Robotti-imurit

Vähän katselin tarjouksia että olisiko Roborock S7 maxv plus tyhjennysasemalla tarjouksessa, mutta ei vielä sattunut silmään. Suomesta ~850€ ja saksasta ei tunnu löytyvän tilaamalla mistään joka toimittaisi Suomeen. Ilmeisesti hintaansa järkevin ostos näissä "kalliimmissa" malleissa.

Meillä S50 -mallissa jo 23000 m2 takana ja jaksaa porskuttaa menemään, taitaa olla toinen akku nyt menossa jos muistan oikein, yksin rengasmoduuli vaihdettu sekä imurimoottori ihan omasta syystä kun säiliö unohtunut pariin otteeseen tyhjentää ajoissa.

Itse odottelen vielä, että tuo Roborock S8 Pro Ultra tulee myyntiin, sillä siinä on myös mopin automaattinen puhdistus sekä nuo vesisäiliön täyttö (puhdas ja likainen vesi). Itsellä on nyt tuosta malli Roborock S7 Pro Ultra ja sen ainoana puutteena on tuo Älykäs väistö eli kameran puute. Meillä kun on eläintalous ja nuo kissat raahaavat leluja tai joskus esimerkiksi jotain narun pätkiä pitkin kämppää niin tuo ei osaa niitä väistää. No se menee alakertaan siivoamaan aluetta mihin kissat eivät muutenkaan pääse ja siellä ei kameran puutteesta ole haittaa. Pitää vaan odottaa tuon siirtämistä tämän vuoksi.. Ei tunnu saavan mistään Suomesta toistaiseksi.

Kuvakaappauksessa nuo olennaisimmat erot. Jos meinaat pelkällä imurilla elää niin sitten varmaan tuo S7 riittää, mutta olen kyllä pitänyt tästä vaihtoehdosta, että moppiin ei tarvitse koskea ja se on myös aina puhdas.
1681198103209.png
 
S7 MaxV Ultra sisältää mopin pesun, mutta ei kuivausta (kuin lisäosalla), joka sisältyy S8 Pro Ultraan vakiona.
 
S6 MaxV valittaa jatkuvasti siivouksen jälkeen sensoreista, vaikka olen ne pyyhkinyt toistuvasti. Ei tuo sinänsä menoa haittaa, mutta vähän ärsyttävä "ominaisuus".
 
Vähän katselin tarjouksia että olisiko Roborock S7 maxv plus tyhjennysasemalla tarjouksessa, mutta ei vielä sattunut silmään. Suomesta ~850€ ja saksasta ei tunnu löytyvän tilaamalla mistään joka toimittaisi Suomeen. Ilmeisesti hintaansa järkevin ostos näissä "kalliimmissa" malleissa.

Meillä S50 -mallissa jo 23000 m2 takana ja jaksaa porskuttaa menemään, taitaa olla toinen akku nyt menossa jos muistan oikein, yksin rengasmoduuli vaihdettu sekä imurimoottori ihan omasta syystä kun säiliö unohtunut pariin otteeseen tyhjentää ajoissa.
Nyt irtoaa Powerista tuo s7 maxv plus hintaan 764,91€. Ite kurnuutan vielä menemään Lenovon T1 prolla, joka tuli hommattua muutama vuosi takaperin. Akku alkaa mennä ja korvaajaa pitäisi alkaa etsiä, mutta vielä en ole saanut perusteltua uuden hankintaa
 
Vaimo tilas synttärilahjaksi roboimurin. Mikä menisi näihin kriteereihin. Talo 140m² laminaattilattialla, kissoja, koira, lapsia ja tyhjennysasema. Eli ei olisi heti karvoista tukossa ja osaisi väistellä leluja. Moppaus olisi hyvä lisä jos edes siedettävästi toimisi. Hinta alle 600€, jos jotain mullistavaa saa niin vähän voi joustaa. Kiitos jo valmiiksi.
 
Ylipäätään imurointi on melkoista nysväystä, jos lattiat roinaa täynnä. kannattaa keräillä pois.
 
Joskus jotain jää lapsilta ja noi kissat tiputtelee tavaroita plus niiden lelut siihen päälle. Imurointi kuitenki tapahtuis usenin silloin kun ketään ei ole kotona. Sillä aattelin että olisi hyvä jos osaisi väistellä. Toki mahdollisimman vähällä roinalla yritetään lattiat pitää.
 
Käytännössä robotti-imurissa pitää olla kamerat jos haluat että väistää pienet tavarat. En osaa sanoa löytyykö 600 € hinnalla tuollaista. Ei ainakaan puhdistusasemallista.
 
Dreame z10:ssa on nuo kaikki haluamasi ominaisuudet ja on toiminut meidän kahden kissataloudessa hyvin.

Ostimme 399 hintaan, mutta en näillä nykyisillä hinnoillakaan sitä poissulkisi vaihtoehtoista.
 
Saisiko vinkkejä Neato käyttäjiltä (itsellä d8) Asun 2-kerroksisessa talossa ja tähän ei saa näköjään "multiple maps:ia". Joten laitoin yläkerran ajelemaan ilman nettiyhteyttä, jotta alakerran kartta ei häviä.
Olisiko tähän fiksumpaa käytäntöä?
Ja saako turbo-moden päälle ilman sovellusta? Imurin napista sain lähtemään vain eco-modella. Oli ajatuksissa hommata tämä vanhuksille, joilla ei ole nettiä. Mutta jos ei saa ilman sovellusta turboa päälle, pitää hommata joku toinen laite.

Mulla on ollu kohta vuoden D8 käytössä joka lähtee kohta vaihtoon jahka löydän paremman korvaajan. Tuota turboa ei saa päälle kuin sovelluksesta ja eipä ole vieläkään tullut tuota multiple mapsia, lukee edeleen sovelluksessa "Multiple maps coming soon!"

Tuossa jo aikasemminkin kyselin hyviä vaihtoehtoja ja taas ketjua lueskeltua niin Dreame DreameBot D10s robotti-imuri DI2016 - Gigantti verkkokauppa tällä ei varmasti mennä metsään? En nyt äkkiseltään hoksannu keneltäkään mitään negatiivista sanottavaa.Jos budjettia venyttäis vaikka vielä 100€ niin mikä olis siihen luokkaan paras vaihtoehto?

Gigantin outletissa löytyis vielä vähän edukkaammat Xiaomin laitteet:

Mites nuo vertautuu tuohon aikasempaan DreameBotin laitteeseen? Moppaus noissa ainaki on, mitä en tarvi, mutta onko nuo ehkä jopa parempia vaihtoehtoja?
 
Touta z10 proota mietinki yhdeksi vaihtoehdoksi roborock q7 max+ ohella mutta roborockissa ei taida olla väistelyominaisuuksia kummemmin
Dreame z10:ssa on nuo kaikki haluamasi ominaisuudet ja on toiminut meidän kahden kissataloudessa hyvin.

Ostimme 399 hintaan, mutta en näillä nykyisillä hinnoillakaan sitä poissulkisi vaihtoehtoista.
 
Dreame z10:ssa on nuo kaikki haluamasi ominaisuudet ja on toiminut meidän kahden kissataloudessa hyvin.

Ostimme 399 hintaan, mutta en näillä nykyisillä hinnoillakaan sitä poissulkisi vaihtoehtoista.
Touta z10 proota mietinki yhdeksi vaihtoehdoksi roborock q7 max+ ohella mutta roborockissa ei taida olla väistelyominaisuuksia kummemmin

Tarkistin Dreame Z10 Pron ominaisuudet ja ei mainintaa kameroista. Samantyyppinen 3D mappaus kuin Roborock Q7 max+ ja moni muu tuon hintaluokan laite, jonka avulla koittaa väistää pienemmät esineet. Jos tuo riittää niin sitten aika huokealla on mahdollista päästä ja kiinnostava tuote itsellekin tuohon 400 € hintaan.
 
Olipa tuo sinun kameraviesti jääny lukematta. Eikö tuossa z10 proossa ollu joku lisäanturi tms joka avittaa kiertämään pienet objektit, voipi kyllä olla et sekotanki johonki. Harmi ku ei tuota saa enää 400€. Mut joo täytyy kahtella noita kamerallisiakin josko sattuis löytymään.
Tarkistin Dreame Z10 Pron ominaisuudet ja ei mainintaa kameroista. Samantyyppinen 3D mappaus kuin Roborock Q7 max+ ja moni muu tuon hintaluokan laite, jonka avulla koittaa väistää pienemmät esineet. Jos tuo riittää niin sitten aika huokealla on mahdollista päästä ja kiinnostava tuote itsellekin tuohon 400 € hintaan.
 
Tarkistin Dreame Z10 Pron ominaisuudet ja ei mainintaa kameroista. Samantyyppinen 3D mappaus kuin Roborock Q7 max+ ja moni muu tuon hintaluokan laite, jonka avulla koittaa väistää pienemmät esineet. Jos tuo riittää niin sitten aika huokealla on mahdollista päästä ja kiinnostava tuote itsellekin tuohon 400 € hintaan.

Aivan totta, eihän siinä ollutkaan kameroita vaan 3D laserskannerit esteiden väsitelyyn. Toimii mielestäni ihan ok, vaikkakin ei niin tarkat kuin kamera.
 
Jos nyt oikein ymmärsin niin pikkuesineiden tai elukan vahinkotortun väistelemiseksi tarvii roborock s7 maxv tai roomba j7+. Halvemmalla ei taida päästä?
 
Jos nyt oikein ymmärsin niin pikkuesineiden tai elukan vahinkotortun väistelemiseksi tarvii roborock s7 maxv tai roomba j7+. Halvemmalla ei taida päästä?

En tiedä miten tuo S7 eroaa S6 mallista, mutta tuo S6 ei ainakaan mitään kovin pieniä esineitä havaitse. Villasukat sekä ne tortut saattaa mennä huomiotta.
 
Mikä noista robotti-imureista on tällä hetkellä se paras, mitä rahalla saa? Onko se tuo Roomba J7+ vai onko vielä parempi keksitty?
 
Mikä noista robotti-imureista on tällä hetkellä se paras, mitä rahalla saa? Onko se tuo Roomba J7+ vai onko vielä parempi keksitty?
Ei ole suoraa vastausta, mutta mikä tahansa imuri missä on sekä LiDAR sekä kamera edessä. LiDARilla onnistuu imurointi oli huoneessa valot päällä tai ei ja parempi navigointi. Ja edessä kamera millä tunnistaa esteet väistäen ne.

Plussana sitten tyhjennysasema (joissakin myös mopin pesut ja vesitankin täyttö jne), joko mukana tai myöhemmin ostettavana erikseen.
 
Juu ja olis hyvä, että imuri pääsee kynnysten yli. On myös paljon eroa siinä, miten imurit pärjää mattojen kanssa. Roborock meillä pärjää aika hyvin, mutta Deebot on pulassa koko ajan. Kummankin imuriin harjat menee välillä kissankarvoista tukkoon. Kai tuonkin joku imuri osaa hoitaa paremmin.
 
Enemmän ja vähemmän samanlaisia vehkeitä nuo perustoiminnaltaan ovat, eikä voida olettaa, että eläintaloudessa pärjäisi pelkästään robotilla imuroinnin osalta, vaikka miten kalliin laitteen hommaisi. Kyllä se manuaalinen lakaisu/imurointi välissä helpottaa huomattavasti robon työtä.
 
En tiedä miten tuo S7 eroaa S6 mallista, mutta tuo S6 ei ainakaan mitään kovin pieniä esineitä havaitse. Villasukat sekä ne tortut saattaa mennä huomiotta.
Pari testiä katsoin s7 maxv:stä ja kohtuu hyvin näytti suoriutuvan yllätysten väistelystä, jotakuinkin samaa tasoa roomba j7 kanssa. Päädyin roborokkiin vaikka meni yli budjetin, toivottavasti ei kaduta jälkeenpäin.
 
Enemmän ja vähemmän samanlaisia vehkeitä nuo perustoiminnaltaan ovat, eikä voida olettaa, että eläintaloudessa pärjäisi pelkästään robotilla imuroinnin osalta, vaikka miten kalliin laitteen hommaisi. Kyllä se manuaalinen lakaisu/imurointi välissä helpottaa huomattavasti robon työtä.
Joo mutta eroja tuntuu olevan ja aika isojakin.
 
Nyt irtoaa Powerista tuo s7 maxv plus hintaan 764,91€. Ite kurnuutan vielä menemään Lenovon T1 prolla, joka tuli hommattua muutama vuosi takaperin. Akku alkaa mennä ja korvaajaa pitäisi alkaa etsiä, mutta vielä en ole saanut perusteltua uuden hankintaa
olikos tämä joku perjantain tarjous, nyt hinta on 899.-
 
Ei tule ulostettua kodin lattioille niin siitä en tiedä, mutta Z10 pro kyllä osaa väistää mielestäni hyvin pienetkin lelut ja muut esineet lattialla.
 
Mikä noista robotti-imureista on tällä hetkellä se paras, mitä rahalla saa? Onko se tuo Roomba J7+ vai onko vielä parempi keksitty?
Itselläni J7+ pyörinyt reilun vuoden eikä valitettavaa ole. LiDARia en ole kaivannut ja navigointi toiminut oikein hyvin. Sitä en ymmärrä, että miksi jättäisin roinaa lattialle kun laitan robotin pyörimään. Parempi lopputuloshan siitä tulee, että lattiat ovat tyhjinä. Toki välillä jostain koiran vinkulelusta robotti lähettää kuvan, että tällainen löytyi sohvan alta ja kaikki tällaiset se osaa tarpeen mukaan kyllä kiertää. Mutta lattia tyhjäksi niin tulee robotilla kuin robotilla paras tulos. Itse en yleensä ole paikalla kun robotti siivoaa, vaan vaikka esim koiralenkin ajaksi laitan robotin pyörimään. Ja kuten tuossa yllä mainittu niin siinä kyljessä sitten manuaalinen nurkkien siivous Dysonilla. Ei nämä robotit kuitenkaan ihmeisiin pysty.
 
hmmmm.....tuo voi olla joko hyvä juttu tai huono juttu. Riippuu paljolti villakoiran tarkemmasta tyypistä.
Huono juttu tässä tapauksessa. Satuin pyyhkäisemään sohvan alta pölyjä esille kun kaivoin sinne pudonneen kynän. Ajattelin että imuri nykäisee nuo pölyt mennessään mutta siinähän nuo vielä oli ajon jälkeenkin :lol:
 
Roborock S7 maxv plussasta ei mitään järisyttävän erilaisia kokemuksia vs S50 - malli, erinomainen kone tämäkin. Tyhjennysasema erityisen äänekäs, vaimo ja koira eivät vielä siihen tottuneet.

Kone on ilmeisesti amistyyliin pienemmällä maavaralla vs S50, meinaa rutata mattoja lattialta ja yhteen huoneeseen ns rakentaa muurin itselleen ja ei pääse sinne. Pitää keksiä jokin "tarranauha" jolla maton reunan saa lattiaan kiinni...vinkkejä vastaanotetaan, millä räsymaton saisi pysymään.
 
Olikos tuossa mallissa nouseva luuttu? Jos on, niin kannattaa laittaa asetuksista se päälle ja maalata matot karttaan niin ehkä auttaa hiukan.
 
Meinasin vaihtaa 5-6 vuotta vanhaan xiaomin (S1?) imuriin aikoinaan ali babasta tilatun tarvikeharjan. Yllättäen harjan pää näköjään jumissa eli ei pyöri tuossa vehkeessä, vaikka sopivan kokoinen onkin. Voisi kai pistää imurin vaihtoa tulille. Budjetilla ei väliä, mutta mikä nyt mahtaisi olla laadukkain peli? Toki testejä ja tätä lankaa luettu, mutta ei oikein ole vielä auennut. Vaatimuksina olisi nyt lähinnä, että varaosia saisi Suomesta, ei mitään automaattista tyhjennyspömpeliä, mielellään imurointialueen rajaus sellainen, että onnistuisi ilman koko kämpän läpi imurointia jo ensimmäisellä kerralla (suht kallis matto olohuoneessa sohvan alla, eikä tuota viitsisi pois ottaa, eikä imuri tuolle tosiaan saisi mennä eli pystyykö esim.jollain kaukosäätimellä rajaamaan imurin kulkua pois jo ensimmäisellä kerralla ja siitä jäisi kartta sitten talteen)?
 
Täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että S50 kulki helpommin ja tarkemman oloisesti talossa jossa matalia hapsuttomia räsymattoja lattioilla kuin tää S7 maxv plus. Tää jättää monen huoneen käymättä täysin, kun matot menevät ruttuun. Lisäksi tää on "rantumpi" menemään tympeissä paikoissa kuten lasten huoneet jossa romua voi olla lattialla, toisaalta tää ei oo jäänyt kuin 1/4 siitä jumiin kuin mitä S50 keskimäärin jäi erilaisiin asioihin...

Itsestään tyhjentyminen toimii hyvin,murskesoran paloja voi olla ulkoeteistestä joskus jäänyt pölyastian pohjalle...koirankarvat siivoaa tosi hyvin ja muutenkin on kerännyt aina vähän enemmän pölyä ja karvaa kuin S50. Ei ole ihan ostajan katumus kyllä,vähän hämmentävä mutta semi tyytyväinen olo päivitykseen on.
 
Itse olen Q7 Maxin kohdalla vaan ottanut räsymatot pois. Ei pärjää niiden kanssa, joten sillä mennään. Täytyy sanoa, että on hämmentävää kyllä ongelmissa tilanteissa jossa reuna ei ole selkeästi määriteltävissä ja kohta on epätasainen. Edellinen neato hyytyi lähinnä tuohon kynnykseen joskus kun ei päässyt siitä aina yli. Roborock ei tykkää esim. lasikaapistosta jonka vieressä on matto niin että toinen rengas on lattian ja toinen maton puolella (sellainen matala jämäkkä matto, joka ei liiku). Jää siihen usein hinkkaamaan, en sitten tiedä johtuuko tuosta maton tunnistuksesta vai mistä. Kun maton siirtää lähemmäksi reunaa niin ongelma katoaa. Jää harvemmin jumiin ahtaaseen väliin kuin Neato jäi, mutta on sitäkin tapahtunut muutaman kerran. Sen verran harvinainen tapahtuma, että ei ole häirinnyt.

Kartan säätäminen vaatisi kyllä jotain muutosta. Haluaisin, että kartan saisi jotenkin varmuuskopioitua niin että siihen voisi suoraan palata. En tiedä pitäisikö lisätä vaan karttoja (vähän kuin kerroksia) ja voiko niitä kopioida suoraan. Tai sitten saisi karttaan kertoa robolle missä se on.

Joutunut kerran kokonaan kartoittamaan kartan uudestaan kun puhdistuksen jälkeen kuvitteli olevansa eri huoneessa kuin oli ja koko kartta meni ihan sekaisin. Tälläkin hetkellä karttaan on ilmestynyt muutamia haamualueita, mutta sen kanssa on vielä toistaiseksi pystynyt elämään. Joutunut säätämään huoneita kun on rikkonut karttaa.

Automaattityhjennystä en ole kyllä kaivannut kertaakaan. Simppeli toimenpide eikä ole kummoinenkaan toimenpide (laitan putsaamaan pienen käytävänpätkän jos en ole paikalla pausettamassa paluumatkalla roboa, kun latauspaikka sängyn alla). Harjan putsaaminen hiuksista pitää kuitenkin tehdä kääntämällä ylösalaisin käytännössä tyhjennyksien kanssa samalla nopeudella ja toisin kuin neatossa tuo sivuharja on ruuvilla. Typerää ettei voi putsata ilman työkalua (kuten Neatossa pystyi kun sivuharja oli magneetilla kiinni), mutta kyllä se toki menee. Tyhjennysasema olisi aika turha ainakin meillä kun hiuksia tulee sen verran paljon harjaan. Tuo kumiharja on kyllä helpommin putsattavissa hiuksista kuin harjainen harja jonka Neatoon hankin. Kerää hiukset harjan päihin eikä keskelle jää oikeastaan mitään. Puhdistuksen tehosta en osaa suoraan sanoa mitään. Ehkä about sama mattojen kohdalla kuin Neatossa mutta ehkä harjan mitalla hivenen häviää kuitenkin puhdistustuloksessa.
 
Tuli roborock S7 sitten laitettua. On kyllä vehkeet kehittyneet alkuaikojen kinkki-imureista. Hyvin osaa navigoida no-go zonet ym. huomioiden, vetää eteisen pörrömatonkin itsekseen, kun edellistä piti vähän aina maton reunassa avitella. Pölysäiliö sen muotoinen kyllä, että hankalampi puhdistaa, täytyy joku (alennus)päivä katsella tuolle tuo automaattinen tyhjennyspömpeli vielä. Toki räsymattojen kulmat vaatii maalarinteippauksen edelleenkin ennen imurointia, että ei mene rullalle, mutta pieni vaiva tuo.
 
räsymattojen kulmat vaatii maalarinteippauksen edelleenkin ennen imurointia, että ei mene rullalle, mutta pieni vaiva tuo.

Mites jos vain käyttäisit räsymatot ompelijalla joka vetää niihin päärmeet päihin? Kuulostaa "vain vähän" työläälle teipata asunnon lattioita jos haluaa imuroida : D
 
Mites jos vain käyttäisit räsymatot ompelijalla joka vetää niihin päärmeet päihin? Kuulostaa "vain vähän" työläälle teipata asunnon lattioita jos haluaa imuroida : D
Tai sitten vaan vaihtaa matot johonkin nykyaikaiseen mattotyyppiin, jonka päälle robo nousee ongelmitta. Räsymatot nyt on aika kamalia noin muutenkin.
 
Neato lopettaa toimintansa

Vorwerkin mukaan Neato ei päässyt vuositavoitteisiinsa Vorwerkin alaisuudessa, ilmeisesti yhtenäkään vuonna. Emoyhtiöllä tuli lopulta mitta täyteen ja Neaton tarina saa nyt loppunsa. Neaton työntekijöistä ainakin sata irtisanotaan ja yhtiöstä jää jäljelle enää Italiassa toimiva ylläpitoyksikkö. Kyseinen yksikkö vastaa siitä, että yhtiön tuotteet ja verkkopalvelut toimivat vielä viiden vuoden ajan. Sen jälkeen Neaton taustapalvelut ajetaan alas ja kaikki Neatojen "älykkäät" toiminnot, mm. älypuhelinsovellus, lakkaavat toimimasta.

Tai sitten vaan vaihtaa matot johonkin nykyaikaiseen mattotyyppiin, jonka päälle robo nousee ongelmitta. Räsymatot nyt on aika kamalia noin muutenkin.
Koko robotti-imurin idea ja siihen investoidut rahat valuu minusta vähän hukkaan, jos ei kotiaan optimoi sille. Tarkoittaa turhien huonekalujen ja romujen karsimista, johtojen siistimistä ja kiinnittelyä ja mattojen vaihtamista riittävän ohuisiin, sileisiin ja hapsuttomiin. Ne uudet matot on pieni investointi pitkässä juoksussa, jos sillä tuplaa robon hyödyn.

Minulla robo on ollut päävastuussa imuroinnista jo vuosikaudet, ja toinen robotti jo menossa. Perässävedettävän imurin hylkäsin lopullisesti muutama vuosi sitten. Kun koti on robotin kokonaan imuroitavissa niin itse tarvii imuriin tarttua aika harvoin, ja lähinnä vain sohvien ym. imuroimiseksi ja siihen riittää akkuimuri.
 
Tuli viimein hankittua robotti itselle. Viime kesänä hankin hinnat-alkaen ruohonleikkurin ja olin siihen niin tyytyväinen, että päädyin (uskalsin) hankkia myös imurin. Otin moppaustoiminnon, koska mulla on 80m2 puulattiaa, joka käsitelty valkokuultavaksi ja sitä saa harva se päivä olla moppaamassa kun näkyy likaa. Katsotaan miten käy. En oletakaan että kaikesta selviytyy. Lapsiperhe kun kyseessä, niin leluja saattaa olla lattialla tai jokin muu vaihtanut paikkaa edellisestä imuroinnista jne. Kerran kiersi talon läpi ja olen kyllä positiivisesti yllättynyt. Aamuyöstä tosin 4v oli käynyt laittamassa robon imuroimaan (lapsilukkokin löytyi tän jälkeen) eikä sen jälkeen saanut robottiin yhteyttä. En tiedä mitä oli tehnyt. Boottasin ja resettasin wifin niin heräsi henkiin. Löytyy myös kaksi kissaa, niin tuota irtokarvaa saa imuroida vaikka joka hetki.

Roborock Q7 max valikoitui minulle ei vähiten sen vuoksi kun se oli tarjouksessa powerilla.
 
Väliraporttia vain. Dreame D10s ollut nyt kuukauden päivät käytössä ja päällimmäiset ajatukset on lähinnä että miksi en hommanut tälläistä aikaisemmin. Samat mietteet oli joskus 2005 kun ostin ensimmäisen sähköhammasharjan.

Laite toimii hienosti, käyttöönotto oli hämmästyttävän plug & play tyylinen parin minuutin homma ja itse imurointi sujuu hienosti. Eniten yllätti älykkyys ja tarkkuus. Laite "näkee vaivaa" ottaakseen pienimmätkin kolot, nurkat, ja pöydän jalkojen ympärykset yms. Jotenkin odotin robotin imuroinnin olevan suurpiirteisempää. Parempaa ja tarkempaa jälkeä tulee verrattuna siihen miten itse malttaa käsipelillä imuroida koska laite on niin systemaattisen tarkka. Vielä ei ole tarvinnut osallistua imurointiin paitsi pari kertaa kun sängyn alle on unohtunut sukka jotka laite on ilmenyt rullan väliin ja sen on joutunut käymään nykäisemässä pois.

Ellei mene pelkiksi kehuiksi, kyseenalaistan hieman tuota luuttuamisominaisuutta koska vaikea kuvitella että kostean mikrokuituliinapinnan veteleminen ilman kummoista mekaanista painetta (?) ja pesuainetta on kovin tehokas lattian tahrojen poistaja. Tosin tästä minulla ei ole empiiristä tutkimustietoa koska lattiat olivat alunalkaen jo aika puhtaat. Äkkiseltään luulisi että se irtolika mikä tuolla luutulla lähtee lähtee myös pelkällä imurointitoiminnolla. Luuttuamistoiminnossa on kuitenkin vaivansa koska säiliö on täytettävä ja luuttu kasteltava, lisäksi otettava pois heti kun valmista tulee ettei märkä luuttu jää seisomaan lattiaa vasten kun robo istuu laturissa. Edellämainittujen seikkojen vuoksi mietin onko luuttuamistoiminnon käyttö ylipäätään järkevää.

Ainut itse imuroinnissa ongelmia tuottava asia on kevyet räsymatot jotka liukkaalla lattialla menee helposti myttyyn imurin edessä. Näiden kanssa teen samoin kuin tein käsin imuroidessa, eli nostan matot pois lattialta ja samalla vähän kopistelen murut ja muut matolta lattialle imurin ruaksi.

Kaiken kaikkiaan ei tule elämän laadun parantumisen kannalta mieleen montaa asiaa mihin olisin paremmin käyttänyt reilu 300€.
 
Viimeksi muokattu:
Hienosti toiminut Roborock S6 tähän mennessä, 558 siivous kertaa, 284h, 16km2 takana.

Nyt tehnyt pari kertaa putkeen niin että pudottaa sivuharjan. Jokin Aliexpressistä tilattu varaosa tuo tosin on, ja vertasin alkuperäiseen jossa oli kiinnitysruuvissa noin millin pidemmät kierteet. Käytin sitä mutta ei auta.

Onko tuollaista ollut muilla? Alkaakohan kierteet olla löysät mihin tuo sivuharja kiinnitetään, tuskin silläkään eroa on että onko tarvikeosa vai ei kun kiinni vääntää. Liimalla / kierrelukitteella seuraavaksi jos ei muu auta :)
 
On ruvennut robotti siivous hommiin kiinnostelemaan ja nyt mitä tätä lankaa on selaillut niin Dreame Z10 Pro ja Roborock S7 mainittu aika useaan kertaan ja ensin mainittu tuntuu olevan kehuttu hinta/laatu suhteeltaan.

Omat kiinnostuksen kohteet on:
Ecovacs N8 Pro
Dreame Z10 Pro

Ja ed. mainitut lähinä siksi että osaisivat mahdollisesti väistellä lattialle jääneitä tavaroita. Sekä ovat myös edukkaita. Käsitykseni mukaan Roborockin S7 eikä Q7 Max jotka myös olleet katselmoinnin kohteena ei ole niinkään näppäriä tavaroiden väistelyssä.

Kuitenkin tuo tyhjennys asema on hieman ristiriitaisia ajatuksia herättävä joka Dreamen mukana tulee ja jos Ecovacsin ottaa + mallina niin myös siinä. En välttämättä sitä tarvitse mutta varmasti kätevä kapistus. Imurin saisi piilotettua paremmin jos ei ole tuota tyhjennys asemaa olenkaan. Ja vaatinee myös se asema huoltoa ajoittain? Millaisia kokemuksia tyhjennys asemista Ecovacs, Dreame?

Villinä korttina ehkä tuo tuleva Roborock S8 voisi myös kiinnostaa vaikka näyttää hinta olevan vajaan 700€ jahka myyntiin saapuu.

Ecovacsista vähemmän nähnyt kokemuksia ja kommentteja ne kyllä kiinnostaisi jos täälä olisi N8 Pro omistajia?
 
Tuohon budjettiin, jos miettii tyhjennysaseman tarpeellisuutta, niin kannattaa tutustua myös Roomba J7. Tai ainakin itseäni se kiehtoo...
 
Käsitykseni mukaan Roborockin S7 eikä Q7 Max jotka myös olleet katselmoinnin kohteena ei ole niinkään näppäriä tavaroiden väistelyssä.
Ainakin täällä S7 MaxV+ välttelee ajamasta tavaroita päin varsin pätevästi, tosin se on ensimmäinen roboimuri itselläni, niin en osaa muihin verrata ja yleensäkin pyrin pitämään tavarat poissa imurin tieltä, mutta satunnaiset lattialle jääneet kamat on kyllä joka kerta kiertänyt ongelmitta. Sitä en tosin tiedä onko siinä mitä eroa normi S7:aan...
 
Viimeksi muokattu:
Tuohon budjettiin, jos miettii tyhjennysaseman tarpeellisuutta, niin kannattaa tutustua myös Roomba J7. Tai ainakin itseäni se kiehtoo...
Roombat ei houkuttele tuon luvatun 75minuutin käyttöajan (vai miksi sitä pitäisi kutsua?) takia. Muuten ehkä kiinnostaisi enemmän.

Ainakin täällä S7 MaxV+ väilttelee ajamasta tavaroita päin varsin pätevästi, tosin se on ensimmäinen roboimuri itselläni, niin en osaa muihin verrata ja yleensäkin pyrin pitämään tavarat poissa imurin tieltä, mutta satunnaiset lattialle jääneet kamat on kyllä joka kerta kiertänyt ongelmitta. Sitä en tosin tiedä onko siinä mitä eroa normi S7:aan...

Tuo S7 MaxV kiinnostaisi mahdollisesti myös mutta näytti siltä äkkiseltään että tuleva S8 olisi edullisempi mutta pääpiirteittäin samat ominaisuudet? Jos ymmärsin oikein.

Ecovacs N8 Pro + olisi tämän viikon loppuun tarjouksessa Powerilla 399€ hintaan. Se houkuttelee siksi. Mutta tuo Roborock S8 näyttää tulevan saataville loppu kuusta niin arveluttaa tuleeko sitten joitain muita malleja tarjoukseen vaikka juuri tuo S7 MaxV?
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
299 490
Viestejä
5 100 271
Jäsenet
81 658
Uusin jäsen
Fyri

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom