömyyden lisäksi. Kone nousee ojan pohjalta vaikka vain yhdellä kädellä tukien, siinä missä bensavehje vaati työntö-ominaisuuden. Kynnys lähteä nurmikkoa leikkaamaan on selkeästi madaltunut, samoin koneen voi vaikka ripustaa kunnon telineeseen talviteloille eli varastotilaakin säästyy.
Niinhän se taitaa ollakkin, et sen verta sitä ääntä tulee kierroksilla. Itellä todellisuudessa heikosti vielä kokemusta akullisista, mutta innostusta senkin edestä.

Ja on joo niin monella tavalla asiallisempia, itelle kans merkitystä että ei tarvi pihahommissa hengitellä suotta saastetta kehoonsa. Mitä vähemmän, sen parempi verisuonista kaikkeen terveyteen. Näitäkin kun on saa elämästä nautiskellessa ajatella.

Sit tosiaan tärinä. Oli käytössä sellanen 20 vuotta vanha Stigan trimmeri. Käsi tärisi pari tuntia käytön jälkeen, ja tunsi sen jälkeekin, ja sen verta kevyt laite oli, et ei liittyny painoon. Ei sellasta pitäs kenenkään käyttää, ainakaan pidempiaikasesti. Jollain voi toki vuorata kahvaa ja paksut hanskatkin ois voinu vaimentaa. Joku kokeneempi sit tietää onko ne/ onko lähihistoriassa ollut oikeesti sellasia, vai jos se ei ollu ihan kunnossa. Stiga kuitenkaan mikään pilipalimerkkikään ole.

Sit se painokin tosiaan akullisissa kevyempi. Ainakin moottorisahaan vielä saa sellasen pitkään kestävän selkäakun, jollon sahasta tulee myös ihan lelukevyt. Mut mietin onko se sit enään hyvä jos liian kevyt, et tarviiko kuitenkin vähän jotain vakauttavaa painoa, no ei kokemusta.

Päälle vielä akkujen latailukin vaivattomampaa touhua, kun polttoaineiden kanssa pelaaminen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
236
TeeItse-lehdessä oli 18V sähkötrimmereitä testissä hintaluokassa 105-200 euroa. Kaikkea ei saa tänne varmaan pasteta mutta tässä laitteet ja arvosana perässä:

Ryobi OLT1832 7,9
Bosch Universalgrasscut 18 6,8
AL-KO GT 2000 6,6
Black-Decker STC1820PC-QW 9,6
Makita DUR181Z 9,5
Skil 0230 AA 5,1
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 740
Tällä hetkellä kun tuo Stihlin 023 on vielä korjaamatta, niin sahana on partnerin p738. Painaa kun perkele (5.5 kg ilman ketjua ja laippaa) eikä tuossa tehoakaan hirveästi ole niin ei tuota kauaa jaksa heilutella. Onko kokemuksia echoista?
ECHO CS-362WES moottorisaha | Karkkainen.com verkkokauppa Tossa olis saman tehoinen mutta melkein 2kg kevyempi, minkä varmaan jo amatööri huomaa. Isoja puita ei pääosin ole tarkoitus sahailla, mutta joskus niitäkin voi tulla vastaan mökillä, esim nyt yksi iso kaatunut mänty pitäis sahailla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
43
Niinhän se taitaa ollakkin, et sen verta sitä ääntä tulee kierroksilla. Itellä todellisuudessa heikosti vielä kokemusta akullisista, mutta innostusta senkin edestä.

Ja on joo niin monella tavalla asiallisempia, itelle kans merkitystä että ei tarvi pihahommissa hengitellä suotta saastetta kehoonsa. Mitä vähemmän, sen parempi verisuonista kaikkeen terveyteen. Näitäkin kun on saa elämästä nautiskellessa ajatella.

Päälle vielä akkujen latailukin vaivattomampaa touhua, kun polttoaineiden kanssa pelaaminen.
Lisäänpä tähän omat pari senttiä.

Neljäs kesä akkuruohonleikkurilla. Nykyään jo myynnistä poistunut Makita DLM431 palveli viime kesään asti, kunnes nyt keväällä ostin tälle kaudelle järeämmän DLM530:n.

DLM431 plussat:
  • kevyt (muovirunko)
  • Pieni ja ketterä
  • Tosi hiljainen
DLM431 miinukset:
  • Akselit luokattoman huonolaatuiset (hajoavat hitsaussaumoista)
  • Ei kovin hyvä isolle pihalle
  • Vain keruutoiminto (ei bioleikkaa, saati heitä sivulle. Itse ajoin ilman keruupussia, telkesin takaluukun auki ja annoin sylkeä jaloille)
  • Muovirunko kerää mielestäni herkemmin leikkuumassaa seinämiin ja siten tukkeutuu helpommin
  • Paikat vain yhdelle akkuparille
DLM530 plussat:
  • Kuormantunnistus (säätää kierrokset kuorman mukaan)
  • neljä akkupaikkaa ja käytettävän akkuparin valinta kätevästi kytkimellä
  • Teräsrunko
  • Keräävä, bioleikkaava, sivulle heittävä
DLM530 miinukset:
  • Kuormantunnistus (itseäni häiritsee se epätasainen nopeudenvaihtelu, ajelenkin lähes poikkeuksetta silent-moodilla, joka pitää kierrokset tasaisena)
  • Painava (teräsrunko, duh)
  • Konetta ei saa pakattua kuljetuskuntoon (kahvaa taitettua kasaan)
  • Sivuheittoaukon luukku on rimpula ja irtoaa helposti kun luukku on auki ja se osuu johonkin.

Yleisesti akkuleikkureista

Plussat:
  • Hiljaisia
  • Lähtee käyntiin nappia painamalla (ei narujen nykimisiä)
  • Ei bensan tai öljyn kanssa lotraamista
  • Ei pakokaasuja, eikä tyhjäkäyntiä
  • Melko huoltovapaa
  • Akut käy muihinkin laitteisiin

Miinukset:
  • Ajoaika melko lyhyt yhdellä latauksella ja lyhenee entisestään, jos ruoho on pitkää tai märkää.
  • Koneet bensavermeitä kalliimpia (varsinkin Suomessa. Ulkomailta saa halvemmalla)
  • Akut kalliita
  • Lataaminen hidasta (vrt. bensan lorottaminen tankkiin)

Sit tosiaan tärinä. Oli käytössä sellanen 20 vuotta vanha Stigan trimmeri. Käsi tärisi pari tuntia käytön jälkeen, ja tunsi sen jälkeekin, ja sen verta kevyt laite oli, et ei liittyny painoon. Ei sellasta pitäs kenenkään käyttää, ainakaan pidempiaikasesti. Jollain voi toki vuorata kahvaa ja paksut hanskatkin ois voinu vaimentaa. Joku kokeneempi sit tietää onko ne/ onko lähihistoriassa ollut oikeesti sellasia, vai jos se ei ollu ihan kunnossa. Stiga kuitenkaan mikään pilipalimerkkikään ole.

Sit se painokin tosiaan akullisissa kevyempi. Ainakin moottorisahaan vielä saa sellasen pitkään kestävän selkäakun, jollon sahasta tulee myös ihan lelukevyt. Mut mietin onko se sit enään hyvä jos liian kevyt, et tarviiko kuitenkin vähän jotain vakauttavaa painoa, no ei kokemusta.

Päälle vielä akkujen latailukin vaivattomampaa touhua, kun polttoaineiden kanssa pelaaminen.
Mulla löytyy Stihlin bensatrimmeri (FS 38) ja se on just tota, että 30min pöristelyn jälkeen käsi on turtana siitä tärinästä. Tänä kesänä taas meni hermo, kun talven jäljiltä yritin nykiä sitä värkkiä käyntiin ja kyllä vitutti. Ensi kesäksi hankin akkuraivurin.

Löytyy myös ketjusahat bensalla (Stihl) ja akulla (Makita DUC353), eikä kyllä ole bensavärkkiin tarvinnut koskea. Stihlit tuli tarpeettomina appivanhemmilta, kun luopuivat kesämökistään ja ne on trimmeriä lukuunottamatta maanneet käyttämättöminä.
Yhden maajussin metsissä kävin akkusahalla harvennushommissa ja ei hävennyt yhtään maajussin bensakoneelle. Toki siellä metsässä akkujen lataaminen on melko epäkäytännöllistä, eli ei se akkuteknologia vielä autuaaksi tee. Itse olen tuon akkuongelman ratkaisssut hankkimalla riittävästi akkuja ;)
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:

sauron

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.06.2021
Viestejä
65
Onko EU alueella joku edullinen paikka tilata (Stihl) varaosia? Ebayssäkin 90% tuloksista lähettää tavarat kiinasta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 343
Onko EU alueella joku edullinen paikka tilata (Stihl) varaosia? Ebayssäkin 90% tuloksista lähettää tavarat kiinasta.
Itse olin tyytyväinen Stigan varaosiin Uittokalustossa, taisi olla halvempi kuin netistä löytämäni hinta ja löytyi suoraan hyllystä. Heillä on muistaakseni Stihlinkin edustus, toki hinnoista ja saatavuudesta en tiedä :hmm:
 
sauron

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.06.2021
Viestejä
65
Itse olin tyytyväinen Stigan varaosiin Uittokalustossa, taisi olla halvempi kuin netistä löytämäni hinta ja löytyi suoraan hyllystä. Heillä on muistaakseni Stihlinkin edustus, toki hinnoista ja saatavuudesta en tiedä :hmm:
Ei siellä ole Stihliin juuri mitään, ainakaan nettisivujen mukaan. Tahtoo nuo kotimaiset myyjät olla aika pirun kalliita. Joitain vuosia sitten oli puolalainen myyjä Ebayssä, jolta tilasin yhtä sun toista, mutta sen on sittemmin kadonnut. Liekö myynyt varastettua tavaraa, kun aitoja ketjujakin myi puolta halvemmalla, kuin muualla.
 
Niin ei Stigankaan varaosat tuolla verkkokaupassa ole, minä annoin räjäytyskuvasta koodit niin löytyi silti hyllystä.

Edit. Ei siis lupaus että Stihlin osat löytyy ja vielä halvalla :asif:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 022
Lisäänpä tähän omat pari senttiä.

Neljäs kesä akkuruohonleikkurilla. Nykyään jo myynnistä poistunut Makita DLM431 palveli viime kesään asti, kunnes nyt keväällä ostin tälle kaudelle järeämmän DLM530:n.

DLM431 plussat:
  • kevyt (muovirunko)
  • Pieni ja ketterä
  • Tosi hiljainen
DLM431 miinukset:
  • Akselit luokattoman huonolaatuiset (hajoavat hitsaussaumoista)
  • Ei kovin hyvä isolle pihalle
  • Vain keruutoiminto (ei bioleikkaa, saati heitä sivulle. Itse ajoin ilman keruupussia, telkesin takaluukun auki ja annoin sylkeä jaloille)
  • Muovirunko kerää mielestäni herkemmin leikkuumassaa seinämiin ja siten tukkeutuu helpommin
  • Paikat vain yhdelle akkuparille
DLM530 plussat:
  • Kuormantunnistus (säätää kierrokset kuorman mukaan)
  • neljä akkupaikkaa ja käytettävän akkuparin valinta kätevästi kytkimellä
  • Teräsrunko
  • Keräävä, bioleikkaava, sivulle heittävä
DLM530 miinukset:
  • Kuormantunnistus (itseäni häiritsee se epätasainen nopeudenvaihtelu, ajelenkin lähes poikkeuksetta silent-moodilla, joka pitää kierrokset tasaisena)
  • Painava (teräsrunko, duh)
  • Konetta ei saa pakattua kuljetuskuntoon (kahvaa taitettua kasaan)
  • Sivuheittoaukon luukku on rimpula ja irtoaa helposti kun luukku on auki ja se osuu johonkin.

Yleisesti akkuleikkureista

Plussat:
  • Hiljaisia
  • Lähtee käyntiin nappia painamalla (ei narujen nykimisiä)
  • Ei bensan tai öljyn kanssa lotraamista
  • Ei pakokaasuja, eikä tyhjäkäyntiä
  • Melko huoltovapaa
  • Akut käy muihinkin laitteisiin

Miinukset:
  • Ajoaika melko lyhyt yhdellä latauksella ja lyhenee entisestään, jos ruoho on pitkää tai märkää.
  • Koneet bensavermeitä kalliimpia (varsinkin Suomessa. Ulkomailta saa halvemmalla)
  • Akut kalliita
  • Lataaminen hidasta (vrt. bensan lorottaminen tankkiin)

Mulla löytyy Stihlin bensatrimmeri (FS 38) ja se on just tota, että 30min pöristelyn jälkeen käsi on turtana siitä tärinästä. Tänä kesänä taas meni hermo, kun talven jäljiltä yritin nykiä sitä värkkiä käyntiin ja kyllä vitutti. Ensi kesäksi hankin akkuraivurin.

Löytyy myös ketjusahat bensalla (Stihl) ja akulla (Makita DUC353), eikä kyllä ole bensavärkkiin tarvinnut koskea. Stihlit tuli tarpeettomina appivanhemmilta, kun luopuivat kesämökistään ja ne on trimmeriä lukuunottamatta maanneet käyttämättöminä.
Yhden maajussin metsissä kävin akkusahalla harvennushommissa ja ei hävennyt yhtään maajussin bensakoneelle. Toki siellä metsässä akkujen lataaminen on melko epäkäytännöllistä, eli ei se akkuteknologia vielä autuaaksi tee. Itse olen tuon akkuongelman ratkaisssut hankkimalla riittävästi akkuja ;)
Itse ruuvasin tuohon DLM431:sen pohjaan palan kumimattoa. Ei tarvitse antaa roiskia jaloille, tai poistaa tukkeumia kokoajan.

IMG_20210801_181604~2.jpg
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
648
Osaatteko sanoa raivaussahalle/trimmerille hyvää akku korvaajaa sanotaan 300e hinnoissa? Nyt on käytössä +20v stiga sb34d, ja ollut huoltovapaa viimmiset 10v: tulpan ja suodattimen vain uusinut. 2t-bensaa menee kesässä about 15l eli käyttöä on ja käyttö on pääasiassa korkean heinikon/koiranputkien/takiaisten/pajukon (joka vihdoin alkaa luovuttaa) yms katkomista.

Samalla täs etsinnäs sähkökäyttöinen vesipumppu hyvällä likasuodattimella. Savista jokivettä pitäisi pumpata n. 3m korkeuteen ja 80m päähän, kukkien kasteluvedeksi. Muuhun siitä vedestä ei ole.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 516
Samalla täs etsinnäs sähkökäyttöinen vesipumppu hyvällä likasuodattimella. Savista jokivettä pitäisi pumpata n. 3m korkeuteen ja 80m päähän, kukkien kasteluvedeksi. Muuhun siitä vedestä ei ole.
Mulla on mökillä imuletkussa kartiosuodatin.
Samaa letkua voi sitten käyttää pumpulle,painepesurille,yms.
Ehkä helpompi noin kun laajentaa pumppuvalikoimaa.
 
Liittynyt
06.08.2021
Viestejä
29
Onko kukaan tätä Ryobin RY18LMX40A akkuleikkuria hankkinut. Olisi nyt jonkinlaisessa tarjouksessa kuun loppuun asti motonetissä?
Kestääkö noilla akkuvehkeillä johonkin yli 10cm nurmikkoon mennä ollenkaan?

Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
1 418

Kyl näil akkuvehkeillä ois hyvä ajella nurmikko vähä useammin kuin antaa kasvaa liian pitkäksi ja sitten tuskailla nuhaisen koneen kanssa. Voihan se olla et jos terä on iskussa ja nurmikko oikein kuivaa niin tommonen voi mennä mukavasti. 36V ja siitä ylöspäin olevat koneet on jo varmaan vähän parempia tuommoiseen.
 
Ei viitsisi niihin päivittää, kun one+ on jo käytössä. Kaikki tuben videotkin esittelee leikkuuta jo lähes leikattuun nurmikkoon.

Se nurmikko helposti venähtää, jos on poissa kotoa tai on sateisia päiviä. Onhan se vähän huono jos tuon lisäksi joutuu polttiksenkin hommaamaan. Nykyisestä pääsi öljyt loppumaan ja vetelee aikalailla viimeisiään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
191
Onko kukaan tätä Ryobin RY18LMX40A akkuleikkuria hankkinut. Olisi nyt jonkinlaisessa tarjouksessa kuun loppuun asti motonetissä?
Kestääkö noilla akkuvehkeillä johonkin yli 10cm nurmikkoon mennä ollenkaan?

Kestää. Tässä muuton aikana oli paikoin leikkuria korkeampaa ruohikkoa ja kasvistoa, niin piti haukkaamalla ajella korkeimmalla tasolla ja siitä vielä eestaas yli. Akkuahan tommonen vie, mutta vääntöä moottorissa tuntui olevan ihan tarpeeksi ruohonleikkuriksi, kunhan antaa välillä kierrosten nousta, eikä tarkoituksella aja jumiin.

Meinasin, että vähän lelu on akkuhomman takia, mutta eipä ole tarvetta bensaleikkurille tuon lisäksi. Leikattavaa on ehkä 1000m2 ja piti aluksi 3-4 osassa ajella, mutta nyt selviää jo ~kahdella, kun saanu kiinni tuon viidakon jo alkukesästä :D Käytössä kaks 5ah akkua kerrallaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
13
Meillä on tuo leikkuri käytössä. Mukana tuli kaksi 4ah akkua. Niillä saa just ~500 neliötä ajettua jos ajaa vähintään kerran parissa viikossa eikä nurmikko ole märkää. Bioleikkuutulppa ja keräyspussi lyhentää ajoaikaa jonkun verran. Onneksi löytyy muitakin One+ akkuja ennestään niin pystyy vetää vähän pidempääkin nurmikkoa tarvittaessa.
 
Liittynyt
12.05.2019
Viestejä
64
Tollanen Briggs & Stratton 4155 series kone, viisisataa kuutioinen, 15,5hp. Aluksi pölläytteli sinistä savua ajaessa ja öljyä kului tasaisesti käytössä. Nyt se sammui ajosta, ihan kuin ei saisi polttoainetta. Eikä käynnisty enää. Pyörittää kyllä. Vinkkejä mistä alkaa ensimmäisenä purkamaan mottia?
 
Heitä korkillinen bensaa kaasarin kurkuun, ja jos hörähtää, niin kaasarissa on varmaan tukos tai kalvo rikki. Jos ei hörähdä, niin sytystystulppa tai puola voi olla viallinen, tai joku huono liitos.
 
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
2 081
Tollanen Briggs & Stratton 4155 series kone, viisisataa kuutioinen, 15,5hp. Aluksi pölläytteli sinistä savua ajaessa ja öljyä kului tasaisesti käytössä. Nyt se sammui ajosta, ihan kuin ei saisi polttoainetta. Eikä käynnisty enää. Pyörittää kyllä. Vinkkejä mistä alkaa ensimmäisenä purkamaan mottia?
Sininen savu ja runsas öljyn kulutus voi viitata myös vaihtokuntoiseen öljyrenkaaseen.
Voi myös olla että öljyt menee muualle kuin polttoon (stefa) ja savu tulee liiam rikkaasta käynnistä. Rikas tappaa tulpan, se pitäisi näkyä.
 
Liittynyt
12.05.2019
Viestejä
64
Sininen savu ja runsas öljyn kulutus voi viitata myös vaihtokuntoiseen öljyrenkaaseen.
Voi myös olla että öljyt menee muualle kuin polttoon (stefa) ja savu tulee liiam rikkaasta käynnistä. Rikas tappaa tulpan, se pitäisi näkyä.
Öljyrengas? Siis männänrengas? Vai venttiilivarren tiiviste? Tulppaa en vielä ole irroittanut. Noh, purkuunhan tää moottori näyttää menevän. Aloittaa vaikka tulpasta...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Tälläinen vähän tuhdimpi bensaruohonleikkuri tuli haettua vanhemmille kun edellisestä ”hinnat alkaen” paskeesta meni sytytyspuola rikki. Varaosat kiven alla ja maksaa puolet leikkurin hinnasta uutena. Kävin ensin lähimarketeissa tutkimassa tarjontaa ja suurin osa näytti olevan sähköleikkureita. Oli pitkät rivit esillä kaikenlaisissa syys-poistotarjouksissa. En henkilökohtaisesti ymmärrä sähköleikkurin viehätystä. Toki hiljainen ja hajuton, mutta sillä ei ole itselleni mitään väliä ja huoltaminen on pikkujuttu. Sähköleikkurien rakenne näytti olevan pitkälti halpaa muovia mikä ei vakuuttanut ollenkaan.
No kuitenkin tämä uusi Ryobi on ihan eri planeetalta, rahalla saa suoraan enemmän vastinetta. Rakenne tuntuu olevan kestävä eikä ole rimpula mistään kohtaa. Leikkurissa on laadukkaan tuntuinen pehmuste eikä kädet väsy työntäessä kun leikkuri ei resonoi ja vetää itseään. Ainoa miinus tuntuu olevan että se vetää hieman liiankin vauhdikkaasti, sen perässä joutuu melkein juoksemaan varsinkin jos ei ole tottunut vetävään leikkuriin. Pitkä ja märkä ruoho ei tuottanut sille mitään ongelmia ja pihan sai leikattua puolessa ajassa vanhaan, itse työnnettävään leikkuriin verrattuna. Lisäpisteet tuli keräimestä millä saa kerättyä helposti silppua marjapensaiden ym. juurelle. Keräimessä on kätevä mekanismi mikä näyttää kun se on täynnä. Sen 55 litraa täyttyy nopeasti…
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 705
Viestejä
4 189 725
Jäsenet
70 784
Uusin jäsen
juged

Hinta.fi

Ylös Bottom