Täällä on nyt noin 2 viikkoa pyörinyt roborock s5 max. Vähän kokemuksia millainen ollut, itsellä ei aiempaa kokemusta näistä ole.
Itse käytän roborockin omaa sovellusta, noiden virtuaalisten seinien teko on helppoa ja myös antaa käskyjä imurille mitä huonetta tai huoneita siivotaan, meille etenkin eteistä siivotaan ahkerasti. Aikataulutusta en ole kokeillut, eikä kyllä tietoa onko sitä edes.
Sitten hieman haastaavaa sekä aikaa vievää oli saada huoneet eroteltua, tarkoitan makkari, olkkari. Tämän kanssa meinasi ja menikin hermot
Tullut myös kokeiltua monikarttoja (multi-level) hyvin on toiminut ainakin kerran, osasi piirtää uuden kartan sovellukseen. Tunnisti myös ettei latausasemaan ole pääsyä (oli alakerrassa) ja palasi siihen kohtaan mihin olin imurin nostanut.
Sitten itse imuriin, saa jopa yllättävän hyvin imuroitua matot kunhan ovat isoja, sitten eteisen pieni matto onkin välillä myrkkyä ja vie sitä mukanaan.
Muuten pölyä ja hiekkaa ollut huomattavasti vähemmän asunnossa.
Lisää haasteita ollut esim, verhot jotka ylettävät maahan asti, kerran pyörittänyt itsensä näihin jumiin.
Pelikortit, nappaa sisään ja menee tukkoon
Laturin johdot, ottaa mukaansa koko laturin.
Pöly/roska säiliön puhdistus joka ajon jälkeen, ainankin meillä tehtävä kun koko yläkerta ajetaan.
kerran mennyt aivan tukkoon ja ei minkäänlaista ilmoitusta antanut, kuuli että imuroinnin ääni muuttui, roskasäiliöön olisi kyllä vielä mahtunut tavaraa.
Huoneen kulmista ei saa kunnolla otettua.
Sitten vielä tämä moppaus, no ehkä siintä voisi käyttää enemmän sanaa pyyhintä, ainakin veden kanssa vielä ei ole tullut kokeiltua miten pesuaineen kanssa toimii.
Loppuyhteen vetona, en tästä luovu ja ajatuksena on hankkia vielä toinen imuri lisäksi, pääsee alakerran hoitamaan

Kuitenkin paljon auttaa imuroinnissa ja vähentänyt merkittävästi perus imurin käyttöä.
Tekstistä tuli pitkä, toivottavasti tästä oli hyötyä mikäli tätä on harkinnut ostavansa