Postin kulkemisen vaikeus

Jos se oli tarkoitus viedä sinne täynnä olevaan automaattiin, niin kai se kuski nyt siellä kävi.
Paketit ohjataan käsittääkseni nykyään usein suoraan varapaikkaan ilman että kuski käy turhaan yrittämässä täyteen automaattiin. Postilla kuitenkin on yleensä tieto tilanteesta jo etukäteen.
 
Posti kyseli keskiviikkona tekstarilla, että ihanko kotiin asti haluaan kotiin toimitettavan paketin, kun he voisivat hyvää hyvyyttään viedä sen noutopisteelle. :rofl:
Omapostissa näyttää edelleen "Arvioitu saapumisaika 4.9.", vaikka em. tekstarissa sanottiin toimitusajan olevan klo. 8-16 ja viimeisin päivitys paketille on eilen Liettuassa.

Ihan kuus/viis toimintaa siis.:thumbsup:
 
Kaupan (jossa muuten toimii asiamiesposti) aulassa oleva pakettiautomaatti oli täynnä. Lähetys toimitetaan Postiin. Viereisessä liikkeessä, siis fyysisesti alle 10 metrin päässä sijaitsee toinen automaatti. 500m säteellä sijaitsee vielä 2 automaattia.

Minulle olisi ihan sama mihin näistä lähetys olisi toimitettu. Helpointa Postille olisi varmaan viedä se automaatista noin kahden metrin päässä sijaitsevalle asiamiespostin tiskille tai siihen 10m kävelymatkan päässä olevaan toiseen automaattiin. Sen sijaan Posti toimitti lähetyksen noudettavaksi toiseen asiamiespostiin, 4.9km alkuperäisestä pakettiautomaatista. Onko Postilla ihan oikeasti suoritettu joku joukkolobotomia? Kysyn siis tosissani, sillä tuota toimintaa ei voi kukaan tässä ketjussa perustella ajoreiteillä tai kustannusten minimoinnilla.
Kaveri kertoi joskus, että postilla jopa optimoidaan reitit niin, että. Tulisi mahdollisimman paljon käännöksiä oikealle->mahdollisimman vähän väistämisvelvollisuudesta johtuvaa odottamista. En tiedä liekö legendaa, mutta asiakas ei varmasti ole nykypäivänäkään siinä heidän fokuksensa keskipisteessä..
 
Kyllä asiaa voi mielestäni hyvinkin perustella ajoreiteillä. Et voi tietää, kävikö kuski reitillään lähelläkään tuota täynnä ollutta pakettiautomaattia. Jos ei käynyt, niin tuo kauempi posti saattoi hyvin olla lyhyemmän ajon päässä => lyhyempi ajoreitti, säästetty aikaa, pienemmät kustannukset.

Toinen mahdollinen perustelulähtökohta on se, että lähempi postitoimipaikka saattoi lähestyä täyttymistä, joten paketteja vietiin kauemmaksi.
Edelleen, lähellä olisi ollut kolme muuta automaattia sekä asiamiesposti, jossa varmasti olisi lähetykselle tilaa. Voi olla että ovat katsoneet automaatin olevan täynnä ja sitten laittaneet lähetyksen toisen auton kyytiin. Tässä kohtaa Posti olisi kuitenkin voinut miettiä että mihin autoon paketti laitetaan, nyt päätyi siis täysin eri postinumeron alueelle.

Ilmainen liiketoimintaidea Postille: Miksi niitä paketteja pitäisi ylipäätään kuljettaa mihinkään, vastaanottajahan voisi noutaa paketin vaikka lähettäjän takapihalta? Postimaksun voi hoitaa verkossa, jolloin lähettäjänkään ei tarvitse vaivautua Postiin. Seuraavaksi voidaan sitten vaikka irtisanoa koko henkilöstö.
 
Edelleen, lähellä olisi ollut kolme muuta automaattia sekä asiamiesposti, jossa varmasti olisi lähetykselle tilaa.

Mitä sitten? Ne kuskithan ajaa reittejä, eivät lähde poukkoilemaan muihin kohteisiin kuin niihin mitä heidän reitillään on.
 
Itsellä oli 1 odotettu (skootterin jarrukahva)
kiinapaketti joka tuli helsinkiin ja sieltä 5vrk että sain paketin käteen (tänään) . Mielestäni ihan hyvä suoritus postilta. Toivottavasti jo tulossa olevat n. 30kpl muita paketteja menee samalla systeemillä ja löytävät siististi perille :)

Btw. Tulikos ensi vuoden alussa postin ryöstömaksu kaikkiin euroopan ulkopuolemta tuleviin paketteihin? Mitä jos paketti on tilattu jo vaikkapa heinäkuussa, mutta toimitus venyy..
 
Tulikos ensi vuoden alussa postin ryöstömaksu kaikkiin euroopan ulkopuolemta tuleviin paketteihin? Mitä jos paketti on tilattu jo vaikkapa heinäkuussa, mutta toimitus venyy..

Ei mitään ryöstömaksua ole tulossa, arvonlisäveron alaraja kyllä poistuu 1.7.2021 lähtien. Tämähän ei käytännössä isoimmilla toimijoilla muuta sinänsä mitään, maksat alvin jo ostohetkellä kuten esim. Amazon DE:llä, poistetaan Saksan ALV ja lisätään Suomen ALV. Yhtälailla esim. Ali sen veron kerää jo ostohetkellä kohdemaan mukaan ja tilittää kohdemaahan.

Toinen vaihtoehto on hoitaa se esim. vasta Suomessa, aivan pienimpiä paskoja Tulli ei kyllä tule hoitamaan koska tuskinpa riittää haluja ja henkilöstöä. Eiköhän ne vähäarvoiset turhakkeet jää Postin käsiteltäviksi.
 
No nyt ei ole (vielä) postin vika että paketilla kestää, oli maininta "toimitus 1-5 päivässä" ja nyt on tuo viides päivä ja tänään vasta tuli seurantakoodi joka sanoo "EDI-sanoma vastaanotettu" tms eli prkl paketti ei ole vielä edes oikeasti lähtenyt 5 päivän aikana lähettäjältä... Tilauspäivänä oli tarvis tuotteelle oikeasti 10 päivän päästä eli ajattelin että hyvin kerkiää mutta kattoo nyt saavatko 5 päivän sisällä toimitettua. Tietty olisin saanut saman tuotteen muutaman kilsan päästä noudettuna samaan hintaan heti mukaan kuin tuolta tuotteen postikuluineen mutta laiskuus iski jne.
 
Mitä sitten? Ne kuskithan ajaa reittejä, eivät lähde poukkoilemaan muihin kohteisiin kuin niihin mitä heidän reitillään on.

Kuten jo aiemmin totesin; on täysin turhaa kuljetella niitä paketteja ympäriinsä jos sitä ei voida asiakkaalle toimittaa sen valitun noutopisteen lähistölle ja 5km ei ole enää kohtuullisen matkan päässä kun lähellä on useita muitakin vaihtoehtoja.

Mielestäsi ei siis ole ongelmallista jos asiakas on nimenomaan valinnut toimituksen tiettyyn paikkaan, mutta joutuu silti hakemaan paketin jostain muualta? Tämä kaikki vain koska lajittelukeskuksessa tms. ei osattu laittaa pakettia sen auton kyytiin, joka ajaa sitä reittiä, minkä varrelle ne lähemmät pisteet osuvat (ja minne se paketti olisi joka tapauksessa alunperin ollut matkalla, ts. kustannukset eivät tästä lisäänny).

Antaisivat sitten edes vaikka sen vaihtoehdon maksaa ekstraa toimituksesta tiettyyn automaattiin myöhempänä ajankohtana...
 
Postille asiakkaat ovat vain tarpeellinen paha. Asiakaspalvelu? Mitä se on?
 
Mielestäsi ei siis ole ongelmallista jos asiakas on nimenomaan valinnut toimituksen tiettyyn paikkaan, mutta joutuu silti hakemaan paketin jostain muualta? Tämä kaikki vain koska lajittelukeskuksessa tms. ei osattu laittaa pakettia sen auton kyytiin, joka ajaa sitä reittiä, minkä varrelle ne lähemmät pisteet osuvat (ja minne se paketti olisi joka tapauksessa alunperin ollut matkalla, ts. kustannukset eivät tästä lisäänny).

Selkeästi hajuakaan kokonaisuudesta ja volyymien tuomista rajoitteista ajankäytön suhteen per yksi lähetys. Niitä edelleen toimitetaan smarttien osalta reiteittäin, alihankkijoiden toimesta. Alihankkijako sitten oma-aloitteisesti lisäisi omaa ajankäyttöään ilman että siltä tulee korvausta lisäpolttoaineista ja ajasta? Tuskinpa on oma arvaus, en itse ainakaan tuossa tilanteessa tekisi mitään muuta kuin sopimusvelvoitteen.

Jos valitset halvimman mahdollisen palvelun jonka ehdot ovat etukäteen tiedossa, ei tuossa ole ongelmaa. Jos se laatikosto on täynnä mihin lähetys on menossa, niin se ei oletettavasti mahdu siihen ilman väkivaltaa? Koska kyseessä on edelleen se halvin lähetyslaji, pitää siinä varmaan Postinkin minimoida kulut niiden kuljetuksessakin sekä mihin niitä viedään? Eli asiamiespostiin noudettavaksi viemistä varmaan vältellään jossain määrin, eiköhän he ota korvauksen per käsitelty lähetys, reitin varrella oleva toinen automaatti primäärin ohella voi olla myös suurimmalle osalle asiakkaita ihan ok.

Tämä täyttöaste on osaltaan tiedossa joko lähetyksen lajitteluhetkellä -> se ohjautuu noutopisteeseen, popuppiin tms. ruuhka-aikana, normaaliaikana yleensä noutopisteeseen jos siellä on tilaa. Sitä onko tässä kohtaa vaihtoehtona myös ohjautuminen toiseen smartlaatikostoon, ei hajuakaan, voisi kuvitella että ei.

Jos taas se laatikosto on täynnä kun sitä ollaan sinne viemässä (lajitteluhetkellä tyhjät laatikostot ovatkin täyttyneet ihmisten jättämistä lähetyksistä), pitää sen kuljettajan varmaan a) yrittää jonnekin muualle reittinsä varrella jos etäisyys on jonkun rajan alla (arvaus, en jakele lähetyksiä) b) kuten ennen vanhaan, lähetys meni takaisin Vantaalle ja sitä yritettiin uudestaan seuraavana päivänä.

Ainahan on mahdollista myös inhimillinen virhe, jotain matalapalkkaista, matalan koulutuksen omaavaa, hetken Suomessa asunutta vuokratyöntekijää lajitteluvaiheessa varmaan paljon napostelee yksi lähetys päivittäisten tuhansien joukossa, sen lajitteluun lienee aikaa joitakin sekunteja. Se voi siis herkästi mennä myös siinä kohtaa väärään rullakkoon jolloin se tulee vastaanottajaan nähden väärään laatikostoon/noutopisteeseen.

Onneksi noita ei kauhean usein näy, toistaiseksi tänä vuonna +150 lähetyksestä ainoastaan yksi meni itsellä muutaman kilometrin päähän eri noutopisteeseen. Minusta tuo on hyvä prosentti.

DB Schenkerin sekoilut esim. omaan postinumeroon ovat semmoisia, että jos noutopisteen saa valita ostohetkellä, tuota lähintä noutopistettä ei ikinä edes anneta valita. Niissä verkkokaupoissa missä sitä ei valita, meni itsellä Stockan kaksi eri lähetystä lähes 10km päässä olevaan K-kauppaan. En enää käytä heidän palvelujaan vaikka ilmaiseksi saisi, mieluummin maksaa muutaman euron siitä, että kamat tulee nopeasti ja järjestään oikein tohon lähimpään noutopisteeseen Postin tuomina.
 
Posti toimi hyvin tällä viikolla, tilaukseni kuljetus Helsingistä Pirkanmaalle tapahtui alle vuorokaudessa ja se saapui ehjänä perille, vieläpä haluamaani noutopisteeseen. Paketti löytyi sutjakasti hyllystä, eikä saapumisilmoituksenkaan kanssa ollut mitään ongelmia. Jopa seuranta paketin liikkeistä päivittyi ajallaan.

Tämähän meni ...erinomaisesti!
 
Ehkä joskus tulee perille asti

Aika tasan kuukausi meni omalla jenkkilästä elokuun alussa saapuneella paketilla selvitä ulkomaanterminaalista postin jakeluun.

Tuohon pakettiautomaattikeskusteluun: automaattien saapuessa hyppäsin melkein heti kelkkaan ja olen käyttänyt lähes yksinomaan automaatteja sekä vastaanottamiseen, että lähettämiseen. Tänä vuonna on kuitenkin tullut vastaan tasaisesti ongelmia ongelmien perään, eli siis täysiä automaatteja, joten tässä kesän aikana olen yksinkertaisesti lopettanut automaattien käytön ja tilannut paketit taas suoraan postiin noudettavaksi. Samoin vien kaikki lähetettävät postiin, toki etukäteen ostan lähetyksen netistä. Kun ei automaatti enää palvele, niin pakko siirtyä vanhempaan malliin joka vielä toimii. Tosin sikäli onnekas, että lähellä on ylipäätään vielä postin piste, monille sitä vaihtoehtoa ei enää ole.
 
Niin, noi Postin volyymit taisivat pakettien osalta kasvaa aika rajusti tänä vuonna sattuneesta syystä, luulen, että myös monelle kokemattomalle smartit tulivat tutuksi -> niiden volyymi ei vain riitä kun niitä ns. tavakansakin jo käyttää.

Hyvä jos saavat kapasiteettia lisättyä nykyisiin, en itse ainakaan kaipaa useampia pisteitä, mutta lisävolyymi laatikostojen määrässä varmaan parantaisi tilannetta + aiemmin ketjussa pohdittu tilanne missä säilytysaikaa lyhennettäisiin esim. kolmeen vuorokauteen jonka jälkeen se maksaisi vaikka pari euroa per vrk. Se kansanosa joka ei saa noudettua edes viikossa lähetystään noutopisteestä, ei toivottavasti ikinä siirry smart-asiakkaaksi tukkimaan niitä.
 
Ei mitään ryöstömaksua ole tulossa, arvonlisäveron alaraja kyllä poistuu 1.7.2021 lähtien. Tämähän ei käytännössä isoimmilla toimijoilla muuta sinänsä mitään, maksat alvin jo ostohetkellä kuten esim. Amazon DE:llä, poistetaan Saksan ALV ja lisätään Suomen ALV. Yhtälailla esim. Ali sen veron kerää jo ostohetkellä kohdemaan mukaan ja tilittää kohdemaahan.

Toinen vaihtoehto on hoitaa se esim. vasta Suomessa, aivan pienimpiä paskoja Tulli ei kyllä tule hoitamaan koska tuskinpa riittää haluja ja henkilöstöä. Eiköhän ne vähäarvoiset turhakkeet jää Postin käsiteltäviksi.
Eli suomi noudattaa EY:n ohjeistusta tuossa aikataulu muutoksessa? 1.1.2021 -> 1.7.2021 ?
 
Eli suomi noudattaa EY:n ohjeistusta tuossa aikataulu muutoksessa? 1.1.2021 -> 1.7.2021 ?

Kyllä, komission päätöshän tuo oli siirtää kuudella kuukaudella. Samaan aikaan tulee EU-alueella myös muuten arvonlisäveroon liittyviä muutoksia esim. ALV erityisjärjestelmän muodossa. Yhtenä osa-alueena on EU:n ulkopuolisten osalta minimiraja 22 euron poisto.
 
Selkeästi hajuakaan kokonaisuudesta ja volyymien tuomista rajoitteista ajankäytön suhteen per yksi lähetys. Niitä edelleen toimitetaan smarttien osalta reiteittäin, alihankkijoiden toimesta. Alihankkijako sitten oma-aloitteisesti lisäisi omaa ajankäyttöään ilman että siltä tulee korvausta lisäpolttoaineista ja ajasta? Tuskinpa on oma arvaus, en itse ainakaan tuossa tilanteessa tekisi mitään muuta kuin sopimusvelvoitteen.

Jos valitset halvimman mahdollisen palvelun jonka ehdot ovat etukäteen tiedossa, ei tuossa ole ongelmaa. Jos se laatikosto on täynnä mihin lähetys on menossa, niin se ei oletettavasti mahdu siihen ilman väkivaltaa? Koska kyseessä on edelleen se halvin lähetyslaji, pitää siinä varmaan Postinkin minimoida kulut niiden kuljetuksessakin sekä mihin niitä viedään? Eli asiamiespostiin noudettavaksi viemistä varmaan vältellään jossain määrin, eiköhän he ota korvauksen per käsitelty lähetys, reitin varrella oleva toinen automaatti primäärin ohella voi olla myös suurimmalle osalle asiakkaita ihan ok.

Tämä täyttöaste on osaltaan tiedossa joko lähetyksen lajitteluhetkellä -> se ohjautuu noutopisteeseen, popuppiin tms. ruuhka-aikana, normaaliaikana yleensä noutopisteeseen jos siellä on tilaa. Sitä onko tässä kohtaa vaihtoehtona myös ohjautuminen toiseen smartlaatikostoon, ei hajuakaan, voisi kuvitella että ei.

Jos taas se laatikosto on täynnä kun sitä ollaan sinne viemässä (lajitteluhetkellä tyhjät laatikostot ovatkin täyttyneet ihmisten jättämistä lähetyksistä), pitää sen kuljettajan varmaan a) yrittää jonnekin muualle reittinsä varrella jos etäisyys on jonkun rajan alla (arvaus, en jakele lähetyksiä) b) kuten ennen vanhaan, lähetys meni takaisin Vantaalle ja sitä yritettiin uudestaan seuraavana päivänä.

Ainahan on mahdollista myös inhimillinen virhe, jotain matalapalkkaista, matalan koulutuksen omaavaa, hetken Suomessa asunutta vuokratyöntekijää lajitteluvaiheessa varmaan paljon napostelee yksi lähetys päivittäisten tuhansien joukossa, sen lajitteluun lienee aikaa joitakin sekunteja. Se voi siis herkästi mennä myös siinä kohtaa väärään rullakkoon jolloin se tulee vastaanottajaan nähden väärään laatikostoon/noutopisteeseen.

Onneksi noita ei kauhean usein näy, toistaiseksi tänä vuonna +150 lähetyksestä ainoastaan yksi meni itsellä muutaman kilometrin päähän eri noutopisteeseen. Minusta tuo on hyvä prosentti.

DB Schenkerin sekoilut esim. omaan postinumeroon ovat semmoisia, että jos noutopisteen saa valita ostohetkellä, tuota lähintä noutopistettä ei ikinä edes anneta valita. Niissä verkkokaupoissa missä sitä ei valita, meni itsellä Stockan kaksi eri lähetystä lähes 10km päässä olevaan K-kauppaan. En enää käytä heidän palvelujaan vaikka ilmaiseksi saisi, mieluummin maksaa muutaman euron siitä, että kamat tulee nopeasti ja järjestään oikein tohon lähimpään noutopisteeseen Postin tuomina.

Tiedän kyllä miten systeemi toimii. Minä en ole vastaanottajana mitään kuljetuspalvelua valinnut. Tämä kyseinen lähetys tuli ulkomailta, voinen olettaa että lähettäjällä ei ole minkäänlaista käsitystä Suomen pään toiminnasta, saatika mistään automaateista. Postin oma päätös oli yrittää toimittaa sitä lähetystä täyteen automaattiin, jonka (yllätys yllätys) ollessa täysi sitä ei voitukaan sinne toimittaa. Alatko ymmärtämään jutun juonen?

Seurannan aikajana:
9:15 Lajittelussa
17:41 Kuljetuksessa
18:41 Näkyi lokerokoodi, mutta samalla ilmoitus että smart-laatikot täynnä (ollaanko tässä kohtaa oltu paikalla? Todennäköisesti... 2m päässä asiamiespostin tiskistä, 10m päässä toisesta automaatista)
20:08 Lähetys on noudettavissa 5km päästä toisesta asiamiespostista (ts. ei vältelty semmoiseen viemistä)

Ihan sama missä niiden kuljettajien reitit menee, mutta luulisi olevan taas kustannustehokasta jos tuo sama kuljettaja hoitaisi vaikka sen Smartin pakettien lisäksi myös asiamiespostin lähetykset (ja mahdollisesti viereisen smartin). Automaattihan on tässä todennäköisesti täyttynyt lajittelun jälkeen, mutta ennen ulkomaan lähetyksiä ei niihin edes yritetty tunkea.
 
Ulkomaanlähetys siis kyseessä, se toimitetaan Postin ja toisen logistiikkayrityksen välisen sopimuksen mukaisesti tai vaihtoehtoisesti kansainvälisten postisopimusten mukaisesti.

Jos sitä yritetään boksiin, lienet tehnyt uudelleenohjauksen 16-lähetyksille? Noutopisteeseen nuo vakiona tulee ainakin itsellä kaikki. Jos et ole tehnyt, viittaus edelliseen vastaukseeni sinulle, se on lajiteltu väärin mitä todennäköisimmin jo Vantaalla sen vuokraspeden toimesta tai, se noutopiste on ihan oikeasti täynnä ja järjestelmä ohjasi lähetyksen siihen viereiseen lokerikkoon.

Paikanpäällä kuski on lokerikon varmaan todennut täydeksi kun sinun lähetyksesi aika on tullut päästä lokerikkoon.

Läheisen laatikoston statusta sinulla ei ole tiedossa, ei myöskään läheisen noutopisteen tilannetta, nekin katsos täyttyy joskus kun hyllytystila loppuu.

Noita noutopisteisiin meneviä lähetyksiä on niin paljon, että ne hoituu ihan eri organisaation toimesta ja erilaisella kalustollakin. Smarttikuskit vetää semmoisille pulla-autoilla vs toimipaikkojen jakeluautot. Eiköhän nuo joku ole laskenut mitä ja miten lajitellaan + jaetaan jotta viivan alle voi jotain jäädä.

Ainahan on mahdollista myös tapahtumaketju missä useampi taho on mokannut, mutta noin järjestään aika hyvinhän noi liikkuu, tänäänkin kolme lähetystä hakenut joista yksi smartti. Harvoin tuo meidän smart on täynnä koska tässä on useammassa talossa ihan omat rappukohtaiset boksitkin, mutta joskus näinkin on käynyt. Pahimpana korona-aikaan noutopistekin oli täynnä ja osan kamat menivät ihan muualle.
 
Ihan mielenkiinnosta: Mitähän mahtaa postin seurannassa tarkoittaa?

'Smart dynamic tallennuspiste'
 
Höh...hiton rumaks pinkiksi meni päivittymään OmaPosti sovelluksen kuvake!
Mikähän järki oli sekin mennä muuttamaan?!
 
Oli muuten kiinnostavaa lähettää 20 kiitoskorttia. Ensimmäisenä perillä olivat pienille paikkakunnille lähetyt kortit (toinen työpäivä postituksen jälkeen), kun taas jos vastaanottaja asui samassa kaupungissa kuin mistä postitettiin, niin jakamiseen meni melkein viikko. Yksi myös katosi kokonaan postissa tai ei ole ainakaan vielä löytänyt neljässä viikossa perille.
 
Muilla OmaPostin seuranta jälleen ihan juntturassa? Mä tilasin toissapäivänä Puolasta tavaraa, seurannassa se "edistymispalkki" näyttää, että paketti ois ollut jo seuraavana päivänä matkalla, kun taas tilannetiedoissa lukee edelleen, ettei paketti ole edes saapunut Postille. Mihin tässä nyt uskoa :D
 
Siihen sanalliseen kuvaukseen/vaiheisiin. Sehän on graafin mukaan jo matkalla kun tunnus vain löytyy postin seurannasta
 
Siihen sanalliseen kuvaukseen/vaiheisiin. Sehän on graafin mukaan jo matkalla kun tunnus vain löytyy postin seurannasta
Joo, sehä tässä onki kun se graafikin oli tietyn aikaa siinä "ekassa kohdassa", ja sitten n. 10h jälkeen pomppasi "matkalla" kohtaan, että ei kai se periaatteessa mahdottomuus olisi, että olisi tullu Puolasta Suomeen 10 tunnissa, mut nähtäväksi jää. Luotto tähän softaan ei oo järin kova :D
 
Ulkomaanterminaalissa ruuhkaa?
Paketti seissy viikon liikkumatta mihinkään...
 
Ulkomaanterminaalissa ruuhkaa?
Paketti seissy viikon liikkumatta mihinkään...

Sama homma. Ketuttaa että paketti saadaan toiselta puolen palloa rahdattua viikossa sinne, ja sitten jumittuu tänne vähintään yhtä pitkäksi aikaa.
 
En kyl kans ymmärrä, miks tuo Postin sovellus on pitänyt aktivoida käyttöön jo nyt, kerta paketti ei vielä ole edes Suomessa. Turhaa toivoa antaa tuo graafi, joka lupailis et paketti ois Suomen päässä jo matkalla, vaikka teksteissä "ei ole saapunut Postille", ottais sit vasta käyttöön ku todellisuudessa on.
 
Tietääkö kukaan mitä tämä tasan tarkoittaa? Minulle on tulossa virtalähde... tai ainakin niin oli tarkoitus?

Posti.png
 
Niin eli ainakun paketti menee automaattisen tilavuusmittauksen läpi "väärin päin" niin paketti menee hylkyyn koska mitat on väärässä järjestyksessä?
Mistähän se tuon "oikean" suunnan ottaa, siitä mihin osoitelappu on laitettu?
 
Ei nyt tainnut taas mennä kuin Strömsössä Postilla. Ostin tuotteen Espoolaiselta yksityishenkilöltä ja paketti lähti Vantaalle lajitteluun. OmaPosti ennusti jo että tälle päivälle olisi noudettavissa Hyvinkäältä, mutta nyt ennuste on kadonnut ja tilalle ilmestynyt kirjaus "Lähetys on lähetetty vastaanottajan uuteen osoitteeseen. 60 TAMMISAARI".

Miksi ihmeessä ne ovat sen Tammisaareen roudanneet, hieman väärässä suunnassa noin logistisesti. Ja vähän ihmetyttää tuo kirjauskin, eipä ole osoitetta vaihdettu moniin vuosiin saati että olisin asunut Tammisaaressa. Vai onko tämä taas jotain käsittämätöntä jargonia ja oikeasti se nyt on vaan sattunut menemään jonkun runkokuljetuksen kyytiin mikä koukkaa rannikon kautta ja siitä vasta lähtee kohti pohjoista? Ihme touhua yhtä kaikki... Yleensä kuitenkin pks lähetetyt paketit tulleet tänne melko hätäisesti ilman sen kummempia välikirjauksia.
Nyt alkaa jo kyrpä otsassa hipomaan kattoa. Paketti oli muutaman päivän päästä Tammisaaren keikasta palautunut lajitteluun, jossa yhteydessä oli ilmestynyt sille paino ja mitat mutta kohdepostinumero kadonnut kokonaan näkyvistä. Siitä parin päivän päästä se oli jälleen rekisteröity, ja tunnin päästä tästä ilmestyi mystinen "Lähetyksen toimitus on keskeytynyt sen sisällön tai puutteellisten asiakirjojen vuoksi. Asiaa selvitetään. " viesti seurantaan. Kohdepostinumeroksi arpoutui taas jossain välissä Hyvinkääläinen postinumero, joka viittaa kuitenkin toiselle puolelle kaupunkia kuin pääposti tai valittu noutopisteeni.

Tässä tilassa se on ollut Maanantaista asti, ja kehtaavat vielä mainostaa tekstillä että "Toimitus 7.9.2020 mennessä". Postin chatissa tulee vaan tylyjä vastauksia että ei voida auttaa, asia on selvityksessä ja samantien katkaisevat yhteyden. Sitäkin saa rämpätä puoli tuntia että saa agentin edes paikalle, jotta pääsee jonottamaan. Valehtelivat myös olleensa yhteydessä lähettäjään jonka pitäisi asia hoitaa, mutta lähettäjälle juuri pistin viestiä tänään niin ei oltu postilta tavoiteltu. Hän itse soitti sinne ja sai kanssa vastauksen että ei voi asialle mitään, pitää vaan odotella että selviää itsekseen. Luotan kyllä lähettäjään että tiedot on hyvin esillä, aiemmista kokemuksista.

Lisäksi pakkohan heillä on olla ollut yhteys paketin ja seurantakoodin välillä, koska ovat painotkin sinne keksineet ym. jotka suunnilleen jemptaavat tilatun tavaran kanssa. Chatissa vielä kyselin että onko mahdollista että paketti on hävöksissä, kuulemma ei missään tapauksessa voi olla näin mutta silti eivät osanneet sanoa syytä että mikä siinä nyt kiikastaa miksei sitä saada nytkäytettyä liikkeelle. Suomipaketeissa kun ei mitään sen kummempia asiakirjojakaan tarvitse, ja viekööt sen vaikka mihin päin kaupunkia niin voin sen sieltä koukata hakemassa.

Eiköhän ne ole sen vaan hävittäneet, tai sitten joku työntekijä pöllinyt. Jos, niin toivottavasti runkkari saa tavaroista paljon iloa!
 
Oon oppinut postin kanssa, että jokaiseen pakettiin kannattaa selkeästi tussilla laittaa vähintään vastaanottajan puhelinnumero ja kohdepostinumero, koska jos sellanen liimattava tarra irtoaa tai vaurioituu, niin ompahan sitten jotain kättä pidempää saatavilla itse pakkauksessa.
 
Noh, toisaalta jos posti sen haluaa hukata niin kyllä ne nuokin saa sutattua lukukelvottomiksi. Itse olen yleensä vaan tulostanut A5 lapun johon printannut isolla kaikki mahdolliset tiedot ja päällystänyt sen osaksi pakettia läpinäkyvällä pakkausteipillä moneen kerrokseen, ja sen lisäksi tullut vielä se liimalappunen. Että jos senkin haluaa siitä irroittaa niin täytyy melkein koko paketti pistää päreiksi että siinä onnistuu. Pelkän liimalapun varaan en minäkään jättäisi, töihin tulevissa paketeissa ne usein repsottaa ja on töhriintyneet varsinkin talvella lumisen/märän auton lattialla tai raapiutuneet jossain rullakossa.

Helposti lähetyksissä yrittänyt sitä koodia laittaa moneen paikkaan että jos vaan joku nurkka jää ehjäksi niin pitäisi olla luettavissa.
 
Outoa on kyllä postin toiminta. Sulkivat viimekuun lopussa Tapiolan postin ja muuttivat sen pakettiautomaattih**vetiksi.

Ei siinä mitään, mutta aikaisemmin meille tulevia lähetyksiä eivät suostuneet toimittamaan Tapiolan postiin kirveelläkään vaan ohjasivat ne väkisin Sellon asiamiespostiin, joka oli
a) Kauempana
b) Aina ihan tukossa

Nyt sitten, kun saivat oikean postin suljettua niin väkisin ohjaavat postit - ei arvasitte väärin - asiamiespostiin Tapiolassa olevaan erilliseen ostoskeskukseen ja siellä olevaan k-markettiin.

Itse olen asettanut aina lähetyksiin toimitusosoitteeksi lähimmän pakettiautomaatin, joka on 100m päässä kotiosoitteesta. Lisäksi tuo on tullut aikoinaan asetettua "omaksi postiksi".

Nyt viimeisiä edeltävät viisi lähetystä ovat kaikki tulleet aivan randomilla pitkin poikin Espoota (n. 10km säteellä) ja sitten kaksi viimeistä tuonne pieneen yhden k:n k-markettiin.

Aivan mahtava logistiikkatalo. Ei voi kuin ihailla. Ohjataan kaikki lähetykset ensin pois omasta konttorista, jotta se voidaan sulkea vähäisen käytön takia ja sitten pykäävät sinne automaattikeskittymän, johon eivät ohjaa paketteja.

Tai niinkuin posti asian nykyisen linjan mukaan viestisi: "mä funtsasin, että niinko toi lodju touhu on sellast säätämist, joten siilleen ku päätettiin säätää lisää. Koit vaan kestää tai sit ei - suhan on ne fyrkat"
 
Mahdolliset tullimaksut hoidettu?

Ei ole arvoltaan tullattava paketti. Ja jos olisi, niin tuosta toki pitäisi tulla tullattavan lähetyksen saapumisilmoitus, mitä nyt ei ole tullut, eikä siis pitäisikään. Ja nuo ko. ilmoituksetkin tulee mulle sähköisenä, eli ei edes oo sitä mahdollisuutta että Posti olisi paperisen version siitä hukannut.

Mutta lähetys istuu tukevasti jo toista viikkoa Hki-Vantaan ulkomaanterminaalissa.
 
Mitenkäs nyt, paketti tulossa usasta fedexillä ja sieltä tuli email tullauksesta. Mutta ei näkynyt HINTAA tälle tullauspalvelulle, eli repivätkö siitä ryöstöhinnan ja voiko sen tehdä jotenkin itse ?
eikös dhl perinyt useita kymppejä tuosta?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
288 765
Viestejä
4 948 216
Jäsenet
79 541
Uusin jäsen
zer0-

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom