Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Tai ohjelmoitu kuolema. Meilläkin 1 2vuoteen ikään ehtinyt ohjain alkoi driftaamaan ja 2 hiukan vähemmän käytettyä toimivat vieläkin, vaikkeivat enää käytössä olekaanPS5 kapula kestänyt nyt aikalailla sen vuoden ilman ongelmia. Sitä ennen PS4 Pro:lla alkoi kahden vuoden jälkeen ohjain driftaamaan ja täytyi uusia. Yksilöitä kaikki siis.
Sama itsellä, että tulee pidettyä kuin kukkaa kämmenellä ohjainta ja yhtää virallista Sonyn tai Xboxin omaa ohjainta ei ole mennyt rikki koskaan (vuodesta 1997 lähtien) . Toki pro-ohjaimista scuf impactista vaihdoin kolmeen kertaan tatit, jotka kului suht nopeaa (scuf-laatu). Ohjain oli joku 3-4 vuotta itsellä ja toimii siis edelleen eikä driftaa.Veikkaan, että sillä miten kapulaa käyttää on aika paljon tekemistä kuinka paljon niitä hajoilee, etenkin tattien driftauksen kanssa.
Itse en esimerkiksi oikeastaan yhtään purista kapulaa kun pelaan vaan hennosti liikuttelen tatteja. Sitten taas esimerkiksi kaverini pelaa sen verran tunteella, että kaveri käytännössä vahingossa painelee L3 ja R3 pohjaan pelatessaan kun ote on niin jämäkkä kapulasta.
Esimerkiksi fps peleissä juokseminen tapahtuu monesti painamalla tatti pohjaan ja itse pelaan lajityypin pelejä paljon. Ei siinä auta vaikka kuinka hellästi käsittelisi. Itse olen pitänyt kuin kukkaa kämmenellä ja silti nelosen kapula antautui parin vuoden käytön jälkeen driftauksen merkeissä. Toki jos käyttää ylimääräistä voimaa/heittelee ohjainta yms niin hajoaa herkemmin, mutta silloin saakin syyttää vain itseään.Veikkaan, että sillä miten kapulaa käyttää on aika paljon tekemistä kuinka paljon niitä hajoilee, etenkin tattien driftauksen kanssa.
Itse en esimerkiksi oikeastaan yhtään purista kapulaa kun pelaan vaan hennosti liikuttelen tatteja. Sitten taas esimerkiksi kaverini pelaa sen verran tunteella, että kaveri käytännössä vahingossa painelee L3 ja R3 pohjaan pelatessaan kun ote on niin jämäkkä kapulasta.
Onhan se erittäin kehittynyttä tekniikkaa omaava laite joten potentiaalisia vikaantuvia kohteita on myös paljon. Sony otti taloudellisesti tietoisen riskin kun halusi isoja uudistuksia pelaamiseen. Aika näyttää miten nuo omat kapulat kestävät. Toivon mukaan yhtä hyvin kuten kaikki Dualshockitkin.Dualsense kyl vaikuttaa siltä, että siin on liian monta hajoavaa osaa, mutta omat kyllä pelittää normaalisti vaikka tunteja alla paljon CODeissa ja Spidermanneissa.
Toivottavasti tulee pian vastaava "back button attachment" kuin PS4 ohjaimelle, niin saa mapattua tattien painelut niihin. Tattien painelu on todella epämiellyttävää ja "tunnotonta", ja suorastaan inhoan pelejä joissa niitä pitää painella toistuvasti vaikkapa nyt juoksemiseksi.Esimerkiksi fps peleissä juokseminen tapahtuu monesti painamalla tatti pohjaan ja itse pelaan lajityypin pelejä paljon. Ei siinä auta vaikka kuinka hellästi käsittelisi. Itse olen pitänyt kuin kukkaa kämmenellä ja silti nelosen kapula antautui parin vuoden käytön jälkeen driftauksen merkeissä. Toki jos käyttää ylimääräistä voimaa/heittelee ohjainta yms niin hajoaa herkemmin, mutta silloin saakin syyttää vain itseään.
DualSense on toiminu täälä ihan hyvin, tosin ole ollut kun reilun 6kk ja pelitunteja tuskin on kertynyt edes 30h. Mutta aika näyttää kuinka tuo kestää. DS4 olivat kyllä heikoimpia ohjaimia mitä ittelle on tullut vastaan koskaan. DS3 tosin sitten kesti muuten järjettömän pelitunti määrän, paitsi akut niistä kuoli sitten muutamassa vuodessa.
Mutta katotaan miten DualSensen käy, yksi kaveri on saanut liipasimen sellaisesta rikki ja sanokohan että vajaa 50h oli kertynyt käyttötunteja sille silloin. Sai tosin takuuseen suoraan uuden.
Mulla on ohjain missä X-näppäin jää pohjaan sillä tavalla kun siellä napin välissä olisi jotain colaa tai kaljaa mennyt.. Ihan uudesta asti joo. Onko muilla ollut tuollaista?
Totta kai ne pitää sieltä itse käydä lunastamassa.Kysymys PS Plus palvelusta:
Olen ollut jäsen jo vuoden päivät ja joka kuukausi kun tulee uusia pelejä, niin en ole käynyt painamassa niiden kohdalta "add to library" koska perusolettamus on ollut, että koska subscription juoksee, niin pystyn aktivoimaan ne myöhemminkin "kun olen muut pelit pelannut läpi alta pois". Nyt kun olen päässyt tilanteeseen, että olisi mukava aloittaa seuraava PS Plus peli, jota en siis ollut esim. syyskuussa käynyt lisäämässä kirjastoon, en voikaan pelata? Meneekö tämä tosiaan näin? Kuulostaa aivan super idiootilta jos näin on. Lähtee Sonyn suuntaan kyllä melkonen avautumisviesti jos tämä ei osoittaudu vain user erroriksi.
User error.Kysymys PS Plus palvelusta:

Olisko jotain viisaampaa lisättävää tähän kenties?User error.
Ei ole."Monthly games are games available for you to download and play at no extra cost during your PlayStation Plus membership. New games are added every calendar month."
Ei todellakaan sanota, että "hei, tervetuloa meidän subscription palveluun jossa sun pitää käydä joka kuukausi klikkaamassa peli omaan koriin jotta voit pelata sitä myöhemmin".
Olisko jotain viisaampaa lisättävää tähän kenties?
Enpä ole huomannut, mutta voi olla että ovat menneet roskapostiin. Mutta ne kuukauden pelit pitää käydä kyllä noukkimassa mitä haluaa tulevaisuudessa pelata, jos ei nouki niin sinne meni hukkaan peli lisensit.Eikös sieltä tule mailiakin tyyliin, että vielä on pari päivää aikaa käydä poimimassa kuukauden plussat ennen uuden kuun pelejä?
Eipä ole ainakaan itselleni tullut kun tarkistin juuri kaikki postit Sony / Playstation lähettäjiltä.Eikös sieltä tule mailiakin tyyliin, että vielä on pari päivää aikaa käydä poimimassa kuukauden plussat ennen uuden kuun pelejä?
Enpä ole huomannut, mutta voi olla että ovat menneet roskapostiin. Mutta ne kuukauden pelit pitää käydä kyllä noukkimassa mitä haluaa tulevaisuudessa pelata, jos ei nouki niin sinne meni hukkaan peli lisensit.
Eipä ole ainakaan itselleni tullut kun tarkistin juuri kaikki postit Sony / Playstation lähettäjiltä.
Hohhoijaa. Jää kyllä melkosen paska maku suuhun tuosta palvelusta. Eihän mikään subscription pohjainen palvelu voi olla sellainen, että vaaditaan jotain aktiivisia tekemisiä, että saa sen koko ajan maksettavasta palvelusta kaiken irti. Eihän kukaan missään Netflixissäkään tai Disney plussassa käydä klikkaileen leffoja tai sarjoja talteen että niitä voisi katsoa myöhemmin.
Eri asia jos joku Steam jakaa ilmaisia pelejä kaikille vaikka perjantaista sunnuntaihin.
Netflixissä tai Disneyssä noi leffat ja sarjat lähtevät myös pois tietyn ajan jälkeen, joten nuokaan eivät ole katsottavissa aina. PS+ monthly gamet aina pitää napata itselle, juurikin pleikkarin, sovelluksen tai verkkoselaimen kautta. Nämä sitten pysyvät sinulla aina ja pystyt niitä pelaamaan, kunhan on ps tilaus voimassa.Eipä ole ainakaan itselleni tullut kun tarkistin juuri kaikki postit Sony / Playstation lähettäjiltä.
Hohhoijaa. Jää kyllä melkosen paska maku suuhun tuosta palvelusta. Eihän mikään subscription pohjainen palvelu voi olla sellainen, että vaaditaan jotain aktiivisia tekemisiä, että saa sen koko ajan maksettavasta palvelusta kaiken irti. Eihän kukaan missään Netflixissäkään tai Disney plussassa käydä klikkaileen leffoja tai sarjoja talteen että niitä voisi katsoa myöhemmin.
Eri asia jos joku Steam jakaa ilmaisia pelejä kaikille vaikka perjantaista sunnuntaihin.
Nykyään tulee jopa PS-Appissa kokoruudun ilmoitus jossa iso nappi jossa lukee:”Paina tästä niin saat kuukauden plussapelit vielä kun on mahdollista”Eikös sieltä tule mailiakin tyyliin, että vielä on pari päivää aikaa käydä poimimassa kuukauden plussat ennen uuden kuun pelejä?
En muuten löytänyt minäkään ja olen varma, että niitä on tullut.Harmi homma. En minäkään nyt niitä maileja löydä kyllä. Olen kyllä varma etten unta ole nähnyt. Kohta, kun kuu vaihtuu niin pitää seurata.
Edit: pahoittelut tuplaviesti, en kännyllä editoi enää.
Taitaa se kännykän PS Store appi joskus muistutella niistä kuukausittaista peleistä, näkyy myös kännykän "infotaulussa".Harmi homma. En minäkään nyt niitä maileja löydä kyllä. Olen kyllä varma etten unta ole nähnyt. Kohta, kun kuu vaihtuu niin pitää seurata.
Edit: pahoittelut tuplaviesti, en kännyllä editoi enää.
Ne ei varmaankaan käy olemassa vain kuukauden ajan siellä tarjonnassa? Ymmärtänet pointin kuinka tämä PS Plus pelleily eroaa siitä?Netflixissä tai Disneyssä noi leffat ja sarjat lähtevät myös pois tietyn ajan jälkeen, joten nuokaan eivät ole katsottavissa aina. PS+ monthly gamet aina pitää napata itselle, juurikin pleikkarin, sovelluksen tai verkkoselaimen kautta. Nämä sitten pysyvät sinulla aina ja pystyt niitä pelaamaan, kunhan on ps tilaus voimassa.
Ne ei varmaankaan käy olemassa vain kuukauden ajan siellä tarjonnassa? Ymmärtänet pointin kuinka tämä PS Plus pelleily eroaa siitä?
PS Plus ei ole mikään streamauspalvelu, joten ei sitä ole mielekästä verrata mihinkään Disney+ tai Netflixiin. Tuota varten on olemassa PlayStation Now, joka taas toimii tismalleen kuin nuo mainitsemasi palvelut. Kaksi täysin erilaista palvelukoseptia. Toisessa tuotteita voi lunastaa "pysyvästi" itselleen sitä mukaa kuin niitä julkaistaan ja mitä pidempään olet palvelussa niin sitä suuremman pelikirjaston kasvatat kun taas toisessa kaikilla on aina sama sisältö sekä se kesken oleva tuote voi koska vain hävitä siitä "lainakirjastosta". Itsekin unohtanut joskus lunastaa kiinnostavia pelejä ja ärsyttäähän tuo mutta noin se homma tällaisessa palvelussa toimii.
No kuka tahansa kenellä on muutakin elämää esim?...kuka ei muistaisi niitä pelejä ottaa? Samalla lailla ne pitää Xboxin/goldin puolellakin ottaa. Itsellä ollut PS plus varmaan parikymmentä vuotta putkeen enkä ole kertaan unohtanut ottaa.

Eipä tuo verkkomaksu edes ole nykyään esim fortnitessä, warzonessa, pubgissa yms suosituissa peleissäPs+ myös mahdollistaa monien pelien ostamisen halvemmalla sekä pelaamisen verkossa. Maksat muustakin kuin noista kuukausittaisia peleistä. Se onko fiksua maksaa verkossa pelaamisesta on eri juttu, mutta näin konsolitpalvelut toimivat.
Tässä tuntee itsensä ihan supersankariksi kun tasapainottelen toisessa kädessä lasta, työelämää, kahta koiraa, vaimoa, 300k asuntolainaa ja toisella kädellä napsutan PS-plus pelit talteen jotka kiinnostaa.No kuka tahansa kenellä on muutakin elämää esim?
Edelleenkin, pointtina oli alunperin se, että tuossa manuaalisessa aktivointi mekanismissa ei voita mitään. Päinvastoin; se mahdollistaa sen, että asiakkaat ärsyyntyvät kun tuollainen on tehty alunperinkään.
Edelleenkin, pointtina oli alunperin se, että tuossa manuaalisessa aktivointi mekanismissa ei voita mitään.
Eipä tuo verkkomaksu edes ole nykyään esim fortnitessä, warzonessa, pubgissa yms suosituissa peleissä
Minä oon, ja sitte heti seuraavalla viikolla pitiki ostaa Fall Guys kovalla rahalla lapselle...kuka ei muistaisi niitä pelejä ottaa? Samalla lailla ne pitää Xboxin/goldin puolellakin ottaa. Itsellä ollut PS plus varmaan parikymmentä vuotta putkeen enkä ole kertaan unohtanut ottaa.
Kyllähän ne voi unohtua...kuka ei muistaisi niitä pelejä ottaa? Samalla lailla ne pitää Xboxin/goldin puolellakin ottaa. Itsellä ollut PS plus varmaan parikymmentä vuotta putkeen enkä ole kertaan unohtanut ottaa.
Minä oon, ja sitte heti seuraavalla viikolla pitiki ostaa Fall Guys kovalla rahalla lapselle
No kuka tahansa kenellä on muutakin elämää esim?
Edelleenkin, pointtina oli alunperin se, että tuossa manuaalisessa aktivointi mekanismissa ei voita mitään. Päinvastoin; se mahdollistaa sen, että asiakkaat ärsyyntyvät kun tuollainen on tehty alunperinkään.
Mulla on ohjain missä X-näppäin jää pohjaan sillä tavalla kun siellä napin välissä olisi jotain colaa tai kaljaa mennyt.. Ihan uudesta asti joo. Onko muilla ollut tuollaista?
Sama ollut vähän aikaa kummassakin ohjaimessa, toisessa heti alussa ja toisessa melkein heti alusta. Kummassakin meni nopeasti itsestään ohi, vaikka käyttäessä silloin tuntui ettei tästä tule enää ohjainta.Itellä uudesta asti toisessa ohjaimessa kolmio nappi aina välillä tahmailee.
Tää on kyllä toimiva. En oo tainnut kertaakaan konsolin puolelta kliksutella noita plussapelejä kirjastoon, onnistuu niin kätevästi kännykällä mistä vaan milloin vaan. Erityiskiitos siitä, että mahdollisen kiinnostavan pelin voi laittaa kännykällä myös latautumaan konsoliin, niin se on sitten valmiina pelattavaksi kun pääsee koneen äärelle.Lataa se PS app puhelimeen, niin ei tarvitse edes pleikkaria käynnistää.
Joo nettisivu ei kyllä saa ylistystä, mutta appi on ihan ykkönen. Ostat vaikka hetken mielijohteessa duunissa kahvitunnilla pelin, laitat sen latautumaan konsolille, ja kun olet kotona niin pääset suoraan pelaamaan. Appi on aina mukana esim. juurikin noiden PS+ pelien kirjastoon nappaamista varten.Itse aina käyttänyt ihan konsolien storeja. Niissä esim pelien ostaminen niin paljon helpompaa kun nettisivuillaan.
"Monthly games are games available for you to download and play at no extra cost during your PlayStation Plus membership. New games are added every calendar month."
Ei todellakaan sanota, että "hei, tervetuloa meidän subscription palveluun jossa sun pitää käydä joka kuukausi klikkaamassa peli omaan koriin jotta voit pelata sitä myöhemmin".
Olisko jotain viisaampaa lisättävää tähän kenties?
"Monthly games are games available for you to download and play at no extra cost during your PlayStation Plus membership. New games are added every calendar month."
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.