Risteilyt

Royal Caribbeanilla, Norwegianilla ja MSC:llä on tullut risteiltyä. Näistä eniten Royalilla. Varaukset teen yleensä suoraan laivayhtiöltä, kerran olen varannut iCruisen kautta ja kerran SeaScannerista. Oleellista on hinta ja pyrin aina etsimään parhaan diilin (varaan myös lennot ja hotellit erikseen ja usein myös retketkin koska laivayhtiö ottaa niin paljon välistä). Ollaan käyty muutaman kerran Karibialla, kerran Singaporesta Aasian risteilyllä ja Dubaistakin on lähdetty viikon reissulle. Huippureissuja ovat kaikki olleet. Seuraavaksi talvella Espanjasta kiertoreissulle Kanarialle ja oli siinä stoppeja myös Portugalissa, Marokossa sekä Gibraltarilla.
 
Nyt sitten on varattuna Helsingistä lähtevä Tallinnan risteily, mutta parilla lisäpysähdyksellä: Helsinki - Tukholma - Kiel - Bergen - Nordfjordeid - Olden - Stavanger - Kiel - Kööpenhamina - Tallinna - Helsinki. Eli Norjan vuonot on pääkohde. Nyt kun pääsee Helsingistä lähtemään, jää lennot ja yksi hotelliyö pois, joten säästyneellä rahalla voi ottaa vaikka drinkkipaketin.

" MSC recommend the usual tip amount per person per night of EUR 10 / USD 12.50 "

Parikymppiä päivässä tippeihin, niin tuleehan niistäkin jo useampi satanen lisähintaa. Otitko muuten minkä tason hytin?
 
Tuo tippimäärä on vakio kaikilla laivayhtiöillä.. Kannattaa tarjouksia kysellessä kiinnittää huomiota sisältyykö tipit hintaan vai ei.

Edit, jos et osta juomapakettia niin juomien hintoihin lisätään automaattisesti 15% palvelurahaa, tämä ainakin MSC:llä pari vuotta sitten..
 
Viimeksi muokattu:
Viidestä sadasta viiteen tonniin /nokka riippuen lähtöpäivästä, laivasta, hytistä jne. Nämä siis 7vrk hintoja,

Sitten tietty lennot yms päälle.
 
Jos tuollaiselle pitkälle risteilylle lähtisin, niin ehdottomasti pitäisi olla parvekkeellinen hytti. Ja nämähän ovat niitä kalleimpia pl. sviitit.
 
" MSC recommend the usual tip amount per person per night of EUR 10 / USD 12.50 "

Parikymppiä päivässä tippeihin, niin tuleehan niistäkin jo useampi satanen lisähintaa. Otitko muuten minkä tason hytin?
Tipeistä tulee 140€ / naama lisähintaa, mutta nuo on aika kohtuulliset, kun monella muulla varustamolla on jopa tuplat.

Parvekkeella, rajoitetuin näkymin, eli käytännössä laivan etuosassa on partsihyttejä, jossa metallinen ulkoseinä lasisen sijaan, oli edullisin vaihtoehto. Noita hyttivaihtoehtoja on Hesan lähdölle rajoitetusti tarjolla. MSC kun ottaa matkustajia useimmista välisatamista ja Kiel lienee se mistä suurin osa myydään. Maisemat Norjassa on vuonoilla sellaiset, että kelpaa katsella. Jos olisi vain viikon matka tai jossain muualla, jossa näkyy vain merta tai satama, niin sisähytti olisi riittänyt.

Hintavertailua varsinkin jenkkisivuihin vaikeuttaa juuri se, että siellä voi lukea etusivulla että risteily vain 399$ + juomapaketti 99$, mutta sitten tuohon hintaan lisätään satamamaksuja, kattausmaksuja ja tipit, jotka lasketaan lisäpalveluiden osalta listahinnan, ei alehinnan mukaan ja lopullinen hinta onkin sitten jotain ihan muuta.
 
Paljo tommonen risteily kustantaa?
Halvin vaihtoehto halvimalla lähdöllä on tippeineen sen 1500€ / henkilö. Tämä sisältää kaikki ruoat. Tuohon +300 lisää niin saa rajattomasti limua / heinekeniä hanasta, edullista viiniä, klassikkodrinkkejä ja erikoiskahveja. Tuon päälle +200€ niin saa kaikki pullo ja hanaoluet, suurinosa drinkeistä, viskiä, konjakkia jne. parempia viinejä laseittain, kahvit ja kaakaot rajattomasti. Eli 1800 - 2000€ / lärvi on hinta jos edes jotain alkoholia juo molemmat. Hytissä kaikilla on pakko olla sama paketti. Laivalla ei tarvitse tuon lisäksi ostaa yhtään mitään. Satamissa saa rahaa kulumaan jos haluaa, mutta äkkiseltään en keksi mikä niistä ei onnistuisi kävellekin pelkästään, joten 0 budjetilla voi mennä useampi satama.
Edit: Toki ilman juomapakettiakin voi mennä, mutta kalliimpikin on 35€ / päivä joka on esim aamulatte 5€ + olut uima-altaalla 7€ + lasi viiniä iltaruoalla 10€ ja drinkki illalla 13€.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä oli Costalla 1350€ kolmelta henkilöltä (2 aikuista ja 17v teini) sisältäen palvelurahat ja melko hyvän juomapaketin kaikille. Sisähytti minkä Costa upgreidasi parvekehytiksi samaan hintaan

Ajankohta maaliskuun loppu mikä osaltaan selittää hintaa, ei ole ajankohtana vilkkain välimerellä. Laivana Turussa tehty Costa Smeralda joka silloin oli ollut vasta muutaman kuukauden liikenteessä

Olisi taatusti ollut mukava reissu.. Mutta sitten isku korona.. Kaikki risteilyt peruuttiin.. Oma peruutus tuli pari päivää ennen lähtöä. :(
 
Itse tein ennen pandemiaa 2 kuukauden risteilyn Los Angelista Dubaihin muun muassa Hawaijin, Vietnamin, Malesian, Myanmarin (entinen Burma), Intian ja Omanin kautta. Singaporessa vaihdoin vain laivaa välissä. Oli yhdistetty työ-ja lomamatka.
Muistorikas matka, samoin kuin risteilyt Amazonilla, Etelämantereella, jne...:cool:
 
Varmasti hieno matka mutta 2kk laivalla ja siinä toki ruoka & juomapaketti mukana niin voisi olla aika pallo-olo ja maksa kiittäisi :cool:
 
Varmasti hieno matka mutta 2kk laivalla ja siinä toki ruoka & juomapaketti mukana niin voisi olla aika pallo-olo ja maksa kiittäisi :cool:
Ei ole sitä ongelmaa, kun en juo. Ja toisaaltaan, kun takana on jo yli 100 risteilyä, niin risteily on minulle (joillakin laivoilla retkipuolen henkilökunta on minulta kysynyt kohteista, jonne alus on menossa ensimmäistä kertaa) hiukan erilainen, kuin ensimmäistä kertaa alukselle tulevalla ;) Monet satamakohteet ovat tänä aikana tulleet tutuiksi...Välimerellä en enää risteile eikä Karibianristeilylle mua saa edes kirveellä...omat kohteeni ovat hiukan erilaisia enkä viihdy satamissa, joissa on puoli tusinaa risteilylaivoja samalla kertaa...
Risteilykokemuksia mahtuu maailmaan, ja jokaisella on se omansa. Tiedän yhden nuoren 30-vuotiaan parin, joka oli 3kk maailmanympäriristeilyllä. Kuten he sanoivat...miksi risteillä vasta vanhana, nuorempana sitä voi paremmin nauttia kohteista, kun ei ole esimerkiksi liikkumisesteitä. Koska heillä oli mahdollisuus tehdä työnsä eteätyönä, ei se myöskään sitonut heitä fyysiseksi mihinkään.
 
2019 oltiin Royal Caribeanin Osaisiksella 8pv risteily Haiti, Jamaika, Meksiko. Meriparvekehytti tonnin / lärvi, Deluxe juomapaketti n 400€ ja Norwegianin lennot 600€, eli aika tasan 2000€. Lipun hintaan sisältyvä ruoka on monenmoista, mutta ei mitään suurta gurmeeta minun mielestäni. Vähän sellaista puolimautonta, ettei lasten suuta kirvele. Nesteytys toimi moitteetta ja kaikkea sai mitä baarista löytyi.

Onhan se ihan kauheinta ja stereotyyppisintä massaturismia, mutta muuten sitten ajeltiin Floridassa helvetin isolla vuokra SUV:lla ja käytiin Kennedy Space Center, Everglades, Miamin seutua ym.
 
Nyt kun näitä kokemuksia on lukenut, niin alkoi kyllä houkuttaa...
Onko Suomesta mitään lähtöjä, sanotaan nyt vaikka Norjan vuonoille ja takaisin? Tai jos semmoista haluaisi, niin mistä kannattaa lähteä ihmettelemään?
Maarianhaminassa kun oltiin tuossa syksyllä, niin siellä oli hieno laiva ja sen verran kyselin, että reissailee juuri tuolla vuonoilla. Nyt oli Maarianhaminassa, mutta en tajunnut kysyä käykö meidän mantereen puolella.
 
Aika vähän Helsingistä on vuonoille risteilyjä, lähes kaikki Helsingistä lähtevät ovat viikon risteilyjä Itämerellä. MSC Fantasialla onnistuu Itämeri+vuonot mutta reissu on 2viikkoa.

Aida tekee paljon risteilyjä vuonoille, lähtösatamat Saksasta. Miinuksena saksalainen yhtiö joten laivalla pääkieli on Saksa.

Seascanner.com on hyvä työkalu eri reittien hakemiseen.. Varauksen tekisin suoraan laivayhtiöltä.
 
Mites Costa vs MSC Välimerellä? Kumpaa päätyisitte ja miksi? MSC:llä olisi tarjolla uudempi laiva promenadilla, hinta on tietysti korkeampi.

Miten näillä yhtiöillä nuo "erikoisravintolat" menevät? Aika vähän tarkkaa tietoa saatavilla mitä tarjolla, mihin hintaan ja kannattaako maksaa. Yleensä arvostelut ja muut tiedot löytyvät Karibian merellä seilaavista.

Suunniteltu lähtö ensi talvena, laivoina joko Costan Smeralda tai MSC:n World Europa.
 
Palasin juuri MSC Virtuosalta. Viikko Southampton - Hampuri - Rotterdam - Zeebrygge - La Havre (peruttiin koska ranskassa lakko) - Southampton. Mutta kumpi laiva? Lähtisin MSC World Europalle, sehän on ihan upouusi hieno alus. Costa on halpismatkailun aatelia. Hinta halpa ja sitä saa mitä tilaa. MSC on pieni steppi ylöspäin, mutta edelleen "halpa" yhtiö.

Erikoisravintoloista voin sanoa, että kannatti. Itsellä oli 4 ravintolan paketti etukäteen ostettuna, jolloin halvempi kuin laivalta. Toki tuo 4 on viikon reissussa aika paljon, kun jää käytännössä 3 iltaa katsastaa buffa ja pääruokalan valinnat. Onhan se eri kuitenkin syödä intiimimmässä ravintolassa ja ruoka oli kyllä paljon parempaa kuin pääruokalassa. Toimii siis siten että jossain laivan ravintoloista on varauskeskus jossa voi paikanpäällä (tai puhelimella) sitten varailla sopivia aikoja erikoisravintoloihin. Tee se heti kun tulet laivaan, että saat sopivan päivän. Ennen sitä kurkkaa MSC apista, että mitkä on pääruokalan menut, jotta voit sovittaa ajat hyvin. Noilla kun on gaalailta yleensä kerran viikossa, jolloin parhaat sapuskat, niin ei kannata erikoisravintolaa sille illalle.

Itse ravintolassa on lista (jos olet ostanut etukäteen paketin) jossa on 3-4 alku / pää / jälkiruokaa, joista saa sitten valita minkä kombon haluaa. Ei voi valita montaa. Pääruokalassa voit ottaa vaikka kuinka monta mitä vaan. Voit myös vaihtaa listalla oleviin muihin, mutta se maksaa. -50% listahinnasta. Voit siis myös varata ja mennä ilman pakettia erikoisravintolaan ja maksaa listahinnat. Esim pihviravintolassa pihvit oli 39€-99€ josta kallein oli 2 hengen tomahawk ja buffalopihvi olis ollut 50€ muistaakseni (+15% palvelumaksu)
 
Otettiin uusi yritys Koronan takia peruuntuneesta risteilystä ensi syksylle -> 12-day Cruise to Mediterranean: Italy, France & Croatia from Venice (Trieste), Italy on Norwegian Epic

Aiemmin ei ole tullut risteiltyä kun Viroon ja Ruotsiin joten katsotaan nyt miten uppoaa tuollainen jos vaan ei peruunnu.
No koronan takia se nyt ei ainakaan peruunnu. Se ei ole ollut ongelma lähes pariin vuoteen. Tuntuu että monet on jämähtäneet tähän "korona-aikaan" edelleen...
 
Onko Tallinnaan enää Silja Europan tapaisia matkoja?
 
Onko Tallinnaan enää Silja Europan tapaisia matkoja?
Tarkoitatko laivan kokoa, vai mitä? Europa on vuokrakäytössä Hollannissa ja se saattaa palata takaisin jollekin reitille myöhemmin. Tallinnan reitillä isoimmat laivat ovat tällä hetkellä MegaStar ja MyStar, jotka ovat molemmat pienempiä ja risteilyt kestävät muutaman tunnin suuntaansa.

Ruotsiin menee sitten Tallinkin laivoista mm. Serenade ja Symphony, jotka ovat niitä ostoskadullisia isoja paatteja ja risteilyt myös kestoltaan pidempiä.
 
Mites Costa vs MSC Välimerellä? Kumpaa päätyisitte ja miksi? MSC:llä olisi tarjolla uudempi laiva promenadilla, hinta on tietysti korkeampi.

Miten näillä yhtiöillä nuo "erikoisravintolat" menevät? Aika vähän tarkkaa tietoa saatavilla mitä tarjolla, mihin hintaan ja kannattaako maksaa. Yleensä arvostelut ja muut tiedot löytyvät Karibian merellä seilaavista.

Suunniteltu lähtö ensi talvena, laivoina joko Costan Smeralda tai MSC:n World Europa.
Ainakin royal caribbeanilla kaikki, mikä ei kuulu lipun hintaan on ihan sairaan kallista. Jenkit myös käyttävät rahaa ihan toiseen malliin kuin kitsaat Suomalaiset.
 
Tarkoitatko laivan kokoa, vai mitä? Europa on vuokrakäytössä Hollannissa ja se saattaa palata takaisin jollekin reitille myöhemmin. Tallinnan reitillä isoimmat laivat ovat tällä hetkellä MegaStar ja MyStar, jotka ovat molemmat pienempiä ja risteilyt kestävät muutaman tunnin suuntaansa.

Ruotsiin menee sitten Tallinkin laivoista mm. Serenade ja Symphony, jotka ovat niitä ostoskadullisia isoja paatteja ja risteilyt myös kestoltaan pidempiä.

symphonyt tylsiä. liian pitkiä ei käy.
 
Ainakin royal caribbeanilla kaikki, mikä ei kuulu lipun hintaan on ihan sairaan kallista. Jenkit myös käyttävät rahaa ihan toiseen malliin kuin kitsaat Suomalaiset.

Costalla ja MSC:llä saa kohtuuhintaan melko hyvät juomapaketit mitkä kannattaa ottaa vaikka ei sinne ryyppäämään olisi menossakaan.. Royal Caribianilla vastaavia ei edes löydy. He selkeästi tekevät isot rahat kaikesta ylimääräisestä. Onhan heillä hienoimmat alukset, jollain nekin pitää maksaa.

Persaukisena kun matkustelee paljon niin pakko pitää budjetti kurissa.
 
Costalla ja MSC:llä saa kohtuuhintaan melko hyvät juomapaketit mitkä kannattaa ottaa vaikka ei sinne ryyppäämään olisi menossakaan.. Royal Caribianilla vastaavia ei edes löydy.
On Royalilla juomapaketit ostettavissa, mutta ne näkee vasta risteilyn varauksen jälkeen. Hinnat vaihtelevat koko ajan, mutta ovat noin 60-80 e/hlö/päivä eli erittäin kallista. Pitää myös ottaa koko risteilyn ajaksi, ei voi varata esim vain muutamaksi päiväksi.
 
Oletteko muuten huomanneet onko mitään hintaeroa mistä risteilyn varaaa ? Risteilykeskus/MSC virallinen sivu ovat eurolleen sanat hinnat.. ensi vuoden alkuun sopivaa risteilyä harkitsemassa.
 
Oletteko muuten huomanneet onko mitään hintaeroa mistä risteilyn varaaa ? Risteilykeskus/MSC virallinen sivu ovat eurolleen sanat hinnat.. ensi vuoden alkuun sopivaa risteilyä harkitsemassa.
Katso We Love Cruises. Niiltä varasin karibian risteilyn loppuvuodesta 2019. Oli ainakin silloin halvempi kuin Risteilykeskus tai suoraan MSC.
 
Nykyään myyvät enää Royal Caribbean konsernin risteilyjä ?
Sori, sekoitin. Risteilykeskus tai RC -suoraan. En kyllä varmasti muista oliko MSC myös mukana aiemmin.

Nämä näkyy olevan nykyisin valikoimassa:
1692635782546.png
 
Jokunen vuosi sitten kun varasin MSC:n risteilyn niin otin sen SeaScannerin kautta. Saksalainen firma. Royalin risteilyt ostan joko heiltä suoraan tai iCruisen kautta (jenkkisivu, hinnat dollareissa).
 
Mä viimeksi vertailin directlinecruises vs risteilykeskus ja loppujen lopuksi hintaero oli niin pieni luokkaa alle 100€ 3500€ hinnasta, että oli vaan helpompi ottaa suomalainen. Tuohon vielä valuutanvaihtokuluja ja riskiä riippuen luottokortista. Toi vertailukin oli perskutin vaikeaa, koska jenkkihinnastosta puuttuu puolet hinnasta, kun lisätään kaikki tax and fees + port fees + perustipit + juomapakettien tipit + ruokapakettien tipit. Risteliykeskuksesta ihan positiivista sanottavaa sinänsä ja ostaisin MSC sieltä sen sijaan että niiden omilta sivuilta, koska jos jotain tulee, niin on välikäsi valittamassa ja ei maksa mitään lisää. Ja helppo kysyä esim Tarviiko passi olla voimassa 6kk ylimääräistä. (Ei tarvinnut kun risteilen norjan vuonot ja kaikki stopit oli schengen alueella). Vertasin äkkiä oman seuraavan risteilyn, jota suunnittelen, risteilykeskuksen ja seascannerin välillä ja 8€/ukko eroa jälkimmäisen hyväksi. En vaihda tolla hintaa, mutta huomasin että seascannerilla oli eri hintoja, joten saataa riippua lähtöpäivästä vahvasti tilanne.

Pari risteilyä takana tänävuonna: MSC Virtuosalla Southamptonista pohjoiseurooppa 7 pv helmikuussa ja MSC Fantasialla Helsingistä Norjan vuonot ja itämeri 14 pv kesä/heinäkuu, jos jotain kysyttävää noista.
 
Miten noissa risteilyissä hoituu tuo satamissa laivasta poistuminen. Lienee aikamoinen kaaos ja venailu että kaikki halukkaat ovat päässeet pihalle? Ekaa kertaa ollaan risteilylle menossa.
Loppumispäivänä poistumiset on porrastettu eli kaikki ei lähde samaan aikaan. Mutta muuten satamissa poistutaan omaan tahtiin eli voi olla vähän ruuhkaakin. Laivayhtiön retket lähtevät erillisinä ryhminä.
 
Lähellä viimestä aamua huoneeseen tulee laput jossa kerrotaan että kello 22 mennessä edelisenä iltana pakkaa laukut, laita nämä laput niihin ja laita huoneen ulkopuolelle. Samassa lapussa lukee että olet poistumisryhmä 26 ja mene klo 8:45 kasinolle. Sieltä päästävät sitten ulos omassa ryhmässä ja laukut löytyy ulkopuolelta kohdasta 26.
Ryhmää voi vaihtaa edelisenä iltana, jos tarve on ja aamusta ekana pääsee ulos ne jotka rehaavat matkalaukut itse.
 
Lähellä viimestä aamua huoneeseen tulee laput jossa kerrotaan että kello 22 mennessä edelisenä iltana pakkaa laukut, laita nämä laput niihin ja laita huoneen ulkopuolelle. Samassa lapussa lukee että olet poistumisryhmä 26 ja mene klo 9:45 kasinolle. Sieltä päästävät sitten ulos omassa ryhmässä ja laukut löytyy ulkopuolelta kohdasta 26.
Ryhmää voi vaihtaa edelisenä iltana, jos tarve on ja aamusta ekana pääsee ulos ne jotka rehaavat matkalaukut itse.
Eikun meinasin noita päivä satamia missä laiva käy. Että millainen show siellä pyörähtää vai yrittääkö kaikki tunkea samaan aikaan maihin. Eli pääseekö retkille vähn niikun ohi jonojen? Retkiä ei olla varailtu kun hinnat aika suolaisia mitä katseltu.
 
On ruuhkaista, riippuen satamasta. Laivasta pääsee kyllä aika nopeasti laiturille ja jos siitä jatkaa kävellen niin eipä ruuhkia. Shutllet (laivayhtiön keskustaan ja takas), sataman sisäiset (jos ei saa kävellä satama-alueella) joutuu joskus hetken jonottamaan. Retkibusseihin pääsee yleensä mukavasti. Pahimmat yleensä jonot Hop-on-hop-off tyyppisiin paikallisiin vaihtoehtoihin. Aamulla aikaisin pääsee paremmin tai jos odottaa ruuhkan laantumista.
 
Jos retket ei ole NCL:n kautta, niin et pääse ohi jonojen vaan odotat nätisti muiden kanssa. Harvoin olen kyllä jonoissa joutunut odottamaan mutta en yleensä pyrikään ekana laivasta ulos.

Mutta poikkeuksen tekee nuo tenderit eli tapauksessasi Dubrovnik, Kotor ja Cannes. Ohjelman mukaan ovat tender portteja. Tarkoittaa sitä, että laiva jää ankkuriin ja kuskaavat pikkupaateilla matkustajat rantaan. Näihin yleensä jonotetaan lippuja (tender tickets), joissa on ryhmänumero ja sitten kuuluttavat järjestyksessä näitä numeroita, jolloin vasta siirrytään paatteihin. Jossain vaiheessa kuuluttavat ns. open tenderin, jonka jälkeen ei erillisiä lippuja enää tarvita ja saa kulkea vapaasti. Tenderöintisatamissa voit myöhästyä omatoimiselta retkeltä, jos retki alkaa esim puoli tuntia saapumisajan jälkeen ja istutkin vielä laivassa odottaen, että tender-ryhmänumerosi ilmoitetaan. Tällaisessa tapauksessa et tietenkään saa laivayhtiöltä hyvitystä, koska retki ei ole laivayhtiön kautta.

Muissa satamissa laivasi on laiturissa, jolloin poistuminen on sujuvaa. Joskus toki ruuhkaista, mutta jono liikkuu sutjakasti koska vaan skannaavat kortin kun kävelet tarkistuspisteen ohi.
 
Pari risteilyä takana tänävuonna: MSC Virtuosalla Southamptonista pohjoiseurooppa 7 pv helmikuussa ja MSC Fantasialla Helsingistä Norjan vuonot ja itämeri 14 pv kesä/heinäkuu, jos jotain kysyttävää noista.

Miten haetaan netistä ristelyjä (jotka menee kauemmas kuin ne perus tukholmat/tallinnat) ja siten että lähtöpiste ja loppupiste on omalla kohdalla Helsinki?
Pikainen googletus ei tuntunut auttavan. En ole juuri nyt menossa minnekään, mutta joskus tulevaisuudessa tuollainen kuvio voisi kiinnostaa jos sellaisia on olemassa. Todennäköisesti ei sellainen missä pitäisi ensin lentää jonnekin mistä on risteilytarjontaa enemmän (koska samalla vaivalla sitä sitten tekee jotain ihan muuta).
Eli siis että hyppäisi laivaan ja se menisi siitä Tanskan ohi jonnekin.
 
Ei sellaisia ole. Ainoat oikeat risteilylaivat Helsingistä ovat Itämeren risteilyjä kesäaikaan.. Eri risteilyjen hakemiseen paras työkalu on mielestäni seascanner.com sivusto
 
Valitsemalla departure portiksi Helsingin. Mutta nyt ei taida niitä enää olla tarjolla. Tänä kesänä MSC tarjosi tosiaan Hesasta reissuja, mutta ensi kesällekään ei näytä sellaisia olevan koska Hesa ei ole lähtösatamalistalla mukana. Enpä muista onko aiempinakaan vuosina ollut eli harvoin noita tulee tarjolle.
 
Olisi tuossa minusta markkinarakoa tarjota jotain muuta kuin niitä iänikuisia paria reittiä. Korona-aikana sentään pääsi laivalla Riikaan mikä nyt ei ole kovin eeppistä mutta tarjonnassa ei ole edes sitä.
Helsinki-Gotlanti tai jotain, ilmeisesti Ahvenanmaan kautta pääsee jatkossa mutta toisaalta saattavat aikatauluttaa sen vain ruotsalaisten kannalta.
No, varmaan jos kunnolla alkaa kiinnostamaan niin sitten sitten lentää jonnekin mistä on tarjontaa.
 
Jep. Käytännössä ainoa yhtiö joka noita teki oli MSC, koska se on ainoa yhtiö joka ottaa "välipysäkeiltä" matkustajia. Kaikki muut toimii niin että on lähtösatama ja tulosatama ja kaikki kyytiin ja pois noista.
https://www.vacationstogo.com/ticker.cfm?incCT=y&d=104&sp=y No löyty Le Command Charcot jotka tekee joitain, jos pinkka on kunnossa. Tuo on aina joskus parkissa siinä kauppatorin vieressä. Alkaen 10000$.
 
Ainakin välimerellä Costan risteilyille pääsee mistä tahansa satamasta, joka satamasta alkaa erillinen 7pv risteily.

Joillekin välimeren risteilyille MSC myy matkoja joissa lähtö- ja poistumissatama ovat eri, lyhimmillään löytyy jopa yhden yön risteilyjä.
 
Joo Välimerellä myös Royal ja NCL harrastaa joskus interportingia eli mukaan pääsee useammasta eri paikasta. Mutta pohjoisemmassa ei eli itsekin lensin viime vuonna Tukholmaan, josta kävin viikon Itämeren risteilyllä.
 
Kysytäämpä vähän historiaa kun linjoilla varmaan myös vanhempia (40+) io-tekkaajia. Miten ruotsinlaivoilla näkyi telkkari ennen satelliittiaikaa, eli esim ysärillä?

Tallinna-Helsinki välillähän tuo oli helppo kun Espoon ja Teletornin analogiset signaalit näkyi kummassakin satamassa lyhyestä välimatkasta johtuen, mutta miten ruotsin risteilyillä?

Turku-Tukholma välillä ollaan kolmen (vai neljän?) linkkitornin alueella niin että päällekkäinen peittoalue on aika pieni, joten mielikuvitusta pitää käyttää että miten tuosta saisi toimivan signaalin hytteihin katsottavaksi. Varsinkin kun Turun päässä näkyi aikoinaan vain yksi SVT:n kanava, Ahvenanmaalla vain yksi Ylen kanava, ja Tukholmassa tuli TV4 mukaan kuvioon. Lähinnä siis sitä meinaan et jos katsoja odottaa että telkkarin napista 2 tulee Yle Tv2 niin mitä tapahtuu kun kyseinen kanava lakkasi näkymästä mennessä liian kauas Turun lähettimestä?
 
Kysytäämpä vähän historiaa kun linjoilla varmaan myös vanhempia (40+) io-tekkaajia. Miten ruotsinlaivoilla näkyi telkkari ennen satelliittiaikaa, eli esim ysärillä?
En muista, että telkkuja olisi ollut ennen Silja Europaa. Jotenkin muistelen, että siellä oli välillä tv pimeänä. Tai siis tv-kanavat pimeänä. Silloin pystyi katsomaan jotain yökerhokuvaa ja olisko ollut joku laivan oma kanava. Vähän hatarat muistikuvat. Telkku ei kiinnostanut yhtä paljon ku maailman eka laivalla oleva mäkkäri ja yökerho.
 
Aiheeseen liittyen.

Käytiin testaamassa Helsinki-Tallinna 22h risteily "uudella" M/S Victoria 1 -aluksella. Mukana aikuiset ja 2 lasta. Päällimmäinen tunne oli lievähkö pettymys.

Laiva oli jotenkin pienen ja ahtaan tuntuinen, mitä se numeroiden valossa onkin. Oudointa minusta oli, ettei minkäänlaista "pääaulaa" ollut. Ei mitään Promenadea odotettukaan, mutta jonkinlaista keskuspaikkaa tai avarampaa tilaa (tyyliin Europa tai Galaxy). Mutta ei, pelkkiä matalia käytäviä, joiden varrella vain oli sitten infopiste, taxfree -myymälä ja pieni lasten leikkihuone.

Lasten fasiliteetit oli se toinen iso puute, mihin aikuismatkustajat eivät varmaan kiinnitä mitään huomiota. Melkein kaikilla laivoilla on lapsille ollut useita leikkialueita, tai ainakin niin, että on eri ikäiset huomioitu. Nyt tarjolla oli pieni pallomeri (kielletty yli 7v) ja pieni pöytä, missä voi piirtää. Melkoinen pudotus meidän edellisen risteilyn laajoilta leikkialueilta pingispöytineen, seikkailuratoineen ja muine peleineen...

Yleensä A-luokan ikkunahytit ovat olleet aina korkealla (9 - 11 -kansilla), mutta nyt oltiin kannella 5. Eipä tuollakaan aikuisten kesken niin väliä, mutta edelleen lasten kanssa matkustaessa muut asiat painavat yllättävän paljon enemmän kuin ravintolatarjonta ja yökerhot.

No, laiva oli siisti, tunnelma rauhallinen ja ruoka hyvää. Ja Tallinnassa oli hyvä ilma. Että ihan hyvä mieli kuitenkin jäi.
 
Käytiin testaamassa Helsinki-Tallinna 22h risteily "uudella" M/S Victoria 1
Itse ollut aikoinaan useita kertoja sisaraluksella M/S Romantikalla, ja onhan se tosiaan aika erilainen mitä vaikka nää Silja Europat.

Itse en kuitenkaan paljoa painottaisi promenaadia, vaikka se oli cool, ilmankin olisi pärjännyt taannoisella Tukholman risteilyllä. Katselen mieluummin merimaisemaa kuin kauppakeskusta.
 
Tänne sitten jos löytäisi käyttäjiä.
Paljon ostajan etukoodia Tallink-Siljalle
voimassa 31.01.2024 saakka.

on voimassa rajoitetusti jne muuta ihme himmeliä :)
mutta jotain alea voit koodeilla saada.

saa ottaa omaan käyttöönsä.
------------------------------------------------
YJCEF2XN
ZUDFG3QS
1D6A5Q8l (l tai sitten iso i)
2E695RBW
3F6C5SDG
4Y6D5TFH
5Z6E5559
WKACDZV4
4Y6D5557
XYBDE1WW

----------------------------------------------------------------

Silja Europa on viime tietojen mukaan evakko-paattina vielä vuoden 2024 ja optioita jatketaan :(
on varmaa tuloa eikä mene poltto-aineisiin paljon.. sääli :(
 
Aikamoinen ero näissä välimerellä toimivissa varustamoissa..

Meillä oli muutama vuosi sitten varattu Costan risteily Loistoristeilyiden kautta. Homma sujui ihan mallikkaasti, maksut Loistoristeilylle jonne myös ilmoitin passitiedot yms jota tarvitsivat lippuja varten. Risteily sitten peruuntui koronan iskiessä ja Loistoristeilyt palautti rahat alle kahdessa vuorokaudessa. Ei siinä mitään ongelmaa.

Nyt varattiin uusi risteily MSC:n uudelle World Europalle risteilykeskuksen kautta. Maksut menevätkin suoraan MSC:lle mihin pitää luoda profiili jne. Risteilykeskukselta tuli kyllä pitkät ohjeet asian suhteen.. sujui mutta vei aikaa. Nuo Msc:n sivut on suunniteltu kyllä harvinaisen paskasti.. Saattaa olla vanhemmalle väelle hankala paikka.

Myös chek-in on oma rumbansa, siinä kun Costan risteilyä varten ilmoitti tiedot matkatoimistolle MSC vaatii chek-inin tekemisen sivujensa kautta. Periaatteessa samat tiedot mutta viisi välilehteä joka matkustajalta. Ja kun on varattu kaksi hyttiä minä voin tehdä vain oman hytin chek-inin, toisen hytin matkustajien on luotava oma profiili ja tehtävä itse chek-in. Osa tiedoista kaikilla matkustajilla samoja mutta jokaisen matkustajan kohdalla pitää täyttää kaikki viisi välilehteä +selfie + luottokorttitiedot.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
286 718
Viestejä
4 924 010
Jäsenet
79 231
Uusin jäsen
Maanuli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom