Postin kulkemisen vaikeus

Samoin postin kautta tulevat kotiinkuljetettavat paketit jättävät suoraan toimistolle, ja tuovat vain lapun jonka mukaan ei oltu kotona.

Huomannu saman jo aiemm, riippuu millä päällä jakaja on. Jos pe sataa ei tule kuin joku "tärkeä" kirje.
Ei ne enää yritä suuria paketteja kotiin. Ei lapussa ole edes mainintaa ettei ollu tavoitettavissa.

Tarkoitatteko nyt pieniä paketteja (esim. kiinapaketit) vai ihan oikeasti kotiinkuljetuksena tilattuja paketteja? Ensin mainittuihin tuli jo aikaa sitten muutos että suurinosa haetaan toimipisteestä. Paketit jotka on tilattu kotiinkuljetuksella pitäisi edelleen tulla kotiin ja niistä voi valittaa jos todellakin oltiin kotona kun niitä yritettiin toimittaa. Huomaa kuitenkin että se "yritettiin toimittaa, ei ollut kotona" lappu voi tulla toimitusyritystä jälkeisinä päivinä myöhemmin päiväpostin mukana jos paketteja jakanut henkilö ei päässyt ovelle asti.
 
Ihan kotiinkulketettavia paketteja tarkoitan.

Ollut useampi kerta nyt vuoden sisään, kun paketti ei ole edes yritetty toimittaa. On vain ollut lappu laatikossa.
 
Vitun Matkahuolto, 10.9. ollut lähetys jo Helsingissä iltapäivästä ja 11.9. heti aamusta se on ollut kuskilla kyydissä, että tuovat tähän Espoon puolelle. Eihän se nyt voi onnistua, aspan mukaan olisi pitänyt jo olla perillä, mutta nyt ei ehkä olekaan tietoa missä se seikkailee, 'mä lähetän sulle viestiä kun se löytyy'. :D
Kuulostaa taas tutulta matkahuollolta. Siellä on hihnojen päässä myös bussifirmojen omia lastaajia jotka hamstraavat kaikki sinnepäin menevät paketit omalle firmalle. Jos eivät mahdukkaan kyytiin niin jäävät seinustalle odottelemaan seuraavaa saman firman rahtia kuljettavaa vuoroa ellei kilpailevan firman kuski satu sitä löytämään ennen, lastaa kamat kysymättä ensin ja vasta sitten käy siirrättämässä kirjat heidän firmalle... tuossahan on matkahuollon tehokkuus, tiukka kilpailu ja selkäänpuukotukset
 
^ ja pakettihan oli jostain löytynyt, eilen illalla tuli tekstari, että voit hakea paketin tuosta läheisestä kaupasta. Tarina ei kertonut missä lähetys oli ollut ja miksi, mutta, tulipahan perille, pääsee kokeilemaan autoon uutta vahaa. :vihellys:
 
Moi!

Tilailin ekan koneeni osat viime perjantaina, Mikromafialta, Dustinhomelta ja ProShopilta. Kaikki muut tulivat keskiviikkoon mennessä, paitsi Proshop. Sekin oli keskiviikkona Suomessa, mutta kuljetus on kestänyt Helsingistä Tampereelle yli 40 tuntia, ja syynä on että purkaa ”lakkoon liittyviä ruuhkia”, jotenkin vaikea uskoa kun muut paketit tuli päivässä, toki Mikromafian paketti tuli matkahuollon kautta.

Olisko uhka vai mahdollisuus perua Proshopin tilaus ja laittaa palautusilmoitus, ja hakea Verkkokaupasta puuttuvat osat (mobo+ram)?
 
Hyvältä näyttää, paketti ulkomailta jonka ensimmäinen "arvioitu toimitusaika" oli 12.9. No se kävi seikkailemassa oikeassa kaupungissa ja postinumeron perusteella ihan oikealla suunnallakin. Nyt sitten taas logistiikkakeskuksessa hakemassa uutta vauhtia. Mitähän se tämä nyt taas.

Screenshot_20190914-221337_20190914221711874.jpg
 
Meinaa varmaan sitä että eipä ollutkaan lähtevässä rullakossa vaikka oli jo ehditty rekisteröidä kuuluvaksi Kotkaan menevään rullakkoon. Ei siis ole liikahtanut fyysisesti vielä mihinkään helsingistä. Syytä sitten voi vain arvailla.

Jokainen paketti linkitetään johonkin rullakkoon/häkkiin, seurantatiedot pohjautuu näiden rullakkojen/häkkien liikkeisiin, jos ei paketti fyysisesti ollutkaan oikeassa rullakossa, näyttää seurantakin sitten hieman erikoiselta. Viimeisin luenta kuitenkin pitäisi näyttää fyysisen olinpaikan.
 
Nyt pitää oikein ihmetellä ja kiitellä postia kun viimeisten parin viikon aikana on lähetykset kulkeneet vähintäänkin oletetussa aikataulussa sekä töissä että siviilipuolella. Jopa eräs ulkomaanpaketti tuli ennätysajassa kaikenmaailman ulkomaanterminaalista, tullipostista sun muista läpi eikä jäänyt totuttuun tapaan viikoksi jonnekin pyörimään vaan selvisi päivässä maahantulosta lähipostiin.

Pitäisiköhän postin useamminkin lakkoilla niin tavara kulkisi tehokkaammin... ;)
 
Joo V***n hyvin toimii. Nettisivut alhaalla ja postikortti tulee viikossa 15 km matkalta.
edit typo
 
toistapäivää nettisivut jo alhaalla, ei toimi myöskään puhelimen appi
 
Ei taida olla suurta intoa korjatakkaan tuossa työympäristössä. Vois toimitusjohtaja tehdä jotain.
 
eiköhänsiel joku vetele hieman palvelunesto hyökkäystä
 
Onko muilla kulkenu tällä viikolla kirjeposti normaalisti ja saapunu 1-2 päivässä lähettämisestä?
 
Missä vaiheessa posti päästettiin tähän ripulitilaan, eikö se viime hallituksella mennyt.
Sitä ennen posti oli luotettava ja nopea, jostain syystä paskoivat koko lafkan.
 
Missä vaiheessa posti päästettiin tähän ripulitilaan, eikö se viime hallituksella mennyt.
Sitä ennen posti oli luotettava ja nopea, jostain syystä paskoivat koko lafkan.
Ai siis Suomen edellinen hallitus syypää Postin tilaan? Vaikka paljosta niitä voi syyttääkkin, niin ei ne kyllä postin asioista normaalitilanteessa päätä.

Kuten jo monesti mainittu, eiköhän syy ole digitalisaatio ja sen mukana kirjeiden määrän radikaali väheneminen. Sitten kun kirjeiden mukana kadonneita tuloja yritetään kompensoida kovilla leikkauksilla ja yt:llä niin lopputulos on usein tällainen
 
Ja tämä ylempi vastaus tulee porvarilta ja porvari ei tunnetusti ole syyllinen mihinkään :tup:
 
Olisihan tuota nyt voinut kompensoida esimerkiksi torstaisella ruohonleikkuulla sen tiistain lisäksi, kun nyt kerran kirjeet vähenee.

Perjantaina ei monesti tule mitään ehkä silloin parempi ruohonleikkuulle.

Mielikuva, että jakajissakin on eroja miten posti kulkee.

Ällöttävän porvarillista settiä tuli päästettyä.:btooth:
 
Torstaina ja perjantaina ainakaan eivät tänne jakaneet mitään. Lauantai aamuna tuli noiden päivien kirjeposti.

Postin työpaikkailmoitus paljastaa että pe on virallisesti ei postia päivä.

"...postin esityötä sekä jakelua. Työpäivät ovat pääsääntöisesti maanantai, keskiviikko ja torstai. "

eiköhänsiel joku vetele hieman palvelunesto hyökkäystä
Ei ole, tieto ulkoisti IT:n Tiedolle vuosi sitten, tämä ihan normaalia Tieto sekoilua.
Askeleen edellä postilogistiikan alan kilpailussa – Posti valitsi Tiedon kumppanikseen avainjärjestelmänsä päivittämiseen

"Tärkein tehtävämme on varmistaa, että kirjeet, paketit ja erilaiset tavarat siirtyvät paikasta toiseen asiakkaidemme kannalta ajoissa. Halusimme näihin tarpeisiin IT-palvelut pilvestä ja solmimme kumppanuuden Pohjoismaiden suurimman IT-palveluyrityksen, Tiedon, kanssa"

Edellinen pakettien katoaminen pakettiautomaatteihin oli ohjelmointi bugi ja se kerrottiin. Varmaan taas räpelletty jotain hienoa muutosta.

e: näköjään ei ollu enää mainintaa muutostyöstä jossa vika tuli.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjeiden määrä vähenee niin pitää laittaa yt:t päälle ja ruveta leikkaa työntekijöistä pieni siivu jotta saadaan säästöä ja että johtaja voi kuittaa pienet bonarit itellee :) (kärjistys-lasit päähän kun luet tuon tekstin)
 
Ai siis Suomen edellinen hallitus syypää Postin tilaan? Vaikka paljosta niitä voi syyttääkkin, niin ei ne kyllä postin asioista normaalitilanteessa päätä.

Kuten jo monesti mainittu, eiköhän syy ole digitalisaatio ja sen mukana kirjeiden määrän radikaali väheneminen. Sitten kun kirjeiden mukana kadonneita tuloja yritetään kompensoida kovilla leikkauksilla ja yt:llä niin lopputulos on usein tällainen

No ei se kaukaa ole haettu, silloinen hallitus on asettanut raamit Postin toiminnalle esim. valtiolle jaettavan osingon kokohaarukan osalta, lisäksi on haluttu pilkkoa Posti ja asettaa toimivin osa, palveluvarastot, verkkokauppa/pakettitoiminta pörssiin vietäväksi.

Kirjeiden määrällä ja jakelun kalleudella hajaseuduilla halutaan nyt tarkoituksella vetää koko lapsi järveen pesuveden mukana.

Mitä sitten kannattaa tehdä? Vaikea tietysti sanoa mikä olisi parasta kun ei ole kristallipalloa, mutta minä lähtisin siitä ensin, että yhtiöittäisin kannattavat (ja semmoiseksi mahdollisesti muutoksin saatavat) toiminnot omaksi yrityksekseen. Eli käytännössä pakettilajittelu, näitä ruokkivat palveluvarastot sekä osa suurimpien kaupunkien jakelusta. Ehkä mukana voisi olla myös suurimpien kaupunkien jakelijoita ja runkoverkot/syöttöliikenne logistiikkakeskusten välillä.

Kannattava yritys panostaa laatuun, digitalisaation hyödyntämiseen tuoreilla innovaatioilla ja tarjoaa asiakkaille nopeaa ja hyvää palvelua. Se panostaa työvoiman koulutukseen ja sen ei tarvitse maksaa orjapalkkaa. Tietysti alkuun voi olla tarpeen pitää puhdistus-yt:t, vaikka sitten laittomia irtisanomisia tehden + tarjoten 6-12kk paketteja paskimmille yksilöille, että töissä on vain reippaita ja toimivia yksilöitä jatkossa. Hyvä duunari tekee enemmän ja laadukkaammin asioita kuin kolme saikuttavaa ja laiskaa idioottia, niinpä tälle kannattaa maksaa hyvin.

Jakelun kustannusten avuksi jakopäivät kolmeen per viikko, pientalo- ja kerrostaloalueilla pakolliset lokerikot johon kamat viedään, vähenee se turha käynti noutopisteissäkin. Säästyneillä tunneilla parannettaisiin etenkin iltajakoa paketeille koska suurin osa vastaanottajista on silloin paikalla. Lisärahasta, esim. kympin per kk saisi edelleen postinsa kotiin asti kannettuna.

Kannattamattomat toiminnot sitten myös yhteen ja oman kattonsa alle, tänne myös ne postilain määrittelemät yleispalveluvelvoitteen hommat.

Tämä tappiollinen yritys haalii itselleen sopivasti valtion ja kuntien tukea, kunta voi esim. halutessaan ostaa parempaa palvelua kuntalaisilleen kuin mitä minimitaso ja ohjata esim. jotain työtehtäviä yrityksen työntekijöille niille ajoille kun ei ole tarjota sitä varsinaista postihommaa. Kunta siis ikäänkuin ostaisi edullista työvoimaa itselleen mm. satunnais- ja kausiluontoisiin hommiin. Tietysti valtio voi myös ohjata sote-fyrkkaa työpoolin työllistämiseen mm. aterioiden ja lääkkeiden vienneillä yms.

Jakelua hajaseuduilla tietysti järkevämmäksi, kaikki jaettavat tavarat pitää olla sen päivän ainoan jakelukierroksen aikana kyydissä, eli lehdet, kirjeet, paketit. Nythän on tilanne, että siellä kulkee pahimmillaan neljä eri autoa viemässä eri asioita pitkin päivää.

Tällä jaolla estetään henkilöstöpolitiikka jossa kannattavaa työtä tekeviä rangaistaan sillä, että on olemassa duunia joka ei kannata enää ikinä tulevaisuudessa, mutta sitä on pakko roikottaa mukana. Niinpä niiden on järkevää olla eri budjeteista ja lähtökohdista toimivia itsenäisiä entiteettejä.
 
Nyt menee kyllä hermot tämän paska firman kanssa. Verkkokaupalta takuupalautus lähetetty vanhaan osoitteeseeni (johon vielä on suht ok matka), mutta posti onkin vienyt sen noudettavaksi toiselle puolelle kaupunkia mihin en mitenkään pääse töiden ohella ja ei mahdu järkeen miksi koska osoite tai postinumero ei ole edes etäisesti samanlainen.

Lisäksi postiin ei saa MITENKÄÄN yhteyttä ja puhelinpalvelu on aivan älytöntä rahastusta. Viimeksi olin jonossa 55min!!! (15.10 - 16.05) ja palvelu sulkeutuu neljältä, joten kukaan ei vastannut.

Huomenna on vika noutopäivä paketille ja en saa sitä haettua siltikään mitenkään enkä näköjään saa asiasta edes reklamoitua kun kukaan ei koskaan vastaa. Ei auta asiaa sekään että postin puhelinpalvelussa ekat kaksi minuuttia on jotain ihme lässytystä verkkohuijauksista ja asiakaskyselyistä sun muusta.. Tekis mieli vastata ko. kyselyyn ja haistattaa vitut mutta sitäkään ei voi tehdä koska kysely tulee puhelun jälkeen jota et voi suorittaa loppuun koska puheluun ei vastata.

Niin, ja olisin jopa maksanut ko paketin kotiinkuljetuksesta vaikka ko asia olisikin tukenut heidän rahastusta, mutta et voi tilata palvelua kotiisi jos kotisi on paketin alueen ulkopuolella! Että vittu näin.

Haistakaa vittu posti.
 
Pakko kysyä, että missä päin asut itse ja minne tuo paketti on ohjautunut?
 
Pakko kysyä, että missä päin asut itse ja minne tuo paketti on ohjautunut?

02760 postinumerossa asun nyt. Paketti lähetetty 00410 alueelle, ja viikonloppuna olisi esim kaveri sen voinut mulle hakea, jos en itse ehdi. Mutta ei, paketti on lähetetty Roihuvuoren postiin ja noudettavissa sieltä .. postinumero 00820. Itse teen 16h yövuoroja eikä todellakaan kiinnosta lähteä Espoosta Roihuvuoreen aamukasilta 16h vuoron jälkeen.

Ja kun ei ole mitään syytä, miksi se olisi sinne lähetetty. Paketit 00410 alueelle on aina ohjautuneet alueen K-Marketiin.
 
Mitäs jos en vaikka tunne ketään joka sen voisi hakea? Ja tässä nyt oli kyse muustakin kuin paketin saamisesta .. On se nyt vittu kun ei saa Postiin mitenkään yhteyttä. Se on postin vastuulla lähettää se paketti oikeaan paikkaan.
 
taitaa postil olla vähä ruuhkaa ton viikonloppusen verkko hässäkän johdosta. tänää ois pitäny tulla kotiinkuljetus , mut tulikin ilmoitus viivästyny 2pv.

@-Dist jos sun lähellä on se postikonttori mihinsen ois pitäny tulla, niin käy siellä kassalla mainihtemassa että on menny vääräänpaikkaan. niin ne järjestää sen oikeasta paikasta haettavaksi seuraavalle päivälle.

omallakohdalla ainakin toiminu tuo
 
Viimeksi muokattu:
Kusti polki naisasiakasta rapussa:
Lehdenjakaja harrasti seksiä tuntemattoman humalaisen naisen kanssa rapussa – KKO vapautti raiskaussyytteestä

Luulisi, että tuollainen toiminta hidastuttaa postin kulkemista, vaikka onhan Posti profiloitunut muillakin aloilla kuin vain jakelubisneksessä. Nyt tarvitaan enää Antti Rinne toteamaan, että postipojathan voisivat jakelutoimintansa ohessa vedellä paljaalla, niin saadaan ehkä vihdoin ne synnytystalkootkin: Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin
 
Niin sitä vois vaikka näin syksy tiistaisin ruohonleikkuun vähentyessä Posti alkaa tarjoamaan jyystöpalvelua... :smoke:
 
Oonko nyt ihan unia nähnyt, vai oliko vielä joitain aikoja sitten niin ettei tavallista postipakettiakaan luovutettu muulle kuin vastaanottajalle, ilman valtakirjaa?

Meillä on vaimon kanssa tehty valtakirjat toisillemme tuota varten, jotta se jolla on paremmin aikaa voi käydä hakemassa paketit. Nyt kuitenkin tiskillä sanottiin ettei sitä tarvita, vaan tavallinen paketti annetaan kenelle tahansa joka tietää lähetystunnuksen.

Näinhän se tosiaan on, sama tieto löytyy postin sivuiltakin. Milloin tämä on muuttunut? Vai onko tosiaan näin ollut aina? :confused:
 
Mielestäni se on aina ollut noin, tai ainakin tosi pitkään jo.
 
Mielestäni se on aina ollut noin, tai ainakin tosi pitkään jo.
Juu, en minäkään muista että olisi ollut ainakaan ~10 vuoteen toisin.

Tosin juuri muutama viesti/sivu taaksepäin tässä ketjussa sanottiin että jossakin asiamiestoimipaikassa/paikoissa olisi ollut eri/väärä käytäntö eli ei ollutkaan saanut.
 
Kumpikohan tässä nyt kusettaa, posti vai torin myyjä?!
Viime viikon tiistaina (ainakin myyjän väittämän mukaan) postiin jätetty kirje ei ole vielä tänä päivänä saapunut mulle.
Jos se syylinen on posti niin meni kyllä loputkin luotto tähän puljuun.
 
Pankin avainlukulista on lähetetty 2.9, eikä vieläkään ole saapunut. Joten jos pitäisi veikata, niin posti.
 
Aika outoa minusta, jos Postin paketin saa hakea pelkällä lähetystunnuksella. Kai niiden pitäis henkilötiedot tarkastaa haun yhteydessä? Muuten kuka vaan voi hakea jos tietää tunnuksen.

Ei sinänsä, että lähetystunnuksia noin vaan selville saisi, mutta silti.
 
Pankin avainlukulista on lähetetty 2.9, eikä vieläkään ole saapunut. Joten jos pitäisi veikata, niin posti.
Ihan normaalia, tuohan on käytännössä että 2. päivä menny tieto sille joka tulostaa ja lähettää listan. Eli postissa 5 päivää tuon jälkeen.
Iskeekin viikonloppu ja siiitä reilu viikko.
Itsekkin olen joutunu yleensä yli kaksi viikkoa odottelee. Toki tuossa on aikaa menny jos sen ja kannattaa varmistaa pankista jos joku ongelma asiassa.
Toki listalla ei tee mitään ennen kun sen ottaa käyttöön, että naapuri ei pääse sun tilille jos ei ole vanhaa listaa.

Aika outoa minusta, jos Postin paketin saa hakea pelkällä lähetystunnuksella. Kai niiden pitäis henkilötiedot tarkastaa haun yhteydessä? Muuten kuka vaan voi hakea jos tietää tunnuksen.

Ei sinänsä, että lähetystunnuksia noin vaan selville saisi, mutta silti.
Toki saa mutta joutuu kuittaamaan henkilötiedot tarkistetaan ja onhan siellä kamerat. Posti on kyllä tiukentanu paketin noutoa joten en tiedä tämän hetkistä tilannetta saako aina ilman valtakirjaa. On vain niin normaalia ajokortin antaminen että moni ei sitä noteeraa tarkastukseksi.

Seurantakoodittomat saa noutaa pelkällä noutolapulla.
Kiinasta tulevat seuranta koodilliset paketit posti yksipuolisella päätöksellä käsittelee kirjeinä, paitsi jos on postilta ostanu kuljetuksen.
 
Viimeksi muokattu:
Aika outoa minusta, jos Postin paketin saa hakea pelkällä lähetystunnuksella. Kai niiden pitäis henkilötiedot tarkastaa haun yhteydessä? Muuten kuka vaan voi hakea jos tietää tunnuksen.

Ei sinänsä, että lähetystunnuksia noin vaan selville saisi, mutta silti.

Eipä tuo mitään. Itse olin joku aika sitten kaverin firman pihalla tupakkaa polttelemassa, sitten kaartaa joku lähetti paikalle ja lykkää mulle paketin käteen, kysyy millä nimellä kuittaan, johon sanon kaverin nimen ja siihen allekirjoitussysteemiin väkerrän jotain sinne suuntaan.
Melko huoletonta meininkiä.
 
Tässä oli mun kokemukset. Todella outoa että noi randomisti hukkuisivat. Mulle tulee muutenkin alle kerran viikossa postia niin ei mitään hajua mitä muuta voisi kadota.

Verkkopankin (S-pankki) kaksi viimeisintä avainlukulistaa ei ole tulleet mulle. S-pankin pitäisi lähettää se automaattisesti kun on loppumassa.

Ensimmäinen kerta en ollut ihan varma, mietin että jos se oli lähetetty jo reilusti aiemmin, niin että olisin ehtinyt sen hukata, ennen käyttöönottoa. Tää toinen kerta on kuitenkin aika selvä. Ei varmaasti ole tullut ja numerot loppuivat kokonaan jo pari viikkoa sitten. Kävin hakemassa uuden kun ne loppuivat, mutta ei noiden pitäisi kadota. Plus miettii että mitä muuta voi kadota.
 
En kannata massairtisanomisia tässä työtilanteessa enkä moiti postikusteja. Ymmärrän jopa sen että posti on vähän hankalassa tilanteessa pienenevillä markkinoilla. Mutta kuinka paljon sieltä oikeasti on potkittu porukkaa? Kun posti muutama vuosi sitten oli todella nopea ja todella luotettava ja postin määrä on niistä ajoista vähentynyt.
 
Kiinalaisista verkkokaupoista tilattujen pakettien pyörittely kääntyi Postille ensi kertaa voitolliseksi – Kiina hyötyy yli 100 vuotta sitten tehdystä sopimuksesta

Tuommoinen hyppäsi uutisvirrasta eteen, tässä ollaan sentään länsinaapuria edellä :D Ei jäänyt sitä puolta miljoonaa palautettavaa pakettia käsiin :)

Hieno positiivinen uutinen, mutta katsotaan vuoden päästä, kun tuokin kehitys on saatu tapettua (alle 22€ verottomuuden poisto, jakelun heikentäminen, kustannusten nostaminen ja yleisen palvelutason alasajo).

Kyllä ne osaa.

Tilalle tulee joku aidosti kansainvälinen toimija, joka myy niille kiinalaisille verkkokaupoille paremman palvelun edullisemmin ja jäljelle jää vaan ne senttipaketit, jotka voidaan palautella sitten lähettäjälle.
 
Hieno positiivinen uutinen, mutta katsotaan vuoden päästä, kun tuokin kehitys on saatu tapettua (alle 22€ verottomuuden poisto, jakelun heikentäminen, kustannusten nostaminen ja yleisen palvelutason alasajo).

Kyllä ne osaa.

Tilalle tulee joku aidosti kansainvälinen toimija, joka myy niille kiinalaisille verkkokaupoille paremman palvelun edullisemmin ja jäljelle jää vaan ne

senttipaketit, jotka voidaan palautella sitten lähettäjälle.

Ja tähän tietenkin lisätään johtajille "riittävä" bonus:btooth:
 
Ylinjohtaja voisi vaihtaa muut johtajat halpoihin ulkomaalaisiin. Lopulta myös itsensäkin, mutta ei tämä vanhanliiton pyramidihuijaus toimi niin ennen kuin vallankumouksessa.
 
Osaatteko joku sanoa kuka hoitaa DPD:n kuljetukset Suomessa? Posti? Matkahuolto? Kuriiri? Jos Posti niin onko kotiinkuljetettava kuten esim. ei-kuriiri DHL:n Postin hoitamat paketit?

On tulossa paketti josta ei ole seurantanumeroa enkä tiedä onko lähettäjä pistänyt edes puhelinnumeroa pakettiin.

EDIT: Näemmä kuriirina ovelle.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvin taas toimii:
Tänään tuli ilmoitus postiin saapuneesta maksikirjeestä. Ilmoituksessa noudettavissa päiväys 19.9, eli paketti on ehtinyt maata jo viikon postissa ennen kuin posti viitsii ilmoittaa siitä.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
286 637
Viestejä
4 923 757
Jäsenet
79 224
Uusin jäsen
Petine

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom