Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Kyllähän se siltä on vaikuttanut, kun kuitenkin sunnuntaisin ollut ihan eri meno kuin muina päivinä (jos kanariaa ei lasketa). Tosin tuntuu, että Kalle ei ota sillai riskejä kuin vaikka Tänak ja ajotyyli on näille uusille renkaille turhan puhdasta. Ilmeisesti toimii renkaat paremmin vähän aggressiivisemmalla ajotyylilä. Tosin 24 pistettä mm-kärjestä ei ole yhtään mitään ja jos asfaltilla homma toimii paremmin niin mestaruus on yhä mahdollinen. Veikkaan kyllä että kalle ottaa kokonaan etäisyyttä ralliin tämän tai ensi vuoden jälkeen ja palaa sitten 30+ vuotiaana takaisin. Muut autot kiinnostaa sen verran paljon ja kaikki on jo voitettu (paitsi jyväskylä) Rallissa.Onkoha Rovanperä kyllänen jo kahteen MM-titteliin?
Jotenki aneemista ollu meno..
Miksi ei sitten ollut kylläinen ensimmäinen mestaruuden jälkeen? Ja jos mestaruus ei oikeasti kiinnostaisi, niin ei Kalle olisi edes mukana tänä vuonna. Kyllä tässä on monen tekijän summasta kyse. Helposti syntyy noidankehä, jos ei esim. luota renkaisiin, jolloin myös ajo on epävarmempaa, jolloin luotto renkaisiin vähenee entisestään jne.Onkoha Rovanperä kyllänen jo kahteen MM-titteliin?
Jotenki aneemista ollu meno..
Miksi ei sitten ollut kylläinen ensimmäinen mestaruuden jälkeen? Ja jos mestaruus ei oikeasti kiinnostaisi, niin ei Kalle olisi edes mukana tänä vuonna. Kyllä tässä on monen tekijän summasta kyse. Helposti syntyy noidankehä, jos ei esim. luota renkaisiin, jolloin myös ajo on epävarmempaa, jolloin luotto renkaisiin vähenee entisestään jne.
Mutta eiköhän kaikkeen löydy lääke. Olihan Kankkusellakin 2 mestaruuden jälkeen 3 vuoden tauko, jolloin tuli vain 2 voittoa. Heikompi kausi vain ruokkii voitonnälkää, näin käy usein.
Ja kuten sanottua, iän puolella Kallella on mahdollisuus menestyä aina 2040-luvulle saakka. Se olisi mukavan symmetrinen tilasto, että olisi sekä nuorin että vanhin WRC-mestari...jos nyt koko sarjaa on enää silloin olemassa.
No kysyin molemmilta ja sain kyllä enemmän nimiä molemmista. CoPilotin lista:Kysyin Copilot ja Chatgpt tekoälyiltä. Maksimi 15 kisaa pääluokassa ja voitto, kuka on siihen pystynyt. Hauskasti Chatgtp on sitä mieltä, että Oliver ei ole voittanut pääluokan kisaa ollenkaan. No jos nyt yhdistää tämä listat, niin ei ole kovin montaa nimeä. Tosin virheitä on ihmeellisen paljon molemmissa, ehkä copilot on vähän vakuuttavampi. Henri Toivonen, Jari-Matti Latvala, Kalle Rovanperä, Juha Kankkunen nyt ainakin. Eli Oliver on kyllä ihan hyvässä seurassa mukana.
Kallella oli 14. kisa. Muutaman nimen sai myös yliviivata.No kysyin molemmilta ja sain kyllä enemmän nimiä molemmista. CoPilotin lista:
Kalle Rovanperä
Viro 2021
10. WRC-startti
Jari-Matti Latvala
Ruotsi 2008
13. WRC-startti
Henri Toivonen
RAC 1980
11. WRC-startti
Sébastien Ogier
Portugali 2010
14. WRC-startti
Thierry Neuville
Saksa 2014
14. WRC-startti
Petter Solberg
Ranska 2002
15. WRC-startti
Markku Alén
Portugali 1975
12. WRC-startti
Ari Vatanen
Kreikka 1980
12. WRC-startti
E: lisäyksellä "Tarkkaa ja valmista listaa WRC-kuljettajista, jotka ovat voittaneet MM-rallin ensimmäisten 15 starttinsa aikana, ei löytynyt suoraan, mutta useista lähteistä voidaan koota seuraavat tunnetut esimerkit:"
En nyt jaksa kaikkia katsoa läpi mitä yliviivasit muttaainakin Vatasen ensimmäinen mm sarjan voitto oli Kreikka 1980 ja ogierin Portugali 2010 wikipedian mukaan. Onko ne millon ollut sitten?Kallella oli 14. kisa. Muutaman nimen sai myös yliviivata.
Sama on pallolajienkin kohdalla tai ainakin kun oon yrittänyt NHL ennätyksiä kysellä. Usein hallusinoi ihan omiaan.Siinä on taas tekoäly vetänyt jostain syvältä vastaukset, yleisesti tekoäly ei tiedä rallista mitään ellei esitä kysymystä todella tarkasti.
Kyllä se tehtävissä on jos katsoo noin 20-30 autoa kärjestä ja sen jälkeen lähtee vaihtamaan maisemaa. Kerran tehtiin semmonen maximum attack että vedettiin autolla yhden päivän aikana 850km ja nähtiin kärkiautot muistaakseni neljällä ek:lla plus illaksi Harjulle. Eihän siinä mitään järkeä ole mutta rakkaudesta lajiin. Juosta sai kyllä autolta ek:lle ja takaisin että ehti. Ei sovi huonokuntoisille ja pienille lapsille.Pahoittelut jos osittain väärä ketju, mutta toisaalta ajankohtainen ja liittyy vahvasti teemaan. Olen ensimmäistä kertaa menossa katsomaan livenä rallia ja muutama kyssäri, joihin yritin googlettaa vastauksia, mutta about parhaat vastaukset tulivat chatgpt:n avulla, joka taas ei suoraan vastannut kysymyksiin.
Millainen työmaa on, mikäli haluaa suurimman osan (realistisesti 3-4 ek:ta päivässä?) kokeista käydä ihmettelemässä, joutuuko omalla autolla kaahaamaan tuhatta ja sataa eri parkkipaikoille, jotta kerkiää mikäli pääluokan haluaa nähdä? Ovatko parkkialueet täysiä jo hyvissä ajoin, joten täytyykö niihin tulla tunteja aikaisemmin paikalle vai miten pysäköinti yleisesti sitten toimii? Sunnuntain Ouninpohjan voi viettää about samassa paikassa. Katsojan oppaasta toki tuli hyvin selväksi se, että sunnuntaina poistuessa voi olla aika infernaalinen ruuhka kyseessä, mutta tuolla ei ole väliä, lähinnä saapuminen ja etappien välillä liikkuminen ihmetyttää.
Saako reitin varrella sinänsä olla vapaasti lippusiiman takana, mikäli metsän läpi haluaa rymytä yms. Ymmärrän, ettei ulkokaarteessa kannata jokaisessa paikassa olla ja järki päässä.
Pahoittelut mikäli itsestäänselvyyksiä, mutta en vain saanut hirveän selkeitä vastauksia juurikin etappien väliseen liikkumiseen ja parkkipaikkojen tilanteisiin yleisesti.
Sohlberg lopetti jo aikoja sitten, joten en minäkään usko, tosin ei se yhtään kisaa voittanu. Se nyt jää sitten nähtäväksi mitä Solberg saa jatkossa aikaan.Pikkasen nyt jäitä hattuun sen Sohlbergin kanssa. Voitti yhden kisan, hieno ja ansaittu voitto. Mutta vain yhden. Aiemmin meni päin peetä, nyt on kypsynyt selkeästi ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Mutta ei nyt kuitenkaan tehdä siitä vielä mestaria. En usko että uhkaa Pajarin paikkaa millään tavalla ensi kauden osalta vaikka yleisö on jo kruunaamassa mestariksi. Samalla logiikalla Sesksin pitäisi olla jo mestari tältä kaudelta...
Ai huoltoa? Taitaa mennä paaliin.![]()
Auto katolleen – Jyväskylän MM-rallin testiajoissa rytisi heti
Ranskalaiskuljettaja Adrien Fourmaux'n valmistautuminen Jyväskylän MM-ralliin ei alkanut toivotulla tavalla.www.ksml.fi
Eka kaato![]()
Peli jatkui. "Autoon tuli sen verran vaurioita, että testaamisessa jouduttiin pitämään useamman tunnin tauko. Rallit.fin tietojen mukaan ranskalainen starttasi uudestaan testitielle kello 16:n jälkeen, kun Hyundai oli saatu parsittua takaisin kasaan."
Yllättävää kun näyttäisi että kartturin puoli on paloseinään saakka solmussaPeli jatkui. "Autoon tuli sen verran vaurioita, että testaamisessa jouduttiin pitämään useamman tunnin tauko. Rallit.fin tietojen mukaan ranskalainen starttasi uudestaan testitielle kello 16:n jälkeen, kun Hyundai oli saatu parsittua takaisin kasaan."
![]()
Hyundai-tähdellä raju ulosajo Suomen MM-rallin testissä - Rallit.fi
Adrien Fourmaux'n testipäivä Suomen MM-rallia varten ei mennyt nappiin.www.rallit.fi
9.01 | Testirikoiskoe, Ruuhimäki (4,12 km) |
19.05 | EK1 Harju 1 (2,58 km) |
19.40 | Huolto A, Paviljonki (15 min) |
8.03 | EK2 Laukaa 1 (17,96 km) |
9.03 | EK3 Saarikas 1 (15,78 km) |
10.23 | EK4 Myhinpää 1 (14,47 km) |
11.51 | EK5 Ruuhimäki 1 (7,76 km) |
13.50 | Huolto B, Paviljonki (40 min) |
14.44 | EK6 Laukaa 2 (17,96 km) |
15.44 | EK7 Saarikas 2 (15,78 km) |
17.04 | EK8 Myhinpää 2 (14,47 km) |
18.35 | EK9 Ruuhimäki 2 (7,76 km) |
19.30 | EK10 Harju 2 (2,58 km) |
20.05 | Huolto C, Paviljonki (45 min) |
8.01 | EK11 Parkkola 1 (15,51 km) |
9.42 | EK12 Västilä 1 (18,94 km) |
10.36 | EK13 Päijälä 1 (20,19 km) |
12.05 | EK14 Leustu 1 (16,44 km) |
13.35 | Huolto D, Paviljonki (40 min) |
15.01 | EK15 Parkkola 2 (15,51 km) |
16.42 | EK16 Västilä 2 (18,94 km) |
17.36 | EK17 Päijälä 2 (20,19 km) |
19.05 | EK18 Leustu 2 (16,44 km) |
20.15 | Huolto E, Paviljonki (45 min) |
10.35 | EK19 Ouninpohja 1 (23,98 km) |
13.15 | EK20 Ouninpohja 2, Power Stage (23,98 km) |
Näkihän tuon jo Virossakin, voittajasuosikkina meni sinne, oli neljäs.Ollu vissii jotai puhetta et Rovanperäl on pahoja ongelmia uusien renkaiden kanssa..
Kyllä, vain koko kauden.Ollu vissii jotai puhetta et Rovanperäl on pahoja ongelmia uusien renkaiden kanssa..
Pientä toivonkipinää itsellä ilmassa, että testeissä olisi nyt jotain löytynyt, vaikka Rovanperä oli itse sitä mieltä, että jos ei kerta edes Virossa, nii ei se siitä parane. Virossa viel kyl toivo pehmeempää tietä, että se nyt ei ainakaa Suomessa helpota. Mut vesikelit on täys kysymysmerkki. saattaa muutenki sotkee kisaa, jos tulee ukkoskuuroja ja kastelee sillon tällön.Jonne avasi tätä ongelmaa hieman Kouvolan SM rallin lähetyksessä. Uusi rengas on tehty kestävyys edellä ja renkaan runko on paljon jäykempi mitä aiempien renkaiden. Täten sivuttaispito on huonompi ja se ei sovi Kallen ajotyylille. Ongelmat oli jo alkukaudesta tiedossa noissa raskaan soran kisoissa, mutta orastava ajatus/toive taisi olla että kevyellä soralla (Viro/Suomi) se voisi toimia Kallelle paremmin, mutta näköjään ei. Nyt pitäisi kaivaa sellaista Ogier maista sopeutuvuutta ja opetella ajamaan tuolla uudella pyörällä jos mielii jälleen mestariksi.
Periaatteessa odotettiin, että nyt voisi voitosta taistella, mut ei se sinne minää ehdottomana suosikkina mennyt, ku ei ollu mikää uus juttu, että ei kulje kuten ennen. Vähä taas latas odotuksia, kuten Kreikassaki, ku powerilla laitto semmoisen "Rovanperä-ajan" taasNäkihän tuon jo Virossakin, voittajasuosikkina meni sinne, oli neljäs.
wrc.com sanoo nyt, että 9 ja puol tuntii rallin alkuun eli kahdeksalta. Aikatauluissa 19.05..Rally.TV ja mtv max kertoo että EK1 Harju 1 alkaa klo 20, wrc.com ja muissa palveluissa ei muutosta ole ainakaan vielä ilmoitettu.
No paras silti olla klo 19 valmiina.
Kallella ihan positiiviset fiilikset kisaan, toivotaan että vauhti riittää kamppailuun ykköspallista![]()
Olipa törkeätä niillä joilla ei oo rallipassia niin Shakedown 35€ !!! moni lapsiperhe ym käynyt tuon sen edullisuuden takia kun ennen oli 10 tai 15€. huomasi kyllä kävijämäärästäkin kiskurihinnat
Sitä on nyt jauhettu joo, mutta toisaalta nyt on ihan hyvä lähtöpaikka, mikä paikkaa vähän, jos sää pysyy kuivana perjantaina. Aika nopeasti siis näkee jo perjantaina, että onko mahdollisuuksia vai ei. Jos ei tule perjantaina aamupäivällä pohjia, niin sitten ehkä körötellään läpi parasta tulosta ajatellen ja ajetaan sunnuntain voitosta, kun koko kisan voittajakandidaatit vähän varmistelevat.Ollu vissii jotai puhetta et Rovanperäl on pahoja ongelmia uusien renkaiden kanssa..
Jaa a viimevuonna jo oli ainoastaan yhdessä paikassa 5€ muualla 10€. Veikkaan että nyt on kaikkialla kympin.Melkoista. Selviääköhän peltoparkistakaan enää nykyään alle kympillä?
Oli aika tyytyväinen renkaisiin testipätkän jälkeen joten on varmaankin edistystä tapahtunut,kohtahan tuon näkee missä mennään.Ollu vissii jotai puhetta et Rovanperäl on pahoja ongelmia uusien renkaiden kanssa..
Noin se tosiaan menee. Tää on joka vuosi tällaista arvailua.Luulisin, että Harjun EK alkaa 19:05, mutta ensin menee hitaampia luokkia ja lähetys alkaa klo 20.
Kuljettajien lähtöaikoja kaivelemalla selvinnee.
Huomenna tarkemmin ottaen, kun tuo Harju nyt ei kerro yhtään mitään onko edistystä tapahtunut vai ei.Oli aika tyytyväinen renkaisiin testipätkän jälkeen joten on varmaankin edistystä tapahtunut,kohtahan tuon näkee missä mennään.
Eipähän nämäkään ajat pitäneet yhtään paikkaansa. On se kumma, kun tämä on tällaista salapoliisityötä joka vuosi.Noin se tosiaan menee. Tää on joka vuosi tällaista arvailua.
Wrc.comin starttilistasta saa jotain osviittaa:
![]()