Nonni, nyt on Roborock S6 Maxv pyörinyt nurkissa parisen viikkoa ja nyt voi kertoa kokemuksista:
Asennus
- konfaaminen meinasi päättyä hermojen menettämiseen kun laite ei suostunut yhdistymään wifiin. Tähän auttoi imurin resetointi
- Roborockin ja Asuksen reitittimien yhteensopivuudesta on ollut puhetta aiemminkin ja ongelmia esiintyi myös tässäkin tapauksessa. Asus RT-AX55 reititin kyllä yhdisti (pienen konfaamisien jälkeen), mutta robotti tippui latauksessa ollessaan pois verkosta ja palasi takaisin online vasta kun ajastus tai manuaalinen imurointi alkoi
Käyttö
- Softa on suht' helppokäyttöinen. Pieniä parannusehdotuksia voisi tehdä (esim. jos ensimmäisellä kerralla jos jää joku huone skannaamatta, ei sen lisääminen karttaan ole niin yksinkertaista kuin voisi olla)
- Imurissa oleva kamera on näppärä. Ihan kaikkea sekään ei pelasta, mutta yllättävän älykkäästi osaa ajella pitkin kämppää. Yllättävän koukuttavaa seurata reaaliaikaisesti sohvan alta imurointia

. Iso plussa siitä, että laite osaa ottaa kuvan esteestä ja sitä voi sitten ihmetellä softan kautta. Myös omaa puhetta saa lähetettyä robotin toistettavaksi.
- Moppausta olen kokeillut kerran. En ostanut laitetta moppaamaan, mutta ihan kiva feature. Ei siivoa ainakaan kerta ajelulla mitään pinttyneempiä tahroja (mikä on ihan itsestään selvää, jokainen voi kokeilla raahata perässään märkää rättiä ja katsoa miten hyvin lika lähtee)
- Imurointiin olen todella tyytyväinen. Ajastetusti on siivoillut ja jälki on mielestäin todella hyvää. Toki kulmiin jää toivomisen varaa, mutta esim. kissanhiekan se imuroi mennen tullen
- Säiliö on pieni, mutta niinhän se näissä kaikissa. Ainakaan vielä en ole kaivannut itsestään tyhjennystä. Hyvin ehtii tyhjäämään käsinkin.
Kaikkia 2cm kynnyksiä tuo ei pysty ylittämään, riippuu hyvin pitkälti kynnyksen muodosta. Myös pienimmät piuhat se imee kitusiinsa (esim. kännykänlaturin piuhan).
Olen todella tyytyväinen, eikä paluuta vanhaan imurointiin enää tule.