Robotti-imurit

Liittynyt
13.04.2019
Viestejä
249
Thanks. Osaavatko kamerattomat mallit väistellä esteitä ollenkaan vai ajavatko vain päin?
Roborock S7 menee ensin seinän vierustaa tunnustelemalla puskurilla, jossa on sensori. Se tekee ensin kierroksen seinän vierustan ympäri ja siirtyy sitten keskelle. Hyvin näyttää toimivan. Ilmeisesti lidar kertoo missä on seinä tai muu este, jolloin mennään hitaasti tunnustellen. Ylimääräiset jututut kannattaa ottaa pois lattialta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 359
Kiitoksia vastauksista.

Mites muuten nuo S5 max ja S6 maxv hoitavat luutuamisen kun kerran luutu ei nouse ollenkaan. Merkataanko/tunnistaako matot ja ei mene niihin ollenkaan? Imuroiko samalla?

Vieläkin pohdinnassa mikä näistä kolmesta mallista olisi omaan käyttöön järkevin.
Riippuu vähän mallista mutta S6MaxV:ssä luuttu on käytännössä koko ajan lattiassa kiinni ja sun pitää erikseen appsissa asetella no-mop zonet pohjapiirrustukseen. Sinänsä moppaa ja imuroi samalla mutta eri alueiden takia käytännössä joutuu tekeen kaks kierrosta eli luutulla ja ilman.

Tässä jonkinlainen vertailu:
 
Liittynyt
12.08.2021
Viestejä
3
Tänään esimmäistä päivää s7 kaksikerroksisessa asunnossa käytössä. Lähinnä ehdin tänään teettää kartat molemmista kerroksista ja kulkea robotin perässä, että pääsin laittamaan pienen listanpätkän muutaman kynnyksen eteen, jotta pääsee niistä yli. Täytynee vähän kovertaa kynnykseen kevennystä..
 
Liittynyt
01.12.2019
Viestejä
215
Täytynee vähän kovertaa kynnykseen kevennystä..
Omalla Neatolla ollut kynnykset ajoittain ongelmallisia. Välillä jyrää keveästi yli, toisinaan pääsee puoliväliin ja "jää jumiin" päätyen peruuttamaan pois. Kynnysrumbaa saattaa jatkua useita minuutteja, jolloin usein kyllästyy ja pyytää apua.

Turhauduin asiaan ja olin myös pohtimassa kynnyksiin joitakin loivennuksia, mutta päädyin onneksi kokeilemaan droppisensorien teippausta. Nyt vaikuttaa ongelma täysin poistuneen. Ilmeisesti joskus ajoi liian jyrkästi/hitaasti kynnykseen, jolloin luuli olevansa putoamisvaarassa?

Tldr. Kannattaa kokeilla peittää droppisensorit.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
1 498

Ehkä kaksikerroksisessa talossa ei kannata?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Roborock S7 saapui tännekin tänään.

Ei näköjään onnistu nousemaan pesuhuoneen puolelle kynnyksen yli. Tajuaakohan laite, mihin joutuu, jos sen nostaa kynnyksen yli, vai sekoaako ihan täysin paikastaan?
 
Minä tein niin että avustin listanpätkällä, jotta sai piirrettyä ainakin kartan täydellisesti. Eli en lähtenyt nostamaan jotta "tietää missä on". En tiedä sitten mikä on oikea tapa. Nyt kun kartta on piirretty niin täytyy miettiä juuri nimenomaan tuon pesuhuoneen osalta josko hankkisi sellaisen kumisen pienen apuliuskan.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
1 498
Roborock S7 saapui tännekin tänään.

Ei näköjään onnistu nousemaan pesuhuoneen puolelle kynnyksen yli. Tajuaakohan laite, mihin joutuu, jos sen nostaa kynnyksen yli, vai sekoaako ihan täysin paikastaan?
Mitä väliä sillä on, jos joudut sen sieltä nostamaan itse pois? Luulisin, että joko imuroi uutena alueena tai jos olet aikaisemmin sen kartoittanut niin sitten tietää missä on.
 
Liittynyt
11.09.2021
Viestejä
14
Tldr. Kannattaa kokeilla peittää droppisensorit.
Omalla D7:lla samaa ongelmaa, tuli niin vauhdilla eräälle tietylle kynnykselle, että "keuli" sen verran, että drop-sensor pysäytti aina koko robon. Laitoin pätkän sitä magneettinauhaa sopivaan kohtaan niin että teki pienen lenkin juuri ennen kynnystä ja vauhti hidastui sopivasti... Vois kokeilla tota mutta vähän riskiä teippailla kyllä jos vaimo saa päähänsä viedä syystä tai toista ton toiseen kerrokseen (jossa on kyllä oma robo D4). Roborock 2 S50:n kanssa ei tota kynnysongelmaa ollut, eikä Neato Botvac 85:lla. Muistaakseni kun tolla D4:sta kokeilin niin se myöskin stoppasi samalla tapaa samassa kohtaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.04.2019
Viestejä
249
Alakerrassa ei ole kynnyksiä, mutta yläkerrassa on. Joskus S7 pääsee yksinkertaisen kynnyksen yli joskus ei. Kaksinkertaiseen (kaksi ovea/kotiteatteri) kynnykseen jää joka kerta jumiin.

Näkisin, että yläkerrassa on kaksi vaihtoehtoa: nostaa kynnysten yli (kartta on olemassa) tai tehdä pienet luiskat jollain listalla ja täyttää kaksinkertaisen kynnysten välin.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
2 051
En tiedä mitä on käynyt, mutta Roborock S5 Maxin takakansi ei sulkeudu, onkohan muilla ollut samanlaista vikaa?

Onkohan meidän kolmevuotias innostunut leikkimään takakannen kanssa :lol:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
40
Olihan työmaa saada Roborock S7 verkkoon. Mikään netistä löytyvä vinkki ei auttanut. Lopulta kun kokeilin asennusta iPadilla Samsungin puhelimen sijaan, niin onnistui yhdistys.
 
Liittynyt
22.09.2019
Viestejä
240
Houkuttaisi robotti-imuri hankkia elämää helpottamaan. Mä en kuitenkaan robotti-imureista tai imureista ylipäätään ymmärrä muuta kuin että ne pitää ääntä ja imee pölyä. Täältä kaivetun tiedon perusteella on alkanut houkuttelemaan s6 maxv, sillä siinä on kai halvempia malleja parempi moppi? Säästyisi vaivaa siinäkin kun ei tarttisi lattioita niin usein itse pestä.

Kuitenkin vähän mietityttää tarvitseeko sitä noin "hienoa", kun meillä on vain ~60m2 kämppä toistaiseksi. Mattoja muutama ja olohuoneessa yksi karvamatto. Vessaan/suihkuun ei robolla ole asiaa kynnyksen ja mahollisesti märän lattian takia.

Mikä näistä roboteista olisi sellainen jolta onnistuisi perus imurointi ja moppaus työt? Robotin pitäisi selvitä vähintään yhdestä karvamatosta tai vaihtoehtoisesti olla niin fiksu ettei sinne menisi jumittumaan. Laiskuudestani olen valmis maksamaan ~350€ jos sillä saa oikeaa hyötyä pitkäksi aikaa. Tuo s6 maxv kuitenkin näyttää olevan ~400€, joten siihen kai olen valmis joustamaan jos sillä saa huomattavaa etua halvempiin. Nuo ei aivan joka viikko taida tarjouksessa olla, joten voi olla turha toivo saada tuota 350 eurolla.
 
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
616
Roborock S6 MaxV veti sitten kissan oksennuksen yli. Laite pitää purkaa melkein kokonaan, jotta saa renkaat irroitettua. Jos tossa metallitangossa olisi kapeampi kohta, jolloin saisi pihdeillä irroittetua.
 
Liitteet

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 359
Houkuttaisi robotti-imuri hankkia elämää helpottamaan. Mä en kuitenkaan robotti-imureista tai imureista ylipäätään ymmärrä muuta kuin että ne pitää ääntä ja imee pölyä. Täältä kaivetun tiedon perusteella on alkanut houkuttelemaan s6 maxv, sillä siinä on kai halvempia malleja parempi moppi? Säästyisi vaivaa siinäkin kun ei tarttisi lattioita niin usein itse pestä.

Kuitenkin vähän mietityttää tarvitseeko sitä noin "hienoa", kun meillä on vain ~60m2 kämppä toistaiseksi. Mattoja muutama ja olohuoneessa yksi karvamatto. Vessaan/suihkuun ei robolla ole asiaa kynnyksen ja mahollisesti märän lattian takia.

Mikä näistä roboteista olisi sellainen jolta onnistuisi perus imurointi ja moppaus työt? Robotin pitäisi selvitä vähintään yhdestä karvamatosta tai vaihtoehtoisesti olla niin fiksu ettei sinne menisi jumittumaan. Laiskuudestani olen valmis maksamaan ~350€ jos sillä saa oikeaa hyötyä pitkäksi aikaa. Tuo s6 maxv kuitenkin näyttää olevan ~400€, joten siihen kai olen valmis joustamaan jos sillä saa huomattavaa etua halvempiin. Nuo ei aivan joka viikko taida tarjouksessa olla, joten voi olla turha toivo saada tuota 350 eurolla.
Karvamatot on vähän tuurista kiinni pystyykö kulkemaan ja joutuuko säätämään putoamisantureiden kanssa. Moppauksen suhteen kannattaa olla realisti eli ei noista käytännössä mikään malli ole kovin kummoinen moppaaja eli lähinnä moppaa paremman puutteessa. Eikä se S6 MaxV moppauksen suhteen mitenkään erityisen älykäs ole. Siinä on elektronisesti säätyvä vesiventtiili sekä tuki asetettaville no-mop zoneille muttei niillä kuuhun mennä ja samat taisivat löytyä jo S5 Maxissa. S7 on ainut oikeasti älykkäämpi malli, jossa on värisevä ja matoilta nouseva moppi mutta eipä senkään lopputulos vastaa käsin moppaamista. Noin muuten S6 MaxV on kyllä ihan pätevä, jos ei halua enempää rahaa pistää kiinni. Sen suurin etu/ominaisuus on toi AI-kamera, joka helpottaa vähän autonomisuutta väistelemällä paremmin matalia esteitä kuten johtoja vaikka se näemmä juuri PatrikSelinillä failas :)
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
415
En tiedä mitä on käynyt, mutta Roborock S5 Maxin takakansi ei sulkeudu, onkohan muilla ollut samanlaista vikaa?

Onkohan meidän kolmevuotias innostunut leikkimään takakannen kanssa :lol:
Huomasin tossa just, että jää kans ns. väpättämään n. 5mm auki.
 
Liittynyt
28.03.2019
Viestejä
163
Täällä ei juurikaan ole keskustelua ns. Kiinan-ihmeistä. Pistin kuitenkin loton vetämään, eli Amazonista Lydsto R1. Kyseessä on ilmeisesti Xiaomin ala-brändi tms. Laitteella on kuitenkin oma appi "Lydsto" Play Storessa. Siinä näytti olevan videoiden perusteella ihan hyvät säädöt. Kartoissa no go-zonet ja virtual wallit.
Tässä on telakassa 3 litran säiliö, navigointi laserilla, 2700pa imuteho, moppaus.

Hinnaksi tuli 228€.

Amazon.de
 
Liittynyt
04.03.2017
Viestejä
653
Onko näitä robotti-imureita ollut perinteisesti black fridayna tarjouksena, varsinkin sellaisia joita kannattaa edes harkita? Mulla harkinnassa olut jokin ROBOROCK 82m² asuntoon (kahdessa kerroksessa, josta 50m² yläkertaa, johon se tulisi).
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
101
Verkkokauppa.com:sta huomasin erittäin mielenkiintoisen tarjouksen

Onko tämä joku xiaomin alabrändi?
Hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan erittäin houkutteleva mikäli laadultaan hyvä ja hoitaa perustehtävänsä hyvin.
Itse ostin reilu 1kk takaperin s7:n. Viime aikoina valitellut joka ajon jälkeen sensorien puhdistusta ja olen pyyhkäissytkin ne sitten mikrokuituliinalla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.03.2019
Viestejä
163

Onko tämä joku xiaomin alabrändi?
Hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan erittäin houkutteleva mikä laadultaan hyvä ja hoitaa perustehtävänsä hyvin.
Itse ostin reilu 1kk takaperin s7:n. Viime aikoina valitellut joka ajon jälkeen sensorien puhdistusta ja olen pyyhkäissytkin ne sitten mikrokuituliinalla.
On se, ihan kuin muutama viesti ylempänä mainitsemani Lydsto R1. Imuri näyttää aika samalta ja spekseissä paljon samaa.
Näiden imurien lisäksi löytyy vielä muitakin merkkejä, joilla abaut samojen speksien tuote ja myöskin Xiaomin alabrändejä. Joitain nimiä mitä oon nähnyt: Honiture, Proscenic, Neabot, Arnagar.

Mulle tuli tänään toi Lydsto, mutten oo vielä ehtinyt testaamaan.
 
Liittynyt
29.09.2021
Viestejä
3
Mistä johtuu ja miten voi korjata seuraavan ongelman:

Jossain vaiheessa Roborockin telakka siirtyy kartalla väärään paikkaan (täysin eri huoneeseen), jonka jälkeen Robo on "pallo" hukassa eikä osaa enään siivota.
Tämä on tapahtunut pari kertaa. Täytyykö kaikki aloittaa alusta ja tehdä uusi kartta? Vai onko tähän joku muu ratkaisu?
 
Minulla S7. Se oli vähän aikaa pallohukassa kun ei tuntenut karttaa. Avasin oven toiseen huoneeseen ja nyt se tunnisti missä ollaan. Homma pelitti taas.
 
Liittynyt
09.02.2019
Viestejä
659
Itselläkin S5 Max oli kerran aivan sekaisin ja meni asunnossa mihin sattui, kun olisi pitänyt palata telakkaan. Oli jotenkin onnistunut kartoittamaan lisää asuntoa ulos ja siirtänyt telakan sijainnin sinne. Voin laittaa tästä kuvan spoileriin, kaikki harmaa on siis ylimääräistä aluetta kodin ulkopuolella :rofl2:
s5max.jpg
Muistaakseni sain palautettua tuon normaaliksi sovelluksessa valitsemalla ensin robotin -> kolme pistettä ylhäältä -> manage maps -> restore. Siellä sattui olemaan vielä kelvollinen pohja tallessa.
 
Liittynyt
29.09.2021
Viestejä
3
Ei onnistunut minulla noin. Täytyi tehdä uusi siivousajo että sain kartan.

Miten muuten, oletteko pitäneet imurin laturissa sähköissä, kun ei ole tarvetta lataukselle?

Elikkä osaako laturi huomata, että akku täynnä ja lopettaa latauksen ( Roborock S5 Max)?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
580

Pari vuotta ollut telakka aina sähköissä. Luotan siihen että osaa olla ylilataamatta akkua, varmaan jää jonkinlaiseen ylläpito lataussykliin.. EIhän siinä muuten olisi mitään järkeä käyttäjän kannalta. Akun vaihtaa 5 minuutissa jos menee joskus huonoksi.
 
Liittynyt
30.11.2020
Viestejä
65
Ainakin oma S6 maxv on ollut melkein vuoden päivät kiinni seinässä, enkä ole huomannut akun kestossa heikkenemistä. Tämä siivoaa 3krt/vk 60m^2 pohjapinta-alan aika tarkkaan 60min ja akun varaus on pudonnut aina noin 60%, uudesta asti.

Virtanapin taustavalohan tässä ainakin indikoi latauksen tilaa ja taisi asetuksista saada sen sammumaan kun lataus on valmis. Senkin perusteella tuskin nämä jatkuvasti lataisivat akkua, enkä tiedä olisiko se kovinkaan pitkäaikainen ratkaisu li-ion akkujen kanssa. Joku perus ylläpitosykli siellä varmaan on.
 
Liittynyt
25.11.2018
Viestejä
305
Käytättekö xiaomin vai roborockin appia? Eilen otin oman s6 maxV:n käyttöön ja latasin tuon roborock apin
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
398
Roborockin appi itsellä ollut käytössä. Xiaomin appia en ole koittanutkaan.
 
Liittynyt
26.10.2017
Viestejä
85
Tuo Viomi S9 näyttää kyllä paperilla kiinnostavalta tapaukselta, vaikka Roborock S7 olikin ostoslistalla. Samaan rahaan suurinperin saisi jo tuon tyhjentävän telakan mutta aina näissä kiinalaisissa miettii kokonaisuutta..

S7:ssa olisi tuo täyssilikoninen rulla kun taas Viomissa on rullassa karvaakin. Sen tiedän kokemuksesta keräävän karvoja paljon herkemmin ympärilleen kuin tuo täyskuminen… Tässähän on sitten taas punnittavaa.
 
Liittynyt
03.11.2019
Viestejä
146
Käytättekö xiaomin vai roborockin appia? Eilen otin oman s6 maxV:n käyttöön ja latasin tuon roborock apin
Itsellä S5 ja siinä ei edes toi Roborock-app toimi, pelkästään Xiaomin. Hyvin se ajaa asiansa ihan sama kumpi on. Samat ominaisuudet niissä taitaa olla pidemmän päälle
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 255
Mikäs malli se nyt pitää ostaa?
Meillä irobot 981, ihan ok, mutta porukoille pitäis suositella? Toi on ollu ihan ok, mut eikös ala vanha olla.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 802
Käytättekö xiaomin vai roborockin appia? Eilen otin oman s6 maxV:n käyttöön ja latasin tuon roborock apin
Xiomin apista ei pysty ajamaan robottia kameran kautta joka muistaakseni roborockilla onnistui. Muuta eroa en ole löytänyt.
 
Liittynyt
04.10.2018
Viestejä
342
Tuli vaimon vaatimuksesta ostettua Powerin tarjouksesta Lenovo TS1 PRO (399€) tyhjennystelakalla. Perussiivouksen hoitaa ihan ok (aiempaa verrokkia ei ole), muttei osaa tyhjentää säiliötä tyhjennystelakkaan. Toisin sanoen vaikuttaa olevan rikki ainakin osittain vaikka perussiivous ja appi toimii oikein. Moppausta en ole jaksanut vielä testata ennen kuin tyhjennys alkaisi toimimaan. Netin syövereistä en löytänyt tähän apua ja alkuinnostuksen jälkeen jäänyt pettynyt maku uudesta perheenjäsenestä ja saatan palauttaa.

Hinnasta en osaa sanoa tarkemmin - tätä näköjään myydään Amazonissa miltei samaan hintaan koko ajan. Onko vastaavia (2700 imu, HEPA, moppaustoiminto) tai parempia 300-400 eurolla, jotka kannattaisi valita tämän sijaan? Tämä Lenovohan on brändätty versio Proscenic m7sta, joten mikäli tästä tiedätte enemmän niin onko samaa tasoa siivousjäljessä vs. roborock?

Edit:
Ja tyhjennystelakalla ei ole suoranaista tarvetta, kun vie enemmän tilaa, pitää tyhjennyksen yhteydessä kovaa ääntä ja näköjään vaatii pölypussin, johon menee turhaan kustannuksia (Dyson / rikkaimurikaatosäiliö olisi toimivampi ratkaisu). Säiliön kuuluisi olla sen kokoinen ettei vaadi tyhjennystä <100 m2 ajolla.

Onko Tesvor S6 tuttu tällä palstalla? Suomalainen Kotibotti tjsp myy näitä ja tulee robotti-imureista kyseltäessä ensimmäisenä halutuloksena.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
164

Itselläni sama lenovo. Jos olet muutenkin jo miettinyt palauttamista, niin suosittelisin sitä ja hae joku budjettiin sopiva roborock / roomba tilalle. Tärkeimpänä syynä paljon lenovoa parempi ohjelmistotuki.

Tyhjennys meillä kyllä toimii. Sovelluksesta voit säätää kuinka usein se tekee sen, voisiko asetuksena olla nyt että imuri ei tyhjennä itseään?

Lenovon suurimmat miinukset on tosiaan softassa, karttaan liittyviä. Meillä ainakin laite unohtaa kartan punaiset no go zonet lähtiessään tekemään ajastettua siivousta. Vihreät huonerajat kyllä muistetaan ja niiden mukaan siivotaan halutut alueet, mutta vihreiden alueiden sisällä olevat punaiset alueet unohtuvat. Tätä ongelmaa ei ole jos imurin laittaa itse päälle. Toinen ongelma on, että kartta aina välillä liikkuu vähän johonkin suuntaan, mutta kartan päälle käsin piirretyt vihreät huonerajat ei. Eli niitä pitää välillä aina vähän siirrellä jos halutaan, että imuri menee olohuoneen ihan nurkkia myöten.

Specsit taitaa olla enemmän markkinamiesten juttuja ja vähemmän relevantteja käytännössä. Imuteho on paperilla kova, mutta yhtä hyvään tai parempaan siivoustulokseen taidetaan päästä alhaisemmillakin tehoilla erilaisella harjaksella. Moppauskaan tuossa ei ole mitenkään ihmeellinen, mutta sama kuin muissakin Roborock S7:aa lukuunottamatta. Eli raahaa märkää rättiä perässä. Fiksummat osaavat säätää veden määrää ja S7 tosiaan liikuttaa jo moppia ja nostaa sen matoilla ylös.

Voi tuon kanssa elää, mutta em. asiat toimivat mielestäni tyhmästi. Ei kokemuksia muista robo-imureista, mutta uskon, että jos tyhjennystelakka ei ole välttämätön, niin tuolla budjetilla saa etenkin softaltaan (se tärkein ominaisuus) paremman laitteen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
552
Täällä on ollut jonkin aikaa Deebot Ozmo 920 eikä vielä ole löytynyt valitettavaa. Kartan piirto ja suunnistus toimii ongelmitta, löytää tiensä joka paikkaan mihin mahtuu ja käy lattiat läpi järkevässä järjestyksessä putsaten kaiken vapaan lattiatilan. Matontunnistus toimii ja imuroidessa lisää tehoja kun menee maton päältä. Tuo pääsee kolmelle ohuemmalle matolle, mutta parille pitkäkarvaisemmalle ja paksummalle matolle ei pääse. Ainoa laitteen miinus tähän asti on ollut, että kynnysmatolla matontunnistus toimii vain pienellä osalla mattoa, sen päälle meni mopin kanssa kunnes laittoi no mop zonen maton kohdalle. Muut matot osaa kiertää hyvin mopatessa. Huoneiden rajaus kartalta toimii ongelmitta, no mop zonea lukuunottamatta muita rajoituksia ei ole käytössä, mutta niidenkin lisäys toimi ok kun sitä kokeili.

Imutehoa ei ole numeroiden valossa niin paljon kuin kovimmissa laitteissa, mutta hyvin on ihmistaloudessa kertyvät liat saanut kerättyä siltikin. Eli siivousjälki on ollut hyvää ja isona plussana laite on mukavan hiljainen. Moppaus on ongelmatonta perustasoa, imuri ei heiluta, hankaa tai värisytä moppia, mutta kerran viikossa mopatessa moppi likastuu etureunasta ja jää puhtaaksi takareunasta. Eli moppaus ei ole turhaa kun saa likaa kerättyä, mutta kerta viikkoon riittää kun mopin takareuna jää vielä puhtaaksi. Vesimäärä on appsista säädettävä, mutta standardia pienempiä tai isompia vesimääriä ei ole tullut kokeiltua, vakio on vaikuttanut sopivalta. Pesuaineita ei ole tullut kokeiltua vaan pelkällä vedellä on tullut puhtaalta näyttävä moppaustulos. Jos moppauslevyn laittaa pohjaan kiinni, niin laite imuroi ja moppaa, ilman levyä vain imuroi.

Aiempaan Roomba 676 malliin verrattuna Ozmo 920 on huomattava parannus. Ozmo on todella paljon hiljaisempi, navigoi järkevästi, siivoaa koko asunnon joka kerta ja lisäksi moppaa. Roomba ajoi noin 1,5 tuntia sinkoillen satunnaisesti ympäriinsä, Ozmo ajaa alle kolme varttia siivoten joka paikan kertaalleen. Myös Ozmon suodattimet vaikuttaa paremmilta kuin Roombassa, kun ensin on tiheä metalliverkko, sen jälkeen vaahtomuovi ja sitten paperinen suodatin.

Roborock S7 olisi ollut toinen, jossa on oikeasti toimiva moppauskuvio kun se nostaa mopin ylös matolla. Eli plussana S7 imuroi myös matot silloin kun se moppaa, Ozmo 920 kiertää matot kun se moppaa. Mutta kun Ozmolla on hintaa 300e ja S7:lla 530e, niin S7 ei vaikuttanut tuon hintaeron arvoiselta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 359
iRobotiltakin vaihteeksi jotain uutta. Saaneet ilmeisesti ainakin jenkeissä hintaa painettua ja tuotua mukaan ton AI-kameran. Ei toi edelleenkään Roborockien hinnoille taida pärjätä mutta muuten vaikuttaa ihan positiiviselta. Saa nähdä koska tulee pohjolaan:

Liittynyt
04.10.2018
Viestejä
342
@LendZi kiitokset kommentista. Ohjelmiston arvoa en vielä ymmärrä, kun haluaisin ton vain toimivan :) . Katsoin tyhjennystelakan pohjaan ja siellä tosiaan iso pölyklöntsä jumissa eli siinä syy. Pohjaa en kuitenkaan avaa ettei mene palautusoikeus, joten ainakin tämä yksilö lähtee takaisin. Siivousjälki on kyllä ihan jees.

@teemz kiitokset arvostelusta. Täytyy tsekata laite.

Onk o muuten Roborock s6 pure ja Max suuresti toisistaan poikkeavia käytännön tasolla?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
552
Onko Powerin tarjouksessa oleva ECOVACS DEEBOT OZMO 950 ROBOTTI-IMURI hintansa (399€) arvoinen?
Ozmo 920:n kokemusten perusteella tuota voi suositella.

950:n erona 920-malliin on selkeästi isompi akku (5200mAh vs 3200mAh ja 200min vs 110min) ja kovempi imuteho. Jos on iso asunto yhdessä kerroksessa, eli imuroitavia neliöitä kertyy yli 100, on kiva kun saa koko asunnon hoidettua kerralla. Tai jos on esim eläimiä tai lapsia tuomassa sotkua, tai vaikka paljon mattoja, niin kovempi imuteho saa arvatenkin roskat tehokkaammin kerättyä. Mutta Dustinista 300 eurolla löytyvässä Ozmo 920:ssa voi olla jollekin parempi hinta-laatusuhde kuin 950:ssä satasen lisähinnalla.
 
Kyllä, kotoa löytyy lapsia, joten mitä kovempi imuteho sitä parempi. Täytyy katsoa arvosteluja ja verrata ennen kaikkea tuohon Lenovo TS1 PRO /Proscenic M7, kun sitä huonompaa ei halua ostaa. Harmi ettei tuo Vacuum Wars ole arvostellut kyseistä laitetta (siis Lenovoa), kun heillä näyttää olevan aika perusteelliset testausmenetelmät
 
Liittynyt
12.02.2019
Viestejä
66

Oma Ozmo 950 tuli Amazonista hintaan 394e tammikuussa.

Sanotaan että suhteellisen kivasti toimii 75m2 asunnossa koiran kanssa. Appi on imurin heikoin osa, mutta kun sitä osaa käsitellä, niin toimiva laite. Vertailukohtaa ei ole.

Jos joka päivä ajaa niin on puoli säiliötä täynnä ja moppausta en ole edes kokeillut.

Jäi joihinkin kynnyksiin kiinni kun oli hiuksia sun muuta koneistossa.

Alkuperäinen idea oli ostaa S5 Max, mutta kun tämä tuli alennukseen niin päädyin sitten tähän. Ihan sataprosenttisen vakuuttunut en ole, eli vielä vähän mietityttää olisiko Roborock ollut parempi. Mutta toki aiempaan normi-imurointiin verrattuna niin onhan robotti huikea parannus.

E: Viimeinen lause selkeämmäksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
330
Kellään foorumitovereilla tarvetta harjoille, tilasin alista pussillisen 4kpl pääharjaa (harmaat harjan päät), 8 sivuharjaa (kuusiokolopää ja ruuvikiinnitys) ja muutama filtteri, mutta ei käynytkään mi robot mop pro. Myyn mielelläni tarvitsevalle, omassa epähuomiossa vääränlaiset niin muistutuksena muillekkin, että Xiaomillakin muutamia eri harjamalleja.

1633532004328.png
 
Varmaan kannattaisi kertoa mille mallille nuo sitten käy
 
Liittynyt
06.09.2020
Viestejä
137
Noin vuoden ollut Roborock S6 ja edelleen tyytyväinen. Eihän se toki täydellinen ole.

Tuoreimpana havaintona eräänlainen "tyhmyys". Ainakaan S6 ei osaa touhuta huoneessa kuin joko horisontaalisesti tai sitten vertikaalisesti. Ei siis yhdessä huoneessa osaa kulkea kahteen eri suuntaan, vaikka siitä olisi useinkin hyötyä. Jos aloittanut imuroinnin vaikkapa horisontaalisesti, ja tulee johonkin kapeaan kohtaan mikä kannattaisi hoitaa vertikaalisesti, niin jääräpäisesti jatkaa horisontaalisesti tahkoten sitä kapeaa väliä ees-taas-ees-taas... Aikaa palaa ylimääräisiin käännöksiin.

Lisäksi muuttaa jostain syystä yhden-ja-saman huoneen imurointisuuntaa eri imurointikerroilla. Tänään saattaa imuroita olohuoneen horisontaalisesti, ensiviikolla vertikaalisesti - vaikka mikään huoneessa ei ole muuttunut, ja vaikka horisontaalinen suunta olisi nopeampi (pidempiä vetoja kerralla = vähemmän käännöksiä).

Jalkalistat tuottavat myös päänvaivaa. Tutka tunnistaa seinän, mutta ei jalkalistaa, mikä johtaa siihen, että Roborock "tuuppii" seinänvierustoilla jatkuvasti jalkalistaa. Kulku ei siis ole kovin sulavaa huoneessa, missä on normaalikorkuiset jalkalistat.

Kokonaisuutena robotti-imuri on kuitenkin oiva peli, mistä en luovu.
 
Vertikaalisesti? Osaako se levitoida?
 
Liittynyt
04.10.2018
Viestejä
342
Oma Ozmo 950 tuli Amazonista hintaan 394e tammikuussa.

Sanotaan että suhteellisen kivasti toimii 75m2 asunnossa koiran kanssa. Appi on imurin heikoin osa, mutta kun sitä osaa käsitellä, niin toimiva laite. Vertailukohtaa ei ole.

.......

Alkuperäinen idea oli ostaa S5 Max, mutta kun tämä tuli alennukseen niin päädyin sitten tähän. Ihan sataprosenttisen vakuuttunut en ole, eli vielä vähän mietityttää olisiko Roborock ollut parempi. Mutta toki aiempaan normi-imurointiin verrattuna niin onhan robotti huikea parannus.

E: Viimeinen lause selkeämmäksi.
Kiitti kommentista. Meillä sama neliömäärä / kerros ja sinänsä pääsiivouspaikka vain toisessa kerroksessa, joten kuulostaa lupaavalta.

Perustuuko S5 Maxin mahdollinen paremmuus mutuun vai vertailuihin? Ainakin tuo Vacuum Wars pisteytti Ozon huomattavasti paremmaksi (en tosin kuunnellut äänillä, joten tarkemmat perustelut vielä läpikäymättä :) ).
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 434
Viestejä
4 161 554
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom