Reservistä eroaminen?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mikkos
  • Aloitettu Aloitettu
Mainittakoon että asianosaiset henkilöt tietysti ovat hyvinkin tietoisia siitä että ovat henkilövarattuja, siis sikäli kun homma toimii oikein.
Tottakai ovat ja jos epävarmuutta on, kysymällä selviää. Pv nuo asiat käsittelee kaikkien kohdalta joten viimeistään sieltä pitäisi vastaus tulla jos työpaikalla ei jostain käsittämättömästä syystä olisi kerrottu.

Toisaalta jokainen ei välttämättä tiedä, mitä sillä omalla osaamisellaan pitäisi tehdä. Vaikka nuo mainitsemani metallipuolen tehtävät. Tiedät olevasi varattu mutta se valmistettava asia voi selvitä vasta kun tiedetään vaikka tarve tykin x ammusten kuorille.
 
Ennen kuin spekuloi tai jakaa väärää tietoa kannattaa lukea tämä:

Ennen kuin spekuloi tai jakaa väärää tietoa kannattaa lukea tämä:

Jos esittää muiden spekuloineen tai jakaneen väärää tietoa, kannattaa kyseiset kohdat laittaa lainauksina ja kertoa, mikä meni pieleen.

Jos viittaat kirjoittamaani kohtaan "pv käsittelee" niin se pitää paikkansa mutta on toki hieman puutteellinen. Hakijan näkökulmasta pv hoitaa, hakemus kun laitetaan kaikkien osalta sinne. Siviilipalveluskeskuksen kanssa suoraan ei asioida, pv hoitaa sen.

Linkissäsi oli mainittu lakipykälä ja varmuudella paikkaansa pitävin on laissa.
89 §
Palvelukseen kutsumatta jättäminen hakemuksesta yleisen tai sotilaallisen edun vuoksi

Asianomaisen viraston, laitoksen, yhteisön tai muun työnantajan hakemuksesta liikekannallepanon varalta palvelukseen voidaan jättää määräajaksi tai toistaiseksi kutsumatta julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa tai siihen rinnastettavassa tehtävässä olevia, erityisen ammatin harjoittajia sekä muita, joiden palvelukseen kutsuminen saattaisi vaarantaa puolustusvoimien varustamista tai ylläpitoa, yleistä taloutta tai muita yleisiä etuja.

Ylimääräiseen palvelukseen ja liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen jätetään kutsumatta myös asevelvollinen, joka toimii 35 §:ssä tarkoitetussa tehtävässä.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu hakemus tehdään aluetoimistolle, joka päättää hakemuksen hyväksymisestä. Aluetoimisto voi peruuttaa tekemänsä hyväksymispäätöksen, jos vapauttamisen edellytyksissä on tapahtunut olennainen muutos. Pääesikunta antaa tarkempia määräyksiä hakemusmenettelystä.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu hakemus ei ole pätevä syy jäädä pois palveluksesta.

Ja edellisessä lainauksessa viitattu, joka myös liittyy asiaan.
35 §
Kansanedustajan, valtioneuvoston jäsenen ja Euroopan parlamentin jäsenen palveluksen aloittamisajan siirto ja vapautus kertausharjoituksesta

Asevelvollisen tekemän ilmoituksen perusteella hänelle määrättyä varusmiespalveluksen aloittamisaikaa siirretään tai hänet vapautetaan kertausharjoituksesta, jos siirtäminen tai vapauttaminen on tarpeen kansanedustajan tehtävän, valtioneuvoston jäsenyyden tai Euroopan parlamentin jäsenyyden hoitamista varten. Varusmiespalvelus on kuitenkin aloitettava viimeistään sinä vuonna, jona asevelvollinen täyttää 29 vuotta.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus on tehtävä kirjallisesti aluetoimistolle ja ilmoitukseen on liitettävä selvitys tehtävästä

Ja itse varaushakemuksen ohjeissa
Varaaja vastaa oman henkilöstönsä varaamisesta sekä toimintaansa olennaisesti vaikuttavista toimintaketjuista. Alihankinta-, ulkoistamis-, tms. sopimuksissa on huomioitava myös alihankkijoiden varaustarpeet. Näissä asioissa otetaan tarvittaessa yhteyttä asianmukaiseen pooliin tai logistiikkarykmentin esikunnan teollisuusinsinööriin.

....

Varattavaksi henkilöksi tulee ensisijaisesti esittää yli 35-vuotiaita henkilöitä.

Tämän henkilöstön varaamisohjeen lisäksi tulee tutustua valtioneuvoston periaatepäätökseen Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) sekä Huoltovarmuuskeskuksen poolien antamiin ohjeisiin.

Turvallisuusstrategian alta
Varautuminen tarkoittaa toimintaa, jolla varmistetaan tehtävien mahdollisimman häiriötön hoitaminen ja mahdollisesti tarvittavat tavanomaisesta poikkeavat toimenpiteet normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Varautumistoimenpiteitä ovat muun muassa valmiussuunnittelu, jatkuvuudenhallinta, etukäteisvalmistelut, koulutus ja valmiusharjoitukset. Varautuminen perustuu valmiuslain (1552/2011), pelastuslain (379/2011) ja muun erityislainsäädännön varautumisvelvollisuuteen.
Ketju kaikkine lakipykälineen on siis varsin pitkä.

Jos siis viittaat kirjoittamaani, ettei jokainen varattu välttämättä tiedä, mitä osaamisella pitäisi tehdä niin se pitää paikkansa. Kriittisen infran tms kanssa tiedät mutta ketjun alkupäässä esim valmistavassa teollisuudessa tiedät oman työsi jatkuvan, poikkeustilan aikaista tuotetta et välttämättä tiedä. Onko edes tarvetta tietää? Mielestäni ei.
 
Omaisuutta? Tuskin kukaan lähtee iPhone 15 Pro Maxiaan hengellään puolustamaan? Alokkailta kysyttiin motivaatiosta niin oma perhe oli suurin.

Toi on totta, miksi puolustaa omaisuutta jos hengen lähtö näyttää varmalta? Kyllä varmaan siinäkin tilanteessa kun Vantaalla puukkoa heiluttava suomea murtaen puhuva nuorimies vaatii kännykkääsi niin annat sen pois.
 
Ja miksi sellainen johtaisi mitään, jolla ei ole siihen valmiuksia?

laitoin esimerkiksi lääkintäaliupseerin, heillä on johtajakoulutus jos et ollut tietoinen asiasta, heidänkin täytyy tietää perusasiat kiväärimiesjoukon johtamisesta
 
laitoin esimerkiksi lääkintäaliupseerin, heillä on johtajakoulutus jos et ollut tietoinen asiasta, heidänkin täytyy tietää perusasiat kiväärimiesjoukon johtamisesta
Ja tämä väitehän on edelleen auki. Eli millä perusteella reservistä eronnut laitetaan rintamalle? Tai jos laitetaan niin millä perusteella kivääri käteen eikä siihen hommaan, johon on koulutus? Ja miksi sellainen johtaisi mitään, jolla ei ole siihen valmiuksia?
Mihin noista vastasit?

Ja toki, "tietää perusasiat" mutta puhuit reservistä eronneesta jolloin kertaamassakaan ei välttämättä ole käyty. Eikä koko asia liikaa kiinnosta, muutoin ei eroaisi. Pidän edelleen kiinni ajatuksesta, ettei tällaisella henkilöllä ole valmiuksia johtaa mitään.
 
Eli se oli vastaus siihen että koulutuksen puolesta tällä henkilöllä oli valmiudet johtaa joukkoa. Kiväärimiehellä ei ole. Puuttuu johtajakoulutus kokonaan.
 
Koulutuskeskuteluun ääripää: Suomessa voi edetä puolustusvoimien ylipäälliköksi käymättä inttiä!
 
Verrokiksi muutama huomio. Sivari tuttu yya suomen ajoilta (80 luku) toimitti pv:lle elektroniikkaan liittyviä asioita. Oli kertausharjoituksissa kutsuttuna tarkailijana asian tiimoilta.

Toisaalta. Entisessä työpaikassa käytiin usein pv:n alueella töissä,mutta kaksi firman duunaria ei päässeet alueelle ,koska entisinä konkan tehneinä yrittäjinä ja velkaisina eivät läpäisseet taustatarkistusta. Intti käytynä molemmilla.

Varmaan työpanos kelpaa kriisiaikoina.
 
mutta kaksi firman duunaria ei päässeet alueelle ,koska entisinä konkan tehneinä yrittäjinä ja velkaisina eivät läpäisseet taustatarkistusta. Intti käytynä molemmilla.

Ymmärrän. Konkurssin tehnyt yrittäjä on maanpetturi Suomessa.
 
Tuskin niinkään. Vaan luulen,että reservistä eronnut,muutoin nuhteeton, läpäisee taustatarkistuksen. Tiedä sitten,mutta jos on pystyssä valtiolle pari miljoonaa euroa,niin ei se kyllä mikään suosituskaan ole.
 
Ennen kuin spekuloi tai jakaa väärää tietoa kannattaa lukea tämä:

Tästä luin äsken jonkun YLE:n artikkelin ja tulin sellaiseen johtopäätökseen, että se on suvereenisti työnantajan päätettävissä haluaako varata jonkun henkilön ja siihen puolustusvoimilla on vielä varaa olla hyväksymättä varausta. Henkilöllä itsellään ei siis ilmeisesti ole mitään mahdollisuutta sanoa mitään asiaan jos työnantaja päättää tuollaisen varauksen tehdä. Mielummin kävisin kertaamassa ja pitäisin yllä sen puolen osaamista. Prkl, tuollainen varaushan olisi melkein reservistä eroamiseen rinnastettavissa...
 
"Työnantaja voi varata henkilöstönsä jäseniä kriittisiin töihin myös poikkeusoloissa. Tällöin työntekijän sodan ajan tehtävä on toimia työnantajansa palveluksessa yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi."
En vertaisi tuota millään tavalla reservistä eroamiseen.
Kriittistä infraa on kaupungit täynnä. Rintamalle ei ensimmäisenä kannata laittaa esim. kaukolämpölaitosten huoltajia tai sähköverkon kunnossapitäjiä.
 
Tuohon "voiko sivari olla presidentti" -keskusteluun on pakko toistaa vielä kerran vanha fakta että kyllä, se on samalla tavalla mahdolista kuin on mahdollista johtaa esim. kansainvälistä LVI-konsernia olematta putkimies, tai olla pankinjohtaja ilman minkäänlaista asiakaspalvelukokemusta tiskin takaa.

"Työnantaja voi varata henkilöstönsä jäseniä kriittisiin töihin myös poikkeusoloissa. Tällöin työntekijän sodan ajan tehtävä on toimia työnantajansa palveluksessa yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi."
En vertaisi tuota millään tavalla reservistä eroamiseen.
Kriittistä infraa on kaupungit täynnä. Rintamalle ei ensimmäisenä kannata laittaa esim. kaukolämpölaitosten huoltajia tai sähköverkon kunnossapitäjiä.
Tai poliiseja, palomiehiä, lääkäreitä, yritysjohtajia jne. Siinä on tosiaan kyse yhteiskunnan perustoimintojen ylläpitämisestä, ei mistään rintamakarkuruudesta. Tuo mahdollisuus on määritelty asevelvollisuuslain 89 pykälässä ja aluetoimistot sitten päättävät tapauskohtaisesti menettelystä.

Henkilön tärkeystunnus

Aluetoimiston päätöksessä huomioidaan esitettävien henkilöiden tärkeystunnukset. Ne määrittävät henkilön tärkeyden organisaation toiminnalle häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.

Tärkeystunnukset ja niiden sisältö

RT (ratkaisevan tärkeä) = Tärkeimmät johto- ja muut pitkälle erikoiskoulutetut henkilöt, joita ei voida korvata tai joiden seuraajien perehdyttäminen kestäisi viikkoja jopa kuukausia.
HT (hyvin tärkeä) = Henkilöt, jotka pakottavassa tapauksessa voidaan koulutuksen jälkeen korvata toisilla samoihin tehtäviin pystyvillä henkilöillä.
T (tärkeä) = Henkilöt, jotka voidaan pakottavassa tapauksessa korvata toisilla samoihin tehtäviin pystyvillä henkilöillä.
 
"Työnantaja voi varata henkilöstönsä jäseniä kriittisiin töihin myös poikkeusoloissa. Tällöin työntekijän sodan ajan tehtävä on toimia työnantajansa palveluksessa yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi."
En vertaisi tuota millään tavalla reservistä eroamiseen.
Kriittistä infraa on kaupungit täynnä. Rintamalle ei ensimmäisenä kannata laittaa esim. kaukolämpölaitosten huoltajia tai sähköverkon kunnossapitäjiä.
Jep, isäukko oli tuotantopäällikkönä energialaitoksella eikä koskaan käynyt kertaamassa vaikka RUK olikin käytynä. Maanpuolustuskurssille kutsuttiin kyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Hesarikin lukenut io-tekkiä ja päivän lehdessä juttua VAP varauksista.

Eipä siinä mitään uutta kyllä ollut muuta kuin se että varatulle henkilölle voi työnantaja ehdottaa ylennystä reservissä kun sitten ei pääse kertaamaan ja ylenemään. Ja jotkut työnantajat ”unohtaneet” kertoa varauksesta työntekijälle.
 
Oliskohan täällä enemmänkin näitä varattuja, tekniikka-alan palstalla kun ollaan. Mietin vaan näitä rintamakarkuri/petturi jne. -huutelijoita.. :think: No järkeväähän tuo varaaminen tietysti on että hommat toimii kotipuolessa.
 
Haluaisin täydennyspalvelukseen ensi vuoden kesälomakaudella ja mielellään niin, että tieto tulee hyvissä ajoin, jotta voin toivoa lomia tuolle ajankohdalle. Mihin aikaan kannattaisi laittaa hakemusta vetämään?
 
Veikkaan että ehdit hyvin kun laitat ainakin puoli vuotta sitten. Siellä on ihan helvetillinen jono ja paikkoja on vähän elleivät ole viime aikoina lisänneet.

Ei kai sinne lomalla kannata mennä kun se vastaa palkan osalta kertausharjoituksia (työehtosopimuksen mukaan). Itse sain täyden palkan.
 
Ei kai sinne lomalla kannata mennä kun se vastaa palkan osalta kertausharjoituksia (työehtosopimuksen mukaan). Itse sain täyden palkan.
Meidän tessissä puhutaan vain kertaisharjoitusten reserviläispalkasta. Vai rinnastuuko tuo jotenkin siihen?

EDIT: Löytyikin jo vastaus. Kyllä rinnastuu

Viimeksi muokattu:
Haluaisin täydennyspalvelukseen ensi vuoden kesälomakaudella ja mielellään niin, että tieto tulee hyvissä ajoin, jotta voin toivoa lomia tuolle ajankohdalle. Mihin aikaan kannattaisi laittaa hakemusta vetämään?

Mikäs sai sinut valitsemaan täydennyspalvelus? Eikai vain Häkkäsen puheet siitä, kuinka reservissä olevat pitäisi kahlita lakien avulla reserviin. Vai koetko muuta tyytymättömyyttä Suomen valtiota kohtaan?
 
Vissii sen saa valita? Mut ensin sun pitää laittaa hakemus. Joku muu tietänee kokemuksesta.

Koulutuserän valinta
  • Voit valita itsellesi sopiva koulutuserän Omasivarin kautta.
  • Kun olet tehnyt koulutuserän valinnan Omasivarissa, tarkkaille postiasi, jotta postin saapumisilmoitus saapumismääräyksestä ei jää sinulta huomaamatta.
  • Lähetys pitää noutaa henkilökohtaisesti postista kahden viikon sisällä.
  • Paikka toivomassasi erässä varmistuu, kun olet noutanut lähetyksen.
  • Huomioithan, että voit valita erän vain kerran Omasivarin kautta.
  • Jos koulutuserävalinta Omasivarin kautta ei onnistu, ole yhteydessä Siviilipalveluskeskukseen sähköpostitse: kirjaamo.siviilipalvelus@ely-keskus.fi
  • Merkitse viestiin asiasi, nimesi, syntymäaikasi ja voimassa olevat yhteystietosi.
 
Mikäs sai sinut valitsemaan täydennyspalvelus? Eikai vain Häkkäsen puheet siitä, kuinka reservissä olevat pitäisi kahlita lakien avulla reserviin. Vai koetko muuta tyytymättömyyttä Suomen valtiota kohtaan?
Polarisaatio ja oikeiston radikalisoituminen. En haluaisi oikein olla osana samaa yhteiskuntaa näiden kanssa, saati sitten lähteä niitä rintamalle puolustamaan.
 
Polarisaatio ja oikeiston radikalisoituminen. En haluaisi oikein olla osana samaa yhteiskuntaa näiden kanssa, saati sitten lähteä niitä rintamalle puolustamaan.

Itsellä samat paitsi (woke-)vasemmisto ja muut vastaavat.
Polarisoituminen on todellakin edennyt, jos nuo ovat syitä. Noita edustajia, joita vihaatte, on kuitenkin suhteellisen vähän. Onneksi molemmat presidenttiehdokkaat haluavat yhdistää kansaa.

Oikeiston radikalisoituminen on vielä pientä Suomessa. Puhetta riittää, mutta ei muuta. Sama koskee toista laitaa.
 
Omaisuudella tarkoitin kiinteää omaisuutta, jota ei voi ottaa mukaan. Harvalla alokkaista moista on, joten siksi se ei nouse esiin. Perhekin tarkoittaa vanhempia ja sisaruksia heillä.

Itsellä kaikki omaisuus on osakkeissa. Läppäri reppuun ja kännykkä taskuun sitten dasvidaniya. Ei ole mitään kartanoita puolustettavaksi.

Jokin Suomi tai suomalaiset ei kiinnosta paskaakaan. Palvelen vain yhtä Herraa.
Nationalismi ja isänmaallisuus kuuluu historian roskakoriin. Ihmisen keksintöä.
 
Itket tässä ja muissa ketjuissa miten Suomessa on aina -29 astetta kylmää ja koko ajan pimeä. Luulisi, että tuollainen renessanssinero olisi jo ajat sitten muuttanut etelän lämpimään, kun ei tällä tunnu mikään sinua pidättelevän :think:
 
Haluaisin täydennyspalvelukseen ensi vuoden kesälomakaudella ja mielellään niin, että tieto tulee hyvissä ajoin, jotta voin toivoa lomia tuolle ajankohdalle. Mihin aikaan kannattaisi laittaa hakemusta vetämään?
NYT!
Jossei ole jo myöhäistä. On sellainen ryntäys, että saattaa jo kesän 2025 koulutuksetkin olla täynnä
Omasivarissa on tällä hetkellä jo valittavissa 2025 koulutuksia.
Ja erätoivetta pystyy kerran vaihtamaan jos tulee jotain muutoksia.
 
Tätä te reservistä eroavat nyt saatte aikaan (en kohdista tätä kenellekään yksittäiselle henkilölle).
Oletteko onnellisia? Oma napa saadaan turvaan (näin kuvitellaan) ja venäläiset trollit riemuitsemaan.
...
Eroaalto ei jäänyt huomaamatta myöskään Venäjän mediassa. Kremliä lähellä oleva Vzgljad-lehti otsikoi juttunsa aiheesta: ”Suomalaiset pakenevat venäläisiä joukkoja etukäteen.
Lehti kertoo reservistä eronneen satoja henkilöitä vain parissa päivässä Häkkäsen kommenttien jälkeen. Sen mukaan ”Suomen viranomaisten yritykset vahvistaa maan sotilasreserviä johtivat täysin päinvastaiseen tulokseen”.
Propagandaa tuuttaava aviisi sanoo eroaallon olevan merkki siitä, että ”suomalaiset nuoret tukevat Ukrainaa moraalisella tasolla, mutta ajatus suorasta sotilaallisesta yhteenotosta venäläisten kanssa kauhistuttaa heitä”.

...
Hävetkää reservistä eroavat!
 
Reservistä kun eroaa niin takaisin ei sitten ole pääsyä. Nykylaki estää sen.
Poikkeuksena tilanne, jossa eronnut ei ole ehtinyt suorittaa täydennyspalveluskoulutusta.
...
Vaihto takaisin asevelvolliseksi onnistuu vain kerran ja vain silloin, jos täydennyspalvelukoulutusta ei ole aloitettu tai suoritettu. Hakemuksia siviilipalveluksesta tai täydennyspalveluskoulutuksesta takaisin asevelvollisesti tulee vuosittain noin parisataa.

Saattaisi olla hyvä muuttaa lakia. Vaikka kerran vuoteen saisi vaihtaa. Kansalaisella tulisi olla vapaus muuttaa mieltään.
 
Saattaisi olla hyvä muuttaa lakia. Vaikka kerran vuoteen saisi vaihtaa. Kansalaisella tulisi olla vapaus muuttaa mieltään.
Vaihtaminen takaisin reserviin oli aikaisemmin mahdollista, mutta sitä väärinkäytettiin kertausharjoitusten välttämiseen. Eroat jos tulee kutsu, vuosi aikaa käydä täydennyskoulutus mutta ennen sitä liitytkin takaisin niin ei tarvitse sitäkään käydä. Tämä porsaanreikä haluttin tukkia. Kummelia lainaten, joko mennään tai tullaan, ei rampata.
 
Saattaisi olla hyvä muuttaa lakia. Vaikka kerran vuoteen saisi vaihtaa. Kansalaisella tulisi olla vapaus muuttaa mieltään.

Ajatusta ehkä kannattaa vähän miettiä lisää. Ei asia nyt kuitenkaan ole mikään sellainen että mitäs tänäkesänä olisi kiva, vaan nimenomaan pitkäjännitteinen juttu. Koulutus, sijoitus, ym. niin ei ole järjestelmän etu ole se että joukoittain ihan vaan muutellaan mieltä. vaan pitää olla luotto jatkuvuuteen. Jos ehdotuksen taustalla on joku tilanne, yksittäinen tapaus missä olisi etu että voi vaihdella mieltä vuosittain, niin mikä olisi sellainen ?

Jos ajatuksesi lähti siitä että joku reserviläinen on lähdössä ulkomailla vuoden parin komennukselle, niin käytännössä sen takia ei tarvi erota "resrvistä", vaikka yksilölle on sodanaikan sijoituksia, niin aluetoimistoon ymmärtääkseni voi ilmoittaa omasta tilanteesta.
 
Tätä te reservistä eroavat nyt saatte aikaan (en kohdista tätä kenellekään yksittäiselle henkilölle).
Oletteko onnellisia? Oma napa saadaan turvaan (näin kuvitellaan) ja venäläiset trollit riemuitsemaan.
...
Eroaalto ei jäänyt huomaamatta myöskään Venäjän mediassa. Kremliä lähellä oleva Vzgljad-lehti otsikoi juttunsa aiheesta: ”Suomalaiset pakenevat venäläisiä joukkoja etukäteen.
Lehti kertoo reservistä eronneen satoja henkilöitä vain parissa päivässä Häkkäsen kommenttien jälkeen. Sen mukaan ”Suomen viranomaisten yritykset vahvistaa maan sotilasreserviä johtivat täysin päinvastaiseen tulokseen”.
Propagandaa tuuttaava aviisi sanoo eroaallon olevan merkki siitä, että ”suomalaiset nuoret tukevat Ukrainaa moraalisella tasolla, mutta ajatus suorasta sotilaallisesta yhteenotosta venäläisten kanssa kauhistuttaa heitä”.

...
Hävetkää reservistä eroavat!
Ei, kukaan reservistä eronnut ei ole saanut tätä aikaan.
Mitäpä jos vain keskitytään Suomeen ja ei oteta stressiä siitä, mitä joku venäläinen propagandapelle tästä ajattelee. Uidaan aika syvällä, jos venäläisten trollien mielipiteiden annetaan vaikuttaa Suomen toimintaan tai päätöksiin.
 
Ajatusta ehkä kannattaa vähän miettiä lisää. Ei asia nyt kuitenkaan ole mikään sellainen että mitäs tänäkesänä olisi kiva, vaan nimenomaan pitkäjännitteinen juttu. Koulutus, sijoitus, ym. niin ei ole järjestelmän etu ole se että joukoittain ihan vaan muutellaan mieltä. vaan pitää olla luotto jatkuvuuteen. Jos ehdotuksen taustalla on joku tilanne, yksittäinen tapaus missä olisi etu että voi vaihdella mieltä vuosittain, niin mikä olisi sellainen ?

Jos ajatuksesi lähti siitä että joku reserviläinen on lähdössä ulkomailla vuoden parin komennukselle, niin käytännössä sen takia ei tarvi erota "resrvistä", vaikka yksilölle on sodanaikan sijoituksia, niin aluetoimistoon ymmärtääkseni voi ilmoittaa omasta tilanteesta.
Ihan siitä, että voisi palata reserviiin halutessa. Vuoden aika oli esimerkki, mutta ei tullut mieleen että joku käyttäisi järjestelmää vältelläkseen kertausharjoituksia.

Palaajille pitäisi olla kertaukset automaattisesti ja aikaa sen verran, että vaihto ei onnistuisi ennen koulutuksen/kertauksen käyntiä. Ei tuo tosin taida olla iso ongelma nyt, jos vain parisataa vuodessa haluaisi palata. Siinä mielessä lakia ei tarvitse muuttaa, kun kerta synnyttää toisia ongelmia.
 
Syksyllä täydennyspalvelus muuttuu niin että ”rangaistus” on vaan kolme päivää aikaisemman viiden sijaan. Suffelia. Syy: määrärahat loppu kun eronneita on niin paljon.

Saa nähdä lisääntyvätkö reservistä eroamiset tuon takia. Oma veikkaus on että ei.
 
Vaihtaminen takaisin reserviin oli aikaisemmin mahdollista, mutta sitä väärinkäytettiin kertausharjoitusten välttämiseen. Eroat jos tulee kutsu, vuosi aikaa käydä täydennyskoulutus mutta ennen sitä liitytkin takaisin niin ei tarvitse sitäkään käydä. Tämä porsaanreikä haluttin tukkia. Kummelia lainaten, joko mennään tai tullaan, ei rampata.

Tuon porsaanreiän tukkiminen nyt onnistuisi helposti muutenkin. Vaikka niin, että jos on kertauskutsu päällä, niin se pitää hoitaa ennen takaisin liittymistä. Kummeli ei välttämättä ole paras lähde järkevien käytäntöjen kehittämiseen.
 
Taikka ylipäätään täytyisi kerrata, ennenkuin pääsee takaisin.
 
Syksyllä täydennyspalvelus muuttuu niin että ”rangaistus” on vaan kolme päivää aikaisemman viiden sijaan. Suffelia. Syy: määrärahat loppu kun eronneita on niin paljon.

Saa nähdä lisääntyvätkö reservistä eroamiset tuon takia. Oma veikkaus on että ei.

Kerausharjoituksissa pitäisi ruveta tekemään vaikka droneja...niin kertaajatkin hyötyisivät siviilissä harjoituksista.
 
Katsoin viime vuoden tilastoja ja huhtikuussa 2023 oli reservistä eronneita nelinkertainen määrä normaaliin. Ulkoistettiin Suomen puolustusta NATO:lle.

Olen aiheesta keskustellut kaveri/sukulaispiireissä ja yllättävän moni sitten tunnustanut eronneensa tai muuten tehnyt järjestelyjä (VAP ym.) ettei joudu rintamalle. Jotenkin olen aistimassa vieläkin häpeän aiheen ympärillä. Olen lohdutellut että mielummin kolme päivää täydennyspalveluksessa kuin 3 vuotta rintamalla.
 
Kansalaisuuteen pitäisi kuulua vapauksien lisäksi velvollisuuksia. Esimerkiksi passin ja/tai sosiaaliturvan menetys jos kieltäytyy maanpuolustuksesta. Jos tämän valtion puolustaminen hyökkääjää vastaan aseellisesti ei kiinnosta, niin miksi valtiota pitäisi moisten loisten ylläpito kiinnostaa?
 
Olen aiheesta keskustellut kaveri/sukulaispiireissä ja yllättävän moni sitten tunnustanut eronneensa tai muuten tehnyt järjestelyjä (VAP ym.) ettei joudu rintamalle.
Pidän ihan uskottavana.

. Olen lohdutellut että mielummin kolme päivää täydennyspalveluksessa kuin 3 vuotta rintamalla.
En epäile, mutta onko se noin. Toki tehokas vaikuttamisen keino.

Jos laajasti Suomessa noin kuviteltaisiin, niin todennäköisempi seuraus olisi juuri se että rintamat kutsuu, ja kannattaa muistuttaa että venäjä iskee nimenomaan siviili kohteisiin.

Ja kuten Ukrainaista opittu niin se venäläinen on äärettömän julma siviilejä kohtaan, kolmenpäivän täydennyspalvelusta voi sitten seurata jotain sellaista että että kaduttaa ja pahasti. (Siis niitä jotka noilla argumenteillä houkuteltu eroon reservistä)

Edit:
Siis Suomalaisilla on puolustustahtoa niin paljon että tällä ei taistelematta oteta hyökkääjää vastaan, eli pahimmillaan vaikuttamisella voi aiheuttaa sen että putin tekee virhearvion. Ja siitä kärsii eniten nimenomaan siviilit, mukaan lukien reservistä eronneet.
Se että putin tänne rynnis on toki pienitodennäköisyys ja sitä voi pienentää nimenomaan vahvistamalla uskottavaa puolustusta, ja niin on lukuiset tehneet, reserviläiset mm. osallistumalla koulutukseen.
 
Viimeksi muokattu:
Katsoin viime vuoden tilastoja ja huhtikuussa 2023 oli reservistä eronneita nelinkertainen määrä normaaliin. Ulkoistettiin Suomen puolustusta NATO:lle.

Olen aiheesta keskustellut kaveri/sukulaispiireissä ja yllättävän moni sitten tunnustanut eronneensa tai muuten tehnyt järjestelyjä (VAP ym.) ettei joudu rintamalle. Jotenkin olen aistimassa vieläkin häpeän aiheen ympärillä. Olen lohdutellut että mielummin kolme päivää täydennyspalveluksessa kuin 3 vuotta rintamalla.
Vähän erikoista olla linkkkaamatta lähteisiin tai edes kertomatta lukuja. Kuulostaa kovin dramaattiselta noin kerrottuna (oli kaiketi tarkoituskin), mut eipä noita muutamaa (400 oli se nelinkertainen määrä) varmaa kaivattaiskaan. Vuonna 2022 erosi tuplasti enemmän, mitä viime vuonna. e: korjaus, tilasto ei ole eronneiden määrä vaa täydennyspalvelukseen hakijoiden määrä.

Näyttökuva 2024-12-17 kello 11.10.23.png

Nuo on lähes merkityksettömiä lukuja verrattuna reservin kokoon. Luokkaa 1%.

Sanoisin että jos tuttavapiirissä on paljon reservistä eronneita, niin melkoisessa toverikuplassa elää. Reserviläisten vapaaehtoistoimintahan ruuhkautui rajusti 2022 hyökkäyksen jälkeen, ja itsekin olen siitä asti käynyt rynkkyä ja muita aseita harjoittelemassa ~5 kertaa vuodessa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 869
Viestejä
4 541 479
Jäsenet
74 890
Uusin jäsen
Saipaaa

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom