TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)
Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.
Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.
Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.
Osaatko sanoa, millä aloilla nuo kymmenet tuhannet ovat työskennelleet tai minkä TESien piirissä - paitsi Postin 2300 henkilöä vuonna 2017 ja nyt 700 henkilöä?Nykyisessä mallissa työnataja sanelee mitä työehtosopimusta käytetään ja siinä pieni ihminen heikoilla, onneksi viimeinkin tähän työehtoshoppailuun ollaan puuttumassa, kymmenet tuhannet ihmiset ovat jo joutuneet sen uhriksi Suomessa.
No ei tuo tietenkään koske henkilöitä, joiden työsopimukset ovat jotain ihan muuta (parempia) kuin alan TES. Asiantuntijoista juuri kukaan ei saa TES:n mukaisia palkkoja, joten ei sen TESin muutokset vaikuta myöskään juuri mihinkään. Vaikka ei olisi mitään TESiä, niin asiantuntijan neuvotteluvoima takaa hyvän kompensaation. Niin kauan kun osaa jotain, josta on valtava pula ja jonka tuottavuus on korkea, niin on aika turvassa.Huvittaa näiden asiantuntioiden ja pikkupomojen meuhkaaminen kun kuvittelevat ettei tämä halpuutus mitenkään heitä koske,kakkosvaiheessa on teidän vuoro
Jep, pitäisi varmaan olla ennen tuota lakkoa tai liittoa.Tässä on oleellisinta se missä kohtaa lausetta sana turhaa on.
Postin seurannasta katsoin että olen lähettänyt 18 pakettia 15.-18.11. ja kaikki on toimitettu postitoimipaikkaan, suurin osa jo haettu postista. 19. päivä lähetetyistä on vain kaksi päässyt perille. 20. päivä lähetetyissä ei näytä tapahtuneen edistystä.Ei ne paketit ole liikkuneet yli viikkoon. Oma paketti ollut naapurikunnassa 11.11 lähtien.
Ei vaan voitaisiin siirtyä siihen malliin kuin aina pitäisi: työnantaja ja työntekijä sopivat keskenään sen sopimuksen. Ei mikään liitto, ei mikään ulkopuolinen paperi, vaan kaikki on mainittu siinä kahden keskisessä sopimuksessa. Päästään tästä "shoppailuongelmasta" ja työntekijöiden kyykyttämisestä yleissitovuudella.Voitaisiin siirtyä sanelusta sopimiseen eli työnantaja ja työntekijät neuvottelevat haluavatko vaihtaa työehtosopimusta yhdessä.
Tämä on mainio idea heti sen jälkeen kun työlainsäädäntöön on kirjattu (asiallinen) minimipalkka ja asialliset työehdot jostakin kunnollisesta TES sopimuksesta. Tämä toki olisi paljon järkevämpää kuin nykyiset alakohtaiset minimapalkat, ja sopimuksettomien alojen puhdas kyykytys.Ei vaan voitaisiin siirtyä siihen malliin kuin aina pitäisi: työnantaja ja työntekijä sopivat keskenään sen sopimuksen. Ei mikään liitto, ei mikään ulkopuolinen paperi, vaan kaikki on mainittu siinä kahden keskisessä sopimuksessa. Päästään tästä "shoppailuongelmasta" ja työntekijöiden kyykyttämisestä yleissitovuudella.
Ai niin, AY-pomot jäisivät ilman makkaraa, viineriä ja palkkojaan. No, keksitään niille jokin muu suojatyöpaikka.
Lakonuhka laajenee yksityisissä hoivayrityksissäOsaatko sanoa, millä aloilla nuo kymmenet tuhannet ovat työskennelleet tai minkä TESien piirissä - paitsi Postin 2300 henkilöä vuonna 2017 ja nyt 700 henkilöä?
Työnkuva ei ole vaihtunut mitenkään vaikka uutta yhtiötä olllaan perustettu.Ja duunareistakin tuo koskee vain aloja, joissa on päällekkäisiä TESejä. Ei suinkaan kaikkia. Nyt ei ole siis minkään TES:in sisältöä poljettu (eikä se helposti onnistukaan), vaan vaihdettu TESiä uuden yhtiön perustamisen yhteydessä.
Tuossa ei ollut mitään mainintaa, että työntekijöitä olisi siirretty toisen TESin alle.Lakonuhka laajenee yksityisissä hoivayrityksissä
Näistä kaipaisin jotain tietoa. Siis Postilla on 2300 + 700 työntekijää "shopattuna", joista 700 on nyt riitautettu. Mitä muita on ollut? Joku puhui kymmenistä tuhansista.työehtosopimus-soppailuja
Juuri näin, tätä ongelmaa ei olisi, jos ei olisi päällekkäisi TESejä. Se vaati AY-liikkeeltä vähän parempaa yhteistyötä ja älyttömän TES-vuoren karsimista.Työnkuva ei ole vaihtunut mitenkään vaikka uutta yhtiötä olllaan perustettu.
Paitsi että työnantajille minimipalkka sopisi oikein mainiosti, sitä on jopa ehdotettu sieltä puolelta useamman kerran. Vastaanhan on lähinnä SDP/Vas/AY-liikkeet, jotka ovat ilmoittaneet ettei käy.Koska työnantajillekaan ei kelpaa lakien muuttaminen
No, ensimmäinen google haku ja:Paitsi että työnantajille minimipalkka sopisi oikein mainiosti, sitä on jopa ehdotettu sieltä puolelta useamman kerran. Vastaanhan on lähinnä SDP/Vas/AY-liikkeet, jotka ovat ilmoittaneet ettei käy.
Oliko noissa jotain ihmeellistä mielestäsi? Nuo kun ovat vasemmalla. Tässä asiassa persut ovat enemmän vasemmalla kuin vihreät. En maininnut kokoomustakaan. Itse et huomannut kommentissani edes vihreitä.Vau. Et kuitenkaan muistanut mainita Vas, RKP ja SDP:tä. Peursuomalaiset ainoastaan osui sinun silmään.
Asiantuntijat ja pikkupomot ovat tähän astikin neuvotelleet oman palkkansa ja kun selkeästi minimien yläpuolella liikutaan, ollaan paljon lähempänä markkinahintaa kuin aloilla, joissa liitot ja taulukot puhuu. Käytännössä pomot ja asiantuntijat on myös helppoja irtisanottavia ja liitto ei hetkauta eväänsä. Voisi siis sanoa, että palkat tosiaan on sillä tasolla että kaikki tietää, mitä kilpailijan leivissä saisi. Ja ulkomailla tosiaan saa aika pirusti enemmän vaikkei kaikki haluakaan lähteä.Huvittaa näiden asiantuntioiden ja pikkupomojen meuhkaaminen kun kuvittelevat ettei tämä halpuutus mitenkään heitä koske,kakkosvaiheessa on teidän vuoro.Väärä vastaus on että muutan ulkomaille parempipalkaisiin hommiin,suurimmalla osalla on kuitenkin perhe ja/tai ylihintainen velkakämppä joten ei sitä niin vaan muuteta mihinkään. Kämppiä on siinä vaiheessa tuhansia myynnissä ja ostajina on ainoastaan asuntosijoittajat jotka eivät maksa täyttä hintaa,kun vähän myöhemmin pakkohuutokaupasta samat irtoaa puoleen hintaan tai vieläkin halvemmalla.
Tuo on totta. En tiedä miten sairaanhoitajien palkkauksen kävisi ilman liittoja. Ei olisi enää työnantajallakaan sopimusta mihin tukeutua. Samoin lastentarhanopettajien suhteen palkat voisi eriytyä Uudenmaan ja muun maan välillä nykyistä enemmän. Yksityisellä nämä ovat helpompia.Asiantuntijat ja pikkupomot ovat tähän astikin neuvotelleet oman palkkansa ja kun selkeästi minimien yläpuolella liikutaan, ollaan paljon lähempänä markkinahintaa kuin aloilla, joissa liitot ja taulukot puhuu. Käytännössä pomot ja asiantuntijat on myös helppoja irtisanottavia ja liitto ei hetkauta eväänsä. Voisi siis sanoa, että palkat tosiaan on sillä tasolla että kaikki tietää, mitä kilpailijan leivissä saisi. Ja ulkomailla tosiaan saa aika pirusti enemmän vaikkei kaikki haluakaan lähteä.
Riippuu työstä, mutta ei se vaan ole kannattavaa maksaa liian vähän. Silloin saat töihin porukkaa jota ei kiinnosta ja joka ei tee tulosta. Palkan suuruudella ei ole sinänsä työnantajalle mitään merkitystä vaan sillä paljonko firmalle jää rahaa lopulta käteen. Jos 3000€/kk palkallinen heppu otetaan 10 000 €/kk hepun tilalle ja tulos laskee samalla 50 000€/kk niin ei ei siinä kauheasti lämmitä että säästää vähän palkkakuluissa.Huvittaa näiden asiantuntioiden ja pikkupomojen meuhkaaminen kun kuvittelevat ettei tämä halpuutus mitenkään heitä koske,kakkosvaiheessa on teidän vuoro.Väärä vastaus on että muutan ulkomaille parempipalkaisiin hommiin,suurimmalla osalla on kuitenkin perhe ja/tai ylihintainen velkakämppä joten ei sitä niin vaan muuteta mihinkään. Kämppiä on siinä vaiheessa tuhansia myynnissä ja ostajina on ainoastaan asuntosijoittajat jotka eivät maksa täyttä hintaa,kun vähän myöhemmin pakkohuutokaupasta samat irtoaa puoleen hintaan tai vieläkin halvemmalla.
Kuten kymmenisen vuotta sitten nähtiin, sairaanhoitajat on valitettavassa välikädessä. Edes "lähde menee jos ei kelpaa" ei toimi heidän kohdallaan kun just niin meinasivat tehdä ja sitten tulikin jännän paikka "eiku ette muuten meekään tai estetään se lailla".Tuo on totta. En tiedä miten sairaanhoitajien palkkauksen kävisi ilman liittoja. Ei olisi enää työnantajallakaan sopimusta mihin tukeutua. Samoin lastentarhanopettajien suhteen palkat voisi eriytyä Uudenmaan ja muun maan välillä nykyistä enemmän. Yksityisellä nämä ovat helpompia.
Eikai nyt ketään voi pakottaa töihin? Tai tuntuisi aika turhalta jos sairaala on täynnä hoitajia joita pidetään siellä aseella uhaten, tuskin kauhean hyvää hoitoa olisi.Kuten kymmenisen vuotta sitten nähtiin, sairaanhoitajat on valitettavassa välikädessä. Edes "lähde menee jos ei kelpaa" ei toimi heidän kohdallaan kun just niin meinasivat tehdä ja sitten tulikin jännän paikka "eiku ette muuten meekään tai estetään se lailla".
No sellainen laki säädettiin, että voi. Ei ehkä aseella pakottaen mutta sakot olivat tuntuvia ja varmaan olisi vastuutkin lopulta langetettu sitkeästi lakia rikkovien hartioille jos ruumiita olisi osastoilla alkanut tulemaan. Helposti kiihotettava kansa olisi varmaan sitä vaatinut, kuten tavallista.Eikai nyt ketään voi pakottaa töihin? Tai tuntuisi aika turhalta jos sairaala on täynnä hoitajia joita pidetään siellä aseella uhaten, tuskin kauhean hyvää hoitoa olisi.
Ok, no hyvä tietää ettei ainakaan koskaan tule mitään terveydenhuoltoon liittyvää opiskeltua. Aika ikävä ylläri kun haluaisi tehdä jotain muuta tai muuttaa ulkmaille ja yhtäkkiä pakotetaankin olemaan jossain perähikiän sairaalassa siaraanhoitajana loppuelämä.No sellainen laki säädettiin, että voi. Ei ehkä aseella pakottaen mutta sakot olivat tuntuvia ja varmaan olisi vastuutkin lopulta langetettu sitkeästi lakia rikkovien hartioille jos ruumiita olisi osastoilla alkanut tulemaan. Helposti kiihotettava kansa olisi varmaan sitä vaatinut, kuten tavallista.
No en tiedä mitä olisi tehty sitten kun kaikki hoitsut olisi kertaalleen hommiin pakotettu, tuskin olisi potilaitten annettu kuolla vaan lakia olisi muutettu niin, että saa määrätä tarvittaessa uuden pakkonakin. Mutta tuossa noin pääpiirteittäin:Ok, no hyvä tietää ettei ainakaan koskaan tule mitään terveydenhuoltoon liittyvää opiskeltua. Aika ikävä ylläri kun haluaisi tehdä jotain muuta tai muuttaa ulkmaille ja yhtäkkiä pakotetaankin olemaan jossain perähikiän sairaalassa siaraanhoitajana loppuelämä.
Hoitsuthan alkoivat tuolloin miettiä, että pääsisikö pätevyydestään nopeasti eroon.Potilasturvalaki pähkinänkuoressa
[92]
- Laki oli periaatteessa voimassa 31. päivään maaliskuuta 2008, mutta sitä ei saanut enää soveltaa Tehyn työtaistelun loputtua.[93]
- Töihin olisi määrätty ensisijaisesti työtaistelun takia irtisanoutuneita, mutta myös kaikki muut terveydenhoitoalan ammattilaiset kuuluivat lain piiriin: eläkkeellä olevat sairaanhoitajat, lääkärit, alaa vaihtaneet sairaanhoitajat ja yksityisellä sektorilla työskentelevät hoitajat.[74]
- Töihin määrättyä olisi kuultu ennen määräyksen antamista (nk. kuulemiskirje).
- Töihin määrätty olisi voitu pakottaa ylitöihin pitempään kuin työaikalaki sallii. Tällöin asiasta olisi pitänyt tehdä ilmoitus työsuojeluviranomaiselle.[94]
- Määräys olisi ollut voimassa enintään viikon kerrallaan ja enintään neljä viikkoa.
- Lääninhallitus olisi voinut tehostaa määräystä sakon uhalla. Esillä oli kahden viikon palkan suuruinen uhkasakko.
- Kirjeen vastaanottamisen ja kuittaamisen jälkeen töihin määrätyllä henkilölle olisi ollut 24 tuntia aikaa ilmoittaa, tuleeko hän töihin. Mikäli kirjeeseen ei olisi vastattu, se olisi tulkittu myönteiseksi vastaukseksi. Lääninhallitus olisi käsitellyt kielteiset vastaukset uudestaan.
- Loman perusteella ei olisi voinut kieltäytyä määrätystä työstä.
- Mikäli pitävää perustetta kieltäytymiseen ei olisi ollut, lääninhallitus olisi lähettänyt toisen määräyskirjeen. Määräyskirje olisi annettu kirjallisesti, henkilökohtaisesti ja todistajan läsnä ollessa.
- Töihin määrätylle maksettava palkka olisi ollut vähintään 30 % suurempi kuin vastaavasta työstä maksettava korvaus.
Tuossa vapaus unohtuikin.No en tiedä mitä olisi tehty sitten kun kaikki hoitsut olisi kertaalleen hommiin pakotettu, tuskin olisi potilaitten annettu kuolla vaan lakia olisi muutettu niin, että saa määrätä tarvittaessa uuden pakkonakin. Mutta tuossa noin pääpiirteittäin:
Hoitsuthan alkoivat tuolloin miettiä, että pääsisikö pätevyydestään nopeasti eroon.
Niin kauan kuin olutta riittää.Onko mitään tietoa kuinka kauan nuo aikoo lakkoilla. On nimittäin postit vähän myöhässä jo.
Eiköhän ensi perjantain BF aiheuta semmoiset ongelmat, että viimeistään silloin alkaa sovintoa löytymään.Onko mitään tietoa kuinka kauan nuo aikoo lakkoilla. On nimittäin postit vähän myöhässä jo.
Meinaatko että pakettitoimitus on vähän ruuhkassa ilman normipostia.Eiköhän ensi perjantain BF aiheuta semmoiset ongelmat, että viimeistään silloin alkaa sovintoa löytymään.
Todennäköisesti kuriirifirmat käyttävät osittain samoja rahtikanavia, ja nyt ne kuorma-autot joita operoi Posti, seisovat jossain varikolla. Eli kuljetuskapasiteetti ei riitä mitenkään ilman erikoisjärjestelyjä. Todennäköisesti vakiovuoroilla edullisempi kustannus kuin tuntityönä tilatulla reitillä. Eli kuriirifirma mielellään kilpailuttaa noita kuljetusyhtiöitä ja miettii miten paljon uskaltaa tilata ajoaikaaMeinaatko että pakettitoimitus on vähän ruuhkassa ilman normipostia.
Tuossa eilen tai toissapäivänä jostain luin että kauppojen kuljetuksetkin voi alkaa tökkimään. Olut myös mainittuna. Jutussa kuitenkin jotain siihen suuntaan että kuljetukset suurimmilta osin toimisivat, koska yksityiset niitä ajaa, ja silloin kuljetusfirmojen pomotkin on ratissa, kuten toki muutenkin taitaa olla.Niin kauan kuin olutta riittää.
Kyllä siellä osa pyörii ihan hyvin. Esimerkin vuoksi omani Saksan Amazonista, tilattu normaalilla toimituksella eli ilman erityiskuluja:Ei ne paketit ole liikkuneet yli viikkoon. Oma paketti ollut naapurikunnassa 11.11 lähtien.
Ihan perus Postin palvelutasoa, aina saa olla iloisesti yllättynyt kun paketti tai kirje saapuu ehjänä perille. Saati siinä ajassa, mitä lähetyksien seuranta ennustaa - yleensä yhtäkkiä paketin kulku vain tyssää johonkin logistiikan solmukohtaan, ja Postin aspaan jos erehdyt soittamaan niin nehän tietää tai kiinnostus on tasan korkeintaan nollan tietämillä.edit: toki sillei aikamoisen lytyssä paketti ja yksi lasinen esine melkein karannut pakkauksestaan kaiken heittelyn myötä Mutta ehjänä sentään...
Odota vain kun Kiinan 11.11 kirjeet rupeavat saapumaan tänne Suomeen.Eiköhän ensi perjantain BF aiheuta semmoiset ongelmat, että viimeistään silloin alkaa sovintoa löytymään.
Juu... ratkaisu Suomen posti, kirjelähetykset max 16 merkkiä. Lasku tulee yhdeksällä kirjeellä kotiolakon seurauksena vaihtuu monella viimeinenkin paperiposti e-postiin. Postin tulevaisuus näyttääkin oikein valoisalta.
Niin ei ne kotiinkuljetus paketit ole kulkeneet ainenkaan 11.11 lähtien. Itelläkii naapurikunnassa jumissa 4 kotiinkuljetuspakettia kun ei ole ketään niitä tuomaan xD.Kyllä siellä osa pyörii ihan hyvin. Esimerkin vuoksi omani Saksan Amazonista, tilattu normaalilla toimituksella eli ilman erityiskuluja:
14.11. tein tilauksen
19.11. rekisteröity (Suomen) Postin järjestelmään, fyysisesti varmaan vielä Saksassa
20.11. rekisteröity ja siirretty kuljetukseen Liettuan Itellassa (lol?)
21.11. vastaanotettu ja lajiteltu parin tunnin sisällä toisistaan Vantaalla
22.11. illalla Postin pakettiautomaatissa noudettavissa (Helsingissä)
edit: toki sillei aikamoisen lytyssä paketti ja yksi lasinen esine melkein karannut pakkauksestaan kaiken heittelyn myötä Mutta ehjänä sentään...
Jospa siellä on joku vanhanliiton mies portilla vastassa jakamassa tuommoisille rikkureille oikeutta"Dooms Day" lähestyy, eli silloinhan jonkun piti vedellä minua turpiin?
Ihan terkut ay-jyrälle, että siinä on jo irtsariperuste sinänsä. Nyt ei olla enää 60-70-luvulla.
Mutta onhan se kiva lähteä nenä ja ehkäpä joku muukin punoittaen joulun viettoon noin niinku viimeisenä työpäivänä. Kuinkas sattuikaan
Toivon, että tähän postilakkoonkin nyt joku järkevä ratkaisu saadaan. Siis sopimalla. Ettei tarttis.
Kun taas alkaa kakka luistaa, niin on jo kiire. Aikaraja asiakkaan omaisuuden lähettämiseksi äkkiä jonnekin Kiinaan on jo täyttynyt, joten ei niitä enää edes yritetä luovuttaa. Paluukuormaan.Niin ei ne kotiinkuljetus paketit ole kulkeneet ainenkaan 11.11 lähtien. Itelläkii naapurikunnassa jumissa 4 kotiinkuljetuspakettia kun ei ole ketään niitä tuomaan xD.
Normi paketit liikkuneet todella huonosti tällä viikolla tuki lakkojen alettua. Kaipa siinäkin sitte vaikuttaa onko isompi city vai tuppukylä
Varminta on ottaa yhteyttä aspaan, selkeätä yhtenäistä käytäntöä en löytänyt. Ei varmasti ole suuri vaiva saada jatkoaikaa tässä lakkotilanteessa, kun et ole saanut toimitustakaan.28.11. on laskun eräpäivä eikä tuotetta ole tulossa kyllä sitä ennen millään. Mitä hittoa tuon kanssa nyt pitää tehdä. Ottaa yhteyttä aspaan vai antaa olla ja maksaa vasta kun tuote on tullut. CDON kyseessä.
No onko siitä aspaan yhteyttä ottamisesta haittaakaan? Ittellä menossa takuuvaihto kuulokkeissa ja torstaina lähti vanhat takas, mutta meni ilman seurantakoodia näemmä, eli kirjeenä. laitoin viestiä aspaan, että mitenköhä ton laskun kanssa, kun voi mennä tällä tahilla aikansa, että takuu kuulokkeet ehtii heille, niin siirs aikataulua reippaasti ja sano, että jos ei oo tullu kuittausta laskun nollauksesta, niin laittaa pari päivää ennen eräpäivää uusiks viestiä, niin siirtävät taas...28.11. on laskun eräpäivä eikä tuotetta ole tulossa kyllä sitä ennen millään. Mitä hittoa tuon kanssa nyt pitää tehdä. Ottaa yhteyttä aspaan vai antaa olla ja maksaa vasta kun tuote on tullut. CDON kyseessä.
Täällä on kanssa laskulla tilattu tuote CDON:ista ja aspaan vaan infoa. He pystyvät sieltä siirtämään eräpäivää muistaakseni 2 viikkoa max eteenpäin ja ymmärtävät tilanteen ja hoitavat sen mukisematta varsinkin nyt kun Posti lakkoilee. Qliron kautta saa sitten pidemmälle siirrettyä eräpäivää tarvittaessa.28.11. on laskun eräpäivä eikä tuotetta ole tulossa kyllä sitä ennen millään. Mitä hittoa tuon kanssa nyt pitää tehdä. Ottaa yhteyttä aspaan vai antaa olla ja maksaa vasta kun tuote on tullut. CDON kyseessä.
Niin siis siinä sanottiin että helpoimmalla pääset. Joka siis ei ollut helppo ollenkaan.QLiroon sen laskun maksat ja sieltä myös sitä lisäaikaa saat. Jos siis tarkoitit, että et sinne suostu kirjautumaan.
Menee nyt offtopiksi, mutta Qliroon pääsee helposti kun heität niiden sivuilla sähköpostiosoitteesi sinne ja sieltä sitten klikkaat linkkiä josta pääset kirjautumaan sivuillesi. Sieltä pääsee katsomaan laskujaan yms. Ja jos on hankalaa tai sähköpostin syöttäminen tuonne on kynnyskysymys niin Qliron aspankin kautta pystyy eräpäiviä muuttamaan, itselle ainakin vastattiin sähköpostiin ihan muutaman tunnin sisällä näin viikonlopun kynnyksellä, eräpäivää siirrettiin vuoden loppuun ja eipä juurikaan ongelmia ollut.Niin siis siinä sanottiin että helpoimmalla pääset. Joka siis ei ollut helppo ollenkaan.