Robotit ja tekoäly vie työpaikat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Mä näkisin, että koneoppiminen, robotit ja tekoäly ovat täysin toisistaan erillisiä asioita. Voi toki toivoa, että keksittäisiin AGI ja älykkäät robotit. Todellisuus taitaa kuitenkin olla, että robotit on vielä pitkään kovakoodattuja yhden tarkoituksen kamppeita ja tekoälyn tilalta meillä on tilastojenpohjalta toimivia konealgoritmeja. Ehkä jossain vaiheessa voi softaa päivitellä, mutta älykästä robottia/oikeaa tekoälyä saataneen odotella kauan.
Aika pitkälti nuo ovatkin vielä toistaiseksi erillisiä asioita mutta koko ajanhan nuo tulevat lähemmäksi toisiaan. Onhan jossain vesivoimalaitoksessakin jotain Boston Dynamicsin robokoiria valvomassa ja vahtimassa laitosta. Lukevat siellä mittareita, mittailevat lämpökameralla, havaitsevat jos on ilmestynyt esteitä kulkureiteille ja osaavat kiertää niitä, ilmoittavat poikkeavuuksista jne. Pikkuhiljaa nuo alkavat yhdessä tulemaan käyttöön eri sovelluksissa, tosin vieltä taitaa kehitys olla melko hidasta.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 792
Nvidia, BMW, amazon jne. suunnittelee asioita omniversessä virtuaalisesti. Tehdas/Varasto tms. suunnitellaan omniversen virtuaaliympäristössä. Robitit opetetaan toimimaan samassa virtuaaliympäristössä. Ei nuo älykkäitä robotteja, mutta erittäin kätevä tapa automatisoida,...

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
352

Meillä on tehtaalla valmiiden osien maalauksessa käytössä VR-ohjelmointi maalausrobotille. VR-tilassa voidaan robottia liikutella ja tehdä maalaukselle radat käsin näyttämällä ja ohjelmisto sitten kääntää automaattisesti liikkeet ohjelmakoodiksi oikealle robotille. Helpottaa ohjelmointiprosessia paljon.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 792
Jim Keller tenstorrentilta puhuu muun muassa miten konealgoritmi laitetaan suunnittelemaan piirejä, jotka ajavat neuroverkkoja. Työnluonne voi muuttua isosti piirisuunnittelussakin. Nvidia käytti samankaltaista ideaa, mutta rajatummin ada:n suunnittelussa. Keller on ex apple, amd, nvidia guru/piirisuunnittelija/arkkitehti. Entinen tenstorrentin cto, nykyinen CEO.

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 792
Microsoftilta mallia, joka yhdistää kuvia ja tekstiä. Voi kysyä vaikka "miksi poika itkee kuvassa". Tekee konealgoritmeista aika paljon kiinnostavampia tuo microsoftin uusi malli. Aika helpolla sais tehtyä appsin tuolla neuroverkolla, joka tunnistaa kuitista ostetut tuotteet ja hinnat. Laitetaan ostokset lajiteltuna exceliin. Samaan syssyyn vois google tehdä hakuja, että saako samat ostokset muualta halvemmalla. Paljon vois appsia toteuttaa ilman oikeaa koodaamista... Worst case niin saa melko toimivan templaten, jolla voi demota ideaa, VC rahaa sisään ja palkkaa oikean kooderin tekemään paremman tuotteen,...

On Monday, researchers from Microsoft introduced Kosmos-1, a multimodal model that can reportedly analyze images for content, solve visual puzzles, perform visual text recognition, pass visual IQ tests, and understand natural language instructions. The researchers believe multimodal AI—which integrates different modes of input such as text, audio, images, and video—is a key step to building artificial general intelligence (AGI) that can perform general tasks at the level of a human.

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 792
Koneopittua hakukonetta/dokumentinluojaa asianajajille menossa tuotantoon.

Allen & Overy (A&O), the leading international law firm, has broken new ground by integrating Harvey, the innovative artificial intelligence platform built on a version of Open AI’s latest models enhanced for legal work, into its global practice. Harvey will empower more than 3,500 of A&O’s lawyers across 43 offices operating in multiple languages with the ability to generate and access legal content with unmatched efficiency, quality and intelligence.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 006
Metan LLaMaa pystyy ajamaan kotikoneellakin. Muutama keskustelu tullut käytyä 13 miljardin parametrin mallin kanssa. Tuon pisimmän vastauksen generointi kesti RTX 4090:llä n. 15 sekuntia:

Screenshot 2023-03-13 at 14-15-05 Text generation web UI.png

Suomea osaa tosiaan heikosti.

Tämä repo käytössä, tukee useita muitakin malleja:

Brooke Logan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
512
Metan LLaMaa pystyy ajamaan kotikoneellakin. Muutama keskustelu tullut käytyä 13 miljardin parametrin mallin kanssa. Tuon pisimmän vastauksen generointi kesti RTX 4090:llä n. 15 sekuntia:

Suomea osaa tosiaan heikosti.

Tämä repo käytössä, tukee useita muitakin malleja:

Viimeinen vastaus pääosin joku ennalta koodattu geneerinen vastaus, kun ei tekoäly riitä. Lisäksi sehän jo keskellä vastasi kolmella lauseella, ja periaatteessa vastasi kysymykseen, vaikka alussa ja lopussa väitti, että ei pysty. Ei kovin hyvä esimerkki kyvyistä.
 
Liittynyt
10.02.2021
Viestejä
149
GPT-4 julkistettiin eilen ja huomenna tulee Microsoftilta julkistustilaisuus. Netti on täys meuhkaa nyt tuosta GPT-4:sta.

GPT-4

We’ve created GPT-4, the latest milestone in OpenAI’s effort in scaling up deep learning. GPT-4 is a large multimodal model (accepting image and text inputs, emitting text outputs) that, while less capable than humans in many real-world scenarios, exhibits human-level performance on various professional and academic benchmarks.
 
Liittynyt
10.02.2021
Viestejä
149
Tää oli aika hauska:

Prompt:
The following is a transcript from a comment section. The subject of the article was AI taking human jobs.
DNA2020: Everyone becomes a plumber or an electrician. Problem solved.
cbawiththismalarky: Hair dresser/dog walker
dustycanuck: And telephone sanitizers. 2nd ship now boarding...
Can you explain the joke dustycanuk made?
ChatGPT 4 response:
Dustycanuck's comment is a reference to a humorous scenario from "The Hitchhiker's Guide to the Galaxy," a science fiction series written by Douglas Adams. In the story, Earth is considered a "lost" colony of the planet Golgafrincham, which at one point sends a spaceship (the "B Ark") filled with its supposedly "useless" citizens to colonize another planet. These passengers include telephone sanitizers, hairdressers, and other professionals considered non-essential by Golgafrincham's leaders.
The joke implies that as AI takes over human jobs, people will be left to pursue occupations that are considered less essential or less likely to be automated, such as telephone sanitizers. Dustycanuck's comment about the "2nd ship now boarding" suggests that the situation has become so dire that Earth is also sending off its less essential professionals, just like Golgafrincham did in the story.
--Reddit.
 
Liittynyt
10.02.2021
Viestejä
149
Alpaca voi muuttaa kaiken:

8 years of cost reduction in 5 weeks: how Stanford's Alpaca model changes everything, including the economics of OpenAI and GPT 4. The breakthrough, using self-instruct, has big implications for Apple's secret large language model, Baidu's ErnieBot, Amazon's attempts and even governmental efforts, like the newly announced BritGPT.

I will go through how Stanford put the model together, why it costs so little, and demonstrate in action versus Chatgpt and GPT 4. And what are the implications of short-circuiting human annotation like this? With analysis of a tweet by Eliezer Yudkowsky, I delve into the workings of the model and the questions it rises.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 792
Carmackin kommentit koodereiden tulevaisuudesta. Jos keskittyy asiakkaalle tehtävään lisäarvoon työkalujen sijaan niin todennäköisesti töitä riittää. Mun spekulaatio tuon koko tekstin välistä luettuna, että konealgoritmit vie triviaalin toteuta speksi X työt ja ihminen tuo bulkkikoodauksen päälle lisäarvoa.

Liittynyt
02.06.2017
Viestejä
374
Kovaa on ChatGPT hehkutus joka puolella - ja onhan se jees. Koodaakin ihan automaattisesti.

Varjopuolista on vain vähän keskustelua tosin. Yhdysvalloissa on jo jonkin aikaa ollut käynnissä oikeusnahina (ryhmäkanne tms.) Github Copilottia (ja OpenAI/ChatGPT:tä ja Microsoftia - ja loppujen lopuksi koko oppivaa AI:ta vastaan).
Tässäpä yksi artikkeli jonkin ajan takaa aiheesta:

Saa nähdä mihin tässä päädytään. Hirveän vahvalla pohjalla kanne ei oikein tunnu olevan, mutta eipä tuo ole ennenkään juuri mitään merkinnyt.
Itse olisin aika varuillani ChatGPT:n käytössä tällä hetkellä mihinkään rahanarvoiseen, tiedä miten IPn kanssa käy.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 792
Itse olisin aika varuillani ChatGPT:n käytössä tällä hetkellä mihinkään rahanarvoiseen, tiedä miten IPn kanssa käy.
Samaa vois sanoa googlettamisesta ja stackoverflow copy/pasteista jne. En mä tuossa kokis mitään isoa uutta riskiä olevan. Jengi googlettaa jo nyt pää märkänä.

Ehkä tulevaisuudessa ei varsinaisesti käytetä chatgpt:ta vaan applen, microsoftin, googlen jne. sdk:n osana tarjoamaa konealgoritmia joka on optimoitu tekemään koodia juuri konealgoritmin opettajan alustalle. Varmaan joku tekee bisnestä myöhemmin myös tarjoamalla vaikka front+backend devaukseen optimoitua konealgoritmia geneerisen chatgpt:n sijaan. Voisi myös kuvitella tapahtuvan open sourcena konealgoritmikehitystä missä porukalla tehdään opetusmateriaalia neuroverkolle ja kehitys kehittyy nopeahkosti.
 
Liittynyt
02.06.2017
Viestejä
374
Samaa vois sanoa googlettamisesta ja stackoverflow copy/pasteista jne. En mä tuossa kokis mitään isoa uutta riskiä olevan. Jengi googlettaa jo nyt pää märkänä.
Ehkä jossain kopioidaan, jossain toisaalla ei. "Jossain" Blackduck kuuluu jatkuvan integraation prosesseihin, mutta on siinäkin aukkoja.
Jos Copilotoi on varmaan turvallisinta pysyä sen kanssa ihan rutiininomaisessa koodissa toistaiseksi ihan riskien välttämiseksi. Eiköhän tilanne selkiä ja tosiaan itse en usko, että ainakaan tällä kanteella on juuri mahdollisuuksia, mutta tiedä siitä sitten.

Ja toki pitää huomioida, että paitsi että tekoäly auttaa koodaajaa, se auttaa myös tekijänoikeustrolleja. "Onko tämä koodi kopioitu jostain?"
 
Liittynyt
10.02.2021
Viestejä
149
GPTs are GPTs: An Early Look at the Labor Market Impact Potential of Large Language Models
[2303.10130] GPTs are GPTs: An Early Look at the Labor Market Impact Potential of Large Language Models

We investigate the potential implications of Generative Pre-trained Transformer (GPT) models and related technologies on the U.S. labor market. Using a new rubric, we assess occupations based on their correspondence with GPT capabilities, incorporating both human expertise and classifications from GPT-4. Our findings indicate that approximately 80% of the U.S. workforce could have at least 10% of their work tasks affected by the introduction of GPTs, while around 19% of workers may see at least 50% of their tasks impacted. The influence spans all wage levels, with higher-income jobs potentially facing greater exposure. Notably, the impact is not limited to industries with higher recent productivity growth. We conclude that Generative Pre-trained Transformers exhibit characteristics of general-purpose technologies (GPTs), suggesting that as these models could have notable economic, social, and policy implications.
 
Liittynyt
10.02.2021
Viestejä
149
Ja pitää muistaa, että GPT-4 on paljon parempi kuin ChatGPT. Eiköhän tänä vuonna vielä saada GPT-5 myöskin. Mites sitten 6 tai 7 kuinka hyviä ne? Tämä kehitys menee parhaillaan ihan järkyttävää vauhtia eteepäin. Jos tänään se ei osaa koodaa tyydyttävästi, niin muutaman vuoden päästä aivan varmasti jne. Tämä koskee oikeastaan kaikkia digitaalisen alan tehtäviä. GPT ja vastaavat tulee seuraavan viiden vuoden aikana mullistamaan totaallisesti työsektorin ja meidän yksityiselämän. Robotiikka tulee sitten vähän jäljessä. Eiköhän sekin ala joskus vuosikymmenen vaihteen jälkeen tekemään oikeasti vaiktusta maailmaan. Ehkä sitten saa jo hankittua siivoojarobotin kotiin joka siivoaa, tiskaa astiat, pyykkää ja silittää kauluspaidat jne.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571

Tekniikassa on suuri potentiaali, mutta olen miettinyt, että miten helposti yritykset antavat kaiken tietonsa AI:n käsiin. Jos yritykset eivät voi integroida näitä järjestelmiinsä niin kuin stand alone versiona, niin tulee ongelmia tietoturvan kanssa jos sitä dataa pitää prosessoida oman verkon ulkopuolella. Muutenkin on aika kova vakuuttelu, että tiedot eivät karkaa AI:n käytön seurauksena. AI:n täysi hyödyntäminen vaatisi sen integrointia yritysten järjestelmiin. Voihan siltä jatkossakin kysellä lomakepohjia tai jotain sabluunoita dokumenteille, joka myös voi olla tuottavaa toimintaa.

Se, että AI voisi optimoida tai jatkaa jotain yrityksen tuottaman ohjelman koodia, sähködiagrammeja tai kehittää vaikka jotain 3D malleja, ei taida onnistua ilman, että sillä on pääsy kaikkiin yritysten tuottamiin materiaaleihin ja dokumentteihin, jotka nyt kuviteltuun optimointiin liittyy. Nyt toki samoja tietoja säilytetään ja siirrellään suureksi osaksi esim. Microsoftin tuotteilla, joten voi olla, että Microsoft on senkin takia yksi turvallisimmilta vaikuttavista vaihtoehdoista yritysten silmissä, kun aletaan integroida tekoälyä järjestelmiin.

En epäile lainkaan, etteikö tuota "haavoittuvuutta" tulla käyttämään hyväksi myös huijauksissa.
 
Hyvä pointti muuten tuo, että kaikki yritykset eivät voi eikä halua jakaa dataansa ulos. Valitettavasti näkisin niin, että tälläiset yritykset jotka eivät pysty siirtymään Azureen taikka AWS:n ovat hyvin heikolla kilpailussa tulevaisuudessa. Siis näkisin, että esim. Azure AI:n käsissä on sellainen mikä pyyhkii kaikki pienemmät kilpailijat mennen tullen kustannuksillaan. Näkisin, että jossain vaiheessa koko Azuren hallinta voi olla AI:n käsissä ja asiakas vaan lähettää sille toivomuksia, että tälläistä virtuaalipalvelinta ja virtuaaliverkkoa pitäisi saada. Sitten se datankäsittely myöskin siellä tulee olemaan ylivertoa. Jos olet yritys etkä lähetä dataasi AI:n pureskeltavaksi niin olet altavaastaaja. Mikään paikallinen firma ei pysty kehittämään tälläisiä AI järjestelmiä kuin vaikkapa OpenAI tekee mikkisoftalle. Eli lähes kaikki IT keskittyy jossain vaiheessa näiden kourallisen megakorporaation käsiin ja AI:n hallittavaksi. Jäljelle jää vaan se paikallinen fyysinen IT-työ.

Muutenkin kun maailma on siirtymässä IOT:siä kohti, niin AI on entistä tärkeämmässä merkityksessä sen suhteen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Hyvä pointti muuten tuo, että kaikki yritykset eivät voi eikä halua jakaa dataansa ulos. Valitettavasti näkisin niin, että tälläiset yritykset jotka eivät pysty siirtymään Azureen taikka AWS:n ovat hyvin heikolla kilpailussa tulevaisuudessa. Siis näkisin, että esim. Azure AI:n käsissä on sellainen mikä pyyhkii kaikki pienemmät kilpailijat mennen tullen kustannuksillaan. Näkisin, että jossain vaiheessa koko Azuren hallinta voi olla AI:n käsissä ja asiakas vaan lähettää sille toivomuksia, että tälläistä virtuaalipalvelinta ja virtuaaliverkkoa pitäisi saada. Sitten se datankäsittely myöskin siellä tulee olemaan ylivertoa. Jos olet yritys etkä lähetä dataasi AI:n pureskeltavaksi niin olet altavaastaaja. Mikään paikallinen firma ei pysty kehittämään tälläisiä AI järjestelmiä kuin vaikkapa OpenAI tekee mikkisoftalle. Eli lähes kaikki IT keskittyy jossain vaiheessa näiden kourallisen megakorporaation käsiin ja AI:n hallittavaksi. Jäljelle jää vaan se paikallinen fyysinen IT-työ.

Muutenkin kun maailma on siirtymässä kohti IOT:siä kohti, niin AI on entistä tärkeämmässä merkityksessä sen suhteen.
Tuollainen kuvaamasi toiminta virtuaalipalvelimen tai verkon luomisesta on varmasti yksiä parhaita paikkoja, joissa AI tehostaa toimintaa. Se on juuri sellaista "templaten" luomista vielä, jossa luodaan pohjaa jollekkin muulle toiminnolle. Verkkojen luominen voi olla vähän arkaluontoisempi aihe, kun pitäisi taas luovuttaa kaikki tarvittavat IP osoitteet ja mahdollisesti vielä tarkentavia tietoja tietoliikenteestä sille AI:lle ja tuollainen tieto vääriin käsiin päätyessään mahdollistaa ja helpottaa hakkeritoimintaa. Siitäkin löytyy paljon pohdittavaa, että pitääkö AI:n työn jälki auditoida ja kuinka tarkkaan.

Mutta se on totta, että ne ketkä pystyy ja uskaltaa tuota teknologiaa hyödyntää etunenässä, tulevat saamaan siitä irti täyden potentiaalin suuren edun muihin nähden. Muut joutuvat vaan tyytymään asemaansa tai yrittää käyttää rampautettua AI:ta. En ihan äkkiä kyllä näkisi, että yrityksessä, jossa työskentelen, voitaisi ottaa esim. joku copilot käyttöön.
 
Liittynyt
10.02.2021
Viestejä
149
Mutta tämä luo lopulta sellaisen asian, että jopa itse valtiot jotka eivät ole tehokkaasti mukana tässä jäävät jalkoihin. Voi olla, että yksityissektorin AI:sta tulee niin voimakas, ettei sieltä voi jättäytyä pois. Työpaikassani myöskin on tiukka tieturvavaatimus ja vaikka se on iso yritys niin mietin kyllä, että kuinka se pystyy oikeasti selviytymään tulevaisuudesta jos se ei heittäydy tähän AI:seen mukaan. Siis Azure/AWS. Jossain vaiheessa voi olla, että tietoturvalliset yritykset ja jopa valtiot ovat valinnan edessä, että jäävätkö luolamiehiksi ja kaatuvat vaiko siirtyvät tulevaisuuteen hyväskymällä pilvipohjaisen AI:n.
 
Liittynyt
10.02.2021
Viestejä
149
Yep. Tuosta Alpakasta on ollut nyt aika paljon kohinaa netissä ja se tosiaan todennäköisesti tasoittaa pelikentän. Siis AI ei ole enää vain OpenAI:n (ja mikkisofta) tai Googlen pelikenttä. Nyt kaikki pystyy kilpailemaan edullisesti näiden jättien kanssa. Kuten StableDiffusion osoitti, että todellinen AI-kuvamullistus alkoi oikeasti vasta kun open source astui kehiin. Alpakka todennäköisesti räjäyttää innovaation ja kehitystahdin. Joillakin Redditin subeilla jengi jo hehkuttaa, että saadaan AGI vuodessa tai parissa tämän avulla. Nähtäväksi jää, mutta eletään kyllä todella mielenkiintoista aikaa. Itse jännään kyllä, että kuinka nopeasti työelämä pysyy tässä kehityksessä perässä. Meinaa nopeat ketterät AI:ta hyödyntävät firmat saattavat vielä nielasta hitaat ja kankeat yritykset.
 
Liittynyt
10.02.2021
Viestejä
149
Tämä ja viime viikko summattuna:

All of This AI News Is Getting Absolutely Crazy!
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
588
German company Musical Bits MusicalBits - Music and Emotion AI has released the first single of their AI virtual heavy metal band "Frostbite Orckings". First single ‘Guardians Of Time’ OUT NOW.

Musical Bits creates software that creates music, with the support of AI. Our Maisterstück platform uses AI technology to model all layers of creativity of a human composer and implements these layers as reusable and combinable software components. Maisterstück's functionality can be accessed via a service oriented API.
The Musical Bits software can create music from real time data, from various user interfaces or from our own emotion modelling engine EME. We even create full virtual bands, albums and songs. For example, check out the Frostbite Orckings.
Their sound could be described as a keyboard-heavy version of viking metal, like a mellower spin of Amon Amarth. Along with the song comes an also AI generated video of orcs playing along. At this time, it is unclear what input has gone into the AI to generate the production, and how much post processing is done.

The path seems to be set into a direction where we simply can run text-to-song AI ("AI, play me a new Motorhead song with lyrics about whiskey") in the foreseeable future and get convincing results.

Mielenkiintoinen projekti, kuten tuonne metallimusiikki-ketjuun jo kirjoittelin. Kohta on muusikot ilman työtä :eek:.
 
Liittynyt
10.02.2021
Viestejä
149
Sparks of Artificial General Intelligence: Early experiments with GPT-4

Artificial intelligence (AI) researchers have been developing and refining large language models (LLMs) that exhibit remarkable capabilities across a variety of domains and tasks, challenging our understanding of learning and cognition. The latest model developed by OpenAI, GPT-4, was trained using an unprecedented scale of compute and data. In this paper, we report on our investigation of an early version of GPT-4, when it was still in active development by OpenAI. We contend that (this early version of) GPT-4 is part of a new cohort of LLMs (along with ChatGPT and Google's PaLM for example) that exhibit more general intelligence than previous AI models. We discuss the rising capabilities and implications of these models. We demonstrate that, beyond its mastery of language, GPT-4 can solve novel and difficult tasks that span mathematics, coding, vision, medicine, law, psychology and more, without needing any special prompting. Moreover, in all of these tasks, GPT-4's performance is strikingly close to human-level performance, and often vastly surpasses prior models such as ChatGPT. Given the breadth and depth of GPT-4's capabilities, we believe that it could reasonably be viewed as an early (yet still incomplete) version of an artificial general intelligence (AGI) system. In our exploration of GPT-4, we put special emphasis on discovering its limitations, and we discuss the challenges ahead for advancing towards deeper and more comprehensive versions of AGI, including the possible need for pursuing a new paradigm that moves beyond next-word prediction. We conclude with reflections on societal influences of the recent technological leap and future research directions.
 
ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342
Tekoälyn maksimaalisen hyödyntämisen esteenä on se että ihmiset eivät tajua esittää oikeita kysymyksiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
243
Tuollainen kuvaamasi toiminta virtuaalipalvelimen tai verkon luomisesta on varmasti yksiä parhaita paikkoja, joissa AI tehostaa toimintaa. Se on juuri sellaista "templaten" luomista vielä, jossa luodaan pohjaa jollekkin muulle toiminnolle. Verkkojen luominen voi olla vähän arkaluontoisempi aihe, kun pitäisi taas luovuttaa kaikki tarvittavat IP osoitteet ja mahdollisesti vielä tarkentavia tietoja tietoliikenteestä sille AI:lle ja tuollainen tieto vääriin käsiin päätyessään mahdollistaa ja helpottaa hakkeritoimintaa. Siitäkin löytyy paljon pohdittavaa, että pitääkö AI:n työn jälki auditoida ja kuinka tarkkaan.

Mutta se on totta, että ne ketkä pystyy ja uskaltaa tuota teknologiaa hyödyntää etunenässä, tulevat saamaan siitä irti täyden potentiaalin suuren edun muihin nähden. Muut joutuvat vaan tyytymään asemaansa tai yrittää käyttää rampautettua AI:ta. En ihan äkkiä kyllä näkisi, että yrityksessä, jossa työskentelen, voitaisi ottaa esim. joku copilot käyttöön.
Jos firman kaiken tietoturvan antaa AI:n käsiin lähinnä hinta-laatu-suhteen vuoksi, niin eikö se ole yhtä hölmöä, kuin antaisi tietoturvan Kiinalaisten tai vaikkapa FSB:hallintaan, kun on niin edullista?
 
Liittynyt
10.02.2021
Viestejä
149
Sam Altman: OpenAI CEO on GPT-4, ChatGPT, and the Future of AI | Lex Fridman Podcast
 
Liittynyt
26.02.2023
Viestejä
88
Kun tämä tekoäly tulee saamaan kunnolla jalansijaa arkielämässä, niin tyhmeneekö ihmiset, koska omaa ajattelua ei enään tarvita siinä määrin kuin esimerkiksi tänä päivänä.
Kysytään ratkaisuja asioijoihin tekoälyltä, ajattelematta itse ollenkaan mikä olisi paras vaihtoehto.
Esimerkkinä olkoon vaikka päässälaskutaito, itse olen tottunut nykyään käyttämään laskukonetta joten päässälaskutaito on surkastunut jo melko huonoksi.
 
Liittynyt
10.02.2021
Viestejä
149
Jos firman kaiken tietoturvan antaa AI:n käsiin lähinnä hinta-laatu-suhteen vuoksi, niin eikö se ole yhtä hölmöä, kuin antaisi tietoturvan Kiinalaisten tai vaikkapa FSB:hallintaan, kun on niin edullista?
Ultimaalisesti tässä on kyse kilpailusta. Siis yrityksien välisestä ja isossa skaalassa valtioden välisestä mikä lopulta on hyvin anarkista jossa vain vaihvimmat pärjää.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 792
Kun tämä tekoäly tulee saamaan kunnolla jalansijaa arkielämässä, niin tyhmeneekö ihmiset, koska omaa ajattelua ei enään tarvita siinä määrin kuin esimerkiksi tänä päivänä.
Kysytään ratkaisuja asioijoihin tekoälyltä, ajattelematta itse ollenkaan mikä olisi paras vaihtoehto.
Esimerkkinä olkoon vaikka päässälaskutaito, itse olen tottunut nykyään käyttämään laskukonetta joten päässälaskutaito on surkastunut jo melko huonoksi.
Voi ajatella myös toisinpäin. Ihmisten kyky ajatella isoja asioita ja sovittaa palasia yhteen paranee, kun ei tarvitse kompastua pilkkuihin. Mielenkiinnolla odotan mitä esimerkiksi jo chatgpt:hen kiinni integroidusta wolfram alphasta saadaan irti.
Wolfram|Alpha is a unique engine for computing answers and providing knowledge.
It works by using its vast store of expert-level knowledge and algorithms to automatically answer questions, do analysis and generate reports.
 
Liittynyt
28.03.2018
Viestejä
1 399
Lähes kaikki työt joita olen ikinä tehnyt on joko automatisoitu tai siirtynyt nettiin itsepalveluksi tai muuten vaan kadonneet. kaikki hoituvat paremmin kui koskaan. Vaikkapa ruohonleikkuu: sitä toki tehdään vielä mutta robotti leikkaa paremmin. Lehden jakaminen: monet lukevat lehtensä netissä. Yritysten rahaliikenne: ennen pankissa naputeltiin satoja pankkisiirtoja, tilvelotuskoonteja,nulkomaan maksuja ja ties mitä - nyt ne lähtevät suoraan firman kirjanpidosta. Esimerkkejä on omalta uraltani paljon. Silti kaikki sujuu paremmin, reaalaikaisemmin ja edullisemmin. Silti nykyään on enemmän väkeä töissä kuin silloin kuin itse aloitin 80-luvulla. Ja niille maksetaan enemmän. Tästä voisi ajatella rttä työn tuottavuuden paraneminen ei aiheuta työttömyyttä.
 
12.01.2021
Viestejä
474

Olen periaatteessa samaa mieltä, toki olen vähän teknologiakonservatiivi, enkä varauksetta tykkää kehityksestä, jossa teknologiaa sovelletaan kaikkeen vain koska se on mahdollista.

Iso ongelma yhteiskunnallisesti tässä kehityksessä on kuitenkin se, että ns. sinikaulushommat ja helpompi osa valkokaulushommista vähenevät merkittävästi. Siis sellaiset duunit, joita voi tehdä matalahkolla koulutuksella, ja joissa on kuitenkin mahdollista tienata mukavan elämän mahdollistava leipä. Korkean teknologian työt muuttavat muotoaan ja monimutkaistuvat karaten osalta nykyisestä valkokaulusporukastakin tavoittamattomiin. Toisaalta on paljon sellaista matalan tulotason duunia, jossa mukavahkoon tulotasoon ei välttämättä riitä yhden duunin tekeminen, vaan joutuu keräämään elantonsa erilaisesta silpusta. Näitä ihmisiä on tilastollisesti työllisissä paljon ja määrä lisääntyy koko ajan.

Välistä poistuvat monet aikaisemmat kohtuullisen hyväpalkkaiset teolliset ja palvelualan hommat, mikä jättää merkittävän määrän ihmisiä joko epävarmuuteen tai tyhjän päälle. Ja ongelma ei ole pelkästään raha, vaan myös se että työn antama henkilökohtainen merkitys on suurelle määrälle ihmisiä merkittävä elämänlaatua parantava tekijä. Tämä kehitys on nähdäkseni yksi suurimmista syistä siihen, miksi ns. pienen ihmisen puolella olevilla populistiliikkeillä on tällä hetkellä paljon kaikupohjaa. Asia siis ei ole uusi, mutta tekoälyn tuonti mukaan yhtälöön pahentaa tilannetta entisestään, ja teknologiakehityksestä hyötyvienkin kannattaa miettiä myös tätä puolta.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 792
Texasissa 3d printattua taloa menossa massavalmistukseen, Videon lafka rakentaa sadan 3d printatun talon lähiön. Tällä hetkellä yhden talon rakentaminen vaatii 4-5 ihmistä. Videon loppupuolella lafkan ceo selittää miten päätsään 0.x ihmistä per talo yhtälöön ja kustannuksia entisestään alaspäin. Toki lisäksi tarvitaan perustus, LVI, sähköt jne. eli robo ei tee kaikkea työtä. Yhdenlainen robottiratkaisu kuitenkin. Halventaa lopputulosta ja vähentää ihmistyövoiman tarvetta.

Bonuksena robotti osaa tehdä erilaisia leiskoja niin voi suht vapaasti ilman lisäkuluja suunnitella erilaiset huoneet taloon. Tarjoavat tänhetkisessä kohteessa ostajalle 8 eri leiskaa mistä voi valita.

Liittynyt
10.02.2021
Viestejä
149
Lähes kaikki työt joita olen ikinä tehnyt on joko automatisoitu tai siirtynyt nettiin itsepalveluksi tai muuten vaan kadonneet. kaikki hoituvat paremmin kui koskaan. Vaikkapa ruohonleikkuu: sitä toki tehdään vielä mutta robotti leikkaa paremmin. Lehden jakaminen: monet lukevat lehtensä netissä. Yritysten rahaliikenne: ennen pankissa naputeltiin satoja pankkisiirtoja, tilvelotuskoonteja,nulkomaan maksuja ja ties mitä - nyt ne lähtevät suoraan firman kirjanpidosta. Esimerkkejä on omalta uraltani paljon. Silti kaikki sujuu paremmin, reaalaikaisemmin ja edullisemmin. Silti nykyään on enemmän väkeä töissä kuin silloin kuin itse aloitin 80-luvulla. Ja niille maksetaan enemmän. Tästä voisi ajatella rttä työn tuottavuuden paraneminen ei aiheuta työttömyyttä.
Mites se työttömyys globaalisti sitten? Kaikki tämä high-tech teknologia työllistää lähinnä länsimaisia. Katsoppas kuinka paljon näitä IT innovaattoreita Afrikasta löytyy. Etelä-Arfikassa mm. on 60% työttömyys. Niihin maihin ei myöskään pahemmin mitään huippuhienoja sirutehtaita perusteta. Amerikan keski-lännen punaiset osavaltiot ovat hyvä esimerkki miten ihmisille on käynyt niissä osavaltioissa kun globalismi on siirtänyt tuotannon Kiinaan ja high-tech ei ole tuonnut korvaavia töitä sinne. Moderni IT-sektori kokonaisuudessaan USA:ssa työllistää huomattavasti vähemmän jengiä kuin joku 60-luvun amerikkalainen metalliteollisuus.

Meillä on työttömyys noussu kyllä, mutta pitää myös huomata kuinka paljon nämä modernit työttömyystilastot ovat vääristelty. Ne eivät kerro mitään totuutta. Esim. Amerikassa olet työttömyysjärjestelmässä 2 vuotta maksimissaan jonka jälkeen lennät pihalle siitä systeemistä. Kivasti nämä pihalle lentäneet eivät näyt sitten työttömyystilaistoissa. Suomessakin harrastetaan vaikka minkälaista numeronviilaamista noissa. Varsinkin kuin koko tilasto on poliittista peliä.

Pätkätyö on tosiaan myös lisääntynyt räjähdysmäisesti. Sitähän ei sitten lasketa työttömäksi jos teet orjapalkalla sellaista.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 299
Viestejä
4 156 703
Jäsenet
70 406
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom