Robotti-imurit

Liittynyt
25.09.2019
Viestejä
359
. Kun robotti on latausasemalla ja sen käskee siivota tietyn huoneen se kertoo ettei ole reittiä kun näkee sohvan seinänä eikä lähde liikkeelle. Onko tähän muuta ratkaisua kuin latausaseman siirtäminen?
Tai nosta sohva palikoiden päälle? Duplo-palikoita jotkut käyttäneet. Minulla on semmoiset ovistoppariksi tarkoitetut pyöreät 2cm paksut kumit.

Voi tietty olla hyvä siirtää latausasemaakin. Sen pitäisi sietää aseman siirto ilman että tarvii kartoittaa uudelleen.
 
Liittynyt
23.06.2021
Viestejä
177
Onko näistä aineista ehtinyt kertyä mitään mainitsemisen arvoista? Täällä Ecovacsin moppaava laite, ja pohdin että voisi testata jotain off-brand puhdistusainetta, kunhan vain keksisi että mitä. Monissa off-brand-litkuissa on sekoitussuhde sellainen että sitä saisi ohjeen mukaan kaataa aina puolikkaan pullon per käyttökerta, niin ei tule juuri Ecovacsin omaa halvemmaksi, plus joutuu jatkuvasti hankkimaan niitä.

Avoin kysymys myös muille, mitä pesuainetta käytätte moppaavan robotti-imurinne kanssa?
En ole vielä ehtinyt testaamaan, täytyy odotella että tuo pesuainepatruuna tyhjenee ensin. Sen jälkeen lähtee testiin. Tähän mennessä Dreamen omaa pesuainetta käyttänyt ja ainakin tuolla pyörivällä rätillä varustettuna toimii hyvin. Ei jälkeäkään pesuaineesta lattialla ja tuoksu on miellyttävä/mieto. Pitäis testata tuohon perässä vedettävään rättiin (S6 maxv).
 
Liittynyt
23.06.2021
Viestejä
177
Tai nosta sohva palikoiden päälle? Duplo-palikoita jotkut käyttäneet. Minulla on semmoiset ovistoppariksi tarkoitetut pyöreät 2cm paksut kumit.

Voi tietty olla hyvä siirtää latausasemaakin. Sen pitäisi sietää aseman siirto ilman että tarvii kartoittaa uudelleen.
Onko oikeasti joku nostanut sohvan dublo-palikoiden päälle? En suosittele varauksetta tuota ratkaisua, lattiasta/sohvasta riippuen. Ite nostaisin pariin cm asti jollain oikeilla korotuspaloilla, tai just jollain jatkuvaa painoa kestävällä kumilla. Jos ei pari cm riittä niin vaihtaisin jalat.
 
Liittynyt
19.11.2017
Viestejä
432

Minä korotin sänkyä lätkäkiekoilla, halpa ja tukeva. Istu tosi hyvin jalkoihin ja sai vielä kiinni keskeltä jalan ruuvilla (porasin kiekkoon reiän ja senkkauksen + sitten pidempi ruuvi).
 
Liittynyt
04.05.2019
Viestejä
1 168
Tai nosta sohva palikoiden päälle? Duplo-palikoita jotkut käyttäneet. Minulla on semmoiset ovistoppariksi tarkoitetut pyöreät 2cm paksut kumit.

Voi tietty olla hyvä siirtää latausasemaakin. Sen pitäisi sietää aseman siirto ilman että tarvii kartoittaa uudelleen.
En ole varma että sohvan nosto auttaisi. Lidar ilmeisesti kuvaa vähän yläviistoon joten kun on kauempana sohvasta sen reuna on robotin mielestä seinä. Sitten kun ajaa lähemmäs ei Lidar enää osu sohvan reunaan ja huomaa ettei se olekaan seinä. Täytyisi nostaa aika reilusti ettei Lidar kaukana ollessaan näkisi sovhan reunaa.

Harmi ettei ohjelmassa ole mahdollista määrittää että tässä kohtaa ei ole seinää. Nytkin robotti ajelee sohvan ali kun sen laittaa siivoamaan samaa huonetta. Silloin se ajaa lähelle ja näkee ettei siinä ole seinää mutta sitten lopuksi kun ajelee latausasemaan lidar taas lopussa näkee sohvanreunan eikä suostu edes yrittämään jos käskee siivoamaan jonkun toisen huoneen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
99
Onko täällä vielä Dreame Bot Z1 Pro -käyttäjiä joilla olisi ollut ongelmia multi floor maps -toiminnon kanssa? Oma imuri hävitti pari viikkoa sitten Map management -näkymästä kaikki kartat. Kun yritän aloittaa alusta ja luoda uuden kartan niin laite kyllä kartoittaa ja imuroi alueen ihan niin kuin pitääkin, mutta ei suostu tallentamaan uutta karttaa. Sovellus jää latailemaan ikuisiksi ajoiksi siinä vaiheessa kun pitäisi valita että mihin karttaslottiin uusi kartta tallennettaisiin. Mitenhän tuon voisi saada taas järkiinsä?
 
Liittynyt
28.05.2020
Viestejä
366

Auttaisiko tehdas resetointi imurille ja sovelluksen poisto ja uudelleen asennus ? Oma hajosi aikanaan kokonaan päivityksen yhteydessä mutta rahat palautettiin kyllä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
99
Auttaisiko tehdas resetointi imurille ja sovelluksen poisto ja uudelleen asennus ? Oma hajosi aikanaan kokonaan päivityksen yhteydessä mutta rahat palautettiin kyllä.
Täytyy varmaan tosiaan kokeilla tuo tehdasresetointi, sovelluksen olen jo kokeillutkin uudelleenasentaa mutta siitä ei ollut apua.
 
Liittynyt
30.01.2018
Viestejä
200
Eka robotti-imuri hakusessa ja mahdollisesti Dreame D10s tai D10s pro voisi olla sopiva, mutta voiko näitä käyttää ilman mitään höpöhöpö-appeja? Monissa halpiksissa on kaukosäädin mainittu mukana tulevaksi, mutta Dreame-mallien kanssa ei tällaista mainita.
 
Ei tule kauakosäädintä. Appi vaaditaan. Siivouksen käynnistäminen onnistuu päällä olevasta napista mutta Appin jotuu asentamaan ja käyttämään ainakin ekalla kertaa.
 
Liittynyt
30.01.2018
Viestejä
200
Ei tule kauakosäädintä. Appi vaaditaan. Siivouksen käynnistäminen onnistuu päällä olevasta napista mutta Appin jotuu asentamaan ja käyttämään ainakin ekalla kertaa.
Kiitos! Unohdetaan siis Dreame ja katsellaan muita laitteita.

Onkohan halpiksista kellään hyviä kokemuksia? Ainakin Powerin Point on halvahko, Prismassa näkyi olevan Sencor -merkkisiä ja varmaan muualtakin löytyy vastaavia 100-200e rimpuloita eri nimillä.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 826
Miksi sen imurin pitäs toimia ilman sovellusta? Tai toimiihan se kuten tossa aiemmin jo mainittiin, mutta silloin se taitaa imuroida koko tilan.
 
Nuo halpikset toimivat satunnaisperiaatteella eli kääntyvät aina kun törmäävät. Ei mitään kartoitusta tai älyä. Ne toimivat kyllä pienessä yksinkertaisessa huoneessa.

Viime Powerin alesta tuli hankittua 200€ DREAME D10S. Huomattavasti parempi kun kartottaa ja siivoaa huoneen ja koko huoneiston järjestelmällisesti. Osaa kiertää itsensä koloihin ja pois niistä. Myös se että saa asetettua virtuaaliseiniä maton hapsujen tai muihin ongelmallisiin kohtiin on suuri plussa appia käyttävälle imurille.
 
Liittynyt
30.01.2018
Viestejä
200
Miksi sen imurin pitäs toimia ilman sovellusta? Tai toimiihan se kuten tossa aiemmin jo mainittiin, mutta silloin se taitaa imuroida koko tilan.
En oikein mielelläni liitä mitään turhaa verkkoon ja vielä epämieluisempaa on jonkun rupisen apin käyttö vielä rupisemmalla kosketusnäytöllä. Yleisestikään en oikein koe tarpeelliseksi, että kodin wifissä roikkuu muuta kuin tietokoneet ja nykyisin valitettavasti pakollinen mobiililaite (lähinnä pankkitunnusten vuoksi).
 
Liittynyt
30.01.2018
Viestejä
200
Nuo halpikset toimivat satunnaisperiaatteella eli kääntyvät aina kun törmäävät. Ei mitään kartoitusta tai älyä. Ne toimivat kyllä pienessä yksinkertaisessa huoneessa.

Viime Powerin alesta tuli hankittua 200€ DREAME D10S. Huomattavasti parempi kun kartottaa ja siivoaa huoneen ja koko huoneiston järjestelmällisesti. Osaa kiertää itsensä koloihin ja pois niistä. Myös se että saa asetettua virtuaaliseiniä maton hapsujen tai muihin ongelmallisiin kohtiin on suuri plussa appia käyttävälle imurille.
Kiitos. Huoneita on 3+keittiö ja kyllähän vanhat kerrostaloasunnot ovat aika sokkeloisia. Pelkkä seiniin/huonekaluihin törmäily ja kääntyminen satunnaisesti ei varmastikaan auta koko kämpän siivoamisessa. Ja varmaan tosiaan mattojen hapsujen takia ainakin olisi tarve moiseen kartoitukseen. Uusia räsymattoja tulee lattialle jatkuvasti lisää sitä mukaan, kun rouva saa varattua aikoja mattopuille.

Lienee helpompi unohtaa koko robotti ja jatkaa viikottaista manuaalista imurointia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 036
Jos harkitsisi moppauisellista imuria niin Dreame L20 S8 Pro Ultra ne parhaat ja Q Revo näiden jälkeen?

Onko näissä kuitenkan eroja kun Revo huomattavasti halvempi?
 
Liittynyt
25.09.2019
Viestejä
359
En oikein mielelläni liitä mitään turhaa verkkoon ja vielä epämieluisempaa on jonkun rupisen apin käyttö vielä rupisemmalla kosketusnäytöllä. Yleisestikään en oikein koe tarpeelliseksi, että kodin wifissä roikkuu muuta kuin tietokoneet ja nykyisin valitettavasti pakollinen mobiililaite (lähinnä pankkitunnusten vuoksi).
Aika helposti saa tehtyä kiinanihmeille oman wifin mistä ei ole pääsyä muuhun sisäverkkoon.

Dreame D10s Pro ja Plus toimisi myös tuolla Valetudolla:

Silloin ei tarvita internet-yhteyttä ollenkaan, vain yhteys lähiverkkoon. Sovellusta ei tarvitse, vain joku laite missä on nettiselain.

Itsekin vähän tuota harkitsin, juuri tuoreen D10s Plussan omistajana.. Mutta en nyt ainakaan vielä ole päivittänyt. Takuuhan siinä ehkä raukeaa ainakin, ja on tuo Valetudon asennus aika hankala. Ja jotain ominaisuuksia siinä menettäisi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
385
Pitäskö roborockien ilmotella esim luuriin, jos ne jää huoneeseen jumiin, eivätkä pääse seuraavaan huoneeseen?
Tuo meidän putkiaivo tökkäs huoneen reunoja kiertäessä makkarin oven kiinni (kiila luisti pois), hoiti siellä toki hommansa mutta kun piti päästä huoneesta pois, niin meni bitti poikittain.
Ihmettelin semmosta pientä kopsahtelua, että mistä se kuuluu, ni siellähän se pukki ovea. Varovasti ovi auki, sillä meni hetki tajuta ja sittepä se alko kolistelee kynnyksen yli seuraavaan huoneeseen jatkaa hommia..
 
Liittynyt
03.07.2018
Viestejä
1 842
ollut 4 vuotta tollanen mi robot vacuum mop, toiminut ihan ok mitä nyt akku alkaa olla vähän huono. Se mikä ärsyttää on päivitysten puute, ikinä ei ole firmis päivittynyt vaikka maailmalla (kiinassa) on uudempia versioita. En ole millään löytänyt tapaa kikkailla päivitystä. Ei oikein kiinnosta valmistajan uudemmat mallit tämän takia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 135

Oma Roborock tekee toisinaan saman, onnistuu sulkemaan makkarin oven ja jää sinne palloilemaan. Ei tulkitse olevansa jumissa mutta jossakin vaiheessa nostaa kädet pystyyn ja ilmoittaa ettei osaa kotio. Sen jälkeen se onkin käytännössä kannettava telakkaansa.

Kerran kokeilin että avaan vain oven ja käsken palaamaan telakkaan, niin se harhaili pitkin asuntoa törmäillen millon mihinkin kunnes akku loppui. Kartasta seurattuna se teleporttaili huoneesta toiseen, kulki seinien läpi ym.. sijainti, suunta ja kaikki muukin täysin hukassa.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
653
Q Revoa taas tarjolla Powerissa 543,2€ hintaan niin mustana kuin valkoisena jos joku jäi viimeksi ilman.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 928
ollut 4 vuotta tollanen mi robot vacuum mop, toiminut ihan ok mitä nyt akku alkaa olla vähän huono. Se mikä ärsyttää on päivitysten puute, ikinä ei ole firmis päivittynyt vaikka maailmalla (kiinassa) on uudempia versioita. En ole millään löytänyt tapaa kikkailla päivitystä. Ei oikein kiinnosta valmistajan uudemmat mallit tämän takia.
Jos laitteen toiminnassa ei ole ongelmia, niin miksi pitäisi päivittää? Toki näin vanhoihin laitteisiin päivityksiä nyt ei tule enää muutenkaan. Mutta tuota en oikein ymmärrä, että päivitykset olisivat ikään kuin itseisarvo. Eivätkä ne myöskään välttämättä aina tee laitteesta parempaa. Itselläni on ainakin jäänyt fiilis, että oma laitteeni (Xiaomi) toimi paremmin sdn orkkis-firmiksen kanssa...
 
Liittynyt
06.10.2017
Viestejä
410
Ihan uutta robotti-imuri tyhjennystelakalla/-asemalla etsinnässä ja kovasti Powerin -20% ja mahdollinen -50e imurin vaihtoedun puolesta kiinnostus noussut enemmän esille.
Nykyinen Xiaomi Vacuun Mop Essential voisi siirtyä vähitellen eläkkeelle taikka seuraavalle.

Kriteetit:
- Tehokas imuteho (nykyinen ~2000Pa)
- Moppaustoiminto (pyörivä/hinkkaava tms. moppaus kun nykyinen vain laahaa eikä varsinaisesti moppaa)
- Pesee mopin itse
- Tyhjentää itse roskat telakalle
- Tyhjentää ja lisää vettä itse (toki jos vesi loppuu kesken, niin itse voi lisäillä eli ei tarvetta liittää vesiliitäntään tms.)
- Akun kesto "hyvä" (~110m2 talo, jossa useampi huone mutta ei haittaisi jos kävisi itse telakalla hakemassa reserviä tjsp.)
- Pitäisi onnistua liittää WiFiin, kun voisi ohjailla ja aktivoi siivousta tarpeen mukaan tms.
- Hyvä navigointi, softa-sovellus on plussaa
- Budjetti ~500e, mutta pientä joustoa puolilta toisin

Foorumin mukaan mm. nämä olisivat hyviä vaihtoehtoja --
DREAME DREAMEBOT D10S PLUS ROBOTTI-IMURI TYHJENNYSASEMALLA 439e > (439*0,8 = 351,20e)
DREAME DREAMEBOT D10S PLUS ROBOTTI-IMURI TYHJENNYSASEMALLA - Power.fi

DREAME DREAMEBOT L10 ULTRA ROBOTTI-IMURI TYHJENNYSASEMALLA 649e ja saisi 50e vanhassa imurista > ((649-50)*0,8 = 479,20e)
DREAME DREAMEBOT L10 ULTRA ROBOTTI-IMURI TYHJENNYSASEMALLA - Power.fi

ROBOROCK Q REVO ROBOTTI-IMURI, VALKOINEN 679e > (679*0,8 = 543,20e)
ROBOROCK Q REVO ROBOTTI-IMURI, VALKOINEN - Power.fi

Niin, mikä voisi olla se "imuri"?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.06.2018
Viestejä
493
Q Revoa taas tarjolla Powerissa 543,2€ hintaan niin mustana kuin valkoisena jos joku jäi viimeksi ilman.
Hittokun on hyvä hinta kun tuota koettanut bongailla.. Olis vaan 400e verkkokaupan lahjakortteja kohta hyppysissä tätä roboa varten, mutta ei ole tainnut olla verkkiksessä koskaan noin alhaista hintaa.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
75
Siis mikä tuo Powerin -20% alennus on ja miten sen saa?

Edit. Aa, lukikin etusivulla että Mypower-asiakkaille.
 
Liittynyt
25.09.2019
Viestejä
359
- Moppaustoiminto (pyörivä/hinkkaava tms. moppaus kun nykyinen vain laahaa eikä varsinaisesti moppaa)
- Hyvä navigointi, softa-sovellus on plussaa

Foorumin mukaan mm. nämä olisivat hyviä vaihtoehtoja --
DREAME DREAMEBOT D10S PLUS ROBOTTI-IMURI TYHJENNYSASEMALLA 439e > (439*0,8 = 351,20e)

DREAME DREAMEBOT L10 ULTRA ROBOTTI-IMURI TYHJENNYSASEMALLA 649e ja saisi 50e vanhassa imurista > ((649-50)*0,8 = 479,20e)

ROBOROCK Q REVO ROBOTTI-IMURI, VALKOINEN 679e > (679*0,8 = 543,20e)

Niin, mikä voisi olla se "imuri"?
Ei ehkä mikään noista! D10s Plus on näistä ainoa jossa on kamera ja siten älykäs navigointi (osaa väistellä koirankakat ja sukat ja sähköjohdot jne). Mutta siinä ei ole pyöriviä moppeja.

Noissa muissa taas ei ole kameraa.

DreameBot L10s Ultra olisi kameralla ja pyörivilä mopeilla, mutta kyllähän se on kallis.

Minullahan siis on pari viikkoa vanha D10s Plus (jonka nyt olisi näköjään saanut halvemmalla). Kyllä tuo AI-kamera vaan on tosi kätevä, toistaiseksi imuri ei ole juuttunut mihinkään vaikka lattiat on romua täynnä. Ja se vielä kuvaa nämä havaitsemansa esteet ja niitä voi sitten sovelluksesta töllistellä jälkeenpäin, että mitä esteitä oli missäkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
191
Saisivat olla vielä isommatkin, pienemmät kyllä ahdistaisivat jo pahasti. Tosin tuo likavesisammio haisee aivan viemäriltä ollessaan täynnä, joten ehkä se on hyvä että sen vesiä vaihdellaan tiheään.

Itselläni on eteisessä hyvä spotti mihin tuon sai jemmaan, mutta ymmärrän että monessa kämpässä tuo asema ei ole mikään optimaalisin mahdollinen.

Sen verran opin, että 2vk reissulle ei voi ainakaan mitään "käy puolet kämpästä joka toinen päivä" settiä jättää pyörimään, loppuu vedet puolivälissä lomaa. Parempi vaan jättää telakkaan ilman ajastuksia ja sitten päivä ennen kotiinpaluuta pyöräyttää koko kämpän imurointi + moppaus. Itse olen vetänyt surutta parketilla pienimmällä vesimäärällä.
Nyt en ymmärrä jotakin. Olet kaksi viikkoa reissussa ja kotona tarvitaan imurointia kahden päivän välein?
 
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 929
Mites tuo perus Roborock S8 kun ei oikein ole paikkaa telakalle? Tuon Powerin tarjouksen kanssa 400€ joka vaikuttaa edulliselta?
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
579
Nyt en ymmärrä jotakin. Olet kaksi viikkoa reissussa ja kotona tarvitaan imurointia kahden päivän välein?
Miksi ei? Mulla robo on ajastettu joka päivä kiertämään talo läpi, enkä näe mitään syytä miksi poistaisin ajastuksen reissujenkaan ajaksi. Ideanahan on, että robo huolehtii talon siisteydestä eikä mun tartte vaivata asialla yhtään enempää päätäni kuin kuin on pakko.
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 949

Mitä skeidaa tulee lattioille kun oot pois?
 
Liittynyt
23.06.2021
Viestejä
177
Tuli sitä pölyä tai ei, mikä järki on luututa ja imuroida lattioita pari viikkoa "ei kenellekään"? Eikö se riitä jos robotti käy paikat läpi vaikka tunti ennen kotiin saapumista? Kukin tyylillään eikä joka toinen päivä imurointi ole varmasti keneltäkään pois, mutta ei siitä mitään hyötyä ole
 
Ja haittana ainakin se, että imurin kuluvat osat kuluvat turhaan.
 
Liittynyt
25.09.2019
Viestejä
359
Ja moppaus liian usein on kyllä riski rakenteille, ei se jatkuva kosteus oikein ole järkevää millään lattiamateriaalilla.. myös bakteereille otollinen kasvualusta.

Meillä robotti imuroi kerran viikossa, ja mopit ei ole paikallaan kuin tarvittaessa.

Ollaan kyllä semmonen talous että lähes 24/7 on joku kotona niin ei kyllä oikein päivittäistä imurointia voisi aikatauluttaakaan.
 
Liittynyt
01.06.2023
Viestejä
93
Deebot x1 Omni palvellut nyt puolisentoista vuotta. Laitteessa pidän
- pyörivistä mopeista
- moppien pesusta ja kuivauksesta telakassa
- telakan isosta pölypussista ja vesisäiliöistä
- siivousjälki on hyvä

Miinuspuolelle
- pitäisi tunnistaa ja vältellä johtoja, välillä kyllä mutta toiminta ei sillä tasolla että voisi luottaa
- sovelluksessa ihan käsittämätöntä ettei karttaa pysty jakamaan huoneiksi juuri siten kuin haluaa
- moppien nosto maton kohdalla olisi plussaa, tosin meille ei sinänsä merkitystä kun ainoat matot on kaksi kynnysmattoa

Aiemmin ollut Neaton ja Roborockin telakattomia laitteita, enää ei voisi kuvitellakaan ilman telakkaa. Tuommoisen laitteen pitää olla mahdollisimman vähän huomiota vaativaa.
Tuo pyörii ajastettuna kaksi kertaa viikossa ja kolme kertaa viikossa syksyisin ja keväisin kurakauden aikana kun koira tuo pihalta enemmän sontaa sisään.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 849
Ja moppaus liian usein on kyllä riski rakenteille, ei se jatkuva kosteus oikein ole järkevää millään lattiamateriaalilla.. myös bakteereille otollinen kasvualusta.

Meillä robotti imuroi kerran viikossa, ja mopit ei ole paikallaan kuin tarvittaessa.

Ollaan kyllä semmonen talous että lähes 24/7 on joku kotona niin ei kyllä oikein päivittäistä imurointia voisi aikatauluttaakaan.
Taitaapi olla se robotin käyttämä moppien kosteus sen verta vähäistä ja levitetään isolle alueelle, että rakenteille ei pitäisi olla mitään ongelmaa.
 
Liittynyt
15.10.2022
Viestejä
665
Ja moppaus liian usein on kyllä riski rakenteille, ei se jatkuva kosteus oikein ole järkevää millään lattiamateriaalilla.. myös bakteereille otollinen kasvualusta.

Meillä robotti imuroi kerran viikossa, ja mopit ei ole paikallaan kuin tarvittaessa.

Ollaan kyllä semmonen talous että lähes 24/7 on joku kotona niin ei kyllä oikein päivittäistä imurointia voisi aikatauluttaakaan.
Suurimmalla vesimäärällään noin 15 sekuntia laminaatin pinnalla näkyvä märkä huntu on riski rakenteille? Joo, ei ole.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 620
Tuli ostettua Powerilta sitten tuo Q revo :)

Rupesin lukemaan redditistä kommentteja ennen kuin saapuu ja siellä suositeltiin tuollaista silver ion moduulia puhtaaseen vesisäiliöön bakteerien vähentämiseksi. Tekeekös tuollaisella mitään vai meneekö hifistelyksi? Käyttääkö porukka lattianpesuaineita moppaavien robojen kanssa?
 
Liittynyt
28.12.2023
Viestejä
11
Miksi ihmeessä edes joku olisi täällä selitys velvollinen robotti imurin käyttömäärästä käyttää sitä kerran päivässä tai viikossa? Robotti imurien koko olemassa olo on tehty perus siisteyden ylläpitoon ja himassa ollessani laitan parikin kertaa päivässä, 4h paritalo kämppä ja kyllä siellä joka kerta pölyä on säiliössä. Ei sen pölyn tarkoitus ole maata lattialla vaan pölypussissa olet sitten kotona tai reissussa.
 
Liittynyt
15.01.2020
Viestejä
231
Tuli ostettua Powerilta sitten tuo Q revo :)

Rupesin lukemaan redditistä kommentteja ennen kuin saapuu ja siellä suositeltiin tuollaista silver ion moduulia puhtaaseen vesisäiliöön bakteerien vähentämiseksi. Tekeekös tuollaisella mitään vai meneekö hifistelyksi? Käyttääkö porukka lattianpesuaineita moppaavien robojen kanssa?
Itse käytän qrevossa vain vettä ja näkyy tuo puhdistavan. Kuitenkin käsinmoppaus aina silloin tällöin.
 
Liittynyt
11.04.2024
Viestejä
2
Hmm ensimmäistä robotti-imuria hankkimassa. Tulisi käytöön solu asuntoon jossa asuu 6 ihmistä ja roskaa / hiekkaa kulketuu sisän suht paljon. Moppi olisi myöskin kiva lisä mutta nämä ovat ainakin ennen olleet aika onnettomia (?)

Ehdotuksia olis kiva kuulla eri hintaluokissa mutta semi budjetti versio olisi kiva lisä :)
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
178

Jos jostain saat Roborock S5:n halvalla (<150€, tai ehkä jopa 200€, jos on hyvä kuntoinen), niin sitä kyllä suosittelen ekaksi robotti-imuriksi. Tosin sen moppi kannattaa jättää käyttämättä, se on ihan turha.
Jos sitten haluaa oikeasti käyttökelpoista moppia niin tuo Q Revo on ymmärtääkseni hyvä.

Jos on tietoteknistä innostusta ja arvostaa sitä, ettei robo juttele kaiken maailman pilvien kanssa, niin Valetudon suuntaan kannattaa katsella.
HUOM! Jos haluat vain helppoja ja (myyjän puolelta) tuettuja ratkaisuja, niin Valetudo ei ole sinulle.
Jos taas sitten haluaa Valetudo-supporttia, ja hyvää moppausta, niin se on melkeinpä Xiaomi X10+ tai Dreame L10s Ultra, mutta noissa roottaaminen on sitten astetta haastavampi kuin S5:lla (ei vaikea, jos kolvi pysyy kädessä ja jotain tietotekniikkaharrastusta on taustalla). S5 MAX:ssa se on taas sitten vaikeampi. Perus S5 menee ihan OTA:na.
 
Liittynyt
03.07.2018
Viestejä
1 842
onko muuten jollain valmistajalla softassa akun maksimilataus prosentin asetusta? Tuntuu vähän huonolta, kun tuo laite on telakassa kokoajan ladattuna 100%, kun asunnon imurointi ei vaadi ihan koko akullista, olisi mukana jos sen voisi rajata 80%, ehkäpä akku kestäisi vuosia paremmin.
 
Eiköhän useimmissa ole LiFePO4-akku, joka ei 100% latauksesta juurikaan kärsi. Mutta kieltämättä joo hassua kun minullakin koko asunnon imurointi vie alle 50% niin onhan se hölmöä seisottaa imuria 100% latauksella..
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 849
Itsellä on nyt Roborock revo ollut puolisen vuotta.
Tässä varmaan kiinnostavin ominaisuus on nuo pyörivät mopit, että mitä ne oikeasti hyödyttävät.
Se likavesiastian tyhjäys antaa minusta hyvin käsitystä. Nyt keväällä huomannut, että sieltä tulee sitä aivan hieno savimaista hiekkaa. Oletuksenahan imuri pesee mopit viidentoista minuutin ajon välein, nyt keväällä lyhensin sen välin kymmeneen minuuttiin.
Pitäisin noita moppeja kyllä erinnomaisina.
 
Liittynyt
20.09.2018
Viestejä
329
Hiukan omaa pohdiskelua ja kommentteja kaipailisin.

Olin jo päättänyt, että Q Revo lähtee tilaukseen kun valkoista saa ~500e hintaan, mutta sitten luin sen huonosta object detectionista.
Tutustuin hieman aiheeseen ja tulin siihen tulokseen, että lapsi-/koira-taloudessa tuo Q Revon Detection ei ole riittävä.
Nykyinen halpa Mi Mop 2 Lite söi kerran koiran jätökset sisuksiinsa ja sekä imurin että lattian pesemisessä oli aivan tolkuton työ... Lisäksi kaikenlaisia leluja saattaa olla jäänyt lattialle.
Siksi tuo nykyinen vain seisoo nurkassaan ja käy vain harvoin valvovan silmän alla -> Eli käytännössä varsi-imurilla siivoillaan...

Vertailin hiukan eri malleja ja samaan kategoriaan (tehokkaat nostettavat mopit, tyhjennys-/pesuasema jne), mutta paremmalla Object Detectionilla menisi Dreame L10s Ultra.
Tuota L10s Ultraa näkyy olevan Saksan Amazonissa asiakaspalautustuotteina aivan älytön määrä. Suurin osa kyllä kuluneita (koekäytetty?) ja saattaa harjoja puuttua, mutta hintaa jää se n. 500€...

Olenko yhtään oikeilla jäljillä? Olisiko tuo L10s Ultra sopiva vaihtoehto/verrokki Q Revolle? Vai onko joku muu järkevä vaihtoehto Q Revoa paremmalla Object Detectionilla mikäli kuitenkin laadukas moppaus+moppien nosto on oltava?
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
75
Aikalailla samoja asioita pähkäilen kuin edellinen kirjoittaja. Millaisilla toimituskuluilla ja takuu-ehdoilla tuolta Saksan Amazonista imureita saisi?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
242 784
Viestejä
4 238 931
Jäsenet
71 254
Uusin jäsen
Artsix123

Hinta.fi

Ylös Bottom